La 17.2.2007 Hokki-KooKoo ( 3. Puolivälierä)

  • 8 957
  • 90

Punkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo, Saipa
KKtig kirjoitti:
Kunnon myllyt ymmärrän, tai no näköjään Hokista kukaan ei ollut (ymmärrettävästi) lähdössä mukaan Saarelan komppikseen.
Saarela ollut ilmeisesti yksin "päällekävijänä", koska samassa ajassa kukaan Hokin pelaaja ei ollut saanut edes pikkukakkosta. Todella typerää Saarelalta pelata itsensä ulos maanantain pelistä, koska Saarela-Skyttä-Lampinen - vitja on ollut todella hyvin toimiva yhdistelmä koko kauden. Maanantaina tätä ketjua olisi kyllä tarvittu, näyttää Kajaanissa Skytän ja Liukkosen ketjut olleet ainoita joiden pää on pysynyt kylmänä ja on keskitytty pelaamiseen eikä jäähyilyyn. Mutta ei sitten Saarelan pää kestänyt loppuun asti, samoin hermo on mennyt Tinkeltä, Sompilta, Heinoselta, Honkaselta...Tinkestä ei enää ole mitään apua joukkueelle, päinvastoin, eikös pelejä alettu voittaa kun Tinke loukkaantu? =) No maanantaina vaan lykkyä pyttyyn ja kunnon ryhtiliike jätkiltä, niin kaikkihan on vielä mahdollista!
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Huh huh. Ensinnäkin: Nyt sai sitten vauhtia ja vaarallisia tilanteita ihan koko rahalla. Yleisöäkin oli jo toista tuhatta, mikä on Kajaanissa nykyään loistava lukema.

Myllykoski oli erittäin hyvä. Heinonenkin pelasi ihan hyvin, maalit oliva oikeasti tehtyjä maaleja. Lopun alivoimarumbasssakin otti vielä aika paljon torjuntoja sellaisista paikoista, joista ehti jo melkein tuulettaa maalia. Tokihan Hermo hermoili parit pikkukakkoset, mutta se ei ole ihme tuossa tilanteessa enää.

Kuten tilastoistakin voi luntata, niin ensimmäinen erä oli vielä ihan siistiä kiekkoilua. Keräsen Juho avasi pelin tyhmällä jäähyllä, ei mikään ruma mutta hyökkäyspäässä aivan turha. Onneksi alun parit AV:t Hokki ja Heinonen hoitivat hienosti. Sitten tulikin se 51 sekunnin ajanjakso, jolla Hokki hoiti pelin kotiin. Kolme maalia läheltä sisään kun KooKoo sekoilee aika huolella.

Ikävin tilanne oli se, kun Nikoskelainen alivoimalla oli menossa taklaamaan ja taklattava laukoi samalla. Ilmeisesti tahattomasti mutta kuitenkin maila osui suoraan taklaamaan tulevaa Nikoskelaista naamaan ( katsoin erätauolla otteluvideolta tämän kun meni pelissä ihan ohi ). Mies maahan ja verta jäälle. Samalla tuosta laukauksesta KooKoo sai maalin. Sen jälkeen ei enää näkynyt Hokin sinikypärää pelissä kun talutettiin koppiin hetken blackoutin jälkeen. Toivottavasti ei pahempaa (Vaasassa varmaan hihkutaan riemusta tällä hetkellä ) Tuomas oli erittäin hyvällä pelipäällä ja luistin kulki. Minkäänlaista rangaistusta tilanteesta ei tuomittu.

Muutaman minuutin päästä Erkinjuntti höpötti Honkasen joka kuitenkin esti läpi pääsyn nappaamalla Anttia nyrkillä otsikkoon. Aika totaalisesti pysähtyi ja napsahti Antti selälleen. Tämä siis toisen erän lopulla. Kolmannen erän Erkinjunttikin sitten jätti kesken ja poistui koppiin. Toivottavasti ei pahempaa käynyt.

Kolmannen alussa napsahti ylälehtereille asti, kun KooKoon selkäranka katkesi ensimmäisen minuutin aikana. Sen jälkeen vielä tuli Hokille pari jäähyä, jotka pelattiin jo voiton huumassa aika löysästi ja kaveri teki vielä yhden säälibörsän. Loppupeli menikin sitten Hokilla KooKoo-pelaajien ajeluja ja mailalla huitomisia väistellessä. Tuomari kohtuudella uskalsi antaa penaltia sikailusta mutta aika monta jäi tuosta mielettömästä jäähymäärästä huolimatta vielä viheltämättä.

5-3 YV:aakin Hokki pelasi vaikka kuinka paljon, mutta harvoin oli ketään enää 7-2 tilanteessa maalilla tapettavana vaan kiekkoa vaan liikuteltiin sen verran nopeasti kuviossa mieheltä toiselle, että ehti väistää päätä kohti tulevan kyynerpään tai mailan ennen kuin se osuu.

Lopussa pelotti aika pahasti että jääkö ketään jäljelle seuraavaan peliin kun pari parhaimpia hyökkääjiä oli jo poistunut matsista kopin puolelle. Kolek ei millään lailla koittanut rauhoitella pelaajia, vaan pikemminkin vaan valoi bensaa liekkeihin selvästi kyseenalaistamalla kaikki jäähyt huitomalla taulullaan väheksyvästi tuomarin suuntaan. Aika ammattitaidotonta toimintaa niin Kolekilta kuin KooKoon konkareiltakin. Kuitenkin vasta toinen voitto oli Hokille tulossa??? Mitä järkeä pilata omaa peliä noin totaalisesti. Miliisi-Honkaselle nostan hattua siitä, että vaikka oli melkein koko ajan alivoimaa pelaamassa, niin ei ketään tappanut mailalla vaan pelasi kohtuullisen siisitisti. Hieraisi rehdisti sitten nyrkillä kun otti tarpeeksi pattiin mutta ei yrittänyt mailalla koko ajan hakata selkään, niskaan, nilkoille, pohkeille, naamaan kuten suurin osa vierasjoukkueesta teki viimeisen 20 minuuttia.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
KKtig kirjoitti:
Hattuselle lisää hamekangasta tosiaan sitten. Ymmärrettävää, mutta pitäisiköhän Hattusenkin joskus ottaa haaste vastaan? Viime pelissä sai jo aikamoisen koukun nenukkiin ja loppuvihellyksen jälkeenkin Saarela hakia Hattusta, turhaan kaveri meni paikkailtavaksi pukukoppiin.
Saarelakin voisi haastaa jonkun muun kuin joukkueen toiseksi parhaimmat kiekolliset kädet. Ei mitään järkeä osallistua, tuskin pärjäisikään kun on aivan puhtaasti kiekollinen taituri, ei mikään nyrkkisankari.
 
kumikiekko kirjoitti:
Huh huh. Ensinnäkin: Nyt sai sitten vauhtia ja vaarallisia tilanteita ihan koko rahalla. Yleisöäkin oli jo toista tuhatta, mikä on Kajaanissa nykyään loistava lukema.
Yleisöä oli Kajaanissa 1077, toistatuhatta ei kuitenkaan ehkä?

Hattunen kuitenkin provosoi jo viime kerralla Saarelaa, mutta kun Saarela hänet haastoi luikki kaveri karkuun häntä koipien välissä, niin nytkin.
 
Suosikkijoukkue
Hokki
KKtig kirjoitti:
Noh, entäs Sompin tilanne? Tinke on kyllä keskittynyt enemmän kahvaamiseen, kuin pelaamiseen viime peleissä.
Sompin tilanne en itse nähnyt.
KKtig kirjoitti:
Hattuselle lisää hamekangasta tosiaan sitten. Ymmärrettävää, mutta pitäisiköhän Hattusenkin joskus ottaa haaste vastaan? Viime pelissä sai jo aikamoisen koukun nenukkiin ja loppuvihellyksen jälkeenkin Saarela hakia Hattusta, turhaan kaveri meni paikkailtavaksi pukukoppiin.

Mitä järkeä on lähteä myllyyn, jos on täysin taitopelaaja, kuten Hattunen on? Toiseksi, ollut parissa viimepelissä Hokin parhaimmistoa eli ei boksissa/ottelurangaistuksissa auta yhtään joukkuetta.

Saarela taas teki itsestään pellen, kuka alkaa pätkimään sellaista, joka ei ota haastetta vastaan? Olisi käynyt haastamassa jotain sellaista, joka olisi mahdollisesti antanut vähän vastusta takaisin. Tosin tänään tuskin kukaan, koska lisärangaistuksilta haluttiin selvästikin välttyä.
 

sullivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bytown Blasts
Erikoinen ottelu ??

KKtig kirjoitti:
Täytyy sanoa vielä tähän väliin, että jos KooKoo ei mitään suurta epäoikeudenmukaisuutta ole Kajaanissa kärsinyt, niin kyseenalaistan suuresti Kolekin ammattitaidon valmentajan, koska kyllä pitäisi osata pitää pelaajat kurissa, vaikka napaan tulisi.

Kyllä naurettavia ovat tuommoiset huitomiset ja keihästämiset. Kunnon myllyt ymmärrän, tai no näköjään Hokista kukaan ei ollut (ymmärrettävästi) lähdössä mukaan Saarelan komppikseen.

Lyhyesti: Hokilla tasapainoinen koko joukkueen esitys, KooKoolla tasapainoton koko joukkueen ja valmennusjohdon esitys. KooKoon hyvät pelaajat hukkuivat joidenkin kahjojen, yleisön huimat suosionosoitukset hankkivien pelaajien "suoritusten" taakse.

Taisi homma ratketa jo Kouvolassa eilen, niin vaisu oli KooKoo Kajaanissa. Taas tuli Hokin kolme maalia pikavauhtiin ja peli oli pelattu. Neljäs maali alivoimalla taittoi lopullisesti vierailijan selän. Tosin vain voitot lasketaan, maalierolla ei merkitystä. Jos vaaka kallistuu tätä vauhtia Hokille, peli Kouvolassa lienee muodollisuus, mutta täytyy muistaa, että sarja voi kääntyä juuri silloin, kun sitä vähiten odottaa.

Enemmän nämä kolme peliä ( tosin yksi tv:stä) nähneenä ihmetyttää KooKoon peluutus. Esimerkiksi Nurmberg ja Honkanen, joilta varmaankin odotetaan "johtajuutta" playoff-sarjan erilaisuuden vuoksi, aiheuttavat varmaankin enemmän haittaa joukkueelle. Molemmilla lienee "taitoja", tosin erilaisia, mutta ei näissä kolmessa, käsittääkseni KooKoollekkin tärkeässä pelissä niistä ollut hajuakaan. Varmaan Nurmberg on taitava ( taitaa olla tällä hetkellä tosi huonossa kunnossa) ja Honkanen "kova", mutta taitojen käyttötapa on täysin hämärtynyt. Varmaanhan se harmittaa, kun Hokin pienikokoinen joukkue taklaa ja liikuttaa kiekkoa välillä suhteellisen hyvin, mutta silti.

Valmentajien osalta vaaka myös yllättäen kallistuu Suikkasen puolelle, sillä Vladolta katosi kolmannessa erässä, pelin lopullisesti ratkettua kahteen pikamaaliin, kontrolli pelaajiin kokonaan. Kolmas erä oli todella erikoinen näytelmä, sillä Hokki "pelaili" viidellä kolmea vastaan lähes koko erän. Pelihän oli jo ratkennut ja katsomossa oli mielenkiintoa vain siitä, kuka KooKoon pelaajista seuraavaksi huitoo itsensä jäähylle. Todella kuriton esitys. Heinonen intoutui tässä tulituksessa aivan mahdottomiin torjuntoihin, varmaan vaikeaa päättää seuraavan pelin maalivahti. Heinosen kolmannen erän esityksellä KooKoolla on vielä mahdollisuuksia, mutta se vaatii apuja jo muiltakin. Saattoihan Heinonen lopussa aiheuttaa muutamalle Hokin pelaajalle painajaisiakin, niin ihmetorjuntoja nähtiin.

Ps. toivottavasti Honkasen hampaat kestivät, kun mies kävi epähuomiossa maalikehikon kimppuun etsiessään Hokkilaisista tanssiparia. Onneksi kukaan ei lähtenyt mukaan, sillä Honkanen pitää Hokin kannalta pitää kaukalossa myös maanantaina.

Ps2. Saarela oli varmaankin jo ennen ottelua päättänyt ottaa ottelurangaistuksen, niin vähän homma näytti kiinnostavan. Halutonta surffailua pelin alusta lähtien, olikohan joku sanonut ennen peliä pahasti ?

Ps3. Tuomaria on turha syyttää tappiosta. Tuomari teki vain sen, mikä oli pakko tehdä. Tavallaan varmaankin helppo peli, koska numerot olivat selvät ja vain toinen joukkue poissa tolaltaan.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
KKtig kirjoitti:
Yleisöä oli Kajaanissa 1077, toistatuhatta ei kuitenkaan ehkä?
Ainakin mulle on opetettu että jos on yli yhden tuhannen, niin silloin se voidaan ilmaista myös toista tuhatta noin niin kuin suurpiirteisesti sanottuna???
 
Viimeksi muokattu:

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
KKtig kirjoitti:
Yleisöä oli Kajaanissa 1077, toistatuhatta ei kuitenkaan ehkä?

Niin no toistatuhatta sanotaan, kun lukumäärä ylittää 1000. Näin minä olen ainakin aika monesti kuullut ennenkin.

Raportti on mielenkiintoista lukea. Varsinkin Kolekin (mr taktikin) kommentit on upea lukea. Ja kajaanilaisilta kiitos tietoja pelistä ja noista tyhmistä jäähyistä.

edit: slowhand
 

puistola

Jäsen
Suosikkijoukkue
KyröskoskenPärske
Eipä olisi uskonut, että Kainuusta tulee tuommoisia neitejä! Hävetkää! Jos on varaa soittaa poskea ja hakea tilannetta, niin siihen sitten vaan. Voi olla että maanantaina tulee kylmää, ja monelle. Jotenkin Appelkin sopisi paremmin sinne Kajaaniin, kuin Kouvolaan.
 

Tumppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki, Kärpät
puistola kirjoitti:
Eipä olisi uskonut, että Kainuusta tulee tuommoisia neitejä! Hävetkää! Jos on varaa soittaa poskea ja hakea tilannetta, niin siihen sitten vaan. Voi olla että maanantaina tulee kylmää, ja monelle. Jotenkin Appelkin sopisi paremmin sinne Kajaaniin, kuin Kouvolaan.

Olit ilmeisesti katsomassa peliä kun näit että hokin pojat soitti poskeaan ja haki tilannetta ja sitten "jänisti"? Toisekseen nää jutut että jos haastetaan niin pakko vastata on sieltä ja poikittain. Mieluummin kaverit pelaa seuraavankin pelin kuin katsoo sen katsomosta, vai kuinka?
 

Krimi

Jäsen
puistola kirjoitti:
Eipä olisi uskonut, että Kainuusta tulee tuommoisia neitejä! Hävetkää! Jos on varaa soittaa poskea ja hakea tilannetta, niin siihen sitten vaan. Voi olla että maanantaina tulee kylmää, ja monelle. Jotenkin Appelkin sopisi paremmin sinne Kajaaniin, kuin Kouvolaan.

Provoiluihin ei kannata mennä kaukalossa eikä foorumillakaan. Voitosta, maaleissa laskettuna, kai kuitenkin pelataan :)
 

sankari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Neitit ?

Sori vaan mutta näistä "neiteistä" , nyt pelataan pleijareita. Mitä järkeä on lähteä hakkaamaan ja hankkimaan pelikieltoja tässä vaiheessa ?
Sänotaan suoraan kookoon pelaajilla ja ehkä myös valmennusjohdolla EI pää kestänyt ! Jos tarkoitus on hakea kunnon vastusta vääntöihin niin kylla sitä hokistakin löytyy, mutta mitä sillä tässä vaaiheessa voittaa ? Hokki oli hyvä ja kesti kookoon sikapelin. Kyllä kookoon faniporukka hiljeni totalisesti hokin 3-0 johdon jälkeen.
 

Mauritzio

Jäsen
No voi Loiri. En olisi kyllä ikinä uskonut, että KooKoo sukeltaa näin pahasti loistavan runkosarjan lopun jälkeen. Ensimmäistä enkä kolmatta play off -peliä en nähnyt mutta kyllä hieman ihmetyttää tuo kukkojen tämän hetkinen pelivire.

Ekan pelin jälkeen olin aivan varma, että Hokki lähtee laulukuoroon tämän sarjan jälkeen mutta nyt täytyy kyllä sanoa aivan toista. En oikein jaksa uskoa KooKoon nousuu enää tuosta tilanteesta. Pari kertaa on tullut niin pahasti pataan, että pahaa tekee. Lopputuloksesta päätellen KooKoon edes peli ei ole ollut kovin hyvää. Anteeksi vaan kajaanilaiset, mutta en jaksa uskoa Hokin olleen noin ylivoimainen pelillisesti. Ainakin yritän itselleni uskotella KooKoon olleen tänään aika lailla huonolla pelipäällä..

Vaadin Reijo Mansikkaa takaisin kukkojen peräsimeen.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
puistola kirjoitti:
Hävetkää! Jos on varaa soittaa poskea ja hakea tilannetta, niin siihen sitten vaan. Voi olla että maanantaina tulee kylmää, ja monelle. Jotenkin Appelkin sopisi paremmin sinne Kajaaniin, kuin Kouvolaan.
Täysin samaa mieltä tuosta, jos haastaa niin pitää leikkiä loppun asti!

Saarela katsoo siis haastemiseksi sen, kun kaveri pelaa valovuoden häntä itseään paremmin. Se sinällään on ihan ymmärrettävää, useimpia ihmisiä vituttaa olla koko ajan huonompi kuin se, jota vastaan kilpailee. Eli tästä syystä Saarela naamaan hanskaamista yritti tänään niin monen kanssa harjoitella. Eikä kentällä tainnut montaa Saarelaa huonompaa olla ( ainakaan Hokissa ) joten on se vaan niin kurjaa kun kukaan ei tappele vaikka kuinka ovat parempia tässä maalintekokilpailussa.

Hyi pojat, ei vähäosaisempia saa kiusata. Suikkanen saa laittaa kaikki vilttiin seuraavaan peliin. Ei kun niin Saarelahan ei ole seuraavassa pelissä mukana vaan opiskelee katsomon puolella miten jääkiekkoa pelataan. Ei sitä sitten varmaan niin paljoa harmita, joten pelatkaa vaan.

Appel oli kyllä lyhyessä ajassa sopeutunut KooKoon pelityyliin varsin hyvin. Ei koskaan täällä pelatessaan käynyt noin lämpimänä, mutta Kouvola onkin sen verran etelämpänä, että siellä ei päätä vissiin niin paljoa palele kuin täällä pohjoisessa. Hyviä jatkoja nimimerkki puistolallekin vaan. Olet nyt asian ytimessä, pidä siitä kiinni.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Pelin olisi voinut lopettaa kahden pelatun erän jälkeen, olisi kaikille jäänyt parempi mieli.Toivottavasti Nikoskelainen ja Erkinjuntti pystyvät maanantaina pelaamaan.
Ylivoima harjoitusta tuli Hokille kolmannessa erässä riittävästi , eivät vaan uskaltaneet mennä enää maalille kun aina tuli mailaa käsille ja vähän muuallekkin. Tuomari Keränen teki aivan oiken kun vihelsi kolmannessa erässä kaiken mahdollisen pois, että ottelu pysyi edes jonkinlaisessa kuosissa , eikä pahoja loukkaantumisia tulisi. Kolekin toimintaa ei voi kuin ihmetellä, Kookoo oli niin kuriton ja turhautunut ja väsynyt. Vlado ei saanut joukkueeseen mitään otetta. Toivottavasti edes hävettää. No maanantaina uusi peli ja molempien joukkueiden on syytä unohtaa tämän iltainen, sarja on vielä kesken.
 

Mauritzio

Jäsen
puistola kirjoitti:
Eipä olisi uskonut, että Kainuusta tulee tuommoisia neitejä! Hävetkää! Jos on varaa soittaa poskea ja hakea tilannetta, niin siihen sitten vaan. Voi olla että maanantaina tulee kylmää, ja monelle. Jotenkin Appelkin sopisi paremmin sinne Kajaaniin, kuin Kouvolaan.

Kun en peliä nähnyt niin en tiedä, mistä puhut mutta vastaan kuitenkin. Itse en ainakaan kovin ihannoivasti katso ns. goonien peliä. Vittuilu ja provoilu kuuluu peliin mutta mielestäni on tyhmyyttä vastata siihen tappelemalla. Vielä tyhmempää on huudella katsomossa pelaajille, jotka eivät lähde tuollaiseen mukaan vaan tyytyvät kuittamaan ne vittuilut pienellä naurulla tai, mikä parempaa, vittuilemmalla takaisin. Hanskojen pudottamatta jättämisestä on mielestäni turha haukkua ketään neidiksi. Nyrkkeilyt sitten erikseen toisenlaisilla foorumeilla.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jarkko Hattunen on täysi pelle, tästä ei saa edes keskustelua aikaiseksi. Tuli eilen tilanteen jälkeen tökkimään Saarelaa, mutta ei kuitenkaan uskaltanut lähteä mukaan. Suu kävi kyllä, mutta ei mitään muuta. Toisaalta mitäs sitä lähtemäänkään, jos hartiat on suunnilleen puolen litran cokispullon levyiset.

Mutta mutta, mitäs siellä on oikein pelleilty ja vahingoitettu vastustajaa. Kolek nimenomaan puhui Hokista rumasti pelaavana joukkueena, mutta noille puheille ei enää ole katetta. Nurmbergin peli on näköjään jatkunut samalla tavalla kuin eilen Kouvolassa. Tämä on se syy, miksi lgendaarinen KooKoo-ikoni ei koskaan voita mitään. Tärkeimmissä peleissä ei pää kestä pelata viisaasti.

Harmi Hokin puolesta, jos ääliöt teloi teidän pelaajia sivuun.
 

puistola

Jäsen
Suosikkijoukkue
KyröskoskenPärske
Tänäänhän ei kukaan pudottanut hanskoja, ainakaan Kajaanin reportterilta saamani tiedon mukaan, ja ihan vaan, jos tätä samaa suomea puhutte vielä sielläkin asti, niin neiti -sanan monikko on neidit, ei neitit, ja monikkomuodossa puhuttaessa käytetään muotoa neidit, neitejä, neitien, neideillä, neideiksi, jne. Että senlaista on suomen kielen kielioppi. Ja esimerkki on varmaan teille tuttu.

Ja ilmeisesti myös tämä Neidinjuntti on loukannut suuren egonsa kesken pelin. No, voi voi. Tämä nyt on kuitenkin miesten sarja. Toivottavasti saa tilaamansa Kouvolassa. (tosin nykyään kaiken voisi tilata netistä, eli jäädä suosiolla kotiin (vatsatauti, flunssa, kireä takareisi...)).
 

Ringo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Maajoukkueet, KPL, Kouvot
sullivan kirjoitti:
Lyhyesti: Hokilla tasapainoinen koko joukkueen esitys, KooKoolla tasapainoton koko joukkueen ja valmennusjohdon esitys. KooKoon hyvät pelaajat hukkuivat joidenkin kahjojen, yleisön huimat suosionosoitukset hankkivien pelaajien "suoritusten" taakse.
Kiitos sullivan! Jokseenkin näin tästä ottelusta tulleet näkemykset ovat kertoilleet. KooKoo oli tänään näköjään täysin kuriton joukkue lähes täydellisesti, ainakin pari erää. Ainoat, jotka yrittivät kai pelata jääkiekkoa olivat ykkösketjun miehet, jotka eivät ottaneet jäähyjä. Saarelalta todella typerä ratkaisu, koska pelejä on vielä jäljellä. Hokkilaisilta todella viisasta, etteivät lähteneet "sikailuihin" mukaan, koska jäähypenkiltä harvoin pelejä voitetaan. Ihmetyttää myös "ikänestorin" joukkueen "avittaminen". Onko halut jo mennyt pelaamiseen, kun "loppu lähenee"? Tuntuu siltä, ettei Kolek saanut joukkojaan kuriin. Mutta mitään ei ole vielä hävitty, (paitsi 2 peliä), joten maanantaina tulee varmasti erilainen KooKoo kotiyleisön eteen näyttämään, ettei runkosarjan loppu ollut hetken huumaa. Monissa arviossahan oli, että tämä ottelupari päättyy KooKoolle 3-2. Näin myös itse uskon, vaikka rankkaahan se on pelaajille reissata vähän väliä Kajaaniin. Maanantaina täysi höyry päälle KooKoo, ja turhat jäähyt pois, niin siitä se palkinto tulee.
Ps. Missä vaiheessa KooKoo otti aikalisän? Vai ottiko ollenkaan?
Ja miksei maalivahtia vaihdettu, vaikkei Heinonen kai ollutkaa syypää lopputulokseen.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Isaskar kirjoitti:
Jarkko Hattunen on täysi pelle, tästä ei saa edes keskustelua aikaiseksi. Tuli eilen tilanteen jälkeen tökkimään Saarelaa, mutta ei kuitenkaan uskaltanut lähteä mukaan. Suu kävi kyllä, mutta ei mitään muuta. Toisaalta mitäs sitä lähtemäänkään, jos hartiat on suunnilleen puolen litran cokispullon levyiset.
Hattusen kaltaisia pellejä ottaisin koska vaan joukkueeseen kymmenkunta. Niistä saisi muutaman sellaisen hyökkäysvitjan jossa olisi enemän käsiä kuin vastustajajoukkueessa yhteensä.

Yksimielisyyttä tuskin aiheesta syntyy. Vaikka Hattunen pari maalia seuraavassa pelissä tekeekin Saarelan katsellessa niitä muovituoli perseen alla. Suun käyminen ei ole tappeluun haaste. Tai sitten Mattila koitti tänään koko illan haastaa päätuomaria tappeluun. Saarelankin on helppo olla niin goonia kun hakee tappelua näiden puolen kokispullon levyisten taitopelaajien kanssa. Se vasta on todellinen miehisyyden mitta. Johan päiväkodissa opetetaan että tosimies hakkaa aina puolta ruipelommat. Minä ainakin halveksuisin esim. Uittoa tai Halosta jos alkaisivat yhtä äkkiä takomaan vaikka Appelia nyrkillä jos se soittaa suutaan.

Edit: puistola, ottaako koville, ahdistaako, puristaako? Ota vaikka pari olutta, se rauhoittaa.
 
Viimeksi muokattu:

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Saarela mitään haastanut, otti laidan vieressä Hattusen pään kainaloon ja hakkasi nyrkillä sen minkä kerkesi, tietysti tuosta joku kiksesejä saa. 81 keihästi kun huomasi että Keränen nosti käden ylös ja antoi hänelle koukkujäähyn jolloin Tinke katsoi parhaaksi huitoa mailalla vähän lisää, tosi äijiä nämä kaverit. Eikö Tutossa olisi Ikalla käyttöä näille tosi äijille. Olen aina ihaillut Tinken taitoa vaikka välillä kuolevaa joutsenta näytteleekin, mutta tänään arvostus ainakin minun silmissä putosi tosi alas, olisiko jo aika lopettaa kun ei nuorempien vauhdissa kestä ja hermojenkin kanssa on vähän niin ja näin. Olis kiva tietää mitä KooKoon pukukopissa toisella erätauolla puhuttiin, kai valmennusjohto nyt tiesi mitä oli tulossa, kai ne nyt jotain joukkueen ilmapiiristä aistii.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
puistola kirjoitti:
Eipä olisi uskonut, että Kainuusta tulee tuommoisia neitejä! Hävetkää! Jos on varaa soittaa poskea ja hakea tilannetta, niin siihen sitten vaan. Voi olla että maanantaina tulee kylmää, ja monelle. Jotenkin Appelkin sopisi paremmin sinne Kajaaniin, kuin Kouvolaan.

Kyllä täytyy sanoa, että hameväki eli nämä neidit hävisivät tänään jäällä kylmästi 8-2 eli se niistä neideistä. Todella typerää käytöstä KooKoolta tämän päivän ottelu. Hävettää KooKoon puolesta.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
kumikiekko kirjoitti:
Suun käyminen ei ole tappeluun haaste.

Ei tästä edes jaksa keskustella. Kuten sanoit, ei olla varmaan samaa mieltä. Mutta tuon korjaan, etten ole missään vaiheessa väittänyt pelkän suun käymisen olevan tappeluun haaste.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Dynamite kirjoitti:
Kyllä täytyy sanoa, että hameväki eli nämä neidit hävisivät tänään jäällä kylmästi 8-2 eli se niistä neideistä. Todella typerää käytöstä KooKoolta tämän päivän ottelu. Hävettää KooKoon puolesta.
Minua harmittaa eniten Kolekin puolesta. Vlado on kuitenkin yksi suurimpia Hokin alasarja-aikojen ikoneita ja oli nostamassa Hokkia vielä pelaajana Mestikseen. Perhe asuu vieläkin Kajaanissa. Ei toivoisi noin pahoja ylilyöntejä/epäonnistumisia Kolekille, niin paljon hienoja hetkiä Vlado on Hokissa tuonut pelaajana ja valmentajana.

Edit: Puhumattakaan siitä, että tuollainen "pelaaminen" ei todellakaan ole ollut Kolekin tapaista. Ei kentällä eikä valmentajanakaan.
 

ilevan

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Saipa, Titaanit, Newcastle, Barcelona
Pienet nujakat piristää aina iltaa. Tästä on hyvä jatkaa kohti maanantaita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös