Kummittelu

[timmi]

Ostin tässä vuosi sitten kämpän vanhasta puutalosta erään mummelin perikunnalta. Kaikenlaista pientä natinaa ja ovien aukeamista on tapahtunut, mutta sen pystynee laittamaan vanhan talon rakenteiden piikkiin.

Joskus kuukausi takaperin sattui kuitenkin jotain, johon en selitystä löydä.
Menin Kärppäpeliä katsomaan ja pistin Salatut Elämät tallentumaan digiboxille. Tietenkin.

Takaisin tullessani huomasin surukseni, että digiboxin virtajohto oli irronnut jatkojohtorasiasta. Ajattelin itse kompuroineeni siihen lähtiessäni, mutta hämmästys (ja helpotus) oli suuri, kun Salkkarit oli kuitenkin tallentunut laatikkoon.

Eli siis virtajohto oli itsekseen irronnut klo 20 - 21 välisenä aikana, jolloin kukaan ei tiettävästi ole kämpässäni ollut.

Vaikka olenkin melkoisen skeptinen kummittelun suhteen, tulee välillä väkisinkin mieleen, että mahtaako se mummovainaa täällä keppostella.

 

[cottonmouth]

Löytyihän näistä omista piireistä vihdoin jonkinlainen spöökket. Eli tuli tänään tyttöystävän mummon 88-vuotispäivillä esiin ko. muorin kotiseudun oma kalmo eli Keltasen Aami. Perhe asui kunnon korvessa täällä Kymenlaakson perämetsissä ja yhdeksän lasta kulkivat suuntaansa ~ 10 kilometrin koulumatkan päivittäin. Matka piteni entisestään koska kiersivät kaukaa kiven, jonka luona Aami ajoittain nähtiin ja kuultiin. Ulkonäköä kuvaultiin "möykyksi" ja "mustaksi". Lopulta perheen isä kyllästyi asiaan ja kävi hevosen kanssa raivaamassa kiven pois. Aamikin hävisi metsästä, mutta nyt alkoi välillä öisin ryskyä ladossa, jossa mm. raivaustyökaluja säilytettiin. Eli nyt sitten pelättiin latoa. Vähitellen ilmiöt kuitenkin vähenivät ja loppuivat.

Erikoista, että vasta nyt kuulen tapauksesta, vaikka täällä on tullut kohta vuosikymmen pyörittyä. Höpöhöpöähän tuo lienee, vaikka kovasti ihan normaalit ihmiset väittivät edelleen pelkäävänsä pimeää (metsää) Aamin takia.

Tähänkin ketjuun voisi taas uusia kertomuksia tulla näin syksyn pimetessä..

 

[penkinlämmittäjä]

Minulla on yksi havainto, jolle on muitakin kokijoita.

Se tapahtui lapsuudenkodissani varmaan vuonna 1999. Olin juuri "muuttanut" alakerrasta yläkertaan ja kyseisessä huoneessa nukkui lisäkseni veli. Nukuin muutaman metrin päässä omassa sängyssäni ja veljeni sängyssään ikkunan alla. Heräsin ääneen. Ikkunan takana olevien paloportaiden kolahdukseen. Meni kaksi sekuntia ja kuului kiipeämisen ääntä nopeutettuna. Aivan kuin joku kiipeäisi valtavan nopeasti ylöspäin. Sekä sisä-, että ulkoikkuna oli kiinni. Kuitenkin huoneeseen tuli yhtäkkiä vahva veto. Olin täysin hereillä. Katsoin ikkunalle ja siellä oli tumma hahmo. Se oli noin puolimetriä korkea ja sillä oli silmät jotka erottuivat muusta hahmosta erisävyisinä. Sitten se lähti liikkumaan huoneen poikki. Meni sängyn yli, jolla veljeni nukkui ja kulki ovelle ja siitä ulos. Omituista oli se, että kun se oli sängyn yli, se ikään kuin venyi hieman. Veto hävisi. Sitten alakerrasta kuului äitini kova yskintä ja hän nousi ja lähti kävelemään. Vaimenin asiasta pariksi viikoksi, kunnes olin kyseisen veljeni kanssa hänen naisystävänsä luona istumassa iltaa, kun tuli puhetta yliluonnollisuuksista. Silloin veljeni kertoi samasta yöstä täsmälleen saman tarinan minkä itse koin, joskin tietenkin niin, että se hahmo kulki hänen rinnan yli. Se oli kuulemma valtaisan pelottavaa. Minäkin siinä muutaman metrin päässä pelkäsin. Tapauksen jälkeen oltiin asiasta täysin hiljaa kotona. Nyt vanhempani ovat muuttaneet pois talosta kerrostaloon. Olin käymässä siellä kolmisen kuukautta sitten, kun siellä oli myös eräs ranskalainen vaihto-oppilas. Hän kertoi, että hänen kodissaan Suomessa kummittelee. Nimenomaan askelia yläkerrassa ja ovien aukomista ja avaimen kääntämistä lukottomissa ovissa. Heillä oli siinä vaiheessa koko perhe kokenut sen asian ja monesti niin, että siellä oli lapsista useampi paikalla havaitsemassa. Asia oli kuitenkin heille ok, koska se oli niin yleistä. Tämän tarinan jälkeen uskaltauduin kysymään äitiltäni muistaako hän semmoista iltaa. Hän sanoi muistavansa sen tarkalleen ja kertoi porraskäytävässä olevan verhon heilahtaneen hänen herättyään yskänkohtaukseen, joita hän usein saa. Hän havaitsi hahmon kulkevan keittiöön päin ja lähti katsomaan, kuka lapsista on vielä hereillä. Siellä ei ollut ketään, mutta tuntui veto. Hän antoi asian olla ja lähti nukkumaan. Oli kuitenkin puhunut isäni kanssa jälkeenpäin, joka ei ollut aistinut mitään, vaan nukkunut kuin tukki vieressä.
Äitini kertoi hahmon olevan vieras naapurista, jossa se on havaittu useaan otteeseen varsinkin kylmillä keleillä lämmittelemässä takan edessä. Entisillä asukkailla oli ollut isäntä, joka tapasi talvella tulla ulkoa lämmittelemään takan eteen. Hän oli ollut lempeä ihminen, joka piti touhuamisesta ulkona. Meiltä oli sinä yönä hävinnyt koristeramboveitsi, joka löytyi seuraavana päivänä kuistilta. Kukaan ei ole myöntänyt käyttäneensä veistä silloin.

Ystäväni luona taas vieraili ennen agressiivinen henki. Eräänä yönä se oli heittänyt täynnä kolikoita olleen Aalto-maljakon hyllyltä kaaressa alas. Maljakko meni luonnollisesti rikki ja kolikot levisivät. Lisäksi heillä on puhelimessa kaverin naisystävän lapsen kuvaama valokuva seinän läpi menevästä hahmosta. Sitä ei voi poistaa puhelimesta. Se ei vaan häviä sieltä.

Omituisia juttuja, joihin kuulisin mielelläni jonkin järkevän selityksen. Uskon kuitenkin vielä vahvistamattomiin paranormaaleihin asioihin, koska ei ole mitään näyttöä niiden olemassa olemattomuudesta ja koska olen itse kokenut.

 

[cottonmouth]

Iltasanomien nettisivuilla on alkanut suomalaisiin kummituksiin liittyvä juttusarja Vaikka selitystä.

Ensimmäinen osa käsittelee Helsingin Aleksanterin teatterin tapausta.

 

[BitterX]

Iltasanomien nettisivuilla on alkanut suomalaisiin kummituksiin liittyvä juttusarja Vaikka selitystä.

Ensimmäinen osa käsittelee Helsingin Aleksanterin teatterin tapausta.

Ihan hauska oli tuo ensimmäinen osa. Kyllähän tämmöiselle viihteelle muutaman minuutin silloin tällöin ihan mielellään uhraa. Huomattavasti parempaa viihdettä, kuin se paska, joka valtaa yhä enemmän lähetysaikaa televisiossa.

Tämän osan kummitus oli varsin sympaattisen oloinen tapaus.

Tätä ketjua lukiessa alkaa melkein uskomaan kummituksiin - sen verran aidon oloisia ja mielenkiintoisia tarinoita :)

 

[cottonmouth]

Ihan hauska oli tuo ensimmäinen osa. Kyllähän tämmöiselle viihteelle muutaman minuutin silloin tällöin ihan mielellään uhraa.

Näinpä. Ennen kaikkea nämä kummitusjutut ovat hyviä tarinoita, uskoo niihin tai ei. Itse en, mutta ei se sellaista lapsenomaista jännitystä poista niitä lukiessa/katsellessa. Toivottavasti ketjuun tulee taas joskus uusiakin.

Toinen osa tuosta IS:n Vailla selitystä-sarjasta on myös ilmestynyt.

 

[Wrighter]

Vaimon serkku osti vanhan omakotitalon jostain Noormarkun metsistä. Alkoi jossain vaiheessa ihmettelemään kun välillä katosi t-paitoja ja housuja ja muuta vastaavaa. Kerran etsi kaverinsa kanssa kaapista jotain tiettyä paitaa ja kun kaikki pinot oli käyty läpi, niin totesivat ettei sitä ole. Kun sitten alkoivat katsoa jotain toista paitaa, niin se etsitty olikin pinon päällimmäisenä.

Tuo oli tapahtunut useasti. Samanlainen juttu siis. Eri vaatteilla.

Lisäksi kun tuo nainen katsoo telkkaria iltaisin, niin olohuoneessa alkaa välillä haista tupakka. Sellainen vasta sytytetty ja tuore haju. Ei siis mikään vanha. Kerran tuo nainen oli sitten todennut kovaan ääneen, että täällä ei sitten polteta tupakkaa sisällä ja haju oli kadonnut useaksi viikoksi. Nyttemmin on kuulemma taas alkanut olohuoneessa silloin tällöin haista tupakka.

Kerran he olivat kaverinsa kanssa olleet ulkona terassilla ja tuo kaveri oli yhtäkkiä nähnyt olohuoneen ikkunan ohi kävelevän tumman hahmon. Verhotkin olivat liikahtaneet. Kenenkään ei pitänyt olla sisällä.

Tuo nainen oli alkanut kyselemään naapureilta tuosta talosta ja silloin hänelle kerrottiin, että siellä oli murhattu joku mies joskus vuosia sitten. Liekö tuo se tupakkaa poltteleva tyyppi sitten.



Samoin kävi meille kun olimme tuttavapariskunnan mökillä kesällä. Tuo mökki sijaitsee sellaisen kommuunin laidalla. Pihapiiriin kuuluu kolme mökkiä, päätalo, sauna ja hevostallit ja sellaista. Kukaan muu siellä ei enää ollut kuin me kaksi pariskuntaa. Lähdettiin sitten kaverin kanssa viemään kissaa toiseen mökkiin ja vain minä tulin takaisin kun kaveri jäi vielä antamaan katille ruokaa. Vaimo sanoi, että luuli meidän juttelevan mökin oikealla puolella vaikka minä tulin vasemmalta takaisin enkä puhunut mitään.

Ja minä taas näin metsäkuselta tullessani kuinka "vaimoni" käveli mökin vasemmalta puolelta käsien pesupaikalle päin ja hämmästyin kun vaimoni olikin siinä mökin terassilla kaveripariskunnan kanssa. Eli ei ollut vaimoni joka siinä käveli.

Kyllä siinä hiukan mietittiin kun oltiin nukkumaan menossa, että kukas siellä pihalla mahtoi vielä olla. Meinas olla uni tiukassa...

 

[tomageeni]

Olen kyllä kaikinpuolin erittäin skeptinen mutta silti karvat nousee pystyyn näitä lukiessaan. Noin yleisesti ottaen en usko yliluonnolliseen, mutta joissain tilanteissa tuo usko on varsin kovalla koetuksella.

Yksi erikoinen tapaus on sattunut, jota en varsinaisesti kummittelutapauksena pidä. Olin 90-luvun loppupuolella mökkitontillamme erään kaverin kanssa rakentamassa majaa puuhun. Ikää meillä oli jotakin 10-12 vuotta. Paikalla oli myös isäni ja tämän kaverini isä sekä vanhempi veli jotka olivat kaikki mökin rakennushommissa muutaman sadan metrin päässä. Kaverini lähti ulkohuussiin ja itse jäin majalle jotain nauloja naputtelemaan tms.

Kaverini tuli takaisin huussilta noin 5-10 minuutin kuluttua ja oli vihainen minulle kun olin kuulemma käynyt pelottelemassa häntä. Hänen sanojensa mukaan olin kiertänyt huussia, mörissyt oven takana ja potkinut seiniin. Itse toki tiedän etten huussilla ollut käynyt, mutta kaverini ei silloin tuota uskonut. Vasta pitkän ajan kuluttua jälkeenpäin kun edelleen kielsin käyneeni tuolla, hän uskoi minua ja päädyimme lopputulokseen että huussilla oli käynyt jokin suurempikokoinen eläin.

Itse en ole edes näennäisesti yliluonnollisia kokemuksia koskaan kokenut. Yleensä nuo nukkumisen liittyvät kokemukset ja pelkotilat selittyvät unihalvauksella tai todentuntuisella unella. Siltikin myönnän että maailmassa on havaittu monia toistaiseksi selittämättömiä tapauksia joihin on mielenkiintoista tutustua. Tässä pari linkkiä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mothman - Mothman, aaveimainen lentävä olento joka on näyttäytynyt sadoille ihmisille

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kelly-Hopkinsvillen_tapaus - Kelly-Hopkinsvillen selittämätön UFO-tapaus

 

[cottonmouth]

Kyllähän siis "kummittelu" ilmiönä on todellinen ja tunnettu, mutta kummitteluakin on sitten niin mahdottoman montaa sorttia. Ylipäätänsä sanoisin että suuri osa näistä perinteisenä kummitteluna pidetyistä ilmiöistä ovat todellisia ja täysin luonnollisia, mutta ihminen ei vain tunne niiden fysiikkaa/kemiaa vielä.

Mutta eiköhän näihinkin ilmiöihin saada ajanmittaan selvyyttä, kunhan vaan tiedemaailma etenee tutkimuksissaan.

Niin no, itse ottaisin kiinni lähinnä tuosta boldatusta osasta. Kummitteluhan on ollut osana ihmiskunnan historiaa jo alkukulttuureista lähtien, mutta silti alkaisin antamaan melko suuren painoarvon biologiselle puolelle. Ihminen pelkää evolutiivisesti tuntematonta ja mikä nyt on tuntemattomampaa kuin kuolema? Aivot pystyvät kuitenkin oikeissa olosuhteissa käytännössä mihin vaan eli tämäkin tekee näistä ilmiöistä haastavia ymmärtää.

 

[Aunt Wang]

Yksi kysymys kaikille tähän ketjuun kirjoittaneille: ovatko ns. yliluonnolliset tapahtumat jatkuneet? Esimerkiksi tuo laredon kertoma juttu vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta, ja haluaisin kuulla siitä enemmän. Onko selvinnyt uusia tietoja jne...? Tässä nyt vielä se laredonin viesti, jos joku ei jaksa etsiä:

Spoileri

No niin. Tiedän miten hullulta voi tarinani kuulostaa ja menetän varmaan loputkin "terveen miehen" maineesta, mutta mielestäni kertomukseni ansaitsee tulla ikuistetuksi, varsinkin asiaankuuluvan otsikon alla.
--------------------------------

Lapsuuteni vietin "maalla", n. 30 kilometriä Helsingistä. Perheemme asui isossa omakotitalossa, jonne vei n. 50 metriä pitkä pihatie. Tonttia ympäröi puusto ja metsä. Talo taas oli aika lailla yksi yhteen Amityvillen kanssa, noin niinkuin ulkonäöltään.

Meitä oli siellä neljä sisarusta, kaikki varhaisteini-ikäisiä. Vanhemmat saapuivat töistä kotiin yleensä noin kello 16 aikoihin. Se oli sangen helppo huomata, koska saapuivat autolla yhdessä. Me nuoret (9-14 -vuotiaat) tulimme eri aikoihin eri kouluista kotiin, riippuen lukujärjestyksestä.

Jokainen tuollaisessa talossa asunut oppii tunnistamaan kävelyn äänen yläkerrasta. Sitä ei voi mitenkään sekoittaa muihin ääniin. Yleensä oppi yläkerran kävelytyylistä (alakerrassa kuultuna) tunnistamaan jopa kävelijänkin. Isä, äiti tai joku sisaruksista.

Kerran pääsin suht aikaisin kotiin koulusta ja lueskelin alakerran sohvalla Pirkka-lehteä. Halvat oli huvit. Yläkerrasta alkoi kuulua askelia, jotka menivät huoneesta toiseen ja takaisin. Kuuntelin sitä aikani ja ajattelin hakea jonkun sisaruksistani pelaamaan kanssani jalkapallopeliä (Stiga). Kapusin rappuset ylös ja hämmästyin, kun missään huoneessa ei ollut ketään. Parvekkeen ovikin oli kiinni ja sisältäpäin lukittu. Kaikki ikkunatkin tarkistin ja kiinni olivat. Myös vintin oven katsoin. En ollut hetkeen uskoa sitä todeksi, sillä siksi todellisia nuo askeleet olivat. Pälyiltyäni ja huhuiltuani siellä jonkin aikaa, palasin takaisin alakertaan kummissani. Muutaman minuutin päästä alkoivat taas askeleet ja tällä kertaa juoksin yläkertaan nopeasti "yllättämään" syyllisen. Tulos oli silti sama. Ei kerrassaan ketään. Nyt jo hieman huolestuin, ja kun palasin alakertaan ja taas alkoivat samat kantapääkävelyt, ryntäsin talosta ulos karkuun keskipäivän aurinkoon. En uskaltanut enää mennä takaisin, vaan jäin odottelemaan muita perheenjäseniä tulevaksi pihatien päässä.

Jotakuin tunnin päästä pari sisarustani sitten saapuikin ja kerroin heille tästä tapauksesta. Kaikki me menimme jännittyneinä yläkertaa tutkimaan, mutta mitään ei löytynyt. Pian tuli viimeinenkin meistä lapsista kotiin ja puhuimme tapauksesta. Kävi ilmi, että kaikki olivat enemmän tai vähemmän kuulleet samankaltaisia askelia (ja myös ovenavauksia ja -sulkemisia)aikaisemmin. Sovimme, ettemme kerro asiasta vanhemmille, koska heillä oli siihen aikaan omia huolia aivan tarpeeksi.

Tuosta päivästä lähtien kuitenkin "kissa oli nostettu pöydälle" ja kun vastaavia askelia kuului tuon tuostakin yläkerrasta, johti se siihen että kukaan meistä ei uskaltanut enää koulusta päästyään olla yksin kotona. Muutamia kertoja samat äänet kuulin jonkun sisareni kanssa yhdessä. Kävipä kerran jopa niin, että olimme kaikki yhtäaikaa kotona ennen vanhempia, ja menimme "rohkeina" yläkertaan kaikki yhdessä turhaan etsimään.

Samoihin aikoihin tapahtui muitakin omituisia asioita. Kerran aamuyöllä kuului (talon sisältä) niin iso pamaus, että koko perhe heräsi eri huoneissaan. Se oli aivan tajuttoman suuri räjähdys, joka jätti ikään kuin korvat soimaan. Isä tarkisti koko talon läpikotaisin, eikä mitään syytä koskaan löytynyt. Hän kertoi meille, että todennäköisesti pannuhuoneen "pannu" tms. olisi saanut jonkinlaisen alipaineen ja sitten "pamahtanut takaisin muotoonsa". Tämän teorian mukaan sitten vuosikausia elelimme, kunnes tuttu alan ammattilainen sanoi sen olevan täysin mahdotonta meidän talon vehkeillä. Tänä päivänäkään kellään ei ole mitään aavistusta, mikä tuo räjähdys olisi voinut olla.

Äskeinen pamaus oli onneksi yksittäinen, mutta vielä oli yksi kummitusmainen ilmiö. Monta kertaa kävi niin, että heräsin keskellä yötä siihen, että joku iskee nyrkillä ullakon oveen (joka oli huonettani vastapäätä). Rupesin ihmettelemään, kun se tuntui aina tulevan keskiyön aikaan. Kerran sitten taas oltuani nukahtamaisillani, tuli tuttu "jysäys" oveen. Katsoin ripeästi kelloa. Tasan kello 24:00. Näitä pamauksia tuli sitten lukuisia kertoja lisää, ja jonkun helkkarin syyn takia aina samaan aikaan. Myös muut meistä lapsista kuulivat tämän useasti. Lienee tarpeetonta sanoa, että tuon pamauksen jälkeen tuli aina vedettyä peitto korviin sangen äkäisesti.

Nyt aikuisiällä olen keskustellut muiden sisarteni kanssa ja jokaikinen muistaa nämä tapahtumat ja allekirjoittaa niiden "aitouden". Lisäksi on tullut paljon lisää ilmi. Yksi jos toinenkin meistä näki ja kuuli kaikennäköistä outoa noina vuosina, mutta oli asiasta suhteellisen vaiti tuolloin. Vanhempiamme emme halunneet asialla kiusata, koska heillä oli sillon vaikeata aikaa. Meille lapsille nuo ilmiöt olivat arkipäivän todellisuutta, jonka kanssa piti vain elää. Eipä meille kenellekään vahinkoa näyttänyt tapahtuvan, mutta pelotti kyllä hemmetisti. Asia oli jonkinlainen "tabu" meidän lapsien kesken, emme siitä paljon jutelleet, koska kaikki olivat jo valmiiksi varpasillaan.

Tällaista showta kesti n. 2 vuoden ajan ja sitten loppuivat "kummittelut" tms. tykkänään. Menneisyys on jättänyt minulle kiinnostuksen paranormaalien ilmiöiden tutkimiseen, ja suhtaudunkin niihin ennakkoluulottomasti, vaikken lähde niiden syntyperiä arvuuttelemaan.

Monessa alan teoksessa puhutaan ns. poltergeist-ilmiöstä, joka jostain syystä esiintyy murrosikäisten läsnäollessa. Useasti nämä ovat osoittautuneet huijaukseksi ja muuten olisin valmis allekirjoittamaan kaiken tuon sellaista olevankin, mutta kokemani ei anna tähän loogiseen johtopäätökseen mahdollisuutta.

 

[peksa]

Täällä on näköjään täälainenkin osio.

Mulle on kertaalleen tapahtunut sellainen juttu mikä on järjetön ja mihin en ole saanut selitystä. Juttu menee näin.

Menin normaalisti nukkumaan ja jätin silmälasit(oleellinen asia tässä) tietokonepöydälle aika usein joka on ihan sängyn vieressä. Aamulla kun heräsin en löytänyt silmälasejani mistään. Katsoin pöydälle ja muut paikat mihin olisin voinu ne laittaa. Ei löytyny mistään.

Ei muutakun kakkoslasit päähän laatikosta ja duuniin. Töiden jälkeen aloin ettiin lasejani, siivosin koko kämpän joka olikin siivouksen tarpeessa. Ei löytyny laseja. Sitten illalla 4 tuntia koneella ja jätin lasit pöydälle. Seuraavana aamuna kun heräsin niin näin heti herätessäni kahdet silmälasit tietokonepöydälläni.

Miten on ollu mahdollista että ne on ollu koko ajan siinä etten ole nähnyt niitä vuorokauden aikana vaikka olin illallakin sen 4 tuntia koneella? Vai onko parempaa selitystä?

 

[cottonmouth]

Linkataanpas tällainen kun tuli vastaan, vaikka eivät nuo "todisteet" nyt kovin ihmeellisiä olekaan:

IL: Mökillä outoja tapahtumia ja puhetta - tutkijaryhmä tallensi äänet

 

[tombraider]

Vuonna 1974 asuimme kaupparakennuksen siivessä. Suihkut ja sauna löytyivät pääosan kolmannesta kerroksesta. Oli sunnuntai ilta ja vanhempani kantoivat minua (alle 1v) alas kotiimme siskoni vielä jäädessä pukemaan. Kotiimme piti kävellä ulkokautta noin 7 metrin matkan. Kun minä ja vanhempani olimme tulleet sisälle kuului huutoa ja siskoni juoksi valkoisena sisälle. " rappusten alapäässä oli joku mustiin pukeutunut nainen, joka viittoi minua luokseen. se oli todella pelottavan näköinen" oli siskoni itkien sanonut. Isäni lähti juoksujalkaa katsomaan, että kuka tuo oli. Hän ei ollut löytänyt ketään ja ajatteli mielikuvituksen tehneen lapselle tepposensa. Sisällä siskoltani vielä kysyttiin, että sanoiko tuo jotain. Vastaus oli, että " tule, on aika lähteä".
Seuraavana aamuna oli minulla aika neuvolassa ja siskoni tuli kaverinsa kanssa mukaan. Olin äitini kanssa neuvolassa, kun siskoni laski pulkalla auton alle ja menehtyi.

 

[Trenchtown]

...

Huh huh. Pidän itseäni hyvinkin rationaalisena ihmisenä ja lähtökohta on se, että kaikelle löytyy looginen selitys, mutta kyllä tällaiset tarinat vaan nostavat niskavilloja pystyyn.

 

[Leelian Lepotuoli]

Ystävättäreni asuu miehensä kanssa n.30- luvulla rakennetussa talossa, jota ovat remontoineet ja laajentaneet tähän päivään. Pihalla on vielä ikivanha vaja, jossa asuu talon entinen emäntä Mummo. Se ilmestyy silloin tällöin keittiöön, jossa alkaa astiat katoilla ja tulla alas kaapeista joiden ovet on kiinni.

Talon omistajat lähtivät reissuun ja pyysivät mua käymään syöttämässä akvaariokalat. Jääkaappiin oli jätetty jotain torttua mulle ja keittelin kahvit, söin ja luin Hesarin keittiössä. Siivoilin jälkeni, tein lähtöä ja heitin takin niskaan. Ykskaks keittiön kaapin ovi aukeaa ja sieltä tippuu pari muovikippoa ja kansi joka lähtee vierimään. Vierii ohitseni olkkarin puolelle, tekee jyrkän käännöksen ja pomppii avoraput alakerran saunatiloihin ja jää kieppumaan akvaarion eteen. Menen perässä ja muistan ainiin kalat piti ruokkia.

Nakkasin astiat takas kaappiin ja pinkasin pihalle. Soitin ystävättärelleni joka tokas vaan että "ai, Mummo on taas sisällä, käske sen mennä vajaansa". No en käskeny kun kaasutin jo kaukana.

 

[Hereworth]

Jaaha, nämä jutut kun yhdistää muutenkin edessä olevaan liskojen yöhön, niin voi varmuudella sanoa ettei Hereworth nuku ensi yönä silmäystäkään. Hyhhyh.

Mutta, onpa minullakin tarina kerrottavanani.

Vuosi oli 2011, olin tuolloin vierailemassa enoni luona Ivalossa. Yhtenä päivänä lähdimme kalaan parinkymmenen kilometrin päässä Ivalosta sijaitsevalle järvelle. Illan sitten hämärtyessä kuulin vähän matkan päästä metsiköstä "kirkaisun" joka kesti pari sekuntia. Kuulosti hieman siltä, kuin nuori tyttö olisi kirkunut, mutta hullultahan tuo ajatus kuulosti kun olimme varmuudella ainoat ihmiset siellä korvessa kymmenien kilometrien säteellä. Ajattelin, että kyseessä on melko varmasti jokin lintu. Jatkoin siinä kalastelua (laihoihn tuloksin), mutta noin puolen tunnin kuluttua tuo ääni kuului uudelleen, ja tällä kertaa pystyin paikallistamaan sen tulevan läheiseltä suolta. Ääni muistutti edelleen ihmisen kirkumista, mutta ei kuitenkaan niin selvästi, että olisin luopunut faunateoriastani.

Oli jo pimeää, kun iltapalan nuotiolla syötyämme lähdimme takaisin autollemme. Polku kulki tuon edellä mainitun, melko märän suon laitaa. Ohittaessamme suota kuului tuo kirkaisu kolmannen kerran jostain suolta, hieman vaimeampana kuin aiemmin vaikka olimmekin siis nyt lähempänä suota. Autolle päästyämme kysyin sitten, että mikä lintu tuollaista ääntä oikein pitää. Sainpa sitten kuulla, että kyseiselle suolle oli 60-luvulla hukkunut lakkoja poimimassa ollut 15-16-vuotias tyttö. Tuota minunkin kuulemaani kirkumista tapahtui kuulemma kyseisellä suolla melko usein.

Kyllä tällaiselle paatuneelle skeptikollekin meinasi tuolloin jännäkakka tulla housuun, sen verran puistattavaa tuo tapahtuma tuo oli. Ensimmäiset pari kilomtriä tuli mentyä hieman raskaammalla kaasujalalla kuin yleensä.

 

[cottonmouth]

Ketjussa taidettiin puhua jossain alkuvaiheessa myös pallosalamoista, vaikka eivät nuo suoraan otsikkoon viittaa. Tästä ilmiöstä ei ole omakohtaista kokemusta, mutta nyt jo yli 90-vuotias mummoni pääsi tätä ilmiötä todistamaan joskus 1930-luvun alussa oman äitinsä kotitalossa Taipalsaarella. Ukonilman aikaan oli ison talon tuvan seinästä kuulunut kova pamaus kohdasta, josta sähkölinja taloon tuli ja syntynyt tyhjästä pieni, noin kuulemma herneen kokoinen, mutta todella kirkas valopallo. Pallo oli liikkunut hitaasti ja äänettömästi läpi tuvan ja sitä liian lähelle mennyt naisihminen oli kaatunut samantien lattiaan, mutta vironnut myöhemmin. Lopulta valopallo oli osunut ikkunaan ja sitä rikkomatta tehnyt siihen noin sentin kokoisen reiän häviten samalla. Tämän ikkunalasin reikineen olen nähnyt omin silmin ja eipä muutoinkaan ole tarvetta epäillä tapausta.

Ketjussa myös jo aikaisemmin mainitusta IS:n taannoisesta "Vailla selitystä"-sarjasta erityisesti jakso Vanajanlinnasta on mielenkiintoinen, koska tuolla on tullut useammankin kerran yövyttyä. Muita sarjan jaksoja löytyy täältä.

 

[Kourujärven Ponnistus]

Hereworth

Meille on kerrottu samanlaista tarinaa ja ääniäkin on kuultu, kunnes kävi selväksi, että kettuhan se siellä. Meni vähän fiilikset, kun ilmeni, ettei siellä mitään yliluonnollista ollutkaan.

Tuolta ketun kiljumista. Fox Calls - YouTube

En siis epäile Hereworthin tarinaa, eivätkä omat kokemukseni liity tuohon Ivalon tapaukseen.

 

[Numero13]

Ketjussa taidettiin puhua jossain alkuvaiheessa myös pallosalamoista, vaikka eivät nuo suoraan otsikkoon viittaa..

Äitini kotona Kuusamossa oli -60 luvulla ukonilmalla tullut seinästä kaksi pallosalamaa sisälle. Pesäpallon kokoiset pallot oli mummoni mukaan lennelleet järkyttävällä nopeudella sikin sokin asunnossa ja lävistäneet mm. takan noin metrin paksuisesta kohdasta. Älytön tuuri ettei osunut kehenkään. Äitini sisko oli nukkunut patjalla lattialla, ja pallosalama oli tullut ovesta läpi, lentänyt tätini yli ja ikkunan läpi ulos. Eikä tätini edes herännyt :)

Mitään kummittelutarinoita ei kyllä meikäläiseltä irtoa, joten sorit pienestä offtopicista.

 

[Ölly]

Skidinä tuli todistettua kaverini kanssa että noitia on olemassa.
Kävelimme ihan normaalisti kaduntietä pitkin kunnes vanha nainen edessämme jotenkin kiinnitti huomion. Oli pari metriä edellämme. Muistutti sinänsä vanhaa mummelia mutta ei kuitenkaan. Nainen kääntyi vasemmalle, kerrostalon pihaan menevälle tielle. Tie on vain suora ja pitkähkö josta ei pääse siis muutakuin pihalle. Ei sivukujia tai mitään. Nainen katosi näköpiiristämme todella pieneksi hetkeksi ja oltuamme kohdalla jotenkin sitä vain vielä kääntyi katsomaan sinne vasemmalle johtavalle tielle ja kas, naista ei näy missään. Usain Boltkaan ei ehtisi pihalle tuossa pikkuriikkisessä hetkessä. Huomasimme tämän heti kaverini kanssa ja vieläkin tulee tuosta välillä puhuttua vaikka tapauksesta parikymmentä vuotta onkin. Tapahtuma jota ei ikinä unohda.

 

[Sistis]

Vaikka laskenkin itseni näissä asioissa jonkinlaiseksi skeptikoksi, enkä edes pidä kauhukirjallisuudesta tai -elokuvista, tämä ketju on joka tapauksessa kiinnostava. Ehkä tästä tekee kiinnostavan se, että nuo ihan järkeviltä vaikuttavien kanssapalstalaisten kokemukset vaikuttavat niin todellisilta, että joko jotain "oikeasti mystistä" tai sitten kaikkien todennäköisyyksien vastaista samanaikaista tapahtumaa taustalta löytyy. Tai sitten jopa aikuisen ihmisen mielessä on jotain tunnistamatonta kykyä kehittää uskomattomia "tarinoita" tehtyjen aistihavaintojen pohjalta. Jotain tiedostamatonta mielikuvitusta siis. Tai sitten minä olen vain väärässä, ja kummituksia on oikeasti olemassa.

En missään nimessä vähättele kokemuksia, enkä edes halua arvailla todellisia syitä tuota edellä lueteltua litaniaa tarkemmin. Hyvät tarinat ja mielenkiintoiset kokemukset kun ovat usein paljon mielenkiintoisempaa luettavaa kuin kuiva pohdinta niiden mahdollisista todellisista syistä.

Itselläni ei ole mitään karmivaa tarinaa kerrottavana, mutta yksi tapaus tulee kuitenkin mieleen. Veikkaisin tämän osuvan kevääseen 2005. Asuin tuolloin viimeisiä aikoja opiskelijasolussani ennen muuttamista kunniallisiin ympyröihin. Minulla taisi olla vapaa arkiaamu, koska olin lopettanut paria kuukautta aiemmin osa-aikatyöt yliopiston laitoksella, enkä vielä ollut aloittanut tulevaa työtäni. Heräsin omia aikojani varmaan joskus kymmenen aikaan. Kun heräsin, minulle tuli jostain kumman syystä yli 20 vuotta vanha valokuva mieleen vanhempieni perhealbumista. Olin tuossa kuvassa kahden silloisen tuttavaperheemme pojan kanssa. Vanhempani eivät olleet olleet tämän perheen kanssa tekemisissä varmaan lähemmäs 15 vuoteen, enkä minäkään ollut näitä veljeksiä nähnyt, saatika heitä ajatellut. Jostain syystä tuo kuva oli vain mielessä. Meni puoli tuntia, kun sain siskoltani tekstiviestin. Siinä hän kysyi, että muistanko noita veljeksiä. Heistä vanhemman kuolinilmoitus oli ollut sen päivän lehdessä.

Todennäköisesti olen vain unessani nähnyt jostain kumman syystä jotain heihin liittyvää. Ja sen vuoksi tuo valokuva sattui tulemaan mieleen - kuva kun oli varsin hauska. Ja tuossa vaan sattui olemaan mielenkiintoinen yhteensattuma, että tuo tapahtui juuri sinä päivänä kun sain tiedon tuosta kuolemasta.

 

[dorka]

Anna tulla, kiinnostaa kovin.

Tuolla "Lapsuuden kevyitä henkisiä vammoja"-ketjussa tuli hieman puhetta möröstä, jonka jälkeen Silkkeri pyysi minua kertomaan oman tarinani tästä "mörön" tapaamisesta. Ajattelin myös, että tarinani voisi ehkä sopia tähän ketjuun hieman paremmin.

Kaikki tämä tapahtui muutamia vuosia sitten mökillämme Siikaisissa. Oli myöhäiskesä, ehkä elokuu, kun olin tavalliseen tapaani illalla kalastamassa. Siinä sitten alkoi jo kello tulla melko paljon sekä ilta hämäryä. No päätin sitten alkaa jo ruveta soutelemaan lähemmäs järven rantaa, jossa säilytimme venettämme. Ollessani abaut keskellä järveä iski aivan järkyttävät kylmät väreet, ja tunne siitä, että joku katselee. Katsoin rannalle ja näin ison tumman mötikän. Tuo tumma olento oli ainakin kaksi metriä pitkä sekä leveä. Tämä olento ei tietystikkään sanonut mitään, tai pitänyt minkäänlaisia ääniä, mutta huomattuani sen, järven ylle laskeutui aivan täydellinen hiljaisuus, ei äänen ääntä. Siinä me sitten tuijotimme toisiamme muutaman sekunnin, kunnes pakokauhu valtasi minut. Adrealiinin avulla jaksoin soutaa sen pitkän matkan veneen säilytyspaikallemme aivan älyttömän nopeasti. Saavuttuani lopulta rantaan ja hädissäni vedettyäni veneen maalle, tunsin sen ahdistuksen uudestaan. Olin aivan 110 % varma, että tuo olento olisi selkäni takana. Paskat housuissa katsoin taakseni, mutta se ei ollutkaan siellä. Käänsin nopeasti katseeni takaisin eteenpäin, jolloin huomasin tämän ison tumman olennon seisovan paatissamme. Silloin en paljoa miettinyt, vaan jätin virvelit sekä kalat veneeseen ja lähdin ravaamaan mökkiämme kohti tuhannen Usain Boltin voimin. Juostessani en uskaltanut enää taakseni katsoa, mutta saavuttuani mökkimme terasille, huomasin tuon hahmon seisovan mökkitiemme päässä. Siinä kohtaa en kuitenkaan enää paljoa halunnut jäädä kuulumisia vaihtamaan, vaan kiirehdin vintille peiton alle, enkä sieltä noussut ylös kuin vasta keskipäivän aikaan seuraavana päivänä.

Pitkään uskon, että siellä oli vain jotain steroideja vetäviä yön timoja harjoittelemassa Suomen viidakossa, ja he olivat sitten harjoitusleirin päätteeksi päättäneet vähän höynäyttää jotain tyhmää suomalaista junttia. Toinen vaihtoehto oli, että olisin kuvitellut koko homman. Kuitenkin noin vuosi sitten aloin uskomaan tapahtuneeseen huomattuani, että en ollut todellakaan ainut, joka oli tavannut tämän "mörön". Googlaamalla löytää lisää juttua aiheesta.

Suokaa anteeksi kirjoitusvirheet ja mahdolliset epäselvyydet, kirjoitin tekstin iLuurilla.

 

[Jussizip]

Omalle kohdalle on tapahtunut yksi kohtuu jäätävä tapaus, joka sattui armeijassa ja jolle kukaan ei oikein ole keksinyt järkevää selitystä.

Oltiin alikessuja tuohon aikaan ja perus metsäviikko käynnissä. Oli senverran pimeää myöhään syksyllä, ettei metsässä oikein tahtonut nähdä mitään auringon laskettua. Yhtenä iltana telttojen läheisyydessä polteltiin tupakkia parin muun jampan kanssa, kun edessä rasahti jokin äänekkäästi. No siinä sitten tietysti joku jo heitti läppää, että mörkö siellä varmaan on tuijottamassa meitä samalla, kun otettiin taskulamppuja esille. Siinä sitten valokeilojen skannatessa metsää huomattiin, että edessä seisoo muutaman metrin päässä täysin musta hahmo. Näky oli helvetin pelottava, sillä taskulampun valon osuessa hahmoon valo ikäänkuin "hukkui", eikä valaissut kuin sen ympärillä olevan alueen. Tässä kohtaa kukaan ei enää vitsaillut, vaan oikeastaan seisottiin siinä paskat housussa sanomatta sanaakaan. Lähes samalla sekunnilla kuului toinen rasahdus vierestä ja kaikki sitten vaistonvaraisesti osoitti valonsa sinne. Mitään ei näkynyt ja kun katsottiin heti taas tumman hahmon suuntaan, niin se oli hävinnyt kokonaan.

Oli yöunet loppuleirillä vähän kortilla, kun kokoajan kuunteli mahdollisia uusia rasahduksia. Mitään ei kuitenkaan kuulunut tai näkynyt enää tämän jälkeen. Jos olisin ollut ainoa, joka hahmon näki olisi koko homman voinut laittaa esim väsymyksen piikkiin.

 

[MustatKortit]

Kaikki tämä tapahtui muutamia vuosia sitten mökillämme Siikaisissa...

Mielenkiintoinen tarina, kiitos siitä.

Et muuten ole ainoa, jolle vähän vastaava "kohtaaminen" on sattunut, yhdelle kaverilleni on käynyt samoin, vaikka nykyään aina nolostelee kertoa koko juttua, kun pelkää, että jengi kiusoittelee hörhöksi.

Omalle kohdalle on tapahtunut yksi kohtuu jäätävä tapaus, joka sattui armeijassa ja jolle kukaan ei oikein ole keksinyt järkevää selitystä...

Mulle tuli tästä mieleen yksi toinen tarina, kertausharjoituksista. Täytyy heti alkuun todeta, että todennäköisesti kyseessä on oikeasti joku eläin tms.

Eli oltiin sissileirillä Harparskogissa Hangonniemellä, kyseessä helvetin synkkä ja tiheä metstä/rämealue. Leirillä tehtiin omat safkat trangialla ja oli ehdoton valon käyttämisen kielto jne.

Tarinan kannalta oleellista on se, että tähystyspaikka (kilpailtiin toisen joukkueen kannsa siitä, kumpi löytää ja tiedustelee toisen asemat ensin) oli helvetin kaukana teltaltamme ja pilkkopimeässä syysillassa ainoa keino päästä "turvallisesti" kulkemaan teltan ja tähystyspaikan väliä oli pitää puhelinkaapelia sormien välissä ja siten edetä se muutaman sadan metrin matka.

No, eräs alikersantti oli lähtenyt keskellä yötä teltalta tähystyspaikalle, hänen vuoronsa oli tarkoitus alkaa kello 0200. Noin 45min tästä niin toinen tähystyspaikan väijyistä ilmestyi kiukuissaan teltalle, että missä vitussa se alikki on, kun ei ole saapunut tähystyspaikalle.

Hetken asiaa tuumattuamme oli todettava, että alikessu oli eksynyt. Johdossa ollut luti ei ollut halukas vielä rikkomaan valo- ja huutamiskieltoa, vaan lähetti meitä kaksi taisteluparia etsimään eksynyttä. Olin itse toisessa ryhmässä.

Hetken aikaa pilkkopimeässä kaverin kanssa kuljettuani kuulimme ihan perkeleellistä ryskettä metsästä edessämme ja jonkin sortin ölinää ja örinää. Kyseessä ei ollut mikään lempeän kuuloinen ääni, vaan todella aggressiivinen "karjuminen".

Oltiin kumpikin ihan vakavina siinä, eikä olisi haluttu jatkaa matkaa. Jälkikäteen muistan kysyneeni kaverilta, että oliko hänkin kelannut mahdollisuutta karhuun törmäämisestä (ymmärtääkseni liki olematon todennäköisyys tuolla seudulla) ja myönsi miettineensä samaa.

Epäröintimme keskeytti lopulta se, kun samaan aikaan kuulimme jostain läheltä vaikerrusta ja löysimme eksyneen alikin pienen kukkulan päältä. Tyypillä oli hukkuneet käsineet ja aseesta hän oli poistanut sekä patinraiskaajan, että varmistimen. Oli tosi iloinen meidät nähdessään.

Alikessu kertoi meille ja myöhemmin komppanianpäällikölle virallisessa "kuulustelussa", että oli normaalisti edennyt kohti tähystyspaikkaa, kun tuntematon hahmo oli lähtenyt jahtaamaan ja ryskyttänyt perässä metsässä. Alikki oli panikoinut ja menettänyt suuntavaiston ja siten eksynyt.

Hänellä oli ollut vahva tunne, että tuo "jahtaaja" seurasi perässä ja oli siksi poistanut myös patinraiskaajan, että on ainakin jotain millä puolustautua, jos tämä mystinen otus käy päälle.

Jälkikäteen ollaan spekuloitu kaveriporukalla, mistä mahtoi olla kyse, ollaan pyöritelty kaikkea mahdollista mielissämme, ärsyyntyneestä hirvestä (?) lähtien.

 

[sekolust]

Jälkikäteen ollaan spekuloitu kaveriporukalla, mistä mahtoi olla kyse, ollaan pyöritelty kaikkea mahdollista mielissämme, ärsyyntyneestä hirvestä (?) lähtien.

Tuon voisi selittää myös aistien ja väsymyksen yhteisvaikutuksella. Kun ääni ja valo käytännössä katoavat, muut aistit herkistyvät hieman. Vielä kun väsymyksen takia aivot eivät normaalisti toimi, voi kaikkea tapahtua. Yhtään ei ihmetyttäisi, vaikka selkään osunut oksa tai vastaava laukaisee tuollaisen reaktion noissa olosuhteissa.

Mieleen oikein muistuu ne kerrat intistä, jolloin väijyvuorossa tuli "nähtyä" väkeä milloin missäkin.