Onko P-Korea oikeasti saanut ikinä mitään aikaan, muuta kuin työleirit ja uhittelu?
Lasketaanko suuri inhimillinen kärsimys alistuksen, nälänhädän ja köyhyyden muodossa? Tai jopa koomiset piirteen henkilöpalvonnan saralla, nehän ovat parhaimmillaan jopa erittäin hupaisia juttuja ne.
Mitään omaa ja erityisen toimivaa nuo eivät sitten olekaan saaneet aikaa, vaan käytännössä maa on rakentunut ulkopuolisen avun varaan. Niin paradoksaaliselta kuin se maan virallisen aatteen takia kuulostaakin. Maa on isompien naapurien diktaattorien luomus alkujaan ja jollain tasolla säntillistä elintasoa nuo onnistuivat ylläpitämään tuetun "kaupankäynnin" avulla. Samoin varsinkin maan jakautumisen jälkeen nuo jonkin aikaa saivat hyötyä japanilaisten valloittajien jättämistä teollisuuskomplekseista, ollen Korean sodan aikaan jopa eteläisiä veljiään paremmassa asemassa taloudellisesti.
Melkoisen hyvä osoitus eri järjestelmien tasosta ja tiettyjen poliittisten päätösten toimivuudesta. Käytännössä pohjoisen ja etelän porukat ovat yhtä ja samaa, monen kohdalla päätyminen toiseen maahan määrittyi hyvin pitkälti silloisen asuinpaikan sijaan. Kieli on yhteinen (vaikkakin käsittääkseni jakautumista on jo sen verran tapahtunut, että eteläkorealainen pystyy pohjoiskorealaisen tältä osin erottamaan) ja historia molemmilla on sama. Geneettisesti kansat ovat hyvinkin yhtenäisiä, kumpikaan ei ole erityisen heterogeeninen. Toisesta sen sijaan on kuoriutunut varsin länsimainen valtio, jossa on sekä kansainvälisestikin merkittäviä yrityksiä että varallisuutta (sen jakautuminen toki varsinkin eläkeläisille on hieman toinen asia) yksityisille. Toinen taas on säännöllisen epäsäännöllisistä nälänhädistä kärsivä kehitysmaa, joka käytännössä muiden almuilla. Tuo maiden välinen kuilu kehityksessä on varsin hyvä esimerkki siitä, että pelkät geneettiset tai kulttuuriset tekijät eivät aina määrittele yhteiskunnan onnistumista.
Antaisi Kimien huudella ja lähetellä paukkuraketteja ihan rauhassa, tai sitten vetypommi niskaan ja heippa.
Tuo ei vain ole niin yksinkertaista. Jos noiden annetaan toimia ilman puuttumista asiaan, uhkana on käyminen entistä röyhkeämmäksi. Pohjois-Korea ei kuitenkaan ole mikään hiljaa rauhassa räksyttävä rakki, vaan ovatpa nuo kaikesta huolimatta ajoittain perseilleet ihan kunnollakin. Tämä ovat sitten saaneet kokea mm. eteläkorealaiset kalastajat, vieläpä varsin raskaasti. Jos jatkuvasti uhkailun ja perseilyn antaa olla, nopeasti uhkaileva ja perseilevä puoli tulee aina vain lähemmäs. Pohjoisella on omat motiivinsa tuolle käytökselle ja jos siihen ei puututa, on todellinen uhka toiminnan eskaloitumisesta pahempaan suuntaan.
Toisaalta sotilaallisesti noita ei oikein voi pyyhkäistä poiskaan ihan tuosta vain. Tavanomaista tykistöä on rajalla sen verran, että Soul (etäisyys n. 50km rajasta) saisi niskaansa aikamoisen tykistökeskityksen vaikka valtaosa raudasta saataisiin nopeasti tai miltein heti eliminoitua. Päälle vielä ydinpelote, niin pienillä panoksilla ei pelata. Vaikka ydinasetta nuo eivät saisikaan laukaistua etelään, jo pelkästään oikeassa paikassa omalla maaperällä toteutettu räjäytys olisi sekä poliittisesti kova isku eteläisille veljille, että myös potentiaalisten ihmisuhrien kannalta kova temppu. Ja jotta soppa ei olisi valmis, niin Kiinan rooli on otettava huomioon, puhumattakaan jälleenrakennuksesta kun miljoonat aliravitut ja aivopestyt pohjoisen pojat pitäisi sulauttaa väestöön. Saksan kohdalla kahtiajako ei ollut yhtä rankka ja silti lasku oli kova, eikä eroa ole kaikin paikoin vieläkään saatu korjattua. Samoin suurella osalla Etelä-Koreaan loikanneista on ollut vaikeuksia sopeutua uuteen ympäristöön, ja heidän kohdallaan kuitenkin puhutaan vielä yksilöistä, ei miljoonista samaan aikaan sopeutettavista.
Jos Pohjois-Koreaa lähdettäisiin asein "vapauttamaan", käytännössä tuo maksaisi pelkästään ihmishengissä erittäin paljon parhaassakin realistisessa tapauksessa. Pahimmillaan sitten tuollaisen epäonnistuneen valtion elvytysyritys saattaisi johtaa jopa suurvaltojen väliseen sotaan kun Yhdysvallat tai sen liittolaisena vahvasti oleva Etelä-Korea saisi jalansijaa sekä Kiinan että Venäjän välittömältä rajalta. Kiinalle Pohjois-Korea on kuitenkin varsin konkreettinen suojavyöhyke NATOa ajatellen ja Putinin Venäjä tuskin kovinkaan hyvällä katsoo vihollisikseen mieltämänsä tahon saavan jalansijaa Aasian itäosissa, vieläpä lyhyen maarajan kanssa Venäjälle. Eskalaation vaara olisi varsin suuri.
Jos taas Pohjois-Korea jollain tavalla yhdistyisi verettömän vallankumouksen kautta, olisi tuo säästetyistä ihmishengistä huolimatta todennäköisesti maailman kaikkien aikojen kallein sosiaalinen tapahtuma. Etelä-Korea joutuisi käytännössä sulauttamaan sellaisen lukumäärän ihmisiä, että Suomen väkilukuun suhteutettuna tänne pamahtaisi reilu 2,5miljoonaa ihmistä. Nuo ovat vieläpä siinä määrin vaikeasti sopeutettavissa, että heidän kykynsä sopeutua vapaampaan ja tietyiltä osin vaativampaan yhteiskuntaan on hyvin lähellä nollaa.
Interview with Former German Finance Minister: 'There Isn't a Single Measure that Is Going to Solve All Problems' - SPIEGEL ONLINE Tuossa Der Spiegelin haastattelussa todetaan, että Saksojen yhdistyminen on tullut 20 vuoden otannalla maksamaan n. 100 miljardia vuodessa. Vaikka tuossa luvussa olisi 50% ilmaa, niin jotain osviittaa saa siitä, että Koreoiden yhdistyminen ei olisi halpaa: on kuitenkin muistettava, että taloudellisesti kuilu Saksojen välillä ei ollut näin raju ja "ossit" eivät olleet yhtä sulkeutunut kuin pohjoisen pojat ovat nyt.
Varmasti valtaosa ihmisistä pitää Pohjois-Koreaa helvettinä, jollaisen olemassaoloa ei voi hyväksyä. Toisaalta tuon helvetin kanssa on käytännössä vain elettävä: asioihin puuttuminen saattaisi nopeasti johtaa vielä pahempiin ja useampia ihmisiä koskettavaan kurimukseen. Pohjois-Korean kanssa toimiminen yhdessä ja ajoittaiset avunannot ovat vähän kuin fattan fyrkat nisteille. Ei heitä tekisi mieli palkita, mutta toisaalta ilman tuota ajoittaista palkitsemista saattaisi jälki olla pahempaa. Niin inhimillisesti kuin yhteiskunnallisestikin.