Kivikausi 2012–2013 – otteet kaukalossa

  • 399 168
  • 1 815

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nyt on pelattu kolme peliä, voidaanko katsoa tilannetta vaikka maajoukkuetauolla? Ja kannattaa käydä katsomassa viime syksyn keskustelua, siellä taisi olla sama aihe.

Joo, minäkin muuten vilkaisin tilastoja tänään, Dixon oli viime kaudella neljä ensimmäistä peliä pisteittä ja kunnolla pistetehtailu lähti liikkeelle vasta kymmenenen pelin jälkeen.

Kokoonpanoketjuhan tämä ei ole, mutta siirtäisin silti Brodinin takaisin kolmoseen JJ:n tieltä ja ehkä yllättäen antaisin Virkkusen jatkaa ja panisin Juuselan puolestaan hetkeksi katsomoon.
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onko kukaan huomannut, että hitaat lähdöt omista epäonnistuu lähes jatkuvasti? Tämä jatkunut jo neljä ottelua. 90% tapauksista kun lähdetään, pakki syöttää seisovalle hyökkääjälle tai sitten joutuu tuomaan itse punaiselle ja lyömään päätyyn eikä hyökkääjät ole tässä mukana yhtään. Lisäksi etäisyydet revähtää välillä pahasti tai sitten laiturit polkevat vauhtia omalla sinisellä pakkien rinnalla. Tähän kyllä tarvitaan muutos sillä kontrolloituja rintamassa tulevia hyökkäyksiä on vähän. Pahimmillaan roiskitaan vain keskialueelle kun ei vain syöttölinjoja ole.

Lisäksi karvaus vastustajan alueella toimii hyvin mutta keskialueen läpi tullaan naurettavan helposti kun siihen päästään syöttämään tai kiekko tuodaan ylös jalalla.

Näihin tarvitaan parannuksia.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mitäs muut olivat mieltä Parkkosen pelaamisesta? Ei poikaa paljoa näkynyt kentällä, tosin ei pelannutkaan kuin reilut 14min. Ei siis isoja virheitä, joka on ensimmäisissä SM-liigapeleissä hyvä juttu.

Tiistaina IFK:ta vastaan laittaisin kuitenkin Malkamäen takaisin Parkkosen paikalle. Voi olla Petrellit ja kumppanit vielä vähän liian kovia omassa päässä.
 

sonnychiba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mitäs muut olivat mieltä Parkkosen pelaamisesta?

Yksi paha virhe kolmannessa erässä. Oman maalin takana syötti sokkosyötön taaksepäin ja paikalla oli kerhon pelaaja, siitä avautui hyvä paikka kerholle. Mutta muuten pelasi ok pelin. En tuomitse yhden virheen takia. Pärjäisi ifk:ta vastaan.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Pärjäisi ifk:ta vastaan.

Kyse ei olekaan tästä vaan siitä, että oletusarvoisesti kokeneempana Malkamäki pärjää paremmin. Ässien kannattaa laittaa kentälle aina paras mahdollinen miehitys kuhunkin peliin.
 

Fernando

Jäsen
Suosikkijoukkue
los serranos
Kyse ei olekaan tästä vaan siitä, että oletusarvoisesti kokeneempana Malkamäki pärjää paremmin. Ässien kannattaa laittaa kentälle aina paras mahdollinen miehitys kuhunkin peliin.

Teikäläinen voisi mennä Pengulle apukoutsiksi kun Karri häädetään päävalmentajan paikalta.

Parkkonen tähän mennessä ollut parempi kuin Malkamäki, vaikka yhden liigapelin onkin vasta pelannut (harkkapeleissä myös vakaampi.) Täältä lähtee ääni Petelle, eiku Patrikille.
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eilisen pelin perusteella tuli oikein hyvä mieli. Homma näyttää toimivan erinomaisesti ja näytti "helpolta". Kokoajan tuntui että kyllä tämä tästä. Esim. Shaun Heshka. Ei mitään ihme kikkailuja ja taiteilua. Tekee mitä osaa, varmaa peruspeliä. Pitkässä juoksussa tuollainen toiminta ruokkii itseään ja vaikeista asioista tulee helppoja. Miksuli/kuka lie taisi tietää mitä hommasi. Tästä päästäänkin toiseen asiaan ...

Vielä loppuun pakko pistää lainaus, josta eilen illalla tuli todella hyvä mieli kun lueskelin mitä etelämpään kuuluu:
Lainaus nimimerkki Karajanin kirjoituksesta Lukko osiosta: "...Itse heittäisin sen Vanhatalon hevonvittuun ja hankkisin tilalle oikean kykyjenetsijän joka ei raahaisi näitä Ässien jämäpakkeja ym paskoja joukkueeseen..."
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Parkkonen tähän mennessä ollut parempi kuin Malkamäki, vaikka yhden liigapelin onkin vasta pelannut

Tästä eriävä mielipide. Malkamäki on nämä muutamat pelit pelannut tasaisemmin kuin viime kaudella ja on meikäläisen papereissa tällä hetkellä Parkkosen edellä. Parkkonen on vasta tulossa liigakuvioihin kun taas Malkamäki on siellä pelannut useamman vuoden.

Silti on hyvä, että tälläinen Parkkonen on hommattu kirittämään "vakiokutosta" niin siellä ei kukaan voi tuudittautua varmaan pelipaikkaan.
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Myös Sammalkangas on hyvä. Miestä ei juuri jäällä huomaa, eli silloin on hoitanut hommansa virheettömästi.

Kun Taimi kuntoutuu, niin Uusitalon ei enää pitäisi pelata YV:tä.

Tietenkin Honkasen kuuluisi joku peli huilata ja PARHAAT PELAA, mutta Karrin Jani-fanitukselle ei voi tehdä mitään.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Myös Sammalkangas on hyvä. Miestä ei juuri jäällä huomaa, eli silloin on hoitanut hommansa virheettömästi.

Honkanen ja Marttinen istuvat (lähes) joka pelissä kakkosiaan, Tapsa on vielä pelannut puhtaasti ilman jäähyjä. Edellä mainittu kaksikko voisi hieman tarkentaa peliään, turhia jäähyjä pitäisi pystyä karsimaan.
 

lenno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Honkanen ja Marttinen istuvat (lähes) joka pelissä kakkosiaan, Tapsa on vielä pelannut puhtaasti ilman jäähyjä. Edellä mainittu kaksikko voisi hieman tarkentaa peliään, turhia jäähyjä pitäisi pystyä karsimaan.
Neljä peliä pelattu ja Marttinen käväissyt kahdessa niistä boksissa, joten en nyt tiedä että onko oikea ilmaisutapa "(lähes) joka pelissä". Toki rangaistusminuutteja on jo 10, mutta niistä kahdeksan tuli tässä surullisessa Kärpät-pelissä, jossa tuomarit olivat täydellisen kuutamolla, ja pienistä hipaisuista äijää lähti boksiin. Toki Jyrin ensimmäinen jäähy oli jäähyn paikka, kun joutui kolaamaan kärppähyökkääjän maalintekopaikasta, Brodinin koomailtua alimpana äijänä kiekon pois omilta, mutta tätäkään en näkisi mitenkään turhana jäähynä. Yhtä kaikki, omasta mielestäni Marttinen on ollut hyvä näissä alkukauden peleissä. Jani Honkasesta taas olen samaa mieltä.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Tietenkin Honkasen kuuluisi joku peli huilata ja PARHAAT PELAA, mutta Karrin Jani-fanitukselle ei voi tehdä mitään.

Tää on yhtä sisäänkirjoitettu kuin koodi: alat seuraamaan jonkun pelaajan otteita ja osaat ennustaa 90% tarkkuudella tulevan. Honkasella tais olla yhden erän pitunen pätkä, ettei yksikään kiekollinen ratkaisu onnistunut. Rytmitti huonosti, leipoi, sutas paineettomassakin tilanteessa kiekon suoraan vastustajan pelihousuihin. Kiekottomana jatkuva riski sen suhteen, riittääkö jalkanopeus. Tosin, kunniaksensa sanottava, että lukee kuitenkin peliä sen verta asiallisesti, ettei joudu hankaluuksiin turhan usein. Pelillisesti Malkamäen pitäs vetää tuolla paikalla, mutta: Honkasella on hauis, rystyset, luonne. Väijyy taustalla ja käy supisemassa kiilholmien korviin pelikatkoilla. Jos ajatellaan pudotuspelejä, linja voi olla sallivampi mutta vastustajat myös huippuiskussa niin jalalla kuin taktisesti. Kun lasketaan vahvuudet ja vaikutus joukkueeseen - heikkoudet ja vaikutus joukkueeseen, mitä jää viivan alle?

Muutamista päätymyllyistä huolimatta kerho oli jotenkin niin saamaton, että Ässien esitystä vaikea arvioida koko liigan mittapuulla. Mutta muutamia tyhjäkäyntisiä hetkiä lukuunottamatta, vakuuttavaa jälkeä. Ketjut, pakkiparit, roolitukset, rytmitys laatujoukkueen luokkaa. Tilanteessa kuin tilanteessa tiedetään miten toimitaan. Ja miksi ei tiedettäis? Ryhmän ydin on pysynyt kasassa, vahvistukset ovat olleet harkittuja eikä nämä edusta ikänsä tai kokemuksensa puolesta mitään eilisen teeren poikia.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Neljä peliä pelattu ja Marttinen käväissyt kahdessa niistä boksissa, joten en nyt tiedä että onko oikea ilmaisutapa "(lähes) joka pelissä".

Arvasin että joku huomaa tuon Marttisen 4x2min yhdessä pelissä ja siksi laitoin tuon "lähes" mukaan. Pointti oli kuitenkin se, että Ässille on tullut kakkosia aika paljon (johtui sitten tuomareista, huonosta jalasta tai kuun asennosta) ja näitä pitäisi pyrkiä jatkossa välttämään. Varsinkin nyt kun alivoimamaestro AUK on vielä sairaslomilla.
 

Kiekkovelho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Asia on juuri näin, eli ässät ottaa välillä aivan liikaa kahden minuutin jäähyjä, kun ottaa vielä huomion joukkueen tason ja hyvän liikkuvuuden, eli kyseessä ei ole joukkue joka puolustaa suuren osan pelistä ja yrittää rikkoa.
Esim. Rautakallion viimeisellä, eli toissa kaudella, ässät oli hyvin liikkuva ja kiekkoa pitävä joukkue ja silti kakkosia tuli kohtuuton määrä, niin omassa-, kuin hyökkäyspäässäkin.
Mistä tämä johtuukin, osasyy varmaan tietty kurittomuus, mutta jäähyjen määrää pitäisi pystyä karsimaan ja arvioimaan kunkin pelin tuomarilinja myös paremmin.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ässäpakkien peleissä ei sinänsä ole mitään vikaa mutta uskomatonta, että Ässillä on 6 pakkia avauskokoonpanossa joista kukaan ei osaa vetää kiekkoa lämärillä tai ranteella. Kaikilla aivan onneton laukaus, ei muuta kuin kiekkoämpäriä harkoissa joka jätkän eteen vaikka suurimmalla osalla ei taida enää vanhalla iällä taidot karttua.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nyt on kyllä vittumaista lähteä pelaamaan KalPaa ja JYPiä vastaan vierasturneelle. Oli melkoista syksylätkimistä, mutta olihan Ässillä sellainen läjä paikkoja, että enemmän kuin yksi maali olisi pitänyt tehdä.

Raanta oli mielestäni jonkin verran unessa tänään. Pystyy parempaan.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olipahan surkea esitys.

Ässien hyökkäyspeli oli hienoa katseltavaa, hyvä määrä loistavia maalipaikkoja. Valitettavasti loistava Ortio tai heikko viimeistely esti maalien syntymisen.

Kuten Kivi sanoi haastattelussa, valtava määrä virhetä omissa ja Malkamäki oli tässä hommassa ylivoimanen, heikko peli. Joensuun tulo on tuonut energiaa, nyt vaan vähän rauhallisuutta mukaan, niin tulos on parempi. En tiedä olenko oikeassa, mutta vähän tuli sellainen olo, että muu joukkue odottaa Joensuun ratkaisevan pelin.

Yv-peli oli hyvää, tehotonta, mutta hyvää.
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kuten Kivi sanoi haastattelussa, valtava määrä virhetä omissa ja Malkamäki oli tässä hommassa ylivoimanen, heikko peli. Joensuun tulo on tuonut energiaa, nyt vaan vähän rauhallisuutta mukaan, niin tulos on parempi. En tiedä olenko oikeassa, mutta vähän tuli sellainen olo, että muu joukkue odottaa Joensuun ratkaisevan pelin.

Oli muuten aivan hirveää tuo pakiston pelaaminen. Malkamäki täysin kujalla, Sammalkankaan syötöt jatkuvasti mihin sattu, Heshka pelasi "Caldwell" tyyppisen pelin. Enemmän tai vähemmän puhtaammat paperit Marttiselle.

Parkkonen äkkiä takaisin, kiekollista taitoa tarvitaan.

Hyökkäyspeli oli hyvää, nää on näitä pelejä joissa voisi sanoa, että oltiin parempia mutta maalit ratkasee.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Parkkonen äkkiä takaisin, kiekollista taitoa tarvitaan.

Osaako Parkkonen vetää kiekon maalille asti? Jos osaa niin äkkiä ukkoa kehiin, pelkästään tällä taidolla ansaitsee pelipaikan Ässäpakistossa.
 

passenger

Jäsen
Ässien hyökkäyspeli oli hienoa katseltavaa, hyvä määrä loistavia maalipaikkoja. Valitettavasti loistava Ortio tai heikko viimeistely esti maalien syntymisen.

Kuten Kivi sanoi haastattelussa, valtava määrä virhetä omissa ja Malkamäki oli tässä hommassa ylivoimanen, heikko peli. Joensuun tulo on tuonut energiaa, nyt vaan vähän rauhallisuutta mukaan, niin tulos on parempi. En tiedä olenko oikeassa, mutta vähän tuli sellainen olo, että muu joukkue odottaa Joensuun ratkaisevan pelin.

Yv-peli oli hyvää, tehotonta, mutta hyvää.

Samaa mieltä tästä, pakit eivät nyt jostain syystä laita sitä ensimmäistä helppoa eteen, vaan tulee useampi syöttö pakkien kesken ja vastustajan karvaus myrkkyä tässä vaiheessa.

Joensuun peliä on mahtava katsella, älytön luisteluvoima kaverilla ja tosiaan tuntuu, että muut vähän vierellä ihmettelevät samaa asiaa. Tänään Peltomaakin laittoi studiossa merkille, kun Jesse veti jossain vaiheessa ensimmäisenä kiekkoon kolme kertaa päästä päähän.

Ei mitään superkiekkoviihdettä, mutta ok matsi, tänään pomppi HIFK:lle. Ylivoima on ollut hieman epätasaista, tänäänkin alussa vaikeuksia, mutta parin ekan yrityksen jälkeen pyöri hyvin ja rakennettiin laadukkaita paikkoja. Kyllä ne maalit tulevat sieltä, en olisi huolissani. Nämä siis sen mitä Urhon diaesityksestä sai selvää.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Joensuusta pakko sanoa, että kyllä tulee pojat rapakon takana yllättymään siitä miksi Jesse on Euroopassa kehittynyt. Luistelua ei voi enää kukaan täysjärkinen kritisoida. Melkein jo alkaa toivomaan että saataisiin Jesse pitää koko kauden. Sen verran selkeästi mies erottuu tällä hetkellä edukseen koko joukkueesta.

Malkamäki-Honkaselta todella vaisu peli tänään. Parkkosta ehdottomasti kehiin seuraavaan peliin ja Tommia on jo ikävä.

Olipahan surkea esitys.

Tästä todella vaikea olla samaa mieltä. Ässät olisi vastustajan huonommalla maalivahtityöskentelyllä laittanut todella rumat lukemat taululle tänään.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aloin itsekin toden teolla kaipaamaan Taimea tänään katsellessani Honkanen-Malkamäki -parivaljakon touhuja. Kumpikaan näistä ei oikein ole sellainen vastuunottaja.
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joensuusta pakko sanoa, että kyllä tulee pojat rapakon takana yllättymään siitä miksi Jesse on Euroopassa kehittynyt. Luistelua ei voi enää kukaan täysjärkinen kritisoida. Melkein jo alkaa toivomaan että saataisiin Jesse pitää koko kauden. Sen verran selkeästi mies erottuu tällä hetkellä edukseen koko joukkueesta.

Malkamäki-Honkaselta todella vaisu peli tänään. Parkkosta ehdottomasti kehiin seuraavaan peliin ja Tommia on jo ikävä.



Tästä todella vaikea olla samaa mieltä. Ässät olisi vastustajan huonommalla maalivahtityöskentelyllä laittanut todella rumat lukemat taululle tänään.

Malkamäen ymmärrän mutta mitäs se Honkanen taas on tehnyt?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös