Kiista välillä pääministeri Sipilä – YLE

  • 47 982
  • 586

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Tämä koko homma menee täysin toimittajien solidaarisuus mielenosoitukseksi.
Koko homman alku ja juuri, uutinen Sipilän toiminnasta eli Terrafamen tukemispäätöksestä, ja Katera-Steelin hiuksenhienosta kytkennästä firmaan, saatiin heti näyttämään massiiviselta. Ja Sipilä kun nimenomaan sai tekstariraivarin tästä ristiriidasta.

Homman juju: punikkitoimittajia vituttaa kun ei saa suoltaa ihan mitä huvittaa, miltä he haluavat saada tapahtumat näyttämään tyhmän kansan silmissä ja mielessä. Vaikuttamista on haitannut Atte Jääskeläinen.

No, Atte Jääskeläinen vastapainoksi julistaa erehtymättömyyttään, hänen facebook-tililleen kikatetaan yhdessä ja Kivinen saarnaa Ylen pilvilinnastrategioista.

En edelleenkään väitä toimittajien onnistuneen sataprosenttisesti, mutta onhan tuo naurettavaa silittelyä kaikkiaan tuo selittely.
 
archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
"Journalistinen pätevyys" on suhteellinen käsite. Ennemmin tulisi vaatia objektiivisuutta ja puolueettomuutta. Ihan vaan faktoja ja objektiivista taustoitusta. YLE on jotain ihan muuta. Oli kyse mistä tahansa, saat punaiseen, vihreään tai punavihreään biasoituneen näkemyksen aiheesta. Sanoma samaa settiä. Kaksi suurta mediaa, joiden suurin osa suomalaisista kuvittelee edustavan laadukasta ja puolueetonta journalismia.
No nyt. Aina silloin tällöin palstalla saa lukea hienoja kommentteja ja tässä yksi sellainen punavihreään kuplaan puresteltavaksi. Kiitos.
 
Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Anne Bernerillä ollut aika kova panos tunnin aikana. Kolme kertaa "ei".

Tuosta tulee mieleen Nergin vierailu surullisenkuuluisassa A-pakolaisillassa, jossa hänet päästettiin heti alussa töräyttämään ilmoille törkeä valhe, ilman että kukaan "toimittajista" silmäänsä räpäytti. Lausunnosta ei myöskään seurannut jatkokeskustelua. Nerg ei muistaakseni sanonut mitään sen puheenvuoron jälkeen, ja poistui paikalta aika pian. Ei todellakaan ollut keskustelemassa...

Yllättäen kyseisen ohjelman naistoimittaja sai kenkää YLE:ltä reilu kuukausi myöhemmin ja seuraavaksi bongattiin Turusta. Oli siellä järjestelemässä saaristoristeilyjä turvapaikanhakijoille. Samoja risteilyjä oli aiemmin järjestetty koululaisille, mutta homma oli lakkautettu liian kalliina. Go figure.

Virallisesti kaikki tietty ihan OK, kaikin puolin. Toimittaja vaan siirtyi vähin äänin uusien haasteiden pariin.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Tämä koko homma menee täysin toimittajien solidaarisuus mielenosoitukseksi.
Koko homman alku ja juuri, uutinen Sipilän toiminnasta eli Terrafamen tukemispäätöksestä, ja Katera-Steelin hiuksenhienosta kytkennästä firmaan, saatiin heti näyttämään massiiviselta. Ja Sipilä kun nimenomaan sai tekstariraivarin tästä ristiriidasta.

Homman juju: punikkitoimittajia vituttaa kun ei saa suoltaa ihan mitä huvittaa, miltä he haluavat saada tapahtumat näyttämään tyhmän kansan silmissä ja mielessä. Vaikuttamista on haitannut Atte Jääskeläinen.

Miten minä en osaa olla yllättynyt että sinulta on jälleen kerran punainen lanka kateissa. Ei tässä ole kysymys Terrafamesta tai Katerasta eikä edes Sipilästä vaan siitä miltä tuo koko prosessi näyttää ulospäin. Vaikuttiko Sipilän poikkeuksellisen kova painostus Jääskeläisen päätöksentekoon vai ei, ja vaikka ei olisi vaikuttanut niin miksi se ulospäin näytti siltä että vaikutti. Lievää huvitusta aiheutti nuo tiedot persujen halusta puuttua YLE:n journalistiseen linjaan sekä leikata rahoitusta. Veikkaan että persujen katselulistan yläpäästä löytyvät kotimaiset laadukkaat realitysarjat, eivät niinkään YLE:n näyttämät dokumentit ja ajankohtaisohjelmat. Minusta tämä keskustelu oli varsin laadukas ja tarpeen käydä mutta keskustelua siitä miten turvataan YLE:n asema riippumattomana toimijana tulee jatkaa.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Tkachuk7 olisiko Kati Leskinen, tuo innokkaista innokkain turvis-ymmärtäjä kyseessä? En usko mihinkään diiliin sisäministerin tai sisäministeriön kanssa.
Nainen sai kenkää koska jopa Ylessä tajuttiin liian kiihkeän matu-fanituksen saattavan firman maineen vaaraan, sittemmin toimintaa on säädetty pykälän hienostuneemmaksi propagandaksi.
Valtion piikki on vieläkin auki kaikkeen matujen viihtyvyyteen liittyvään, se on asia jota ei saa vastustaa. Moni muukin taho ja henkilö on hyvinvointiaan tuolla rahoittanut. Flikka keksi duunin jossa voi esiintyä uskottavana ja tuntea olevansa hyvä ja tarpeellinen ihminen, mutta tuskin Nergillä on ollut aikaa tuollaista järjestää.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Tuosta tulee mieleen Nergin vierailu surullisenkuuluisassa A-pakolaisillassa, jossa hänet päästettiin heti alussa töräyttämään ilmoille törkeä valhe, ilman että kukaan "toimittajista" silmäänsä räpäytti. Lausunnosta ei myöskään seurannut jatkokeskustelua. Nerg ei muistaakseni sanonut mitään sen puheenvuoron jälkeen, ja poistui paikalta aika pian. Ei todellakaan ollut keskustelemassa...

Yllättäen kyseisen ohjelman naistoimittaja sai kenkää YLE:ltä reilu kuukausi myöhemmin ja seuraavaksi bongattiin Turusta. Oli siellä järjestelemässä saaristoristeilyjä turvapaikanhakijoille. Samoja risteilyjä oli aiemmin järjestetty koululaisille, mutta homma oli lakkautettu liian kalliina. Go figure.

Virallisesti kaikki tietty ihan OK, kaikin puolin. Toimittaja vaan siirtyi vähin äänin uusien haasteiden pariin.

Teissä roturalisteissa on ilmeisesti hieman masokistin vikaa kun pitää YLE:n ohjelmia tuijottaa vaikka niin kovasti harmittaa. Eikö kannattaisi suosiolla vain pysytellä siellä MV-lehden sivuilla niin ei tule paha mieli?
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Miten minä en osaa olla yllättynyt että sinulta on jälleen kerran punainen lanka kateissa. Ei tässä ole kysymys Terrafamesta tai Katerasta eikä edes Sipilästä vaan siitä miltä tuo koko prosessi näyttää ulospäin.

Siis ihan tosissaan. Sinun mielestäsi sillä, oliko Terrafame ja Katera -uutisointi tolkutonta paskaa ei ole mitään merkitystä tässä asiassa? Eli toimittaja voi hyökätä oman maailmankatsomuksen vinkkelistä ikävää pääministeriä vastaan tietoisella paskan levityksellä ja häntä ei saa arvostella ja jos arvostellaan se "näyttää huonolle ulospäin"?

Ja tuo "keskustelu" oli mielestäsi laadukas? Juontajan avoin sympatisointi Ylestä lähteneitä kohtaan ja agressiivinen käytös päätoimittajaa kohtaan?

Kokeilepa ajatusleikkinä sellaista, että Kokoomuksen lehti Nykypäivä antaisi ymmärtää, että AY-liike on järjestänyt pimeätä rahoitusta Li Anderssonille ilman todisteiden häivääkään ja ihan vaan tarkoituksena savustaa Li ulos eduskunnasta. Saisiko mielestäsi Nykypäivän journalismin tasoa arvostella vai olisiko se hyökkäys sananvapautta vastaan? Miltä prosessi näyttäisi ulospäin?
 
Jos ollenkaan seurasit hetki sitten päättynyttä keskustelua niin päätoimittaja Jääskeläinen totesi että kaikki faktat uutisoinnissa koskien Terrafamea ja Kateraa pitivät paikkaansa, kyse oli ainoastaan siitä millaisia mielikuvia uutisointi saattoi herättää. Minusta tuo päätös jättää grafiikka uutisesta oli oikea vaikkakin kaikki siinä olleet tiedot olivat faktoja, mielikuva joka siitä olisi saattanut syntyä olisi voinut olla juuri sellainen kuin Jääskeläinen kuvaili. Vertauksesi ontuu siis yhtä pahasti kuin kuopiolainen toimittaja jota on sivallettu miekalla. Keskustelu oli erittäin laadukas jossa tuotiin esille monia hyviä ehdotuksia siitä miten YLE:n riippumattomuus taataan jatkossakin. Sinä ilmeisesti olet niitä persuja joiden sormet syyhyävät päästä peukaloimaan YLE:n sisältöä ja journalistista linjaa.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Halvempaa yleveroilua olisi ollut järjestää pääministerille ja päätoimittajalle ammattilainen viestintäkonsultti. Ei tarvitsisi jauhoittua jauhamalla entä Juha Malisen onelinerissa.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Keskustelu oli erittäin laadukas jossa tuotiin esille monia hyviä ehdotuksia siitä miten YLE:n riippumattomuus taataan jatkossakin. Sinä ilmeisesti olet niitä persuja joiden sormet syyhyävät päästä peukaloimaan YLE:n sisältöä ja journalistista linjaa.

Keskustelu "seiftattiin" tiukassa paikassa siirtymällä Aamulehden päätoimittajan arvioon kollegastaan ja facebook-tilille kikatteluun.

Erosen grilli oli aika hiilenä vielä, mutta todellakin pidettiin aisoissa. Ei sekuntiakaan liikaa, ettei isäntä talossa hermostu.

Atte oli raivostuttavan ylimielinen, Lauri ulkona maalaamassa pilvilinnojaan.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
@bebeto olen yrittänyt, ilmeisen huonolla menestyksellä, tuoda esiin mielikuvaani miksi Atte Jääskeläinen teki tavallaan: hän tajusi alkuperäisen jutun hötöksi: Sipilä ei saatana antanut Terrafamelle rahoitusta jumalauta siksi, että joku perkeleen pikkufirma Katera-Steel saisi siltä urakan. Tätä toimittajatar yritti kuitenkin esittää. Eikä hän malttanut odottaa hetken vertaa vastinetta vaan löi innokkaana mielipidekyhäelmänsä nettiin. Sipilällä meni kuppi nurin, pääministerillä on nimittäin muitakin hommia kuin jonkun Katera Steelin osakkuuksien kommentointi. Vuorikoski hoksasi oivasti tilanteen, jossa pystyisi esittämään oikeata toimittajaa ja mikä parasta, uhriutumaan urakalla. Ja sen jälkeen koko toimittajakollektiivi sai totaalihepulin ja helvetillinen älämölö syntyi.

Tässä toimittajat ovat tehneet jutun Sipilän painostuksesta vaikka koko jutun pitäisi olla siitä miten Vuorikoski juttunsa teki. Huonosti. Ja Jääskeläinen sitä korjasi.
Mutta toimittaja ei voi olla ikinä väärässä, niinpä he pistävät härdellin pystyyn jotta alkuperäinen kysymys hämmentyy.

Edit: tämä on se miltä ulospäin kuvio näyttää:
Punikkitoimittaja haluaa tehdä mitä huvittaa. Päätoimittaja korjaa tai sanoo että ei käy-> Punikkitoimittajien falangi ryhtyy hyökkäykseen.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Keskustelu oli erittäin laadukas jossa tuotiin esille monia hyviä ehdotuksia siitä miten YLE:n riippumattomuus taataan jatkossakin.

Olisin toivonut keskusteluun Helsingin Sanomien edustajaa Aamulehden sijaan. Aamulehti on vahvasti alueellinen lehti verrattuna Hesariin, mutta ilmeisesti Aamulehden päätoimittaja historia Jääskeläisen kanssa vaikutti asiaan. Keskustelun kummallisin kohta taisi olla se, kun Mäenpää yritettiin näyttämään huonolta, koska ei ollut haastatellut kuin kahden toimituksen toimittajia – aivan kuin tapauksessa olisi oleellista haastatella Ylen ruotsinkielisen ja saamenkielisen toimituksen työntekijöitä.

Punikkitoimittaja haluaa tehdä mitä huvittaa. Päätoimittaja korjaa tai sanoo että ei käy-> Punikkitoimittajien falangi ryhtyy hyökkäykseen.

Kovasti käytät sanaa punikki, mutta eikö sinua lainkaan häiritse, että päätoimittajalla on tiedossa oleva poliittinen tausta. Ulkoapäin näyttää siltä, ettei sinua asia häiritse lainkaan, koska poliittinen tausta ei ole punainen. Sinun näyttää olevan mahdotonta katsoa tilannetta objektiivisesti, joten ei kannata enää mainita, miltä asiat ulkoapäin näyttävät.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
@bebeto olen yrittänyt, ilmeisen huonolla menestyksellä, tuoda esiin mielikuvaani miksi Atte Jääskeläinen teki tavallaan: hän tajusi alkuperäisen jutun hötöksi: Sipilä ei saatana antanut Terrafamelle rahoitusta jumalauta siksi, että joku perkeleen pikkufirma Katera-Steel saisi siltä urakan. Tätä toimittajatar yritti kuitenkin esittää. Eikä hän malttanut odottaa hetken vertaa vastinetta vaan löi innokkaana mielipidekyhäelmänsä nettiin. Sipilällä meni kuppi nurin, pääministerillä on nimittäin muitakin hommia kuin jonkun Katera Steelin osakkuuksien kommentointi. Vuorikoski hoksasi oivasti tilanteen, jossa pystyisi esittämään oikeata toimittajaa ja mikä parasta, uhriutumaan urakalla. Ja sen jälkeen koko toimittajakollektiivi sai totaalihepulin ja helvetillinen älämölö syntyi.

Tässä toimittajat ovat tehneet jutun Sipilän painostuksesta vaikka koko jutun pitäisi olla siitä miten Vuorikoski juttunsa teki. Huonosti. Ja Jääskeläinen sitä korjasi.
Mutta toimittaja ei voi olla ikinä väärässä, niinpä he pistävät härdellin pystyyn jotta alkuperäinen kysymys hämmentyy.

Punikkitoimittaja haluaa tehdä mitä huvittaa. Päätoimittaja korjaa tai sanoo että ei käy-> Punikkitoimittajien falangi ryhtyy hyökkäykseen.

Sinä siis katselit keskustelun mutta et ilmeisesti ymmärtänyt alkuunkaan mistä oli kyse tai mistä puhuttiin. Kyse ei ollut Sipilästä, Terrafamesta eikä edes Katerasta vaan siitä vaikuttiko Sipilä Jääskeläisen päätöksiin ja siitä vaarantuiko YLE:n riippumattomuus. Kirjoitustesi perusteella olen saanut sen käsityksen että äidinkielesi on suomi mutta jos kuullun ymmärtämisesi on noin heikkoa niin joudun tarkistamaan kantaani. Vai oletko pienissä hakkaraisissa?
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
@bebeto en kuunnellut keskustelua intensiivisesti, sen myönnän. Journalistiliiton puheenjohtajan kommentin kuulin: "Toimittaja ei voi päästä sadan prosentin totuuteen." ( joka on toki ymmärrettävää) ja toisaalta jokin kommentti " puuttuu luottamus päätoimittajan ja toimittajien välillä". Tästä vedän johtopäätöksen että toimittajat haluavat tehdä juttuja totuutta taivuttaen oman ajatusmaailmansa mukaisesti. Ja populistisesti, kansalta klikkauksia huoraamalla. Mutta mikäli päätoimittaja johonkin 40 prosenttisiin totuuksiin haluaisi korjauksia, niin se on toimittajien vapausasteeseen kohdistuva karmea loukkaus. Eli oikeastaan mm. Ylessä pitäisi luottaa toimittajiin täysin, antaa tulla tuutista ulos ihan mitä heitä nyt sattuu huvittamaan tuutata.
Tämä neljäs valtiomahti haluaa ottaa yhä suuremman siivun vallasta. Nykyään ikävä kyllä absoluuttisen totuuteen ei edes pyritä vaan vallan kasvaessa hommaan on hakeutunut yhä enemmän mielipidevaikuttajia. Ja Journalistiliitto ja JSN ovat kompuksessa, etujärjestöinä säätämässä mitä saa sanoa maailmanmenosta, lähellekään 100% totuutta sen ei tarvitse olla.

@Radiopää, myönnän punikkitoimittajaa käyttäneeni provakatoorisesti, totuushan ei ole ikinä niin punavihreä.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
@bebeto en kuunnellut keskustelua intensiivisesti, sen myönnän. Journalistiliiton puheenjohtajan kommentin kuulin: "Toimittaja ei voi päästä sadan prosentin totuuteen." ( joka on toki ymmärrettävää) ja toisaalta jokin kommentti " puuttuu luottamus päätoimittajan ja toimittajien välillä". Tästä vedän johtopäätöksen että toimittajat haluavat tehdä juttuja totuutta taivuttaen oman ajatusmaailmansa mukaisesti.

Olisi kannattanut kuunnella tarkemmin, sillä luottamuksesta keskusteltiin tarkemmin. Luulisi sinun jääkiekkoa seuraavana henkilö ymmärtävän, että pelaajien ja päävalmentajan keskinäinen luottamus on edellytys onnistuneeseen lopputulokseen. Päävalmentajan on osattava laittaa pelaajat kuriin joukkuetta vahvistaakseen, eikä vain oman henkilökohtaisen mielipiteen tai ulkopuolisen vaikutuksen takia. Onko sinusta päätoimittaja Jääskeläinen saanut toiminnallaan vahvistettua johtamaansa joukkuetta?
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Kommari sivalsi. Sniif.

Kylläpäs nyt meni tunteisiin. :D Et sitten kyennyt vastaamaan lainaukseeni kirjoittamastasi viestistä, ei yllätä sinänsä. Sinä kirjoitit jotain punavihreästä kuplasta mutta tuo teidän roturealistien kupla on kyllä hämmentävä, se on paitsi pieni ja harvalukuinen myös erittäin ummehtunut. Taitaa kohta happi loppua siellä.
 
Tuamas

Jäsen
"Journalistinen pätevyys" on suhteellinen käsite. Ennemmin tulisi vaatia objektiivisuutta ja puolueettomuutta. Ihan vaan faktoja ja objektiivista taustoitusta. YLE on jotain ihan muuta. Oli kyse mistä tahansa, saat punaiseen, vihreään tai punavihreään biasoituneen näkemyksen aiheesta. Sanoma samaa settiä. Kaksi suurta mediaa, joiden suurin osa suomalaisista kuvittelee edustavan laadukasta ja puolueetonta journalismia.

Yllättäen kyseisen ohjelman naistoimittaja sai kenkää YLE:ltä reilu kuukausi myöhemmin ja seuraavaksi bongattiin Turusta. Oli siellä järjestelemässä saaristoristeilyjä turvapaikanhakijoille. Samoja risteilyjä oli aiemmin järjestetty koululaisille, mutta homma oli lakkautettu liian kalliina. Go figure.

Tässä oikein natsikultainen esimerkki ironiasta.

Kaveri puhuu ensin kuinka mediaan tarvitaan "Ihan vaan faktoja ja objektiivista taustoitusta" ja heti seuraavassa viestissä ollaan MV:stä luettujen "uutisten" pohjalta rakentamassa argumentteja.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jos ollenkaan seurasit hetki sitten päättynyttä keskustelua niin päätoimittaja Jääskeläinen totesi että kaikki faktat uutisoinnissa koskien Terrafamea ja Kateraa pitivät paikkaansa, kyse oli ainoastaan siitä millaisia mielikuvia uutisointi saattoi herättää. Minusta tuo päätös jättää grafiikka uutisesta oli oikea vaikkakin kaikki siinä olleet tiedot olivat faktoja, mielikuva joka siitä olisi saattanut syntyä olisi voinut olla juuri sellainen kuin Jääskeläinen kuvaili.
"Atte Jääskeläinen on Ylen päätoimittaja. Pedofilia on kuitenkin tuomittava rikos nyky-yhteiskunnassa."

Edellisessä kappaleessa on kerrottu paikkaansa pitäviä faktoja. Kuitenkin tuollainen muotoilu saattaa herättää monenlaisia mielikuvia, vaikka eihän siinä missään tapauksessa väitetä Atte Jääskeläisestä mitään. Sen takia on perusteltua sanoa että tuollaisen uutisointi on puhdasta paskaa.
 
Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Tkachuk7 olisiko Kati Leskinen, tuo innokkaista innokkain turvis-ymmärtäjä kyseessä? En usko mihinkään diiliin sisäministerin tai sisäministeriön kanssa.
Nainen sai kenkää koska jopa Ylessä tajuttiin liian kiihkeän matu-fanituksen saattavan firman maineen vaaraan, sittemmin toimintaa on säädetty pykälän hienostuneemmaksi propagandaksi.
Valtion piikki on vieläkin auki kaikkeen matujen viihtyvyyteen liittyvään, se on asia jota ei saa vastustaa. Moni muukin taho ja henkilö on hyvinvointiaan tuolla rahoittanut. Flikka keksi duunin jossa voi esiintyä uskottavana ja tuntea olevansa hyvä ja tarpeellinen ihminen, mutta tuskin Nergillä on ollut aikaa tuollaista järjestää.

Juu, ei näillä kahdella nähdäkseni ollut mitään tekemistä keskenään. Nerg oli paikalla ylempien virkamiesten/hallituksen käskystä kertomassa tämän "totuuden". Leskinen sitten vähän sooloili paitsi lähetyksessä, myös ilm. kulisseissa. Kenkää tuli, tai annettiin ymmärtää että kannattaa lähteä.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ja Sipilä kun nimenomaan sai tekstariraivarin tästä ristiriidasta.

Sipilällä meni kuppi nurin, pääministerillä on nimittäin muitakin hommia kuin jonkun Katera Steelin osakkuuksien kommentointi.

Tässä toimittajat ovat tehneet jutun Sipilän painostuksesta vaikka koko jutun pitäisi olla siitä miten Vuorikoski juttunsa teki.

Tämä juttu välillä Sipilä-Terrafame-Katera on kyllä luokkaa vähän villoja. Mutta paljon kiinnostavampaa on se, että pääministerinä on mies, jonka kuppi mene nurin tällaisesta, ja joka siksi saa tekstariraivarin. Viimeisen lainaamani perusteella sinun mielestäsi tuo ei ilmeisesti ole erityisen kiinnostavaa, vaan olennaisempaa olisi puida tuon yksittäisen jutun journalistista laatua.
 
Niin, koko keissin pointtihan ei ole missään vaiheessa ollut itse jutussa, vaan pääministerin onnistuneessa raivarin kautta journalistiseen linjaan vaikuttamisessa.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kokeilepa ajatusleikkinä sellaista, että Kokoomuksen lehti Nykypäivä antaisi ymmärtää, että AY-liike on järjestänyt pimeätä rahoitusta Li Anderssonille ilman todisteiden häivääkään ja ihan vaan tarkoituksena savustaa Li ulos eduskunnasta. Saisiko mielestäsi Nykypäivän journalismin tasoa arvostella vai olisiko se hyökkäys sananvapautta vastaan? Miltä prosessi näyttäisi ulospäin?
Toisena ajatusleikkinä, mitäpä jos Anderssonilla olisi merkittävä vaikutusmahdollisuus Nykypäivän saamaan, sille elintärkeään, julkiseen tukeen, ja hän olisi pillastunut oikein kunnolla tuosta uutisesta. Pommittanut toimittajaa viestein ja antanut lausuntoja, joissa kertoo luottamuksen Nykypäivään olevan nolla. Jos päätoimittajan reaktio olisi tukkia toimittajien suut ja suorastaan varoittaa niitä, jotka silti suunnittelisivat asiasta kirjoittavansa, niin miltä prosessi näyttäisi ulospäin? Päätoimittajan puhtaasti journalistinen päätös, eikä mitään syytä keskustella Anderssonin toiminnasta asiassa ja sen vaikutuksesta päätoimittajaan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös