KHL kaudella 2014–2015

  • 218 740
  • 700

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Lev sekoili pelaajahankintojen kanssa ensimmäisellä siinä määrin, että pelkästään tuossa ylimääräisessä sirkuksessa paloi takuulla rahaa. Hieman järkevämmällä toiminnalla kulut olisivat olleet maltillisemmat ja kenties seura pelaisi edelleen KHL:ää.
Olet oikeassa. KHL:n johtoportaissa on muutenkin porukkaa, joiden ei pitäisi siellä olla. Rahaa palaa turhaan, mutta tämän voi nähdä kotoisen Liigamme kannalta hyvänä asianakin.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En olisi ikinä uskonut, että sanoma julkaisee Jokereihin liittyvän negatiivisen uutisen, joka ei pidä paikkaansa.

Ainahan tällaiset huhut kielletään kyseessä olevan tahon toimesta...

kunnes ne myönnetään jollain virallisella tiedotteella.

US:n tiedot voivat olla hyvinkin ihan puhdasta paskaa, ei sillä.
 
Viimeksi muokattu:

Theone

Jäsen
Zagreb on perunut osallistumisensa Spengler Cupiin. Syytä ei ole kerrottu.
 

Theone

Jäsen

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
No kyllähän tuo IS:n linja KHL:n suhteen on tullut hyvin selväksi. Kaikkea paskaa kaivetaan ja keksitään sekä uhkakuvia maalaillaan.
Tai sitten heillä on oikeasti lähteitä joilla on hiukan paremmat tiedot nykytilanteesta kuin KHL:n virallisia teitä kerrotaan.
Tämähän on Venäjällä suorastaan maan tapa, että virallinen totuus on useasti ihan jotain muuta kun oikea todellisuus.

Onhan tuo toki liiketaloudellisessa mielessä ihan ymmärrettävää. Jokerien siirron myötä KHL:stä tuli aito kilpailija Liigalle, johon Sanoma-konserni on tv-oikeuksien muodossa sijoittanut tuhottomasti rahaa.
Voi olla tätäkin takana mutta tuolla KHL:n kotimaassa virallista totuutta "vääristelevä" tiedotusväline ei saa edes toimia.

Tässä mielessä KHL:n mustamaalaaminen on varmaan ihan järkevää ja siihen russofobiasta kärsivään kansanosaan moinen kirjoittelu tuntuu vieläpä uppoavan kuin veitsi kuumaan voihin. Journalistisessa mielessä toki IS:n kiekkotoimitus alkaa olla jariporttilamaisella tasolla, joskaan eivät suinkaan yhtä legendaarisia ja hauskoja kuin Sporttis itse.
Kumma miten mm. nuo Lev Prahan ja Spartakin vaikeudet ensi kertaa uutisoitiin niin useat nimimerkit täällä sanoivat heti ettei tämä voi pitää paikkansaa mutta kuinkas kävikään?
Sanoma-konsernilla ole oman uskottavuutensa takia mitään syytä julkistaa uutisia joilla ei ole mitään totuus pohjaa.
En ole mitenkään yllättynyt jos KHL:stä tippuu vielä pari joukkuetta pois ennen kauden alkua.
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Kumma miten mm. nuo Lev Prahan ja Spartakin vaikeudet ensi kertaa uutisoitiin niin useat nimimerkit täällä sanoivat heti ettei tämä voi pitää paikkansaa mutta kuinkas kävikään?
.

Kuka näin on väittänyt? Onko linkkiä kyseisiin viesteihin heittää? Molemmat tapaukset ovat olleet päivänselviä ja ensimmäinen uutisointi tuli jostain ihan muualta kuin suomalaismediasta.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Kuka näin on väittänyt? Onko linkkiä kyseisiin viesteihin heittää? Molemmat tapaukset ovat olleet päivänselviä ja ensimmäinen uutisointi tuli jostain ihan muualta kuin suomalaismediasta.
Nimimerkki Elton noin esimerkiksi, tästä ketjusta löytyy kun jaksaa selata.
Kumma miten tuo Zagreb uutinen nyt on ainakin saanut yhden vahvennuksen siinä mielessä kun joukkue vetäytyi Spengrel-Cupista siellä on kuitenkin kohtuulliset palkintorahat joiden luulisi kiinnostavan jos talous on heikoissa kantimissa.
Mutta nämä parin viimeisen päivän tapahtumat lienevät syöneet rahoitusta kummasti.

Miksi se sitten tekee tätä jatkuvalla syötöllä?
Kerrotko uutiset joilla ei ole totuus pohjaa?
 

faro

Jäsen
Kerrotko uutiset joilla ei ole totuus pohjaa?

Mm. Tämä Zagrebin "vetäytyminen" KHL:stä, sekä se taannoinen uutinen, jossa kyseenalaistettiin, saako Jokerit pelata pelejä Hartwall Arenalla, koska omistajat kuuluvat EU:n pakotelistalle. Myös parin pelaajan siirtyminen Jokereihin on julkaistu vailla totuuspohjaa.
 

Theone

Jäsen
Mm. Tämä Zagrebin "vetäytyminen" KHL:stä

Jutussahan ei varsinaisesti kerrota seuran vetäytymisestä tai "vetäytymisestä", vaan taloudellisista haasteista jotka saattavat vaikeuttaa tulevan kauden läpiviemisessä. Jutussahan mainitaan ihan syykin tuolle, Gazpromin vetäytyminen rahoituksesta. Toki otsikko on perus paskaa mutta juttu on mielestäni ihan asiallinen.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
se taannoinen uutinen, jossa kyseenalaistettiin, saako Jokerit pelata pelejä Hartwall Arenalla, koska omistajat kuuluvat EU:n pakotelistalle.

Niin, IS:n mukaan kyseessä on siis jokin salainen pakotelista, koska he omien sanojensa mukaan ovat tietoisia siitä julkisesta virallisesta listasta.

Aina siitä Peltos-casesta lähtien olen ollut sitä mieltä, että Sanomille pitäisi langettaa porttari Arenalle. Uutiset ovat pelkkää IFK-fanikamatuotantoa. Jokerit tai KHL ei hyödy heidän läsnäolostaan millään tavalla, pelkkää haittaa vain, koska mitään positiivista on turha odottaa otsikoissa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jos IS:stä jutellaan ja halutaan salaliittoteorioita keksiä syyksi heidän uutisoinneilleen, niin ilmeisin on tietenkin Sanomien vanha Hartwall/Jokerit-omistajuus ja tapa jolla se päättyi. Hjallis pimitti tiedon KHL-kytkennöistä & itänaapurin kiinnostuksesta, kusetti osakkeeet Sanomilta, veti seuran välistä omiin liiveihinsä (mahdollisesti kuvitellen ettei siitä jäisi kiinni ja sitten tätä mahdollisesti sanktioiden pelossa peitelläkseen joutui siitä lähes ilmaiseksi myös luopumaan) ja myi hallin eteenpäin. Jos kyseessä olisi julkinen oy, niin kyseessä olisi koulukirja-tapaus sisäpiiritiedon väärinkäytöstä, mutta yksityisen oy:n kohdalla lainsaadantö on epäselvempi. Asiaahan tullaan vielä välimiesoikeudessa käsittelemään.

what goes around comes around. JOS tuo on taustalla IS:n uutisoinnissa, niin ymmärrettävää muttei hyväksyttävää journalistista käytöstä.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
En ole mitenkään yllättynyt jos KHL:stä tippuu vielä pari joukkuetta pois ennen kauden alkua.
Ei sarjasta tipu enää yhtään joukkuetta pois.

Dinamo Riikastakin uutisoitiin heinäkuussa, että seura kaatuu, jolla ei ollut mitään totuuspohjaa. Zagrebin kohdalla seuran edustajat naureskelivat IS:n uutiselle, jonka mukaan seura on taloudellisissa vaikeuksissa ja mahdollisesti kaatumassa.

Eilen Iltalehti julkaisi jutun, jonka mukaan KHL:ssä pelataan kaksinkertainen sarja. Tuossa oli linkki vielä alkuperäiseen venäläiseen juttuun, jossa puhuttiin täysin päinvastaista. Ei mennyt ihan tuubiin.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Miksi Zagreb muuten jää pois Spengler-cupista, pitääkö säästää matkakuluissa?

Huvitti vaan tämä uutisten aikataulu:

- ensin uutista siitä, että talousvaikeuksia.
- Zagrevb kiistää ja uhoaa Twitterissä.
- YLEn nettiin ilmestyy uutinen, ettei joukkue osallistu Spengler-cupiin.

Tämä ylläoleva nyt vaan pienenä kevennyksenä :)

Tietysti kaikki on niin suhteellista, tänä iltana itäisessä Ukrainassa on laitettu alulle tapahtumasarja, joka kaikessa traagisuudessaan saattaa johtaa erittäin vakaviin seurauksiin KHL:ää ylläpitävän venäläiseliitin kannalta.

Pakotteet saattavat tiukentua entisestään, puhutaan jopa suorasta aseellisesta avusta Ukrainan hallitukselle.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Väärä ketju, mutta montako euroa lyödään pottiin? Ilmainen raha kelpaa aina.

Kelpaisiko rehellisen sopiva, ei liian iso eikä liian pieni 50 euroa?
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Mää en ymmärrä miksi joillekin on kamalaa tunnustaa että laajassa KHL-joukkueiden joukossa on seuroja joilla on taloudellisia ongelmia. Niitä on joka sarjassa, myös NHL:ssa. Ja jos jotkut seurat menee nurin tai ei, so what?
 

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Huvittavaa miten jopa useat nimimerkit puolustelee tätä khl nimellä kulkevaa muoviviritelmää kuin omaa lastansa. Kaikki negatiivinen uutisointi on paskapuhetta ja tahallista mustamaalausta.

Samaan aikaan niellään kaikki mitä venäläiset tiedottaa ja seurat vakuuttelee että kaikki on hyvin, ei kai tällaisissa tilanteissa kukaan lähde sanomaan että joo, kyllähän tässä tiukkaa tekee ja saapa nähdä pelataanko ensi kaudella. Vaikka pientä epäselvyyttä siitä olisikin.

Ei se voi yllätyksenä tulla että näinkin sairaalla rahoitusmallilla operoivat ulkopuolisesta rahasta täysin riippuvaiset seurat alkaa tippumaan pikku hiljaa pois pelistä kun venäjän kansantalous sukeltaa.

Varmasti jotkin mediat lisää hieman kermaa kakun päälle uutisoinnissa mutta ei nuo nyt mistään tuulesta ole temmattuja.
 

bollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
1998, 2011
Huvittavaa miten jopa useat nimimerkit puolustelee tätä khl nimellä kulkevaa muoviviritelmää kuin omaa lastansa. Kaikki negatiivinen uutisointi on paskapuhetta ja tahallista mustamaalausta.

Kyllä - tämä on suorastaan hämmentävä ilmiö. Suurin osa näistä puolustelijoista tuskin on edes koskaan käynyt Putin-liigan synnyinmaassa tai saati sitten osaa venäjää (kyrillisistä aakkosista nyt puhumattakaan). Siltikin tunnutaan olevan niin henkeen ja vereen KHL:n puolesta, ja samalla kotimainen Liiga, jossa suosikkijoukkuetta on kannatettu - aivan, henkeen ja vereen - vuosikymmeniä, onkin yhtäkkiä vain pieni kasvattajasarja suurelle ja mahtavalle KHL:lle.

Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta tämän muoviliigan puolustelijat ovat pääosin narrikansaa. Saa nähdä, milloin nämä(kin) puolustelijat heräävät jonkinlaisesta "denial-tilasta" ja tunnustavat KHL:n todelliset realiteetit ja faktat, joiden edessä kotimainen Liiga kuulostaa varmasti ainoalta ja oikealta paikalta Suomessa kotipaikkaansa pitävälle jääkiekkojoukkueelle.
 

Urheilija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta tämän muoviliigan puolustelijat ovat pääosin narrikansaa. Saa nähdä, milloin nämä(kin) puolustelijat heräävät jonkinlaisesta "denial-tilasta" ja tunnustavat KHL:n todelliset realiteetit ja faktat, joiden edessä kotimainen Liiga kuulostaa varmasti ainoalta ja oikealta paikalta Suomessa kotipaikkaansa pitävälle jääkiekkojoukkueelle.

Sanoisin kuitenkin, että nämä pahimmat ovat onneksi yksittäistapauksia "narrikansassa". Suurin osa jokerikannattajista näkee ison riskin koko tässä KHL-hommassa. Silti tässä vähän jo odottaa KHL:n alkua nyt kun otteluohjelma on julkaistu. On tavallaan virkistävää nähdä ulkomaisia joukkueita Jokereita vastaan.
 

bollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
1998, 2011
On tavallaan virkistävää nähdä ulkomaisia joukkueita Jokereita vastaan.

Onko se enää virkistävää kolmen ekan kotipelin jälkeen? Viimeistään joulukuussa olisi sitten jo varmasti vielä virkistävämpää nähdä esim. SaiPa Arenassa...

Ihan tiedoksi, että Liigaankiin osallistuvat joukkueet kohtaavat ensi kaudella ulkomaisia vastustajia CHL:ssä. Virkistävää toki, mutta en ainakaan henk.koht. missään nimessä haluaisi, että koko kausi pelattaisiin pelkästään muista maista tulevia vastustajia vastaan. Hell no!

Yllä oleva menee jo off-topic -asiaksi ketjun aiheesta, mutta näin se asia vain on 99,9 % Liigaa seuraavien ihmisten osalta.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huvittavaa miten jopa useat nimimerkit puolustelee tätä khl nimellä kulkevaa muoviviritelmää kuin omaa lastansa. Kaikki negatiivinen uutisointi on paskapuhetta ja tahallista mustamaalausta.

Onhan tämä nyt suorastaan huvittavaa, että Rauman suunnalta tullaan neuvomaan muovista ja sairaista rahoitusmalleista. Pienen kylän joukkue, joka ponnistaa isompien seurassa, koska paidassa lukee ydinvoima, ja joka perinteisesti rakentaa mieluummin muualta tulleiden veteraanien varaan kuin omien junioreiden. Käsittämätöntä jeesustelua.

En itse kuitenkaan usko, että Jatkoajan ja is:n kitinät vaikuttavat tulevaan kauteen millään muotoa Jokereiden osalta, joten siinäpä höpötätte.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös