Kevään 2011 karsinnat: Joko nyt?

  • 224 183
  • 880
No jos nyt kuitenkin käy niin, että TPS tipahtaa karsijan paikalle, niin onko se vain ja ainoastaan Jukka Koivun syy? Edellisellä valmentajalla, tai millään muulla asialla ei ole mitään vaikutusta? Kyseessä kun nyt kuitenkin on hallitseva mestari. On se Jukka paska...

Turussa se lähtee Heikki Leimen valitsemisesta päävalmentajaksi. Leimen ajan jälkeen TPS oli jo niin paljon perässä, että on ollut saavutus sinänsä nousta pois karsijanpaikalta. Lahdessa vajottiin pohjamutiin vasta Räsäsen aikana. Ennen sitä, kukaan ei edes ajatellut karsintojen mahdollisuutta.
 

Mike Hyndman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Tottakai siihen kuuluu paljon, mutta kokonaisuus ja sen toimivuus ratkaisee. Esim. Lahdessa taitaa kiteytyä nurkkakuntaisuuteen, kun merkittäville paikoille valitaan vääriä tekijöitä. Esim. Pelicansia kolkutteleva karsijanpaikka on suoraa seurausta Pasi Räsäsen nostamisesta päävalmentajaksi.

Alamäki alkoi sillä hetkellä, kun Ara vaihtui Toivolan Mikuliin. Olisin mielelläni halunnut uskoa Raumalaisten palstaveljien olevan väärässä Toivolan suhteen, mutta oikeassahan ne pirulaiset olivat.

Meidän joukkueesta ulostettiin nimenomaan lähes kaikki "Liipolan pojat". Tilalle ihan käsittämättömiä puurtajia ilman taidon häivää. Se menee selkeästi Mikan piikkiin. Täytyy myöntää, että olisi pitänyt palkata ulkopuolinen valmentaja, mutta kuka? Juhani?

Korjausliike hieman luovempaan pelaajatyyppiin otettiin Brocklen, Immosen ja Sopasen muodossa, mutta aavistuksen liian myöhään.

Paniikkiin ei menty, eikä tehty järjettömiä ja kalliita pelaajahankintoja. Katsotaan maksaako se sitten liigapaikan.

Ilkka Kaarna on mielestäni liigan, ehkä toiseksi paras toimitusjohtaja heti Seppäsen jälkeen. Kaarna on nostanut Pelicansin täydellisestä suosta vakavaraiseksi osakeyhtiöksi. Sen ei pitänyt olla mahdollista oikeastaan kenenkään tuntemani ihmisen mielestä. Melkoista puuhastelua siis.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
EN ole aivan varma, vaikka en käsitä miksen ole, niin Kerho meni finaaleihin, vaikka pelasi kauden alusta 10 peliä vieraissa halliremontin johdosta. Mikäli se oli kautta aiemmin, ei mitään, tunnustan tyrimiseni. Silloinkin kuitenkin pelattiin pudotuspelejä, vaikka tiputtiinkin KalPalle.

Edit: Talous nyt on monta vuotta ollut hieman siellä sun täällä, nyt onneksi taidetaan hieman paremmalla tolalla olla kun saatiin Korpela puikkoihin takaisin.

Kyllä se näin oli, että halliremontin johdosta pelattiin 10 ensimmäistä matsia vieraissa juuri toissa kaudella.

Peli ei ollut lainkaan sekaisin, sillä silloin tultiin runkosarjassa kolmanneksi. Toki puolivälierissä tuli noutaja KalPaa vastaan.

Tuo kausi oli taloudellinen katastrofi johtuen hyvin pitkälti juuri halliremontista.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Aah.. Tänään se tapahtuu, kun TPS tippuu viimeiseksi, ja vastaan asettuu kovemmalla tahdolla pelaava Mikkelin Jukurit, joka vie ottelusarjan nimiinsä 4-2. Vai pelataanko karsintasarjassa 4 voitosta? No oli miten oli.
 

Mike Hyndman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Kyllä se näin oli, että halliremontin johdosta pelattiin 10 ensimmäistä matsia vieraissa juuri toissa kaudella.

Peli ei ollut lainkaan sekaisin, sillä silloin tultiin runkosarjassa kolmanneksi. Toki puolivälierissä tuli noutaja KalPaa vastaan.

Tuo kausi oli taloudellinen katastrofi johtuen hyvin pitkälti juuri halliremontista.

Okei, muisti petti. Näyttikin olevan kausi 2007-2008 kun kerho jäi jopa säälien ulkopuolelle ollen sijalla 12.

Miksi halliremontista tuli katastrofi taloudellisesti vaikka joukkue menestyy hyvin? Liian vähän yleisöä?
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
+ Jukureilla on esittää oma rahoituksensa ravintoloista ja aitioista. Jukurit maksaisi omasta pussista 1.5 miljoonaa. Kaikki on myös paperilla, jonka ovat toimittaneet kaupunginhallitukselle.
Niin siinä paperilla tuon rahoituksen osuus oli juuri tuo 70k€/vuosi, mitään muuta omaa rahoitusta Jukurit eivät tarjonneet.
Nuo paperit ovat linkitettynä tuolla Kalevankankaan remontti ketjussa, joten jos sinulla on jotain muuta selkeää faktaa niin anna tulla vaan.
Jukureiden talous tuskin kestää yhtään tuota suurempaa kustannusta remonteista.
 

Veijo Esso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Eri versiot Reippaasta ja Pelicans
Tottakai siihen kuuluu paljon, mutta kokonaisuus ja sen toimivuus ratkaisee. Esim. Lahdessa taitaa kiteytyä nurkkakuntaisuuteen, kun merkittäville paikoille valitaan vääriä tekijöitä. Esim. Pelicansia kolkutteleva karsijanpaikka on suoraa seurausta Pasi Räsäsen nostamisesta päävalmentajaksi.

Nopeasti unohtuu Porissa asiat yhden suonenvetokauden aikana. Ennenkuin alkaa enemmän keulimaan, niin kannattaa Porissakin muistaa että runkosarjan sijoituksilla ei ole mitään merkitystä jos pleijareissa tulee kuokkaan.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Okei, muisti petti. Näyttikin olevan kausi 2007-2008 kun kerho jäi jopa säälien ulkopuolelle ollen sijalla 12.

Miksi halliremontista tuli katastrofi taloudellisesti vaikka joukkue menestyy hyvin? Liian vähän yleisöä?

Aika pitkälti juuri näin. Senkin jälkeen, kun päästiin lopulta pelaamaan Rinkelinmäelle, oli hallin eteläpäädyssä pitkään pelkkä pressu seinänä (mikä ei ollut talvella omiaan lisäämään viihtyvyyttä) ja hallin kapasiteettikin oli pitkään ainoastaan 4000.

Muita syitä lienee Jalosen ajan päättymistä seurannut, osittain näihin päiviin asti kestänyt kiinnostuksen alennustila (siis se legendaarinen haamu siellä käytävillä) ja se, että Kerhon tuolloista pelitapaa moitittiin Hämeenlinnassa ja muuallakin erittäin tylsäksi - ja se ei taas tunnetusti sovi kantahämäläisille kannattajille alkuunkaan. Lisäksi syynä oli Rautakorvelle ominainen suhteellisen kallis joukkue.

Myös taloudenpidossa tehtiin tuolloin pahojakin virhearvioita, jotka liittyivät edellä mainittuihin syihin. Monien asioiden summa - sanoisin.

Kerhofanit ovat hämäläisten kiekkoperinteiden takia samantyyppisiä, kuin ilvesfanit - vaaditaan vastustajan hassuttelua ja hyökkäävää kiekkoa. Jalosen aikana saatiin, mitä vaadittiin. Mestaruuskaudellakin, jolloin menestys pitkälti perustui kurinalaiseen joukkuepelaamiseen, meillä oli rosterissa Leinoa, Lahtea, Voutilaista ja Spruktsia. Pitkän hassuttelukauden (Jalosen kaudet) jälkeinen pellinen romahdus (Alatalon kausi) sekä pelitavan selvä muuttuminen (Rautakorven kaudet) aiheuttivat odottamattoman kovan shokin.
 
Viimeksi muokattu:

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nopeasti unohtuu Porissa asiat yhden suonenvetokauden aikana. Ennenkuin alkaa enemmän keulimaan, niin kannattaa Porissakin muistaa että runkosarjan sijoituksilla ei ole mitään merkitystä jos pleijareissa tulee kuokkaan.

Miten tämä nyt liittyy mihinkään?

Siksi toisekseen, ei Porissa kukaan ole unohtanut kuinka huonosti täällä meni vielä pari kautta sitten.
 
Alamäki alkoi sillä hetkellä, kun Ara vaihtui Toivolan Mikuliin. Olisin mielelläni halunnut uskoa Raumalaisten palstaveljien olevan väärässä Toivolan suhteen, mutta oikeassahan ne pirulaiset olivat.

Kenties, mutta tukeva ote karsijaksi toteutui Pasi Räsäsen aikana, ei Mika Toivolan. Toivolan aikana kaikki oli vielä auki, eikä kukaan uskonut karsintoihin.
 

NuuskaHP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Laitoin viestiä aiheesta neloselle ja maikkarille.
Neloselta tuli juuri vastaus:

"Hei!
Kyllä, Nelonen Pro on mukana jääkiekon liigakarsinnassa.
Nelonen Pro esittää karsinnassa pelaavan SM-liigajoukkueen kotiottelut.
Ottelut esitetään Nelonen Pro 2:lla.
Näiden otteluiden aikataulu on seuraava:
.....

Niinpä tietysti.

En todellakaan ole ostamassa mitään nelonen pro 2 pakettia karsintojen ajaksi. Urholta voisin katsella matsit mutta mitenhän on Urhon laita.
 

Mike Hyndman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Kenties, mutta tukeva ote karsijaksi toteutui Pasi Räsäsen aikana, ei Mika Toivolan. Toivolan aikana kaikki oli vielä auki, eikä kukaan uskonut karsintoihin.

Ei kai nyt kukaan ala karsintoihin valmistautua marraskuussa? Myönsinhän auliisti omassa kirjoituksessani, että Räsäsen sijaan olisi pitänyt palkata ulkopuolinen valmentaja. No se on nyt myöhäistä, kun lurahti jo.

Ja mitä Toivolan Mikaan tulee niin jokuhan on tällä palstalla usein painottanut, että kokonaisuus ratkaisee ja Mika on ollut osaltaan kokonaisuutta tekemässä mm. pelaajavalintojen osalta.

Kokonaisuus on mennyt ihan perseelleen valmennusta myöten, eihän sitä voi kukaan kiistää.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Vähän viiveellä vastaan...

Tarkoitin sitä, että jos tehtäisiin haluamallasi tavalla, ja mainitut viisi joukkuetta siirrettäisiin Suomi-sarjaan, nähdäkseni Mestiksen taso laskisi, koska tilalle nostetut joukkueet olisivat näitä heikompia. Oletko siis tästä eri mieltä?

En ole en. Ehkä ne "nostetut" joukkueet olisivat jonkin verran heikompia kuin sinne "pudotetut". Kyllähän niistä Suomisarjaan pudonneista (esim. RoKi) joukkueista tapahtuu paljon pelaajasiirtoja Mestistasolle (esim. Jukureiden veskari Tillanen).

Tuosta farmijutusta vielä sen verran. Itse olen edelleen sitä mieltä, että nykyiselle Mestikselle ei ole hyväksi se seikka, että lähes puolet sarjan joukkueista on ns. "farmijoukkueita". Puolet joukkueista pelaa enemmän tai vähemmän tosissaan paikasta auringossa (S/M-liiga). Puolet ei pelaa mistään.
Sarjan kiinnostavuuden ja markkinnoinnin kannalat nämä farmit eivät ole hyvä asia. Ainakin täälläpäin perinteiset Mestisseurat vetävät enemmän katsojia kuin nämä farmit. Mestis tarvitsee näitä liiga-KooKooita ja Sportteja. Ilman näitä "uhoajia" sarja olisi pirun tylsä.

Onko se Mestikselle hyvä asia, että on ns. kaksi todellisuutta sarjan sisällä? Mielestäni ei. Kyseessä on kuitenkin kilpasarja, jossa osa joukkueista ei edes halua voittaa sitä ja päästä liigakarsintoihin. Rautalangasta: SM-liigaseurojen ja Mestisjoukkueiden yhteistyötä en ole kokonaan kieltämässä. Jos Mestis halutaan SM-liigan joukkeiden farmisarjaksi, niin olkoon se sitten puhdas farmisarja, josta ei edes yritetä/saa nousta liigaan. Piste.
 
Viimeksi muokattu:

P Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimen liigan karsinnat, Marcin Kolusz
Jos Mestis halutaan SM-liigan joukkeiden farmisarjaksi, niin olkoon se sitten puhdas farmisarja, josta ei edes yritetä/saa nousta liigaan. Piste.
Mitä tällä saavutetaan? Nykyinen Mestis vetää yleisöä, puhdas farmisarja ei kiinnostaisi ketään. Missä pihvi?

Näkyyko Nelonen Pro 2 missään Helsingin baarissa?
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Vuorinen totesi siinä Ilta-sanomien jutussa selvästi, että liigalisenssin lunastus on ainoa velvoite mestisjoukkueelle, jos se voittaa karsinnat. Vuorinen totesi myös, että tälle kautta ei ole olemassa mitään olosuhdevaatimuksia lisenssin muodossa. Sellaiset on tulossa ensi kaudelle.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Mitä tällä saavutetaan? Nykyinen Mestis vetää yleisöä, puhdas farmisarja ei kiinnostaisi ketään. Missä pihvi?

Siinä on se pihvi, että nykysuuntauksella Mestistä ei kohtaa pelaa enää muut kuin ns. farmijoukkueet. Muutaman vuoden päästä nykyisten farmien lisäksi siellä voi pelata lisää farmijoukkueita tyyliin Ketterä, HCK, Luvia ja KooVee.

Tarvitaanko sitten enää mitään mahdollisuutta pelata sarjanoususta liigan huonointa vastaan? Mielestäni ei.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Farmikeskustelu ei kuulu mielestäni edelleenkään tähän ketjuun, mutta asiaa pitäisi tarkastella laajemmassa kontekstissa.

Onko lyhyistä pelaajalainoista todellista hyötyä kenellekään? Toki on aina joitain yksitäistapauksia, kun esim. loukkaantumisesta toipunut liigapelaaja saa tärkeää pelituntumaa Mestiksestä, mutta tuollaisten hyötysiirtojen vastapainoksi on sitten aina isompi määrä nuoria vilttiketjussa kevään värjötteleviä nuoria.

Hyppyytystä ja jatkuvaa kokoonpanorumbaa kehittävämpää (niin pelaajan kuin molempien seurojenkin kannalta) olisi pitkäkestoiset lainat. Siis sellaiset, joissa nuori pelaaja tahkoaa ainakin kokonaisen kauden Mestistä. Näin toimittiin ennenkin, mutta kai se on kaikki-mulle-heti-nyt-aikakaudella jo liian vaikea yhtälö.
 

Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Missä menee lahtelainen urheilu, jos kiekossa ja jalkapallossa pelataan divarissa?
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Pieni pettymys on päällä. Uskoin Pelsun nousevan vielä Tepsukan ohi, mutta tällä kertaa näin. No, paikan päälle kannustamaan Pelicans voittoon.. Olen ehkä niitä prosentuaalisesti harvoja, jotka toivovat jälleen liigapaikan säilyvän.
 

Oadie

Jäsen
Nyt voi tulla kertomaan suljetun sarjan ihanoimisesta. Tänään nähtiin juuri sitä draamaa, miksi ylipäätään urheilua seurataan. Olisiko esim. Turkuhallissa ollut se 7500 katsojaa jos pelillä ei olisi ollut mitään merkitystä, kuten näissä muutaman joukkueen peleissä olisi ollut jo pitkän aikaa. Joku urheilullinen puoli tässäkin lajissa on säilytettävä.
 

Epsilon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahti vs. Everybody
Missä menee lahtelainen urheilu, jos kiekossa ja jalkapallossa pelataan divarissa?

Onneksi meillä on sentään mäkihyppy ja hiihto. Onnittelut sinne Turkuun, koska siellä sentään kausi meni putkeen.

No karsinnat tuli, mutta onneksi paineen alla pojat on pelanneet viimeiset pelit hyvin. Toivottavasti vastaan tulee Sport, koska silloin tähän sarjaan saataisiin kunnon kiima päälle.
 
Voi vitun kookoo, meni nämäkin kinkerit ihan käteen. Puoli tuntia ja viisi euroa vaihtui jonnekin Mikkeliin mihin ei kyllä pysty lähtemään. Hyvä jos pelaajatkaan jaksavat. Varmaan käyty läpi jo mutta en laiskuuttani jaksa tonkia, näyttääkö televiiisio?
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Voi vitun kookoo, meni nämäkin kinkerit ihan käteen. Puoli tuntia ja viisi euroa vaihtui jonnekin Mikkeliin mihin ei kyllä pysty lähtemään. Hyvä jos pelaajatkaan jaksavat. Varmaan käyty läpi jo mutta en laiskuuttani jaksa tonkia, näyttääkö televiiisio?

Nelonen Pro Pelicansin kotimatsit, Max luultavasti Jukureiden (Sportin).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös