Ketjulottoa 2009-2010

  • 67 741
  • 293

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Pakkiparille. Jarkko Immonen on onnistunut jokaisessa seurassa vähintäänkin hyvin missä on pelannut sitten JYPiin tulonsa jälkeen. Pihlman on taas ehkä löytänyt enemmän kiekollista itseään tällä kaudella ja on muuttunut siitä ns. voimahyökkääjästä enemmän kokonaisvaltaiseksi pelaajaksi.
Niin?

Antti Virtanen on vanhempien pelaajien tapaan muuttanut peliään enemmän kahden suunnan peliksi entisen pelkän hyökkäyspelin sijaan. Nyt, kuten täälläkin on jo todettu, Antti Virtanen on esimerkillisesti tullut omaan päähän auttamaan omia puolustajia sen selän oikaisemisen tai koukku kainalossa liukumisen sijaan mitä aikaisemmin teki.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Nyt, kuten täälläkin on jo todettu, Antti Virtanen on esimerkillisesti tullut omaan päähän auttamaan omia puolustajia sen selän oikaisemisen tai koukku kainalossa liukumisen sijaan mitä aikaisemmin teki.

Olenko kiistänyt tämän jossain? Itse odotan mieheltä pisteitä, myös ilman Jarkko Immosta ja en ole tyytyväinen Antti Virtasen pistesaldoon hurrikaaninutussa tällä kaudella. Otetaan nyt taas esimerkiksi Tuomas Pihlman. Hoitaa myös omat puolustusvelvoitteet, mutta katso mikä ero pistesaldoissa.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko tämä sitten muitten vika, ettei Virtanen pysty soveltamaan itseään kenen tahansa ympärille? Todella hyvät pelaajat nimittäin tekevät niin. Lisäksi todettava, että ei tarvitse enää pelata terokoposten tai carlogrunnien kanssa, vaan joukkueessa todellakin löytyy Tuppuraista, Makkosta, Pihlmania ja Kariyaa.
Ei kyse ole niinkään siitä kuka siinä vierellä pelaa, kunhan samaiset kaverit pysyvät siinä, eikä ketju vaihdu pelistä toiseen erilaiseksi. Eikä noilla nimillä ole mitään merkitystä, jos ko. pelaajat eivät pelaa tasonsa mukaisesti.

Kenellä tahansa Virtasen tyylisellä pelaajalla olisi vastaavia ongelmia, jos ketjukaverit vaihtuvat pelistä toiseen. Pakkipari tämän hyvin jo selostikin.

Eikä ole mikään todella hyvän pelaajan itseisarvo, että hän pystyy pelaamaan hyvin kenen tahansa kanssa. Jotkut pelaajat pärjäävät yksinäänkin hyvin, jolloin se on ihan sama ketä viereltä löytyy, mutta Virtanen ei ole tyyliltään mikään sooloilija, joten hän tarvitsee vierelleen kaverit, joiden kanssa homma sujuu.

Hyvin oleellinen asia tässä keskustelussa on nyt se, että pitää muistaa kuinka erilaisia pelaajia on olemassa. On väärin verrata Immosta, Pihlmania ja Virtasta keskenään, koska he kaikki ovat tyyliltään erilaisia pelaajia. Esimerkiksi Pihlman ja Virtanen jopa lähes toistensa vastakohtia. Nämä erilaisuudet vaikuttavat myös hyvin oleellisesti siihen, kuinka helposti pelaajat sopeutuvat uusiin ketjuihin tai kuinka riippuvaisia he ovat ketjukavereiden tasosta. Tämä ei kuitenkaan varsinaisesti tee eroa siihen, kuinka hyviä pelaajat itsessään ovat.

Olenko kiistänyt tämän jossain? Itse odotan mieheltä pisteitä, myös ilman Jarkko Immosta ja en ole tyytyväinen Antti Virtasen pistesaldoon hurrikaaninutussa tällä kaudella. Otetaan nyt taas esimerkiksi Tuomas Pihlman. Hoitaa myös omat puolustusvelvoitteet, mutta katso mikä ero pistesaldoissa.
Sinun odotuksesi taas eivät muuta pelaajaa hyvästä huonoksi, mikäli pelaajan pelityyli on muuttunut erilaiseksi.

Jälleen jatkat samalla linjalla, eli vertaat tilastoja ja pisteitä jatkuvasti, etkä osaa keskittyä mihinkään muuhun. Joillekin tilastojen taakse katsominen tai pelaajan otteiden oikea seuraaminen vaan tekee todella tiukkaa.. Tuskin kukaan on Virtasen pisteisiin tyytyväinen, mutta on syytä myös nähdä tilastojen taakse, sekä miettiä voisiko vikaa olla muuallakin, kuin pelaajassa itsessään. Näitä asioita näkee helposti, jos ihan oikeasti seuraa pelaajan otteita pelien aikana.
 
Viimeksi muokattu:

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Kenellä tahansa Virtasen tyylisellä pelaajalla olisi vastaavia ongelmia, jos ketjukaverit vaihtuvat pelistä toiseen..

Nyt ei mene jakeluun. Pidätkö oikeasti Virtasta huippupelaajana samalla kun annat ainoaksi perusteluksi, että tuon tyylinen pelaaja tarvitsee vain ne oikeat palaset vierelleen? Ainoa joka näyttäisi olevan oikea pelaaja Virtasen ympärille on Jarkko Immonen. Tämä on todistettu, ettei homma kulje Skellefteåssa tai JYPissä yhtä maagiseen tapaan kuin Immosen kanssa JYPissä. Joka kausi Immosen kanssa Virtasen pistesaldo nousee melkein 20 pisteellä. Onko Virtanen nyt pelannu joku 3-4 kautta ilman Jarkko JYPissä, kauan miehelle pitää vielä antaa aikaa, että löytää oikeat palaset ympärille? Vai riittääkö sinulle, että kuhan Virtanen yrittää, niin kaikki on ok? Tuon tyylinen ja tasoinen pelaaja on oltava lipunkantaja, ei häntä nelosketjun energiapelaajaksi ole aikoinaan tänne hommattu.

Tuon saman kaavan mukaan Janne Hauhtonen on aivan loistava centteri, mutta tarvitsee vain Tony Salmelaisen ja Arttu Luttisen vierelleen. Tai Fredrik Brembergin..
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt ei mene jakeluun. Pidätkö oikeasti Virtasta huippupelaajana samalla kun annat ainoaksi perusteluksi, että tuon tyylinen pelaaja tarvitsee vain ne oikeat palaset vierelleen? Ainoa joka näyttäisi olevan oikea pelaaja Virtasen ympärille on Jarkko Immonen. Tämä on todistettu, ettei homma kulje Skellefteåssa tai JYPissä yhtä maagiseen tapaan kuin Immosen kanssa JYPissä. Joka kausi Immosen kanssa Virtasen pistesaldo nousee melkein 20 pisteellä. Onko Virtanen nyt pelannu joku 3-4 kautta ilman Jarkko JYPissä, kauan miehelle pitää vielä antaa aikaa, että löytää oikeat palaset ympärille? Vai riittääkö sinulle, että kuhan Virtanen yrittää, niin kaikki on ok? Tuon tyylinen ja tasoinen pelaaja on oltava lipunkantaja, ei häntä nelosketjun energiapelaajaksi ole aikoinaan tänne hommattu.

Tuon saman kaavan mukaan Janne Hauhtonen on aivan loistava centteri, mutta tarvitsee vain Tony Salmelaisen ja Arttu Luttisen vierelleen. Tai Fredrik Brembergin..
Vaikuttaa olevan melko turhaa selittää, kun edes yksinkertainen pointti ei uppoa päähän. Sitä on nyt tässä aika monta viestiä toistettu, eikä vieläkään uppoa.

Virtanen on hyvä pelaaja, muttei tähtipelaaja. Hänen tasonsa ei ole huonontunut viime kaudesta, vaan oikean ketjun löytäminen on ollut vaikeaa ja kiekko ei ole löytänyt tietään verkkoon. Aina ei kaikki suju suunnitelmien mukaan, mutta minua ei Virtanen ole tällä kaudella pettänyt muuten, kuin tilastojen valossa, mutta onneksi niitä ei ole pakko mustavalkoisesti tuijottaa.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Virtanen on hyvä pelaaja, muttei tähtipelaaja.

Tätähän minä olen viesti tolkulla myös jankannut..

Hänen tasonsa ei ole huonontunut viime kaudesta, vaan oikean ketjun löytäminen on ollut vaikeaa ja kiekko ei ole löytänyt tietään verkkoon.

Väitätkö nyt tosissasi, että Virtasen Antti pelaa tällä hetkellä yhtä hyvää lätkää kuin viime kaudella?
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Väitätkö nyt tosissasi, että Virtasen Antti pelaa tällä hetkellä yhtä hyvää lätkää kuin viime kaudella?
Minä ainakin väitän että Virtanen pelaa erilaisella tyylillä lähes yhtä hyvää kiekkoa kuin viime kaudella. Virtanen ei ole poikkeus vanhempien pelaajien kohdalla. Usein juuri nuorempana kovia teholukemia ykkös- tai kakkosketjussa laukonut hyökkääjä siirtyy vanhemmalla iällä hieman alemmas ketjuhierarkiassa ja vaihtaa pelityyliään enemmän kahden suunnan pelaajaksi, jotkut jopa ihan tyystin nelosketjun rikkovaan rooliin.

Mielestäni siinä nähden Virtanen on pelannut hyvin, joskin tehottomasti mutta hänen kohdallaan ei ole enää realistista vaatia 40-50 pisteen kausia. Itse olisin Virtasen kohdalla tyytyväinen 30 pisteen kauteen ja lisäksi tehosarakkeen ollessa plussan puolella. Nyt tosin Virtanen on kärsinyt jatkuvasti ketjulottoilusta, mutta siitä kirjoitinkin jo viime kerralla joten ei siitä sen enempää.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Mielestäni siinä nähden Virtanen on pelannut hyvin, joskin tehottomasti mutta hänen kohdallaan ei ole enää realistista vaatia 40-50 pisteen kausia.

Miksi ei? Onko mies vanhentunut yhtäkkiä yhdessä kesässä niin paljon, että 53 pisteen kaudesta + fantastisista playoffeista miehestä ei ole muutamaa kuukautta myöhemmin samoihin tekoihin?

Marko Jantunen on muuten 39-vuotta ja on ylittänyt tällä kaudella jo 30 pisteen rajan. Virtanen ja Jantunen kuuluu mielestäni eri kategoriaan kuin vaikkapa Vesa Viitakoski tai Tuomas Pihlman, ja kaksi jälkimmäistä pystyy soveltumaan uran loppuvaiheessa myös 3-4 ketjun rooleihin. Jantunen ja Virtanen elävät kiekollisesta pelistä ja ilman kiekkoja he eivät käytännössä ole mitään. En usko Virtasen ikinä pelaavan JYPin nelosessa hajavaihtoja energiapelaajan merkeissä.
 

Ponto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jaahas, täällähän käydään erittäin mielenkiintoista väittelyä meidän Vemmusta :)

Pakko kyllä myöntää, että tässä asiassa Ponto on Lampisen linjoilla. En halua missään nimessä kritisoida Vemmun hurjia saavutuksia JYP-paidassa, mutta kyllähän tällä kaudella Virtanen on ollut yksi suurimmista pettymyksistä. Tosin onhan tätä kautta vielä paljon jäljellä, joten vetämällä loppu runkosarjan ja pleijarit piste per peli tahdilla Vemmulla on vielä saumoja onnistuneeseen kauteen. Jos tehoja ei ala tulemaan loppu kaudellakaan, niin en ihmettele jos R.D haluaisi löytää Vemmun tilalle uuden soturin. Lampisen sanoin "Tuon tyylinen ja tasoinen pelaaja on oltava lipunkantaja, ei häntä nelosketjun energiapelaajaksi ole aikoinaan tänne hommattu."
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Miksi ei? Onko mies vanhentunut yhtäkkiä yhdessä kesässä niin paljon, että 53 pisteen kaudesta + fantastisista playoffeista miehestä ei ole muutamaa kuukautta myöhemmin samoihin tekoihin?
Kyse ei ole pelkästään Virtasen iästä vaan siitä että nuoremmat ovat tulleet RD kirjoissa ohi ja sitä kautta Virtasen rooli joukkueessa on jonkin verran muuttunut. Mielestäni nämä kaksi tekijää ovat syynä Vemmun nykyiseen panokseen ja tietenkin se vielä kerran mainittava RD:n ketjuruletti ja sen vaikutus permanenttia tarvitsevaan Virtaseen.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Kyse ei ole pelkästään Virtasen iästä vaan siitä että nuoremmat ovat tulleet RD kirjoissa ohi ja sitä kautta Virtasen rooli joukkueessa on jonkin verran muuttunut. Mielestäni nämä kaksi tekijää ovat syynä Vemmun nykyiseen panokseen ja tietenkin se vielä kerran mainittava RD:n ketjuruletti ja sen vaikutus permanenttia tarvitsevaan Virtaseen.

Väitätkö, että tilanne on näin ollut kesästä lähtien? Virtanen sai omat mahdollisuudet alkukaudesta ja tälläkin hetkellä pelaa lähtökohtaisesti JYPin kovimmassa ketjussa. Välillä mies toki käväisi esimerkiksi Harri Pesosen ja Mikko Hakkaraisen kanssa kolmosessa, mutta silti on lähtökohtaisesti pelannut aina noissa top-2 ketjuissa.

Virtanenhan aloitti Pihlmanin ja Vänttisen kanssa, mutta surullisen kuuluisan alkukauden jälkeen mies pelasi aika kauan Jani Tuppuraisen kanssa. Tuossa onkin kolmikko Mikko Hakkaraisen kanssa kenen kanssa Vemmu on eniten pelannut. Nyt toki on jo muutama matsi alla Makkosen ja Kariyan kanssa ja toivottavasti jatkaa siitä mihin lauantaina jäi. Sitä Virtasta minä olen kaivannut suurimman osan kaudesta.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Virtasen ongelma on että hänen pelityylinsä ei sovi Hakkaraisen, Vänttisen tai tuppuraisen kaltaisien pelaajien kanssa. Kyseisien herrojen hyökkäyspään pelaaminen ei vain yksinkertaisesti ole samalla aaltopituudella Virtasen kanssa. Hakkarainen ja Vänttinen ovat kummatkin hieman puolustavia pelaajia eikä pysty niin koviin ratkaisuihin hyökkäyspäässä kuten esimerkiksi Immonen pystyi. Virtasen peli kulminoituu juuri lauantain kaltaiseen maaleihin eli parilla syötöllä saadaan joko itsensä tai kaveri maalipaikalle tai sitten kulmasta syötetään ovela syöttö maalille ja "pihlman" napsaisee siitä maalin. Nyt ei ole ollut oikein kelle syöttää sinne maalille tai harrastaa syöttöpeliä ennen maalia. Nyt tosin Makkosen ja Kariyan kanssa siihen on edellytykset joten katsotaan mihin homma lähtee menemään. Alkukaudesta ainut sentteri joka olisi virtasen kanssa voinut jotain saada aikaan oli hytönen mutta hänkään ei tainut tuossa ketjussa kun pari harkkamatsia vetää.

Eli on puuttunut se tarpeeksi osaava sentteriä keskeltä ja myös laitureista Pihlman on ainut ollut joka pystyy noitä syöttöjä vastaanottamaan, mutta koska sentteri on puuttunut niin ketjun peli ei ole lähtenyt pyörimään. En väheksy esimerkiksi Vänttisen tai hakkaraisen hyökkäystaitoja mutta ne ei ole niin kovia että niilä pystytään ruokkimaan kunnolla muita hyökkääjiä, ei 25 pisteen miehistä saa 50 pisteen laiturille tarpeeksi tehokasta sentteriä. Myös tuppurainen pelannut Virtasen kanssa paljon mutta tuppuraisen tyyli on enemmänkin itsekkäästi mennä maalille eikä syötellä toisille joten hänen kanssan pelaaminen kanssa ollut vaikeaa Virtasella.

Eli minusta tässä on juurikin kyse enemmänkin ketjukavereista kun Virtasen pelaamisesta, toki ei se ole ihan edelliskauden tasoista ollut sillä silloin minussa virtasella oli liikekin viellä pykälän tätäkautta isompi viimekaudella, mutta pistäisin enemmänkin huonon sentteritilanteen ja vääräntyylisien ketjukaverien kun virtasen piikkiin että edes sitä 30 pistettä ei ehkä tulla rikkomaan. Noh aika näyttää tällähetkellä näyttää että Virtanen-Makkonen- Karya ketju voisi olla se oikea.
 

Vietävä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KPS
Mihin ketjuun asettaisitte Pihlmanin paluunsa jälkeen? Pitääkö Virtanen oman paikkansa vai meneekö siihen juuri Pihlman. Vai onko niin että Virtanen-Makkonen-Kariya tulisi pitää tuollaisena ja tehdä Pihlman-Hytönen-Pihlström ketju? Mitkä ketjukoostumukset rakentaisitte, jos saisitte kokonaisen päivän viettää Dufvan housuissa? Mielestäni tässä on hyvä aasinsilta palata takaisin ketjun aiheeseen, eli missä ketjussa Virtasen tulisi pelata, jos odotusarvona on ainoastaan puoli pistettä per peli, niinkuin joku yllä mainitsi (30-pisteen kausi), onko sijaa SM-liigan mahtijoukkueen edes kakkosketjussa noin pieniä pistemääriä maksimissaan takovalle laiturille? Ja mitkä pisteet odottaisitte ketjukaverien yleensä saavuttavan, jos yksi laituri ei yllä yli 30 pisteen?
 

FiveHole

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kraken, Giants
Mihin ketjuun asettaisitte Pihlmanin paluunsa jälkeen? Pitääkö Virtanen oman paikkansa vai meneekö siihen juuri Pihlman. Vai onko niin että Virtanen-Makkonen-Kariya tulisi pitää tuollaisena ja tehdä Pihlman-Hytönen-Pihlström ketju? Mitkä ketjukoostumukset rakentaisitte, jos saisitte kokonaisen päivän viettää Dufvan housuissa? Mielestäni tässä on hyvä aasinsilta palata takaisin ketjun aiheeseen, eli missä ketjussa Virtasen tulisi pelata, jos odotusarvona on ainoastaan puoli pistettä per peli, niinkuin joku yllä mainitsi (30-pisteen kausi), onko sijaa SM-liigan mahtijoukkueen edes kakkosketjussa noin pieniä pistemääriä maksimissaan takovalle laiturille? Ja mitkä pisteet odottaisitte ketjukaverien yleensä saavuttavan, jos yksi laituri ei yllä yli 30 pisteen?

Riippuu hieman miten Virtasen ja Makkonen-Kariya -duon yhteispeli lähtee sujumaan. Mielestäni tuon ketjun peli on muuttunut koko ajan paremmaksi, joten sillä oletuksella osallistun kerrankin ketjulottoon omilla riveilläni.

Virtanen-Makkonen-Kariya
Jääskeläinen/Louhivaara-Hytönen-Pihlman
Tuppurainen-Vänttinen-Pihlström
Karhukopla

Ja sitten perusteluita:
  • Ykköskenttä lähti tuosta oletuksesta että Pilen paluuseen mennessä yhteispeli sujuu kuten ykköskentän tuleekin. Mikäli ei, niin ketjut menee täysin uusiksi.
  • Kakkoskentässä taas mielestäni viime aikoina piristynyt Jääskeläinen tukee paremmin Hytöstä kuin Louhivaara (tästä on moni varmasti eri mieltä, mihin onkin varmasti heillä täysi oikeutus). Toisaalta taas "vuoropeluutuksella" vaihtuva laituri pysyisi freeseillä jaloilla koko ajan. Pihlmanille tuskin on suuri ongelma vaihtaa laitaa tarvittaessa.
  • Kolmoskenttä odottaa Vänttisen piristymistä ja Tuppuraisen uudelleenheräämistä. Pihlströmin energisyys väkisellä herättää Vänän, ja ehkä tuo Tuppuraisellekin tarvittavan piristysruiskeen.
  • Neloskenttää en rikkoisi, sen peli näyttää jo nyt valmiilta playoffeja varten. Vaikka Jääskeläisen rouhimistyöstä pidänkin, niin en hennoisi karhukoplaa rikkoa.

Ongelmahan on, että mr. Virtanen menee ikävä kyllä vähän hukkaan muissa kentissä. Tietysti, jos uskomus on että pieni mies ei playoffeissa pärjää, niin ei muuta kuin Virtanen ulos, Pihlman tilalle ja Hytösen kenttä perusmuotoon.

Itse olen lämmöllä katsonut tuota Hytösen kentän peliä viimeisten kotipelien ajan, sen roolitus vaan toimii yllättävän hyvin. Jääskeläinenkin on herännyt alkukauden horroksen jälkeen taas siihen hyvään kulmavääntö- ja taklauspeliin. Ja sekös tästä laituritilanteesta varsin kimurantin tekeekin.
 

Baldrick

Jäsen
Itse en pakosti heittäisi Pihlmania ja Makkosta samaan kenttään. Tai toisaalta, kerta Pilekin on ruvennut pelaamaan hieman peliärakentavammin voisi ihan vain kokeilla, josko Pihlman - Makkonen - Virtanen toimisi. Jääskeläistäkään ei oikein itse hennoisi pois heittää, eikä kyllä Louhiakaan. Molemmat ovat kuitenkin viime pleijereissä olleet vauhdissa, joten siltäkään kantilta ei hennoisi tiputtaa. Karhukoplankin haluaisi pitää samana myöskin, joten jos Tuppuraisen peli pysyy yhtä itsekkäänä neppailuna, viltittäisin minä hänet ensimmäisenä.

Näin ollen:

Pihlman - Makkonen - Virtanen

Jääskeläinen - Hytönen - Louhivaara

Karaija - Vänttinen - Pihlström

Riska - Lahti - Sipi

En jaksa heittää enempiä ketjukoostumuksia, joita voisi käyttää, koska niitä tulee liian monta. Riippuen halutaanko, esim. peluuttaa Pihlmania vai -strömiä Hytösen laidalla, vai halutaanko kumpaakaan jne. Tulisi liian paljon tekstiä.
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tällähetkellä pikkuhiljaa alkaa jopa kentät hahmottua vaikka mitään lopullista tuskun on löydetty. Tänään kärppiä vastaan pelasi pelin lopussa tuppurainen makkosen ja kariyan kanssa, tämä jopa tuntui jopa toimivan, tosin myös virtanen pörräsi minusta ihan hyvin tuossa ketjussa joten saapa nähdä tuon kentän lopullinen muoto. Tällähetkellä kuitenkin alkaa olemaan selvät miten ketjut menee.

Jääskeläinen- Hytönen- Louhivaara
Tuppurainen/Virtanen- Makkonen- Kariya
Tuppurainen/virtanen- Hakkarainen/ Vänttinen- Pihlström
Riska-Lahti- Sipiläinen.

Ilmeisesti Vänttinen ei vain mahdu kokoonpanoon ja tämä on kahden edellispelin perusteella jopa minusta perusteltua sillä Hakkarainen on pelannut kahdessa edellispelissä erinomaisesti ja Vänttinen taas ollut jopa aika vaisu. Tosin vänttinen tyyliltään on enemmänkin pudotuspelityypinen joten ehkäpä vänä nähdään viellä kentällä, ainakin jos loukkaantumisia tulee. Tosin taustalla voi myös olla pieniä vammoja jota hän itse tai valmennus haluaa parannella.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitenköhän tuon Virtasen kanssa onko muka niin että ei vain mahdu kokoonpanoon? aika outoa jos näin on mutta voihan se jotain pientä flunssaa/loukkaantumista olla, mutta oudolta kuulostaa kun kyse on juurikin Virtasesta, tainut olla heikoimmalla kaudella ollut pois 3 pelin verran.

Oudointa tässä minussa on vielläpä se että ainakin Kariya ollut minusta viellä enemmän ulkona pelaamisesta ja silti saa surffailla tuolla kentällä miten sattuu ja lisäksi en näe järkeä että senttereitä on tuhottomasti kentällä. Oudointa tässä on jos Virtanen huomenna pelikuntoinen eikä pääse huomenna kotona lukkoa vastaan pelamaan vaikka hyvinhän tuolla Espoossa tänään meni, mutta antti minusta kyllä pelannut yllättävänkin hyvin vaikka ne pisteet tuntuu kartamaan kokoajan, varsinkin kahteen suuntaan onnistuu pelaaminen hyvin toisin kuin juurikin kariyalta joka tuntuu surfaafan hieman kummassakin päässä.

Kariya- Virtanen vaihdos kyllä huomenna jos kummatkin terveitä.

Eniten näissä ihmetyttää kun loukkaantumista ei voida antaa mitään inffoa koskaan, nyttenkin hieman siis joutuu syitä arvailemaan miksi Virtanen tai Viitanen ei ole kentällä.
 

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kariya- Virtanen vaihdos kyllä huomenna jos kummatkin terveitä.
Toiveesi taisi toteutua.

Virtanen + Viitanen loukkaantuneet/sairaana..?

Minusta alkaa tuntua että tässä on kyse nyt vain pelaajiston rotaatiosta ylitarjonnan ja pelituntumansa säilyttämisen takia (hyvä asia).
Kariya sairaana/loukkaantunut?

Joo ei, kyllä tässä nyt kaikki pelaa ja osa ns. "ei niin kuumista" pelaajista huilaa vuorollaan ja hakee viltistä nälkää (ei koskaan liikaa) tosipelejä varten. Tällaisesta kilpailutilanteesta on loppupeleissä vain hyötyä joukkueelle. Jos sairastuvalle ei lisää pelureita joudu ja sieltä kokoonpanoon ovat tulossa vielä Pihlman&Välivaara, tilanne on todella herkullinen valmentajien kannalta. Kun nälkäisistä kovan tason pelimiehistä on ylitarjontaa, heistä voi sen hetken "kuumimmat" ja taktiikkaan sopivimmat valita pelaavaan rosteriin. Kannattajien näkemykset siitä kenen pelaavassa kokoonpanossa kuuluisi kulloinkin olla, tulevat varmasti poikkeamaan valmennusjohdon näkemyksistä.
Itse näen että parhaiten pelaajien päivän kuntoa tai eri tyyppisten pelureiden roolin merkitystä kunkin pelin ennakkotaktikointiin, pystyvät arvioimaan parhaiten kuitenkin valmentajat joukkueen sisältä. Tahtoo sanoa sitä, että paljon on tiedossa vielä parranpärinää näistä "viltityksistä" täällä palstalla mikäli tilanne pysyy samana (eli siis erinomaisena jos sairastupa tyhjenee -> kilpailutilanne) ja siitä päristelystä kotisohvakoutsien kanssa kummitus sanoutuu irti jo nyt. Suosittelen kuitenkin kaikille muillekin asiantuntijana itseään pitäville samaa.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Ihan mielenkiintoinen kaava tämä, että ruvetaan meidän tähti-statuksella kulkevia jannuja penkittämään, kun ei peli maistu. Hakkarainen ei kuulu tähän kategoriaan, mutta hänelle ainakin pieni huili teki ainoastaan hyvää. Nyt on pelannut ihan kelvollisesti, vaikka niistä paikoista ei maaleja olekkaan tehnyt.

Eilen oli siis Virtanen filassa ja saa nähä mitä saa tänään aikaiseksi Makkosen ja Allun vierellä. Kariya siis on tänään penkitysvuorossa, eiköhän sieltä tule sitten kiukkuuntunu kanadalainen kokoonpanoon taas tauon jälkeen.

Välivaaran paluu muuten taitaa olla ajoitettu juuri tuon tauon jälkeen? Saa mukavasti pelituntumaa ennen tosipelejä ja sitäkautta päästään viime kauden lähes identtiseen puolustukseen. Ja rutkasti lisää kiekollista taitoa luonnollisesti Välivaaran myötä tulee nykyiseen puolustukseen.

Nelonen ja ykkönen näyttävät nyt olevan tässä muodossa kokoajan, mutta saa taas nähä mihin koko soppa kierähtää kun Pihlman palaa kokoonpanoon. Ja kumpi pelaa kaksikosta Vänttinen/Hakkarainen.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hienoa että valmennus uskaltaa tehdä noita liikkeitä eli jättää joukkueen parhaimistoakin "vilttiin" jos peli ei kulje. Tosin ei tässä koko loppukautta ole varaa Virtasta ja kariyaa vain penkittää vaan heiden ympärilleen pitäisi saada joku toimiva kenttä rakenettua. Jos sama linja kuitenkin jatkuu että hakkarainen ja vänttinen jatkavat kokoonpanossa seuraava viltitettävä taitaakin olla Tuppurainen joka sitten alkukauden jälkeen vaipunut kanssa pieneen koomaan vaikka tottakai muiden mukana taisteelin siellä mutta todella itsekästä ja turhautunutta pelaaminen ollut.

Mitenköhän on muuten Viitasen kanssa onkohan terveiden kirjoissa tällähetkellä eli onko vilttissä myös hän vai tänäänkin jotain menoa?

Tällähetkellä toivoisi puolustuksessa myös samanlaisia herättelujä eli Koskinen voisi kanssa yhden pelin käydä makkaraa syömässä katsomossa ja tulla hieman terävempänä takaisin
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Mitenköhän on muuten Viitasen kanssa onkohan terveiden kirjoissa tällähetkellä eli onko vilttissä myös hän vai tänäänkin jotain menoa?
Viitanen oli viime kerralla poissa poikansa syntymän johdosta (oli mukana synnytyksessä) ja nyt on sama syy eli mies ei ole vielä toipunut pelikuntoon (valvomista, ei tarpeeksi virkeä pelaamaan tjms.).
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Pilen loppukausi siis menee huilaten ja nyt Riskallakin meni ilmeisesti jotain polvesta? Onneksi nyt kumminkin sitä laajuutta rosterista löytyy, mutta nyt alkaa olemaan jo aika maksimissaan ne loukkaantumiset mitä joukkue voi jotenkin kestää. Ilman Riskaa ja Pihlmania hyökkäyskolmikot asettelisin näin:

Pihlström - Hytönen - Louhivaara
Tuppurainen - Makkonen - Kariya
Virtanen - Hakkarainen - Vänttinen
Jääskeläinen - Lahti - Sipiläinen


Ykkönen on tällä hetkellä pysäyttämätön. Aivan loistava yhdistelmä kaikkia ominaisuuksia jääkiekossa. Nelosessa myös tuskin mitään muuttunee vaikka Jäsä Filipin korvaisisikin. Samanlaisia rymistelijöitä jotka syttyvät koviin peleihin vielä entistä kovemmin.

Sitten on nuo kaksi jäljellä olevaa kolmikkoa mitkä pitäisi saada oikeisiin muotteihin ennen playoffeja. Kariya sai onnistumisen tänään, mutta muuten radiosta nähtynä mies oli hiukan kateissa. Makkonen ja Tuppurainen oli puolestaan Lievemaan mukaan paljon pirteimpiä, sekä ainakin Makkosen pelissä mies näki monipuolisimpia merkkejä kuin tähän asti on saatu nauttia. Hyvä vain jos tästä saadaan toimiva kolmikko. "Jäljelle jää" sitten Hakkarainen, Vänttinen ja Virtanen ja paljon ei ole muokkauksiin varaan. Noilla kolmikoilla lähtisin ainakin kokeilemaan Vemmun palattua.

Puolustusta ei tarvitse perustella, vaan lähdetään Välivaaran paluun myötä samoilla pareilla kuin viime keväänä. Toki ainoa muutos on Vatanen <-> Mäntymaa vaihto. Eli parit näyttää tältä:

Välivaara - Malmivaara
Vatanen - Koskinen
Viitanen - Kaijomaa
Jaatinen

Peki
Sinuhe


Mikä muuten mahtaa olla Välivaaran status tällä hetkellä? Kaikki pelit mitä saa alle ennen playoffeja on ainoastaan plussaa, koska pelituntuma on luonnollisesti kateissa näin pitkän pelaamattomuuden takia.
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Mikä muuten mahtaa olla Välivaaran status tällä hetkellä? Kaikki pelit mitä saa alle ennen playoffeja on ainoastaan plussaa, koska pelituntuma on luonnollisesti kateissa näin pitkän pelaamattomuuden takia.

Suunnilleen maaliskuun puoliväli taitaa tällä hetkellä olla ennuste. Sillä perusteella ehtisi sen 2-4 peliä pelaamaan runkosarjaa ennen playoffien alkua.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Muuten ihan hyvän näköiset hyökkäysketjut, mutta itse jättäisin tuon Hakkaraisen turhakkeen ihan suosiolla pois tuolta, ja nostaisin Filippus ensimmäisen kokoonpanoon. Loistavasti toimivaa Karhukoplaa on turha lähteä rikkomaan.

Eli siis näin:

Pihlström - Hytönen - Louhivaara
Tuppurainen - Makkonen - Kariya
Virtanen - Vänttinen - Jääskeläinen
Riska - Lahti - Sipiläinen
Kannattaisikohan lukea viesteistä muutakin, kuin pelkät kentälliset. Tuossa mainittiin ensin Riskan loukkaantumisesta ja sitten ketjut, mikäli Riska ei pelaa. Eli ainoa syy Riskan poissaoloon noista sommitelmista oli juurikin tuo loukkaantuminen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös