Ketjulottoa 2009-2010

  • 67 739
  • 293

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kuten aikaisemmin arvelinkin, trio Kariya - Makkonen - Virtanen ei oikein toimi. Kariya ja Makkonen tarvitsevat ehdottomasti työteliäämmän kolmannen lenkin kuin Virtanen. Virtanen ja Kariya eivät voita tarpeeksi kaksikamppailuja eivätkä saa tehtyä juurikaan riistoja prässäämällä. Itse laittaisin Kariyan ja Makkosen rinnalle Tuppuraisen, joka menee eittämättä hukkaan kolmosketjussa Vänttisen ja Jääskeläisen kanssa.

Pihlström - Hytönen - Louhivaara
Kariya - Makkonen - Tuppurainen
Virtanen - Vänttinen - Jääskeläinen
Riska - Lahti - Sipiläinen

Ykköskenttä on kylläkin noissa kahdessa viimepelissä väläytellyt osaamistaan, mutta jotenkin tällähetkellä kariyan ja virtasen mailaa puristaa sen verran että kaikki maalipaikat tuhlataan kovalla prosentilla. En välttämättä lyttäisi tuota kenttää kokonaan, mutta pudotuspeleissä tuo ketju voi olla kyllä lian pienikokoinen laiturien osalta. Jos virtanen pelailee kolmosessa niin kokeilisin melkein Pesosta jääskeläisen tilalla. Itseasiassa jääskeläinen ollut jopa hieman vaisu aikaisempiin kausiin verrattuna koko kauden ja kun laituritilanne noin hyvä niin jopa katsomo voisi kutsua minusta jäsää
 

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Kariya ja Makkonen tarvitsevat ehdottomasti työteliäämmän kolmannen lenkin kuin Virtanen. Virtanen ja Kariya eivät voita tarpeeksi kaksikamppailuja eivätkä saa tehtyä juurikaan riistoja prässäämällä.
Täysin samaa mieltä, mutta ketjut laittaisin eritavalla:

Pihlström - Makkonen - Kariya
Jääskeläinen - Hytönen - Louhivaara
Virtanen - Vänttinen - Tuppurainen
Riska - Lahti - Sipiläinen

Tässä muodossa ketjut mielestäni toimisivat parhainten, kun Pile on poissa. Pihlmanin mahdollisessa kuntoituessa, Pile ottaisi Jäsän paikan ja Jäsä menisi nelosketjun laitaan, Riska keskelle ja Lahti jäisi ulkopuolelle.
 

Hans Geering

Jäsen
Suosikkijoukkue
Doncaster Spinners
... Jäsä menisi nelosketjun laitaan, Riska keskelle ja Lahti jäisi ulkopuolelle.

Niin hieno pelaaja kun Jääskeläinen onkin niin ihmettelen kyllä miksi Lahti tippuisi automaattisesti pois niin monien papereissa kun Pile palaa??

Eikö tuo nelonen ole ollut aika hyvä juuri tuossa muodossa, eli Jääskeläinen ennemmin katsomoon kuin Lahti sanon minä.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin hieno pelaaja kun Jääskeläinen onkin niin ihmettelen kyllä miksi Lahti tippuisi automaattisesti pois niin monien papereissa kun Pile palaa??

Eikö tuo nelonen ole ollut aika hyvä juuri tuossa muodossa, eli Jääskeläinen ennemmin katsomoon kuin Lahti sanon minä.
Niin hieno pelaaja kuin Lahti onkin, niin kyllä Jäsä on täysin toista kaliiberia. Varsinkin kun poffeihin mennään, niin Jäsän kokemuksesta ei ole kyllä haittaa. Jäsä ei taatusti katsomoon tipahda niin kauan kuin kunnossa pysyy.
 

-MMH-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En tiedä ovatko muut kiinnittäneet huomiota kyseiseen asiaan, mutta ketjun Virtanen - Makkonen - Kariya peli tasakentällisin ei kyllä ole tähän mennessä vakuuttanut. Mielestäni voisi sanoa että ketjun yhteispeli on ollut huonointa näissä 2 viimeisemmässä ottelussa. Makkonenhan teki nuo maalinsa ylivoimalla ja on selvää että hän on erittäin vaarallinen mies juuri maalin edustalla. Tasakentällisin Virtanen ja Kariya eivät saa kiekkoa toimitettua kulmista mihinkään ja yleensä vielä menettävät kiekon vastustajalle ja Makkonen jää vähän orvoksi.

No kaksi peliä ei vielä kerro paljoakaan. Saas nähdä muodostuuko tästä ongelma vai onko Dufva saanut asian kuntoon tai jopa vaihtanut kokoonpanoa.

edit. jaahas olihan tuolla ylempänä jo kiinnitetty samaan asiaa huomiota...
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En tiedä ovatko muut kiinnittäneet huomiota kyseiseen asiaan, mutta ketjun Virtanen - Makkonen - Kariya peli tasakentällisin ei kyllä ole tähän mennessä vakuuttanut. Mielestäni voisi sanoa että ketjun yhteispeli on ollut huonointa näissä 2 viimeisemmässä ottelussa. Makkonenhan teki nuo maalinsa ylivoimalla ja on selvää että hän on erittäin vaarallinen mies juuri maalin edustalla. Tasakentällisin Virtanen ja Kariya eivät saa kiekkoa toimitettua kulmista mihinkään ja yleensä vielä menettävät kiekon vastustajalle ja Makkonen jää vähän orvoksi.
Niin, en tiedä millaista ratkaisua tähän pitäisi lähteä etsimään. Itse antaisin kavereiden vielä yrittää, sillä Makkonen-Kariya -kaksikko sopisi lähtökohtaisesti Virtasen vierelle oikein hyvin. Samoin Pihlström sopii pelityylillisesti loistavasti Hytösen ja Louhivaaran vierelle, kunhan ensin oppii kavereiden metkut. Muuten meillä on pian taas vanhat ketjun koristettuna yhdellä uudella - mikä ei välttämättä olisi huono vaihtoehto. Eli:

1) Vanha kunnon Jääskeläinen - Hytönen - Louhivaara
2) Kauden kuluessa hankituista pelaajista kasattu Pihlström - Makkonen - Kariya
3) Jäljelle jääneistä kasattu, mutta aiemminkin yhdessä pelannut Tuppurainen - Vänttinen - Virtanen
4) Riska - Lahti - Sipiläinen

Tuohon kakkosketjun alkuun olen kirjoittanut myös sen syyn, miksi en kuitenkaan haluaisi näitä ketjuja - ajatus vahvistusten muodostamasta omasta ketjusta on jotenkin ärsyttävä, vaikka eihän tässä tapauksessa ihan sellaista olisi kyse.
 

Baldrick

Jäsen
Jos sitä vaihtaisi Käyrän pois ja Pihlströmin tilalle -->Pihlström - Makkonen - Virtanen.. Siinä saataisi Virtaselle kaksi fyysistä kaveria.. Ekana Pihlström menee kulmaan kiekon perään ja ryövää sen upealla pommilla, joka laittaa vastustajan jalat veteläksi.. Siitä syöttö Röökille, joka heittää namulättypassin suoraan Makkoselle maalin eteen ja Makkonen heittää laatan reppuun.. Saattaisi jopa toimia.. <--- Tämmöistä settiä tuli kirjoitettua tuonne Antti -osioon, mutta ajattelin sen saada mielipiteeni tästä kokeilusta paremmin esille tässä ketjussa.

Voihan sitä kokeilla Virtasen paikalle Kariyaakin ja katsoa, että kumpi hoitaa tonttinsa paremmin. Itse odottaisin Kariyan kuitenkin sopeutuvan paremmin Vänän ja Tuppuraisen kanssa.
 

Baldrick

Jäsen
Jos saisi hiukan vauhtia, vaikka ketjumuutoksilla:

Jääskeläinen - Hytönen - Louhivaara(ei taida viitsiä rikkoa, Hytösen poissaollessa heittäisin mielummin Ikosen kehiin kuin Hakkaraisen)

Tuppurainen - Vänttinen - Kariya(näillä jampoilla peli taisi kulkea joskus aikaisemminkin)

Pihlström - Makkonen - Virtanen
(Kariya on sen verta yössä, että se ei saa kunnolla Makkoselle tarjoiltua, joten kerta Makkonen
on kykenevä viimeistelyyn on Analla joku jolle antaa nappisyöttö. Pihlström tuo ketjuun taisteluilmettä ja fyysisyyttä, sekä ryövää kiekot)

Riska - Lahti - Sipiläinen(Toimii parhaiten tällä hetkellä, joten ei liene järkevää hajottaa)

Pihlström tuntuu pelaavan jotenkin kauhean itsekseen. Useasti kun tulee viivan yli laukaisee,
eikä katso mahdollista syöttöä tai kenties vie päätyyn asti ja aloita pelinrakentelua.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos saisi hiukan vauhtia, vaikka ketjumuutoksilla:

Jääskeläinen - Hytönen - Louhivaara(ei taida viitsiä rikkoa, Hytösen poissaollessa heittäisin mielummin Ikosen kehiin kuin Hakkaraisen)

Tuppurainen - Vänttinen - Kariya(näillä jampoilla peli taisi kulkea joskus aikaisemminkin)

Pihlström - Makkonen - Virtanen
(Kariya on sen verta yössä, että se ei saa kunnolla Makkoselle tarjoiltua, joten kerta Makkonen
on kykenevä viimeistelyyn on Analla joku jolle antaa nappisyöttö. Pihlström tuo ketjuun taisteluilmettä ja fyysisyyttä, sekä ryövää kiekot)

Riska - Lahti - Sipiläinen(Toimii parhaiten tällä hetkellä, joten ei liene järkevää hajottaa)

Pihlström tuntuu pelaavan jotenkin kauhean itsekseen. Useasti kun tulee viivan yli laukaisee,
eikä katso mahdollista syöttöä tai kenties vie päätyyn asti ja aloita pelinrakentelua.

Itseasiassa olisin melkein itsekkin juuri samanlaisia ketjuehdotuksia ehdotellut. Ehdottomasti minusta huomenna ikosen pitäisi päästää kehiin jos hytönen on viellä sivussa. Hakkarainen ei ole tuonut pelillisesti mitään joukkueseen. Sen sijaan uskon Ikosen antavan enemmän ja koska tänään oli peli niin ikonen lähtisi tuoreimilla jaloilla huomenna liikkeelle.

Kariya- Makkonen akselia en menisi rikkomaan kokonaan, mutta Kariyata voisi koittaa herätellä juurikin pistämällä samaan ja tuttuun toimivaan ketjun eli kariya-vänttinen- tuppurainen vähäksi aikaa.

Lisäksi huomenna melkein näkisin myös Jormakan kentällä mutta laituritilanne on niin kova että silloin pitäisi melkein joku nelikosta Virtanen, Kariya, Jääskeläinen, Louhivaara penkittää. Nelosketju niin loistava että turha mennä rikkomaan. Jormakka kyllä ollut liekeissä ja voisi tuoda joukkueseen kanssa sitä liikettä jota mielestäni viimeaikoina ei ole löytynyt, ehkäpä yhdessä pelissä siis voisi ikonen ja jormakka tuoda nuoruuden intoa peliin lisää sillä nyt tuosta puuttuu juuri se. Ikonen näyttänyt tälläkaudella että pystyy pelamaan jo liigatasolla ja myös Jormakka oli tekemässä viimekaudella läpimurtoa liigaan kunnes loukkaantui, nyt tuntuu jatkavan mestiksessä siitä mihin viimekaudella jäi SM-liigassa.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos lauantaina on edelleen Sipiläinen ja Louhivaara sivussa itse lähtisin jotakuinkin tämmöisellä ketjullisilla kokeilemaan, saipaa vastaan nuo "uusitut" kentälliset ei oikein toiminut, Pihlström ainakin tuntuu menevän ihan hukkaan tuossa makkosen ketjussa, myös itse olisin kiinostunut näkemään Hytönen- virtanen akselin sillä Hytönen melkein ainut makkosen lisäksi joukkueesta jolla edellytyksiä iskeä maaleja virtasen syötöistä.

Eli lähtisin hakemaan jotain tämän tyylistä koostumusta:

Virtanen- Hytönen- Pihlstöm
Jääskeläinen-Makkonen- Jormakka
Kariya- Vänttinen- Tuppurainen
Riska- Lahti- Ikonen

Eli vaikka vain yhdeksi peliksi rikotaan tuo kariya-Makkonen akseli sillä se ei minusta ole toiminut yhtään sillä kummankin peli on ihan sekaisin, sen sijaan tuo kariya-vänttinen- tuppurainen ketju on toiminut, lisäksi itseä kiinostaisi tuo ykkösketju tuossa muodossa kokeilla edes yhden pelin ajan, minusta Virtanen on viimeaikoina ollut hyvinkin hyvällä pelipäälä mutta ketjukaverit sitten enemmän tai vähemmän ulkona tai ei ainakaan samalla altopituudella.
ylivoimalla taas Vatasta pitäisi peluttaa Makkosen kanssa eikä hytösen ketjun kanssa.
 

vsop

Jäsen
....

Eli lähtisin hakemaan jotain tämän tyylistä koostumusta:

Virtanen- Hytönen- Pihlstöm
Jääskeläinen-Makkonen- Jormakka
Kariya- Vänttinen- Tuppurainen
Riska- Lahti- Ikonen
....
Mutta nimimerkki -pasi- yllätti meikäläisen täysin, esittämällä mielestäni todella mielenkiintoiset hyökkäysketjut. SaiPa-otteluun verrattuna Hakkarainen ja PJ ovat vaihdossa. Ratkaisu se on tuokin ja ehkäpä hyväkin tulevaisuutta huomioiden. Ainut korvaan särähtänyt sana on "eli". Mitä helkkaria sitä sorvataan aivan päin syödyn ulostulosuuaukkoa.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuo Kariya-Vänttinen- Tuppurainen on toiminut alkukaudesta hyvin ja sen jälkeen kariyan, vänttisen ja tuppuraisen peli ei ole lähtenyt käyntiin omissa ketjuissaan missä ovat pelanneetkaan. Sen takia jotain tuon yllä olevan tyylistä lkannattaisi ehkä kokeila varsinkin nyt kun poisjääntejä todennäköisesti lauantainakin on. Jormakan sijaan voi olla hakkarainen, mutta minusta hakkarainen pelannut älyttömän surkeasti siihen nähden että pitäisi taistella pelipaikasta, mutta edes omalle tasolle ei ole missään vaiheessa kautta päässyt viellä.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Välillä tämä lottoaminen on todellakin aikamoista lottoamista. Olen ennenkin tuputtanut tuota numerojärjestyksessä peluuttamista. Jos mennään noilla -Pasin- ehdottamilla pelaajilla ja pistetään senttereiksi J-P, Vänä, Makkonen ja Lahti, niin ketjut olisi:

Tuppurainen - Hytönen - Riska
Jormakka - Lahti - Jääskeläinen
Ikonen - Makkonen - Kariya
Pihlström - Vänttinen - Virtanen

Ei nuo ketjut kyllä ihan ensimmäisenä tulisi mieleen, mutta ihan tasapainoisia kokoonpanoja kuitenkin. Entäpä jos kokeilisi aakkosjärjestyksessä:

Ikonen - Hytönen - Jormakka
Jääskeläinen - Lahti - Kariya
Pihlström - Makkonen - Riska
Tuppurainen - Vänttinen - Virtanen

Ei kai nämä kokoonpanot ole yhtään sen huonompia kuin monet muutkin huonot ehdotukset tässä ketjussa? Peluutusjärjestyksiä tietenkin muuteltaisiin tilanteen mukaan - kuten Dufvalla on tapana. Uskon kuitenkin, että Hakkarainen tulee pysymään kokoonpanossa, vaikka toivoisinkin Jormakalle peliaikaa. Paras olisi tietenkin, että Sipiläisen ja Louhivaaran ripuli olisi jo helittänyt ja päästäisiin normaalien ketjujen kanssa pelaamaan.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Vaikeata, vaikeata. Jotenkin toivoisi, että mennään vielä muutama ottelu noilla samoilla vitjoilla ja annetaan esimerkiksi Kariya-Makkonen parivaljakolle aikaa löytää se maaginen viime kauden vire. Itsepäisesti myös antaisin Virtasen olla tuossa ketjussa. Kauan oikeasti menee, että jokainen huomaa, että Virtasen Antti, tuo TuTon kasvatti on ihan tavallinen pulliainen ilman Jarkko Immosta? Melko suuri osa vielä tässä vaiheessa lähtee rakentamaan ketjut Virtasen kautta, kohta on se hetki, että ei ole miehelle roolia joukkueessa jos ei rupea peli maistumaan.

Pihlmanin palattua käytännössä kaksi ketjua on selviöitä. Pihlman ottaa oman paikkansa Hytösen ja Louhivaaran vierestä ykkösestä. Nelonen pysyy myös tuossa muodossa toivottavasti loppuun asti.

Seuraavat koostumukset on sitten haastellisempi rakentaa. Jos Virtanen saa syötyä edes jotain taikasieniä ja saadaan osa siitä maagisuudesta takaisin mies pysyy tuossa Makkosen ja Steven ketjussa. Kolmonen rakentuu Vänän ympärille joka saa ketjukavereikseen Pihlströmin ja Tuppuraisen. Jos näin käy, että meidän alisuorittavat kärkilaiturit löytää pelinsä, niin Jäsä ottaa sitten paikkansa nelosesta ja kärkkyy paikkaa sitten ylempiin ketjuihin.

Omat visiot:

Pihlman - Hytönen - Louhivaara
Kariya - Makkonen - Virtanen
Tuppurainen - Vänä - Pihlström
Sipiläinen - Riska - Jääskeläinen

Koskinen - Vatanen
Välivaara - Malmivaara
Kaijomaa - Viitanen

Peki
Sinuhe
 

Baldrick

Jäsen
Kauan oikeasti menee, että jokainen huomaa, että Virtasen Antti, tuo TuTon kasvatti on ihan tavallinen pulliainen ilman Jarkko Immosta?

Mielestäni Antti "Rööki-Antti" Virtanen on osoittanut olevansa peluri ilman Immostakin aikojen saatossa.

Itse kyllä muutenkin ottaisin edelleen tuon Kariyan pois tuosta Makkosen laidasta. YV:llä sitten, mutta viisikkopelaaminen ei onnistu. Virtanen yrittää parhaansa, mutta jo esim. kokonsa puolesta Käyrä ja Antti eivät sovi samaan ketjuun, jos ajatellaan viisikko puolustusta. Käyrä myös pimentää mielestäni tuota ketjua. Karaija vaan siihen Allun ja Vänän kanssa. Virtanen saa mielestäni olla Makkosen kanssa ja niille viereen joku, joka riistää kiekkoa esim. Pihlström. Siinä samassa Virtanen saisi pari isompaa kaveria vierelleen niinkuin viimekin vuonna. Ei tarvitse itse vääntää niin paljon isojen korstojen kanssa jos Pihlström olisi vierellä ja saisi ehkä myös sitten hyökkäyspään taitojaan enemmän käyttöönsä, sillä ne eivät ole siinä vääntöpelissä, jota Antti joutuu tekemään paljon enemmän kuin viime kaudella.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Mielestäni Antti "Rööki-Antti" Virtanen on osoittanut olevansa peluri ilman Immostakin aikojen saatossa.

Peluri joka yltää ~ 30 pisteeseen. Jarkko Immosen olessa kuvioissa miehestä tulee yhtäkkiä 40-50 pisteen mies, kummallista? Ei, Jarkko on vaan niin helvetin mahtava.

Antti Virtasen piste-ennätys JYPissä ilman Jarkkoa 32. Immosen kanssa muuten 53.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kauan oikeasti menee, että jokainen huomaa, että Virtasen Antti, tuo TuTon kasvatti on ihan tavallinen pulliainen ilman Jarkko Immosta?
Oletko seurannut Virtasen peliä tällä kaudella lainkaan tilastojen ulkopuolelta? Väitän, että et ole. Virtasen pelissä on valtavasti yritystä ja tahtoa, eikä se taito ole kadonnut minnekään. Sopivien ketjukavereiden löytäminen on ollut hankalaa ja nytkin Kariya&Makkonen ovat olleet unessa samalla, kun Virtanen tekee hyvää työtä illasta toiseen.

Puolustussuuntaan Virtanen ei ole koskaan pelannut yhtä aktiivisesti ja hyvin, kuin tällä kaudella. Luistin liikkuu ja takaa tullaan kovaa karvaamaan.

Tänään tosin tuo ketju lähti toimimaan jo paremmin ja Virtasellekin ropisi pisteitä. Maali teki varmasti helvetin hyvää Virtaselle, sen näki jo Virtasen naamasta maalin jälkeen, oli nimittäin todella leveä hymy kasvoilla.

Sanokaa minun sanoneeni, nyt alkaa ropista, kun ketjukaveritkin alkavat saamaan juonesta kiinni ja maalittomuuden apinakin lähti selästä.
 

Baldrick

Jäsen
Peluri joka yltää ~ 30 pisteeseen. Jarkko Immosen olessa kuvioissa miehestä tulee yhtäkkiä 40-50 pisteen mies, kummallista? Ei, Jarkko on vaan niin helvetin mahtava..

Ei sitä ihan jokainen kuitenkaan edes siihen 30 pisteeseen yltä. Ja vaikka Lampinen pidätkin Immosta jumalana (vaikka sitä hän jollain tasolla onkin), ei hän ole nostanut Virtasta nollasta (0) ykköseksi (1). Virtanen on parantanut tällä kaudella puolustamistaan ja fyysista peliään roimasti. Ainut, että kukaan ei tietenkään tämän hetken JYPissä pysty löytämään Virtasta samanlailla kuin Jarkko. Itse uskon(varsinkin nyt kun maaliapina on tippunut selästä), että Pihlström - Makkonen - Virtanen olisi varsin toimiva. Perustelut löytyy muista ketjuista.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Oletko seurannut Virtasen peliä tällä kaudella lainkaan tilastojen ulkopuolelta? Väitän, että et ole.

Kyllä olen seuraillut ja ison suurennuslasin kanssa. Virtanen on välillä ollut suorastaan löysäpaska ja on palannut siihen ailahtelevaisuuteen kuin RD:n ekalla kaudella. Eilinen oli kumminkin loistava esitys Vemmulta, oli viime kaudelta tuttua maalille ajoa ja kiekollisesti järkeviä ratkaisuja. Maali helpotti varmasti eilen todella paljon.

Ei sitä ihan jokainen kuitenkaan edes siihen 30 pisteeseen yltä..

En mielestäni missään vaiheessa kirjoittanut, että tuo olisi huono suoritus. Mies vaan ei ole yhtä maaginen ilman Jarkko Immosta kuin Jarkko Immosen kanssa.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä olen seuraillut ja ison suurennuslasin kanssa. Virtanen on välillä ollut suorastaan löysäpaska ja on palannut siihen ailahtelevaisuuteen kuin RD:n ekalla kaudella. Eilinen oli kumminkin loistava esitys Vemmulta, oli viime kaudelta tuttua maalille ajoa ja kiekollisesti järkeviä ratkaisuja. Maali helpotti varmasti eilen todella paljon.
Valehtelet. Jos oikeasti olisit seurannut, niin et uskaltaisi moittia Virtasta löysäpaskaksi. Ei noin sokea voi olla, jos oikeasti on miehen peliä seurannut. Tässä haiskahtaa nyt vahvasti tilastoanalysoijan elkeet.. Vemmu on pelannut eilisen tapaan lähes koko kauden, mutta ketjukaverit eivät ole olleet samalla aaltopituudella ja kun samaan aikaan kiekko ei ole löytänyt tietään maaliin, niin tuska on kasvanut, mutta yritys ei ole loppunut.

Virtanen ei ole tilastollisesti pelannut kovinkaan hyvin tällä kaudella, mutta peli-ilme on ollut loistava tilanteeseen nähden. Virtanen on lähes aina ollut ketjunsa pirtein mies, kun taas ketjukaverit eivät ole saaneet hommaan oikeanlaista otetta. Vaikea siinä on yksin loistaa, kun ketjukaverit eivät saa mitään aikaan.

Jos vertaa parin kauden takaiseen Virtaseen, niin en ikinä vaihtaisi nyky-Virtasta siihen vanhaan.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Virtanen ei ole tilastollisesti pelannut kovinkaan hyvin tällä kaudella, mutta peli-ilme on ollut loistava tilanteeseen nähden. Virtanen on lähes aina ollut ketjunsa pirtein mies, kun taas ketjukaverit eivät ole saaneet hommaan oikeanlaista otetta. Vaikea siinä on yksin loistaa, kun ketjukaverit eivät saa mitään aikaan.

Ainakin osittain asia tosiaan on noin. Tuntuu, ettei Virtaselle ole oikein löytynyt sitä oikeaa paikkaa koko kauden aikanakaan. Täytyy toivoa että tuo Virtanen-Makkonen-Kariya alkaa toimia paremmin ja paremmin (5vs5 peli), sillä tehoja kaivataan sekä Virtaselta että Kariyalta...

Kyllä Virtasella petrattavaakin on. Puolustuspeli on Virtasella parempaa kuin koskaan ennen, mutta kyllähän Virtaselta odotetaan myös niitä ratkaisevia tehoja, ja viittä maalia ei voi vielä kovin hyvänä suorituksena pitää. Itselle on jäänyt sellainen kuva, että Vemmun peli hyökkäyspäässä kaipaa sitä kuuluisaa suoraviivaisuutta. Ok, Virtanen on ovela "kynämies", mutta turhan usein mies yrittää vielä jotain ihme veiviä, kun pitäisi tehdä kylmä ratkaisu = laukoa. Samaa syndroomaa on esimerkiksi Louhivaaran pelissä, joskin vähän eri muodossa. Aina lähdetään kiertämään maalia / kaartamaan kulmaan, kun pitäisi ajaa röyhkeästi maalille... Mutta Ossi on jo aika erilainen pelaaja ja muutenkin asia erikseen, eli se siitä.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Viime kaudella Virtaselta tuli vielä yksi uusi vaihde peliinsä mikä oli minun mielestä ratkaiseva tekiä hänen loistavalleen vireelleen koko keväälle. Huomio äsköisestä viestistä sana välillä löysäschaisse. Eilen oli sitä parasta Virtasta mitä on koskaan nähty, mutta silti mies on ailahtelevainen. Liian ailahtelevainen. Tuskin keneltäkään RD:n alaisuudessa pelaavalta pelaajalta yritystä puuttuu. Virtasen kohdalla tulos pitää näkyä taululla ja miten mitataan ketjun pirtein pelaaja?

Virtanen on tällä hetkellä 6 tehokkain hyökkääjä joukkueessa ja p/o oikeuttaa vielä alemmalle sijalle. Virtanen on pelannut paljon mm. Vänttisen ja Pihlmanin kanssa, Pile nyt menee omilla pisteillään, mutta Vänttinenkin on tilastollisesti ollut tehokkaampi kuin Virtanen. Se kertoo jo Virtasen kaudesta aika paljon kun Ossi Louhivaara on ollut pienemmällä pelimäärällä jopa tehokkaampi kuin tämä meidän superyrittäjä.

Vertaa nyt vaikka Virtasta ja Pihlmania ilman Jarkko Immosta. Yritystä on varmasti molemmilla, mutta tilastot on ihan eri planeetoilta.

edit.

Ok, Virtanen on ovela "kynämies", mutta turhan usein mies yrittää vielä jotain ihme veiviä, kun pitäisi tehdä kylmä ratkaisu = laukoa.

Tämä on juuri se ominaisuus mistä puhuin. Viime keväänä Virtanen oli aivan huikea kuten koko ykkösketju, mutta silloin nähtiin eilisen pelin tapaisia maalille nousuja mistä tuli Makkosen 2-0 maali useimmin. Toivottavasti jatkaa nyt siitä mihin eilen jäi ja allekirjoitan Hypodermicin toivomuksen siitä, että nykyinen Kariya-Makkonen-Virtanen hitsautuisi kunnolla yhteen.
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt jauhat viestistä toiseen pelkistä tilastoista ja vertaat Virtasen tilastoja kaikkiin muihin. Tilastot eivät - ihan oikeasti - kerro kaikkea. Mitä tulee Pilen ja Vemmun onnistumisiin ilman Immosta, niin tähän löytyy kaksi selkeää tekijää, jotka tekevät eron heidän välilleen: pelitapa ja -tyyli (eli pelaajatyyppi), sekä sopivan ketjun löytyminen. Pilelle alkukauden jälkeen löydettiin hyvä paikka Hytösen ketjusta, kun taas Vemmua on heivailtu sinne tänne koko kauden ajan. Väitän, että jos Pile saataisiin nyt Vemmun kanssa samaan ketjuun, niin tulos olisi jotain ihan muuta, kuin se oli alkukauden peleissä heidän pelatessa Vänttisen laidoilla. Lisäksi Pile voimahyökkääjänä sopii helpommin pelaamaan lähes kenen tahansa kanssa, varsinkin kun mies on monipuolistunut pelaajana reilusti. Vemmun kaltainen taiteilijasielu tarvitsee lähes täydellisesti hänen kiemuroitaan ymmärtävät ketjukaverit tai muutoin nuo taidot menevät hukkaan, kun kaverit eivät ole pistämässä Vemmun ovelia syöttöjä sisään ja muissakin tilanteissa odottavat täysin erilaisia ratkaisuja.

Jos tuo heräämisen merkkejä väläyttelevä Makkosen ketju ei tuollaisenaan kuitenkaan lähde toimimaan, niin minä iskisin Vemmun Hytösen kenttään ja Louhivaara pysyy toisessa laidassa.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Vertaa nyt vaikka Virtasta ja Pihlmania ilman Jarkko Immosta. Yritystä on varmasti molemmilla, mutta tilastot on ihan eri planeetoilta.
Tästä on aikaisemmin keskusteltu. Totuus lienee kuitenkin se että jokainen kolmikosta Immonen, Pihlman ja Virtanen ovat yhdessä enemmän kuin osiensa summa. Se ketju vaan toimi jokaisella osa-alueella. Sen huomasi myös silloin kun syystä tai toisesta Virtanen ei ollut Immosen vierellä. Silloin Immonenkaan ei ollut aivan niin hyvä kuin Virtasen kanssa. Onneksi niitä pelejä ei paljon tullut.

Tällä kaudella Virtanen on joutunut etsimään sitä omaa paikkaansa eikä ole varmasti helpottanut RD jatkuva ketjulottokoneen pyörittäminen. Olen siinä käsityksessä että Virtanen tarvitsee hieman permanenttia kokoonpanoa jotta saa parhaimman itsestään irti. Kestää nimittäin aikansa oppia ketjukavereiden tapa pelata ja ennen kaikkea tapa ajatella miten pelataan. Vain siten meidän silmissä arvaamattomat kuviot (jotka voivat aivan hyvin olla harjoiteltuja) saadaan hiottua äärimmilleen.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Vemmun kaltainen taiteilijasielu tarvitsee lähes täydellisesti hänen kiemuroitaan ymmärtävät ketjukaverit tai muutoin nuo taidot menevät hukkaan, kun kaverit eivät ole pistämässä Vemmun ovelia syöttöjä sisään ja muissakin tilanteissa odottavat täysin erilaisia ratkaisuja.

Onko tämä sitten muitten vika, ettei Virtanen pysty soveltamaan itseään kenen tahansa ympärille? Todella hyvät pelaajat nimittäin tekevät niin. Lisäksi todettava, että ei tarvitse enää pelata terokoposten tai carlogrunnien kanssa, vaan joukkueessa todellakin löytyy Tuppuraista, Makkosta, Pihlmania ja Kariyaa.

Pakkiparille. Jarkko Immonen on onnistunut jokaisessa seurassa vähintäänkin hyvin missä on pelannut sitten JYPiin tulonsa jälkeen. Pihlman on taas ehkä löytänyt enemmän kiekollista itseään tällä kaudella ja on muuttunut siitä ns. voimahyökkääjästä enemmän kokonaisvaltaiseksi pelaajaksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös