Ketjulotto kaudella 2022–2023

  • 198 756
  • 1 808

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Näin se ei voi tällä kaudella Ässissä mennä. Olet niin hyvä kuin viimeinen pelisi on ja siinä viimeisessä pelissä Myllymaa oli Ässien paras hyökkääjä ja nousee näin hierarkiassa pykälän ylöspäin. Nyt on Graberin ja Turgeonin todistettava oma tasonsa ja lähinnä tällä hetkellä kilpaillaan Juholan kanssa. Ihan sama juttu on Jessen kanssa, paljon pitää pystyä parantamaan, että rooli löytyy nelosta ja ehkä sitten ylivoiman maskimiestä suuremmasta ruudusta. Ässien voima ja tulevaisuus makaa isosti junnuissa ja heille pitää antaa täysin rehellinen mahdollisuus ottaa se paikka mikä heille kuuluu.
Et voi olla tosissasi? Tarkoitat siis, että sinun kuvaraamattusi mukaan jokaiseen peliin lähdettäisiin aina eri ketjuilla, riippuen ihan nyt sitten miten kukakin on sattunut pelaamaan edellisessä pelissä. Tiedät itsekin ettei se tule menemään noin, aivan turha edes tehdä tuollaisia heittoja..

Myllymaan voi tosiaan jo lukita edustukseen koko kaudeksi, mutta tuli mieleen että toisaalta hän on juuri se, jonka ei ole pakko pelata keskellä. Häntä voidaan peluuttaa kyllä laidassakin ensimmäisen täyden liigakautensa, laidasta se valtaenemmistö junnuhyökkääjät uransa aloittaa, vaikka olisikin junnuissa ollut sentteri. Graber ja Turgeon taitavat nimittäin olla täysin umpisenttereitä (tosin jälkimmäistä nyt ei olla vielä edes nähty), ja Kiven sanomisista pystyy helposti päättelemään, että ykkönen on jo kunnossa ettei sitä hajoteta kuin loukkaantumisten tullessa..

Peli itsessään oli hyvä ja rohkaiseva, mutta pitää muistaa, että Ässät varmasti valmistui tähän peliin huolella ja Lukolla oli eilen peli alla. Olisi ollut melko huolestuttavaa, jos tasoero ei olisi ollut nähdyllä tasolla
Tämä nyt on ihan soopaa.. Lukko on täynnä niin piinkovia ammattimiehiä, että he nyt paskat nakkaavat siitä onko edellisenä päivänä ollut peli vai ei. Päinvastoin vanha viisaus kuuluu, että sillä joukkueella joka on edellisenä päivänä pelannut on jopa etu, jos toisella on ollut pidempi tauko. Eli ihan turha vähätellä Ässien suoritusta tänään tuolla perusteella, kyllä tämä voitto oli enemmän Ässien hyvyyttä kuin Lukon huonoutta
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näin se ei voi tällä kaudella Ässissä mennä. Olet niin hyvä kuin viimeinen pelisi on ja siinä viimeisessä pelissä Myllymaa oli Ässien paras hyökkääjä ja nousee näin hierarkiassa pykälän ylöspäin. Nyt on Graberin ja Turgeonin todistettava oma tasonsa ja lähinnä tällä hetkellä kilpaillaan Juholan kanssa. Ihan sama juttu on Jessen kanssa, paljon pitää pystyä parantamaan, että rooli löytyy nelosta ja ehkä sitten ylivoiman maskimiestä suuremmasta ruudusta. Ässien voima ja tulevaisuus makaa isosti junnuissa ja heille pitää antaa täysin rehellinen mahdollisuus ottaa se paikka mikä heille kuuluu.

Peli itsessään oli hyvä ja rohkaiseva, mutta pitää muistaa, että Ässät varmasti valmistui tähän peliin huolella ja Lukolla oli eilen peli alla. Olisi ollut melko huolestuttavaa, jos tasoero ei olisi ollut nähdyllä tasolla. Ulkomaalaiset pakit vaikuttavat oikein hyviltä.

Jos se menisi näin, olisi koko kakkoskenttä alempana tämän päivän esityksen jälkeen. Ei kuitenkaan joka matsiin voi kasata kentällisiä uudelleen.

Myllymaa ei ollut Ässien paras hyökkääjä vaikka hyvän pelin pelasikin. JMJ oli kentän kingi.

Samaten Appelgrenilla tekee tiukkaa mahtua rosteriin jos vain peliesitykset merkkaisi.

Lisäksi tilanne on se, että Kivi valmentaa itselleen myös uran jatkoa. Olisi eri, jos Karrilla olisi vielä pari kolme kautta jäljellä. Nyt kuitenkin tämä on se kausi kun annetaan näyttöjä siitä, että on edelleen pätevä koutsi. Kokenut pelimies on valmentajan silmissä usein luotettavampi ratkaisu kuin nuori pelimiehen alku.

Kierrätystä tapahtuu, mutta ihmettelen jos Turgeon lyödään nelosen keskelle taistelemaan paikasta ylempänä. Lähtökohtaisesti tulee isompaan rooliin ja nuori Myllymaa kun pelaa pelinsä helvetin hyvin, syö kokeneet pelimiehet edeltään askel kerrallaan jos näillä peli ei kulje.
Harkkapeleissä usein nuoret nousevat esille ja liigan startatessa kokeneemmat karjut lyövät vaihdetta silmään.

Positiivista puolestaan se on, että voidaan kasata neljä pelaavaa kenttää.

Lukko oli oletetun heikko. Katsoin tuota matsia Bratislavaa vastaan ja ihan samalla tasolla Lukko jatkoi.
Liigassa nämä on normeja missä toisella on lepoetu. Sillä ei selitetä tämän illan tasoeroa, vaan sillä, että Lukon tekeminen jäi lähes kaikessa vajaaksi. Reunasen pelkuruus kuvasti Lukon iltaa.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Lukolla on nyt 11 kuukautta aikaa parantaa joukkuettaan niin että pärjäävät ensi kesänä Ässille.
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Et voi olla tosissasi? Tarkoitat siis, että sinun kuvaraamattusi mukaan jokaiseen peliin lähdettäisiin aina eri ketjuilla, riippuen ihan nyt sitten miten kukakin on sattunut pelaamaan edellisessä pelissä. Tiedät itsekin ettei se tule menemään noin, aivan turha edes tehdä tuollaisia heittoja..

Myllymaan voi tosiaan jo lukita edustukseen koko kaudeksi, mutta tuli mieleen että toisaalta hän on juuri se, jonka ei ole pakko pelata keskellä. Häntä voidaan peluuttaa kyllä laidassakin ensimmäisen täyden liigakautensa, laidasta se valtaenemmistö junnuhyökkääjät uransa aloittaa, vaikka olisikin junnuissa ollut sentteri. Graber ja Turgeon taitavat nimittäin olla täysin umpisenttereitä (tosin jälkimmäistä nyt ei olla vielä edes nähty), ja Kiven sanomisista pystyy helposti päättelemään, että ykkönen on jo kunnossa ettei sitä hajoteta kuin loukkaantumisten tullessa..


Tämä nyt on ihan soopaa.. Lukko on täynnä niin piinkovia ammattimiehiä, että he nyt paskat nakkaavat siitä onko edellisenä päivänä ollut peli vai ei. Päinvastoin vanha viisaus kuuluu, että sillä joukkueella joka on edellisenä päivänä pelannut on jopa etu, jos toisella on ollut pidempi tauko. Eli ihan turha vähätellä Ässien suoritusta tänään tuolla perusteella, kyllä tämä voitto oli enemmän Ässien hyvyyttä kuin Lukon huonoutta
Pitää hieman lukea myös rivien välistä. Ei tietenkään vaihdeta ketjua joka peliin, mutta on aivan ehdottoman välttämätöntä, että nuorison/junnujen jokainen hyvä esitys noteerataan ja roolia kasvatetaan aivan tappiin asti. Nämä junnut kuitenkin pelaa Ässissä vielä ensi ja osa myös seuraavallakin kaudella, ulkomaalaisten ja konkarien karistellessa Porin tomut jaloistaan suurilta osin ensi keväänä. Tässä mielessä Myllymaalle pitää ainakin vakavasti harkita toisen selvästi hyökkäävän ketjun sentterin paikkaa, varmaankin JMJ ottaa sen toisen paikan, mutta aika vaikea tässä nyt on luetella kovin montaa perustetta sille, että Graber on varmasti Myllymaata parempi tulosketjun sentteri juuri tässä ja nyt. Mitä tulee Myllymaan pelaajaprofiiliin, niin kyllä hän on niin umpisentteri kuin mahdollista ja hyvin vaikea nähdä häntä laidalla ja samoin vahvuudet ovat ehdottomasti kiekollisessa pelissä ja esimerkiksi nelosketjussa ei ole välttämättä Kallen paikka.

Mitä tulee ottelun ennakkoasetelmaan, niin olen kyllä täysin eri mieltä tästä asiasta. Ässille tämän oli ennen kaikkea kauden tärkein markkinointitapahtuma, joka joko sitten buustaa kauden kausarimyynnin liikkeelle tai sitten pullauttaa ilmat markkinointisuunnitelmista. Tässä valossa uskon ja toivonkin, että harjoittelussa on vähän etsitty jalkaa ja ennen kaikkea asennetta juuri tähän iltaan. Vastaavasti Lukko on ollut Euroopan reissulla viime viikolla ja eilen Turussa, joten aika inhimillistä on erityisesti kokeneen pelaajan taholta pelailla peli pois sen suuremmin siitä murehtimatta ja keskittyä viikonlopun suunnitteluun ja unohtaa kiekko vähäksi aikaa.

Sinällään Ässillä on ihan eri lähtökohdat tähän kauteen kuin edellisiin on ollut. Valmennus on aivan eri tasolla, joukkueen rakennus on tällä kertaa onnistunut resursseihin nähden ihan OK ja taustalta on nousemassa merkittävä määrä talentteja, mutta siltikään tästä illasta ei voi vetää mitään suurempia johtopäätöksiä Ässät/Lukko asetelmasta tulevalla kaudella.
 

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Kaikki harjoituspelit nähneenä, mielestäni on ketjuissa vielä hiukan Kivellä mietittävää.
Ykkönen on hyvä ja siihen on hyvä nojata, varsinkin tässä alkukaudesta, joten siinä mielessä muita ketjuja voidaan viilata "rauhassa".

En ole vielä tuohon Graberin ketjuun ollut ihan tyytyväinen. Yksilöt ovat vaikuttaneet kuitenkin lupaavilta ja hyviltä, joten voi olla, että se vaan ottaa aikaa.
Näen kyllä hyviä elementtejä mistä voisi tulla jotain hyvää.
Graber sentterinä vaikuttaa siltä, että haluaa tosiaan itse tuoda kiekkoa ylös ja rytmittää peliä sitä kautta, joka vaatii että ajoitukset ovat timanttia ja nopeuserot kohdallaan, se ottaa aikansa.
Rohdin on liukas kaveri ja nyt ehkä vähän ongelmana onkin se, että ei pääse juurikaan nopeuttaan käyttämään. Rohdin ei ehkä ole mikään väkkärä kulmissa, mutta kyllä hänen luistelunopeus on Liiga tasolle hyvällä tasolla ja nimenomaan se monipuolisuus ainakin on minuun tehnyt vaikutuksen, pystyy myös antamaan ratkaisevia syöttöjä.
Tuossa jos ajatukset ja ajoitukset alkavat löytymään, voi Rohdin päästä tekemään hyviä nousuja maalille.

Ehkä se klisee, että ketjunumeroinnit voidaan unohtaa sopii alkavan kauden Ässiin, ykkösketju poislukien.
Voisi ajatella, että ketjut ovat eri tyylisiä ja enemmän pelaavia ketjuja voi painottaa vastustajien mukaan. Ehkä juuri Myllymaan ketjusta voisi tehdä hyökkäävämmän ja antaa mahdollisuus hyökätä matchaamalla vastustajia vastaan. Turgeonin ketjusta vois tehdä ketjun, joka voisi olla vahva omiin ja pystyä vastahyökkäyksiin, vastustajan kovempia ketjuja vastaan.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Näin se ei voi tällä kaudella Ässissä mennä. Olet niin hyvä kuin viimeinen pelisi on ja siinä viimeisessä pelissä Myllymaa oli Ässien paras hyökkääjä ja nousee näin hierarkiassa pykälän ylöspäin. Nyt on Graberin ja Turgeonin todistettava oma tasonsa ja lähinnä tällä hetkellä kilpaillaan Juholan kanssa.
Kyllä mä väitän, että voi. Turgeoniin on kuitenkin jonkun verran laitettu rahaa, niin kyllä sille annetaan palkan arvoinen tontti heti kauden alusta, varmasti. Myllymaan on hyvä ja helppo tulla nelosesta sisään. Jos peliotteet alkukaudella näyttävät hyvältä, niin eiköhän Myllymaa sitten pelaa enemmän, esim. kakkosyv:tä. Kyllä tässä kohtaa kauteen lähdettäessä palkka sanelee vähintään sen, että Turg löytyy kolmosesta.

Siitä eteenpäin asia jatkuu positiivisena ongelmana eteenpäin.
 

Ässät1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hämeenlinnassa Graberin kenttä oli hyvä, tänään heikko. Katsotaan vielä...

Erholtz-JMJ-Barach
Joensuu-Graber-Rohdin
Talaja-Turgeon-Ruuttu
Appelgren-Myllymaa-Viitala/Hämeenaho

Jos pitää lähteä muokkaamaan niin askel kerrallaan. Graberin ja Turgeonin paikkojen vaihto.
Helpoin olisi aloittaa Joensuun ja Talajan paikat päittäin, miettimättä esimerkiksi Myllymaan hyvyyttä tämän päivän pelissä
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Kyllä tässä kohtaa kauteen lähdettäessä palkka sanelee vähintään sen, että Turg löytyy kolmosesta.

Siitä eteenpäin asia jatkuu positiivisena ongelmana eteenpäin.
Toisaalta, uutta suuntaa haettaessa pitäisi ehkä päästä eroon tuosta palkka-asetelmasta. Mene ja tiedä, nää on näitä, onneksi ei tarvitse itse käyttää aikaa moiseen "ongelmaan" .
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Vaikuttaa vähän siltä, että niin hyviä kuin Graaperi ja Tursooni ovatkin, niin eivät kuitenkaan NIIN erinomaisia, että suoralta kädeltä valtaisivat kaksi kärkisentterin tonttia Ässistä. Jopa nöösipoika Myllymäki tarjoaa vähintäinkin kelvollisen haasteen pelipaikkojen jaon suhteen eikä ole lähtökohtaisesti mitenkään kivitauluun kaiverrettu nelossentteri.
Philips on myös näyttänyt paremmalta kuin joku 70-luvun kuvaputki TV. Lähtökohtaisesti pelipaikka on 1. tai 2. parissa ja YV:llä. Heimo saa luvan esittää huomattavasti parempia otteita kuin viime kaudella jos mielii päästä osingoille. Edellä on P:n lisäksi ainakin Määttä ja McCosh
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Painetaan perkele tännekin vielä.

Toisaalta, uutta suuntaa haettaessa pitäisi ehkä päästä eroon tuosta palkka-asetelmasta. Mene ja tiedä, nää on näitä, onneksi ei tarvitse itse käyttää aikaa moiseen "ongelmaan" .
Totta, mutta koronan jäljiltä liki kuolemanporteilla käynyt seura ei voi ottaa sitä mahdollisuutta, että peluuttaa nelosessa tällaista hankintaa ja sitten kaveri lähteekin jo tyytymättömänä muualle.

Myllymaa on kyllä erittäin vakuuttava, mutta kokonaisuus huomioiden sijoittaisin hänet kauden alkuun vielä tonne neloseen. Se ei ole enää mikään telaketju, vaan ihan jääkiekkoa pelaava ketju. Sieltä peliesityksillä nousee varmasti ylös ennemmin tai myöhemmin. Ja tämä siis vain, koska Ässät hankki Turgeonin. Oletetaan, että hän hoitaa hommansa ja tuo iloa kolmosen keskelle riittävästi. Jos ei, niin paikka ehdottomasti Myllymaalle.

Tämä on helvetin positiivinen ongelma, että meillä on oma 20v kasvatti, joka tässä sentterien kyllästämässä tilanteessa on liian hyvä neloseen. Tämänkin vuoksi Ässillä on neljä pelintekoon kykenevää ketjua. En halua liikaa mehustella, mutta kyllä välillä on katsellut menneinä vuosina Kärppien ja IFK:n nelosia ja miettinyt, että no kiva heille. Nyt meillä sama tilanne pienemmällä otannalla ja mittakaavalla kenties. Appelgrenille kunnia, mutta hänen veturoima nelonen ei ikinä ollut ratkaisu mihinkään. Sen sijaan jos hän soittaa kolmatta viulua ja siinä on 87-Kalle keskellä, on tilanne hyvä.

Harkkapelit on harkkapelejä, mutta vaikea olla innostumatta kun katsoo miten tuo ryhmä tänäänkin pelasi, ja millaisia pelaajia meillä on ensi kaudeksi, ihan joka ketjuun ja jopa pakkipariin. Maalivahtikin näyttäisi löytyvän, johon voi luottaa. Kaikki merkit, jotka ovat kusseet viime kausina, näyttäisivät nyt päinvastaisilta. Tässä joukkueessa on leveyttä paljon paljon enemmän, mitä viime kausien nipuissa.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ehkä se klisee, että ketjunumeroinnit voidaan unohtaa sopii alkavan kauden Ässiin, ykkösketju poislukien.

Myllymaa on kyllä erittäin vakuuttava, mutta kokonaisuus huomioiden sijoittaisin hänet kauden alkuun vielä tonne neloseen. Se ei ole enää mikään telaketju, vaan ihan jääkiekkoa pelaava ketju
Hyviä huomioita, kaikki täällä eivät nyt selvästikään ymmärrä (tai kenties eivät halua ymmärtää) tätä tämän kauden joukkueen kasaamisen ajatusta. Nyt ei ole minkäänlaisia jarruketjua tai "ylempiä hyökkäävämpiä ketjuja", vaan nyt jokainen ketju hyökkää. Sen on harjoituskausi jo tähänkin mennessä näyttänyt. Jokaisen ketjun lupa ja tarkoitus on selvästikin olla aloitteellinen ja aktiivinen, ja tehdä omaa peliä. Kerttula viimeisimmässä haastattelussaan jopa ihan puhuikin tätä ääneen, että neljä hyökkääjää sylinteriä olisi ollut joukkueen rakentamisessa ideanakin. Ja juuri tästähän täällä moni, kuten nyt vaikka allekirjoittanut, on innoissaan. Joukkueessa on tasan yksi hyökkääjä, joka nyt on ylipäätään profiililtaan selkeä jarruketjun pelaaja, eli Appelgren.. toki nyt sillä huomiolla ettei sitä Turkkaria olla vielä nähty, ja AHL:n puolella hän on ollut puolustavammassa roolissa. Mutta hänen pistekeskiarvonsa sieltä on sen verran ok, että hänestä voidaan liigaan odottaa hyökkäävämpää pelaajaa..
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jyyd

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuossa tuli laskeskeltua, että eilen puuttui Ruuttu, Turgeon ja Heimosalmi, ottanevat paikkansa mukaan tultuaan ja ehkäpä sieltä sitten kokoonpanon ulkopuolelle jäävät Jami Virtanen, Patrik Juhola ja pakeista Eemeli Virtanen ja Viirret. Taitaa se pakkiosasto lähtökohtaisesti olla Määttä, Phillips, Sevänen, Heimosalmi, Laakso, Mccoshen, Matinpalo. Tykkäsin tuosta Talaja - Myllymaa - Viitala ketjusta, siinä oli hyvä kombo. Myllymaa ottanut jo nyt paikkansa pelaavassa kokoonpanossa. Turgeonia voisi kokeilla tuossa kakkosen keskelläkin. Onneksi tuota sentteriosastoa on tulevalle kaudelle viime kautta enemmän ja hyvää kilpailua tulee pelipaikoista.
 

Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jännä nähdä, lähdetäänkö 2 ketjua muokkaamaan. HPK pelissä oli hyvä, Lukko pelissä huono. Paljon erilaisia variaatioita on ainakin tarjolla. Talaja-Myllymaa kaksikon pitäisin yhdessä, ja ykkösketjun myös. Talaja kykenee pysymään hyökkäysalueella kiekossa pidempäänkin. Appelgren on kyllä hidas.. mielellään toivoisi, että joku junnu tekisi läpimurron ja ryöväisi Appelin paikan.

Hämeenahossa on kyllä potentiaalia, kykenisiköhän ottamaan tuon tontin..

Erholtz-JMJ-Barach
Rohdin-Graber-Hämeenaho
Joensuu-Turgeon-Ruuttu
Talaja-Myllymaa-Appeli

No, valmennus hoitaa. On kyllä paljon hyviä vaihtoehtoja joka ketjuun, ja vaikea se on sanoa ketä sopii parhaiten ja minne.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
@Badgers tosiaan juu Virtasen serkukset ovat ensimmäisenä poisotettavien listalla, vaikka siis eivät hekään mitään mokailevia umpipaskoja ole. Eemeli etenkin on vain yhä jotenkin puolikuntoisen oloinen, hänen paikkansa lienee kaudella kyllä kokolailla junnuissa. Jamilla taas oli kiistatta eilen varmaan paras pelinsä näiden treenipelien aikana, mutta silti jos todella kaikki hyökkääjät ovat pelikunnossa kun pisteitä aletaan jakamaan, niin silloin hän ei vain mahdu pelaamaan kun ei mahdu. En vain ikipäivänä usko sitä, että esimerkiksi Kiven ilmeisesti hyvin paljon arvostamaa Appelia otettaisiin pois nelosesta rotaatioon..
 

Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Viirretille toivoisin peliaikaa runkkarissa, jos joku pakki tunaroi pahasti, tai tulee loukkeja. Pelannut harkkapeleissä hyvin. Hyvä kaksinkamppailija, antaa kovuutta, osaa avata peliä. Todella rauhallisen oloinen, pelaa rauhassa. Sitten esim. Sevänen, niin tuntuu että hänellä on kokoajan kauhea hätä :D

Jami Virtaselle voi olla käyttöä viikonloppu peleissä, nelosketjun oikealla laidalla. Sopivan vittumainen pelaaja ja taklaa kovaa.
 

Jewgen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä jos peluutus menisikin niin että vihulaisen (vastustajan) ykköskenttää vasten käytettäisiin lähtökohtaisesti Ässien nelosketjua? Yli/alivoimat tilanne erikseen. Nelonen olisi näin ollen täydellinen jarruketju mutta saisi paljon peliaikaa, Turgeon, toimisiko?
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viirretille toivoisin peliaikaa runkkarissa, jos joku pakki tunaroi pahasti, tai tulee loukkeja. Pelannut harkkapeleissä hyvin. Hyvä kaksinkamppailija, antaa kovuutta, osaa avata peliä. Todella rauhallisen oloinen, pelaa rauhassa. Sitten esim. Sevänen, niin tuntuu että hänellä on kokoajan kauhea hätä :D

Jami Virtaselle voi olla käyttöä viikonloppu peleissä, nelosketjun oikealla laidalla. Sopivan vittumainen pelaaja ja taklaa kovaa.
Viirret on pelannut hyvin harkkapeleissä, seiskapakin rooli aika lähellä.
Jami antoi eilen kovia taklauksia ja lisäksi oli kahinassa mukana joukkuekaveria puolustamassa, pieniä ja tärkeitä juttuja. Jami lähinnä taistelee peliajasta, saa varmasti jonkun pelin pelata liigassakin ja kunhan pääsee ihan hyvää laukaustaan käyttämään, tulostakin syntyy.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Viirret jo asennepuolen lisäks näyttänyt pystyvän vetävän ok kiekolla ja ilman sapluunassa. Jami Virtanen myös pistää kaiken likoon. Hajuttomampiakin alaketjun rotaatiopelaajia mukana pyörinyt, ehkä vähän kypsynytkin viime kaudesta. Kovasti täytyy kyllä töitä tehdä vakkaripaikan eteen.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Virtasesta tykkäsin eilen, luistelee vikkelästi ja taklaa paikan tullen. Pari painavaa taklausta ainakin eilen.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jami Virtasta voi hiukan verrata toiseen nelosessa pelanneeseen laituriin eli Pihlajamäkeen. Molemmat kovia taistelijoita, joiden liike vaatisi parannusta. Virtanen näistä kahdesta hieman parempi maalintekijä ja onhan tuolla nelosessa heikompiakin kavereita vuosien varrella nähty. Kauden aikana olisi kiva nähdä koostumus Aaltonen - Juhola - Virtanen, lahjakkaan sentterin vierellä kovaa taklaavat laiturit.
 

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Just nyt tuntuu siltä että Viitalalle ja Juholalle pitää saada peliaikaa heti kauden alusta. Silloin katsomoon jäisi ilman loukkaantumisia Ruuttu ja Appeli. Tykkään molemmista kavereista siinä mielessä, että heillä on sitä, mitä lätkäjoukkue tarvitsee, eli asennetta ja luonnetta. Nuorissa on kuitenkin tulevaisuus, toivottavasti ei mennä historian mukaan, vaan esitykset ratkaisee.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Appeli joutaakin katsomoon/reserviin - Rudysta en ole ihan niin varma. Ymmärrän toki sen siitä kulmasta että nuorille täytyy saada peliaikaa mutta sitten taas se peliaika pitää ansaita suorittamalla 110% joka reeneissä.
 

SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen viime kauden lopusta koko kesän jauhanut että Myllymaa on pelaavassa kokoonpanossa eikä nämä otteet ja tulema yllätys ole ollut. Myllymaa lisäksi lähes se viimeinen ketä laitaan kannattaa siirtää.

Muutoinkin siitä on ollut keskustelua paljon että kuinka järkevää on laittaa junnuja laitaan. Itse ollut sitä mieltä että ei ole järkevää ja viime vuodet taakse on tullut paljon ammattitaitoisempiakin kavereita. Vanhan koulukunnan peruja ko. sisäänajot.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Otetaan tämä tänne oikeampaan ketjuun..

Järvinen lienee naulattu ketjuunsa. Graberin vahvuudet hyökkäyspelissä ja Myllymaa ollut Järvisen ohella Ässien parhaita ja tehokkaimpia.

Vahvasti alakenttien sentteriksi orientoitunut Turgeon tulee siis haastamaan heitä. Myllymaa saanee mahdollisuutensa ja tällöin alkuun kyse on Graber vs Turgeon ja ihmettelen jos ei tässä kohtaa Graber saa ensin mahdollisuuttaan.
On kyllä todella kutkuttavaa nähdä, miltä se sentteristö näyttää ensi perjantaina harkkapelissä. Mutta toki tietysti Kivi sanoi jo ennen tuota näytöstyylistä Lukko-ottelua, että pareja ja kolmikoita on jo alkanut löytymään, joten ykköstä ei varmastikaan pureta. Enkä tosiaan usko, että kakkostakaan puretaan, kun Jesse on ollut siinä mukana vasta kaksi ottelua. Eli olet siis Graberin suhteen oikeassa, eli jatkaa siinä ennen kuin Turgeon on nyt ainakin tsekattu, että millainen mies hän on. Graberin vahvuudet eivät tosin ole puhtaasti hyökkäyspelissä, vaan sehän on todettukin, että mies on liigassa aloittanut selvästi puolustusvoittoisemman pelaamisen kautta, kun viime kaudella oli kuitenkin puhdas pisteidentekokone. Varmaan hänelle sopiva tapa totutella liigaan, ja kaipa hän sen tietysti hallitsee, kun on kuitenkin pelannut AHL:ssä pakkina..

Sanon vielä kerran: nyt jo näkee ja Kiven kommenteista kuulee sen ettei mitään jarruketjuja tule olemaan, nyt hyökätään täysillä koko orkesterin voimin. Ässien on tarkoitus olla aloitteellinen ja aktiivinen, hyökkäys on paras puolustus, ja tämä valittu linja nyt ainakin minua tässä kiihottaa eniten..
 

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Sateinen sunnuntai päivä, joten pohditaan vähän näitä ketjuja lisää miltä ne voisi näyttää.

Case Myllymaa, joka nyt ollut tapetilla.
Eli eiköhän Myllymaa keskellä saa pelata. Se, että onko Liigan sivuilla ketjunumero 3 tai 4 ei loppujen lopuksi merkkaa mitään, vaan enemmänkin se, ketä siinä vierellä pelaa. Myllymaalle saattaa olla jopa YV aikaa tulossa, mistä nuori pelaaja varmaan saa kivasti jo "mielihyvää".
Selkeästi Ässillä on jokaiseen ketjuun laittaa myös tehopisteiden tekoon potentiaalia omaavia pelaajia.
Luulisin myös, että tarkoituksena ei ole, että Järvisen ketju pelaa 25 minuuttia ottelua kohden, vaan peliaikoja jaetaan tasaisemmin myös 5vs5 pelissä, varmaan AV:lla ja YV:llä päävastuut myös eri äijillä.

Varsin mielenkiintoiselta vaikuttaa miten nuo ketjut Järvisten takaa muotoutuu, kun Turgeon ryhmään liittyy.
Menisiko Turgeon jopa Graberin ohi sentterihierarkiassa?
No ei silläkään suurta merkitystä ole, vaan tärkeintä Ässien kannalta on saada ketjut toimimaan.
Graber ja Turgeon taitavat olla pelityyliltään erilaisia.
Graber on mielestäni enemmän AUK:n/Järvisen tyylinen.
Turgeon on enemmän perinteinen sanotaan vaikka Lammikon tyylinen kahden suunnan sentteri, jolla ei vältämättä tietokone raksuta ja pyri skannaamaan koko kenttää, vaan edetään suoraviivaisesti ja kun tila syöttää tulee niin syötetään ja jos ei tule, niin kiekko toimitetaan maalille tai päätyyn.
Turgeon voisi olla vahva juuri sellaisessa shutdown roolissa vastustajan kärkiketjuja vastaan ja hyökkäyspeli perustuisi vastahyökkäyksiin ja päätypainiin...johon pitäisi melkein toiseen laitaan saada Joensuu, toki Talajakin kävisi.

Kolme varteenotettavaa vaihtoehtoa tulee itselle mieleen, lihavoidut ne joiden paikat omissa papereissa sinetöitynä toistaiseksi.
Järviset
Joensuu - Turgeon - Rohdin
Talaja - Graber - Viitala
Appeli - Myllymaa - Ruuttu

Haluaisin Rohdinille enemmän kiekollista vastuuta ja toisaalta Graberille selkeitä maalintekijöitä, joilla joku vahvuus. Tyyliin Graber jakaa ja Viitala tällää, Talaja lyö karat sisään.
Tämä olisi sellainen, high reward kokeilu, jossa potentiaali samaan ketjuun kolmoseen höystettynä kokeneella Talajalla. Tämä olisi selkeästi hyökkäävä ketju, jonka tehtävä olisi tehdä pisteitä.
Kakkonen olisi suhteellisen varmaa peruspeliä shutdown roolissa, tehot tulee mitä tulee vastustajan kärkiketjuja vastaan.
Nelosessa, Myllymaalla taas rinnalla tuttu Ruuttu ja neloseen orientoitunut Appeli. Uskon, että laidalla saadaan myös Appelista hyökkäyspäähän enemmän iloa, mitä aiemmin.

Järviset
Joensuu - Graber - Rohdin
Talaja - Turgeon - Ruuttu
Appeli - Myllymaa - Viitala

Nykyinen kakkonen ja kolmoseksi tuli suoraviivainen shutdown ketju, joka pelaa suoraviivaista hyökkäyspeliä.
Nelosessa Myllymaalla isompaa vastuuta myös puolustuspelissä ja pitäisi pystyä ruokkimaan Viitalaa.
Tämä voisi olla valmennuksen ajatus. Myllymaalle hyvä tontti vetää 60 pelin kausi, vähän pienemmällä vastuulla joukkueesta, mutta ketjun sisällä taas isompi rooli, jossa ei voi hirveästi mennä muiden selän taakse.

Järviset
Viitala - Graber - Rohdin
Joensuu - Turgeon - Ruuttu
Appeli - Myllymaa - Talaja

Mustana heppana, Viitala ja Graber jälleen yhdessä ja Rohdin siihen tekemään duunia. Kolmonen olisi edelleen shutdown kenttänä, toki siellä hyökkäys suuntaan löytyy myös eväitä. Nelosessa hyvältä vaikuttanut Myllymaa - Talaja höystettynä tällä kertaa kokeneemmalla Appelilla.

Viitalalla on myös haastajia, ehkä hivenen monipuolisemmasta Hämeenahosta. Nelosketjua ajatellen myös Juhola voi laidassakin haastaa Viitalan, koska ehkä sopii sinne rooliin paremmin kuin Leevi. Samoin myös Virtanen voi nelosen roolissa oman lusikkansa laittaa soppaan.
Toki siellä täytyy myös muidenkin kuin Viitalan lyödä jotain pöytään, että peliaikaa tulee.

Siinäpä omat tämän hetkiset ajatukset hyökkäyksestä.

Pakiston suhteen vaikuttaisi, että on yksi pari, mikä on sinetöity, jos myötäillään harjoituspeleissä nähtyjä valmennuksen näkemyksiä, joten pidän myös siitä kiinni.

Eri variaatioita on olemassa, mutta oikeastaan se merkittävin asia on, kenen kanssa Heimosalmi pelaa ja kenen kanssa peli toimii yhdessä.
Periaatteessa ketä vaan kolmikosta McCoshen, Sevänen ja Laakso voisi siihen Aleksin viereen istuttaa.
Muuta kaksi sitten muodostaisi sen kolmannen parin ja on se mikä vaan vaihtoehdoista, mielestäni ei juuri mikään ole toisiaan merkittävästi parempi yhteensopivuudeltaan tai huonompi, eli yksinomaan tärkeintä on löytää se sopivin pari Heimosalmelle.

Vielä on siinä mielessä hankalaa, kun ei ole Heimosalmea nähnyt kesän jälkeen miesten peleissä, että onko saanut heikkouksia parannettua.
Ehkä paras tapa olisi lähteä kolmosparista liikkeelle ja siihen YV aikaa lisäksi.

On myös vaikea sanoa, miten McCoshenin syöttöpeli omissa toimii. Heimosalmi tarvitsee paineen alle lähdöissä myös tukea, kuten myös puolustamisessa. Jälkimmäinen ei McCoshenilla lyhyellä otannalla vaikuttaisi olevan ongelma, mutta syöttöpelistä ei vielä kovin selkeää kuvaa saanut.

Sevänen tietenkin olisi jo tuttu pari viime kaudelta, mutta viime kausi ei kummaltakaan ollut ihan sellainen mitä odotettiin. No oliko se yksinomaan pelaajien syy, niin vaikea sanoa, olisikin mielenkiintoista nähdä miten pärjäisivät nyt yhdessä.

Laakso voisi olla myös realistinen valinta, on kokenut ja monipuolinen, sekä käyttää myös ääntään kentällä ohjaamaan, joka voisi Heimosalmelle tehdä hyvää. Olisi Aleksille uusi alku myös Seväseen verrattuna.

Kolme selkeää variaatiota olisi siis pakistonkin suhteen, mutta itse kallistuisin ajatukseen laittaa Heimosalmi ja McCoshen kokeneiden Liigapelaajien pareiksi. Toki vielä on pari harkkapeliä jäljelläkin, missä voi kokeiluja tehdä.

Phillips - Määttä
McCoshen - Sevänen
Laakso - Heimosalmi
Matinpalo

Onneksi kuitenkin ykkösketju ja pari on suht selkeästi naulattu ja vaikuttaisi toimivan ainakin harkkapeleissä ihan hyvin. Se helpottaa loppujen hiomista kohdalleen.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös