Ketjujen peluutus

  • 3 037
  • 25

#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viimeistään tämäniltainen peli osoitti epäilijöillekin miten suuri ero ykkös- sekä kolmos-, kolmos- ja kolmosketjujemme välillä on. Fantaisiahokissa valmentaja voisi peluttaa tällaista rosteria niin, että Harkinsit pelaavat n. 57 minuuttia pelistä mutta todellisuudessa se ei vielä taida onnistua. Valitettavasti. S&W-ajoilta muistuu mieleen härskejäkin keinoja venyttää ja vanuttaa taukoja jotta seuraavaan vaihtoon kaavailtu kentällinen ehtisi palautua ja välillä esim. Caloun taisi pelata kolmekin vaihtoa peräkkäin.

Aran peluutus muistuttaa tältä osin viimevuotista demarihokia, jossa kentät mekaanisesti käyvät vuorollaan boksissa kääntymässä oli sinne asiaa tai ei. Minä toivoisin tähän(kin) muutosta.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Totta puhut.

Kaikki kotipelit nähneenä täytyy myöntää, että en muista yhtään ottelua jossa Ara olisi laittanut jonkun ketjun ns. vilttiin. Jopa Alpo teki tätä joskus. Saatikka sitten, että kolmanteen erään tehtäisiin muita muutkoksia pelaavaan kokoonpanoon. Ei, kyllä HIFK:ssa mennään tällä hetkellä vuorotellen jäälle, oli sitten tilanne mikä vain.

Ara, saa niitä ketjuja peluuttaakin! Vilttiin vaan jos ei toimi! Sekoita kentällisiä. Hirso pois etc.
 

Tatzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Peluutetaan tätä materiaali miten vaan, ei voida päästä loistavaan lopputulokseen. Meidän 1kenttä on loistava, muut ovat tasaista harmaata massaa, missä on tehot? Aivan ei missään, välillä onnistuvat meidän Hirsot, Häbät, Vihkot, pyörittämään peliä, mutta paikat tuhritaan takuuvarmasti.

Ykköskentällä on mahdotonta pelata jatkuvasti, vaikka käyttäisi kaikkia keinoja, materiaalin tulisi vain olla leveämpi, kuten se oli S&W valjakon aikoina. Araa en nykyiseen tilanteeseen saa mitenkään syylliseksi. Kauden perusteella viltissä olisivatkin kentät 2-4.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Päivän saldo Raksilassa:

HIFK I 5 maalia
Kärpät II 4 maalia
Kärpät I 2 maalia
Kärpät III 1 maali

Yhdellä ei pärjää kolmea vastaan, vaikka olisi kuinka iso ja vahva. Niin se vaan on. Taitaa vaan olla niin, että tulossa oleva kakkossentteri ei yksin riitä tuon rosterin pelastamiseen. Alkaa "lupausosasto" olemaan sen verran surkeaa, että muutama taitaa vedellä jo uransa viimeistä liigakautta. Lyhyt, mutta surkea ura, mutta moni ei pääse edes kokeilemaan, että sikäli saa olla ylpeä itsestään. Hirso, Vihko, Viitaluoma, näistä voisi aloittaa tyhjentämisen.
Jäljelle jää senttereitä ihan tarpeeksi, Harkins, uusi, Häppölä, Holma ja A:sta vaikka Hautajoki kunhan tervehtyy. Hirso ja Viitaluoma voivat pakata laukkunsa iäksi.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Olis kyllä kiva tietää että mihin nämä lupaukset hukattiin.
Vaikea uskoa että kaikki ovat niin huonoja mitä tämä päivä näyttää.
Mielestäni Aravirtakin on hieman epäonnistunut jos yksi kenttä tekee maaleja ja muut ei mitään.
Joku on Vihkon ja kumppaneiden pelissä pielessä.Itseluottamus vai mikä sillä ei kaikkien taito hetkessä katoa.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Viestin lähetti mixu
Olis kyllä kiva tietää että mihin nämä lupaukset hukattiin.
Vaikea uskoa että kaikki ovat niin huonoja mitä tämä päivä näyttää.
Mielestäni Aravirtakin on hieman epäonnistunut jos yksi kenttä tekee maaleja ja muut ei mitään.
Joku on Vihkon ja kumppaneiden pelissä pielessä.Itseluottamus vai mikä sillä ei kaikkien taito hetkessä katoa.

Minun mielestä heistä paistaa selkeästi haluttomuus kehittyä. Ehkäpä heille annettiin liian paljon liian nopeasti ja nyt he luulevat, että voivat tehdä ihan mitä tahansa ja palkka juoksee. Toivoisinkin Aralta pelimiehen liikettä ja nostaisin A-junnuista ainakin Petrellin ja Salosen näiden ex-junnujen ohitse. Ehkäpä nämä "sankarit" (Vihko, Hirso, Viitaluoma ym.) ymmärtäisivät silloin alkaa taas taistelemaan siitä pelipaikasta. Jos eivät, niin ulos joukkueesta.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
En tuota ylimielisyyttä ihan jaksa uskoa kun joukkueessa on Jere ja Vopatin tyyppisiä kavereita jotka luulis palauttavan maanpinnalle jos liikaa kukkoillaan.
Jonkun kohdalla voi tietysti näin ollakin ja voi olla muitakin syitä mutta kuinka kaikki kolme kenttää on ihan yössä vaikka puolustuksessakin on Kultanen,Benysek ja Saarinen kokeneita kavereita.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Viestin lähetti mixu
En tuota ylimielisyyttä ihan jaksa uskoa kun joukkueessa on Jere ja Vopatin tyyppisiä kavereita jotka luulis palauttavan maanpinnalle jos liikaa kukkoillaan.
Jonkun kohdalla voi tietysti näin ollakin ja voi olla muitakin syitä mutta kuinka kaikki kolme kenttää on ihan yössä vaikka puolustuksessakin on Kultanen,Benysek ja Saarinen kokeneita kavereita.

En suoranaisesti tarkoittanut semmoista ylimielisyyttä, että leijutaan siellä. Minusta vaan jotenkin tuntuu, että näistä ex-junnuista paistaa semmoinen yleinen löysäily, haluttomuus ratkaisuihin ja välinpitämättömyys. Ihan kun heitä ei kiinnostaisi edes voittaa.

Minulle on jotenkin jäänyt sellainen mielikuva, että siellä mennään ihan kuin jollain kellokortti mentaliteetilla, että kunhan nyt käydään vähän pelaamassa niin palkka juoksee ja sitten voi taas mennä kotiin katsomaan telkkaria. Tuntuu, että näistä meidän ex-junnuista on tullut sellaista harmaata massaa mitä JYPit sun muut on pullollaan, eikä kukaan erotu millään lailla edukseen toisistaan. Ehdotan edelleenkin sitä Petrellin nostamista joukkueeseen, niin voitaisiin taas saada vähän väriä, taklauksia ja meininkiä kentälle.
 

rossoblu

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Viestin lähetti Isaksson
Taitaa vaan olla niin, että tulossa oleva kakkossentteri ei yksin riitä tuon rosterin pelastamiseen.


Vielä syksyllä oli sitä mieltä, että kaksi pelaajaa lisää(hyökkäykseen) riittää, keskushyökkääjä ja maalintekijä. Jos nyt kuitenkin katsotaan ihan rehellisesti niin ei meillä taida olla yhtään pelaajaa kakkoskenttään. Vai menisikö Järvinen puolustavassa roolissa?

Alkaa "lupausosasto" olemaan sen verran surkeaa, että muutama taitaa vedellä jo uransa viimeistä liigakautta. Lyhyt, mutta surkea ura, mutta moni ei pääse edes kokeilemaan, että sikäli saa olla ylpeä itsestään. Hirso, Vihko, Viitaluoma, näistä voisi aloittaa tyhjentämisen.
[

Jos nyt kuitenkin harkittaisiin vielä (OK, aikaa näyttöjen on kyllä ollut ihan riittävästi, joten olen aika heikoilla tässä). Muistetaan nyt vaikka kuinka monta pistettä suosikkipelaajasi KK teki ollessaan yhtä vanha kuin nämä vanhimmat lupaukset. Toivoisin myös, että heitä alettaisiin käsitellä yksilöinä, ei minään ryhmänä ex-junnuja. Annetaan heidän yrittää yhtä pienissä rooleissa kuin heidät olisi alunperinkin pitänyt lanseerata, ja katsotaan tuleeko enää mitään. Noista mainitsemistasi Hirso menettelee nykynäytöillään mielestäni nelosessa ja Viitaluomakin ehkä varalla 3-4 kenttiin, mutta mitä sniper Vihkolla voi tehdä, jos maaleja ei synny?

Jäljelle jää senttereitä ihan tarpeeksi, Harkins, uusi, Häppölä, Holma ja A:sta vaikka Hautajoki kunhan tervehtyy.

Eikö Hautajoki ole aika puhdas laituri, ainakin niissä peleissä jotka olen nähnyt hän on pelannut pelkästään laidalla. Et viitsisi millään paljastaa mitä tuo salaperäinen "uusi" pitää sisällään? Myös yksityisviestejä otetaan vastaan (toivattavasti muistin kiittää edellisellä kerralla...)
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Viestin lähetti rossoblu

Vai menisikö Järvinen puolustavassa roolissa?

Anteeksi toisto, mutta minun mielestäni Turre Järvinen sopisi loistavasti kakkosen laitaan pommittamaan ja rusikoimaan irtokiekkoja sisään. Tätä mieltä olen ollut joulukuisesta Jokerit-telkkupelistä saakka, jossa Turre iski loistavan maalin kuudella viittä vastaan. Muutenkin Turre taitaa olla nykyisin sen kuudes pelaaja loppukireissä, ainakin tänään taas.
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ketju on kokonaisuus

Eihän tuo nyt mene niin, että kaikki paitsi ykkönen on paskaa. Kysymys ketjukoostumuksessa on aina kolmen tai jopa viiden jätkän summa. Kaikki muistamme miten maalitehot väheni kun kusinoro sammaleen alle, kun Hirso tai Häbä pelasi Kuhdan ja/tai Pärän kanssa. Eli kääntäen. Helvetin kova keskushyökkääjä saa Turren ja Jonen, tai Vopatinkin hehkumaan. Meiltä puuttuu periaatteessa vain tuo keskushyökkääjä ja ehkä laituri, ehkä...
 

Henkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No ei nyt ihan noin. Hirso-Pärä ei toiminut, sen sijaan Häbä-Kuhta Vopatilla lisättynä toimi ja hyvin. Muuten ihan samaa mieltä, ja hyvällä tsägällä yksikin huippuhankinta toisi tarvittavaa leveyttä hyökkäyspäähän.

Viestin lähetti rossoblu


Toivoisin myös, että heitä alettaisiin käsitellä yksilöinä, ei minään ryhmänä ex-junnuja. [/B]

Samaa toivon minäkin, vaikka todennäköisesti turhaan. En nyt väitä että esim. Häppölä tai Järvinen olisivat mitään huippukautta pelanneet, mutta tarpeeksi tyytyväinen olen heidän otteisiinsa ollut etten olisi poiskaan potkimassa.

Suurimmat kysymysmerkit ovatkin sitten Vihko ja Viitaluoma. Mitä ihmettä näille kavereille on tapahtunut? Jone tehnyt kahtena edelliskautena 14 ja 13 maalia, Viitaluoma viime kaudella 8+17=25... Ihan turha siis väittää ettei näistä jannuista koskaan ole ollut mihinkään. Mutta tämä kausi mennyt kyllä molemmilta niin käteen ettei mitään rajaa. Tosiasia on, että nykyisillä otteilla nuoremmat (Petrell, Porthen, Salonen...) tulevat ja menevät V-kaksikon ohi hyvinkin pian.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jep. Ei pure V-tyyli täälläkään. Vililtä olisi pitänyt löytyä edes yksi ominaisuus, jota kehittämällä olisi saattanut mennä eteenpäin. Vihko on yhä edelleen nopea, mutta kun se kiekko ei pysy mukana. Mielenkiintoista olisi tietää myös mitkä ketjut eilen ottivat takaiskut vastaan - onko siellä samanlainen 'keskittymä' kuin tekijäpuolellakin vai jakautuvatko miinukset tasaisemmin?
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti tant gredulin
Mielenkiintoista olisi tietää myös mitkä ketjut eilen ottivat takaiskut vastaan - onko siellä samanlainen 'keskittymä' kuin tekijäpuolellakin vai jakautuvatko miinukset tasaisemmin?
Tähän liittyen, tietääkö joku löytyykö joukkueiden +/- tilastot netistä ? Ainakin eilisten kiekkoyö lähetysten perusteella näytti siltä, että Hifk:n ykkönen ei olisi ollut jäällä takaiskujen aikaan.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Eilisessä pelissä yv:t voitettiin 4-3. Tasakentällisin peli siis hävittiin 1-4. Kärpät teki yhden maaleista tyhjiin, joten 5-5 peli päättyi 1-3.

Ainoan 5-5 maalimme teki tietysti Harkinsin ketju, joten sen osuus oli 1-1 (olivat kentällä lopussa, kun mv pois). Hirsot pelasivat 0-0. Häppölän ketju hävisi pelinsä 0-2 ja Viitaluoman ketju 0-1. Katselin maalit HN-digilähetyksestä, jossa näytettiin n. 5 minuutin kooste ottelusta.

Kärpillä oli viimeinen vaihto-oikeus kotijoukkueena ja he hyödynsivät sen ainakin 1-2 maalissa, jossa Viuhkolat laitettiin Viitaluomia vastaan.

Eilisessä pelissä tulivat taas esiin nämä HIFK:n ongelmat:

- ei ole hyökkävää kakkosketjua
- puuttuu oikein roolitettu nelosketju. Nythän meillä nelosessa pelasi esim. Mikko Laine, jonka pelipaikka ei todellakaan pitäisi olla jarruketjussa.
- Roman Vopatin roolittomuus on myös yksi ongelma. Vopat ei löydä itselleen paikkaa hyökkäävistä ketjuista, koska pelinäkemys on niin kapea. Hän ei näytä viihtyvän puolustavana hyökkääjänä 3. ketjussa, eikä kai halua olla pelkkä rouhija 4. ketjussa. En halua Vopatia pois HIFKistä, mutta....
 
Viimeksi muokattu:

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Viestin lähetti Johannes
- puuttuu oikein roolitettu nelosketju. Nythän meillä nelosessa pelasi esim. Mikko Laine, jonka pelipaikka ei todellakaan pitäisi olla jarruketjussa.

Tämä kuuluisi oikeastaan Roster Watch -ketjuun, mutta laitetaan nyt tähän: Minä ainakin luotan Araan siinä, että kevään ratkaisupelien tullessa löytyy se roolitettu nelonenkin.

Vopi on kuulemma ammattimies, eikö silloin pitäisi löytyä tarpeeksi asennetta myös kolmos- ja nelosketjuihin..
 

Jake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jospa sittenkin

Vilkaistuani eilisen Kärpät-IFK -ottelun kommentteja osui silmääni muutaman kerran kehut IFK:n kakkoskentästä. Ja kuulemma erityisesti kaksikko Järvinen-Vihko toimi hyvin. Nämä kommentit olivat siis puolueettoman Kärppä-fanin näppäimistöltä. Jospa sittenkin saataisiin toimiva pisteitä tekevä 2.ketju, kunhan siihen väliin saadaan sopiva sentteri. Hirso Mestikseen kehittymään. Loput kaksi sentteriä olisivat Häppölä ja Holma, ja Viitaluoma voisi pelata kolmosen laidalle yhdessä Vopatin kanssa.

No, tänäänhän se nähdään omin silmin, miten Turren ja Jonen yhteyspeli sujuu.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Viestin lähetti bozik
Tähän liittyen, tietääkö joku löytyykö joukkueiden +/- tilastot netistä ? Ainakin eilisten kiekkoyö lähetysten perusteella näytti siltä, että Hifk:n ykkönen ei olisi ollut jäällä takaiskujen aikaan.

IFK:n kotisivuilta Kärpät-HIFK -osiosta löytyy IFK:n pelaajien tilastot +/- tilastoa myöten.
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
HIFK ykkönen nollilla. Se teki yhden tasakentin ja myös yhden maalin. Jos HIFK porukasta onnistuja olisi pitänyt valita ykkösen lisäksi niin hyökkäyksestä minusta paras oli Kim Hirschovits ja puolustajista Saarinen. Samapa tuo kenet siitä kakkosesta nimeää, se oli selvästi HIFK toiseksi paras kenttä pysyen Kärppien kyydissä. Muilla kentillä sitten oli mielestäni isohkoja vaikeuksia.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Viestin lähetti Tepa
HIFK ykkönen nollilla. Se teki yhden tasakentin ja myös yhden maalin. Jos HIFK porukasta onnistuja olisi pitänyt valita ykkösen lisäksi niin hyökkäyksestä minusta paras oli Kim Hirschovits ja puolustajista Saarinen. Samapa tuo kenet siitä kakkosesta nimeää, se oli selvästi HIFK toiseksi paras kenttä pysyen Kärppien kyydissä. Muilla kentillä sitten oli mielestäni isohkoja vaikeuksia.

Hirso otti kai 5-5 pelitilanteessa ns. tyhmän jäähyn. Siitä iso miinus, vaikka en itse ole tietenkään nähnyt tilannetta.

Juu, kyllähän ne +/- tilastot kertovat, että HIFK hävisi pelin tasakentällisin, kun Häppölän ja Viitaluoman ketjut olivat jäällä.

Kun päästiin Spanhelista eroon, niin Hirso taitaa olla vaan seuraavana "sylkykuppien" listalla (Lundell on lähellä samaa "asemaa"). Siinä ei auta, vaikka pelaisi välillä hyvänkin pelin, aina olet paska kuitenkin.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti #77
IFK:n kotisivuilta Kärpät-HIFK -osiosta löytyy IFK:n pelaajien tilastot +/- tilastoa myöten.
Kiitokset, yritin turhaan etsiskellä tilastoja sm-liigan sivuilta. Eilinen ottelu ei tosin paljon +/- tilastojen osalta kerro, niin paljon tehtiin YV-maaleja. Pöytäkirja olisi tähän tarkoitukseen parempi, siitä näkisi pelaajat, jotka olivat takaiskun aikana pelaamassa alivoimaa.

Mitä muutoin tulee eri ketjujen peluuttamiseen, niin tässähän juuri Aran pitäisi olla parhaimmillaan. Hifk:n tilannetta ajatellen saatta tosin olla niinkin, että tämänhetkinen tilanne Hifk:ssa on jopa Aralle liian kova pähkinä purtavaksi. Kuten joku jo aiemmin kirjoitti, ainoa oikea tyyli taitaisi olla peluuttaa ykköskenttää 60 tai tarpeen mukaan 65 minuuttia. Toinen vaihtoehto on hajoittaa ykkönen ja siihen ei varmaan mielellään lähdetä.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Viestin lähetti bozik
Kiitokset, yritin turhaan etsiskellä tilastoja sm-liigan sivuilta. . Kuten joku jo aiemmin kirjoitti, ainoa oikea tyyli taitaisi olla peluuttaa ykköskenttää 60 tai tarpeen mukaan 65 minuuttia. Toinen vaihtoehto on hajoittaa ykkönen ja siihen ei varmaan mielellään lähdetä.

Ole hyvä vain.
Sitä mieltä minäkin olen.Kun ei muille näytä maistuvan yhtään mikään niin ykkönen jäällä koko ajan.Tai joka toista vaihtoa.Kyllä se rupee nostamaan motivaatiota pelata kun saa pelata joka kuudennen vaihdon miinus yli- ja alivoimat.
Ykkösen hajoittaminen on väärä vastaus.Se nähtiin jo syksyllä.Silloin ei tullut mistään yhtään mitään.Ne tehot pitää vaan hakea jostain muualta kuten ulkomailta.Ei tässä näytä muu auttavan.
 

Kinkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kiffen
Viestin lähetti Johannes
Kun päästiin Spanhelista eroon, niin Hirso taitaa olla vaan seuraavana "sylkykuppien" listalla (Lundell on lähellä samaa "asemaa"). Siinä ei auta, vaikka pelaisi välillä hyvänkin pelin, aina olet paska kuitenkin.
Sen on vain pakko näkyä myös tilastollisesti jostakin, että Hirso olisi onnistunut. Eikös fakta kuitenkin ole se, että Hirsolla ei ole edes edellisten kausien hyviä tilastoja (vrt. Vihko, Grünn, Viitaluoma) takanaan. Minun sylkykuppinani hän on seuraavien faktojen takia: Tehottomuus, aloitukset, löysä puolustuspelaaminen, asenne. Katsokaapas tänään, kun Hirso asettelee hyökkäyspäässä ketjukaverinsa hyviin laukaisuasemiin, vain hävitäkseen aloituksen 100-0... Jopa Pärssinen ei saanut aikaan mitään jouduttuaan Hirson ketjuun!
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pistämpä vielä muutaman sanasen, kun tuossa tuli tuota Hirsoa kehuttua. Hän erottui selvästi Harkinsin lisäksi sentterinä, joka rakensi kotrolloituja hyökkäyksiä Kärppien alueelle. Kaikki ketjun miehet pääsivät tämän johdosta ampumaan 2-3 laukausta kohti Kärppien maalia. Omalta alueelta lähdettäessä laiturit ketjussa ei aina edes saaneet kiekkoa keskialueelle laidan kautta tai ainakaan syöttöä omille. Hirson saatua kiekko hän varsin usein otti muutaman potkun ja rauhoitti pelin ja syötti omille. Saarinen pelasi kaksinkamppailut hyvin ja avasi hyvin nopeasti käätäen peliä (varsin usein juuri Hirsolle.) Kenttä sai myös mukavia mylläköitä Kärppä aluelle. Tuosta tehottomuudesta Hirsoa voi tosiaan mottia, hän tuhlasi varsin avoapaikan, mutta niiden suhteen ei voi kehua myöskään laitureita Vihkoa ja Järvistä. Järvinen tuhlasi läpiajonkin. Kyllä tuo kentällinen tekee jatkossa varmasti maaleja sen verran hyvin ketju rakensi laukaisupaikkoja. Harva joukkue äsee Kärppiä vastaan tuommoiselta paikoilta ampumaan.
 
Viimeksi muokattu:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Viestin lähetti Kinkku
Sen on vain pakko näkyä myös tilastollisesti jostakin, että Hirso olisi onnistunut.

Tehottomuus, aloitukset, löysä puolustuspelaaminen, asenne.

Katsokaapas tänään, kun Hirso asettelee hyökkäyspäässä ketjukaverinsa hyviin laukaisuasemiin, vain hävitäkseen aloituksen 100-0... Jopa Pärssinen ei saanut aikaan mitään jouduttuaan Hirson ketjuun!

Totta, olen ihan samaa mieltä kanssasi Hirsosta noin periaatteessa. Eniten Kimissä ärsyttää minua, että Hirsosta näkee ettei hän saa itsestään mitään irti. Takana on jo yli 100 peliä HIFK-paidassa ja vieläkin pitäisi suhtautua kuin uuteen tulokkaaseen.

Kirjoitukseni pointti oli kuitenkin se, että me HIFK-kannattajat valitaan aina joku pelaaja sylkykupiksi. Pelaajan peliesitykset jäällä eivät auta häntä pääsemään siitä arvoasemasta eroon. En halunnut oikeastaan puolustella Hirsoa ollenkaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös