Palkintomatkalla Barcelonassa
Kaikki sai alkunsa 90-luvun puolessa välissä työskennellessäni valtakunnan johtavassa myyntityötä tekevän yrityksen palveluksessa. Yrityksellä oli tapana vuosittain palkita myyntityössä parhaiten onnistuneita kutsumalla heidät nk. Miljoonan Taalan Klubiin. Pääsy tähän prameaan seurakuntaan oikeutti kunnian lisäksi osallistumaan vuosittain ulkomaille suuntautuvaan palkintomatkaan.
Useampana vuonna minäkin kuuluin näiden etuoikeutettujen joukossa ja voin luvata, että näillä matkoilla sattui ja tapahtui. Henkilökunnasta noin 70 prosenttia oli sitä muodokkaampaa sukupuolta, ja sama oli prosenttiluku myös palkintomatkoilla.
Jälleen koitti aika lähteä rentoutumaan kovalla työllä ansaitulle matkalle, joka sillä kertaa suuntautui Barcelonaan. Mieli virkeänä ja valmiina nauttimaan uusista virikkeistä suuntasimme lentokentälle ja sieltä edelleen kohti uusia huimaavia kokemuksia. Perille päästyämme majoitumme laadukkaaseen hotelliin ja sain huonetoverikseni keski-ikäisen lupsakkaan oloisen kaverin Joensuun toimistoltamme, kutsun häntä tässä vaikkapa Pentiksi, tai tuttavallisemmin peräti Penaksi.
Ulkomuodoltaan Pena oli kuin kuka tahansa perisuomalainen vaalea lyhyenläntä punaposkinen nummisuutarinesko-klooni. Persoonana Pena osoittautui kuitenkin kaikkea muuta kuin peruspenaksi. Hänellä oli hersyvä huumorintaju ja kyky ”munata” itsensä tahattomasti ja harmittomalla tavalla, joka ei ainakaan minua jättänyt kylmäksi. Pena oli sanalla sanoen matkamme ehdoton ilopilleri.
Ensimmäisenä iltana, kun kokoontuessamme koko klubilaisten voimin yhteiselle lounaalle paikkani osui Penan viereen. Lähellemme asettui fiiniä porukkaa pääkaupunkiseudun toimistoilta. Pena ei sylkenyt lasiin, ja olikin melko pian reippaalla juhlatuulella ja innostui kertoilemaan, ehkä jo hieman kulahtaneita vitsejä seurueemme iloksi ja kenties osan suruksi. Paljon ei Pena saanut vastakaikua puujalkavitseilleen pääkaupunkiseutumme arvonsa tuntevilta myyntitykeiltä, jotka kilvan kehuivat upeilla myyntisaavutuksillaan ja menestyksekkäillä myyntikikoillaan.
Tultuaan useaan otteeseen vitsien kerronnassaan keskeytetyksi mm. myyntineuvottelija Mynttisen itseriittoisella palopuheella siitä kuinka hän oli onnistunut myymään kälyisen tuotteen tuntuvaan ylihintaan, Penan mitta täyttyi. Posket punoittaen hän nousi ylös ja äänekkäiden rykäisyjen saattelemana kilkutti voimallisesti jo varmaan useampaan kertaan tyhjentyneeseen lasiinsa.
-Arvoisat kolleekat ja myös te hienopierut siinä vastapäätä, haluan kohottaa maljan, aloitti Pena kimakalla äänellään. - Kohotan maljan teille upeille kolleekoille ja myös näille muutamalle perslävelle, hauskaa iltaa! lopetti Pena kolauttaen lasinsa pöytään ja horjahteli pois pöydästä. Sinä iltana en Pena enää tavannut, aamulla mies kömpi tyytyväisen näköisenä mairea hymy huulillaan huoneeseemme. Kysyin missä mies oli yönsä seikkaillut. Pena kertoi olleensa tukemassa omalla panoksellaan, erään maailman vanhimman ammatinharjoittajan taloudellista tilannetta.
Seuraavana päivänä lähdimme illastamaan paikkaan, jossa saisimme nauttia myös flamenco-esityksestä. Perillä Pena linnoittautui jälleen viereeni. Nautimme alkupaukkuja ja söimme hyvin, jonka jälkeen alkoi rytmikäs flamenco-esitys. Tummat naiset ja miehet hakkasivat kilvan jalkojaan lattiaan, aiheuttaen melkoisen kopinan hiljentyneeseen ravintolasaliin.
Kopinaa oli kestänyt jo lähes puoli tuntia kun viereltäni alkoi kuulua syviä huokailuja. Jälleen melkoisesti humaltunut Pena se siinä päästeli pitkiä puhkuja kovasti kyllästyneen oloisena. Eipä näyttänyt esitys enää hämärässä salissa juuri muitakaan innostavan, mutta muut näyttivät pystyvän pitämään naamoillaan ”ompasmielenkiintoista”-ilmeensä.
Esityksen jatkuttua jo lähes tunnin, Penalle riitti. Tuoli kolahti selälleen lattialle kun kengän kolisteluun lopullisesti tuskaantunut Pena kimposi pystyyn ja tuhahti minulle liiankin kuuluvalla äänellä:
- Tuohan on ihan perseestä, lähdetään Reiska pois!
Yritin painautua hämärässä mahdollisimman näkymättömäksi ja sihahdin Penalle hampaitteni väistä kehotuksen olla hiljaa ja istua alas, vaikka sisimmässäni olin (niin kuin varmaan valtaosa seurueestamme) täsmälleen samaa mieltä kuin Pena.
Pena ei kehotuksestani piitannut, vaan lähti horjahdellen lähes pimeässä ravintolasalissa kohti uloskäyntiä. Esitys jatkui ja jatkui, ”onpas kultturelliä” intoilut olivat jo tyystin tauonneet kun kaikki jo odottivat esityksen kohokohtaa; sen loppumista. Hetken päästä havahduin kun joku rymisteli vierelleni. No Penahan se siihen ilmestyi ja tokaisi kimakalla äänellään:
- Reiska, mistä helvetistä täältä pääse ulos?
Seuraavana iltana lähdimme koko porukalla tutustumaan kaupunkiin. Mukaan lähti myös Pena, joka oli palannut edellisen illan flamenco-reissultaan vasta juuri ennen Ramlakselle lähtöämme. Pena kertoi viettäneensä aikansa maksullisen naisen luona aivan hotellimme lähistöllä. Oli kuulemma ollut mahtava, tosin kallis, nainen.
- Kyllä nyt on Reiska Pena-poika imetty kuiviin, kehaisi voipuneen oloinen Joensuun kollegani.
Ja niin sitä lähdettiin, mukana tyytyväisenä viheltelevä Pena. Jo kohta hotelimme lähistöllä hämärässä kadunkulmassa seisoskeli nainen, jonka ulkomuoto ei jättänyt arvailujen sijaa donnan ammatin suhteen. Huomattuaan Penan tämä rakkauden ammattilainen keinui Penan vierelle alkaen selkeästi ehdottelemaan jotain suurenmoisen ihanaa. Pena vastasi naisen englanninkieltä muistuttavaan kujerrukseen selkeällä suomenkielellä.
- Kuulehan nyt, kun minä olen nainut jo ihan kyllikseni, niin en kyllä millään jaksa, mutta odotappas hetki niin kysyn olisiko joku kolleekoistani tahtonut.
Kukaan ei ihme kyllä tahtonut (tai ainakaan kehdannut tunnustaa) ja niinpä jatkoimme kohti Ramlasta, joka olikin todella mielenkiintoinen nähtävyys.
Kaikki loppuu aikanaan, niin matkammekin. Palasimme koti-Suomeen jälleen monia kokemuksia rikkaimpina. Minä suuntasin lentokentältä kohti Kanta-Hämettä ja unohtumaton matka- ja huonetoverini Pena lähti hakeutumaan kohti Joensuun junaa.
Kaikki sai alkunsa 90-luvun puolessa välissä työskennellessäni valtakunnan johtavassa myyntityötä tekevän yrityksen palveluksessa. Yrityksellä oli tapana vuosittain palkita myyntityössä parhaiten onnistuneita kutsumalla heidät nk. Miljoonan Taalan Klubiin. Pääsy tähän prameaan seurakuntaan oikeutti kunnian lisäksi osallistumaan vuosittain ulkomaille suuntautuvaan palkintomatkaan.
Useampana vuonna minäkin kuuluin näiden etuoikeutettujen joukossa ja voin luvata, että näillä matkoilla sattui ja tapahtui. Henkilökunnasta noin 70 prosenttia oli sitä muodokkaampaa sukupuolta, ja sama oli prosenttiluku myös palkintomatkoilla.
Jälleen koitti aika lähteä rentoutumaan kovalla työllä ansaitulle matkalle, joka sillä kertaa suuntautui Barcelonaan. Mieli virkeänä ja valmiina nauttimaan uusista virikkeistä suuntasimme lentokentälle ja sieltä edelleen kohti uusia huimaavia kokemuksia. Perille päästyämme majoitumme laadukkaaseen hotelliin ja sain huonetoverikseni keski-ikäisen lupsakkaan oloisen kaverin Joensuun toimistoltamme, kutsun häntä tässä vaikkapa Pentiksi, tai tuttavallisemmin peräti Penaksi.
Ulkomuodoltaan Pena oli kuin kuka tahansa perisuomalainen vaalea lyhyenläntä punaposkinen nummisuutarinesko-klooni. Persoonana Pena osoittautui kuitenkin kaikkea muuta kuin peruspenaksi. Hänellä oli hersyvä huumorintaju ja kyky ”munata” itsensä tahattomasti ja harmittomalla tavalla, joka ei ainakaan minua jättänyt kylmäksi. Pena oli sanalla sanoen matkamme ehdoton ilopilleri.
Ensimmäisenä iltana, kun kokoontuessamme koko klubilaisten voimin yhteiselle lounaalle paikkani osui Penan viereen. Lähellemme asettui fiiniä porukkaa pääkaupunkiseudun toimistoilta. Pena ei sylkenyt lasiin, ja olikin melko pian reippaalla juhlatuulella ja innostui kertoilemaan, ehkä jo hieman kulahtaneita vitsejä seurueemme iloksi ja kenties osan suruksi. Paljon ei Pena saanut vastakaikua puujalkavitseilleen pääkaupunkiseutumme arvonsa tuntevilta myyntitykeiltä, jotka kilvan kehuivat upeilla myyntisaavutuksillaan ja menestyksekkäillä myyntikikoillaan.
Tultuaan useaan otteeseen vitsien kerronnassaan keskeytetyksi mm. myyntineuvottelija Mynttisen itseriittoisella palopuheella siitä kuinka hän oli onnistunut myymään kälyisen tuotteen tuntuvaan ylihintaan, Penan mitta täyttyi. Posket punoittaen hän nousi ylös ja äänekkäiden rykäisyjen saattelemana kilkutti voimallisesti jo varmaan useampaan kertaan tyhjentyneeseen lasiinsa.
-Arvoisat kolleekat ja myös te hienopierut siinä vastapäätä, haluan kohottaa maljan, aloitti Pena kimakalla äänellään. - Kohotan maljan teille upeille kolleekoille ja myös näille muutamalle perslävelle, hauskaa iltaa! lopetti Pena kolauttaen lasinsa pöytään ja horjahteli pois pöydästä. Sinä iltana en Pena enää tavannut, aamulla mies kömpi tyytyväisen näköisenä mairea hymy huulillaan huoneeseemme. Kysyin missä mies oli yönsä seikkaillut. Pena kertoi olleensa tukemassa omalla panoksellaan, erään maailman vanhimman ammatinharjoittajan taloudellista tilannetta.
Seuraavana päivänä lähdimme illastamaan paikkaan, jossa saisimme nauttia myös flamenco-esityksestä. Perillä Pena linnoittautui jälleen viereeni. Nautimme alkupaukkuja ja söimme hyvin, jonka jälkeen alkoi rytmikäs flamenco-esitys. Tummat naiset ja miehet hakkasivat kilvan jalkojaan lattiaan, aiheuttaen melkoisen kopinan hiljentyneeseen ravintolasaliin.
Kopinaa oli kestänyt jo lähes puoli tuntia kun viereltäni alkoi kuulua syviä huokailuja. Jälleen melkoisesti humaltunut Pena se siinä päästeli pitkiä puhkuja kovasti kyllästyneen oloisena. Eipä näyttänyt esitys enää hämärässä salissa juuri muitakaan innostavan, mutta muut näyttivät pystyvän pitämään naamoillaan ”ompasmielenkiintoista”-ilmeensä.
Esityksen jatkuttua jo lähes tunnin, Penalle riitti. Tuoli kolahti selälleen lattialle kun kengän kolisteluun lopullisesti tuskaantunut Pena kimposi pystyyn ja tuhahti minulle liiankin kuuluvalla äänellä:
- Tuohan on ihan perseestä, lähdetään Reiska pois!
Yritin painautua hämärässä mahdollisimman näkymättömäksi ja sihahdin Penalle hampaitteni väistä kehotuksen olla hiljaa ja istua alas, vaikka sisimmässäni olin (niin kuin varmaan valtaosa seurueestamme) täsmälleen samaa mieltä kuin Pena.
Pena ei kehotuksestani piitannut, vaan lähti horjahdellen lähes pimeässä ravintolasalissa kohti uloskäyntiä. Esitys jatkui ja jatkui, ”onpas kultturelliä” intoilut olivat jo tyystin tauonneet kun kaikki jo odottivat esityksen kohokohtaa; sen loppumista. Hetken päästä havahduin kun joku rymisteli vierelleni. No Penahan se siihen ilmestyi ja tokaisi kimakalla äänellään:
- Reiska, mistä helvetistä täältä pääse ulos?
Seuraavana iltana lähdimme koko porukalla tutustumaan kaupunkiin. Mukaan lähti myös Pena, joka oli palannut edellisen illan flamenco-reissultaan vasta juuri ennen Ramlakselle lähtöämme. Pena kertoi viettäneensä aikansa maksullisen naisen luona aivan hotellimme lähistöllä. Oli kuulemma ollut mahtava, tosin kallis, nainen.
- Kyllä nyt on Reiska Pena-poika imetty kuiviin, kehaisi voipuneen oloinen Joensuun kollegani.
Ja niin sitä lähdettiin, mukana tyytyväisenä viheltelevä Pena. Jo kohta hotelimme lähistöllä hämärässä kadunkulmassa seisoskeli nainen, jonka ulkomuoto ei jättänyt arvailujen sijaa donnan ammatin suhteen. Huomattuaan Penan tämä rakkauden ammattilainen keinui Penan vierelle alkaen selkeästi ehdottelemaan jotain suurenmoisen ihanaa. Pena vastasi naisen englanninkieltä muistuttavaan kujerrukseen selkeällä suomenkielellä.
- Kuulehan nyt, kun minä olen nainut jo ihan kyllikseni, niin en kyllä millään jaksa, mutta odotappas hetki niin kysyn olisiko joku kolleekoistani tahtonut.
Kukaan ei ihme kyllä tahtonut (tai ainakaan kehdannut tunnustaa) ja niinpä jatkoimme kohti Ramlasta, joka olikin todella mielenkiintoinen nähtävyys.
Kaikki loppuu aikanaan, niin matkammekin. Palasimme koti-Suomeen jälleen monia kokemuksia rikkaimpina. Minä suuntasin lentokentältä kohti Kanta-Hämettä ja unohtumaton matka- ja huonetoverini Pena lähti hakeutumaan kohti Joensuun junaa.