Kausarit, tiketit ja muu oheishässäkkä 2012-13

  • 36 431
  • 120

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Joop, tilaus tehty hyvissä ajoin, tilausvahvistus tuli normaalisti, mutta laskua ei ole näkynyt..
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Eiköhän tämä tänne kuulu, eli Hungry man's diner (jäljempänä HMD) tulee jatkossa olemaan buffet-ravintola. Hintaa on ilmeisesti 39€ ja tähän kuuluu alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Club Ravintola jatkaa ala cartena ja kulman VIP-ravintolassa on myös pari pöytää, josta voi katsoa ottelua.

Mielestäni tuo HMD:n muutos on hyvä. Nyt saadaan lisää vaihtoehtoja tarjontaan ja toiseksi porukka pysynee paremmin katsomossa tällä tavalla. Tai sitten maksavat sen 39€. Hyvä veto! Kaljaahan saa käytäviltäkin, mutta toiveena tietysti on, että tähänkin puoleen sitten hieman panostettaisiin.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Suunta ei tuossa ruokapuolessa voi ollakaan kuin ylöspäin. Pari kertaa olen siellä syönyt ja todennut että paikka on nimensä veroinen: nälkäiseksi nimittäin jää. Annokset ovat olleet pieniä (ja mauttomia) mutta pientä kokoa on "kompensoitu" korkealla hinnalla.
 
Eiköhän tämä tänne kuulu, eli Hungry man's diner (jäljempänä HMD) tulee jatkossa olemaan buffet-ravintola. Hintaa on ilmeisesti 39€ ja tähän kuuluu alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Club Ravintola jatkaa ala cartena ja kulman VIP-ravintolassa on myös pari pöytää, josta voi katsoa ottelua.

Mielestäni tuo HMD:n muutos on hyvä. Nyt saadaan lisää vaihtoehtoja tarjontaan ja toiseksi porukka pysynee paremmin katsomossa tällä tavalla. Tai sitten maksavat sen 39€. Hyvä veto! Kaljaahan saa käytäviltäkin, mutta toiveena tietysti on, että tähänkin puoleen sitten hieman panostettaisiin.

Vaiko sittenkin Barona Areena osioon? No, sama kait tuo.

Tuota konseptiahan ei saatu toimimaan Blues Cornerina, ei sitten alkuunkaan. Tarjottava oli kyllä (mielestäni) hyvää ja sitä oli riittävästi, mutta hinta kai siinä tökki. Miten ne hinnat menikään, kuka muistaa? Oliko se 75 €, mutta siihen sisältyi jo ottelulippukin ja juomia? Äh, ei se noin voinut olla, koska eihän tuo nyt ylipääsemätön ole.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Viestin oikea osio riippuu pitkälti siitä kuka näistä ravintolapalveluista (Bluesin pelien aikana) päättää, Blues vaiko halliyhtiö. Ennenhän jako näiden välillä ei kovinkaan selkeä (enkä tiedä onko vieläkään).

En muista hintoja, mutta vaikkei tuo 75e(?) ehkä ollut ylipääsemätön niin oliko se kilpailukykyinen? Palveluiden hinnat ovat nousseet viime vuosina huimasti (vai kuvittelenko vaan?). Parilla kympillähän saa juomineen mahan täyteen hallin ulkopuolella, eikä edes tarvitse syödä mitään pikaruokaa.

Itselleni koko konsepti syömisestä hallilla on varsin outo. En keksi mitään lisäarvoa siitä että syön samalla kun katson peliä tai että syön jäähallissa ennen peliä (paitsi että seura/halliyhtiö saa rahaa jonkun toisen yrittäjän sijasta). Toki toisinaan tulee napattua kioskista jotain purtavaa, kun on nälkä koska ei ole ehtinyt syödä ennen peliä, mutta se ei ole mikään suunniteltu juttu. Jos aikoo syödä hallilla, niin sinne täytyy tulla hyvissä aioin ennen peliä (ellei tosiaan aio syödä ja katsoa peliä samaan aikaan), jolloin voisi yhtä hyvin syödä myös jossain muuallakin.

Toki jos hintataso on itsenäisenä palveluna hinnaltaan kilpailukykyinen, niin miksipä en kokeilisi. Juomien kohdalla tämä tarkoittaisi esim. että 0.4l peruskofftuoppi ei maksaisi 6e, vaan että 5e:llä saisi 0.5l peruspaskatuopin (mikä ei sekään ole mikään erityisen halpa hinta).
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Itselleni koko konsepti syömisestä hallilla on varsin outo. En keksi mitään lisäarvoa siitä että syön samalla kun katson peliä tai että syön jäähallissa ennen peliä (paitsi että seura/halliyhtiö saa rahaa jonkun toisen yrittäjän sijasta). Toki toisinaan tulee napattua kioskista jotain purtavaa, kun on nälkä koska ei ole ehtinyt syödä ennen peliä, mutta se ei ole mikään suunniteltu juttu. Jos aikoo syödä hallilla, niin sinne täytyy tulla hyvissä aioin ennen peliä (ellei tosiaan aio syödä ja katsoa peliä samaan aikaan), jolloin voisi yhtä hyvin syödä myös jossain muuallakin.

Mulle tosta on tullut tapa, sillä lähden melkein aina suoraan duunista hallille. Himaan asti ei jaksa odottaa ja nälkä iskee aina jo ennen seiskaa. Maksaisin ilomielin normaalin hinnan (20-30 e) per ateria jos mättö olisi parempaa, mutta se on ainakin aiemmin ollut niin luokatonta, että on pitänyt ihan suosiolla tyytyä Hesburgerin takuukurjiin eineksiin.

Luulis, että hintaluokkaansa nähden tasokas ravintola ei olisi mikään mahdottomuus. Mallia voisi ottaa vaikka Linnanmäen uudesta Kattilasta, jossa toimii Välimäen, Demon porukoiden ja muiden mestat varsin kohtuullisilla hinnoilla.
 
jani#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
UudestiSyntynyt. ReBorn.

Tähän täyyy muuten huudella väliin, että Hese on siis saanut tai ottanut lähdöt Baronalta joten ruokailutarjontaan lienee tulossa isojakin muutoksia...
 
Taskukettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Tähän täyyy muuten huudella väliin, että Hese on siis saanut tai ottanut lähdöt Baronalta joten ruokailutarjontaan lienee tulossa isojakin muutoksia...
Eikös se naapurin mäkkäri tarjoillut juuri harkkamatsiin niitä ilmaisia lippuja, eli se on jo jonkinlainen yhteistyökumppani. Voisikohan tästä johtaa sellaisen lopputuloksen, että halliin tulee mäkkäri? Tällaisella muutoksella se muutos olisi tietysti kohtalaisen pieni :-) toki yksi hampparipaikka on vain yksi hallin ruokatarjoilun tuottaja.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Itselleni koko konsepti syömisestä hallilla on varsin outo. En keksi mitään lisäarvoa siitä että syön samalla kun katson peliä tai että syön jäähallissa ennen peliä (paitsi että seura/halliyhtiö saa rahaa jonkun toisen yrittäjän sijasta). Toki toisinaan tulee napattua kioskista jotain purtavaa, kun on nälkä koska ei ole ehtinyt syödä ennen peliä, mutta se ei ole mikään suunniteltu juttu. Jos aikoo syödä hallilla, niin sinne täytyy tulla hyvissä aioin ennen peliä (ellei tosiaan aio syödä ja katsoa peliä samaan aikaan), jolloin voisi yhtä hyvin syödä myös jossain muuallakin.
Kukin tavallaan. Itse käyn tuolla työasioissa silloin tällöin ja viikonloppupeleissä on mukava ottaa kaveriporukalla niin sanotusti latva pois. Saunallinen aitiokin olisi kiva, mutta ehkä kuitenkin vähän tyyris tuollaiseen. Etu tuossa roukailukuviossa on ainakin aikaisemmin ollut se, että tappavan tylsillä erätauoilla voi sitten syödä ja juoda ilman odottamista.
 
Kiitokset Juhaht ja Nikkari valaistamisesta. Jahka kuulen kehuja itse tuotteesta, niin täytyy itsekin kokeilla tuota syömishommaa. Ajatus tuntuu edelleen hassulta, mutta täytyyhän sitä välillä kokeilla jotain uutta.

Onko siellä ruokapuolella muuten noin yleensä ollut millä lailla tilaa? Mietin asiaa siltä kantilta, että jos pöydät on suurin piirtein täynnä, niin isoimmat voitothan saa käärittyä myymällä halpaa ruokaa kalliilla, sen sijaan että pyrkisi kasvattamaan asiakastyytyväisyyttä. Toki laajemmin ajateltuna tämä ei ehkä ole fiksu juttu.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Ajatus tuntuu edelleen hassulta, mutta täytyyhän sitä välillä kokeilla jotain uutta.
Suosittelen lämpimästi!
Onko siellä ruokapuolella muuten noin yleensä ollut millä lailla tilaa?
Oma fiilis on se, että täyttä on ollut vastustajasta riippumatta.

Pakko sanoa, että siellä on tullut jonkin verran riman alituksiakin palvelun osalta, mutta asiallisesti reklamoimalla saatiin uusi yritys kateringfirman piikkiin ja silloin homma toimikin jo paremmin. Yleensä homma on kuitenkin toiminut ihan riittävän hyvin.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Kiitokset Juhaht ja Nikkari valaistamisesta. Jahka kuulen kehuja itse tuotteesta, niin täytyy itsekin kokeilla tuota syömishommaa. Ajatus tuntuu edelleen hassulta, mutta täytyyhän sitä välillä kokeilla jotain uutta.

Onko siellä ruokapuolella muuten noin yleensä ollut millä lailla tilaa?

Riippuu toki siitä millaisella sapluunalla pelissä ollaan. Normistihan minä olen seisomakatsomossa huutamassa ja laulamassa ja se on minulle luontevin tapa osallistua tapahtumaan. Muutamia kertoja olen vienyt matsiin työkavereitani - jotka eivät ole Bluesin kannattajia, mutta ovatpahan tuoneet näin rahaa seuralle - ja tuo matsin seuraaminen samalla syöden on tapa viettää aikaa toisten kanssa. Vähän sama kuin mennä sporttibaariin syömään mutta (yleensä) fiilis on parempi livenä.

Siis ruokapuolen pöydäthän ovat yleensä täynnä mutta eivät ne aina syöjistä tule täyteen. Jos tilaa on, niin tokihan niihin ihmiset menevät istumaan koska ne ovat hyviä paikkoja katsoa peliä.

Nälkäisen miehen tarjoiluista vielä sen verran, että pari kertaa olen siellä syönyt pihvin ja taso oli luokkaa "ihan OK", toki ravintolaksi tyyris. Kerran otin siellä pastaa ja se meni parilla haarukallisella ja oli todella mautonta. Hinta muistaakseni jotain 18 euroa. Mielestäni kolmasosa siitä olisi ollut kohtuullinen hinta sellaisesta annoksesta.
 
Aabe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Junnukausarit

Kovasti yrittää Bluesin toimisto myydä junnukausareita jengeille. Olen jo useita sähköposteja saanut aiheesta, ja vielä takarajankin jälkeen annetaan mahdollisuuksia tilata kyseistä pakettia..
Kertooko tämä sitten huonosta menekistä, vai aidosta halusta saada junnut hallille.. Pakettihan on naurettavan halpa ja pakettiin sisältyy vielä jotain krääsääkin.
Anyway, itselleni on jäänyt kyllä hyvät vibat toimiston duunista!
 
Enslaved

Jäsen
Blues.fi sivuilta en löytänyt näitä tietoja, mutta Facebookissa on tapahtumasivu ja ennen perjantain HIFK-peliä olevasta oheishässäkästä areenalla. FB tapahtuma

"Liigakauden kotiavauksen kunniaksi Espoo Blues, Barona Areena & yhteistyökumppanit avaavat Barona Areenan Club-sisäänkäynnin yhteyteen Pre-Game loungen, johon Blueskannattajat ovat tervetulleita viihtymään jo iltapäivällä klo 16:30 alkaen. Luvassa ruokaa, juomaa, musiikkia sekä Blues-aiheista ohjelmaa pelaajahaastatteluista yllätysvieraisiin"

Ottaisikohan nämä pre-game tapahtumat vähän paremmin tuulta alleen tällä kaudella. Viime kaudella pari kertaa kävin ja aika hiljaista oli. Muutama hassu fani paikalla ja aika ankealta vaikutti koko touhu ainakin niillä kerroilla. Ehkä tähänkin on nyt panostettu laadun suhteen uuden johdon toimesta. Olis jo perjantai!
 
Minusta ne oli ihan hyvä idea eikä heikko menestys johtunut niinkään huonosta työstä kuin siitä ettei jengi ole tottunut tulemaan niin aikaisin hallille. Minkä lisäksi se baari, jossa nuo oli on jotenkin syrjässä. Niin, ja olihan se trubaduuri aika kaamea.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Musiikki

Blues twitteröi: "Bluesin kotiotteluiden musiikkikonsepti uudistuu illan kotiavaukseen - perinteitä kunnioittaen"

"Perinteitä kunnoittaen" voi tietysti tämän seuran tapauksessa tarkoittaa mitä tahansa. Odotukset ovat kuitenkin sen suuntaiset, että harjoituskauden hassuttelut olisivat jääneet höntsäpeleihin.

Odotukset ovat ylipäätään korkealla kaiken muun, paitsi illan varsinaisen pelin kohdalla (jotenkin nuo rosterit vaan näyttävät niin eri tasoisilta).
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Ottelutapahtuma oli mielestäni erittäin onnistunut. En muista koska Espoossa olisi viimeksi pelattu punaisia vastaan ilman, että vieraskannustusta kuuluu koko matsin aikana. Ja siihen vielä päälle omien fanien hyvä buugi.

Pitkän sivun ravintola on todella hieno ja päädynkin sulkeminen ei-ruokailijoilta on hyvä veto. Yrityksille on monenlaista pakettia tarjolla hintahaarukassa 20-5000€. Lisäksi, mikä tärkeintä, joukkue ja organisaatio on nyt helposti lähestyttävä.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Joo, hallilla oli kiva olla. Erinomaisen hyvä yleispöhinä tuntuu olevan, toivottavasti se vaan jatkuu myös jatkossa kun vastassa on vähemmän kiinnostavia joukkueita.

Maalilauluhan oli tuunattu uusiksi, Who let the dogs out siellä edelleen soi, mutta remixattuna versiona. Jotain uutta, jotain vanhaa. Toimi varsin hyvin!
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Torvisoittokunta vähän kummastutti. En sinänsä siihen kiinnittänyt huomiota muuta kuin hallille tullessa ja tämän päiväistä hesaria lukiessa. Kertoo sinänsä hesarin nykytasosta että olivat omistaneet niin suuren osan otteluraportistaan sille.

Olen kuullut että tuota maalilaulua oltaisiin suunniteltu vaihdettavaksi, mutta näköjään se ainakin toistaiseksi on tuo Who let the dogs out, joskin aiempaa hillitympänä versiona. Ihan hyvä niin.

Peukkua tosiaan Iso-Masalle, joka kävi pelin jälkeen pubissa kiittämässä kannattajia. En tosin itse jäänyt tuota todistamaan, kuulin vain.
 
Koneisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Muistaakseni viime kotipelissä näytti alkuun siltä, että liput oli melkein loppuunmyyty. Sitten pari päivää ennen matsia lippuja vapautuikin iso läjä myyntiin. Nyt kun katsoo lippupalvelusta tiistain pelin tilannetta niin näyttää siltä että tietyt yläkatsomot on jo nyt loppuunmyyty. Vai onko niin että tiettyihin katsomoihin mydään vasta lippuja kun muut katsomot ovat täynnä? Itse olisin mielelläni ottanut istumapaikan jostain fanikatsomon vierestä, mutta aika heikolta näyttää sen suhteen.
 
MrBitter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Muistaakseni viime kotipelissä näytti alkuun siltä, että liput oli melkein loppuunmyyty.

Käsittääkseni HIFK-pelissä jullit olivat varanneet toisen puolen yläkatsomot kokonaan, mutta todellinen lipunmyynti oli paljon vähemmän eli vapautuivat sitten pari päivää ennen peliä. Kalpafanit tuskin nyt ovat kyllä varanneet niin mittavissa määrin lippuja. Tietty pitää toivoa, että halli olisi oikeasti suht täynnä, vaikka haittapuolena ei pääsekään vapaasti hakeutumaan uusille istumapaikoille ja erätaukotarjoiluja tarvitsee jonottaa kauemmin ;)
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Muistaakseni viime kotipelissä näytti alkuun siltä, että liput oli melkein loppuunmyyty. Sitten pari päivää ennen matsia lippuja vapautuikin iso läjä myyntiin. Nyt kun katsoo lippupalvelusta tiistain pelin tilannetta niin näyttää siltä että tietyt yläkatsomot on jo nyt loppuunmyyty. Vai onko niin että tiettyihin katsomoihin mydään vasta lippuja kun muut katsomot ovat täynnä? Itse olisin mielelläni ottanut istumapaikan jostain fanikatsomon vierestä, mutta aika heikolta näyttää sen suhteen.

Tuolla on aina jotain ennekkovaraushässäkkää. Yksi kokonainen katsomonosa pidetään varattuna vierasfaneille vaikka kyseessä olisi tiistai-iltainen SaiPapeli jne. Todellinen tilanne selviää vasta pelipäivän aamuna.

Tuolla kauden etenemiesketjussa on mielestäni vähän ylioptimistisia odotuksia tulevan viikon pelien yleisömäärälle, mm. Kärppäpeliin odotetaan yli 5000 katsojaa. Kuitenkin pohjatilanne on se, että viime runkosarjassa launtaina pelattu Kärppäpeli keräsi vain 3400 katsojaa.

Vähän on myös ihmetyttänyt muiden paikkakuntien alhaiset yleisömäärät. Antaako jotain osviittaa yleisestä trendistä? Espoossahan on pelattu vasta yksi IFK-matsi ja sen perusteella ei voi mitään päätellä. Itse olisin tyytyväinen jos kaikissa ensi viikon peleissä päästäisiin 4000:n paremmalle puolelle.
 
Aabe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Käsittääkseni myös junnukausareiden omistajille on varattuna yksi osa yläkatsomosta.. Aiemmin junnukausarilla on menty minne paikalle yläkatsomossa haluaakin.
 
Bokota

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Olipas mukava yllätys että yläkatsomoiden lippuhinnat olivat laskeneet kolme euroa.

Ja kyllähän hyvät ruokailumahdollisuudet on hallilla tärkeitä. Itsekin tulen matsiin usein suoraan töistä ja saatan käydä vielä itse sporttaamassa Esportissa ennen matsia, joten murkinaa on saatava. Siksi onkin vähän harmittanut, ettei hallilta tai sen välittömästä läheisyydestä meinaa saada mitään "järkevää" ruokaa. Kyllähän se roskaruoka kansaan uppoaa ja moni sitä haluaakin, mutta edes pari fiksun oloista vaihtoehtoa ei haittaisi. Pitää torstaina katsastaa uudet valikoimat, olen kyllä valmis hyvästä ruoasta maksamaankin.
 
CuChulainn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, FC Honka, Flyers, DFB-Elf
Osaa työssäkäyvistä ehkä kiinnostaa, että nykyään Barona Areenalla pystyy maksamaan myös Smartumin saldo-maksukortilla kassalla liput. Itseltäni mennyt ohi. Eteenpäin on menty myös tässä.

Vahvistus Smartumin sivuilta.
Saldo-maksutavat | Smartum Oy
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös