Kauden 2014–2015 kaupat, waiversit ja uudet sopimukset

  • 234 446
  • 686
Olit kuitenkin sitä mieltä, että ainoastaan Wilson oli hankintahetkellä Jokista parempi pelaaja. Yleisesti ottaen Jokisen tehojen laskua on selitetty sillä, että mies on pelannut puolustavampaa roolia, kuin ennen. Siihen nähden mielestäni, ei ollut sopivaa verrata Gaustadia ja Jokista puhtaasti tehojen perusteella. Omalta osaltani koko keskustelu lähti liikkeelle Jokisen tämän kauden suorituksista, ei kohtuullisesti menneestä viime kaudesta.

Niin, kyllä. Hankintahetkellä siellä oli Wilson, Järnkrok ja Gaustad (+ pitkään loukkaantuneena sivussa oleva Fisher). Tuohon porukkaan Jokinen menisi komeasti kakkossentteriksi ja vaikka Smith siirrettäisiin keskelle ja Wilson puolestaan laitaan niin tilanne olisi sama. No sen jälkeen hankittiin Ribeiro ja Roy ja samalla Jokinen siirrettiin heti harjoitusleirin aluksi laiturin tontille, missä homma ei toiminut ollenkaan hyökkäyssuuntaan. Puolussuuntaan Jokinen pelasi Predatorsissa käsittääkseni esimerkillisesti.
 
Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Kuten aika moni on jo tässä todennut niin voisiko tämän Jokis keskustelun siirtää vaikka Nashville-ketjun alle? Nytkin ajattelin että onko joku kauppa tehty, mutta samaa lätinää mitä jo koko edellinen sivu.

Aikuiset miehet, joskus on ihan hyvä vaan pistää keskustelulle piste, eikä inttää ja jatkaa saadakseen sanoa se viimeinen sana. ;)
 
muuttohaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Wasa Royals
Tuo soppari ei tiedä Raannan kannalta kovin hyvää. Mahdollisesti Raantaa kaupitellaan muualle?

Treidihän tässä olisi järkevin vaihtoehto niin Raannan kuin Chicagon kannalta. Vuosi olisi Raannalla sopimusta jäljellä eikä tule ikimaailmassa tekemään Chicagoon jatkoa. Tie on armottomasti tukossa kun Hawks on sitoutunut Crawfordiin aina vuoteen 2020, syteen tai saveen... Jos ei nyt kaupata niin viimeistään draft dayn yhteydessä. Parempi laittaa lihoiksi nyt, niin kauan kun voi saada jotain muutakin kuin 2-3. kierroksen draft pickejä.
 
Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Aika hauska treidi sikäli, että pelaajat ovat saman ikäisiä (neljä päivää ikäeroa), pelanneet yhtä monta peliä tällä kaudella, sekä kasanneet yhtä monta tehopistettä. Jotenkin on sellainen kutina, että Sekacista tulee kovempi äijä, mutta tämä siis pelkkä perstuntuma.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Mielenkiintoinen treidi.

DSP pelasi viime keväänä ihan hyvät pudotuspelit, tehden viisi osumaa. Jiri Sekac pelaa tulokaskauttaan ja omaa ainakin nähdyn perusteella hyvän upsiden. Devante on ollut myös mielestäni hyvä aina kun olen hänet kentällä nähnyt, joten varmasti hänestäkin voi kehittyä hyvän tason power-forward.

@Uniquewn :n viestiin lisäyksenä, että erona on 21 kilogrammaa massassa DSP:n hyväksi, pituuden ollessa molemmilla sama eli 183 senttiä varressa mittaa. Oliko tässä sitten se, mitä Montreal halusi? Anaheimissa kun noita isokokoisia sekä fyysisesti vahvoja hyökkääjiä on, muistaakseni reilusti enemmän kuin Canadiensissa.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Nick Leddy on tehnyt 7 vuoden mittaisen jatkosopimuksen Islandersin kanssa.

Cap hitistä ei ole tietoa vielä, mutta veikataan $4.875 miljoonaa per kausi.

Edit. Sieltä se tieto tulikin samantien, cap hit $5.5 miljoonaa eli jonkin verran veikkaustani enemmän.
 
Viimeksi muokattu:

Juzbe#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders, HPK
Tosi hyvä diili Islesille ja Leddylle, joka on ollut yksi tärkeimpiä puolustajia tällä kaudella. Ehkä hiukan korkeampi cap hit kuin olisin toivonut mutta toisaalta kehityskaaren jatkuessa samanlaisena, on Leddy varmasti sopimuksensa arvoinen.
 
heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings

RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Tosi hyvä diili Islesille ja Leddylle, joka on ollut yksi tärkeimpiä puolustajia tällä kaudella. Ehkä hiukan korkeampi cap hit kuin olisin toivonut mutta toisaalta kehityskaaren jatkuessa samanlaisena, on Leddy varmasti sopimuksensa arvoinen.
Noh, vähän ylihintaisena pidän. Tuo 4.875m 7v sopparille olisi voinut olla ihan hyvä, mutta toki kun noin pitkiä soppareita tehdään niin joudutaan ennustamaan capin kasvua ja potentiaalin lunastamista jne. Ehkä 5m olisin tuohon tämän hetkisillä tiedoilla tyrkännyt.
 
Plair

Jäsen
Sieltähän se Bergenheimin uusi seura varmistui, eli Wildin riveihin vie laiturin tie. Vaihtokaupassa Wildiin siirtyy Bergenheimin lisäksi Floridan seitsemännen kierroksen varausvuoro vuoden 2016 draftiin. Toiseen suuntaan sitten Wildin kolmannen kierroksen varausvuoro niin ikään vuoden 2016 draftiin.
 
Snagari

Halvalla meni Shoon. Veikkaan osoittautuvan pienimuotoiseksi ryöstöksi, vaikkei nyt ihan kovimpaan contender-joukkueeseen siirtynytkään. Minnesotan suomalaisjaosto sai yhden lisäyksen.
 
MiksuMan

Jäsen
Erittäin surullista että Bergerheim myytiin, mutta jos mies ei viihtynyt Floridassa niin ei viihtynyt. Vielä surullisempaa, että tästä taistelijasta ja tärkeiden maalien tekijästä saatiin vittu varausvuoro. Paska kauppa Tallonilta!
 
Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siinä meni joukkueen paras playoff pelaaja halvalla. Mielelläni olisin nähnyt Seanin Floridassa myös jatkossa. Oliko tyytymättömyyteen mitään muuta syytä kuin se että ollut healthy scratch pidemmän aikaa?
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Onkos tänä vuonna jotenkin korkealla noiden UFA-pelaajien hinnat vai mistä moinen ajatus, että olisi Bergenheim mennyt halvalla? Mielestäni aika normaali hinta tässä vaiheessa vuotta. Vai oliko tässä jotain sarkasmia mukana mitä en tajunnut.
 
Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves

Ihan muistikuvilla mennään, mutta eikö Tallon ilmoittanut ihan julkisestikin tai vuotanut jokseenkin tarkoituksellisesti ulos, että Bergenheimin pyyntihinta lähtee 3rd rounderista?
 
Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onkos tänä vuonna jotenkin korkealla noiden UFA-pelaajien hinnat vai mistä moinen ajatus, että olisi Bergenheim mennyt halvalla? Mielestäni aika normaali hinta tässä vaiheessa vuotta. Vai oliko tässä jotain sarkasmia mukana mitä en tajunnut.
Lähinnä siinä että Bergy olisi varmasti mahdollisissa playoffeissa auttanut enemmän kuin varausvuoro.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Lähinnä siinä että Bergy olisi varmasti mahdollisissa playoffeissa auttanut enemmän kuin varausvuoro.
Jaa niin no joo siinä mielessä. Mutta eikös Bergenheim itse ole pyytänyt siirtoa? Tiedä sitten kuinka tervettä se on joukkueelle jos pudotuspeleihin asti väkisin pidetään mukana kaveri, joka haluaa pois joukkueesta. Itse olisin hämmästynyt jos häntä ei olisi myyty. Ja olisin myös hämmästynyt jos vaihdossa olisi tullut muuta kuin varausvuoro.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Lähinnä siinä että Bergy olisi varmasti mahdollisissa playoffeissa auttanut enemmän kuin varausvuoro.

Paljonko se Bergenheim olisi joukkuetta auttanut, kun ei pääse edes kentälle pelaamaan? Ainakaan viime aikoina ei ole tosiaan millään tavalla auttanut Panthersia siinä tärkeimmässä, eli sinne playoffeihin pääsemisessä. Jos kerran valmentaja ei luota pelaajaan, niin pelaajaa lienee aika turha pitää enää riveissä, ellei sitten valmentajaa lähdetä vaihtamaan.

3.kierros on hyvä vastine Bergenheimin kaltaisesta rental-pelaajasta.
 
Defensefirst

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Gylfi Sigurdsson
Lähinnä siinä että Bergy olisi varmasti mahdollisissa playoffeissa auttanut enemmän kuin varausvuoro.

En nyt löytänyt Tallonin vastikään antamaa haastattelua, sanoi kuitenkin Bergenheimista kysyttäessä että jos et halua olla Panther, sinut kaupataan. Eli aivan turha miettiä tuollaisia. Aivan hyvä hinta UFA-pelaajasta.
 
muuttohaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Wasa Royals
En nyt löytänyt Tallonin vastikään antamaa haastattelua, sanoi kuitenkin Bergenheimista kysyttäessä että jos et halua olla Panther, sinut kaupataan. Eli aivan turha miettiä tuollaisia. Aivan hyvä hinta UFA-pelaajasta.

Ei taida olla sama haastattelu johon viittaat, mutta tällaiseen juttuun törmäsin NHL:n virallisilla sivuilla (http://www.nhl.com/ice/news.htm?id=754958&navid=nhl:topheads)

Tallonin viesti on selkeä:

"Sean was frustrated with his lack of ice time. He came to me ... and I felt that maybe it was better if he went elsewhere. You don't have to tell me twice,"

Mitään järkeä pitää turhautunutta pelaajaa kopissa (toki näitäkin on nähty) joka on pelkkä rasite joukkueelle. Helppoa kauppatavaraahan tuollainen rental player kuitenkin on ja 3. kierroksen varausvuoro on mielestäni ihan kelpo hinta, varsinkin kun ottaa huomioon ettei Bergyä päästetty vahvistamaan sellaista joukkuetta joka millään tavalla heikentäisi Floridan mahdollisuuksia yltää pudotuspeleihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös