Karsinnan välttäminen kaikin keinoin!

  • 96 420
  • 273
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
Paniikkinappula näköjään hakattu jo pohjaan täällä kun Jääsalmista ja Mäkisistä puhutaan. Koittakaahan nyt vähän ryhdistäytyä. Vaikka olivathan nuo Kuopion ottelun ketjut aivan vitsi valmennusjohdolta; Yorkista tehdään uutta Heinoa ja Helmistä peluutetaan keskellä vaikka kohta on puoli vuotta siitä kun todettiin ettei siitä paskasta nyt ainakaan sille pelipaikalle ole liigatasolla.


Mäkinen oli vain osoitus että kyllä tarvittaessa löytyy miehiä ottamaan vetovastuun liigajoukkueesta vaikka kesken karsintojen ei sen enempiä.

Minä vertasin vaan Räsästä meidän vajaan kauden ihmeeseen eli Jääsalmeen.
Voihan se olla että Räsänen on kaikkien aikojen jääkiekko kuru ala Sihvonen ei vaan piilevät kyvyt pääse valloilleen.


Niin eli valmentajallakin on mennyt alkanut menemään puurot ja vellit sekaisin.
ja BANIC button löytynyt.
 

Clubber"s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Naapuripöytään vaan semmoinen toteamus, ettei Pelicans kuitenkaan ole mihinkään liigasta lähdössä missään tapauksessa. Jos nyt sattuisikin että karsintaan menisitte ja siellä jopa venyisi ihan täyteen ottelusarjaan ja turkoosipaidoilla olisi senverran kapakkaillan jälkeen krapulaa päällä että sen viimeisen ratkaisevan matsin nyt häviäisi, niin lopputulos on kumminkin se että liigaa vaan laajennetaan yhden KooKoon verran ja siinä kaikki.Tässävaiheessa kun pelejä on nykyisin liikaa jo muutenkin voisi sarjan kasvaminen yhdellä joukkueella viimeinkin aiheuttaa jopa sen että keskinäisiä matseja hiukan vähennettäisiin eikä kuopiolaisten ja lahtelaisten tarvitsisi enää ensikaudella matkustaa keskenään eestas 7 kertaa kevään aikana tammikuun taaplausten ja huhtikuun huhuilujen merkeissä, vaan systeemiä rukattaisiin vähemmille peleille.Täytyy nyt ottaa vielä turinan päätteeksi tuo kaiken taustalla leijuva euroliigakin, jos sellainen toteutuu niin silloin kotoiseen SM-liigaan nousee osa mestistä pelaamaan ja ollaan ihan uuden aikakauden kynnyksellä.

Semmonen puhtaasti kotimainen liiga voisi olla uusi terve tuote jossa lahtelainenkin edustuskiekkoilu pääsee esille asiaankuuluvalla tavalla.
Ellei Pelicans OY sitten suuntaa sinne euroliigaan itsekin? Seuran markkinointi on ollut varsin näkyvää tälläkaudella , kun töllön avaa niin sieltä on putkahdellut tämän tästä seuran TV-mainos.
Lisäksi suunnitellaan omaa jättimäistä ulkoilma-ottelua 2012. Kaikki tämä toiminta on strategisesti järkevää ja viestii vakaasta uskosta tulevaan.
Meillä kuopiossa painettiin paniikkinappuloita muinoin pohjaan niin paljon ja usein että käsi meni konsolista läpi, siihen ei päijät-hämeessä varmaan ole suuressa mitassa aihetta kun tätä kokonaisuutta nyt katsellaan eteenpäin.
Tuli turinoitua ihan siitä riippumatta mikä seura on viimeisenä, koska itse on uitu syvissä keltaisissa vesissä päälakea myöten aikoinaan ja kauan eli tunne on varsin tuttu mitä ikinä näinä päivinä sielläpäin mielessä sitten liikkuukin.
 
Otsikon vastaisesti meikäläinen alkanut toivomaan karsintoja, olisi ainakin näennäisesti jotain jännättävää vaikka käytännön tasolla mestisporukan mahikset ovat yhtä hyvät kuin Apollo Creedillä Ivan Dragoa vastaan. Kookoo ehdoton suosikkivastus koska pääsee niin kätevästi junalla täältä Lahesta, jonnekin Mikkeliin ei kiinnostaisi lähteä yhtään seikkailemaan. Yhtä kaikki, molemmilta reissuilta tilauksessa hirveät muussit, vaikea nähdä että sieltä muuten saa mitään viihdykettä irti.
 

Pianisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Otsikon vastaisesti meikäläinen alkanut toivomaan karsintoja, olisi ainakin näennäisesti jotain jännättävää vaikka käytännön tasolla mestisporukan mahikset ovat yhtä hyvät kuin Apollo Creedillä Ivan Dragoa vastaan.

Joo o. Siltähän se saattaa tuntua mutta kentällä on niin paljon henkimaailman juttuja että ei se ole aina ihan niin yksinkertaista. Mestisporukat treenaa ny Siperian olosuhteissa ja voi tulla kivikasvosena Rockyna kehään. Mutta hienoa kuitenkin että jännittämiseen suhtaudutaan siellä positiivisesti. Mulle piti järkätä karsintojen jälkeen terapiaa. Ei muuta ku näennäisiä jännittämisiä sinne jos karsintoihin tie vie.
 

Kaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Jets, Green Bay, ENCE, Tazen ARTA-viha
Kyllä alkaa olemaan Räsänenkin aika loppu, kun katselin Ässät-pelin lehdistötilaisuutta, eikä tietysti ihme kun herra ei näytä saavan mitään otetta tohon jengiin. Paistoi silti vähän liian helposti läpi, ettei nappaa sitten yhtään. Eikä pelissä kyllä ollut meidän kannalta mitään hyvää, ei edes Räsäsen mainostamaa kaksinkamppailu-pelaamista.

Saisi alkaa se ryhtiliike hiljalleen tulla, menee muuten tiukille.
 

Esmeralda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Heki,Tinatuopit
Mielestäni Räsäsen aika on ohi, vaikka kuinka häntä arvostan, joukkue on täysin aneeminen, suurin osa pelaa junnukontaktia tällä hetkellä.
Verratkaa nyt viimeisiä vastustajia HIFKIÄ ja ÄSSIÄ, heillä oli kunnianhimo ja asenne näkyvissä, mitä meillä ....?
TÄYTTÄ PASKAA:::
 

jsavolai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat,TiTu,Akaan Kiekko,Pelicans
Ei taija Räsästä kiinnostaa ihan hirveästi kun ensikaudella ei duunit Lahdessa ja jatku. Toisaalta eipä tällä esityksellä hirveästi tarvia miettiä mitään jatkoa Liigassa muutenkaan.

Tässähän alkaa kaipailemaan Toivolaa takaisin :(. Jotain siis tarttis tehdä tai Kouvostoliitton poijjaat / Sarvisclubben tulee Lahdessa käymään.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei taija Räsästä kiinnostaa ihan hirveästi kun ensikaudella ei duunit Lahdessa ja jatku. Toisaalta eipä tällä esityksellä hirveästi tarvia miettiä mitään jatkoa Liigassa muutenkaan.

Aivan varmasti kiinnostaa, mutta minkäs teet, kun ote on menetetty. Joukkue ei yksinkertaisesti ole enää Räsäsen takana eikä hallinnassa, jos yhtään ulospäin näkyviä merkkejä on uskominen. Räsäsellä ei ole varmasti halua pudottaa pitkäaikaista työnantajaansa alemmas, eikä putoaminen olisi kovin hyvä merkintä ansioluetteloonkaan.

Eiköhän Yorkit, Helmiset ja kumppanit pärjää edelleen Mestiksen seuroja vastaan, joten kyllä Pelicans liigassa pysyy. Saadaanpahan muutama matsi lisää ja yleisötuloja.

Saneerauksesta selvitty, uusi nousu alkamassa. Mikäs sen hienompi startti, kuin liigakarsinnat.
 

Mike Hyndman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Otsikon voisi vääntää muotoon, karsintojen voittaminen keinolla millä hyvänsä.

Karsinnat ovat lähes varmat, jos Tyrväinen jatkaa samalla linjalla. Mies pilaa koko joukkueen pelin omalla egoilullaan. Itseäni ei moinen tyyli miellytä pätkääkään. Kuinka joku voi ylistää miestä, jonka jäähyjen takia on menetetty ote ja pisteitä lukemattomissa otteluissa.

Penkin taakse joku muu tai ainakin lisävoimia sinne on saatava. Räsäsen esitykset ovat Toivolankin aikoja HUOMATTAVASTI heikompia.

Mikäli Eloranta vapautuu Lustenausta ennen karsintoja niin ehdottomasti olisi saatava lisävoimiksi penkin taakse. Olkoon pelikirja miltä vuosikymmeneltä tahansa niin ainaakaan huonompi se ei ole, kuin nykyinen. Puolustuspelaamiseen toisi varmasti jotakin järkeä.

Rockynkin piti olla ns. asiantuntijoiden mukaan ihan out, mutta kappas vaan siellähän se Ässät porskuttaa kärkikahinoissa.

Pelicans on kaatunut täydellisesti valmennukseen, ei huonoihin hankintoihin. Jokainen jääkiekkoa seuraava tajuaa, ettei kaikkien pelaajien taso voi romahtaa ilman, että heitä peluutetaan taitojensa vastaisella tavalla.

Mistä muuten on muodostunut Räsäselle tämä arvostus? Pistesaldo liigavalmentajana on tyrmistyttävän heikko. Ei ole lienee aiheetonta verrata Jukka-Villeihin ja Jamin rokkikiekko aikoihin. Materiaalikin on Räsäsellä ihan muuta, kuin edellämainituilla.

Parasta lahtelaisessa kiekossa on yleisö. 4000 huiteissa keskiarvo jumbojoukkueella on erittäin hyvä lukema. Hiljaahan siellä ollaan, mutta eipä siellä aihetta ole hirveisiin riemunkiljahduksiin ollut.
 
Nyt ollaan sen kuopan reunalla mistä pääsee sellaiseen mentaalisen tilaan että mestisjengikin pyyhkii lattiaa. Ei vielä mutta jos kaverit antavat itsestään yhtä paljon kuin toimistorotat perus tiistaina kaheksasta neljään jatkossakin asennevammainen lammaslauma voi olla kusessa karsinnoissa. Luulisi että edes Nupe potkisi porukkaa eteenpäin.
 

play_on

Jäsen
Suosikkijoukkue
dirty dozen
Miten mua jotenkin hymyilyttää...Eihän siitä ole puoltakaan vuotta, kun porukka lähes yksissä tuumin vaati Toivolaa pihalle, perustellen ettei huonompaa vaan voi olla olemassa. Nyt sama tuntuu toistuvan. Tekee mieli kysyä jälleen tässäkin yhteydessä, että kuka tilalle tai täydentämään valmennusta?

Luulisi että edes Nupe potkisi porukkaa eteenpäin.

Kyllä sieltä vielä irtoaa, ei vaan ole oikeat pelit vielä alkaneet.
 

Mike Hyndman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Miten mua jotenkin hymyilyttää...Eihän siitä ole puoltakaan vuotta, kun porukka lähes yksissä tuumin vaati Toivolaa pihalle, perustellen ettei huonompaa vaan voi olla olemassa. Nyt sama tuntuu toistuvan. Tekee mieli kysyä jälleen tässäkin yhteydessä, että kuka tilalle tai täydentämään valmennusta?

Faktat puhuvat puolestaan. Huonompi on löytynyt.Toivola oli pakko poistaa rivistä ja jälkiviisaana nyt tiedetään, että Jope ei ole sen parempi.

Pirin Lustenau pelaa playoffeja ja todennnäköisesti vapautuu ennen karsintojen alkamista. Mikäli niihin joudutaan, näkisin Pirin ihan asiallisena tukena Räsäselle ja Nupelle karsinnoissa. Onhan Piri niissä ollut ennenkin. Häviämässä sekä voittamassa. Tietäisi varmasti kuinka niihin peleihin tulee suhtautua.
 
Miten mua jotenkin hymyilyttää...Eihän siitä ole puoltakaan vuotta, kun porukka lähes yksissä tuumin vaati Toivolaa pihalle, perustellen ettei huonompaa vaan voi olla olemassa. Nyt sama tuntuu toistuvan. Tekee mieli kysyä jälleen tässäkin yhteydessä, että kuka tilalle tai täydentämään valmennusta?

Totta. Itsekin heräsin liian myöhään, olisi Toivola pitänyt yli puoli vuotta sitten dumbata pihalle. Uskoin mystiseen toiseen kauteen vaan mitä jäi perinnöksi; Päin vittuja kasattu joukkue ja koutsina pakkorako-Räsänen. Viime keväänä olisi pitänyt olla jo hereillä, koutsiehtoja olisi ollut muitakin kuin pakkorako ja luultavasti pätevämpi koutsi olisi kasannut porukan järkevämmin yhdessä Nurmisen kanssa.

Ei tässä kannata enää ketään roudata pakkaa sekottamaan. Se olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin, mutta tavallaan tässäkin seistiin muna kädessä kuten Toivolan kanssa.
 

Morso

Jäsen
Tuli tämmöinen hullu ajatus mieleen:

HeKin pelit loppuneet tältä kaudelta ja siellähän kauden loppu oli erittäin nousujohtoinen. Huonon alkukauden jälkeen alkoi heidän nousu. Aluksi varmistivat sarjapaikkan ja pääsivät melkein pudotuspeleihinkin. Runkosarjan lopussa heidän kuntopuntarinsa oli sarjan kärkeä. Heinolalaisten päävalmentaja Sinkkosen jatkosta en tiedä, mutta kuvittelisin miehen jatkavan heinolalaisten puikoissa ensi kaudellakin.

Jos Räsäsen eväät syöty ja mies ei saa otetta pelajiin niin turhaa sellaista katsella. Tosiasia on, että kyseisen valmentajan peli on menetetty, jos ei saa otetta valmennettaviinsa oli pelikirja miten hyvä tahansa.

Maksavana asiakkaana odotan rahoille jotain muutakin vastiketta kuin jatkuvia tappioita. Pelsuistahan kävi moni pelaaja pyörähtämässä HeKissä, joten Sinkkonen olisi osalle pelaajista jo valmiiksi tuttu ja parempi haku näin nopealla aikataululla kuin organisaation ulkopuolelta olisi saatavissa tämmöisen keikkatyöhön.

Olen valmis katsomaan tätä Räsäsen palloilua vielä jonkin aikaa, mutta koviakin ratkaisuja joutuu tekemään, että ensi kaudellakin nähdään lahtelaista pääsarjatason kiekkoilua. Olisin valmis pistämään ukon jo nyt pihalle, mutta jos tilanne/pelaaminen ei muutu parilla seuraavalla kierroksella tulen jopa vaatimaan sitä.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
No jaa. Toivola pääsi kaksi kertaa kasaamaan joukkueen, vetämään kesätreenit, harjoituskauden, eikä silti saanut jengistä juuri sen enempää kuin nytkään, eikä läheskään mitään sääliplayoff-tason kiekkoilua.

Pidän sitä edelleen kovempana "meriittinä" verrattuna Räpsän tulipalonsammutus-operaatioon, jossa sai kesken kauden käsiinsä valmiiksi kurittoman, housuunsa paskoneen ja naurettavan huonosti kasatun ämmälauman, jonka Toivola ystävällisesti perintönään jätti.

Eipä silti, tekisi Räsäsellekin varmasti hyvää palata ensi kaudeksi perusasioihin ja ottaa joku Kiekko-Vantaa komentoonsa. Jotain tilanteesta kertoo se, että Piri Eloranta karsintoihin apuvalmentajaksi ei enää edes kuulosta aivan hullulta vaihtoehdolta. Toki jämäkällä perussuorituksella ja edes pienellä ammattiylpeydellä, jota saa noiden perseilijöiden joukosta tällä hetkellä hakea, pitäisi Mestis-joukkue kaatua neljästi.


EDIT: Sinkkonen, ei kiitos.
 

Jeeveli

Jäsen
Pirin Lustenau pelaa playoffeja ja todennnäköisesti vapautuu ennen karsintojen alkamista. Mikäli niihin joudutaan, näkisin Pirin ihan asiallisena tukena Räsäselle ja Nupelle karsinnoissa. Onhan Piri niissä ollut ennenkin. Häviämässä sekä voittamassa. Tietäisi varmasti kuinka niihin peleihin tulee suhtautua.
Tämä ei kuullosta ollenkaan tuhoon tuomitulta idealta, jos mies vain olisi käytettävissä. Tuon tueksi tulemisen sijaan, vaihtaminen suoraan Räsäsen tilalle karsintojen ajaksi, saattaisi toimia jopa parempana herätyksenä koko joukkueelle. Kaksi Lahti-kiekon legendaa, jotka ei varmasti halua oman joukkueensa putoavan, penkin taakse, niin varmasti olisi motivointi pelaajien suuntaan kunnossa.
Lisäksi kun tiedossa on se, että mies tulee ensi kaudeksi valmentamaan Pelicansin A-junnuja, niin "muutto" Lahteen on joka tapauksessa keväällä edessä, mutta se nyt on muiden ketjujen asiaa.
 

Esmeralda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Heki,Tinatuopit
Nyt täytyy ihmetellä, että karsintoihin meneminen riippuu Tyrskyn pelaamisesta, Hyndman vai K.E.? Mitä on tehnyt York, Helminen, Dickensson..ymym Pelsun yv-miehet?
Hei haloo, siinä on pelaaja joka pelaa suurella asenteella ja vieläkin vaikka ei pelaa ylivoimaa, johtaa Pelsun maalintekotilastoa.
Eilisen pelin perusteella jos Tyrsky olisi poissa, voitaisiin ilmoittautua mimmiliigaan !
 

Mike Hyndman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Nyt täytyy ihmetellä, että karsintoihin meneminen riippuu Tyrskyn pelaamisesta, Hyndman vai K.E.? Mitä on tehnyt York, Helminen, Dickensson..ymym Pelsun yv-miehet?
Hei haloo, siinä on pelaaja joka pelaa suurella asenteella ja vieläkin vaikka ei pelaa ylivoimaa, johtaa Pelsun maalintekotilastoa.
Eilisen pelin perusteella jos Tyrsky olisi poissa, voitaisiin ilmoittautua mimmiliigaan !

Vastustajan pelaajia tippuu kokoonpanosta lähes joka pelissä. Olkoon vaikka kuinka suuri sydän niin pelaa sääntöjen ulkopuolella. Taklauksista ei ole mitään hyötyä, kun aina napsahtaa 5 min. Vaarallinen mies ratkaisuotteluissa, omalle joukkueelleen.(Taklaukset vielä usein täysin turhia hyökkäyspäässä.)

Turha puolustella, kun taklaukset ovat pääsääntöisesti epäpuhtaita, kädet ylhäällä, kova vauhti ja suuntautuu vastustajan päähän. Pelimieshän Antti on kunhan maltti ja vastustajan oikeanlainen kunnioitus saadaan kohdalleen.

Eihän siellä kukaan muukaan onnistunut ole, muttei ole tällaisia ylilyöntejäkään sattunut jatkuvalla syötöllä.

Pelejä ei todellakaan voiteta jäähyaitiosta käsin. Voitoistahan tässä käsittääkseni pelataan eikä siitä kenellä on kukkahattu tai jotakin muuta päässään.

Yleensä jumbona majailee porukka, joka on jäähytilaston ykkönen, niin nytkin.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eilinen taklaus ei suuntautunut päähän. Toki osui kropan jälkeen.

Muuten olen hieman samaa mieltä Tyrväisestä. Tällä hetkellä kaverista ei ole apua joukkueelle. Maaleja ei enää tule ja näistä taklauksista (joista SM-liigassa tulee 5min, oli puhdas tai ei) ei ole joukkueelle mitään hyötyä. Paljon on Antilla parannettavaa, jos aikoo NHL:ssä vielä pelata. Nyt kannattaisi keskittyä olennaiseen. Taklata saa, mutta onhan vauhti välillä aivan järjetön.

Tähän on nyt tultu, jopa Piri kuulostaisi hyvältä vaihtoehdolta. Toivolan potkut oli ihan oikea ratkaisu, mutta nyt Räsänen ei ole oikea mies, vaikka niin toivoin.
 

play_on

Jäsen
Suosikkijoukkue
dirty dozen
Totta. Itsekin heräsin liian myöhään, olisi Toivola pitänyt yli puoli vuotta sitten dumbata pihalle.

Olen samaa mieltä siitä että mikäli Toivola olisi vaihdettu jo viime keväänä, niin tulos olisi hyvinkin mahdollisesti erilainen tällä hetkellä. Ei näillä nimillä pitäisi olla karsimassa. Ja siltikin olen tyytyväinen seurajohdon linjauksiin, että annetaan se reilu mahdollisuus - jonka Toivola lopulta saikin - ja seistään sanojen/sopimusten takana (tässä tapauksessa tiettyyn rajaan asti).

***

Ongelma oli viime syksynä Toivolaa vaihdettaessa se oikeanlaisen korvaajan puute ja tilanne on nähdäkseni hyvinkin samankaltainen juuri nyt. Missä on se oikea nimi Räsäsen tilalle, jottei sotketa palettia ihan lopullisesti?
 

Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Tämä ei kuullosta ollenkaan tuhoon tuomitulta idealta, jos mies vain olisi käytettävissä. Tuon tueksi tulemisen sijaan, vaihtaminen suoraan Räsäsen tilalle karsintojen ajaksi, saattaisi toimia jopa parempana herätyksenä koko joukkueelle. Kaksi Lahti-kiekon legendaa, jotka ei varmasti halua oman joukkueensa putoavan, penkin taakse, niin varmasti olisi motivointi pelaajien suuntaan kunnossa.
Lisäksi kun tiedossa on se, että mies tulee ensi kaudeksi valmentamaan Pelicansin A-junnuja, niin "muutto" Lahteen on joka tapauksessa keväällä edessä, mutta se nyt on muiden ketjujen asiaa.

Joo....ja voishan sinne aitioon roudata myös Koskisen Pilen ja Toivasen Haran motivoimaan poikia. Ja Mäkelän Mälli vielä kertomaan miten maaleja tehdään.

Meinaatteko oikeasti, että Pirin muumiokiekolla noustaan kuiville. Sitäpaitsi, eiköhän se Pirin tulo A:han ole melko lailla huhuasteella...ja toivottavasti pysyykin. Räpsä A:han, niin sieltä saattaa joku pelaaja kypsyä liigapelurin mittoihin. Pirin opeilla pärjää ehkä Turkin liigassa.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Hieman OT:na mutta edelliseen viestiin vastausta, eli mikäli tietoni paikkaansa pitää Kari Eloranta on varmasti A nuorten koutsi ensi kaudella ja siitä on jo sovittu seuran kanssa.
Kari Jalosella oli kuulemma tuohon A:n valmentaja hakuun se mielipide että hän haluaa Elorannan sinne valmentamaan.

Mitään tiedotustahan ei asiasta ole, mutta itse olen yhtä varma siitä että Eloranta valmentaa A:ta kuin siitä että Jalonen-Rautio valmentaa Pelicansia ensi kaudella.
 

Henssa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Älä käy mulle vittuilee
Oli Pelicansien sivuilla joku tiedote, jossa mainittiin Elorannan tulevan A-junioreihin ensikaudella. En vaan löydä sitä enää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös