Karsinnan välttäminen kaikin keinoin!

  • 96 446
  • 273

play_on

Jäsen
Suosikkijoukkue
dirty dozen
Pelicansin pistekertymä Räsäsen aikana on 0,87p/ottelu.
Kuten Pikkarainen jossain haastattelussa totesi olevansa vahvasti tunnepuolen valmentaja. Räsäsestä mainitaan täysin päinvastaista. Aivan sama kuinka hienoja käppyröitä saa piirrettyä, jos ei saa pelaajia innostumaan.

Hetkinen, siis valmennus vai päävalmentaja?

Joka tapauksessa tämä 0.87p/ott Räsänen valmentaa SM-liigassa, kun meriiteiltään yhden tappiollisen sarjan nollasuorituksella CV:hen kirjannut Pikkarainen Mestiksessä. Samalla sarjatasolla valmentaa myös Lehkonenkin eikä ehkä ihan ilman syytä. Eipä siinä, saman tason nollasuoritusta vetää Räpsäkin toistaiseksi.

Nuo tunnepuolen jutut ja niiden laskeminen jotenkin erityisen positiiviseksi on hieman sellainen tilanne- ja tapauskohtainen asia. Ei sitä itsestäänselvästi voi pitää mitenkään erityisenä asiana. Pelicans valmennuksessa tunnepuolen asiat eivät tosiaankaan kuulu Räpsän repertuaariin, mutta uskon Pelicans valmennuksen siltikin pärjäävän tällä saralla "ihan kivasti". Siinä missä nämä Mestiksen liigaehdokkaat profiloituvat kovasti urallaan eteenpäin pyrkiviin yksilöihinsä, niin Pelicansilla penkin takana on kokonaisuus jonka haastamisessa Mestis-seuroilla on tekemistä.

Jos ajatellaan puhtaasti tätä kautta, eikä mietitä omien junnujen kehittämistä yms. niin Hurri ja Uotila olisivat vaihtolistassa ensimmäisinä ja heidän paikalle pari kookkaampaa ja vahvempaa peruspakkia.

Hassua sinänsä että valitsit juuri nämä kaksi nimeä. Ihan kaikkea ei pelaajista näe Jatkoajan pelaajakorteistakaan, vaikka kilot ja tehopisteet sieltä löytyvätkin.

Hurri on ollut parin kuukauden ajan Pelicansin kärkipakkeja suoritusvarmuudellaan ja tasaisuudellaan. Juuri tällä hetkellä arvostan Hurrin kokonaisuutena jopa Pelicansin parhaimmaksi puolustajaksi vaikka ylivoimalla ei kentälle olekaan ollut asiaa. Äskettäin jatkosopimuksen allekirjoittanutta Hurria verrattiin Nurmisen toimesta nuoreen Janne Laukkaseen, eikä mielestäni ollenkaan turhaan. Toki nämä vertailut ovat aina vaarallisia, mutta tässä tapauksessa vertailu ei aivan katteetonkaan ole.

Katastrofi syksyn jälkeen Uotila on parantanut otteitaan ja varsin merkittävästi. Ehkä keskittyminen juuri siihen miehen hallitsemaan peruspuolustajan reippaaseen ja fyysiseenkin pelaamiseen on ollut avain onneen, kun kiekolliset virheet ovat vähentyneet selvästi. Uotilalla vastustajat pysyvät maalinedustalla niin hyvin kuin Pelicans pakistolla nyt vaan voi pysyä ja kävipä Uotila esiintymässä tuolla Korkeavuoren ja Rahkolan sarjatason peleissä ihan kohtuullisella menestyksellä.

Yleisesti Pelicans pakisto on kasattu siten, että siellä ei ole yhtäkään puupäätä jolla ei tee kiekollisena mitään vaan siellä on jokainen pelaaja vähintäänkin kelvollisia kiekollisilta ominaisuuksiltaan liigaan. Linjattuun fyysisyyteen pakistoa rakennettaessa olin ja olen edelleenkin tyytyväinen. H.Blomqvist nyt vaan sattui olemaan taas tätä vemppaosastoa jonka pelit loppuivat selkävammaan. Siinä olisi ollut kiekollisena Porinkin ilkeimpiä nöyryyttävä ja fyysisyydeltään jopa sinne Satakuntaan kelpaava puolustaja. Ihan kakkospariin asti. Toki voidaan ajatella, että olisiko Pelicansiin tarvittu hieman enemmän erityisosaamista kiekolliseen peliin, kun Latvalakin alkaa jo sivuuttaa parasta ennen päivämääräänsä. Yhtä kaikki, jos puhutaan korkeavuorista & kumpp. niin meidän "hurrit ja uotilat" ovat ehkä aavistuksen vielä edellä. Joka osa-alueella.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Ja onhan siitä kuitenkin aikaa, kun Korkeavuori Pelsuista lähti. Tätä nykyä vahvistaisi lahtelaisten pakistoa.
Viimeisellä liigakaudellaan Korkevuoren +/- oli +5. Ihan hyvin karsintoihin ajautuneen joukkueen kolmosparissa.

En tiedä mitä haen tällä takaa, mutta huvikseni kaivelin Ilveksen tilastoja viime kaudelta. Liigajumbon pakistossa eniten otteluita pelasivat:

O. Pelaajan nimi +/-
52. Antti Bruun +7
58. Mikko Kuukka +6
38. Antti Hulkkonen +3
32. Arto Tukio -3
47. Juuso Akkanen -3
55. Markus Seikola -7
---------------------
22. Ryan Glenn 0

Kukaan ei kaipaa ainakaan Antti Hulkkosta SM-Liigaan...
 

NuuskaHP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tuola otettiinkin hyvin esille se tosiseikka, että aikanaan kun 1-divisioonasta noustiin liigaan, esimerkiksi nyt otettakoon Kärpät, niin rosterit oli kyllä aikalailla eritasoisia siihen verrattuna kun tänäpäivänä on esim KooKoo:n vastaavaan jolla he yrittävät liiganousua.

Jos karsinnat Lahdessa toteutuvat, niin hymyssäsuin kyllä voi tepastella Isku-Areenalle katselemaan kun liigapaikka säilyy. Ei pahalla, mutta olen vain realisti.. KooKoo voi hyvällä "hengellä" kyllä maksimissaan 1 voiton ottaa mutta en jaksa kyllä uskoa edes siihen. Perusteluita kun aina halutaan, niin otetaan täysin laiska vertauskuva, mutta ajatellaan vaikkapa F1:siä, ei se paskimman tallin kaveri millään mentaliteetti harjoittelulla ja hengellä paalupaikkaa ota, koska yskinkertaisesti auto on vain niin paska.

Niin ja vielä karsinnoista, oikeastaan ihan tervetullut asia jos näin käy, lisää lipputuloja ja "jatkopelejä" ?

Noh, tämähän ei ole vielä edes lukkoon lyöty että Pelicans karsii, mutta jos karsii niin näen sen näin.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Perusteluita kun aina halutaan, niin otetaan täysin laiska vertauskuva, mutta ajatellaan vaikkapa F1:siä, ei se paskimman tallin kaveri millään mentaliteetti harjoittelulla ja hengellä paalupaikkaa ota, koska yskinkertaisesti auto on vain niin paska.

Tuon huonompaa vertausta ei tähän oikeastaan olisi voinut valita. Jääkiekkojoukkue voi syttyä uskomattomiin suorituksiin oikealla psyykkauksella ja asenteella. Formula-auto ei liiku sen kovempaa, vaikka sitä miten "tsemppaisi".
 

Mike Hyndman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Perusteluita kun aina halutaan, niin otetaan täysin laiska vertauskuva, mutta ajatellaan vaikkapa F1:siä, ei se paskimman tallin kaveri millään mentaliteetti harjoittelulla ja hengellä paalupaikkaa ota, koska yskinkertaisesti auto on vain niin paska.

Tuolla mentaliteetilla, jos Pelicans tai kuka tahansa lähtee karsintoihin niin se on "goodbye everybody". Ylimielisyys on pahinta mihin tällaisessa tilanteessa voi sortua.

On se vittumainen tilanne, kun loppusuoralla Ferrarista loppuu bensa ja Minardi pyyhkäisee ohi.

Tottahan se on, että materiaali ero on huikea paperilla, mutta kuten sanottua kentällähän nämä pelit ratkaistaan ja hyvin pitkälti siellä pääkopan sisällä.

Jotenkin on sellainen tuntuma ettei KooKoo tule karsinnassa vastaan. Ei Kouvolassakaan missään paineettomassa tilassa pelata. Siellä on kovat playoffit edessä ennen kuin voidaan puhua mistään karsinnoista. Talousasioista en tiedä, mutta ilmeiseti kuitenkin satsattu mestiksen mittapuulla melkoisesti. Eli on niitä paineita sielläkin.

Pelicansilla on vielä mahdollisuus välttää karsinnat kaikin keinoin, kuten otsikko antaa ymmmärtää.

Vinkki: Heitetään purku omalta alueelta pois, jos ei vapaata syöttötilaa löydy. Nyt mennään sinisen alta takaisin omaa päätyä kohden ja usein vastustaja iskee tähän. Paljon on tullut vastustajalle maaleja näistä turhista ja osin helpoista kiekonmenetyksistä. Eli nöyrä purku pois omalta alueelta. Ei pyritä kiekolliseen peliin omassa päässä, kun sitä ei selkeästi osata.

Joku jo mainitsikin äärimmäisen yksinkertaisen pelitavan, jolla tulisi pelata. Näin sen itsekin näkisin. Omat tyhmät virheet pois ja yv. pikkaisen tehokkaammaksi niin karsinnoissa on joku muu, kuin Pelicans.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
Ei nyt kuitenkaan verrata KETÄÄN tähän sankariin, sen verran kunnioitusta pitää muille olla.

No itse en ole koskaan ymmäränyt miksi Räsänen on nostettu jalustalle....miksi kertokaa nyt minullekin? Mitä ihmeelllistä tämä mies osaa valmennus puolella...vai onko tiedot ja taidot niin piileviä ettei niitä voi näyttää edes suurelle yleisölle? Kurre lytättiin maan rakoon ja sitten saatiin ihmemies penkin taakse ja eikun alamäki senkun jyrkkeni ja vauhti kiihtyi.

Karsinnat näyttävät jo koputtelevan hallinpääovella...Pitäis vaan löytää mies joka sais pidettyä oven kiinni ettei käy karsinnoissa kylmät vai saadaanko maistaa toistamiseen säälisäilyminen.
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Jotenkin on sellainen tuntuma ettei KooKoo tule karsinnassa vastaan. Ei Kouvolassakaan missään paineettomassa tilassa pelata. Siellä on kovat playoffit edessä ennen kuin voidaan puhua mistään karsinnoista. Talousasioista en tiedä, mutta ilmeiseti kuitenkin satsattu mestiksen mittapuulla melkoisesti. Eli on niitä paineita sielläkin.

Tästä asiasta samoilla linjoilla. Kouvolassa on kovat paineet juurikin mediassa rummutetun liiganousun vuoksi. Mahdollisessa liigakarsinnassa kookoon heikkous tulee olemaan puolustus. Tämän lisäksi kiekkokontrolliin pyrkivä kookoon puolustus tulee olemaan vaikeuksissa omassa päädyssä, jos pelityyliä ei muuteta mahdollisiin karsintoihin.

Vinkki: Heitetään purku omalta alueelta pois, jos ei vapaata syöttötilaa löydy. Nyt mennään sinisen alta takaisin omaa päätyä kohden ja usein vastustaja iskee tähän. Paljon on tullut vastustajalle maaleja näistä turhista ja osin helpoista kiekonmenetyksistä. Eli nöyrä purku pois omalta alueelta. Ei pyritä kiekolliseen peliin omassa päässä, kun sitä ei selkeästi osata.

Joku jo mainitsikin äärimmäisen yksinkertaisen pelitavan, jolla tulisi pelata. Näin sen itsekin näkisin. Omat tyhmät virheet pois ja yv. pikkaisen tehokkaammaksi niin karsinnoissa on joku muu, kuin Pelicans.

Juurikin näin. JOS Jukurit olisi karsijavastus olisi tämä se kohta mihin Jukureiden hyökkäys ja aktiivinen pelitapa iskisi. Jukurit pelaa erittäin agressiivisesti korkealta karvaavalla pelitavalla. Hyökkäyspään kiekonriistoista on tehty paljon maaleja tällä kaudella. Tämän pelityylin toteuttamiseen löytyy myös Jukureilta luisteluvoimaa ja käsiä.

Puolustus Jukureilla on mielestäni kookoon vastaavaa parempi. Tuossa linkki tämän hetken +/- tilastoon http://79.125.21.88/statistics/hockey/rt_score.php?LANG=FI&LID=5&GID=11&TYPE=8&SEASON=2011&nomenu=1&BIND=&ORDER=PM&SHOW=1
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuola otettiinkin hyvin esille se tosiseikka, että aikanaan kun 1-divisioonasta noustiin liigaan, esimerkiksi nyt otettakoon Kärpät, niin rosterit oli kyllä aikalailla eritasoisia siihen verrattuna kun tänäpäivänä on esim KooKoo:n vastaavaan jolla he yrittävät liiganousua.

Kärpäthän on luonnollisesti se, mihin nykyisiä Mestis-jengejä kannattaakin verrata. Jep jep.

Ehkä fiksuinta olisikin verrata kulloistenkin karsijoiden, siis putoajankandidaatin ja nousijaehdokkaan, miehistöjä keskenään. Kyllähän nuo jumbojen kokoonpanot olivat tuolloin reilut kymmenen vuotta sitten todella heikkoja liigatasolle. On sanomattakin selvää, että eri sarjoissa pelaavien seurojen välinen kuilu on kasvanut merkittävästi.

Mestis-joukkue voi voittaa liigajengin yksittäisissä otteluissa, mutta paras seitsemästä sarja on jo tosi paha rasti. Mutta on sitä isompiakin yllätyksiä nähty. Kai KalPankin piti kepittää vahingossa karsintoihin päässyt Pelicans silloin aikoinaan aika helposti, mutta kuinkas sitten kävikään?
 

NuuskaHP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kärpäthän on luonnollisesti se, mihin nykyisiä Mestis-jengejä kannattaakin verrata. Jep jep.

Ehkä fiksuinta olisikin verrata kulloistenkin karsijoiden, siis putoajankandidaatin ja nousijaehdokkaan, miehistöjä keskenään.

Luetun ymmärtämistä ei voi koskaan tarpeaksi harjoitella. En edes minä itse, mutta mielestäni aika selvästi viittasinkin tässä Kärpät tapauksessa sen aikaiseen, eli 1-Divari aikaiseen Kärppien liiganousu materiaaliin, enkä tämänpäivän Krepseihin? Vai olenko väärässä? Jep Jep.

Niin, mikäli se on fiksuinta, niin leikkisästi voidaan verrata jo nyt mitä tahansa liigajengi rosteria näistä putoajakandidaateista (Pelicans, TPS, SaiPa) mahdollisiin nousijaehdokkaisiin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Luetun ymmärtämistä ei voi koskaan tarpeaksi harjoitella. En edes minä itse, mutta mielestäni aika selvästi viittasinkin tässä Kärpät tapauksessa sen aikaiseen, eli 1-Divari aikaiseen Kärppien liiganousu materiaaliin, enkä tämänpäivän Krepseihin? Vai olenko väärässä? Jep Jep.

Joo, ja mistä sait sen käsityksen että mä olisin tarkoittanut Kärppien nykyistä joukkuetta? Eli, jos et vielä tuosta tajunnut, niin sinun mielestäsi siis on ihan järkevää verrata kauden 1999-2000 Kärppiä nykyisiin Mestis-joukkueisiin?
 

NuuskaHP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Joo, ja mistä sait sen käsityksen että mä olisin tarkoittanut Kärppien nykyistä joukkuetta? Eli, jos et vielä tuosta tajunnut, niin sinun mielestäsi siis on ihan järkevää verrata kauden 1999-2000 Kärppiä nykyisiin Mestis-joukkueisiin?

Kuten sanoin, omakin luetun ymmärtäminen on hakusessa. =)

Verrata siinä suhteessa kyllä, että nykyään se nouseminen on haastavampaa touhua niin urheilullistenkin seikkojen puolesta kuin tuohon aikaan. Tämä oli pointti.

Nyt lähti jo niin Offtopiciksi, että yritän pysyä jatkossa aiheessa. Eli karsintojen välttäminen kaikin keinoin.

Niin, vielä kerran, jos karsitaan niin ok. Lipputuloja lipputuloja ja lehdistöhän se vasta innostuu jos Cans karsii. "Lahtelainen kiekkoilu taas kuopassa!" "mestis kutsuu!" jne jne.. Iltalehdenkin muutama herrasmies jos vielä ovat talossa, saa aihetta nälvimiseen jälleen kerran.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Verrata siinä suhteessa kyllä, että nykyään se nouseminen on haastavampaa touhua niin urheilullistenkin seikkojen puolesta kuin tuohon aikaan. Tämä oli pointti.

Ja tästä olemmekin ihan samaa mieltä.

Luonnollisesti sarjojen välillä kuuluukin olla, Kärppien nousujoukkue ns. luonnottomana poikkeuksena. Tuo kuilu kasvoi niin taloudellisesti kuin urheilullisestikin valtavan suureksi suljetun liigan aikana.

Mutta jos nyt vertailee ihan lähivuosia, niin väittäisin tasoeroa mahdollisen Pelicans-KooKoo -parin toteutuessa jonkin verran pienemmäksi kuin mitä aiempien jumbojen/mestisykkösten välillä on ollut.

Perustaen siihen, että Pelicansin nimekkäimmät ja kokeneimmat kärkipelaajat ovat käsittääkseni olleet enemmän tai vähemmän floppeja kaikki. Noista kahden ekan kentän pelaajistahan se ero syntyy. Pöyhösiä, hurreja ja rinkisiä löytyy kyllä Mestiksestäkin. Hovisen tämän kauden tasosta en tosin tiedä tarpeeksi: jos on viimein lunastanut odotukset, niin silloin ero voi olla ratkaiseva.
 

ArPEL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hovisen tämän kauden tasosta en tosin tiedä tarpeeksi: jos on viimein lunastanut odotukset, niin silloin ero voi olla ratkaiseva.

Tämä joukkue ei kyllä kaadu Hoviseen. Pappi on ollut ehdottomasti joukkueen paras pelaaja tänä vuonna. Ei siihen tietysti niin paljon vaadittu ole, mutta kyllä Niko klaarannut kauden upeasti. Elikkäs ehdottomasti on lunastanut odotukset ja osittain jopa yllättänyt minut... Vaikka potentiaalia kaverissa olikin tiedossa.

Tällä hetkellä näyttää, että karsimaan joudutaan koska Tepsi on alkanut pelaamaan kohtuu hyvin. Kun ainakin noita pisteitä napsii hyvään tahtiin tällä hetkellä. Tietysti onhan myös tuo SaiPa tuossa iskuetäisyyden päässä, mutta pitäisi itse alkaa saamaan noita pisteitä.
 

Lohipoika

Jäsen
Lipputuloja lipputuloja ja lehdistöhän se vasta innostuu jos Cans karsii. "Lahtelainen kiekkoilu taas kuopassa!" "mestis kutsuu!" jne jne..

Pliis älä ala käyttämään Suomessakin noista änärilyhenteitä. Ottaa jo ihan tarpeeksi päähän, kun Sens sitä, Caps tätä, Canes tota... Ylimielinen ja omaan joukkueeseesi luottavainen voit olla, mutta älä viitsi alkaa apinoida noitä änärilyhenteitä. Puhutaan me vaan Pelicansista, pelikaaneista, pussinokista ja muista vastaavista ja jätetään nuo holmöt lyhenteet NHL:n puolelle.
 

Mike Hyndman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Ei nyt kuitenkaan verrata KETÄÄN tähän sankariin, sen verran kunnioitusta pitää muille olla.

Samalla tavoin uskon minäkin...tulee mieleen Jukka-Ville Jääsalmi vajaan kauden valmentaja ihme Lahdessa.

Nyt se tulee myös pistesaldon muodossa mieleen. Voi tsiisus miten pieleen meni tääkin homma. Joku nyt tauolla sinne penkin taakse. Lisävoimia sinne on pakko jostakin saada. Nupe lähtee Ruotsin turnaukseen ja eihän näitä Jukka-Villejä voi sinne keskenään jättää.

Oiskos Toejoen Veikolla nyt mitään rakentavaa ehdotusta?
 

Esmeralda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Heki,Tinatuopit
Olen samaa mieltä edellisen kanssa , valmennus on aiva laamannuksissa kaiken suhteen; ketjut elää paniikkimaisesti, ei pystytä pelin sisällä miettimään ketä laittaa takaa-ajoon esim. tänään, taklaajien Sihvosen ja Tyrväisen peliaika vähenee, silloin kun heitä tarvitaan eniten !
Ei mikään ihme että Lukko halusi Brockelhurtista eroon, kyllä tämä "vahvistus" puolustaa niin surkeasti.
Joukkue on tällä hetkellä muutenkin ihan sekaisin ja jos ei valmennus vaihdu tai vahvistu, niin olemme lähellä karsintoja !
 

Isaa

Jäsen
valmennus on aiva laamannuksissa kaiken suhteen; ketjut elää paniikkimaisesti
Noinhan siinä on taas käynyt. Huvittavasti ennen tämän kauden alkua eräässä haastattelussa joku valmentajista totesi, että viime kaudella ruvettiin vähän liikaa ja liian usein pyörittelemään ja sekoittelemaan ketjuja, ja että sitä ei tällä kaudella ainakaan tehdä. Heh heh.
 

Tintti_vaan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heki, Pelicans
Täytyy myöntää, että tuskan hiki alkaa pukata, kun pisteitä ei tipu. Katselin Urholta tämänpäisenkin matsin ja jotenkin näyttää myös siltä, että Hoviselle on saattanut iskeä semmoinen "henkinen" väsy. Ei kai tuo ihmekään ole, kun illasta iltaan on saanut urakoida ja vaikka on tullutkin välillä jo 55:n torjunnan iltoja, ei vaan riitä, kun joukkue ei saa maaleja. En sit tiedä, olisiko jo joukkueen kannalta parempi, että torjuntavastuun ottaisi välillä Kuusela tai Laitinen ? Jotain kuitenkin tarttes tehdä, että joukkue saataisiin hereille !
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
Koskeeko siirtoikkunan umpeutuminen myös valmentajahankintoja?
Joka tapauksessa runkosarjassa on 11 ottelua jäljellä ja 33 pistettä jaossa. Pelsujen pitää voittaa TPS:ää yksi ottelu enemmän.
Hyvin vaikea uskoa, että monikaan valmentaja ottaisi Pelsuja tässä tilanteessa luotsattavakseen. Joka tapauksessa kartoittaisin organisaation sisältä kaikki mahdolliset apukeinot. En tiedä paljonko Räsänen harrastaa kahdenkeskisiä keskusteluja pelaajien kanssa, mutta itse käyttäisin tuota. Vain sitä kautta saadaan selville, mitä pelaaja yksilönä haluaa ja samalla valmentaja voi selvittää oman tahtonsa.

1989–1993 Esko Nokelainen (erotettiin 9. maaliskuuta 1993)
Ja Kari Mäkinen otti vetovastuun kesken karsintojen eli kyllä tarvittaessa Lahdessa sekin homma osataan.

Mäkisen johdolla tippumiselta vältyttiin...vuodeksi
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Paniikkinappula näköjään hakattu jo pohjaan täällä kun Jääsalmista ja Mäkisistä puhutaan. Koittakaahan nyt vähän ryhdistäytyä. Vaikka olivathan nuo Kuopion ottelun ketjut aivan vitsi valmennusjohdolta; Yorkista tehdään uutta Heinoa ja Helmistä peluutetaan keskellä vaikka kohta on puoli vuotta siitä kun todettiin ettei siitä paskasta nyt ainakaan sille pelipaikalle ole liigatasolla.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Helmistä peluutetaan keskellä vaikka kohta on puoli vuotta siitä kun todettiin ettei siitä paskasta nyt ainakaan sille pelipaikalle ole liigatasolla.

Mun mielestä tuo on myytti, että Helminen olisi jotenkin parempi laidassa, kuin keskellä. Suurin piirtein samaa paskaa se on pelipaikasta riippumatta.

Helminen sentterinä: 27. 5+9=14 -6
Helminen laiturina: 22. 3+7=10 -10

Puhtaasti tilastojen valossa Helminen vetää jopa paremmin keskällä, kuin laidassa.

Ainoa, mihin Helminen on kunnolla vahvistusta tuonut on kahden miehen alivoima, jossa Dvaitti on liigan parhaimpia. Mutta vähän muutakin odotettiin, kuin hyvää alivoimapelaamista.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Shejbal kirjoitti:
Mun mielestä tuo on myytti, että Helminen olisi jotenkin parempi laidassa, kuin keskellä. Suurin piirtein samaa paskaa se on pelipaikasta riippumatta.
Ehkä se mielipide johtuu sellaisesta seikasta, että sentterinä pelatessaan nuo jatkuvat kiekonkuskaamiset ja menetykset näyttävät räikeimmiltä, kuin miltä ne näyttäisivät Dwaipen pelatessa laiturina. Koska sentteriä yleensä pidetään peliä rakentavana tekijänä ketjussa.

Loppujen lopuksi kun asiaa pohditaan, niin onhan Helmisestä enemmän keskellä hyötyä kuin laidassa.
Hän lukeutuu kumminkin niihin pelaajiin jolla jalka liikkuu alaspäinkin mentäessä ja jaksaa harrastaa tuota takakarvausta keskialuella yllättävän hyvin.
Laitahyökkääjänä puolustusvelvoitteet ovat pienemmät, joten laidassa ei saada kaikkea irti puolustussuuntaan pelatessa.

Helminen kumminkin on Amerikassa profiloitunut enemmän kahdensuunnan hyökkääjäksi kun miksikään snaipperiksi, joten oli ehkä myös hivenen turhaa olettaa mitään 25 maalia mieheltä.
Toki on silti selvää että Dwaipe on ollut paha pettymys hyökkäyssuuntaan, koska mies hankittiin kärkirooleihin.

Ja mitä kertoo mm. se että. Kaksi kalleinta pelaajaamme Helminen ja York nämä "hyökkäyspään liiderimme" ovat olleet parhaimmillaan puolustuspäässä.

Paremmalla scouttauksella ei karsintaa välttääksemme tarvisi käyttää kaikkia keinoja, kun hankittaisiin oikeita miehiä oikeisiin paikkoihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös