Kanadan junioriliigat 2010–2011

  • 84 783
  • 443

Animal

Jäsen
HCH:n tekstejä useamman vuoden tulkinneena mainitsen välihuomautuksena kahden aiemmissa kirjoituksissa esiin nousseen "hahmon", eli Brad Pawlowskin ja Corey Fultonin ottaneen viime yönä ensimmäisen keskinäisensä kaljaliiga FHL:n ykkösiskijän tittelistä.
 
Missyn Wise ei todellakaan surffaile läpeensä harmaana joutoajan puolella ja tekee liekehtien häkissä juuri oikeita asioita, joten jätkä sunnuntaihin matkaan oikeaoppisesti suoraan aloituksesta Petesin Barron Smithin kanssa ja yksittäiseen tarttuen tyylikkäästi kättää vaihtamalla pyyhkäisi Smithin lakoon.

Tiedä sitten oliko vain kirjoitettu illan lähtörakenteeseen vai kytikö taustalla oliko jotain muutakin, mutta tarjoaako sitten edessä aukeava viikon lähtösuoran herkkupalana tuon Saginawin Camaran sekä Missy illassa ilman saalista jääneen Petesin Mathersin tasonmittauksen ja edelleen terävästi lähti kyllä Camara haastamaan Troopsin O´Neilia oikeallaan.

Toisaalta O´Neilin poimintajuna kyllä jyrää vakuuttavasti ja Camara saa tulevaan viikkoon myös sauman testata Whalersin Devanen tason, joten jätkä päivänselvässä poimintaohjelman suomassa näyteikkunassa kesän varaustilaisuutta silmälläpitäen ja kaiken yllä leijuu lähtökysymyksenä kuinka korkealle sitten ottelee itsensä?

Jr.B:n GOJHL:ssä OS:n Jake McLay tulessa Brantfordin OA Matt Mascarinin kanssa ja McLay lienee taas kesäkauteen boxlan puolella poimimassa raa'atkin pois, mutta Listowelin 1994-syntynyt Ty Bilke myös GOJHL:n sunnuntaihin suorittamassa ja tämän nousevan lähtöhahmon harteilla lepää osaltaan O:n lähtötulevaisuus.

Toki hyvähän se on nähdä jo 16-vuotiaana O:ssa odotusarvoa nimeensä luonut Pawlowski elinvoimaisena ja olisihan sitä 2005-2006 odotellut jätkän nyt kolkuttelevan Show´n portteja varjoissa vaeltamisen sijaan, mutta liikkuisiko urahissi sitten ammattilaiskehissä eri suuntaan ja Mathersin jäädessä ilman osumaa myös Gensin Clark nukkui sunnuntain.
 
Viimeksi muokattu:
OA Paul Bezzo vietti alkurupeaman hyllyllä ja kasattuaan polvensa ottelukuntoon Bulls näytti jätkälle ovea, mutta jatkotarinassa matkasi länteen BCHL:n Pentincton Veesin vahvuuteen ja viskasi sieltä juuri sunnuntaihin hankattoman elonmerkin tuplana.

Näin ollen Ontarion jätkä farmipoikien keskuudessa importtina ja oppinee siinä samalla miten porsaalta katkotaan hampaat, mutta BC:n omana jätkänä Langley Chiefsin Dillon Scholten myös ilmoitellut hanskattomana olemassaolostaan viime kierroksiin ja heittää siinä samalla ammattitaidolla keikkaa siementäjänä.

Toki olisihan tämänkin jätkän nähnyt mielellään suorittamassa Dubissa ja juuri Bezzon Vees hanki Dubissa roolissa sekä sairasosastolla vetäneen Todd Kennedyn oikeudet poimintarupeaman alussa, mutta ei ole jätkä näyttäytynyt ottelevassa ja etsiikö kenties kadonnutta polveaan?

Vielä viime keväänä Memorial Cupin matseissa Spitsin Wallacen suoraan aloituksesta ottanut Quesnel Millionairesin Rigby Burgart painoarvoisena lähtönimenä suorittamisen ytimessä pariin otteeseen BCHL:n lähtövirrassa ja Albertan puolella HCH:n äärilaidaltaan jo kesäkauteen esiin nostama 1993-syntynyt Kootenayn varaus Dylan Schellenberg ottelukuntoisena, joten vetänyt Drumheller Dragonsin paidassa AJHL:ssä ja saako odotusarvoa hahmossaan kantavana lähtöhahmona vielä saumansa ylhäältä vielä tähän poimintasesonkiin.

AJHL:ssä Cole Penner painunut unholaan parin Camrose Kodiaksin ottelevassa vedetyn illan jälkeen ja tämän jätkän tie ovat todella tutkimattomat, mutta arvaamattomuuspotentiaalia isolla kauhalla vahvuuksien jaossa Pennerille suotu ja eikö raivotautisen Campesen Raidersissa pitäisi olla tilaa myös luonnehäiriöiselle oviensulkijalle.

Toki kunniakkaan uran hanskattomana Ontarion Jr.A kehissä takonut Fulton antoi osaltaan Branchille vasaran käteen ja lähdönvastainen siivousintoilija tilanteen hyväksikäyttäen paukutti tunnetusti naulansa viihdearkkuun, mutta eihän toki "buckets on" Fultonin vika jatkumossa ja eikö zambonikuskeille ole vieläkään saatu niitä kypäriä päähän.

Toki missä on tapahäirikkö sekä rähinäkeisari Andrew Howes ja kumpi veisi GA:n tytöt vai Dr Hook?
 
Blazers sekä Hawks ottivat reippaat sakot sekä repivät viisitoista iltaa irti palkintolomina viihdeiltamastaan ja peinteisestä iltamakaavasta poiketen tanssit järejestettiin kesken illan, mutta loppujen lopuksi yllättävän vähän haettiin ja kuitenkin lasku turhan korkeasta viihdearvosta.

Ontarion Jr.A:n OJHL:ssä Lindsay Muskiesin 1993-syntynyt Johnathan McGuire tulessa maanantaihin ja terävällä poimintaotteella operoivalle koriin kauden kuudes, joten Ottersin varaus heittää näyttöjä ylöspäin ja hanskatonta sitoutumista sekä aktiivista vaihtoihin tarttumista olisi varmasti tämän jätkän kohdalla luvassa.

Kuitenkin McGuiren tähti loistaa vahvana lähtötaivaalla ja lähdöt antavat illoille mahdollisuuden, mutta AJHL:ssä Schellenbergin kanssa samassa ryhmässä vetävä aktiivisen poiminnan luottojätkä Josh McEwan ei aivan totutun liekehtivässä tahdissa ja lähdönvastaisten tuulien vaikutusta HCH ei äärilaidaltaan lähde setvimään.

Olennaisuuteen pureutuvassa Schmautz tekisi kyllä vaarattomaksi keihäällään kenet tahansa ja tuossa kohtaamisessa kenties kuitenkin parempi heittäytyä aseettomaksi, mutta GOJHL:ssä Jake McLayn seurakaveri 1993-syntynyt Kevin Smith polkee rupeamaa eteenpäin tunnusluvuilla 19/129 ja tahdin pysyessä kiivaana taistelee kyllä varteenotettavat uskottavuusminuutit kasaan.
 
Todetusti Andy Schenn, Tyler Summerfield, Doug Larden, Justin Crockatt, Pat Gionette sekä Chris Zuliani tarjonnassa ja SIJHL heitti 2006-2007 isoa rähinävaloa tunnelin päähän, mutta tuo kasvoja vasten huudettu lupaus alkukantaisesta lähtöviihteestä kadonnut lähihistorian lehdille ja naapurien ei todellakaan tarvitse nähdä vaivaa seinän takaa tulevista äänistä.

Toki muiden hylkimiä häiriköiviä kiertolaisia listassa ja tuo aina hyvä pohja elinvoimassaan kiehuvalle rähinäliigalle, mutta eipä tarjoa paljon silmäniloa lähtöbongarille Northwesternin lipunkantaja mainitusti nykyisellään ja keskipiste Thunder Bay:stä mukana kattauksessa vain Thunder Bay North Stars (entinen Fort William North Stars).

Parhaimmillaan edustusta SIJHL:ssä kolmen joukkueen voimalla ja olisiko kituvalle aika heittää pulttipistoolia otsaan, mutta täällähän näitä loppunsa kohdanneita viritelmiä vuosien saatossa on nähty ja lähdöttömyys ei nyt ainakaan anna toivoa paremmasta.

Dubissa Chiefsin Kramer ottanut nälkäisellä sisääntulollaan aktiivisuustilaston kärkipaikan hallintaansa ja raivannut tiensä suorittamisen ytimeen 13 kertaa AJHL:stä noustuaan, joten tuonut kyllä antaumuksella eloa iltoihin sekä sisältöä tarjontaan.

T-Birdsin Doty, Bruinsin Traber sekä Giantsin kolaamisestaan huilaava Vannieuwenhuizen huohottavat niskaan ja Traber edellisessään ei palauttanut lähettäjälle 1994-syntyneen Rebelsin Lucas Graysonin oikeaa, mutta vauhdin hurmassa välillä möykkyistä ja kumpi veisi Harold Sneptsin vai Nick Fotiun pahvikuva?
 
Petesin Mathers myös O:ssa kolmessatoista otetussa ja panostus ollut olennaisessa, mutta alkusesongin lämpöisissä Gens kohtaamisissa roolia ottanut 1993-syntynyt Geoff Bezruchko painunut taustalle ja toisaalta rima lyöty ylös kun heti O:n ensiaskeleilla on painamassa rähinäkeisarina vastustajan boksiin illan kuumuudessa.

Rimakauhuako siis ja pelastavatko illat jätkän harmauden kutsulta, mutta ikuisessa kiertokulussa Mathers nopeasti O:ssa löytänyt tiensä laitaan ja joillakin tämän polun taivaltamiseen menee useampi vuosi.

Tulevaisuutta pedattaessa GOJHL:ssä Kitchener Dutchmanin 1994-syntynyt Brock Cambell repinyt rupeamasta irti viisi ja aktiivinen hahmon mainostaminen kyllä taltioitunut äärilaidan lähtösilmään, joten polttelevaa odotusarvoa nimessä ja ei harmailla iltoja sähköistetä.

Nouseeko sitten Mathersin hanskattomissa jalanjäljissä GOJHL:stä suorittamaan O:n lähtövirtaan 2011-2012 ja äärilaidalle heitetyissä olennaisissa kyllä uran ehtoopuolen Snepts täysin mahdoton lyötävä hahmon purevuudessa, mutta Northwesternin jätkä Brad Pawlowski toki junnuputkensa nuhruisemmilla sivuilla vetänyt myös kotikulmillaan SIJHL:n askeissa ja näkökulmissa heittääkö Bezruchko perinnetietoisena sitten vain ilmettä Gens illoissa?
 
Juuri Hawksin kanssa rähissyt Blazers Dubin aktiivisuustilaston ykköspaikalla ja terävästi joukkuetasolla repinyt lähtöjä koriinsa ilman sairasosastolla itseään kasaavan Josh Caronin panosta, mutta etulinjassa vastuuta kantanut ennen kaikkea 1992-syntynyt Ryan Hanes ja jätkä taas tiistain poimintoihin tulessa Patsin Art Bidlevskiin kanssa.

Ottelijat remmit avattuina oikeaopppisesti suoraan aloituksesta matkaan ja tuo Dubin lähtövirran pysähdys Hanesin poimintarupeaman kahdeksas työnäyte, joten nälkäisesti nostanut nimeään esiin huomiotaloudessa ja pysähdys aina illan rakenteen iskevin mainospaikka.

Lähtönimistöstä Neigum, Souto, Underwood sekä Hawks illan pyykinpesussa aikamatkailua lähdöllään tarjoillut Lipon mahdollistavat aktiivisen poiminnan sekä iltojen mukaansatempaavan odotusarvon ja lähdötön ilta kumisee tyhjyyttään, mutta BC:n Blazersin osalta onnistumisen kokemuksia lienee luvassa jatkossakin ja poimimisen iloa lähtövirran sinnikkäille sisällön tuottajille.

Toki Schmautz pilkkoisi Snepstsin pahvikuvan säpäleiksi alta aikayksikön ja miten kävisikään, jos vastaan asettuisi Frank Bathen parta ja Chiefsin poimintahurmoksen koskettama Kramer saalistaa tänään juuri Blazersin lista kohteenaan.

Tuoko siis ruokaa bongarin eteen kierrokselta ja Dubin keskiviikkoon myös Amerksin sekä T-Birdsin kohtaaminen, joten onko lämpöisiä fanikohtaamisia vapaa valintaisella aseistuksella luvassa ja eikö äärilaidan HCH pääse koskaan tuosta rähinähistoriaan taotusta merkkipaalusta yli?

Klassikkoihin palataan ja kumpi veisi Glen Sonmorin sekä Ernie "Punch" McLeanin lasisilmien tuijotuskilpailun?
 
Toki Schmautz kiepauttaisi katsomoon kuin "Killer" Hanson Hullin hiuslisäkkeen ja ei astunut O:n keskiviikon poiminnoissa Camara suorittamaan näyteikkunaan, mutta tarjolle hanskaton elonmerkki OS:n Daniel Zweepin suunnalta ja eikö tämänkin jätkän hautajaisia jo vietetty?

Kuitenkin kuolleistanousseena tulessa Sarnian taparikollisenen Flemingtonin kanssa ja harmillisesti jäi miltei lähtötelineisiin tämä kohtaaminen, mutta kokonaiskuvassakin aivan ei tuollaista odotettua terävyyttä Flemingtonin otteessa ole ollut ja ei muuta kuin sielua kaupittelemaan seuraavassa pysähdyksen suomassa tienristeyksessä.

Sieluton soturi toki Flemington jo nykyisellään siivouskomeron silmissä ja Dubin keskiviikon poiminnoissa Blazersin Hanes sekä Chiefsin Kramer löysivät toisensa, joten kyllä Hanes farmipoikien lähtökuvastossa kuin jauhon sekaan potkua tuomaan heitettävä tiiviste ja eiköhän Sonmorin lasisilmä lopulta nöyrtyisi krapulaisena.
 
Toki tuijotuskisaan jatkajaa voisi lyödä haastamaan "Big Bopper" Carlsonin silmälasit ja hikoilisivat kuitenkin oltuaaan yössä Sonmorin lasisilmän kanssa, mutta äärilaidalta mukava bongata Rebelsin 1992-syntynyt Turner Elson lähdön sykkeestä Hurricanesin Cason Machacekin kanssa ja ottelijat oikeaoppisesti suoraan aloituksesta matkaan.

Lievää lähtöosaston hiljaiseloa Elsonilta sesonkiin odotusarvoon nähden ja alla kuitenkin 13 lähdön aktiivinen tulokasrupeama, mutta jokainen otettu tippuu koriin ja ei Chiefsin Kramer kaikkia yksin poimi.

Iltaa myös lupaus rähinäviihteestä ja kenties likapyykkiä ei vain ollut kertynyt tarpeeksi raivokkaaseen pyykinpesuun, mutta pysähdyksen kruununa Mathew Dumba sekä Landon Oslanski heittivät mukaansatempaavan säkenöivän puristuksen ja lähtöön sisällytetty kaksi taianomaista toe-to-toe hetkeä oikeilla.

Todellakin nerokasta vuoropuhelua ja siivouskomero höpisee taas sekavia viihdevastaisuudessaan, joten O:n perjantain poimintakierroksesta lähtien heti matsin tai erän alkuun otetusta aikainen suihku sekä yhden illan näpäytys ja uuden ajan oppineiden lähdönvastainen ajojahti johtaa 0.03 päänavausten synkkään hautajaissaatoon.

Kyllähän sieltä myöhäiskeskiajan pimeydestä tulee myös Branch ja sodat leimusivat sekä Bill LaForge kylvi tuhoaan, mutta onneksi äärilaidan HCH on romantisoimassa kuvaa ja aarteistosta tähän istuisi "Pie" Mckenzien klassinen "Choke Dance".
 
Lähtökulttuuri Ontariossa kouristelee henkitoreissaan ja vetääko "anti-fighting guru" Branch näitä sitten taikavisiiristä vai noitavasarasta, mutta tuhot ovat merkittävät ja tällä kertaa herätyskellot vaiennettiin roviolla.

O:n perjantain poimintakierrokseen tarjotaan kuitenkin tuota Petesin Mathersin sekä Saginawin Camaran tasonmittausta ja äärilaidalla odotusarvo polttelee kuin ihoa nuolevat liekit, joten esikattaus kohdallaan ja valaistu näyteikkuna on taattu kintaiden pudotessa.

Spits vienyt kolme O:n joukkuetason aktiivisuuskuninkuutta putkeen ja hallinnut siinä sivussa koko Major junior karttaa, joten kiekkojumalien edessä panokset tänään korkealla Spitsin (33) sekä piikkipaikalla operoivan Gensin (46) kohdatessa ja Spitsin näkökulmasta vedettäisiinkö tänään nälkäistä haastajaa vastaan paidan kunniasta ohi pisteiden.

Lähtöosaston kiivas ilotulitus kuitenkin äärilaidalta haussa ja mieltäylentävästi Gens kyllä tuottanut irstaita lähtöiloitteluita, mutta O:n perjantaihin myös pitkän historian taisteluparin Houndsin sekä Wolvesin kohtaaminen ja lähdöt pitävät tunnelman lämpöisenä.

Toki kovinkaan toivorikasta ei kalastelu tuosta pohjoisen kylmää hohkaavasta illasta saumaan ole ja Dubissa Chiefsin Kramer saalistaa taas Blazersin listaa vastaan, joten ruokkiiko takuutyönä bongaria ja tässä kyllä tuottajalle tarkoitetut tukiaiset ropisevat oikeaan taskuun.

Kumpi kaksintaistelussa sitten veisi kiusallisuuden huippuunsa Gilliesin vai Plettin kypärä ja tähän olennaisuutta tavoittelevaan toki olemassa itsestäänsevä vastaus, joka ei ole Show:n kunniakkaan kypärättömän soturin Plettin saksalaisjuuret ja itsestäänselvästi seuraavaksi tuomitaan suoraan aloituksesta lähteminen kokonaisuudessaan.

Tämä mielettömyys olisi pitänyt pysäyttää jo bench clearing brawlien sekä yksipuolisten päällekarkausten vainoamisen päivinä ja kiitos siivouskomeron ainutlaatuisen muotisilmän siellä on kaikilla visiirit leuassa ja rätit kaulassa.
 
Ei palkitsevia lähtöjuhlallisuuksia O:ssa ja lähtöparaatin sijaan Gensin sekä Spitsin illassa vain yksi kohokohta, mutta näyteikkunaan tiensä raivasi Rangersin Landeskog ja heitti paidan puolesta itseään likoon Sarnian öykkäröivän taparikollisen Flemingtonin kanssa.

Ei tuonut saalista myöskään Dubissa Chiefsin Kramer ja lähtävalona iltaan Blazersin 1994-syntynyt Souto tulessa, joten tulevien lähtösesonkien odotusarvolliselta kuningaspoimijalta talletus tulevaisuuden varalle ja pyyhkii osaltaan pettymyksen karvasta kalkkia piiloon.

Vai piiskaavatko tuulet sitä ennen sijoituksen ojiin ja mitkä olusuhteet aktiiviselle poiminnalle tarjotaan sitten Souton primekaudella 2013-2014, mutta Plett toki sortui tuskaa pienentäen hetkellisesti jo Atlanta Flamesin paidassa ja kyllä se silti raastoi nähdä kypärätön Plett kypäräpäisenä ehtoopuolella Bruinsin paidassa.

O:n tulevaisuuden lähtömaisemaa maalailtaessa GOJHL:ssä 1994-syntynyt Ty Bilcke luomassa pysähdyksessä hanskatonta odotusarvoa nimeensä perjantaihin, joten eiköhän "Sin Cityn" lähtöpiireissä jo odotella milloin taivaat aukenevat ja nousevan kuninkaan lähtöjuna puskuttaa pysähdyksestä pysähdykseen.
 
Bruinsin aktiivisesti hanskattomaan valokeilaan hakeutunut Traber ei palauttanut edellisessään ja nyt Dubin perjantain poiminnoissa tulessa Hawksin Brett Ponichin kanssa illan päätteeksi, joten hyppäsi taas pyörän selkään ja matka jatkukoon myötätuulessa pysähdyksestä pysähdykseen.

Rebelsin 1994-syntynyt Lucas Grayson lähetti tuon palauttamattoman oikean ja perjantain lähtökieroksella Hitmenin 1992-syntynyt Carter Berg leimasi jätkän oikeallaan, joten jäätä nuollut Grayson makselee oppirahojaan ja tallettaa siinä sivussa mukavasti pääomaa tuleviin haasteisiin.

Yksittäiset ovat yksittäisiä ja jätetään lauantain poiminnat maalailematta ettei vahingossa väritellä äärilaidalta lähdönvastaisia piruja, mutta lähdön jäädessä kattoon roikkumaan syöhän se kuin "Great Equalizer" ja kunnian päivät painuvat unholaan kuin lajinsa viimeinen Show:ssa.

Ollaanhan tässä hiljalleen ajamassa kaikki HCH:lle kiinnostavat ilmiöt sukupuuttoon ja ne GA:n tytötkin seikkailevat erillään.
 
Paljon hyvää lauantain poiminnoissa vaikka ei nyt varsinaista rähinärintamaa noussut lännestä tai juhlallista lähtöparaatia kulkenut läpi O:n kierroksen, mutta otetaan nämä palkinnot nöyrästi vastaan ja ei ahnehdita kaikkea kerralla.

Sarnian Flemington taparikollisena öykkäröimässä postinkantajan kutsumuksessaan ja tilattu lähetys kädessään ajautui lopulta vastakkain Gensin Jeff Brownin kanssa, joten bongattavaksi pirteä lähtö ja pysähdyksen suomassa valokeilassa Flemingtonilta vaihteeksi ihan terävää suorittamista.

Dubissa Chiefsin Kramer liekehtii edelleen ja nyt tarttui mukaan Rocketsin 1992-syntynyt Mitch Chapman ja mukaansatempaava hanskaton pysähdys tuosta irti, mutta tehot kyllä Kramerilla kohdallaan ja jätkä antaa pelille kyllä saumaan enemmän kuin yksittäiseltä sotilaata voisi odottaa.

OA Brown noussut viikonloppuun Gensin ykköstykiksi kahdella putkeen otetulla ja jokainen otettu joukkuetasolla kotiinpäin, mutta heittää kyllä Gens potkivaa odotusarvoa iltoihinsa missä sitten vetääkään ja luulisi sen harmauden olevan harmautta visiirin takaa tiirailtunakin.
 
Iskeehän se yllätyksenä, kun pääomapelaaja puskista sunnuntaihin ruokkii suuruudenhullua ja rahanhimostako kädet tärisevät näppäimistöllä.

Vai onko se puhdasta lähdönhimoa ja eivät vain ole HCH:n silmät äärilaidalta tavoittaneet Petesin Mathersin sekä Whalersin Devanen lähtöä vaikka oli tarkoitus jättää kirsikka lähtökakun päälle, mutta eiköhän tuokin painoarvoinen herkkupala vielä pureskella ja Mathers kyllä myös tekee enemmän kuin osansa sisällön tuottamiseksi iltoihin.

Kuinka korkealla sitten tämä ison lähtöpotentiaalin ottelijatyyppi haetaan sisään ensi kesän varaustilaisuudessa ja Dubissa Saskatchewanin sisäisessä Raidersin sekä Bladesin kesken perustason ylittänyt neljän kohokohdan ilta, jossa hyvää lähtöilmettä Bladesin Dziurzynskilta ja huomionarvoiseksi itsensä otellut Raidersin tulokasottelija Connor myös suorittamisen ytimessä.

Toki äärilaidalta bongailtuna tämä oli kuitenkin Bladesin lähtöilta ja kattauksen helmessä Raidersin Harrison Ruopp sekä Bladesin Darren Dietz mukaansatempaavassa pysähdyksessä, jossa 1993-syntynyt Dietz pyyhkäisi lopulta Ruoppin lyhdyn sammuksiin ja olisi kenties myös ollut paikallaan heittää korrenvahvistajaa jalkoihin.

Raidersin lähtövahvuudesta nälkäisesti avannut 1992-syntynyt Austin Bourhis kiillottaa kupoliaan hyllyllä ja odottaa lankojen yhdistymistä, mutta ilman sairasosastoa ei ole uskottavuutta ja Bladesin oteltua yliotteen miten reagoi sekopäinen väkivaltafanaatikko Campese.

Puhiseeko kuin sonni ketjuissa sotilailtaan ruumiita vaatien vai keskusteleeko tässä HCH peilikuvansa kanssa, mutta kyllä pitää taas lauantaihin tiensä lähtöön kiinni raivannut Blazersin Hanes itsensä myös valokeilassa ja kun heittää sanaa kiertoon kyllähän se aina jotkut korvat tavoittaa.
 
Jumalhahmo Mathers jälleen sunnuntaihin tulessa neljän lähdön Spits illassa ja oikeaoppisesti suoraan aloituksessa otetussa vastassa Spitsin OA Clouthier, mutta erittäin mukava äärilaidalta bongailla Petesin Geoff Bezruchko suorittamassa terävällä otteella illan lähtökimarassa ja kintaat putoavat käsistä ainakin Spits illoissa Gensin matsien lisäksi.

Spitsin lähtövahvuudesta myös OA Tarini kävi heittämässä illassa lähtövirtaan napakan oikean ja Petesin 1993-syntynyt Luke Hietkamp ei palauttanut lähettäjälle, mutta onnistuneesta bongailutapahtumasta voidaan puhua ja lähdöt luovat sisällön iltoihin.

Troopsin O´Neil myös pysähdyksen suomassa valokeilassa sunnuntain poimintoihin ja Coltsin 1992-syntynyt Mitch Bennett nosti nimeään esiin ottamalla ison kalan, joten eiköhän tällä lunastanut ne pätevöittävät leimansa ja painoarvoa pitää olla homman pitämiseksi tasapainossa.

GOJHL:ssä sunnuntain huomionarvoisessa hanskattomassa parissa OS:n Jake McLay sekä Stratfordin Shayne Rhyno vastakkain, mutta kyllähän Ontarion kehissä Mathers painaa saumaan kaikki varjoonsa ja eikö Branch tähän nälkäiseen huomion varastamiseen tulisi mitä pikimmin puuttua.

Luohan se myös kuvan, että pelipaikka etupihalta otettavissa hanskattomalla sitoutumisella ja tämänhän piti olla historiaan jäänyt mahdollisuus.
 
Perinteisessä Saskatchewanin rähinäliigassa SJHL:ssä myös melkoisen vaisu avaus harmaan viime poimintarupeaman jatkona ja tämä liiga kuitenkin yksi niitä viimeisiä lännen Jr.A:n rähinäkulttuurin lippulaivoja, mutta toki valoisalla puolella pohjakosketuksen NCAA mielistelyssään ottanut BCHL nostanut päätään harmaudesta ja BC:n Jr.A:n kattauksessa mainitusti lukuisia massasta esiin nousevia hahmoja.

Kamansa pakannut Dubin Blazersin Linden Saip odottelee edelleen kotonaan uutta sijoituspaikkaa ja alhaalla jätkän oikeudet omistaa BCHL:n Surrey Eagles, joten olisiko tuossa yksi huomionarvoinen tarjontaan iskeytyjä lisää vai kaivaako tiensä vielä Major junior kartalle?

Cougarsissa ylesnousemuksen hurmoksessa aktiivisesti 2009-2010 poiminut Taylor Orser ollut alkusesongin lähtösilmän tavoittamattomissa ja vaikka AJHL:stä nousi OA Orser myös taustaltaan BC:n jätkiä, joten onko alueellisesti vain tuottanut tehokkaamin kuin Saskatchewan ja perinteisesti juuri SJHL:ssä nähty saattohoidossa näitä oman alueen OA pudokkaita.

Toki koko Jr.A:n kartaa raapaisten aikakaudet ratsastavat eri ilmiöillä ja scholarshipit astuneet bench clearing brawlien sekä lähtöilotulitusten tilalle, mutta ainahan sieltä on iltoja kruunaavan rähinöinnin sekä mukaansatempaavien lähtöparaatien lomasta tullut yliopistopoikia ja kyllähän toki myös BCHL nykypäivänä kaukana menneiden aikojen räjähtävästä viihdearvostaan.

Pitäisikö siis katsoa taaksepäin vai olla aikaansa edellä ja lähdöt antavat vastauksen.
 
Hissi toi 1993-syntyneen Taylor Coten AJHL:stä ylös ja jätkä näytti tarttuvan Tipsin tarjoamaan hanskattomaan rooliin, mutta nyt käynyt kuittaamassa itsensä ulos vahvuudesta GM Doug Soetaertin toimistossa ja tuntuiko roolin paino sitten luhistavana niskassa?

Vai olivatko valot ylhäällä vain liian kirkkaat varjoissa viihtyvälle ja toki hissillä voi painaa alas aina kellarikerroksiin Albertan Jr.C:n kehiin, mutta toistaiseksi Cote Tipsin asettamassa työsulussa ja koirankopissa aikaa hahmotella lähdöttömyyden sietämätöntä keveyttä.

Tipsin vahvudesta Cam Elynuik olkapäävaivaisena hyllyllä ja Josh McEwan toki tulisi, sitoutuisi ja suorittaisi, mutta onko sitten hahmona liian vanhaa koulukuntaa yksipuolisessa erikoisosaamisessaan ja ammattijätkän tuokalupakissaan?

Toki ellei 17-vuotiaana ole nälkää on parikymppisenä turha tulla nälkiintyneenä kuokkimaan ja huono talo se on, joka ei isäntää elätä ja Cote lähtötarinassaan ylhäällä Giantsin Lyonin sekä Blazersin Hanesin kanssa matkaan oikeaoppisesti suoraan aloituksesta.
 
Viimeksi muokattu:
Hitmen taas vapauttanut primeikäisen oman kaupungin jätkän Riley Reinboltin, joka saapui riveihin täksi kaudeksi Triben lähtövahvuudesta ja vaikka ei Dubissa isoihin lähtöotsikoihin noussut kuitenkin itseään likoon heittävä taustakankaan kunniakas hanskaton soturi.

Albertan jätkänä laskeutumispaikka lienee kipinän riittäessä AJHL ja kaipaamaan ei jääne HCH:n lisäksi kovinkaan moni muu, mutta olisi istunut kuin keihäs silmään äijäilevän rähinäketjun keskelle ja muistopuheessa tämä toteutumaton roolituksellinen vahvuus esiin.

T-Birdsin Doty kitunut lähdöttömyydessä kuusi iltaa ja Chiefsin Kramer varastanut valoleilan, joten tarjoaako illan Rockets koitos pelastuksen kuihtuneelle vai lisää kangastuksia lähtökeitaasta?

Toki tulihan klassikkopysähdyksessä LaForgen koutsaaman Patsin kolmosvahti Martin Wood katsomosta ottamaan Calgary Wranglersin pelanneen maalivahdin Mike Zanierin bench clearing brawlin huumassa ja ei todellakaan nähnyt lehtereiltä harhanäkyjä, mutta kaikkihan on jo vuodatetulla verellä kirjoitettu osaksi peliä ja äärilaidalle heitetyissä olennaisuuteen pureutuvissa kumpi poistuisi häkistä elävänä Paul Higginsin sekä Marc LaForgen kohdatessa ilman sääntöjä, tuomareita tai todistajia?
 
Kuin salama kirkkaalta lähtötaivaalta OS:n Daniel Zweep tulessa mukavana yllätyspakettina keskiviikkoon ja jätkä matkaan Knightsin Victor Terrerin kanssa oikeaoppisesti suoraan aloituksesta, joten taas salakavalasti odotusarvoa nimeen ja hintaa kyselemättä raivoon ajavaa potkua tähän hahmoon.

Illassa myös GOJHL:ssä alkukauden vetänyt 1993-syntynyt Kevin Raine jakoi pysähdyksen suoman valokeilan OS:n Andrew Shawn kanssa ja tarjolle kipinöivä hanskaton taistelu, mutta Dubissa T-Birds Doty haki pelastuksen ja repi illasta irti kaksi lähtö Rocketsin 1993-syntyneen Jessey Astlesin kanssa.

Toki tässähän pitää alkaa tarkkailemaan Astlesin rystysiä ja GOJHL:n keskiviikoon sijoitettuna St. Thomasin Adam Wallacen sekä Londonin Pieter Schinkelshoekin O:n taustaisten keskinäinen, mutta valitettavasti tuo ikipimeydessä vaeltaneiden Ontarion gladiaattorien Gongshow häkkitaistelu vailla pohjaa ilman todistajia tai viitekehystä ja säväyttämisestä, pahennuksen herättämisestä sekä räiskyvän kahlitsemattomasta arvaamattomuudesta tuossakin olisi iskevimmillään kyse.

Menneisyyden leimasimella lyötynä "Yellow squad car" Higgins ehdottomasti puhdasverinen Goon ja 70-luvun sivun jo käännyttyä tämä partioauto kylvi Show:ssa tuhoa sisäisen tutkinnan peräänsä houkutellen, mutta olisiko sitten Northwesternin Rainesta laajaperäisempäänkin sisällön tuottamiseen O:ssa ja edes lähtökartan merkkejä tutkimalla ei HCH pysty vastaamaan saadaanko tuosta OS:n jätkästä lopulta puhdasverinen ottelija.
 
OJHL:ssä nerokkaalla aktiivisuustasolla operoinut Miltonin Tyler Badham otti kolme iltaa tehokkaasta iltoihin tarttumisesta ja ottelukelpoinen perjantain Markham matsissa, joten hurmoksen kantaessa hanskatonta sisältöä tulemaan visiirinaamojen väliintulosta välittämättä ja lähdönvastaiset järjettömyydet omaan arvoonsa.

Joka tapauksessa Badham yksi poimintarupeaman alkupuolen onnistujia ja seitsemän poimittua kova työnäyte Game liigassa, mutta taipuuko sitten Rainen suussa "finnglish" ja tuo toki täysin epäolennaista kintaiden pudotessa jatkossakin.

Ottelevassa ollessaan Gensin aktiivisen poiminnan luottojätkä Clark neljä iltaa lähdöittä ja lähdöttömyys näivettää harmaaksi valovoimaisimmankin, mutta Wolvesin Folignon oikean syötteineen edellisessään nielaissut Zupancic vaellellut varjoissa kolme iltaa ja palauttaako illan Fronts kohtaaminen Clarkin tai Zupancicin elävien kirjoihin?
 
Clark ottelevassa lähdöittä ja kirpaisevan tuskaista hallitsevan aktiivisuuskuninkaan tekeminen saumaan on, mutta lähtövahvuudesta Zupancic sekä Sabourin ulkona illan kattauksesta ja tuettuna rakenteen nimillä Andreoff, Brown sekä Suellentrop osuessaan kyllä Gensin lähtölista miellyttää bongarin silmää kuin GA:n tehoviisikko.

Tosin uskoa syövän synkkä poimintakierros O:n torstaihin ja pohjamudista ylös perjantain irstailevan lähtöpitoiseen noitasapattiin, joten toivonkipinöitä taas äärilaidalta viskotaan ja lähtösilmän poiminnoissa GOJHL:stä iskeytyi torstaihin taivaita halkovana salamana hanskaton elonmerkki Leamingtonin Jeff Lobmanilta.

Miksi sitten kulttihahmon kädenjälkien kokonaisuuden täydentävä tulkki GongerD90 vaikenee ja eipä tosin tiennyt tänään se investoivaa yrittäjää haastatteleva puhuvansa äärilaidan lähtöfanatismin värikynän kanssa, joten iskevämpääkin antia olisi ollut kysymysten osuessa HCH:lla tarjota ja ulosannillisia yhteneväisyyksiä vain mediasta tulkitsemaan.

Lopuksi seurataan verijälkiä taaksepäin ja lähtövirran painoarvoisessa Petesin Mathers sekä Whalersin Devane oikeaoppisesti suoraan aloituksesta matkaan, mutta yksittäisiin tarttuen lopputulemana mitäänsanomattoman ympäripyöreä tasonmittaus ja kuitenkin Mathers 17-vuotiaana tulokasottelijana raivannut tiensä lähtölammen isoksi kalaksi.
 
O:ssa Gongshow henkinen illan kruunaminen OS:n sekä Whalersin kohtaamisessa ja bongari iskee haaskalle savun laskeuduttua, mutta purevaa ilmettä postinkantajana siivouskomeron suuntaan heitti perjantaihin myös Sarnian Dean Pawlaczyk ja öykkäröivä rooliin sitoutuminenhan nykykuvassa äärimmäisen tuomittavaa.

Kuitenkin viihdearvollisesti O:ssa taas turhan monta iltaa tylysti ohi ja syytetäänkö tästä sitten lajittelukeskusta, mutta Dubissa Chiefsin Kramer ei anna armoa itselleen ja illasta uskottavuutta kortiin tuovana nimenä irti Tigersin Cole Grbavac.

Lähtövaloa Dubin perjantain poimintakierrokselta heijastavat myös ottelukuntoisten Triben Dylan McIlrathin sekä Raidersin Austin Bourhisin hanskattomat elonmerkit ja lähtökartan nousevista tulokashahmoista valokeilaan Wheatiesin 1993-syntynyt Spencer Galbraith, joka Oil Kings illassa tulessa kahdesti ja varteenotettavasta hanskattoman sisällön tuottajasta puhutaan.
 
Kyllähän tuo OS:n sekä Whalersin rähinäpitoinen pysähdys todellinen tähtihetki ja näyttämöllä heitettiin tarjolle monta puhuttelevaa roolia, mutta kuka siellä tärisee näkemästään järkyttyneenä siivouskomeronsa nurkassa ja toden totta alkukantainen Ontarion Gongshow siistityllä etupihalla.

HCH vaati äärilaidaltaan ilmettä ja haasteeseen vastaten OS:n Andrew Shaw heitti roolillaan homman suoraan aloituksesta liekkeihin, josta käyntiin illan kruununa villinpuoleinen välienselvittely ja tarjosi kyllä nostalgisen aikamatkan 80-luvulle.

Sankarinviiittaa OS:n Cameron Bracen harteille ja homman ajauduttua Attackin penkin eteen ruokki kyllä penkiltä mallikelpoisesti Whalersin ison roolin läpivetänyttä Nick Malysaa, mutta hyvä oli myös nähdä turhan maltillisesti värittävä lähtölammen iso kala Devane sekaantumassa iloitteluun ja täytti kyllä pysähdyksessä saappaansa.

Toki oliko laitoja korotettu niin ettei Zweep päässyt yli vai oliko jätkä kytketty kettinkeihin, mutta kuola valui kyllä tyylikkäästi Bracen suunpielistä ja Devanen, Malysan, Tom Wilsonin sekä Max Iafraten ollessa Whalersilta askissa hyvin kyllä sähköinen ilmapiiri oli tulkittu.

Sitten vain se tarvittava tulitikku ja hysteerisyyteen taipuvainen Branch kyllä loukkaantuneena moppailee jäljet piiloon, mutta ilmeikkään räiskyvä värikkyys aina liikaa harmauden veljespiireille ja kattiloiden kiehuessa iltojen mukaansatempaavassa kuumuudessa yli tehdään vain kunniaa pelille.
 
O:ssa Bullsin Mascioli sekä Ottawan Smith lähdössä iskeviä puheenvuoroja sekä mukavaa verenluovuttamista lähtöalttarilla, joten bongattavaksi tasokasta suorittamista molemmilta gladiaattoreilta ja lähdöt antavat illoille merkityksen.

Niagaran Johnson Andrewsin lyhty sammui Troopsin O´Neilin oikeaan ja itsensä etsimisen jälkeen iskeytyi takaisin kiinni lähtövirtaan O:n lauantaissa, joten korttiin Rangersin Tyler Randell ja suorittamisen makuun taas päästyään lähtöjä tulemaan liukuhihnalta.

Dubissa Chiefsin Kramer painaa hurmoksellisella omistautumisellaan jopa äärilaidan kuninkaan HCH:n varjoonsa ja lauantaihin koriin tippui Hawksin OA Tayler Jordan, joten ylisanat hiljalleen käytetty ja maailman kolmaneksi painoarvoisimmassa kiekkoliigassa Kramer kyllä kirjoittaaa hanskattomana mieliinpainuvaa sankaritarinaa.

Suurin osahan näistä kirjoitettu 70- ja 80-luvuilla ja hiuskarvan varassa oli ettei Whalersin Devane painanut sekaan Malysan ollessa OS:n jätkien käsittelyssä, joten tuo roolin ottaminen olisi varmasti poikinut rähinäpitoisia jatkosivuja sykähdyttävän sähköiseen pysähdykseen ja käsikirjoituksessa HCH edelleen kyseenalaistaa Zweepin roolin vähäpätöisyyden.

Tuossa oli se sauma tyhjentää kenttä ja ottaa tila haltuun, mutta tunnetusti armoitettu kiekkonero LaForge käskytti kehään vaikka huoltajan tilanteen ollessa epätasapainossa ja todellakin oliko sitten pysähdyksen onnistujista Brace ollut Marc Laforgen mentoroitavana?
 
Dubissa myös lauantain kaiken sallivaan sekä mahdollistavaan rähinämaisemaan muutama säkenöivä kohokohta ja valokeilan varastivat kyllä Bruinsin Gogol sekä Giantsin Lyon mukaansatempaavan kipinöivässä, joka matkaan oikeaoppisesti suoraan aloituksesta ja Gogol lopetti tämän vimmaisen tykityksen vasurillaan.

Kenties kauden ykköslähtö HCH:n lähtösilmään ja vaikka Lyon ei palauttanut lähettäjälle kuitenkin veti roolinsa lähdön kokonaiskuvassa hyvin, mutta yksittäisiin tarttuen äärilaidan HCH:n suosikkihahmoihin kuuluva Bladesin Dziurzynski nuiji terävästi lauantaihin oikeallaan Rocketsin Callahanin jäihin ja hyvä nähdä taustalle painunut Dziurzynski ottamassa sädekehää ylleen.

Hawksin Jordanilta leimoihin nähden melkoisen ponneton esitys selkeästi nälkäisemmän Kramerin kanssa ja menköön tämäkin tuon silmiinpistävän selviytymiskyvyn piikkiin viidakossa, mutta juuri tuota häkissä selviytymistä tässä on helpotettu merkittävästi ja jonkun tullessa syödyksi elävältä hysteeriset itkijänaiset itkevät järkyttyneinä kuorossa.

Nämä kaikki parit remmit avattuina matkaan ja eihän tuo buckets offia korvaa, mutta tarttumisen arvoinen piirre kuitenkin pysähdyksessä ja kyllä tuo Gogolin sekä Lyonin tunnelmallinen tykitys löi Kimban, Nadinen sekä Cherylin.

Näkökulmissa lähdön ruutu oli 0.08 ja koska Dubissa aikainen suihku myös illan avaavasta pelisilmää kuin visiirinaamoilla siis jätkillä, mutta eivät kyllä neppailleet menemään vaan heittivät viihdearvon kattoon ja eiköhän molemmat koutsit olleet juonessa mukana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös