JYPin sairastupa 2009-2010

  • 74 461
  • 194

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lieneeköhän sittenkin mahdollista saada Pile vielä tällä kaudella peleihin? Kukapa tietää, paljonko tuo tulehdus hidasti polven paranemista. Olisi kyllä kova lisä maalintekopuolelle koviin peleihin, vaikka tuntumaa pitäisikin hakea pari peliä. Kuntopohjakaan ei kyllä ole varmasti enää huipussaan, mutta yv-peliin toisi silti lisää variaatiota ja maalintekovoimaa, tasavoimalla sit niin paljon kuin jaksaa. Mut joo, vähiinhän tuo aika käy.

Tuskin pelaa vaikka eipä tuo välttämättä ole mahdotonta että kerkeisi parantumaan ennen kauden loppua jos kerta jääharjoitteluakin tehnyt jo. Eriasia sitten milloin polvella pystyy esimerkiksi kontaktiharjoituksia tekemään tai ylipätänsä täysiä harjoituksia tekemään. Noh kuukausi on aikaa finaalien viimeisiin otteluihin ja jos ottelusarja venyy viellä viimeisiin otteluihin niin ei kai tuo mahdotonta ole jos viellä pelaisi, tosin voi olla että vaikka olisi pelikuntoinen niin ei "mahdu" kentälle kun pelituntuma kateissa ja kuntokin mitä on, mutta jos esimerkiksi loukkaantumisia tulee paljon niin ei ole ihan mahdotonta jos pilekin pelaa viimeisissä otteluissa.
 

Ponto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Radio JKL haastatteli Pihlmania ja mitä nyt miehen sönkötyksestä ymmärsin, niin kaveri tosiaan treenaa tällä hetkellä ja mahdollisesti pelaa tällä kaudella, mutta missään nimessä ei vielä puolivälieräsarjassa.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Itekkin kuuntelin radio JKL:n haastattelun ja semmostahan ne vähän vihjaili että Pile nähtäisiin vielä kaukalossa tänä keväänä. Eihän siitä oo pitkäkään aika ku Pile ilmoitti innoissaan että pääsee taas polkemaan kuntopyörää. Jos Pile nähdään kaukalossa, niin täytyy sanoa että kova suoritus äijältä! Mutta ei nyt innostuta koska asia ei todellakaan ole varmaa..
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Radio JKL haastatteli Pihlmania ja mitä nyt miehen sönkötyksestä ymmärsin, niin kaveri tosiaan treenaa tällä hetkellä ja mahdollisesti pelaa tällä kaudella, mutta missään nimessä ei vielä puolivälieräsarjassa.

Hienoa jos pystyy viellä pelamaan. Ainakin makkosen ketjun peli tällähektellä niin sekaisin että hyvinkin mahtuu kentälle vaikka olisi hieman puolikuntoinenkin.

Jos pile muuten viellä pelailee eikä uusia loukkaantumisia tule niin sairastuvalla ei ole enää ketään, toki siellä pelailee tällähetkellä pari pelaajaa enemmän ja vähemmän loukkaantuneena
 

Al Bundy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins, Suomi
Itekkin kuuntelin radio JKL:n haastattelun ja semmosta.

Oma oikoluku on vähän niin ja melkein noin, mutta rivien välistä nopsaan kuuntelin siihen malliin että välierissä vois jo koittaa koipee. Jos ei kestä ni sit ei...

Kärppä-sarja on ohi jo maanantaina. Kaikki varmaan tykkäis ottaa Pilen rosteriin! Mut ny ei keulita tän kans vaan maanantaina kunno bileet hallille!! Eiks jeah!!!
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Keskisuomalaisessa oli taas juttua Pihlmanissa ja rivien välistä luettuna tilanne on semmoinen että ennen finaaleja on ainakin turha odottaa hänen pelaavan ja voi olla että ei kerkee kuntoutua tarpeeksi hyvin ennen kauden loppua. Eli todennäköisesti jää loppukausi väliin

Samassa jutussa sanoi että ensikauden joukkue on viellä avoin
 

Diifens

Jäsen
Keskisuomalaisessa oli taas juttua Pihlmanissa ja rivien välistä luettuna tilanne on semmoinen että ennen finaaleja on ainakin turha odottaa hänen pelaavan ja voi olla että ei kerkee kuntoutua tarpeeksi hyvin ennen kauden loppua. Eli todennäköisesti jää loppukausi väliin

Samassa jutussa sanoi että ensikauden joukkue on viellä avoin

Ei kaikkea pidä uskoa mitä lehdessä lukee. Tää on playoff aikaa jolloin viljellään enemmän epätotuuksia kuin formulamaailmassa konsanaan. Villi veikkaus: Pile on mukana kun välierät alkavat.
 

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Pekka Tuokkolan käsi leikataan lähitulevaisuudessa ja ilmeisesti myös Jarno Laitinen on joutumassa leikkauspöydälle, joten maalivatitilanne saattaa mennä vielä kimurantiksi. Lähde: Sinuhe Wallinheimo Radio Jyväskylän lähetyksessä.
 

Ponto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pekka Tuokkolan käsi leikataan lähitulevaisuudessa ja ilmeisesti myös Jarno Laitinen on joutumassa leikkauspöydälle, joten maalivatitilanne saattaa mennä vielä kimurantiksi. Lähde: Sinuhe Wallinheimo Radio Jyväskylän lähetyksessä.

No jos näin todella on, niin eipä tuo tilanne enää mikään kimurantti ole. Tarvitaan 1 selkeä liigatason maalivahti lisää, pelkällä Niko Kauliolla ei viitsisi lähteä avaamaan liigakautta 10-11. Mitens olisi Tommi Nikkilä ja soppari vaikka jouluun asti ja optio kauden loppuun asti?
 

Chivas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pekka Tuokkolan käsi leikataan lähitulevaisuudessa ja ilmeisesti myös Jarno Laitinen on joutumassa leikkauspöydälle, joten maalivatitilanne saattaa mennä vielä kimurantiksi. Lähde: Sinuhe Wallinheimo Radio Jyväskylän lähetyksessä.

Kuulin kuukausi sitten, että Peki saa puukkoa kauden jälkeen, mutta päätin olla levittämättä huhuja. Perhana, kerrankin tiesin jotain ja olin hiljaa =)

Tämähän pistää miettimään, että jos kerran Pekillä oli leikkaus edessä, niin olisiko Sinkulle pitänyt jotain sopparintynkää kuitenkin tarjota? Runkosarjan torjuntaprosentti oli 92,02 % (koko liigan viidenneksi paras) ja playoffeissa torjuntaprosentti 93,20 % (koko liigan kuudenneksi paras). Otteluita kertyi 27 kappaletta, joten rasitustakin jonkin verran Sinkku kestää.

Selvisikö Sinkun haastattelusta, että kauanko on toipumisennuste Pekillä?
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No jos näin todella on, niin eipä tuo tilanne enää mikään kimurantti ole. Tarvitaan 1 selkeä liigatason maalivahti lisää, pelkällä Niko Kauliolla ei viitsisi lähteä avaamaan liigakautta 10-11. Mitens olisi Tommi Nikkilä ja soppari vaikka jouluun asti ja optio kauden loppuun asti?

Laitisen tilanne ei yllätä ollenkaan ja oli jo tiedossakin, mutta Tuokkola tuli kyllä vähän puskista. Kieltämättä tilanne on hieman...tuota..öö..huonohko. Laitisesta ei muutenkaan olisi liigakakkoseksi ja tuskin tuo leikkauskaan auttaa tilannetta.

Saapas nähdä mitä keksitään.
 

Pucci

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eipä tuo Tuokkolan leikkaus mikään uusi uutinen ole. Muistelisin, että mies puhui syksyllä URHOn haastattelussa sairaslomansa aikana, että olkapää on löysä ja että kauden jälkeen on edessä leikkaus sen kiristämiseksi.

Tämä on ollut siis tiedossa jo hyvän aikaa ja siltikään Wallinheimolle ei seurajohto nähnyt tarvetta. Eli eikähön Tuokkola ole iskussa, kun kausi taas syksyllä alkaa.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kuinkas kauan tommoisesta leikkauksesta kestää toipua? tässähän on kuitenkin kesää jäljellä melkoisesti ennen kauden alkua joten taitaa taas kauden alussa olla mukana ? tosin kyllä tässä jokatapauksessa tarvittaisiin melkein joku pätevä kakkosmaalivahti sillä tuntuu että Tuokkolalla on lähivuosinna ollut ihan tarpeeksi noita loukkaantumisia joten olisi hyvä jos kakkoseksi löytyy joku joka voi pelata tarvittaessa maalissa, Sinkku kyllä menisi edelleen melkein tuossa roolissa..
 

Wallesmanni

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No se tietenkin riippuu vähän, että mitä tehdään ;P No mut, jos olkapää on lähtenyt sijoiltaan ja se leikkauksella korjataan, ni toipumisennuste siinä 4 kuukauden hujakoilla. Sekin on aika henkilökohtanen juttu. Itellä on tehty olkapään leikkaus, sijoiltaanmenojen takia, ni lääkäri sano, että 4-6kk ja käsi kunnossa ja samaan hengenvetoon totesi, että huippu-urheilijoilla menee se 4kk..
 

Diifens

Jäsen
Se on selvää, että JYP ei lähde ensi kauteen Tuokkolalla ja Laitiselle/Kauliolla. Norosen pestaaminen tällä kaudella oli selvä signaali, notta JYP ei anna ainakaan vielä näille D Team miehille kakkosmaalivahdin roolia. Eritoten, jos Tuokkolan toipuminen menee syksyyn, niin on varmaa, että JYP hommaa pätevän kakkosmaalivahdin (siihen Laitisesta eikä Kauliosta tällä hetkellä ole). Kuka se sitten on, niin sitä ei taida tietää vielä kukaan?
 

Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
Laitetaan nyt tämä tänne vaikka on saattanutkin olla jo jossakin. Eli siis Malmin käsi leikataan(/leikattiin jo?) kesällä. Meni jo loppukaudesta joku sieltä rikki. Samalla tavalla kuin mm. muutamalla jätkällä Deestä...
 

Winston Wolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Boston Bruins
ei koske sopimuksen alaista pelaajaa, mutta pystyykö joku varmistamaan tiedon että Pilen polvi olisi leikattu uudestaan? Näin ollenhan jatko Jypissä kuulostaisi entistä mahdollisemmalta vaihtoehdolta.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
ei koske sopimuksen alaista pelaajaa, mutta pystyykö joku varmistamaan tiedon että Pilen polvi olisi leikattu uudestaan? Näin ollenhan jatko Jypissä kuulostaisi entistä mahdollisemmalta vaihtoehdolta.

Olihan tuosta juttua muistaakseni Keskisuomalaisessa jokin aika sitten, että asia todella on noin. Missaa ainakin syyskuun tulevasta pelikaudesta, eikä tietenkään voi heti olla senkään jälkeen aivan täydessä iskussa vaillinaisen kesäharjoittelun takia. Jatko vielä vuoden verran JYPissä ei siis liene aivan epärealistinen vaihtoehto.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Mikäs siinä Pihlmanin polvessa sitten lopulta oli? Ensin puhuttiin kierukkavammasta ja sitten myöhemmin jostain (sairaala?) bakteerista. Joka tapauksessa vamma oli käsitykseni mukaan sieltä lievemmästä päästä polvivammoista puhuttaessa ja lopulta äijällä menee n. vuosi päästä takaisin huippuiskuun.

Ja mitä Pihlmanin sopimustilanteeseen tulee, niin varmasti saatte tämän polvivamman turvin ihailla miehen taistelua vielä kauden verran JyP-paita päällä. Sen jälkeen kutsuvat ulkomaat (=KHL).
 

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Mikäs siinä Pihlmanin polvessa sitten lopulta oli? Ensin puhuttiin kierukkavammasta ja sitten myöhemmin jostain (sairaala?) bakteerista. Joka tapauksessa vamma oli käsitykseni mukaan sieltä lievemmästä päästä polvivammoista puhuttaessa ja lopulta äijällä menee n. vuosi päästä takaisin huippuiskuun
Juurikin näin eli alkujaan vamma ei ollut paha, mutta polveen tehty korjausleikkaus ei onnistunut ja sitten iski sairaalabakteerikin niin ei ole ihme että toipumisaikaa tuli pitkälti lisää... Kun uusikin leikkaus jouduttiin suorittamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös