JYPin sairastupa 2009-2010

  • 74 463
  • 194

Kersakovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, AFC(NFL)
No voi helvetti! Jotenkin sitä on odottanut koko ajan, että Pihlman palaisi viimeistään pudotuspeleihin mennessä. Näinköhän Pilen pelit JYP-paidassa olivat sitten siinä? No, toivotaan kuitenkin, että Välivaara palaisi kaukaloon hyvässä iskussa vielä tämän kauden puolella.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Onhan tuo harmillista, mutta minä en oikeastaan edes odottanut että Pile pääsisi tällä kaudella vielä pelaamaan. Polvivammat ovat aina vähän hitaita parantumaan ja kuitenkin tässä on ollut muutakin Pilellä panoksensa kuin loppukausi. Tästä syystä en ole odottanut Pilen paluuta enää tällä kaudella kovinkaan toiveikkaana ja nyt kun tuo on varmistunut ettei Pile enää tällä kaudella pelaa, antaa se hieman selkeyttä myös tuohon joukkueen rakenteleuun loppukauden ajaksi.

Todella ikävää on kuitenkin se millä tavalla tuo nyt tuli ratkaistua. Nuo tulehdukset ovat erittäin kivuliaita tapauksia. Pikaista paranemista Pilelle.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä oli odotettavissa...varsinkin kun puheet paluusta pudotuspeleihin olivat jotenkin epämääräisen kuuloisia. Polvivammoista ei oikein koskaan tiedä ja tällä kertaa näin. Onneksi seurajohto hankki korvaajat nopeasti eikä asiaa jääty märehtimään pidemmäksi aikaan. Sikäli mikäli Pile suuntaa muille maille, niin onnea uusiin koitoksiin. Oli tärkeä osa viime kauden mestaruutta ja tälläkin kaudella antoi suuren panoksen runkosarjassa.

Eli polvi kuntoon ja kohti uusia seikkailuja...saa toki jatkaa näitä JYP seikkailujakin ;)
 
Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
SPää pystyyn vaan sitten Tuomas ja katse kohti ensi kautta.

Jep ja toivottavasti JYPin kanssa.

Voi perkele. Tuomas oli koko hyökkäyksen tärkein osa.. Nyt on yksinkertaisesti pakko tulla toimeen ilman Pihlmania.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Perkele. Ei tähän muuta voi sanoa. Kaikkea hyvää Pilelle, toivottavasti joskus vielä JYPin paidassa pelaa, mikä ensi kaudeksi suunta on ulkomaille.

Todella harmillinen juttu niin Pilen, kuin koko joukkueen kannalta, mutta näille vaan ei voi mitään. Onneksi tuossa rosterissa nyt on jamppoja ihan riittävästi, eikä tarvitse hyviä pelimiehiä ylitarjonnan takia työntää hirveästi sivuun.

Välivaara lienee kuitenkin tulossa takaisin, mikä on ehdottomasti äärimmäisen positiivinen juttu.
 
Mickke

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Radiossa oli eilen puhetta tapaus Riskasta. Kuulemma viikon pakkolepo on menossa tällä hetkellä ja ensi viikolla tarkastetaan polven mahdollinen luistelukunto.

Toivotaan, että mies paranee ja ehtii saamaan hyvän vireen takaisin pudotuspeleihin mennessä.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No tämäkin vielä. Ilmeisesti playoffeihin pääsee jopa alusta asti mukaan, tai ainakin pian alun jälkeen.

Pilen loppukauden poissaolo vituttaa päivä päivältä enemmän. Niin loistava pelaaja hän on ja pudotuspeleissä olisi todellakin tarpeen.

Noh, olen valmis antamaan anteeksi, mikäli Vaarat saadaan pleijareihin mukaan. Väli ja Malmi. Niin ja Riska myös.
 
El Guaje

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks, Spurs

vsop

Jäsen
Voihan kilin kirkkovene, puolustajia on terveenä Malmivaaran loukkaantumisen jälkeen juuri tuo kuusi pelikuntoista. Ei voi toivoa kuin pikaista paranemista, mutta luutuminen vie aina saman ajan kuin tavallisella taatelin tallaajalla. Toivotaan nyt edes Välivaaran pikaista paluuta kokoonpanoon.
 
Vaikka Olli ei ihan parhaassa tikissä ole ollutkaan ja kärsinyt ison kokonsa vuoksi, niin ei tässä ole kuitenkaan varaa menettää pelaajia. Onneksi Kaijomaa on noussut lähestulkoon parhaaksi puolustajaksi. Jos Kalle jatkaisi alkukauden koomailuja, niin voisi olla jo pientä "paniikkia".

Välivaaraa odotellessa.
 
Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Jompi kumpi iltapäivälehdistä uutisoi tänään Lukon antavan tasoitusta, kun Tikkanen, Kovanen, McLean ja Pettinen on sivussa. Laittaiskohan Välivaara, Malmivaara, Pihlman ja Riska osasto yhtään vastaan?

Toivottavasti Malmi on sitten playoffien alusta lähtien mukana, kuten koko poppoo lukuunottamatta Pileä.

Nelforia kompattava tuosta Pihlmanin tilanteesta. Tuon tason maalintekijän puuttuminen alkaa varmasti näkymään viimmeistään playoffeissa..
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Jompi kumpi iltapäivälehdistä uutisoi tänään Lukon antavan tasoitusta, kun Tikkanen, Kovanen, McLean ja Pettinen on sivussa. Laittaiskohan Välivaara, Malmivaara, Pihlman ja Riska osasto yhtään vastaan?
Lisätään vielä tuohon Lukon listaan Tuomainen, niin ollaan reaalitilanteessa.

Mutta kyllähän nuo JYPin poissaolot ovat myös isoja menetyksiä, ei siitä mihinkään pääse.

Kelloa vastaan tässä taistellaan, että saataisiin edes muutama noista mukaan ennen kliimaksin alkua. Sama homma lienee siellä meneillään.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
No voihan... Parempi kun en sano ettei tule jäähy. Mitä se Malmi on mennyt tekemään, liukastumaan ulkona ja telonut siinä alastulossa kätensä? Paha takaisku, mutta toivottavasti nyt Välivaara tulee takaisin mahdollisimman pian.
 
Masterpiece

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Blackburn, Real Madrid, Vimpelin Veto
Ilahduttavia asioita kuuluu näköjään Jyväskylän suunnasta harva se päivä. Pihlmanin nuhan jälkeen Malmivaaran sormi on pipinä - lupaa erinomaisen jännittävää runkosarjan voittokamppailua.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Ilahduttavia asioita kuuluu näköjään Jyväskylän suunnasta harva se päivä. Pihlmanin nuhan jälkeen Malmivaaran sormi on pipinä - lupaa erinomaisen jännittävää runkosarjan voittokamppailua.
Onko sinun mielestäsi pelaajan loukkaantuminen ilahduttava asia? Täytyy sanoa että aika kummallinen persoona tunnut olevan jos saat kiksejä siitä jos joku pelaaja loukkaantuu. Anderssonin loukkaantuminen sai varmaan nimimerkki Masterpiecen takaa löytyvän henkilön housut etumuksesta hieman limaiseksi?
 
Giba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kainalniemen Hiki
Ilahduttavia asioita kuuluu näköjään Jyväskylän suunnasta harva se päivä. Pihlmanin nuhan jälkeen Malmivaaran sormi on pipinä - lupaa erinomaisen jännittävää runkosarjan voittokamppailua.

Taas yksi idioottimainen kommentti meidän suunnalta, hävettää. Mutta minkäs teet.
Toivotaan, että saatte pakiston kuntoon ennen kliimaksia, sillä kyllähän kauden huipennukessa kuuluu olla kaikkien mukana. Kuka sitä mitalitaistoja ilman parhaita vomia haluaa katsella? En minä ainakaan. Sääli Pihlmanin homma, siinä menetti myös kevään leijonamiehistö yhden miehen. Loukkaantumiset kuuluvat lajiin, mutta en ainakaan henk. koht. tasolla tovo niitä kellekkkään.
TSEMPPIÄ kevääseen!!
 
Masterpiece

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Blackburn, Real Madrid, Vimpelin Veto
Noh, ollaanpas sitä nyt totisia:)!

En tietenkään toivo kenellekään ihmiselle fyysistä vammaa tai pahaa loukkaantumista. Mutta vastustajan materiaalin heikkemeninen on aina hyvä asia. Ei minua ole pätkääkään haitannut, etä Lukolta on viime aikona ollut kärkinelikko poissa peleistä päinvastoin - sehän on hieno asia. Suomessa tämä keskustelu on aina tällaista jeesustelua ja itkemistä. Heti jos sanoo kärkevämmin, niin joku on aina inisemässä. Käykääpä vaikka katsomassa keskusteluja ManU-Liverpool -otteluiden tiimoilta niin ymmärtänette enemmän.

Räpylärepemäistä veljeilyä on nähty tälläkin saitilla jo sangen riittävästi, kiitos.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Aika paha tuo Malmin loukkaantuminen. Pakisto on oikeastaan ainoa heikompi kohta JYPissä nyt, ykköspari loukkaantuneena (no offence, Vatanen). Toivotaan että Välivaara pystyy pelaamaan edes 90% teholla pleijareissa.

Onko meillä keitä reservissä puolustuksen suhteen? Junnuistako niitä pelaajia nostetaan?

Koskinen-Vatanen
Kaijomaa-Viitanen
Kantee-Jaatinen
?? - ??

No, tuleepahan jännemmät pudotuspelit kun ei mene ihan joka sarja 4-0 JYPille. Paitsi KalPaa vastaan tietty.
 
Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Onko meillä keitä reservissä puolustuksen suhteen? Junnuistako niitä pelaajia nostetaan?
Sieltäpä hyvinkin. A-nuorillakaan tosin ei ole liikaa puolustajia, vaan kasassa on juuri kuuden puolustajan nippu: Jarno Nikander (s. -89), Kalle-Veikko Koivisto (s. -89), Santeri Palsola (s. -91), sekä B-ikäiset Samuli Kankaanperä (s. -92), Olli Aitola (s. -92) ja Henri Auvinen (s. -93). Muut kauden aikan JYP-paidan päälleen pukeneet pakit ovat siirtyneet muualle, B-junnuja tai rikki.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Joo-o

Noh, ollaanpas sitä nyt totisia:)!

En tietenkään toivo kenellekään ihmiselle fyysistä vammaa tai pahaa loukkaantumista. Mutta vastustajan materiaalin heikkemeninen on aina hyvä asia. Ei minua ole pätkääkään haitannut, etä Lukolta on viime aikona ollut kärkinelikko poissa peleistä päinvastoin - sehän on hieno asia. Suomessa tämä keskustelu on aina tällaista jeesustelua ja itkemistä. Heti jos sanoo kärkevämmin, niin joku on aina inisemässä. Käykääpä vaikka katsomassa keskusteluja ManU-Liverpool -otteluiden tiimoilta niin ymmärtänette enemmän.

Räpylärepemäistä veljeilyä on nähty tälläkin saitilla jo sangen riittävästi, kiitos.

Vlivaara siis tälläviikolla kehiin. Lähde: keskisuomalainen/Dufva.
Mukava muuten nähdä kuinka pikkuvelikalakukkoja jännittää, ja syystäkin.
Kalakukoilla kun ei ole JYPiä vastaan mitään saumaa ilman että meiltä on puolijoukkuetta lasaretissa..
Alistus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös