Juujärven KooKoon rakentuminen kaudeksi 2012-2013

  • 547 190
  • 1 740

John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Vilmos Gallo
Forsberg on kyllä ristiriitainen pelaaja. Hänessä on paljon hyviä ominaisuuksia, mutta en tykkää yhtään miehen pelityylistä. Kaameeta säntäilyä, jossa välillä ajaa itsensä ulos hakiessaan kaameeta pommia ja välillä häärää hyökkäyksen kärjessä vastustajan maalin takana. Jättäisin ainakin jälkimmäiset tekemättä niin kauan kun Forsberg ei ole varustettu Sami Vatasen hyökkäystaidoilla.

Aika pitkälti samat fiilikset on mullakin Forsbergista, mutta kyllä jokainen joukkue tarvitsee Fopan kaltaisen vittupään joukkueeseen, joka puolustaa omaa maaliaan aivan sääntöjen rajamailla. Itse näen, että nämä säntäilyt johtuvat yksinkertaisesti siitä, että Forsbergilla on kapteenina hirvittävä halu näyttää omalla esimerkillään ja ottaa kiekollista roolia, kun muista pakeista ei siihen ole. Valittettavasti taidot eivät tosiaan kaverilla yksinkertaisesti riitä.

Jos joukkueen pelitapa tulisi selkärangasta ja jengi olisi kasattu oikein, niin Forsberg on sarjan top 5 puolustavia pakkeja. Jossain Sportissa kaveri dominoisi aivan suvereenisti, kun oma rooli on kristallinkirkkaana mielessä. KooKoossa näin ei ole.
 

Fordél

Jäsen
Aika pitkälti samat fiilikset on mullakin Forsbergista, mutta kyllä jokainen joukkue tarvitsee Fopan kaltaisen vittupään joukkueeseen, joka puolustaa omaa maaliaan aivan sääntöjen rajamailla. Itse näen, että nämä säntäilyt johtuvat yksinkertaisesti siitä, että Forsbergilla on kapteenina hirvittävä halu näyttää omalla esimerkillään ja ottaa kiekollista roolia, kun muista pakeista ei siihen ole. Valittettavasti taidot eivät tosiaan kaverilla yksinkertaisesti riitä.

Jos joukkueen pelitapa tulisi selkärangasta ja jengi olisi kasattu oikein, niin Forsberg on sarjan top 5 puolustavia pakkeja. Jossain Sportissa kaveri dominoisi aivan suvereenisti, kun oma rooli on kristallinkirkkaana mielessä. KooKoossa näin ei ole.

Varmasti se on näin kuin kirjoitat eli luonne, pelitapaongelmat ja muut jengin ongelmat, c-rinnassa uudessa jengissä ym. seikat laittavat Forsberin ylipelaamaan illasta toiseen. Ominaisuudethan Forsbergilla on kunnossa: hyvä asenne ja persoona, fysiikka mainio, riittävä liike, pelinäkemys ok ja kädet riittävät normaaliin peliin. Jos Forsbergin pelaaminen saataisiin kahlittua siihen peruspakin rooliin hyödyttämään joukkueen pelaamista niin jatko passaisi mulle. Nykyisen Forsbergin laittaisin pihalle kauden jälkeen. Aika näyttää mihin Juujärven kanssa päätyvät. Veikkaan, että jatkaa.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Jos nyt ihan ideaalia haluttaisiin, niin itsellä se menisi näin:

XXXX - Niemi
XXXX - Kirprusoff
XXXX - Gärdström

Edelleen turha sinne on Virkkejä raahata, kun Gärdi on aivan yhtä hyvä ja kuitenkin itselle se KooKoo-tausta painaa vaakakupissa paljonkin. Jos ja kun Niemen pitäminen on mahdotonta, korvaisin hänet nykypakistosta mieluiten Kirenillä. Forsberg on tosiaan ristiriitainen kaveri, playoffit ja ylipäätänsä Kiprun kanssa pelattu kiekko on ollut paljon parempaa - kuitenkin ääni kallistuu kielteisen puolelle. Noiden kolmen muun pitäisi sitten olla käsillä varustettuja ja sopivalla kokemuksella marinoituja pakkeja. (Helppoa löytää, eikö vain)

Itseasiassa kun kokonaisuutta miettii, niin Kiprun pitämiseksi kannattaisi tehdä kunnolla hommia. Kuten on nähty, kiekollisia pakkeja ei ole helppo löytää. Ellei tietty lähdetä riskillä hankkimaan ulkomailta. Tosin onhan ulkomailta ollut pari onnistunuttakin pakkihakua (Clarke ja Kolartz), joten ainakin asiaa kannattaa ajatella. Lisäksi sivuhuomautuksena, että myös MacHasek oli mainettaan parempi luutija.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos nyt ihan ideaalia haluttaisiin, niin itsellä se menisi näin:

XXXX - Niemi
XXXX - Kirprusoff
XXXX - Gärdström

Kävisi myös minulle. Olisi kyllä aika kiltti pakiston puolikas, joten hankinnoilta tarvittaisiin käsien lisäksi myös kovuutta. Forsbergilla sitä on, mutta on myös puutteensa joita on jo mainittu.

Jos rakennetaan terozin kuusikko loppuun, niin tämä kelpaisi:

Vesa Kulmala-Niemi
Jani Honkanen-Kiprusoff
Rony Ahonen-Gärdström
 

Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Forsberg on tosiaan ristiriitainen kaveri, playoffit ja ylipäätänsä Kiprun kanssa pelattu kiekko on ollut paljon parempaa -

Tässä ollaan asian ytimessä. Kiprun kanssa Forsberg pärjäsi mielestäni hyvin ja tasapainottivat toisiaan. Vuosi lisää Kiprun rinnalla ja mies voisi oppia yhtä sun toista.
 

Fordél

Jäsen
Tämä ei kyllä toimisi, nimittäin siinnä on sellainen pakkipari mihin ei voi sanaa "liike" yhdistää. Kipru tarvitsee vierelleen hyvä liikkeisen pakin.

Kyllä, hyväliikkeisen kiekollisen pakin, joka ei ole kuitenkaan ihan lapanen omassa päässä. Olisikohan Jarkko Näppilästä siihen rooliin?

Niin ja toiseksi, Miliisi Honkanen jatkaa Ässissä, joten hänestä on turha spekuloida.

1. "michael clarke" - Toni Kiren
2. Jarkko Näppilä - Marko Kiprusoff
3. hankinta/Henrik Forsberg - Anssi Virkki

Oisko tossa tolkkua?
 
Viimeksi muokattu:

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Oisko tossa tolkkua?

Ei ole, heivaa se Virkki jo jokeen sieltä. Gärdi takaisin ja sassiin, rikollista ylipäätänsä päästää kaveri pois - nyt on kuitenkin Lussua peluutettu jatkuvasti. Lussun voisin vielä ottaa tuohon pakistoon 7. pakiksi, mutta tietty on mahdollista että kaveri hakee suurempaa roolia esim. Peliitoista.

Ainiin - tänään pelaataan vielä tätä kauttakin.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Niin ja toiseksi, Miliisi Honkanen jatkaa Ässissä, joten hänestä on turha spekuloida.

Näinhän se on, mutta pitäähän Miliisin aina välillä vilahtaa näissä spekuloinneissa, ettei unohdu.

Mites tuo Rony Ahonen? On tavallaan samaa sarjaa näiden Kirenin ym. kanssa, mutta vielä nuori ja kehityskelpoinen.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
1. "michael clarke" - Toni Kiren
2. Jarkko Näppilä - Miikka Kiprusoff
3. hankinta/Henrik Forsberg - Anssi Virkki

Oisko tossa tolkkua?

No enpä usko millään, että Miikka tulee NHL:n Calgaryn maalilta ensi kauden Mestiksen KooKoon pakiksi. Eli kyseenalaista tolkun tässä kohtaa... :)
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No enpä usko millään, että Miikka tulee NHL:n Calgaryn maalilta ensi kauden Mestiksen KooKoon pakiksi.

Eikä ainakaan Galgaryn maalilta kannata odotella ketään.
 
Vieläköhän Galgarysta olisi saatavilla Roman Turek tuohon Miikka Kiprusoffin pakkipariksi? Hehe!

Mun mielestä ei kannata nyt hirveästi hakea mitään näitä kehityskelpoisia äijiä. Vaan selvästi kaksi kiekollista puolustajaa ja sitten täyttää puolustusta. Ensin nämä tähdet ja sitten dephtiä, koska nyt tällä kaudella tunnuttiin vaan rakentavan laajuutta pakistoon - ei kärkiosaamista.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Kalle Narinen siihen Kiprun vierelle. Esa Julkunen Ollin kanssa samaan ketjuun sieltä jäähallinkatsomosta kuljeksimasta. Lasse Tasala Hokkasen ja Liukkosen kanssa voittamaan pistepörssiä ja KooKoon paras pistemies Mummo Räisänen remmiin.

Näistä voidaan lähteä liikkeelle.

Ja kai tuo Heimo Mäkeläkin vielä olisi tarjolla. Ainakin hän oli makkaraa popsimassa Räisäsen kanssa maanantain Sport -välierässä. Ja Vesa Kolsikin oli vielä liikkeellä.

Ai kun nämä tulevaisuuden hegumoinnit ovat virkistäviä ja vapauttavia. Noita pelaajia pitäisin runkona ensi vuoden joukkueessa. Sinne sitten sekaan jotain vähemmän arvokkaita ja mielenkiinnottomia neppailijoita niin hyvä tulee kuule!
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
1. "michael clarke" - Toni Kiren

Juujärven aikakaudella Kirenin peliaika on vain tippunut ja esim. Vaasassa joutui lauantaina, ihan syystä, vilttiin. Tästäkään näkökulmasta en jaksa uskoa, että jatkoa tulee, vaikka en nyt jojoon itseäni vetäisi, jos näin kävisi. Virkkiä kyllä dissataan, ja osin ihan aiheestakin, mutta näillä jannuilla kehityskäyrä kulkee kuitenkin täysin eri suuntaan ja eihän Kiren loppupeleissä ole kokemukseltaan mikään markokiprusof, vaan vanheneva liigataustainen neverbeen. Mestikseenkin lopulta sellainen välimallin jätkä, joka ei kuulu liigahaahuilevan jengin ykköspariin. Syvyyspakiksi Gärdin pariksi toki menee eli pahoittelu ylinegatiivisesta viestistä.
 

Fordél

Jäsen
Juujärven aikakaudella Kirenin peliaika on vain tippunut ja esim. Vaasassa joutui lauantaina, ihan syystä, vilttiin. Tästäkään näkökulmasta en jaksa uskoa, että jatkoa tulee, vaikka en nyt jojoon itseäni vetäisi, jos näin kävisi.

Hyvä havainto ja vastuu on tippunut niin paljon, että tällainen johtopäätös on varmaankin vedettävä.

Virkkiä kyllä dissataan, ja osin ihan aiheestakin, mutta näillä jannuilla kehityskäyrä kulkee kuitenkin täysin eri suuntaan ja eihän Kiren loppupeleissä ole kokemukseltaan mikään markokiprusof, vaan vanheneva liigataustainen neverbeen.

Tällä logiikalla ei Niemikin on liigataustainen neverbeen. Kiren on kuitenkin koko kauden mittapuulla ollut luotettava pakki. Kiprun kokemusta ei liigassa nähdä kuin aniharvoin, joten on tyydyttävä näihin kireneihin.

Mestikseenkin lopulta sellainen välimallin jätkä, joka ei kuulu liigahaahuilevan jengin ykköspariin. Syvyyspakiksi Gärdin pariksi toki menee eli pahoittelu ylinegatiivisesta viestistä.

Jos ykkösparissa on Michael Clarke, Jesse Jyrkkiö, Tero Konttinen etc. niin vierellä on hyvä olla kokenut omanpään luutija. Ei mulla ole mielestäni mitään ongelmaa laittaa Kireniä 5vs5 pelissä ykköspariin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pelaat automaattisesti ylivoimaa vaan Kirenin paikka on ykkösalivoimassa. Minuutteja tulee niinkin hyvin ja ainakin mulle Kiren on yksi niistä pakeista, joille uskaltaa antaa minuutteja.

Mutta jos palataan tohon sun alun hyvään havaintoon niin Juujärven peluutuksen perusteella jatkoon olisivat menossa: Kautto, Niemi, Kiprusoff ja kenties Forsberg. Tosin näistä en usko Niemen jatkavan Mestiksessä. Sen sijaan Kiren ja Virkki eivät näytä kuuluvan Juujärven suosikkeihin.
 

Magnesia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllähän tuo puolustus on ollut huonoin moneen vuoteen! Kaikki vaihtoon vaan, omat pojat ehkä pitäisin hätävarana.

Ja aika turha edes puolustella sillä että omiin meni vähiten kun 'pelivirtaus' on ollut aivan päin persettä pakkien takia. Ja tämän takia ei niitä maalejakaan tule hyökkääjiltä. Nää on näitä perusjuttua mitkä tällänen junnukoutsikin tajuaa.

Mutta suurin syyllinen koko paskaan on kyllä Lehkonen, niin päinvittua kasattu joukkue kuin vain voi olla.
 
Voimme aloittaa tämänkin keskustelun uudestaan ja mulle herää nyt mieleen kysymys, että onko lyötävä koko runko uusiksi?

Joka vuosi pääsee tähänkin ketjuun keskustelemaan turhan ajoissa.. onneksi sentään sopimus-uutisia ainakin Välimaan mukaan pitäisi tulla pikaisesti kauden jälkeen, joten niitä odotellessa.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Voimme aloittaa tämänkin keskustelun uudestaan ja mulle herää nyt mieleen kysymys, että onko lyötävä koko runko uusiksi?
Kun ydinpelaajat ovat olleet viime vuosina suunnilleen samat ja aina tiputaan, niin pitäisi. Nyt on häviämisen kulttuuri ottanut otteeseensa koko seuran ja tosiaan ärsyttää, että Juujärvikin piti tulla se tällä kaudella kokemaan eikä päässyt aloittamaan puhtaalta pöydältä.
 

Magnesia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hyvä että tää kärsimys loppui, harmi vaan että kesä on piiiiiitkä.

Juujärvi teki sen mitä pystyi Ikan perinnöllä. Kautta vaan oli niin vähän jäljellä että eipä siinä kummosia enää tehdä, kun Juujärvellekin selvisi että ihan pelinperusteita pitää korjata. No tää saadaan kuntoon ens kauteen mennessä.

Eikai se mikää salaisuus ole että koko pakisto saa kenkää
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kun ydinpelaajat ovat olleet viime vuosina suunnilleen samat ja aina tiputaan, niin pitäisi.

Lisäksi nämä kovat vahvistukset ovat suurelta osin olleet kaikkea muuta kuin kovia. Kun katsoo meidän hyökkääjien parhaiden Mestis-kausien tehoja verrattuna tämän kauden tehoihin, niin eipä voi edes tilastojen perusteella kehua kenenkään ylisuorittaneen. Tehottomuus on häkellyttävää tuolla rosterilla, toisaalta puolustus piti taas yllättävän hyvin - mutta ei siellä kyllä kiekollisessa pelissä juuri eloa ollut.

Jos täysremonttia toivoisi, niin hurjimmillaan jatkoon voisi ottaa vain:

Puolustus:
Niemi
Kiprusoff
(+Gärdi)

Hyökkääjät:
Liukkonen
Julkunen
Muhonen
Baker
+Junnut

Joskin on kyllä sanottava, että Bakerkään ei vakuuttanut. Tuttu agre ja röyhkeys oli usein poissa, mutta kauden muotitrendi olikin kulmissa pyöriminen (terveisiä ja morjes Jyväskylän siivelle). Siltikin Leipurille jatkoa, vaikka nyt hetken ottaa kaikki mahdoton ja mahdollinen päähän.

Huoh huoh huoh.

edit. Muistinko sanoa: hohhoijaa.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eikai se mikää salaisuus ole että koko pakisto saa kenkää

Ihan julkinen salaisuus tämä on. Tuskin Juujärvi kelpuuttaa enää ketään tämän kauden puolustajaa ensi kauden joukkueeseen lukuunottamatta KooKoon ylivoimaisesti parasta puolustajaa Kiprusoffia. Toivottavasti Kiprusoff jatkaa KooKoossa vielä ensi kaudella. Muille voidaan sanoa kiitos ja näkemiin.
 
Se on totta kyllä, että Ikan kasaama joukkue luhistui aivan täysin ja se oli ennenkaikkea koottu päin vittua. Sinänsä viides peli olisi ollut ihan käsittämätön suoritus jo siihen nähden minkälainen tuo joukkue oli. "Hyvät pelit" oli laskettavissa sormin tällä kaudella ja tasoeron takia oltiin näin korkealla.

Mielestäni JJ on kartoittanut jo tämän kauden ajan tuota tulevaisuuden pelaajapolitiikkaa ja eiköhän se nyt ole selvä, että mitä sinne tarvitaan ja jos ei ole niin kerronpa se vielä: KIEKON YLI SINIVIIVAN SAAVAA PAKKIA JA HYÖKKÄÄJÄ JOKA TEKEE YLI 10 MAALIA KAUDESSA.
 

Magnesia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pakko tarttua tuohon Muhoseen, kaverille ei missään nimessä jatkoa.

Kysyn mihin tarvitaan hyökkääjäpelaajaa joka,

1) ei osaa tehdä maaleja
2) pyörii päämäärättömästi kulmissa
3) ei syötä kiekkoa

Eli perusjutut ihan hakusessa, ihmettelen että teistä ei kukaan huomio näitä asioita?

Jotenkin tuntuu että suurinosa teistä on ihan haltioissaa kaverista kun luistelee nopeasti laidasta hyökkäysalueelle mutta, ainut vaan että se ei pääty mihinkään järkevää ja joukkuetta auttavaan asiaan.

Se että on hyvä luistelija, ei enää riitä mestiksessäkään.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Se on totta kyllä, että Ikan kasaama joukkue luhistui aivan täysin ja se oli ennenkaikkea koottu päin vittua.

Juurikin, tasapainoista kokonaisuutta ei saatu aikaan. Välillä hankinnat olivat suorastaan hämmentäviä, kuten legendaarinen joukkueensa puolesta niin älyttömästi uhrautunut Jermu the Portään tai Samu "Lisäarvo" Vilkman. Nyt pitää saada se sentteriosasto ja kiekolliset pakit kuntoon jo kesällä tai sitten pitäisi osata kasvattaa niitä pelaajia hurjasti eteenpäin kauden aikana, kuten Jokipojat ja Sport ovat onnistuneet tekemään - siellä tehdään sentään neverhöördeistä sankareita, täällä sankareistä unohdettuja.

Lisäksi Ikan kuntokuuri suorastaan naurattaa. Ikan kuntopohjalla nähtiin kolmena keväänä irtonaista, luovaa ja liikkuvaa jääkiekkoa, joukkueelta jonka itseluottamuksen suorastaan tunsi katsomoon asti.
 
Jotenkin silti ihmetyttää miten esim. Ari "Kelpo/Perse" Gröndahl voi pystyä avamaan peliä paremmin, kuin kukaan KooKoo-puolustaja poislukien Kipru, kun esimerkiksi Anssi "The Next One in Mestis" Virkki ei saa edes kiekkoa yli takapunaviivan. Ja varmasti jos Virkin rinnassa olisi kotka tai pässi, niin tätäkään huolta ei olisi. Eli onko KooKoossa jonkinlainen häviämisen kulttuuri, joka ikävästi ilmassa velloo?

Kun tarkastelee tuota miehistöä paperilla, niin senhän olisi pitänyt olla kiekollisestikin heittämällä parasta kamaa Jukureiden ohella, mutta sitä se ei ollut. Virkki, Forsberg, Lustberg, Lehtonen, Gärdström, Kautto, Kiren = kukaan näistä ei ole kiekollinen puolustaja.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Slovakia vs Kazakstan
  • 1.20
  • 7.50
  • 9.00
Suomi vs Iso-Britannia
  • 1.03
  • 17.00
  • 30.00
Latvia vs Ranska
  • 1.93
  • 4.10
  • 3.20
Tanska vs Kanada
  • 15.00
  • 10.00
  • 1.10
Itävalta vs Sveitsi
  • 15.00
  • 11.00
  • 1.09
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös