Juhlat Tallinnassa 27.08 Kello 15.00 !

  • 83 603
  • 714
Tila
Viestiketju on suljettu.

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Sv veinikretski kirjoitti:
Muutaman kysymyksen esittäisin Turengin MM-kisojen osalta, onko hotelli kapasiteetti riittävä, riittääkö Kämmenen olut, ratkaistaanko myös keltainen paita loppuun asti ? Pitääkö hotelli jo varata vai vasta myöhemmin, missä sijaitsee lehdistökeskus, montako maata on ajateltu ottaa kisoihin, ja lopuksi rajoitetaanko osallistuja määrää vai saako kaikki halukkaat tulla, ja lopuksi vielä sataako ?
Täältä on kysytty ja täältä myös vastataan. Olemme jo alustavasti keskustelleet erään mahdollisen kisapaikan kanssa. Samaisen paikan yhteydessä olisi myös kisakylä, jossa siis olisi mahdollisuus yöpyä varsin kohtuulliseen hintaan.

Olut tuskin pääsee missään vaiheessa loppumaan. Maailmanmestaruuskilpailuihin otetaan sydämellisesti vastaan kaikki halukkaat joukkueet, ja jo nyt voidaan kertoa että ainakin Puolan edustusjoukkue on mitä todennäköisimmin kisoissa mukana.

Mette Mannonen on luvannut, että kisapaikalla ei sada vaan paistaa olan takaa.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Ilmoitan että tänään lähtee erittäin tärkeä lähetys Turengin suuntaan, erikoisvahvistettu kengä yksi takki ja pari mailaa sekä yhdet tekohampaat, tarkkailkaa postivankkureita tarkkana. Etenkin hampaat ovat erittäin tärkeää materiaalia ensivuoden MM-kisoja ajatellen, suosittelisin niiden luovutusta paikalliselle kisakeskukselle jo hyvissä ajoin, ne sopivat upeasti baaritiskin päälle odottamaan tulevaa syksyä.

wilco käsissäsi oleva materiaali on erikoisen arvokasta, huolehdithan niistä lämmöllä, Rontin mailasta ja kengästä ei ole niin väliä.

Syksyisin terveisin Sv veini
 
krobbe

Loistavaa palvelua suurvisiiriltä. Miehen luonteenlaadun tietäen uskoisin, että tekohampaat on pesty, ennen lähetystä.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Sv veinikretski kirjoitti:
wilco käsissäsi oleva materiaali on erikoisen arvokasta, huolehdithan niistä lämmöllä, Rontin mailasta ja kengästä ei ole niin väliä.

Onnistuu.

Että silleen...
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
wilco kirjoitti:
Onnistuu.

Että silleen...

Kävin viemässä paketin postiin, tai oikeastaan paketoitiin siellä. Postin-nainen sai myöskin ihastella Davidin upeita hampaita, ihmeen hyvin naisen pokka piti, wilco mikäli on mahdollista niin voisitko laittaa hampaat näkyviin palstalle kun ne saat käsiisi, samoin kultainen maila olisi varmasti monen mielestä mukava nähdä, keralla keltaisen paidan. (kestää yhden viikon, laitoin halvimmalla tavalla).

Mietin tuossa juuri että meillä on täällä monen eri ammatin osaajia, yhdessä tukemalla Turengin ensivuoden kisoja harkitusti ja oman ammattitaitomme kautta voisimme luoda melkoisen tapahtuman aika helposti, itse en muuten enää järjestäisi mitään maaotteluja vaan MM-kisat joissa pelaisi mistä tahansa olevia huippu-krokkareita.

Peli itsessään oli kiinnostavampi kuin itse luulinkaan, oli vain heitto että pelataan vaikka krokettia, itseasiassa se on todella hauska ja mielenkiintoinen laji, itse kysyisin Fläpältä että voisitko ajan kanssa ja huolella laatia ensi vuoden kisoihin lehdistö ja markkinointi mielessä englannin kielisen selostuksen (tietenkin myös suomenkilisen) ja kutsun joka voitaisiin lähettää esimerkiksi suomessa oleviin eri suurlähetystöihin ym, paikkoihin jotka voisivat kisoihin osalistua, Turengi tietenkin itse vastaa kisoista ja kisa järjestelyistä mutta mikäli toisten apu kelpaa niin eikös hieman auteta.

Mittasin muuten Rontin mailan ja huomasin että mailan pää oli pari senttiä muiden mailoihin leveämpi, tämä oli törkeää sääntöjen rikkomista, ei se mitään olihan Lassenkin piikarit lainvastaiset. Venäläiset ja myöskin Eestiläiset pitivät tapahtumasta kovasti, uskonkin että meillä olisi mahdollisuus saada MM-kisoihin todella kattava osallistuja joukko mikäli sen huolella hoidamme, toki pilke silmäkulmassa.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Jatkokertomus, juhlat Tallinnassa. osa 1 Perjantai

Oli sateinen perjantaipäivä, kun suuntasimme automme keulan Olkuttaren kanssa, kohti Helsingin länsisatamaa. Satamassa meitä odotti valtamerilaiva ms. Meloodia, jonka uumeniin ajoimme ja kipusimme yläkerroksiin. Tummuvassa elokuunillassa tuksuttelimme kohti Tallinnaa, jonne saapuessamme tokaisin rakkaalle siipalleni totuttuun hellään tyyliin. "Mennääs akka autolle, ollaan Tallinnassa".

Ajelimme läpi öisen Tallinnan sv veinin kotipihaan, mutta talo oli pimeä ja veini töissä. Soitimme ovikelloa ja kas, talon ehtoinen emäntä sv veinitär tuli avaamaan. Olin ilmoittanut veinille aikataulumme 1 1/2 viikkoa ennen matkaa, mutta veini oli normaali veini. Veinitär nimittäin totesi, "tere, olemme poikien kanssa odotelleet yli kymmeeneen ja te tuutte vasta nyt. Veini sanoi kysyessäni, että joskus yheksän jälkeen ne tulee".

No, kävimme taloksi ja vierashuoneen pedille. Kuulin, kun veini tuli kotiin, mutta olin nukkuvinani, kunnes en raaskinut pilata kaverin alkuyötä. Veini huikkasi vierashuoneen ovelta, "otaks kaljan", minä ajattelin, että täytyyhän isäntää mennä tervehtimään. Siinä sitten halailimme ja kättelimme, olihan edellisestä tapaamisestamme, jo kaksiviikkoa.

Kunhan jaksan tulee kertomuksen osa 2 Lauantai:)
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Jatkokertomus, juhlat Tallinnassa osa 2, lauantai

Noniin. Siirryimme lauantaihin.

Kun aamulla silmäni aukaisin ja kädellä radion, niin vanhasta muistista aavistin, veini kahvia keittänyt on. Aloin päälleni paitaa pukea, housuja etsien, kun uutisia lukea mies alkoi, niin kuulin sen. "tänään on kansainvälinen rokettikisa Tallinnassa". Siinä sitten heräilimme, joimme kahvia ja lähdimme pakollisille ostoksille.(Olkun kaljat kotiin viemiseksi). Tämän jälkeen alkoi totinen työ.

Aloimme sv veinikretski, veinitär, Olkutar ja sivullekirjoittanut viimeistelemään olosuhteita, illan kamppailua varten. Asensimme oluttiskin (tärkeysjärjästys), liimailimme mainoksia, asensimme istuimia, sekä grillin. Tämän jälkeen aloin ratamestarina rakentamaan rokettirataa, pituutta tuli 70m ja rata oli vaikea.

Klo. 13.30 lähdimme sv veinin Audilla (2,3 E) keskustaan ja lähemmin veinin ravinteliin. Siellä istuksimme ja oottelimme H-hetkeä. sv veini joi kahvia ja käveli hermostuneena, itse otin olutta (veini tarjos). klo 15.00 kävelimme olumpia hotellille, veinin suunnitelman mukaan. Meillä oli päällämme kisapaidat, selässä nimet veinikretski ja Olkku, näiden päällä nahkarotsit. Ärrältä veini osti 2 askia Marlboroa, sekä venäjänkielisen lehden.

Saavuimme Olumpian aulabaariin, emmekä millään voineet tietää, kuka on meidän porukkaa, ainahan kansainvälisen hotellin aulabaareissa huudetaan Turengin murteella, krokettimaila kädessä. Itse menimme tiskille ja tarkkailimme, tilattuamme juomat. veini antoi merkin ja otimme rotsit pois, joten kisapaitamme paljastui. Välittömästi kuului turengin suunnasta, "mähän sanoin, noi ne on".

Siinä sitten paimensimme alkuhalausten jälkeen porukan takseihin ja siirryimme kisapuistoon. Siellä alkoi välittömästi normaali kisahulina, asiantuntevaa porukkaa. sv veini sai alkuun puukosta, turenkipaidan, sekä trendipipon. Turenkilaiset veti rai, rai, rain ja sille taputettiin. Sellisti soitti yhdistetyn, maamme ja mu isänmaa, sekä suuri ja mahtava, niillekkin taputeltiin. Ilmiselvästi väki alkoi viihtymään.

Omalla kohdalla keskustelin eniten nimimerkkejen duud, One big red, sekä Rontti ja Jomppa kanssa. Whitenkin kanssa olisin puhellut, mutta hän hoiti pisteenlaskua, eikä ehtinyt juurikaan oluelle:) Jompan kanssa ystävystyin siinä määrin, että kiskoimme toisiamme parroista, tai ainakin itse kiskoin Jompan partaa, kunnes muistin olevani, hetero perheenisä ja Olkutar mukana messissä. Anteeksi Fläppis, että unohdin, mutta eihän kaikkia voi muistaa, eihän?

Kohtapuoleen veini, vei väen kaupunkille ja itse jäin veinilään saunomaan ja nukkumaan, piti ajaa autoa, klo 11.30 sunnuntaina, josta vielä kerron, mm veinin kotiintulon ja kahvin loppumisen, odottakaapa vaan.

jatkoa seuraa, osa 3 sunnuntai, kunhan jaksan.

edit. poistettu ravintolan nimi, ravintoloitsian pyynnöstä.
 
Viimeksi muokattu:

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Jatkokertomus, juhlat Tallinnassa osa 3, sunnuntai

Hyvin levätyn yön jälkeen sv veinin talo heräsi, klo 07.00, kun suurvisiiri itse saapui kotiin. Saapuminen tapahtui ulko-ovesta portaita ylös, pesäpallomaisesti syöksyen. Aikansa kolisteltuaan ja pärrättyään veini hyökkäsi tietokoneelleen, oli asiaa jatkoaikaan. Onnekseen (ilmeisesti) hän ei sivuille mennyt, kun sisäänkirjautuminen epäonnistui, näppäimistön epäselvän kirjain-/numeroasettelun vuoksi:) Niimpä veini päätti, että on aika levätä ja meni omaan sänkyynsä maaten.

Me muut talossa olleet, olisimme juoneet aamukahvit, mutta kahvi oli loppu. sv veinitär kävi kävellen hakemassa kahvia ja aamumme oli siltäosin pelastettu. Siivoilimme siinä viimeisiä tuoppeja pois pihamaalta ja itse pelastin muuan lakanan autotallin seinältä ja kas oli kotiinlähdön aika. Itse sv veinikretskikin saapui pihamaalle hyvästelemään, kun yhdentoista aikaan suuntasimme Tallinnan satamaan ja siellä meitä odottavaan ms. Romantika laivaa. Laiva kuljetti meidät Helsingin länsisatamaan, josta jatkoimme autoillen kotiin Nakkilaan. Ympyrä sulkeutui, matka tuli tehtyä ja juhlat Tallinnassa juhlittua.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Venäläisen lehden kuvat saapuivat minulle ja myöskin varmaankin Fläpälle, vielä tulee lisää, itse lehtiartikkelia en vielä nähnyt. Fläpä saa monitaitomiehenä laittaa niitä yv,nä eteenpäin. Minusta olivat aika hauskoja tähän asti, E, oli onnistunut erinomaisesti Krokettimaila ampumaaseena kuvassa. Samoin sellististä oli hauska kuva, eiköhän niitä saada kaikille halukkaille näkymään Fläpän toimesta. Saa sitten nähdä millaisen artikkelin kirjoittaa, lehden linkin hommaan kun saan käsiini.

Terveisin veini.

Ps, Fläpä oli muuten yhdessä kuvassa mieliharrastuksena parissa, ihmeen lähellä erästä venäläistä .....
 
Viimeksi muokattu:

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Olkku kirjoitti:
itse pelastin muuan lakanan autotallin seinältä

Mainittakoon täälläkin, että pelastettu, muuanlakana on matkalla Hämeenlinnaan, ervalle, joka on lakanan isi. Lähti tänään klo.15.31 ja matkanteko on kuulemma seurattavissa intternetissä, mikä sekin sitten lienee? Pääasia lienee, että lakana pääsee vihdoin kotiin takaisin.
 
Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho

Itse kiitän suuresti tästä Suomen ja Hämeenlinnan kiekkofanikulttuurin puolesta suoritetusta uroteosta, ja uskon että koko Turenki yhtyy kiitoksiini. Vertaisin tekoa siihen, jos joku lähettäisi Aki Heinon takaisin Hämeenlinnaan ja Sirkuksen lauteille.
 
Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Olkku kirjoitti:
Palauttaisin mieliin, tuon veinin lupaaman "oivalluskisan", siinä roketin ohella. Tutustuttuani asiaan, totesin sen loistavaksi ja palkintonakin on laatikko 5,2% olutta, arvo lähes 30 € (suomen viinakaupassa) (heh). veini saattaa ammuttaa minut, mutta paljastan, että oivalluskisa liittyy jatkoaika nimiseen keskustelupalstaan, liekö kukaan kuullut?
Tämmöistä hörinää oli joskus... Ei tainnut kukaan oivaltaa mitään vai menikö kisa pipariksi kun kekattiin jo telefooneitse että Mr X on Olkku?

PS. Tulen lokakuussa noutamaan palkintoni.
PS2. Veinin ehdotus että ensi vuonna ei pelattaisi maaotteluja vaan pelkät yksilö-MM-kisat on pöyristyttävä. Ilman muuta pitää olla joukkueita, ainakin Suomen, Eestin, Venäjän, Puolan ja Turengin joukkueet. Yksilökisa ilman joukkuekisaa on vähän kuin erotiikka ilman naista.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Twite kirjoitti:

He he, Olkku lupasi maksaa tämän palkinnon. Okey, pyydän anteeksi ja järjestän ensivuoden kisoihin myös Ukrainan-joukkueen niin että lisätkää listaan, mielestäni vanha kunnon Ruotsi on saatava kisoihin mukaan. Miksei myös Ranta-Ruotsi. Täällä omassa turvallisessa puppeli ketjussa on niin turvallista kirjoitella, käväisimme Twiten kanssa hieman vierailulla golf puolella, meistä ei oikein välitetty:) Kulkekoon polvihousuissaan rauhassa.
 
Viimeksi muokattu:

Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sv veinikretski kirjoitti:
Peli itsessään oli kiinnostavampi kuin itse luulinkaan, oli vain heitto että pelataan vaikka krokettia, itseasiassa se on todella hauska ja mielenkiintoinen laji, itse kysyisin Fläpältä että voisitko ajan kanssa ja huolella laatia ensi vuoden kisoihin lehdistö ja markkinointi mielessä englannin kielisen selostuksen (tietenkin myös suomenkilisen) ja kutsun joka voitaisiin lähettää esimerkiksi suomessa oleviin eri suurlähetystöihin ym, paikkoihin jotka voisivat kisoihin osalistua, Turengi tietenkin itse vastaa kisoista ja kisa järjestelyistä mutta mikäli toisten apu kelpaa niin eikös hieman auteta.

Jos Turenki hyväksyy lehdistöpäällikön jatkovuoden niin katson asian olevan sovittu ja pyöräytän kunnon markkinointimatskun ensi vuoden MM-kisoista kaikilla tärkeillä kielillä.

Ps. Pahoittelen hidasta reagointia. Viikonloppu meni hiukan pitkäksi...
 
Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sv veinikretski kirjoitti:
Ps, Fläpä oli muuten yhdessä kuvassa mieliharrastuksena parissa, ihmeen lähellä erästä venäläistä .....

Lehdistöpäällikölle asti kuvat eivät vielä saapuneet, mutta heti niiden toimituksen jälkeen pistän niitä tarvittavilta osin eteenpäin.

ps. Oliko se venäläinen se ruma, karvainen kaveri???
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Fläppis kirjoitti:
Jos Turenki hyväksyy lehdistöpäällikön jatkovuoden niin katson asian olevan sovittu ja pyöräytän kunnon markkinointimatskun ensi vuoden MM-kisoista kaikilla tärkeillä kielillä.

Ps. Pahoittelen hidasta reagointia. Viikonloppu meni hiukan pitkäksi...

Jotenkin tuntuu että Turenki ajaa omaa miestään lehdistöpäällikön virkaan , pienten paikkojen ongelma on juuri tämä. Vaikka kielitaitoisia löytyy peruskoulun englannin opettajan lisäksi kaksi paikkakunnalta ja kummallakkaan ei tiettävästi ole kokemusta näinkin laajasta tapahtumasta kun MM-kisat tulevat olemaan niin silti otetaan mieluummin riski kunhan saadaan oman kylän poika tai tyttö sorvin ääreen. Täytyy ihmetellä tätä "pelinpolitiikkaa", vaietaan asioista viimeiseen asti.

Kun verrataan esimerkiksi Begingin kisoihin tätä asiaa niin täytyy sanoa että myöhässä ollaan ja kovasti. Tuntuukin siltä että Fläpää viedään kuin paskaämpäriä "Kortelanpysäkille", mies joka on monessakin mielessä "kielitaitoinen" sivuutetaan hakijoiden joukosta vaikenemalla. Kysyn vain onko tämä oikein, kisoihin on aikaa ainoastaan vajaa vuosi ja mitään ei tapahdu !!

Ps. Rai rai rai.....
 
Jomppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
MM-kroketti 2006

Sen verran on kisatoimikunta jo paiskinut hommia, että kisapaikka on alustavasti varattuna. Todennäköisesti kisat tullaan pitämään elokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna, joten merkintöjä kalenteriin ruipelot.

Myös ruokailu-, juomailu-, pelailu- ja saunoiluskene ovat kunnossa. Seuraavaksi alamme metsästämään kansallislauluille soittajaa/orkesteria.

p.s. Alle vuosi kisoihin
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Jomppa kirjoitti:

Onpa upeaa toimintaa sittenkin, tässä vaiheessa voidaan jo pitää itä-blogin osallistumista melko varmana, Latvia,Liettua,Eesti,Venäjä, ja mitä luultavammin Valko-Venäjä. Elikkä pieniä yhteyksiä MM-,n tienoilta on ollut. Elikkä siinä hieman soittajalle alkuun opettelemista. Onko muuten Pohjois-Koreaan oltu yhteydessä ?

Tumputa Turengissa 2006 !
 
ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Vujtek-lakana saapui Hämeenlinnaan!

Olkku kirjoitti:
Mainittakoon täälläkin, että pelastettu, muuanlakana on matkalla Hämeenlinnaan, ervalle, joka on lakanan isi. Lähti tänään klo.15.31 ja matkanteko on kuulemma seurattavissa intternetissä.....

Niin, mainittakoon, että kansallinen Postimme salli tänään pudottaa postiluukustani saapumisilmoituslapun uniikille ja käsinsolmitulle garibunkarva-niilinkaisla-haahkanuntuva-eteismatolleni, joten on enään omasta ripeydestäni kiinni, koska Poika saapuu reissuiltaan.

Kiitokset asianosaisille, siis ainakin siihen saakka, kun avaan paketin.

Täältä tähän
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
ervatsalo kirjoitti:

Ai miten ihanaa!

Olet varmasti tyytyväinen paketin sisältöön, tosin kirjopesussa tussinjäljet hieman suttaantuivat, mutta vastaavasti lakana sai kauniin sinkeltaisen sävytteen:)

Tämähän on vähän, kun "Lassie palaa kotiin", mut'ei sinne päinkään.

Ps.Eikös lakanan kotiinpaluun kunniaksi kuuluisi pitää juhlat ?
 
ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Poika on kotona!

Olkku kirjoitti:
matkanteko on kuulemma seurattavissa intternetissä

Niin, Poika on kotiutunut. Toistan. Poika on kotiutunut!

Täältä tähän
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
ervatsalo kirjoitti:
Niin, Poika on kotiutunut. Toistan. Poika on kotiutunut!

Täältä tähän

Odotamme vielä tietoja Daven tekareista, onko typpihappo säilynyt matkan ajan, ja syövyttänyt Rontin teräskengän vai ei ?
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Olisi mukava tietää hieman huonehinnoista, nimittäin näen näitä ulkolaisia aina aika-ajoin, esimerkiksi nyt lauantaina näen Ukrainan kapteenin. Sitten on myöhemmässä vaiheessa helppo ottaa asia uudelleen esiin. Täälläpäin ihmiset suunnittelevat matkansa todella tarkkaan ja pitkällä ajalla, toisilla ei ole niin paljon rahaa, he säästävät koko vuoden sitä matkaa varten, esim, anoppi kun lähti Norjaan, hän säästi varmaan vuoden sitä rahaa. Siksi se ei ole täältäpäin katsottuna ollenkaan huvittavan oloista tietää huonehinnoista jotakin jo nyt.

Uskon myöskin Aserbaistanin (tais mennä päin v.....a) olevan mukana ensivuoden kisoissa. Täällä näitä pikkuvaltioiden edustajia on lukemattomia. Vai onko se pikku ?
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Sv veinikretski kirjoitti:
Olisi mukava tietää hieman huonehinnoista, nimittäin näen näitä ulkolaisia aina aika-ajoin, esimerkiksi nyt lauantaina näen Ukrainan kapteenin. Sitten on myöhemmässä vaiheessa helppo ottaa asia uudelleen esiin. Täälläpäin ihmiset suunnittelevat matkansa todella tarkkaan ja pitkällä ajalla, toisilla ei ole niin paljon rahaa, he säästävät koko vuoden sitä matkaa varten, esim, anoppi kun lähti Norjaan, hän säästi varmaan vuoden sitä rahaa. Siksi se ei ole täältäpäin katsottuna ollenkaan huvittavan oloista tietää huonehinnoista jotakin jo nyt.
Laitoinkin jo Sv veinikretskille asian tiimoilta yksityisviestiä, jossa hieman kuvailin alustavasti suunniteltuja jutskia.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Sv veinikretski kirjoitti:
Odotamme vielä tietoja Daven tekareista, onko typpihappo säilynyt matkan ajan, ja syövyttänyt Rontin teräskengän vai ei ?

Tänään oli posti kolauttanut luukusta lapun, jossa on vihreää tekstiä valkoisella pohjalla sekä joku leima, josta haaleasti erottuu "eesti post".

Eiköhän tuon noutaminen onnistu samalla, kun lähden seuraamaan tämän illan kiekkokoitosta. Ja jo huomenna, tai ehkäpä jo tänä iltana, on mahdollista nähdä intternetissä Daven tekarit.

Että silleen...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös