Joukkueen rakennus KHL-kaudelle 2014–2015

  • 445 910
  • 1 126

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mihin perustat tämän oletuksen? Rita tuskin on miltään Liigajengiltä saanut yli 150 000 euron tarjousta ensi kaudesta. Arvioisin, että hänen liksansa on ensi kaudella korkeintaan 200 000 euroa, todennäköisesti jonkin verran vähemmän.

Perustan sen oletettuun rooliin ja pelaajan kokemukseen. Agentti pyytää pelaajalleen palkkaa sen mukaan, mitä vastaavassa roolissa ja vastaavan taustan omaava pelaaja tienaa jo valmiiksi KHL:ssä. Minun on mahdotonta arvioida, mihin mahdollisissa neuvotteluissa päädytään.
 
faro

Jäsen
Jokereiden kolmospakkipariin ei välttämättä tarvita Niko Peltolaa parempia pakkeja. Ihan ok liigapelaajataso mielestäni riittää. Eri asia on, jos mielestäsi juuri Niko Peltola on sysipaska.

Miten voit olettaa, että "ihan ok" liigatason pelaaja voi riittää KHL:ssä, kun välttämättä kovempienkaan liigatason pakkien taso ei riitä siellä? KHL on tasoltaan kuitenkin ihan eri sarja kuin Liiga. Peltola ei saa olla ensi kaudella mitään muuta kuin reservi pakki ellei kovaa kehitystä ole tapahtunut.

Itse kasaisin pakiston näin:

Väänänen-Gunderson
Ohtamaa-Lajunen
Melart-Karalahti
+ Peltola, Lindell...

Voi olla kallis, mutta olkoon.
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Minkälaisia pelaajia hankkisit nelospakkipariin ja reserviin, jos Peltola riittää kolmosparissa?

Minusta on aika vaikea vastata kysymykseen, kun en osaa sanoa, millä asteikolla arvostat Niko Peltolaa. Minusta hän on liigatason pelaaja. Neljänteen pakkipariin sopivat minusta sellaiset pelaajat, jotka ovat valmiita pelaamaan kauden 100 000 eurolla tai vähemmällä KHL:ssä ja tyytyvät satunnaiseen peliaikaan. Ei minua kiinnosta väitellä siitä, miten hyvä jokin yksittäinen pelaaja on, vaan pointti on resurssien jakamisessa. Mahdollisimman hyvä mahdollisimman halvalla on varmaan hyvä lähtökohta.
 
liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Minkälaisia pelaajia hankkisit nelospakkipariin ja reserviin, jos Peltola riittää kolmosparissa?

Eikös Jokeri logiikka mene niin että Peltola pelaa lopulta ykkösparissa 60,000 ja katsomossa istuu vaikka Kukkos Lasse 700,000e.
Nythän välillä oli niin että Nelosessa esim Ruutu 300,000 ,Tyrväinen 200,000, Kousa 230,000 puri poppareita kun taas Koivisto 35,000 pyöritti kakkos yyveetä ja Peltola 40,000 sai eniten peliaikaa ja maalilla oli 25,000 Wiikman. :)
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miten voit olettaa, että "ihan ok" liigatason pelaaja voi riittää KHL:ssä, kun välttämättä kovempienkaan liigatason pakkien taso ei riitä siellä?

Vaadittu taso riippuu tarjotusta roolista. Suomalaisia ei hirveästi KHL:n alemmissa kentällisissä näy. Kyllä he sinne kelpaisivat tietenkin, mutta tarjottu korvaus ei riitä ja sitten se ulkomaalaisrajoitus.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Minusta on aika vaikea vastata kysymykseen, kun en osaa sanoa, millä asteikolla arvostat Niko Peltolaa. Minusta hän on liigatason pelaaja. Neljänteen pakkipariin sopivat minusta sellaiset pelaajat, jotka ovat valmiita pelaamaan kauden 100 000 eurolla tai vähemmällä KHL:ssä ja tyytyvät satunnaiseen peliaikaan. Ei minua kiinnosta väitellä siitä, miten hyvä jokin yksittäinen pelaaja on, vaan pointti on resurssien jakamisessa. Mahdollisimman hyvä mahdollisimman halvalla on varmaan hyvä lähtökohta.
Samaa mieltä olemme Peltolan tasosta. Liigatasolle pystyvä, muttei huippu.

Miksi nelospakkiparissa olisi tarjolla vain satunnaista peliaikaa? Ainakin maajoukkueessa Erkka on mielellään peluuttanut myös pakkeja tasaisesti, joten tuntuisi fiksulta kasata pakisto siten, että kaikkia pareja uskaltaa peluuttaa. Sellaisia pelaajia voi olla hankala saada sadalla tuhannella per ukko. Sen lisäksi varallakin pitäisi olla joku, koska ilman loukkaantumisia tuskin selvitään kovin pitkälle syksyyn.
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt täytyy kyllä kysyäistä, miksi Ohtamaa pyörii Jokereiden pakki kaavailuissa? Nähdäänkö Ohtamaassa oikeasti jotain semmoista, josta olisi KHL:ssä käyttöä vain jatketaanko tässä vaan masokisti linjalla?
 
Vahvastihan Ohtamaa on yhdistetty huhuissa Jokereiden ensi kauden joukkueeseen. Ohtamaa on jo nyt Kärppien parhaita puolustajia ja tulee varmasti vielä kehittymään. Tällaisia hankintoja Jokereiden tulee juuri tehdä. Eli nuoria urallaan eteenpäin meneviä, mutta kuitenkin jo tasonsa osoittaneita pelaajia. Ohtamaa sopii molempiin yllä oleviin kohtiin. Ohtamaa on monipuolinen puolustaja käsitykseni mukaan ja kokemusta löytyy myös maajoukkueen puolelta jonkin verran.
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ohtamaa on jo nyt Kärppien parhaita puolustajia ja tulee varmasti vielä kehittymään. Tällaisia hankintoja Jokereiden tulee juuri tehdä. Eli nuoria urallaan eteenpäin meneviä, mutta kuitenkin jo tasonsa osoittaneita pelaajia.

Tästä voi olla kyllä montaa mieltä. Keskitason pakkeja se Kärpissä on. Aikamoinen tissiposki ja ura on jo monta vuotta polkenut paikallaan. Sen ikäinen kuitenkin jo, että olisi luullut jo pystyvän läpimurron tekemään. Ottakaa Ville Pokka sieltä. Selkeästi parempi jo nyt kuin Ohtamaa ja ikää vasta 19 vuotta.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Tästä voi olla kyllä montaa mieltä. Keskitason pakkeja se Kärpissä on. Aikamoinen tissiposki ja ura on jo monta vuotta polkenut paikallaan. Sen ikäinen kuitenkin jo, että olisi luullut jo pystyvän läpimurron tekemään. Ottakaa Ville Pokka sieltä. Selkeästi parempi jo nyt kuin Ohtamaa ja ikää vasta 19 vuotta.
Ura on siinä määrin polkenut paikallaan, että on parantanut esimerkiksi tehopisteiden valossa joka ikisellä kaudella ja on tämän ja viime kauden aikana saanut vyölleen EHT-matseja. Herätys.

Pokkaakaan ei välttämättä ihan tosta noin vaan oteta, sillä siihen saattaa Islandersilla olla sanottavaa. Pokan tapauksessa ura Jokereissa jäisi kuitenkin varmuudella lyhyeksi, sillä NHL tulee äijän viemään, mutta Ohtamaa voi olla puolustuksen runkoa vaikka seuraavat kymmenen vuotta jos niikseen tulee.
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miksi nelospakkiparissa olisi tarjolla vain satunnaista peliaikaa? Ainakin maajoukkueessa Erkka on mielellään peluuttanut myös pakkeja tasaisesti, joten tuntuisi fiksulta kasata pakisto siten, että kaikkia pareja uskaltaa peluuttaa. Sellaisia pelaajia voi olla hankala saada sadalla tuhannella per ukko. Sen lisäksi varallakin pitäisi olla joku, koska ilman loukkaantumisia tuskin selvitään kovin pitkälle syksyyn.

Minusta Jokerien olisi syytä karsia niiden pelaajien palkkakustannuksissa, joilla on joukkueessa pienin rooli. Tämä koskee siis 3- ja 4-kentällisiä. Näin joudutaan tekemään, jotta olisi varaa palkata niitä oikeasti hyviä pelaajia, joista täytyy käydä totisia tarjouskilpailuja muiden keskitason palkkabudjetin omaavien KHL-joukkueiden kanssa. Jos näitä oikeasti hyviä pelaajia ei ole, ei tule myöskään maaleja toivotulla tavalla.

Jokerit ei ole Pietarin SKA tai Suomen maajoukkue, jolta löytyisi resursseja hankkia ne oikeasti hyvä pelaajat 1- ja 2-kentällisiin JA nimekkäitä tasonsa osoittaneita pelaajia alempiin kentällisiin. Jostain on pakko karsia. Minusta hyvä valmentaja kykenee korvaamaan yksilötaidon hyvällä viisikkopelaamisella, kun puhutaan alemmista kentistä. Kärkiketjuissa yksilötaidon korvaaminen on paljon vaikeampaa. Jos minulta kysytään, niin karsin mieluummin alhaalta kuin teeskentelen, että Ilari Filppula on hyvä ykkössentteri KHL:ään.
 
faro

Jäsen
Tästä voi olla kyllä montaa mieltä. Keskitason pakkeja se Kärpissä on. Aikamoinen tissiposki ja ura on jo monta vuotta polkenut paikallaan. Sen ikäinen kuitenkin jo, että olisi luullut jo pystyvän läpimurron tekemään. Ottakaa Ville Pokka sieltä. Selkeästi parempi jo nyt kuin Ohtamaa ja ikää vasta 19 vuotta.

Ohtamaa on tilastojen valossa parantanut joka vuosi, joten en kyllä osta väitettäsi paikallaan polkemisesta. Hän on Kärpissä ollut tällä kaudella Kukkosen ja Pokan kanssa parhaita puolustajia. Kärppien fanit voivat avata sitten enemmän Ohtamaan kehityksestä ja pelillisestä annista, sillä ainakin itse olen kuullut Atesta vain hyvää Kärppäfanien suusta tällä kaudella.

Ville Pokka lähtee luultavasti NHL:ään, joten hänestä lienee edes turha haaveilla.
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ura on siinä määrin polkenut paikallaan, että on parantanut esimerkiksi tehopisteiden valossa joka ikisellä kaudella ja on tämän ja viime kauden aikana saanut vyölleen EHT-matseja. Herätys.

Herätys sinnekin. Peräti 4 pistettä enemmän kuin viime kaudella. Kärpät joukkueena on vahvistunut viime kaudesta merkittävästi, joten en pidä noita 4 pinnaa edes eteenpäin menona, mutta tärkeiden pelien mies Atte on ehdottomasti 34 playoff-peliä tehoin 1+0. Ainut tehopiste vuodelta 2009-10. Eteenpäin on menty.

Siitä samaa mieltä, että Atesta saa monivuotisen puolustajan alempiin ketjuihin, mutta ylempiin ketjuihin ei mitään asiaa.
 
faro

Jäsen
Herätys sinnekin. Peräti 4 pistettä enemmän kuin viime kaudella. Kärpät joukkeena on vahvistunut viime kaudesta merkittävästi, joten en pidä noita 4 pinnaa edes eteenpäin menona, mutta tärkeiden pelien mies Atte on ehdottomasti 34 playoff-peliä tehoin 1+0. Ainut tehopiste vuodelta 2009-10. Eteenpäin on menty.

Siitä samaa mieltä, että Atesta saa monivuotisen puolustajan alempiin ketjuihin, mutta ylempiin ketjuihin ei mitään asiaa.

Ensin sanot, ettei ole kehittynyt ollenkaan, sitten kun joku tuo sinulle faktan, että on parantanut joka vuosi tilastojen valossa, niin yhtäkkiä se onkin mielestäsi kaikkien muiden ansiota kuin Ohtamaan. Ihme vähättelyä.

Ei kai kukaan Atesta mitään joukkueen ykköspakkia odotakkaan, vaan juuri sellaista pitkäaikaista runkopuolustajaa.
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensin sanot, ettei ole kehittynyt ollenkaan, sitten kun joku tuo sinulle faktan, että on parantanut joka vuosi tilastojen valossa, niin yhtäkkiä se onkin mielestäsi kaikkien muiden ansiota kuin Ohtamaan. Ihme vähättelyä.

Ei se vähättelyä ole, jos ottaa tarkasteluun vähän laajemman perspektiivin. Kärppien joukkue on täällä kaudella, niin iskukykyinen, että ei sitä voi jättää huomioimatta tarkastellessa yksittäisen pelaajan kehitystä pisteiden valossa. Asioista on helppo aina kaivaa ja painottaa omaan mantraan sopivia asioita. Esim. itse jätit kokonaan huomioitta Ohtamaan playoff-tilastot, kun ei ne oikeen tukeneet Ohtamaan joka kautista kehitystä. Ei siinä mitään. Mielipiteensä jokaisella ja niistä on milenkiintoista keskustella.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Herätys sinnekin. Peräti 4 pistettä enemmän kuin viime kaudella. Kärpät joukkeena on vahvistunut viime kaudesta merkittävästi, joten en pidä noita 4 pinnaa edes eteenpäin menona, mutta tärkeiden pelien mies Atte on ehdottomasti 34 playoff-peliä tehoin 1+0. Ainut tehopiste vuodelta 2009-10. Eteenpäin on menty.

Siitä samaa mieltä, että Atesta saa monivuotisen puolustajan alempiin ketjuihin, mutta ylempiin ketjuihin ei mitään asiaa.
Mun mielestä 4 pistettä on aika paljon kun puhutaan all-round puolustajasta, joka ei varsinaisesti elä pisteistään. Ainuttakaan playoff-ottelua en ole Ohtamaalta nähnyt, joten voihan se olla ihan turisti niissä peleissä. Puolet matseista pelattiin kuitenkin hänen debyyttikaudellaan pienessä roolissa ja sen jälkeen on päässyt pelaamaan ainoastaan yhden hävityn sarjan per sesonki. Ei siinä hirveästi tehoile kukaan muukaan.

Ohtamaa on EHT-tason puolustajana ehdottomasti kahden ensimmäisen parin pelaajia jo nykyisellään, mutta tottakai Jokerit toivoo, että kehitys jatkuu edelleen.

Minusta Jokerien olisi syytä karsia niiden pelaajien palkkakustannuksissa, joilla on joukkueessa pienin rooli. Tämä koskee siis 3- ja 4-kentällisiä. Näin joudutaan tekemään, jotta olisi varaa palkata niitä oikeasti hyviä pelaajia
Kun ei se toimi ihan näinkään. Kaikkien pelaajien on pysyttävä sarjan vauhdissa, jotta vältytään pahimmilta selkäsaunoilta kun SKA:t ja muut painavat neljän kentän myllyllään päälle.

Jokerit ei ole Pietarin SKA tai Suomen maajoukkue, jolta löytyisi resursseja hankkia ne oikeasti hyvä pelaajat 1- ja 2-kentällisiin JA nimekkäitä tasonsa osoittaneita pelaajia alempiin kentällisiin. Jostain on pakko karsia. Minusta hyvä valmentaja kykenee korvaamaan yksilötaidon hyvällä viisikkopelaamisella, kun puhutaan alemmista kentistä. Kärkiketjuissa yksilötaidon korvaaminen on paljon vaikeampaa. Jos minulta kysytään, niin karsin mieluummin alhaalta kuin teeskentelen, että Ilari Filppula on hyvä ykkössentteri KHL:ään.
Minä taas en karsisi mistään, vaan myöntäisin ihan suosiolla, että keskikastin joukkue tässä lähtökohtaisesti ollaan ja se tarkoittaa niin keskikastin runkopelaajia, kuin ykköstähtiäkin. Omarkilla toki olisi sauma olla myös tähtipelaajien kärkipäätä, mutta sen pystyn hyväksymään. Se, missä ei toivottavasti olla keskikastia on valmennus (eli pelitapa) ja maalivahtipeli ja niihin soisi satsattavan vähän reilummin. Joukkueena on helpompi pelata, kun ryhmän sisällä ei ole valtavia tasoeroja ja kaikki ovat kykeneviä noudattamaan pelisuunnitelmaa noinkin vaativassa sarjassa.

Hyvä hinta-laatusuhde on tottakai tavoiteltava asia, mutta eihän siitä nyt tule yhtään mitään jos ykkösketjussa on jonkun Pöystin rinnalla kaksi supertähteä ja loppujengi on sitten nipinnapin hyvää SM-liigatasoa. Turpaan tulee sellaiselle jengille, kuten voidaan nähdä vaikka tämän kauden TPS:n esityksistä. Paré ja Sexton ovat loistavia pelaajia, mutta koko muu joukkue pelasi väärässä liigassa. Vaatimuksesi laittaa kahden ensimmäisen ketjun senttereihin ja ykköslaituriin puolet pelaajabudjetista on täysin päätön. Niin ei tulla tekemään.
 
faro

Jäsen
Ei se vähättelyä ole, jos ottaa tarkasteluun vähän laajemman perspektiivin. Kärppien joukkue on täällä kaudella, niin iskukykyinen, että ei sitä voi jättää huomioimatta tarkastellessa yksittäisen pelaajan kehitystä pisteiden valossa. Asioista on helppo aina kaivaa ja painottaa omaan mantraan sopivia asioita. Esim. itse jätit kokonaan huomioitta Ohtamaan playoff-tilastot, kun ei ne oikeen tukeneet Ohtamaan joka kautista kehitystä. Ei siinä mitään. Mielipiteensä jokaisella ja niistä on milenkiintoista keskustella.

Jääkiekko on niin paljon muutakin kuin pelkät tehopisteet. Sinä tarkastelet Ohtamaan kehitystä vain ja ainoastaan tehopisteiden kautta, joka on aika outoa, kun puhutaan puolustajasta ja kaiken lisäksi kyseessä ei ole mikään pistelinko vaan jokapaikan höylä.

Ohtamaa on kehittynyt joka osa-alueella tässä parin vuoden aikana. Liike on parantunut, puolustaminen on parantunut jne. Pisteetkin ovat ihan hyvät Ohtamaan tyyliselle puolustajalle. Ohtamaa on tällä hetkellä EHT tasoa.

Niin kuin sanoit, kannattaa katsoa asioita välillä vähän laajemmassa perspektiivissä.
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mun mielestä 4 pistettä on aika paljon kun puhutaan all-round puolustajasta, joka ei varsinaisesti elä pisteistään. Ainuttakaan playoff-ottelua en ole Ohtamaalta nähnyt, joten voihan se olla ihan turisti niissä peleissä. Puolet matseista pelattiin kuitenkin hänen debyyttikaudellaan pienessä roolissa ja sen jälkeen on päässyt pelaamaan ainoastaan yhden hävityn sarjan per sesonki. Ei siinä hirveästi tehoile kukaan muukaan

Kylmää faktaa.

Mikko Lehtonen, otteluja 34, 7+11, +/- +28
Atte Ohtamaa, otteluja 34, 1+0, +/- +1

Samat kaudet kysymyksessä sillä erotuksella, että Lehtonen ei pelannut kaudella 2013-14. Pelejä kuitenkin kertyi molemmille yhtä paljon. +1 all-round puolustajalle ei ole mielestäni mikään saavutus, mutta tämä osaltani tästä aiheesta.
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ohtamaa on kehittynyt joka osa-alueella tässä parin vuoden aikana. Liike on parantunut, puolustaminen on parantunut jne. Pisteetkin ovat ihan hyvät Ohtamaan tyyliselle puolustajalle. Ohtamaa on tällä hetkellä EHT tasoa.

Kuka Liigassa pelaava pelaaja ei olisi EHT-tasoa. Näin kärjistetysti sanoen. Olen nähnyt ihan riittävästi Ohtamaan pelejä sanoakseni, että kehitys on junnannut viime kaudet paikallaan. Tämä tästä osaltani.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Kylmää faktaa.
Puuh.

Puolet noista Lehtosen pisteistä tuli juuri sillä kaudella, jolla Ohtamaa vielä joutui tsemppaamaan täysillä pysyäkseen liigan vauhdissa mukana ja sai jopa yhden ottelun tililleen. Marko "Maako" Kauppinen muuten heitti ihan hirmutehot samoissa pleijareissa. Toivottavasti Kurri on hereillä. Ihan helvetin hedelmätöntä muutenkin verrata joukkueen (ja ehkä koko sarjan) ykköspakin pisteitä lähinnä shutdown-roolia pelanneeseen junioriin. Sanoin jo, että pisteiden valossa esitykset Ohtamaalla keväisin ovat kehnoja, mutta siihen voi varmaan olla muitakin syitä kuin heikko pelillinen nykytaso. Kyllä sä oikeesti ymmärrät tän jutun.

Sellaisen Kylmän faktan(tm) voisi tähän vielä lisätä, että käyttämäsi otannan aikana Ohtamaan runkosarjapisteet ovat yli kaksikymmenkertaistuneet siinä missä Lehtosella ovat pudonneet kolmannekseen. Tämä kertoo ihan varmasti selkeätä kieltään jostain.
 
Viimeksi muokattu:

Hakki#20

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bayern München

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Olen hiukan huolestunut Jokereihin huhutuista pelaajista, koska monen pelaajan kohdalla voidaan hinta/laatusuhde kyseenalaistaa. Itse kasaisin tulevan joukkueen palkkahierarkian suurin piirtein näin (milj. eur. ennen veroja):

ketjut:
0,5-2,0-2,0
0,5-1,5-1,5
0,25-0,25-0,25
0,2-0,2-0,2

pakit:
0,5-1,0
0,4-0,4
0,2-0,2

maalivahdit:
1,0
0,2

Jos ajatellaan ihan puhtaasti tämän mukaan, niin huhuista päätellen tarjontaa on kolmos- ja nelosketjuun aika paljon. Esimerkiksi Omark tulee varmasti olemaan kallis.

Harju (0,5) - Immonen (2,0) - Omark (2,0) = 4,5
Hagman (0,5) - Filppula (1,5) - Davis (0,4) = 2,4
Huhtala (0,4) - Sallinen (0,4) - Moses (0,3) = 1,1
Sallinen (0,25) - Hahl (0,3) - Rita (0,25) = 0,8
+ Ben-Amor (0,15), Mäki (0,15), Pöysti (0,15) etc... = 0,6

Hyökkäys yhteensä 9,4 miljoonaa. Ykköskenttä tulee varmasti olemaan kallis, mutta kakkos- ja kolmoskenttä tulevat olemaan palkallisesti samaa tasoa, suurin ero tulee sentterissä. Kolmosketjun miehille tarjotaan varmasti enemmän kuin tuo ihannetilanne, 2,5 kiloa kaudessa ja sama koskee nelosketjua.

Väänänen (0,5) - Gunderson (0,8)
Melart (0,4) - Karalahti (0,4)
Ohtamaa (0,3) - Lajunen (0,5)
+ Peltola (0,1), Lindell (0,1) etc... = 0,3

Puolustus yhteensä 3,2 miljoonaa. Väänänen luultavasti saa enemmän, mutta itse en maksaisi, ainakaan yli 0,5. Lepistö mahtuisi, mutta onkohan tulossa ensi kaudeksi saati ollenkaan. En usko, että vielä ensi kaudeksi tulee. Kyllä tuo olisi ihan kilpailukykyinen puolustus, tosin aika kallis.

Helenius (0,7)
Irving (0,4)

Maalivahdit yhteensä 1,1 miljoonaa. Irving ei taida olla jatkamassa, mutta mikäli Helenius tulee, niin pätevä tandem ala Irving olisi hankittava.

Yhteensä jengi tulee maksamaan siis 13,7 miljoonaa euroa, joka jää hiukan alemmas, kuin blue linen kaavailema 13,75 miljoonaa. Tiedä sitten, kuinka realistinen tämä on ja osa pelaajista varmasti nostavat suurempaa palkkaa, mutta en näe mitään syytä maksaa Huhtalalle ja Sallisille yli 400 kiloa, sillä tuokin summa tuntuu aikamoiselta. Hyviä pelaajia ovat, ei siinä.

Pieni yhteenveto, niin kakkossentterin laituri ei ole mikään huipunveljes ja jos sellainen löytyy, niin jouduttaisiin karsimaan 3-4 ketjun palkkoja tai puolustuksen palkkoja. Sieltä olisi varmasti varaa karsia, mutta nyt mennään näillä. Ja Gunderson saattaa olla liian halvalla, mutta ota nyt näistä selvää. Todella vaikea pyöritellä näitä numeroita...
 
Gemondo

Jäsen
Väänänen

Mikäli KHL:ssä on edes hiukan sallivampi tuomarilinja niin Väänänen tulee hyötymään siitä todella suuresti. Lisäksi Väänäsellä on ollut tapana pelata aina samalla tasolla vastustajan kanssa, niin hyvässä kuin pahassakin. Lisäksi olympialaisissa Ozzy pelasi ehkä uransa parasta lätkää juuri Erkan alaisuudessa. Näistä syistä en pistä pahakseni vaikka Väänäselle kohtuullista palkankorotusta olisikin tarjottu. Ehdottomasti saatava mukaan ensi kaudelle.
 
zone55

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toivottavasti löydetään pelaajia joilla on halua ja taitoa olla parempia kuin muut. Helvetin iso merkitys joukkueurheilussa on että yksilö on sitoutunut ja halukas tekemän itsestään ja joukkuekavereistaan parempia.

Pelko on se että hommataan taas pelaajia sieltä sun täältä ja odotetaan että ne tekevät tulosta heti parin kuukauden sisällä. Ei vaan toimi. Kaikki tarinat vaativat oman aikansa ja kasvunsa. Joukkue ei kasva mestarijoukkueeksi silä että tulee helvetin kovia nimiä eri puolelta eurooppaa ja ollaan niin ammattilaisia niin ammattilaisia ja kaikki on niin helvetin hyvin. Paskaviiru perseessä ja pökköä pesään. Sillä noi maakunnan jengit pärjää. Olen entistä enemmän sitä mieltä että se asenne ratkaisee kaiken. Taiturit sulaa aina tosipeleissä jos ei ole sitä kakkaviirua perseessä.

Nyt tilanne on tietysti sillä tavallla erilainen että voidaan oikeasti saada pelaajia jotka ovat taidollisesti niin hyviä että asenteen ollessa hieman kateissa voidaan silti odottaa tulosta. Mutta mestaruutta ei voiteta tämänkaltaisella touhulla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös