Joukkueen rakennus kaudelle 2016–2017

  • 603 147
  • 3 468

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Minulla ovat kyllä odotukset ensi kautta ajatellen olleet viime aikoina nousussa. Paljon on puhuttu, että rakennusprosessi olisi tuolloin vieläkin kesken, mutta enpä tiedä. Sikäli mikäli paikka puolivälierissä lasketaan Ässille jo kunnon menestykseksi (minä lasken ainakin), niin tuo näyttäisi olevan ihan realistinen tavoite.

Ensi kautta varten Ässien molariosasto on mallillaan ja nuoret hyvät pelaajamme on saatu jo monelta osin kiinnitetyksi. Lisäksi Ahon sopimusta huhutaan varmana.
 
Ribals

Jäsen
Tässä kohtaa näyttää siltä, että kannattaisi tehdä jatkosopparit Kerälän sekä Saarelan kanssa. Molemmat pelaavat hyvää kautta ja Kerälä teki äsken maalinkin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Huovinen ja Kallela sai tänään yhteensä vähemmän peliaikaa kuin SBA. Itse toivoisin, että Huovisella riittäisi kärsivällisyys jäädä katselemaan porilaista meininkiä vielä tulevaksi kaudeksi, vaikka Huovinen ei mitään näytönpaikkoja ole vielä saanutkaan.
 
Ribals

Jäsen
Kyllähän tuon meidän(?) ensikauden päävalmentajan Jyrki Ahon osakkeet nousee allekirjoittaneen silmissä kokoajan. Saa Bluesin taistelemaan ja voittamaan todella vaikean tilanteen keskellä, kokoajan vain parempi ja parempi fiilis Ahosta. Tilanne todella vaikea Espoossa, tärkeimpiä ukkoja lähti iso kasa eikä palkkoja näy ajallaan ja Rocky kehtaa pelin jälkeisissä haastatteluissa valittaa tilanteen haastavuudesta, kun Ahon pestiä huhuillaan.
 
Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers

Jep, ja samalla Rocky on tapauksen tiimoilta laskenut osakkeitaan ja luottoaan monien silmissä. Alkaa näyttää jo nyt onnistuneelta vedolta tämä Ahon pestaaminen, enkä uskoisi että Ahon luonteinen kaveri toimisi Rockyn tavoin jos olisi tuossa tilanteessa. En ole vielä nähnyt pressiä, mutta voi perkele Rocky kun on sulla vaikeaa! Ymmärrän statuksen ässälegendana, mutta suojatyöpaikkoja ei pitäisi olla ja moni pystyy silmiensä avulla toteamaan Ahon paremmaksi vaihtoehdoksi kuin Rockyn.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllähän tuon meidän(?) ensikauden päävalmentajan Jyrki Ahon osakkeet nousee allekirjoittaneen silmissä kokoajan. Saa Bluesin taistelemaan ja voittamaan todella vaikean tilanteen keskellä, kokoajan vain parempi ja parempi fiilis Ahosta. Tilanne todella vaikea Espoossa, tärkeimpiä ukkoja lähti iso kasa eikä palkkoja näy ajallaan ja Rocky kehtaa pelin jälkeisissä haastatteluissa valittaa tilanteen haastavuudesta, kun Ahon pestiä huhuillaan.
Totta, kuinka moni valmentaja tuohon pystyisi, että tuollaisella ryhmällä voitetaan tasaiseen tahtiin, eikä minkään näköistä paniikkia näy valmentajassa, jolle ei välillä makseta edes palkkoja ajoissa. Aho on kokenut sen verran vastoinkäymisiä, että ei näköjään tunnu missään tällaiset "pienet" häiriötekijät, kuin esim. kaikkien parhaiden pelaajien lähdöt. No Pekan mielestä Ässillä oli niin paljon häiriötekijöitä valmentajahuhujen takia, että siksi kaksi peliä meni ihan päin vitsiä. Jyrki Aho on hyvä valinta uudeksi valmentajaksi!
 
Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Hyökkäyspään jatko tehty. Varmaan julkaistaan lähiaikoina.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Unohdetaan positiivisuus joulusta huolimatta ja odotetaan Ahlgrenin kahden vuoden jatkoa.
 
jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Unohdetaan positiivisuus joulusta huolimatta ja odotetaan Ahlgrenin kahden vuoden jatkoa.

:D Älä edes pelottele!

Eiköhän se Marjamäen jatko ole.. Saarela tuskin miettii ensi kautta kesken kisojen/leirin.
 
jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Josko se Saarela olis miettinyt jo ennen leiritystä? Saarela, Marjamäki tai Kerälä, niin hyvä. Toivomus järjestyksessä :)

No joo toivottavasti olisi! Nuo kaikki 3 tosiaan käy ja toivottavasti loppujen lopuksi kaikkien nimet saadaan jatkopaperiin, melkein siinä ne jatkosopimuksen ansaitsevat hyökkääjät sitten siinä ovatkin. Loput siis vaihtoon.

E: Sahalle myös parin vuoden jatko kouraan, kiitos.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Epäilen ettei ole Kerälä kun vasta teki try-outin jälkeen sopparin loppukaudeksi. Veikataan Masin 1v jatkoa.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Twitterin mukaan "Iloinen juolulahja" joten kai se jotain suurempaa on. Masi tai Allu, ei siellä oikein muita ole keneltä sopimus puuttuu pl. Kerälä mutta Zeta tuossa jo sanoikin oleellisimman hänen osaltaan.
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata

Marttinen olisi se paras lahja, siis varsinkin kun puhuttu että ei jatka Ässissä.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Ettei olisi Dixonin loppukausi Ässissä? Tappara on joidenkin tahojen mukaan kenkimässä miestä pois.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Marttinen olisi se paras lahja, siis varsinkin kun puhuttu että ei jatka Ässissä.

Ikävää tuottaa pettymys, mutta Honkanen twiittasi, että hyökkäyspää joten lyödään astetta isommalla panoksella Masi 1v. Pienemmällä panoksella mutta isommalla kertoimella sitten Gratton 1v *hymiö*
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ettei olisi Dixonin loppukausi Ässissä? Tappara on joidenkin tahojen mukaan kenkimässä miestä pois.

Juuri sanottiin, että kyseessä on jatkosopimus

Masi olisi kait loogisin, jota voisi myös markkinoida iloisena joululahjana. Tai sitten Saarela. Lienee aika varmasti jompikumpi näistä.. tuskin kuitenkaan mitään Mullanea vielä markkinoitaisiin iloinsena joululahjana
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös