Joukkueen rakennus kaudelle 2016–2017

  • 601 877
  • 3 468

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Luulisi, että pakistoonkin ajetaan sisään uusia ja nuorempia kavereita. Viime kaudella tuli samalla sapluunalla Viljanen, luulen, että tällä kaudella Vuorisalo on seuraava, joka nousee kokoonpanoon. Se onkin mielenkiintoista nähdä, ketä pakkeja täällä vielä vuoden kuluttua on. Sopimuksien mukaan Viitanen, Vuorisalo sekä Räsänen (junnu), vielä ei muita.

Koska peli avattiin jo tuolla harjoitusotteluita käsittelevässä ketjussa, niin miksipä ei oltaisi ajoissa liikkeellä ja pistetään perinteinen ketju pystyyn.

Sopimustilanne 22.8.2015 kaudelle 2016-2017:

MV
Ari Ahonen
Andreas Bernard (optio)

P
Eemeli Räsänen
Mikko Viitanen
Teemu Vuorisalo

H
Semir Ben-Amor
Matti Kuparinen
Jarno Kärki
Arttu Ruotsalainen
Joonas Huovinen
Toni Kallela

Maalivahtiosasto siis ainakin periaatteessa on jo kunnossa.

Puolustukseen toivoisi jatkosopimukset Viljaselle ja Marttiselle. Wallilla uskoisin jo olevan vielä julkistamaton sopimus(?) Top6 pakit olisivat siis Viitanen, Vuorisalo, Viljanen, Marttinen, Walli ja ulkomaalainen(Vance?)

Hyökkäyksen osalta kasassa vasta pari ketjullista sopimuspelaajia, joten aika alkutekijöissä ollaan tällä osa-alueella.
 

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pian pitäisi ratkaista kaksi hyvin tärkeää paikkaa tulevaisuuden kannalta. Nyt väärään suuntaan pyörivä lumipallo on saatava pysähtymään. Urhailujohtajan sekä päävalmentajan sopimukset umpeutuvat. Nämä ovat tulevaisuuden kannalta tärkeämpiä päätöksiä ja pitäisi ratkaista hyvin nopeasti. Toivolan en antaisi rakentaa ensi vuoden joukkuetta enkä Rautakallion valmentaa, tarvitaan uutta verta. Niin vihkoon on Toivolan hommat mennyt viime vuosina. Mestaruus toki oli Toivolan aikana, mutta jotenkin on sellainen kutina, että Karri Kivi oli hyvin mukana joukkueen rakentamisessa ja myös sai houkuteltua hyviä pelaajia Ässiin.
Eli hallitus, jossa jääkiekkotietämys loistaa poissaolollaan on kovien päätösten edessä ettei porilainen jääkiekko vajoa taas tuohon kymmenen vuoden lamaan. Tähän ei ole varaakaan, kun halli pitäisi maksaa. Ollaan aika haastavien asioiden äärellä kun katsoo tällä hetkellä kaukalossa kyntävää Ässäpakkaa. Tällä menolla maksavat katsojat jäävät kotiin vaikka halli hohtaa uutuuttaan. Otetaan Ruutu+ ja maataan sohvalla. Positiivista on, että paljon sopimuksia umpeutuu. nyt pitäisi olla pelivaraa rakentaa tulevan kauden joukkuetta.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Toivolan en antaisi rakentaa ensi vuoden joukkuetta enkä Rautakallion valmentaa, tarvitaan uutta verta.

Toivottavasti ei mene ensi kaudella toisinpäin *hymiö*

Ei vaan, Toivola varmaankin jatkaa matkaa ja ehkä Rocky on sitten se uusi UTJ. Valmennukseen mielellään vähän nuorempaa kaveria.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Jos katsoo ensi keväänä päättyviä sopimuksia, niin tällä hetkellä siellä ei kuitenkaan ole kuin kolme nimeä joista minun nähdäkseni voi jo nyt tällä päivämäärällä sanoa 150% varmuudella, että heidän sopimuksiaan ei ole järkeä jatkaa. Nämä kolme ovat Ryan (syyt tunnetut), Sammalkangas (aika ajanut jo ohi) ja Ahlgren (aivan turha roikottaa tätä ylijäämämiestä mukana)

Sitten päättyvissä sopimuksissa on useampia, jotka ovat aivan siinä veitsenterällä, että onko järkeä tehdä jatkoa vai annetaanko mennä. Tällaisia ovat ainakin Ude (vieläkö on jotakin annettavaa, ja omaa halua jatkaa Ässissä), Saha (on erittäin kiikun kaakun tuleeko ikinä liigapelaajaa vai ei), Vance (jatkopaperi riippuu täysin siitä miten tämä kausi etenee kehityksen kannalta, tämän hetkiselle Vancelle ei tarvita jatkoa) ja Lammikko (sama kuin Vancella, plus sitten mikä on kaverin oma tahtotila kauden jälkeen)

Ja miettimisen paikka saattaa olla myös Kiilholman kohdalla, mene ja tiedä.. mutta aivan ensiksi ennen kuin edes keskustellaan näistä, niin pitää luonnollisesti ratkaista päävalmentaja/UTJ asia
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Konkaripakkikolmikosta Uusitalo-Sammalkangas-Marttinen tekisin jatkot vain Marttiselle (2v tai mieluummin 1+1v). Marttinen on kuitenkin hyvä pakki Liigatasolla ja vieläkin EHT-tason kaveri. Paljon tietty riippuu Marttisen hintalapusta mutta Udesta vapautuisi aika iso nippu euroja.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Marttiselle joku 1+1 vois olla ihan hyvä.

Marttinen-X
Viitanen-Viljanen
Walli-Vuorisalo

Tuohon kunnon ykköspakki, seiskapakiksi joku Henrik Forsbergin tyylinen jokapaikan höylä.
 

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielestäni Marttinen on ainoa noista ns. kokeneista kavereista joita voi edes ajatella jatkavan. Uusitalo, Sammalkangas ja Kiilholma ollaan nähty (löysä ja hidas sekä taas ollaan jätetty kesä hajoittelematta). Nuoret pitäisi saada kiinnitettyä että olisi jatkumoa eikä kasvatustyö valuisi hukkaan (Kärki,Ojamäki, Viljanen,Vuorisalo). Saarela ei minun silmissä ole mennyt juurikaan eteenpäin, tilinauhan puolitus niin voidaan edes harkita jatkoa.
Nämä ovat tietysti uuden valmentajan asioita, missään olosuhteissa en näe Rautakalloin jatkoa mahdollisena.
UTJ ja Päävalmentaja pitää olla teidossa ennen marraskuun karjalaturnausta. Tunnetusti pelimiehet tekevät sopimuksensa monesti tuolloin, Jouluna viimeistään. Päävalmentaja pitää olla tiedossa ennen kuin monikaan sopimusta Ässiin tekee. Nyt kun palkat ovat vielä laskussa uskoisin sopimusten teon vaan aikaistuvan. Hallituksella on nyt mietittävää, tuskin Hirsimäki UTJ:ta palkkaa, ehkä osallistuu kartoitukseen. Minusta tuossa hallituskokoonpanossa ei ole tarpeeksi jääkiekkotietämystä, sitä todellakin tarvitaan kun näitä suuria päätöksiä tehdään.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jos on jatkossa mahdollista niin näiden yli 30v kavereiden kanssa pitäisi pyrkiä tekemään "1+1v" -tyylisiä pahveja. Vakavassa loukkaantumistilanteessa suora 2v pahvi on aikamoinen pelillinen sekä taloudellinen rasite. Ryanin kohdalla tämä realisoitui pahimmalla mahdollisella tavalla, saa nähdä miten käy Kuparisen ja Viitasen kohdalla...
 

1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Konkaripakkikolmikosta Uusitalo-Sammalkangas-Marttinen tekisin jatkot vain Marttiselle (2v tai mieluummin 1+1v). Marttinen on kuitenkin hyvä pakki Liigatasolla ja vieläkin EHT-tason kaveri. Paljon tietty riippuu Marttisen hintalapusta mutta Udesta vapautuisi aika iso nippu euroja.

Marttisesta samaa mieltä.
Uden kallis soppari on palstatotuus. Voi ollakin, että ei ole hinta/laatu aivan kohdallaan. En kuitenkaan usko, että tienaa enää samaa kuin sopimuksen alkuvuosina, epäilisin että aika vahvasti etupainotteinen sopimus ulkomaanpykälien kera.

Jos Udelle saa kohtuuhintaisen jatkon, niin runko pakistolle voisi olla Viitanen ja Vuorisalo, joilla jo sopimus ja sitten Ude ja Marttinen.
 

Burns Red

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Los Angeles Kings, HIFK, ManC
Marttisen jatkosta kyllä samaa mieltä, Uusitalon kohdalla vähän niin ja näin. Ja juurikin 1+1 mallinen sopimus olisi ainakin seuran etu. Ei kiitos kehäraakeille suoria 2-3v sopimuksia. Ihan hyvältä tuo pakiston runko kuunnostaa, jos vaan vihdoin Heshkan jälkeen löydettäisiin se kiekollinen ykklspakki joukkueeseen. Muunlaista osaamista tuolta kyllä löytyy.

Marttisesta vielä sen verran, että on välillä niin junnumaisen näköistä pupellusta ylhäällä, kun äijästä yritetään väkisin tehdä kiekollista puolustajaa. Varsinkaan ylivoimalla ei tunnu olevan ihan omimmillaan, mitä nyt maskimiehenä pelaillut aiemmin ihan hyvin. Viivalle voisi laittaa ratkaisuhetkillä jonkun muun. Marttinen varmaan haluaa ottaa roolia näissäkin, mutta mielestäni se hyvä allround-pakin rooli väyän kärsii tästä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ihan hyvältä tuo pakiston runko kuunnostaa, jos vaan vihdoin Heshkan jälkeen löydettäisiin se kiekollinen ykklspakki joukkueeseen.

Äkkiä se Lindell unohtui vaikka on jonkun verran Super-Hessuakin parempi kiekollinen pakki.
 

Burns Red

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Los Angeles Kings, HIFK, ManC
Äkkiä se Lindell unohtui vaikka on jonkun verran Super-Hessuakin parempi kiekollinen pakki.

Jaa niin joo, seison korjattuna. Lähinnä siis näitä mietin mitä on ihan hakemalla haettu kiekolliseksi ykköspakiksi(Cohen, Stafford etc). Lindellhän tuli aika puskista lopulta noin suureen rooliin ja Stafford oli mitä oli. Mielestäni Marttinen sopi kuin nyrkki silmään juuri Heskan kanssa samaan pariin. Tällöin miehen ei tarvinnut kantaa vastuuta kiekollisesta pelaamisesta niinkään, vaan saattoi ainoastaan keskittyä omaan loistavaan peruspelaamiseensa.

/offtopic
 

luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Koska peli avattiin jo tuolla harjoitusotteluita käsittelevässä ketjussa, niin miksipä ei oltaisi ajoissa liikkeellä ja pistetään perinteinen ketju pystyyn.

Sopimustilanne 22.8.2015 kaudelle 2016-2017:

MV
Ari Ahonen
Andreas Bernard (optio)

P
Eemeli Räsänen
Mikko Viitanen
Teemu Vuorisalo

H
Semir Ben-Amor
Matti Kuparinen
Jarno Kärki
Arttu Ruotsalainen
Joonas Huovinen
Toni Kallela

Maalivahtiosasto siis ainakin periaatteessa on jo kunnossa.

Puolustukseen toivoisi jatkosopimukset Viljaselle ja Marttiselle. Wallilla uskoisin jo olevan vielä julkistamaton sopimus(?) Top6 pakit olisivat siis Viitanen, Vuorisalo, Viljanen, Marttinen, Walli ja ulkomaalainen(Vance?)

Hyökkäyksen osalta kasassa vasta pari ketjullista sopimuspelaajia, joten aika alkutekijöissä ollaan tällä osa-alueella.
Eipä ole helppo työ lähteä näistä lähtökohdista rakentamaan joukkuetta. Uusi valmentaja on tietysti ykkösjuttu, mutta kuka se voisi olla? Marttisen pitäisin kyllä pakistossa, mutta toisaalta harmittaa, että Viitasta tarvitsee katsoa vielä ensi kaudellakin sen, mitä hän sairasteluiltaan pystyy pelaamaan. Hyökkäyspään rakentaminenkin kärsii, kun siellä on jo valmiiksi Kuparista ja Ben-Amoria, joiden liike ei riitä enää mihinkään. Maratoonarisukuun kuuluva Kiilholmakin lämpenee niin hitaasti syksyisin, ettei pelivauhdin löytymistä olisi varaa odotella koko alkukautta. Jos hänen kanssaan jatketaan, niin ensi kaudella uhkaa olla kasassa tämän kauden veroinen köntyslauma. Huoviseenkin meinaa usko mennä, taitoa kyllä olisi, mutta fysiikka ei tahdo riittää ja onko muutenkaan riittävän määrätietoinen ja sama pätee kyllä Kallelaankin, varsinkin kun molemmat ovat jo päälle kaksikymppisiä. Ruotsalainen ja Räsänen ovat vielä niin nuoria, että heidän kanssaan pitää edetä kärsivällisesti.
 

Kafrom

Jäsen
Ensi kaudella jos joukkueelle saataisiin joku kiekollista pelitapaa edustava valmentaja ja sen mukaiset pelaajat, höystettynä tietynlaisella fyysisyydellä. Toki jos Toivola jatkaa UTJ:na, tuskin tulee tapahtumaan.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Kiilholma on hemmetin hyvä kolmossentteri, mutta tilanne nyt on pakottanut peluuttamaan ykkösenä. Ei voida vaihtaa koko kokenutta osastoa varsinkin kun Kinu on niitä harvoja jotka ei ole aina rikki.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
JOS Toivola jatkaisi vielä UTJ:na niin koutsin tulisi olla sitten edes auttavasti samalla sivulla. Rocky ei sitä ole ja Pexi vielä vähemmän. Kuinka pitkä sopimus mahtaa Tomekilla olla Sporttiin? Jos taas UTJ vaihtuu, mikä on viime talvisen haastattelun ja tämän kauden joukkueen kasauksen perusteella hyvinkin todennäköinen skenario, niin UTJ:ksi valittava henkilö näyttelee erittäin suurta roolia myös tulevaisuuden valmentajavalinnassa. Toivon totisesti että Rocky päästettäisiin jo eläkkeelle ja UTJ:n(kin) jakkaralle valittaisiin joku hieman modernimpi kaveri. Voisin ehkä harkita esim. Korppia tähän tehtävään tai tarjota pestiä Ika tai Timo Lehkoselle.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
UTJ:n sekä valmentajan nimi täytyisi olla tiedossa melko pian, koska pelaajia se kiinnostaa. Vaikea sopimuksia on tehdä, jos ei edes valmentajaa tiedetä. Pakkikolmikosta Ude, Jyssy tai Tapsa, noista vain yhdelle jatkosoppari ja se olisi Jyssy.
 

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Raumalla kerrotaan ensi kauden kuviot tänään mitä tulee valmennukseen. Ovat oikeaan aikaan liikkeellä. Porissa varmaan vielä eletään mestaruuden aikaisessa huumassa ja luullaan että valmentajat itse ilmoittautuvat valmentamaan ja niistä sitten plokataan parhaat. Urheilujohtajiakin on jonoksi varmaan ovelle asti. Nyt tarvitaan päätöksiä ja niiden kanssa kannattaa tulla myös ajoissa ulos. Ensi kauden joukkueen rakentaminen pitäisi olla jo täydessä käynnissä eikä ole voimassa olevaa UTJ eikä valmentajasopimusta.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämähän on Ässissä helppoa, katsotaan vaan mitkä pelaajat ovat sairastuvalla ja niille kahden vuoden suorat sopimukset. Varsinkin jos et ole ikinä tehnyt paljon pisteitä missään roolissa, niin paikka on aina vaan varmempi.
Mutta jos halutaankin menestystä ja päävalmentajamme ja Utj:mme vaihtuu, niin kriteerit voivat tietenkin olla toisenlaiset.
 

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hallitus. Nyt alkaa olemaan tärkeiden päätösten aika.
1. Toivola heti ulos.
2. Uusi Utj rakentamaan ensi vuoden joukkuetta.
3. Päävalmentajan valinta tuleviksi vuosiksi. Osallistuu uusien pelaajien kartoitukseen. Rocky saa vetää tämän Toivolan rakentaman katastrofin kunniallisesti ja tyylillä maaliin.
Suhosen sanoilla, mi pimeys mi hämäryys vai miten se nyt meni.
 

Ribals

Jäsen
Olisi kyllä toivottavaa, että ensikauden päävalmentaja olisi selvillä jo ajoissa, samoin kuin UTJ. Tällöin tuleva UTJ ja tuleva päävalmentaja saisivat yhdessä kasattua valmentajan pelifilosofian mukaisen nipun. Oma suosikki päävalmentajaksi olisi Tuomas Tuokkola, UTJ paikalle en osaa mitään toivetta esittää.

Edit. Ei viitsi uutta viestiä laittaa, niin jatkan tähän.

Ehdottomasti jatkot Ojamäelle, Viljaselle ja Marttiselle. Uusitalo, Sammalkangas, Kiilholma (jos suostuu kolmoskentän rooliin ja sen mukaiseen palkkaan, niin jatkoa), Hansen, Kallela ja Gratton kiertoon. Lammikosta en osaa sanoa, mahtaako mennä takaisin P-Amerikkaan? Saarelan tapauksesta en myöskään osaa sanoa yhtään mitään.
 
Viimeksi muokattu:

Kafrom

Jäsen
Olisi kyllä toivottavaa, että ensikauden päävalmentaja olisi selvillä jo ajoissa, samoin kuin UTJ. Tällöin tuleva UTJ ja tuleva päävalmentaja saisivat yhdessä kasattua valmentajan pelifilosofian mukaisen nipun. Oma suosikki päävalmentajaksi olisi Tuomas Tuokkola, UTJ paikalle en osaa mitään toivetta esittää.
Tuokkolaa toivoisin kyllä itsekin penkin taakse, eikös Ässät yritellyt houkutella miestä jo joskus 2013 Poriin? Tuokkolan kanssa olisi hyvä aloittaa joku pidempi projekti, olen itse aina tykännyt hänen pelitavastaan. Pelitapaan sopivat pelaajat ja mahdollisuudet ovat vaikka mihin.
 

Ribals

Jäsen
Tuokkolaa toivoisin kyllä itsekin penkin taakse, eikös Ässät yritellyt houkutella miestä jo joskus 2013 Poriin?

Itsekin muistelisin näin.

Tuokkolan kanssa olisi hyvä aloittaa joku pidempi projekti, olen itse aina tykännyt hänen pelitavastaan. Pelitapaan sopivat pelaajat ja mahdollisuudet ovat vaikka mihin.
Kun noita tämän hetken vapautuvia valmentajia katsoo, niin kyllä oma suosikki on ehdottomasti Tuokkola. 2-3 vuotinen sopimus ja nopeasti tässä jo nimi alle, niin saisi rauhassa katsella UTJ:n kanssa itselle sopivia pelaajia (liikkuvia, osaavat pitää kiekkoa). Ässillä on tuossa kärkiketjuissa kyllä aika paljon vielä aukkoja, että varmasti saisi oman näköisen joukkueensa.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Eikö nää ex-Ilves valmentajat oo jo nähty? Eikö porukka enää muista Pajulin peluuttamaa pelitapaa? En lämpene yhtään Tuokkolan kiekolle. Mies on kyllä hyvä koutsi Ipalle ja peluuttaa hyvin samannäköistä kiekkoa, kuin mitä Ipan perinteet ja UTJ Pajuli edustavat. Mutta se kiekko on aika pirun kaukana "porilaisesta hulluudesta" ja Ässien perinteistä. Ässien pitää pelata fyysistä rymistelykiekkoa jo ihan omien perinteidensäkin vuoksi. Jos perinteet tältä osin heitetään roskiin, niin saman tien voidaan sitten vaihtaa seuran värit vaikka pinkkiin ja korvata pata-logo jollain söpöllä ihqu-kuviolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös