Joukkueen rakennus kaudelle 2015–2016

  • 691 844
  • 3 856

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ens kauden sentteriosaston ns. varmat ovat siis Kärki ja Saarela (jos Rockyn puheet pitää paikkansa). Sitten ei puutu kuin ykkössentteri, Heino voisi jatkaa ja Kiilholma laitaan siinä olisi yksi vaihtoehto. Veikkaan kuitenkin, että sentteriosastolle tulee paluumuuttaja, joko Sillanpää tai Kuparinen, voivat tietty tulla molemmatkin. Jotain tarttee kuitenkin tehdä, jos se Niemi lähtee. Jokseenkin voisin uskoa Kerälään (edelleen), potentiaalia on vaikka mihin.
 
Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Ei se nyt voi yhden haastattelun perusteella olla kiveen hakattua, että Kärki on ensi kaudella sentteri.
 
Chickendinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oksettavat ja flegmaattiset omat kasvatit
Ei se nyt voi yhden haastattelun perusteella olla kiveen hakattua, että Kärki on ensi kaudella sentteri.

Kyllä Kärki on aivan puhdas sentteri, aivan sama mitä haastatteluja on annettu. Elää kiekosta, vahva kaksinkamppailuissa ja tunnollinen joukkuepelaaja, joka harvemmin tekee väärää ratkaisua kiekollisena. Ei ole toistaiseksi päässyt pelaamaan lainkaan vahvuuksillaan, vaikka laidallekin on sopeutunut ihan kohtuullisesti. Ennemmin laittaisin Saarelan ensi kaudella kärkiketjujen laituriksi, jos silloin olisi valmiimpi miesten peleihin, mutta ehdottomasti on enemmän maalintekijä/1vs1 pelaaja, kuin mikään peliätekevä sentteri. Heino olisi kyllä loistava tuohon kolmosen keskelle ja Kärki kakkoseen kokeilemaan siipiään. Allu ykkösen laitaan ja siihen viereen pitkästä aikaa todellinen liigatason ykkössentteri.
 
Kärki vaikuttaa erittäin järkevälle pelaajalle ja siksi itsekin uskon, että hän voisi tuolla sentterin tontilla pelata. Jalkoja pidetään riittämättöminä, mutta ei se minun silmään ole erottunut.

Edit: Pidän Kärkeä huomattavasti valmiimpana sentteriksi kuin Saarelaa. Tietenkin muuta nähty matsi tuossa tontilla voisi tämän mielipiteen muuttaa.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ens kauden sentteriosaston ns. varmat ovat siis Kärki ja Saarela (jos Rockyn puheet pitää paikkansa). Sitten ei puutu kuin ykkössentteri, Heino voisi jatkaa ja Kiilholma laitaan siinä olisi yksi vaihtoehto. Veikkaan kuitenkin, että sentteriosastolle tulee paluumuuttaja, joko Sillanpää tai Kuparinen, voivat tietty tulla molemmatkin. Jotain tarttee kuitenkin tehdä, jos se Niemi lähtee. Jokseenkin voisin uskoa Kerälään (edelleen), potentiaalia on vaikka mihin.

Älkää nyt kukaan unohtako sitä Kiilholmaa. Hänellä on sopimus, ja se ei muuksi muutu. Ja näyttää siltä, että valmennusjohto itsepintaisesti haluaa peluuttaa häntä sentterinä, vaikka hänet pitäisi ehdottomasti siirtää laitaan. Tämä tarkoittaa sitä, että edelleen koska suunnitelmat Saarelan ja Kärjen suhteen ovat tiedossa, niin kuten sanoin 3/4 ensi kauden sentteritonteista on pahimmassa tapauksessa tällöin jo nyt jaettu

Badgers: ajattelitko siis, että Kuparinen olisi se ykkössentteri joka tarvitaan? Aika rohkea valinta olisi, sen verran luokattomasti miehen viime vuodet tuolla maailmalla ovat sen yhden onnistuneen KalPa-kauden jälkeen menneet. Tosin oliko sellaista huhua, että Kuparisen kanssa olisi kuitenkin oltu puheissa??

Kerälän ja Heinon suhteen voi sanoa nyt jo, että molempia ei voida pitää vaan valinta on tehtävä (johon ensimmäisenä vaikuttavat toki myös herrojen omat halut). Jokaisen täytyy nyt ymmärtää, että sentteripaikkoja ei pelaavassa kokoonpanossa ole kuin neljä, joista ainakin kaksi on jo mennyt..
 
Chickendinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oksettavat ja flegmaattiset omat kasvatit
Valmiudesta en tiedä enkä siihen ota kantaa, kun Kärki ei ole keskellä pelannut, vaan puhuin ihan pojista pelaajatyyppeinä. Saarela tekee usein vääriä ja todella typeriäkin ratkaisuja kiekon kanssa ja pelaa kovalla riskillä, mutta on hyvällä jalalla varustettu ja haastaa mielellään pakkeja. Lisäksi allu on umpisurkea kaksinkamppailuissa ja oman pään pelaaminen on lähinnä irtokiekkojen kyttäilyä. Kärki on taas älykkäämpi ja kiekkovarmempi pelaaja, joka ei ole parhaimmillaan joutuessaan haastamaan puolustajia keskialueella. Molemmista saataisiin enemmän irti, kun nämä yksikertaiset asiat otettaisiin peluutuksessa huomioon.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Minulla on pientä "ihastusta" kyllä Antti Kerälään, enkä ole vielä valmis heittämään ihan kankkulankaivoon sitä ajatusta, että Kerälä jatkaisi Ässissä ensikin kaudella.

Mielestäni Kerälä näkee hyvin kentän, tekee älykkäitä ratkaisuja ja saadessaan itseluottamuksensa kuntoon + tehokkaat ketjukaverit, niin uskon Antista saatavan enemmän irti.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
...saadessaan itseluottamuksensa kuntoon....

+ fysiikan. En tiedä on Kerälä aikaisemmin urallaan ollut mikään kuntoihme, nyt näyttää vetävän aika raskaalla jalalla ja vähänkin pidemmän pyörityksen jälkeen valuu aika puhkinaisen näköisenä vaihtoaitioon. Voi hyvin olla, että tämä on loukkaantumisen peruja ja loppukaudesta jaksaa kirmata koko pelin kuin aropupu.
 
Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Kyllä Kärki on aivan puhdas sentteri, aivan sama mitä haastatteluja on annettu. Elää kiekosta, vahva kaksinkamppailuissa ja tunnollinen joukkuepelaaja, joka harvemmin tekee väärää ratkaisua kiekollisena.

Nämä jutut "puhtaista senttereistä" voi jättää omaan arvoonsa. Sen on Kärkikin tällä kaudella osoittanut sopeutumalla laitaan.

Kuitenkin se olennaisin kysymys sentteripelin suhteen on pelaajalla kuin pelaajalla tämä: miten kiekoton peli sujuu? Sitten kun syitä mahdolliseen sujumattomuuteen lähdetään avaamaan, löytyy sieltä useimmiten yksi tai useampi näistä kolmesta: a) kurittomuus ja hyökkäys edellä eteneminen, b) sijoittumisvirheet eli pelinluvun puutteet ja c) puutteellinen liike. C-kohta ei ole fataali ongelma jos B on kunnossa (TJEU AUK), mutta Kärjen ongelma tällä hetkellä on kankeus suunnanmuutoksissa, eli ongelmakohta C.Tämä ongelma näkyy ennen kaikkea oman pään pelissä.

Asia saattaa korjautua ensi kaudeksi tai sitten ei. Mutta en lähtisi Kärkeä vielä automaattisesti ensi kaudeksi sentteriksi naulaamaan, koska on mahdollista, että hän hyödyttää joukkuetta enemmän peliä tekevänä laiturina.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Badgers: ajattelitko siis, että Kuparinen olisi se ykkössentteri joka tarvitaan? Aika rohkea valinta olisi, sen verran luokattomasti miehen viime vuodet tuolla maailmalla ovat sen yhden onnistuneen KalPa-kauden jälkeen menneet. Tosin oliko sellaista huhua, että Kuparisen kanssa olisi kuitenkin oltu puheissa??
Kuparinen lienee kuitenkin sellainen, joka on mahdollista saada tänne, sitä lähinnä pohdin. Ei noita senttereitä liikaa tännekään ole tarjolla, jos joku kova pelimies saataisiin, siinä tietty se ykkössentteri olisi. Realistisesti ajateltuna ykkössentterimme on kuitenkin juuri joku Kuparinen tai Saarela (jos lyö kunnolla läpi) tai vaikka se Kerälä.
 
Chickendinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oksettavat ja flegmaattiset omat kasvatit
Nämä jutut "puhtaista senttereistä" voi jättää omaan arvoonsa. Sen on Kärkikin tällä kaudella osoittanut sopeutumalla laitaan.

Tarkoitin, että enemmän hyötyä Kärjestä on pelatessaan keskellä. Kyllähän jokainen sentteri pystyy laidalla pelaamaan.
 
Kafrom

Jäsen
Minulla on pientä "ihastusta" kyllä Antti Kerälään, enkä ole vielä valmis heittämään ihan kankkulankaivoon sitä ajatusta, että Kerälä jatkaisi Ässissä ensikin kaudella.

Mielestäni Kerälä näkee hyvin kentän, tekee älykkäitä ratkaisuja ja saadessaan itseluottamuksensa kuntoon + tehokkaat ketjukaverit, niin uskon Antista saatavan enemmän irti.

Sama täällä, Kerälä on luovuudeltaan juuri sellainen pelaaja, jota Ässien ei kannattaisi heittää pois. 2/3-ketjun keskellä hyvä peliätekevä sentteri. On puolustussuuntaankin vähintään kohtalaisen hyvä.
 
Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Tarkoitin, että enemmän hyötyä Kärjestä on pelatessaan keskellä. Kyllähän jokainen sentteri pystyy laidalla pelaamaan.

Itse en ole tästä täysin vakuuttunut, koska sentterin rooli puolustuspäässä on kenttäpelaajan tehtävistä se vaativin. Siinä saattaa hukata kiekollisen pelinsä, jos se ei suju optimaalisesti.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Valmiudesta en tiedä enkä siihen ota kantaa, kun Kärki ei ole keskellä pelannut, vaan puhuin ihan pojista pelaajatyyppeinä. Saarela tekee usein vääriä ja todella typeriäkin ratkaisuja kiekon kanssa ja pelaa kovalla riskillä, mutta on hyvällä jalalla varustettu ja haastaa mielellään pakkeja. Lisäksi allu on umpisurkea kaksinkamppailuissa ja oman pään pelaaminen on lähinnä irtokiekkojen kyttäilyä. Kärki on taas älykkäämpi ja kiekkovarmempi pelaaja, joka ei ole parhaimmillaan joutuessaan haastamaan puolustajia keskialueella. Molemmista saataisiin enemmän irti, kun nämä yksikertaiset asiat otettaisiin peluutuksessa huomioon.

Täytyy nyt muistaa, että Saarelan taitotaso ja luistelu ovat selkeästi Kärkeä edellä. Ässät saa Saarelasta hyvän kakkossentterin jo ensi kevääksi ja hyvin luultavasti hän on joukkueen ensi kauden ykkössentteri.
 
Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kuparista ei tänne kaivata. Ylihintainen pelaaja, jolla eivät paikat kestä. Kiilholmasta yrittäisin päästä eroon ja myöntää että virhe hankinta tuli tehtyä. Ura on ohi huipputasolla ensi kauden jälkeen jos eivät otteet parane.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Saarela tekee usein vääriä ja todella typeriäkin ratkaisuja kiekon kanssa ja pelaa kovalla riskillä, mutta on hyvällä jalalla varustettu ja haastaa mielellään pakkeja. Lisäksi allu on umpisurkea kaksinkamppailuissa ja oman pään pelaaminen on lähinnä irtokiekkojen kyttäilyä.

Voi hyvänen aika.. totta kai Allun pelaaminen omassa päässä on tuollaista, vielä. Eihän sen nyt mikään uutinen pitäisi olla, että 17-vuotias siellä kolmekymppisten joukossa on pelkkä heiteltävä hernepussi. On suorastaan fiksua ettei nyt paina sinne viskottavaksi. Saarelan tapauksessa on kuitenkin selvää, että sentteri hänen ruutunsa tulee olemaan, eivätkä tällä haavaa nuoruudesta johtuvat puutteet tarkoita etteikö hänestä tulisi hyvää sentteriä.. hän kykenee pelaamaan kakkossentterinä jo ensi kaudella, näin haluan uskoa. Vain se ykköskaveri tarvitaan, mielellään joku muu kuin Kuparinen..

EDIT: minäkin olen alkanut pitää Kerälästä koko ajan enemmän, missään nimessä ei voi edes sanoa että 27v kaveri olisi jotenkin "nähty". Mutta kuten sanoin, Kerälää ja Heinoa ei mitenkään voida pitää molempia, jokin valinta on tehtävä jollakin kriteereillä. Senttereitä on tällä menolla tiedossa ensi kaudeksi niin paljon että saumat pursuilee läpi..
 
Chickendinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oksettavat ja flegmaattiset omat kasvatit
Täytyy nyt muistaa, että Saarelan taitotaso ja luistelu ovat selkeästi Kärkeä edellä. Ässät saa Saarelasta hyvän kakkossentterin jo ensi kevääksi ja hyvin luultavasti hän on joukkueen ensi kauden ykkössentteri.

Luistelu kyllä, taitotaso ei todellakaan. Saarelassa potentiaalia kyllä on, mutta tällä hetkellä aivan turha ylistää hänen ominaisuuksiaan. Ainoat asiat missä on tällä hetkellä Kärkeä edellä on luistelu ja ketjuhirarkia.

edit: ja kun täällä allun huikeista ominaisuuksista ja miesten peliin totuttelusta vouhkataan, niin miten se ässiä hyödyttää, kun viimeistään ensi kauden jälkeen viilettää muualla? Miksi Ässien pitäisi 1-2 kautta kärsiä allun totuttelusta miesten peleihin, kun emme palkintoa nää
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse en ole tästä täysin vakuuttunut, koska sentterin rooli puolustuspäässä on kenttäpelaajan tehtävistä se vaativin. Siinä saattaa hukata kiekollisen pelinsä, jos se ei suju optimaalisesti.

En tiedä mitä paikkaa Kärki on pelannut junioreissa. Mikäli on aina ollut laidalla eikä keskellä, niin tämä huomio on varsin validi.

MIkäli taas on tottunut aina pelaamaan sentterinä, niin tuskin muodostuu ongelma liigassakaan, kunhan saa tämän kauden alta pois ja totutella rauhassa liigan vauhtiin vähemmällä puolustusvastuulla laiturin tontilla.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Luistelu kyllä, taitotaso ei todellakaan. Saarelassa potentiaalia kyllä on, mutta tällä hetkellä aivan turha ylistää hänen ominaisuuksiaan. Ainoat asiat missä on tällä hetkellä Kärkeä edellä on luistelu ja ketjuhirarkia.

Aloituksissa Saarela on ollut melko vahva. Harjoituspeleissä ja alkukaudella hän hetken aikaa oli jopa lähelle paras, mutta nyt paljon aloittaneista edellä ovat Heino ja Niemi.

Mikäli on aina ollut laidalla eikä keskellä, niin tämä huomio on varsin validi.

Koko ura sentterinä, ja sitten ensimmäisen liigakauden aloitus nähtiinkin laidassa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Luistelu kyllä, taitotaso ei todellakaan. Saarelassa potentiaalia kyllä on, mutta tällä hetkellä aivan turha ylistää hänen ominaisuuksiaan. Ainoat asiat missä on tällä hetkellä Kärkeä edellä on luistelu ja ketjuhirarkia.

Saarelan taidot eivät ole kadonneet mihinkään. Hänen kiekon käsittely, syöttö- ja laukaisutaito ovat selkeästi Kärkeä paremmat. Saarela on ikäluokkansa kärkeä maailmassa, se ei ole muuttunut syksyn aikana mihinkään.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Koko ura sentterinä, ja sitten ensimmäisen liigakauden aloitus nähtiinkin laidassa.

Selvä. Siinä tapauksessa pärjää hyvin viimeistään ensi kaudella myös liigassa sentterinä. Uskon, että pelaa siis ensi kaudella keskellä ellei nyt tällä kaudella tapahdu jotain ihan ihmeellistä.
 
Rawker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Blackhawks
Kerälän ja Heinon suhteen voi sanoa nyt jo, että molempia ei voida pitää vaan valinta on tehtävä (johon ensimmäisenä vaikuttavat toki myös herrojen omat halut). Jokaisen täytyy nyt ymmärtää, että sentteripaikkoja ei pelaavassa kokoonpanossa ole kuin neljä, joista ainakin kaksi on jo mennyt..

Heino vie kyllä tämän kamppailun pelin jokaisella osa-alueella. Heino on kenties yksi niitä palasia, jota en missään nimessä vaihtaisi ensikaudeksi pois. Hyvä aloittaja, tekee hommia aina täysillä ja täyttää tonttinsa joka ilta.
 
Chickendinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oksettavat ja flegmaattiset omat kasvatit
Saarelan taidot eivät ole kadonneet mihinkään. Hänen kiekon käsittely, syöttö- ja laukaisutaito ovat selkeästi Kärkeä paremmat. Saarela on ikäluokkansa kärkeä maailmassa, se ei ole muuttunut syksyn aikana mihinkään.

Syöttötaidossa Kärki on kyllä aivan mielettömästi allua edellä. Kiekonkäsittely pienessä tilassa on myös parempaa Kärjellä, mutta Saarela on parempi haastamaan luistelusta ja omaa laajemman kikkavalikoiman. Laukaustakaan en kyllä Saarelan eduksi laittaisi, vaikka aika terävästi lähtee niin sihti on pahasti hukassa.

Ihmettelen mistä on tullut käsitys Saarelan mahtavasta peliälystä ja syöttötaidosta. Tuohan on aivan selvä heikkous hänelle, eikä ole kinä ollut mikään loistelias syöttelijä. Etenkin peliä edistävät tai muuten pikkunäppärät kaistanvaihto syötöt puuttuvat täysin. Kyllähän niitä maalin eteen sokkona heittoja osaa kuka vain kuten Hupi juuri Saipaa vastaan näytti.
 
Sinun täytyy mennä kertomaan nämä tiedot NHL-joukkueiden scouteille, he ovat näköjään pahasti hukassa Saarelan kohdalla. Oletko muuten huomannut, että Kärki ei pysty syöttämään pelkillä käsillä vaan hänen täytyy aina kääntää rintamasuuntaansa? Tämä aiheuttaa sen, että hänet on esim. varsin helppo pelata ylivoimalla pois.
 
Chickendinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oksettavat ja flegmaattiset omat kasvatit
Sinun täytyy mennä kertomaan nämä tiedot NHL-joukkueiden scouteille, he ovat näköjään pahasti hukassa Saarelan kohdalla. Oletko muuten huomannut, että Kärki ei pysty syöttämään pelkillä käsillä vaan hänen täytyy aina kääntää rintamasuuntaansa? Tämä aiheuttaa sen, että hänet on esim. varsin helppo pelata ylivoimalla pois.

Kyllä olen tämän aiemminkin lukenut sinun kirjoittamanasi ja nauroin kyllä silloinkin todella makeasti. Huikea huumoripläjäys, kuten monet muutkin jutuistasi.

Muutenkin kirjoittamisestasi huomaa, että muodostat mielipiteesi täysin jonkun muiden sanomisten perusteella ja omat näkemykset ovat todella harvassa, kun lajiymmärrys ilmeisesti on juuri sitä mitä nimimerkkisi antaa ymmärtää. Kyllähän nuo scoutitkin menevät todella usein arviointeineen metsään. Saarelakin on ikäisiinsä nähden ollut aina niin paljon fyysisesti edellä että on aika rauhassa saanut niitä ratkaisuja junioreissa tehdä ja sellaista yksin puskemistahan se on aina ollut. Sillä kun ei enää pärjää, niin tuo pelikäsityksen puutteellisuus on tullut karulla tavalla esille tänä vuonna ja ajoittain jo A-nuorissakin.

edit: mahtaako se Kärki pystyä edes pyörällä ajamaan, kun on niin rajoittuneet liikeradat..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös