Joukkueen rakennus kaudelle 2014–2015

  • 662 520
  • 2 641

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kumpikin voi olla totta. Siis se, että Bruckler näin sopi ja että tämä on samalla laitonta. Kysehän on Venäjästä, lain kirjainta tuskin tarkastellaan samalla tarkkuudella kuin meillä Suomessa.

TF valitettavasti jatkaa inttämistään asiasta, tällä kertaa täällä. Läntisten pelaajien joukkopako KHL.ssä uhkaa koska sopimukset ovat aina ruplissa. Kyse on kuitenkin siitä, että venäjän talous on kaatumassa. Ruplan romahtaminen on vain oire, ei syy. Pelaaja-agentit ovat kertoneet ihan suomeksikin eri medioissa siitä, että kun rupla laskee, mitään ei voida tehdä. Näin siksi, että sopimus on tehty ruplissa koska KHL:ssä kaikki sopimukset Venäjällä tehdään ruplissa. Ennen varmaan oli toisin, mutta näin nykyään. Ei ole oikein syytä epäillä, että pelaaja-agentit vedättävät. TosiFanin mielestä tämä on typerää koska KHL:n maine heikkenee. Totesin että ei ole kovin iso huoli Venäjän tämän hetkisessä tilanteessa ja että on vain hyväksi jos KHL edes hieman parantuu taloudellisesti ja osa seuroista saadaan ulos. Totesin edelleen, että KHL:ssä Venäjällä palkkojen maksaminen ruplissa ei ole vapaaehtoista vaan - kuten TF:lle linkittämäni pelaaja-agentti suomeksi IL:ssa kertoi - se tehdään nykyään aina ruplissa, jolloin sen on käyttännössä ymmärtääkseni pakko perustua KHL:n päätöksiin ja myös Venäjän lakiin samalla tavalla kuin venäläisissä muissa yhtiöissä Venäjällä. Niissäkään työntekijä ei voi valita ikävä kyllä saako palkkaansa dollareina vai ruplina ja kerroin tämän tarkistaneeni suomalaiselta tuttavalta, joka on Venäjällä duunissa venäläisessä yhtiössä. Kansainväliset firmat on sitten toinen asia, mutta KHL:n venäläisseurat eivät ole muuta kuin venäläisiä. Jos siellä saisi valita saako palkan dollareina vai ruplina tai sopia jälkikäteen itselleen paremmin istuva vaihtokurssi - no niin, tiedämme kyllä miten valitsisivat.

KHL:ssä tämä ei siis ainakaan enää käy ja juuri tästä syystä pelaaja-agenttien mukaan mm. huippuvahti Koskinen vaihtoi Sibirin SKA:han. SKA teki uuden sopimuksen joka vastasi nykykurssiltaan paljon paremmin Koskisen aiempaa Sibirin sopparia. SKA siis voi maksaa uuden sopimuksen kautta enemmän ruplia, mutta Sibir ei voinut vanhaa sopimusta päivittää uudelleen vastaamaan ruplan heikentynyttä arvoa. Tästäkin voi lukea lisää ihan suomeksikin mm. SuomiKiekosta. Pelaajasopimukset eivät siis sisällä kurssisidonnaisuutta ja oikeutta saada enemmän ruplia jos rupla heikkenee, vaan palkkasummat on aina ruplissa ilman lisäklausuulia valuuttamuutoksista. Pidän näitä lähteitä kohtuullisen luotettavina, mutta ainahan TosiFani voi tietää paremmin nämä kurssien sopimiset uudelleen, jopa jälkikäteen ja kaikki meneekin toisin kuin nämä pelaajasopimusten ammattilaiset julkisesti kertovat.

Eipä muuta tästä. Täälläkään.
 
Viimeksi muokattu:

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Uskoisin, että Kerälä nousee tuonne ylemmäs, ei ole ollut lainkaan huono. Pelannut koko ajan paremmin, tehojakin taitaa olla pian 10 pojoa, vaikka pelannut nelosessa, tosin on yv aikaakin saanut.

Taitavahan Kerälä on mutta luistimilla aika hidas kärkiketjuihin. Johtuuko vielä loukkaantumisesta ja kehnosta harjoittelusta vai onko mies aina ollut yhtä kankea? En tiedä, en ole hänen uraansa niin tarkasti seurannut. Jos kyse on ensiksi mainituista niin ensi kaudella voisi tilanne ehjän kesän jälkeen olla ihan toinen.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... SKA siis voi maksaa uuden sopimuksen kautta enemmän ruplia, mutta Sibir ei voinut vanhaa sopimusta päivittää uudelleen vastaamaan ruplan heikentynyttä arvoa....

Ei voinut vai ei halunnut??

Jääkiekkomaailmassa on sopimuksia paljon neuvoteltu uusiksi kauden aikana, kun esim. junnut osoittautuvat pelimiehiksi. Esimerkiksi Ässät on päivitti aikanaan Armian ja Niemen sopimukset. Ilmeisesti tämän tyylinen toiminta on kielletty Venäjän laissa, koska Cobol näin sanoo. Tuntuu vaan hyvin erikoiselta, että laissa määriteltäisiin tämän tyylisiä asioita.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei voinut vai ei halunnut??.

Itsenäinen KHL:n seura voisi halutessaan neuvotella kaikille uudet sopimukset kesken kauden ja maksaa sanokaamme 10 kertaa enemmän ruplia. Ne vaan eivät ole itsenäisiä rahan suhteen. Huomaa että Venäjän seuroille rahat maksaa paikallinen firma tai aluehallinto. Niiden omat tulot riittää vain pieneen osaan kokonaiskuluista. Joten seuroilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa juurikaan asiaan. Agentin sanoin: ei onnistu. Kyse on nykyisen pelaajasopimuksen sisällöstä ja sitovuudesta + siitä, että mainitsemassani esimerkissä Sibri ei voinut vanhaa soppari päivittää ihan riippumatta siitä oliko halua vai ei..
 
Pratu

Ei voinut, kun eihän sellaiseen kenelläkään ole varaa. Ei sitä lain tarvi tässä tapauksessa kieltää. Kai ymmärrät mitä seuraisi jos seurat alkaisivat päivittämään pelaajien sopimuksia kaksinkertaistamalla ne? Jo nyt moni seura on talousongelmissa kovien palkkojen takia.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itsenäinen KHL:n seura voisi halutessaan neuvotella kaikille uudet sopimukset kesken kauden ja maksaa sanokaamme 10 kertaa enemmän ruplia. Ne vaan eivät ole itsenäisiä rahan suhteen. Huomaa että Venäjän seuroille rahat maksaa paikallinen firma tai aluehallinto. Niiden omat tulot riittää vain pieneen osaan kokonaiskuluista. Joten seuroilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa juurikaan asiaan. Agentin sanoin: ei onnistu. Kyse on nykyisen pelaajasopimuksen sisällöstä ja sitovuudesta + siitä, että mainitsemassani esimerkissä Sibri ei voinut vanhaa soppari päivittää ihan riippumatta siitä oliko halua vai ei..

Tämä keskustelu lähti aikanaan liikkeelle siitä väitteestä, että Venäjän laki kieltää palkan sitomisen dollarin kurssiin. Eli palkka maksetaisiin ruplina venäläiseen pankkiin, mutta määrä riippuu palkkapäivän dollarin kurssista. Tämä järjestely on sinun mukaasi mahdoton, Brücklerin mukaan mahdollinen ja minä uskon Brückleriin.

Se, että pelaaja-agentit eivät pysty neuvottelemaan sopimuksia uusiksi nykyisessä tilanteessa, riippuu käsittääkseni pelaajan arvosta joukkueelleen. Väitän, että KHL:n parhaimmat ovat saaneet tarvittavat palkankorotukset tai heidät on pistetty myyntilistalle. Yksittäisen suomalaisen pelaaja-agentin lausunto on vain yksittäisen pelaaja-agentin lausunto.

Ja täytyy taas muistaa, että useita KHL:n seuroja sponsoroivat öljybisnekseen liittyvät yritykset, jotka tekevät dollarikauppaa, heille ruplan devalvoitumisella ei ole suurtakaan merkitystä. He vaan saavat dollarilla paljon enemmän ruplia tänä päivänä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kummola kertoo alla olevassa linkissä Turun Sanomien päivän lehdessä miten nämä sopimusasiat KHL:ssä menee:
Jääkiekkoliiton puheenjohtajan Kalervo Kummolan mukaan suomalaispelaajienkin palkat maksetaan ruplissa, eikä sopimuksissa ole inflaatiolta suojaavaa pykälää.
– Pelaajien on vain kärsittävä tämä nahoissaan, hän toteaa.

http://ts.fi/uutiset/talous/713269/Suomalaisten KHLpelaajien palkka puoliintui

Minä uskon tässä pelaaja-agentteihin ja Kummolaan. Ja lopetan osaltani koska en viitsi inttää päivänselvästä asiasta enempää. Valitan osaltani keskustelua KHL:n palkoista tässä ketjussa. Ei tule toistumaan tai jatkumaan.
 
regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kummola kertoo alla olevassa linkissä Turun Sanomien päivän lehdessä miten nämä sopimusasiat KHL:ssä menee:
Jääkiekkoliiton puheenjohtajan Kalervo Kummolan mukaan suomalaispelaajienkin palkat maksetaan ruplissa, eikä sopimuksissa ole inflaatiolta suojaavaa pykälää.
– Pelaajien on vain kärsittävä tämä nahoissaan, hän toteaa.

http://ts.fi/uutiset/talous/713269/Suomalaisten KHLpelaajien palkka puoliintui

"Pelaajien on vain kärsittävä tämä nahoissaan", toteaa Kummola. Jos joku suomalainen tienaisi esim. miljoona euroa vuodessa KHL:stä, niin kyllä agentin voisi kuvitella ehdottavan jotain valuuttasuojausta joidenkin johdannaisten avulla. Esim. jotain termiinejä tai futuureja käyttämällä voisi tehdä palkansaamisesta huomattavasti riskittömämpää. Tosin ei taida mitkään suojauskeinot auttaa, jos seurat eivät pysty maksamaan palkkoja ollenkaan kuten esim. Petri Matikaiselle näyttää käyneen. http://www.iltalehti.fi/khl/2014121418927652_jr.shtml linkki vie iltalehden uutiseen asiasta.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen

Ribals

Jäsen
Kertokaas nyt joku vähän miestä tuntemattomalle, eli millainen kaveri tämä Lehtinen on? Onko hän siis taitopelaaja vai fyysinen pelaaja vai miten?

Mestiksen pisteet yksin eivät kerro tästä asiasta mitään.
Kohtuu taitava, melko heiveröinen ja hyvä veto. Itselle jäänyt tuollainen kuva, mitä olen pelejä nähnyt Lehtiseltä.
 
J.Ho

Ace_Leafs taitaa sekoittaa johonkin toiseen pelaajaan. Lehtinen on suoraviivainen, isokokoinen (185/90), rightin voimalaituri.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ace_Leafs taitaa sekoittaa johonkin toiseen pelaajaan. Lehtinen on suoraviivainen, isokokoinen (185/90), rightin voimalaituri.

Joo tälläinen muistikuva minullekin on enemmin jäänyt. Sellainen alempien ketjujen duunaripelaaja joka pystyy myös pisteiden tekoon. Liigassa ei ole vielä maalia tehnyt joten tämän Ässälainan aikana olisi hyvä paikka korjata tämäkin juttu tilastoissa.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Lehtinen olisi mielestäni hyvä hankinta ensi kaudeksi 3/4 ketjuun, omaa kuitenkin potentiaalia tehdä pisteitä.

Varmaan tuota ensi kautta ajatellen häntä katsastetaankin. Mutta toisaalta, kenen paikan hän korvaisi ensi kaudella tuolla 3/4 ketjuissa? Jos Heino(kin) vaihtaa maisemaa, niin puolustavalle sentterille olisi tarve, muutoin tarpeet on enempi tuolla kärkiosaamisen puolella.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
No nyt on Ässien joskus tavoittelema Alex Ruuttu vapaana. Onko tarvetta ottaa mukaan vai luotetaanko A-junnulainoihin? Voisi mennä leveyshankintana, tuskin paljoa maksaa vaan kaveri on varmaan tyytyväinen jos pääsee vielä tällä kaudella Liigaa pelaamaan.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Parikka lainalle KeuPaan, ainakin tammikuun loppuun asti.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Parikka lainalle KeuPaan, ainakin tammikuun loppuun asti.

Parikankin kohdalla toistuu sama kuvio kuin Parkkosella. Paitsi että Parikka ei kelpaa Jasserille edes seiskapakiksi. Tietysti on hyvä, että joukkueella on "reserviä" mutta ihmetellä täytyy miksi Parikkaa ei esim. vapautettu sopimuksestaan jos ei kerran ole meininkiäkään peluuttaa häntä. Viime vuonna pelasi suht. tyydyttävästi 39 matsia mutta nyt ei vastuuta heru käytännössä lainkaan.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mikä mahtaa olla Lehtisen tilanne? Haluaako Ässät kaverin loppukaudeksi vai palaako takaisin TuToon Ojamäen paluun jälkeen?
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mikä mahtaa olla Lehtisen tilanne? Haluaako Ässät kaverin loppukaudeksi vai palaako takaisin TuToon Ojamäen paluun jälkeen?
Eikös se lainasopimus kestä vielä tämän viikon tms. Ens kausi on varmaankin asia erikseen, luulen, että Lehtisellä on mahkuja jopa soppariin. Ei noita äijiä liikaa ole noille tuleville kausille, Lehtinen ottaisi varmaankin paikkansa noissa alakentissä.
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Parikankin kohdalla toistuu sama kuvio kuin Parkkosella. Paitsi että Parikka ei kelpaa Jasserille edes seiskapakiksi. Tietysti on hyvä, että joukkueella on "reserviä" mutta ihmetellä täytyy miksi Parikkaa ei esim. vapautettu sopimuksestaan jos ei kerran ole meininkiäkään peluuttaa häntä. Viime vuonna pelasi suht. tyydyttävästi 39 matsia mutta nyt ei vastuuta heru käytännössä lainkaan.

Tilanne on hankala. koska siellä pelaa pitkillä soppareilla "kalliita" pelaajia, joiden taso on 2-3 parissa. Jos edes yksi näistä olisi ykkösparissa, olisi mahdollista saada ajaa 2 nuorta sisään, kaikkien terveenä ollessakin. Nyt loukkaantumisten kautta on tilaa tullut kokoonpanoon, mutta ei tämä tilanne kyllä houkuta nuoria jäämään, jos hyviä otteita ei pystytä palkitsemaan.
Nyt vielä kun Viljanen on selkeästi saanut vaki paikan kokoonpanosta, ei nuorille tarjota edes yhtä mahdollista rotaatio paikkaa. Peliesityksillä ei tähän mennessä ole kokoonpanoon päässyt, joten siinäkin mielessä ei oikein tervettä kilpailua pääse syntymään.

Toki siis Lindellkin on nuori, mutta talenttina jo hiukan eri luokkaa, mutta harvassa on ne nuoret, jotka pystyvät pelaamaan laadukkaasti ykkösparissa 2-3 ensimmäisen kauden aikana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös