Joukkueen rakennus kaudelle 2014–2015

  • 662 474
  • 2 641

J.Ho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eiköhän Lindellille samallainen entry level slide tule kuin Armiallekkin, miksi ei tulisi? Eli kausi 14-15 Ässissä ei vielä kuluta sopimuksen ekaa kautta. Vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?

Haa, seison korjattuna. Aina oppii jotain uutta CBA-koukeroista.

Mutta joka tapauksessa on epätodennäköistä, että Lindell ensi kaudella kurvailisi patapaidassa.
 

Komisario Fix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, FC Jazz
Nyt, kun Niemi todennäköisesti on lähdössä kauden jälkeen, näkisittekö, että Kärjessä olisi ainesta Niemen korvaajaksi? Urat ovat melko samankaltaisia ainakin tähän mennessä, hyviä pisteitä junnuissa, ei kuitenkaan vielä 17-18 -vuotiaina edustukseen vaan vasta 20 ikävuoden hujakoilla. Molemmat hyviä yv-pyörittäjiä (ainakin junnuissa) ja molemmilla heikkoutena luistelu. Lisäksi kummallekaan harjoittelu ei ole aina ihan maistunut. Kärkihän Satakunnan Kansassa sanoi tämän olevan vasta ensimmäinen kesä, kun on todella panostanut harjoitteluun. Niemellä taisi mennä vähän samaan tapaan.

Näkisin, että Kärki tulisi tällä kaudella ajaa sisään liigavauhtiin. Aiempien vuosien löysäily harjoittelussa luultavasti näkyy bensan loppumisena jossain vaiheessa kautta, mutta kaudella 2015-16 sitten 3. sentterin roolia ja tarvittaessa tuurausta kärkikentissä. Ja 16-17 kaudella sitten pysyvämpää roolia kärkiketjuihin.
 

Chickendinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oksettavat ja flegmaattiset omat kasvatit
Kärki ei ole kyllä ikinä ollut Niemen kaltainen löysäilijä mitä treenamiseen tulee.

Kuulemma persoonanakin aika erilainen.

edit: Tuohon muuhun on vaikea sanoa mitään. Nähdään sitten mihin rahkeet riittää, mutta eiköhän ainakin mahdollisuuden saa näyttää osaamistaan.

edit2: minua jaksaa kyllä naurattaa tuo TosiFanin puhe yläkropan jäykkyydestä. Ihan kuin jonkun ylipäätään urheilua harrastavan liikeradat voisivat niin rajoittuneita olla, että haittaisi syötön antamista.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nyt, kun Niemi todennäköisesti on lähdössä kauden jälkeen, näkisittekö, että Kärjessä olisi ainesta Niemen korvaajaksi? Urat ovat melko samankaltaisia ainakin tähän mennessä, hyviä pisteitä junnuissa, ei kuitenkaan vielä 17-18 -vuotiaina edustukseen vaan vasta 20 ikävuoden hujakoilla. Molemmat hyviä yv-pyörittäjiä (ainakin junnuissa) ja molemmilla heikkoutena luistelu...

En usko tähän skenaarioon, Kärki tarvitsee muutaman kunnon kesän pohjalle, jotta pystyy pelaamaan huipputasolla sen +20 minuuttia/ peli koko runkosarjan ajan.

Mihin perustuu käsitys Kärjestä hyvänä yv-pyörittäjänä? Hänellä on hyvä veto ja rohkeutta käyttää sitä. Lisäksi hän syöttää usein oikea aikaisen helpon syötön, mutta mitään yllätyksellistä hänen yv-pelaamisessaan ei ole.

Viime keväänä pleijareiden aikaan yksi scoutti kertoi, että Kärjen yksi heikkous on yläkropan jäykkyys. Hänen täytyy kääntää rintamasuunta syötöissä, mikä vie yllätyksellisyyden niistä. Tästä syystä Kärkeä ei pidetä kovinkaan hyvänä yv:llä, mutta samaan hengenvetoon kaveri totesi, että voihan sen maalin tehdä kärkimäisesti hyvällä vedolla p-pisteeltä, ei tarvitse aina syöttää.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Lindell ei pelaa Ässissä kaudella 15-16 missään tapauksessa. Teki kesällä 3 vuoden sopimuksen Dallasin kanssa. Pelaa siis Ässissä ekan vuoden sopimuksesta lainalla.

Aivan, näinhän se todennäköisesti menee. Tottakai nuo NHL seurat haluavat ainakin 2 vuotta katsoa läheltä lupauksiensa otteita, sekä tottutautumista Pohjois-Amerikan pelityyliin. Kaikki on tietenkin mahdollista, mutta todennäköisesti siis näin.

Pahoittelut etten maininnut nuorien "rakennuspalikoiden" nimiä, jos joku niitä nyt ei hahmota:
Lindell, Saarela ja Lammikko.
Näistä siis Lammikko on jo kadonnut muille maille. Tätä tarkoitin siis ensi kauden rakentamisen ongelmalla. Vai miten todennäköisenä täällä pidetään että kyseinen kolmikko Ässissä pelaa 2015-16?
Jos et pidä sitä todennäköisenä, niin miten voidaan puhua rakennusprojektista ko. pelaajien kohdalla?

Edellä mainitusta asiasta johtuen, miksi Lindell olisi rakennuspalikka? Eikö Toivola ole tiennyt, että Lindell todennäköisesti poistuu ensi kaudeksi? Lukeeko Toivoal nyt suu auki jatkoaikaa, ihmetellen onko Esa tosiaan jättämässä meidät kauden jälkeen?

Ei tietenkään. Lindell on siis ensisijaisesti halpa pelaaja vain tälle kaudelle. Ja ensimmäisten otteluiden perusteella tosi hyvä hankinta, Sulka Ässien toimiston hattuun. Kyllä tuon hyökkäyspään tason puolustajista joutuu aika usein maksamaan pitkän pennin, varsinkin jos ei ole ihan onneton puolustuspäässä. Esan aiemmat heikohkot näytöt ja Dallas kuvio tekee hänestä todennäköisesti halvan pelaajan.

Muutenkin Lindellille vaikuttaisi sopivan Ässien rooli paremmin. Vaikuttaisi, että nauttii saamastaan isommasta vastuusta ja luottamuksesta. Jokereissa vaikutti aika seinäruusulta, ehkä mm. Karalahden, Väänäsen ja Kousan ohi nouseminen kopissa ei ole ihan helppoa. Itseni ainakin yllättänyt positiivisesti.

Marttisen vierellä Parkkonen on parempi kuin Viljanen. Tästä on n.20 peliä näyttöä viime vuodelta, ja Parkkonen näyttää tänä vuonna vielä paremmalta.

Viljanen ja Parikka, mitäs näille? Olis kiva jos molemmat saisivat miesten pelejä tänä vuonna. Kannattaisiko toinen vuokrata johonkin?

E: Yksinkertaistettun, tuntuu, että Lindellille on löytynyt reippaasti pelirohkeutta, ehkä syy on himmeät valot, ehkä syy on Rautakallio.
 

reaper78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HIFK
Edellä mainitusta asiasta johtuen, miksi Lindell olisi rakennuspalikka? Eikö Toivola ole tiennyt, että Lindell todennäköisesti poistuu ensi kaudeksi? Lukeeko Toivoal nyt suu auki jatkoaikaa, ihmetellen onko Esa tosiaan jättämässä meidät kauden jälkeen?

Ei tietenkään. Lindell on siis ensisijaisesti halpa pelaaja vain tälle kaudelle.

Tiedän tämän kyllä, eikä se Toivolallekaan yllätyksenä tule. Mielestäni vähän erikoista kuitenkin puhua rakennuskaudesta, jos nuoret pelaajat (jotka mielestäni ovat niitä potentiaalisimpia tasonnostajia) jatkavat matkaansa jo kauden jälkeen. Eli kärjistäen - turha puhua mistään rakennus- / välikaudesta, samoin kuin vähätellä Lindellin mahdollisia tehoja taikka vastuuta johonkin junnustatukseen vedoten.
Varsinkin häneltä on syytä odottaa isoja tekoja ja sitä myöten tehoja.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Lindell on siis ensisijaisesti halpa pelaaja vain tälle kaudelle. Ja ensimmäisten otteluiden perusteella tosi hyvä hankinta, Sulka Ässien toimiston hattuun...

Eiköhän Lindell ollut Toivolan papereissa Ässien yksi kärkipakeista, jolta odotetaan tulosta jo ensi kaudella.

Lammikon siirtyminen Pohjois-Amerikkaan tuli varmaan jonkin näköisenä yllätyksenä, vaikka toimistolla varmasti tiedetään hänen agentinsa positiivinen suhtautuminen paikallisiin junioriliigoihin.

Jos Saarelan tapaus menee suunnitelman mukaisesti, hän pelaa Porissa vielä kauden 2015 - 16, jolloin hän olisi Ässien ykkössentteri.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Tiedän tämän kyllä, eikä se Toivolallekaan yllätyksenä tule. Mielestäni vähän erikoista kuitenkin puhua rakennuskaudesta, jos nuoret pelaajat (jotka mielestäni ovat niitä potentiaalisimpia tasonnostajia) jatkavat matkaansa jo kauden jälkeen. Eli kärjistäen - turha puhua mistään rakennus- / välikaudesta, samoin kuin vähätellä Lindellin mahdollisia tehoja taikka vastuuta johonkin junnustatukseen vedoten.
Varsinkin häneltä on syytä odottaa isoja tekoja ja sitä myöten tehoja.

Lihavoitu oma, ja tuon kanssa on helppo olla samaa mieltä. Ehdottomasti tavoite olla laadukas Liiga puolustaja, ja tehojakin täytyy tulla.

Omasta mielestäni siellä on paljon muitakin hyviä nuoria, joilta(prkleen äidinkieli, en osaa) on lupa odottaa eteenpäin menoa, jopa isoin harppauksin.

Kun puhutaan rakennusprojektista, niin täytyy muistaa, että nuorten lisäksi siellä on urallaan eteenpäin pyrkiviä "vanhuksiakin". Kehittymishommissakaan ei saa olla ikärasisti.
- Kiilholmalla oli viime vuonna ensimmäistä? kertaa iso rooli myös hyökkäyspäässä. Hän pyrkii nyt ottamaan 1-2 ketjun miehen paikan vakituisesti.
- Lähteenmäki oli jo viime kaudella hyvä, mutta hänkin pyrkii vielä eteenpäin. Seuraava tavoite on, vakiinnuttaa paikkansa selkeänä ykkösketjun jätkänä Liigassa.
- Heino tuli Ässiin isomman roolin perässä, ja uskon, että hänkin haluaa roolia kärkiketjuista, kuten Kiilholma.
- Smith teki viime jo viime kaudella riittäviä(ainakin lähes) tehoja kakkosen laituriksi. Hänellä on varmasti tavoitteena ottaa paikka Liigan ykköskorin jätkänä.
- Antti Kerälä parhaalla kaudella 41 pistettä, sen jälkeen kolme vähän huonompaa kautta. Tavoitteena vakiinnuttaa paikka kärkiketjuissa. Jos tää olis Lukon hankinta, tätä hehkutettaisiin.
- Eero Elolla on tavoitteena Liigan ykköskorin maalinsylkijän rooli.

Puolustuksessa Sammalkangas, Ude, Marttinen jatkaa 15/16 kaudelle. Lindellin lisäksi tuolle kaudelle on talenttia Parkkosen, Parikan ja Viljasen muodossa.

Jos nyt ei voi puhua uudelleenrakennuksesta, niin koska voi?

E: Vielä täytyy korostaa, että nämä kaikki siis nuorisokaartin lisäksi. Huh huh.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tulosyksikössä pitää pystyä tekemään tulosta, olit sitten 17-vuotias tai 42-vuotias. Odotukset ovat kovat jos pelaa kärkiketjuissa, niin kuin niiden pitääkin olla.

Henk.koht. odotan Saarelalta läpimurtoa liigatasolle ~30p, Lindell pelaa erinomaisen kauden >20p, Parkkonen lyö itsensä läpi liigatasolla, Rinne nousee liigan parhaimpien veskarien joukkoon.

Viljasesta voi tulla meille se seuraava Ville Uusitalo. Pieni sähikäinen jolla on johtajaominaisuudet kohdallaan. Tämä kausi haetaan tuntumaa vielä ja sitten 15/16 kaudelle vakipaikka kokoonpanosta ja siitä eteenpäin nousua.
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Puolustuksessa Sammalkangas, Ude, Marttinen jatkaa 15/16 kaudelle. Lindellin lisäksi tuolle kaudelle on talenttia Parkkosen, Parikan ja Viljasen muodossa.

Jos nyt ei voi puhua uudelleenrakennuksesta, niin koska voi?

E: Vielä täytyy korostaa, että nämä kaikki siis nuorisokaartin lisäksi. Huh huh.

Eikös ole selvää, että Lindell pelaa Ässissä kauden 14-15 ja suuntaa sitten teksasiin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Eikös ole selvää, että Lindell pelaa Ässissä kauden 14-15 ja suuntaa sitten teksasiin.

Eikös?

E: Ok, tuossa yksittäisessä viestissä oli vähän epäselvästi sanottu. Tarkoitin, että kuten aiemmissa viesteissä todettu, Lindell on todennäköisesti lähdössä ensi kaudeksi pois, mutta ei hätää ensi kautta ajatellen on muitakin nuoria puolustajalupauksia.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Kun puhutaan rakennusprojektista, niin täytyy muistaa, että nuorten lisäksi siellä on urallaan eteenpäin pyrkiviä "vanhuksiakin". Kehittymishommissakaan ei saa olla ikärasisti.
- Kiilholmalla oli viime vuonna ensimmäistä? kertaa iso rooli myös hyökkäyspäässä. Hän pyrkii nyt ottamaan 1-2 ketjun miehen paikan vakituisesti.
- Lähteenmäki oli jo viime kaudella hyvä, mutta hänkin pyrkii vielä eteenpäin. Seuraava tavoite on, vakiinnuttaa paikkansa selkeänä ykkösketjun jätkänä Liigassa.
- Heino tuli Ässiin isomman roolin perässä, ja uskon, että hänkin haluaa roolia kärkiketjuista, kuten Kiilholma.
- Smith teki viime jo viime kaudella riittäviä(ainakin lähes) tehoja kakkosen laituriksi. Hänellä on varmasti tavoitteena ottaa paikka Liigan ykköskorin jätkänä.
- Antti Kerälä parhaalla kaudella 41 pistettä, sen jälkeen kolme vähän huonompaa kautta. Tavoitteena vakiinnuttaa paikka kärkiketjuissa. Jos tää olis Lukon hankinta, tätä hehkutettaisiin.
- Eero Elolla on tavoitteena Liigan ykköskorin maalinsylkijän rooli.

Puolustuksessa Sammalkangas, Ude, Marttinen jatkaa 15/16 kaudelle. Lindellin lisäksi tuolle kaudelle on talenttia Parkkosen, Parikan ja Viljasen muodossa.

- Kilu on vähän sellainen köyhän miehen Tkachuk. Osaa pelata kovaa mutta taitotaso riittää myös kärkikenttiin hieman varmistavampaan rooliin jos ketjun kaksi muuta lenkkiä on enempi ylöspäin pelaavia virtuooseja.
- Lähteenmäen ongelma on loukkaantumisherkkyys. Ilman sitä olisi varmasti erinomainen pistelinko.
- Elolla on paljon todistettavaa viime kauden jälkeen jos haluaa vakiinnuttaa paikkansa ykkösessä. Sama pätee toki Kerälään. Lähtökohtaisesti tuo Kerälän 41 pisteen kausi oli samanlainen suonenveto kuin Luomalallakin.
- Smith tekee kyllä paljon töitä, mutta kun sen pitäisi myös realisoitua maaleina. Pystyykö vetämään ehjän kauden samoilla tehoilla kuin viimekauden pelit?
 
- Elolla on paljon todistettavaa viime kauden jälkeen jos haluaa vakiinnuttaa paikkansa ykkösessä. Sama pätee toki Kerälään. Lähtökohtaisesti tuo Kerälän 41 pisteen kausi oli samanlainen suonenveto kuin Luomalallakin.
Aika epärealistiset odotukset, jos Kerälältä odotetaan ykkössentterin paikan nappaamista. Näkisin, että hän voi kyetä parhaimmillaan stunttamaan ykkösessä, mutta muuten pelaa pienemmässä roolissa ja saattaa iskeä tuollaiset 25 pistettä.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ihan oikea päätös Rockylta, jos kerran taso ei riitä niin ei riitä.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kristian Ruisma ja Santeri Arousva eivät jatka joukkueessa. Eli try-outit loppuivat eikä tehty sopimusta.


Ruisma ja Arousva jäivät ilman ässäsopimusta | Satakunnan Kansa

Samassa uutisessa mainitaan, että Jake Hansen saapuu Poriin perjantaina ja Rautakallio toivoo, että Sport-pelissä olisi jalkeilla se kokoonpano, millä lähdetään liigaan.
Jokseenkin arvasi, ettei Ruisman ja Arousvan taso riitä sittenkään. Arousvan piti olla niin läpimurron porteilla, mutta, eipä ollut.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Ihan oikea päätös Rockylta, jos kerran taso ei riitä niin ei riitä.

Nimenomaa! Pakko myöntää että alunperin ihmettelinki kummankin hankintaa, etenkin Ruisman. Ei mitään järkeä kun joukkue oli alunperinki täynnä jo paljon laadukkaampia senttereitä ja junnuista puskee Kärkeä ja kumppaneita. Lisäksi kun Huovinen oli hankittu aiemmin kesällä, niin ei Ruismalle jäänyt minkään laista koloa kokoonpanoon. Arvousvalla taas paska mäihä että Viljaset ja Parikat ovat vaan menneet miehestä ohi ja ovat parempia.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jokseenkin arvasi, ettei Ruisman ja Arousvan taso riitä sittenkään. Arousvan piti olla niin läpimurron porteilla, mutta, eipä ollut.

Arousvan kohdalla ei yllättänyt ettei jatkoa tule. Liigaura tulee olemaan kaverilla todella tiukassa ja try-outin taisi Ässiin hommata tuttu agentti...

Ruisman kohdalla sen sijaan ihmetyttää, että miksi poika ei pelannut harkkapelejä vaikka välillä ollaan menty vajaalla kokoonpanollakin? Joku loukkaantuminen taustalla vai mikä?

Se tässä tietty nyt on, että rosteri kapeni entisestään ja isompiin loukkaantumisiin ei nyt olisi varaa.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pakkeja on sitten tasan 9 (jos oikein muistan) ja senttereitä tasan 5 (siis liigatason), noistakin yks loukkaantuneena, ei liikaa ole äijiä. Liiga aloitetaan näillä ja katsotaan sitten, tarvitaanko lisähankintoja.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Ruisman kohdalla sen sijaan ihmetyttää, että miksi poika ei pelannut harkkapelejä vaikka välillä ollaan menty vajaalla kokoonpanollakin? Joku loukkaantuminen taustalla vai mikä?...

Ruisman kohdalla oli täysin selvää, ettei hänen liikkeensä riitä liigatasolle.

Harjoituspeleissä on pelannut iso liuta junnuja ja täyttäneet paikkansa hienosti. En oikein ymmärrä miksi tänne pitäisi haalia kentällinen "liigatason" varamiehiä katsomoon istumaan. Jos loukkaantumisia tulee, junnut kyllä pelaavat sen n. seitsemän minuuttia. Jos jotain hankitaan, niin hankitaan mielummin tulosyksiköihin niitä tarvittavia pelaajia.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ruisman kohdalla oli täysin selvää, ettei hänen liikkeensä riitä liigatasolle.

En ole nähnyt harkkapelejä mutta eikai Ruisma nyt niin hidas ole ettei olisi voinut peluuttaa? Jossain pelissähän Ässät ei saanut edes 4 hyökkäysvitjaa kasaan ja saihan Arousvakin enemmän näytön paikkoja vaikka ennakkoon oli Ruismaakin epävarmempi tapaus mahdollista Liigasopparia ajatellen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös