Jokerit 2016–2017 – Jukka Jalosen esiinmarssi

  • 323 377
  • 1 361

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Ehkä aika kultaa muistot, mutta ei se peli Erkankaan aikana mitään ruusuilla tanssimista aina ollut. Jossain pelissä taisi 5-0 johto vaihtua 5-6 tappioksi jne..
Työtapaturmia sattuu jokaiselle sarjajoukkueelle. Välillä tulee turpaan huonommalta kun keskittyminen prakaa. Erkan kummallakin kaudella pelaamisen perusrakenne oli kuitenkin kunnossa; viisikko oli tiivis, hyökkäämistä lähestyttiin viisikon ehdoilla, jotta puolustusvalmiutta ei uhrattaisi liikaa jne.

Tämän kauden joukkueella tilanne on vähän toisin päin: Viisikkopeli ei ole millään lailla vakinaista, ja Jokerit on muutamaan otteeseen pelannut itsensä pisteille aivan viime hetkillä. Joukkueen peli-ilme ja pelitavallinen toimivuus vaihtelee aivan liikaa matsien sisällä ja matsista toiseen!

Mitä tulee tähän kauteen, niin koko ajan kuitenkin joukkue parantaa peliesityksiä.
Emmin, voinko allekirjoittaa. Mielestäni Jokereiden peli ei ole parantunut jos sitä tutkitaan tarkemmin muutaman pelin nipuissa. Toisinaan tulee hyviä jaksoja, mutta toisinaan sähelletään niin perkeleesti. Tuntuu, että jokaiseen erään ja jokaiseen peliin mahtuu sekä mallikkaita että aivan surkeita vaiheita. Tämä kielii pelitavallisen selkänojan puutteesta - tai jostain muusta. Kenties joukkueessa ei ole riittävän selkeitä liidereitä osoittamaan esimerkillä, kuinka pelata.

Tämänpäiväistä peliä Jokerit ei hävinnyt pelitavan takia, vaan tyhmien jäähyjen sekä alivoimalla muutamaan nukahdukseen.
Tyhmätkin jäähyt ovat aina seurausta jostain. Toisaalta Jokereiden alivoima oli varsin heikkoa.

Siellä on kuitenkin 2x maailmanmestari päävalmentajana, joten malttia. Turha sitä alkukaudesta on pelihousuja repiä.
Jalonen on tainnut sanoa itse, että joulun tienoilla peli alkaa olla sitä mitä sen pitää ja ainakin itse uskon tähän. Epäilijöitä Jalosella on aina riittänyt, myös vuosi sitten.
Jalonen on tuplamaailmanmestari, kyllä, mutta maajoukkueesta. Se on oma maailmansa. Kova ja taitoa vaativa, mutta aivan erilainen kuin seurajoukkueliigan maailma. Jalosen meriitit KHL:n tapaisista ympäristöistä ovat huomattavasti vaatimattomammat.

Mitä jouluun tulee, silloin on pelattuna yli 2/3 runkosarjasta. Jos peli ei siihen mennessä ole parantunut aivan hirvittävän paljon, niin se on sitten spasiba i dasvidanja. Siinä vaiheessa voidaan aivan hyvin alkaa miettiä jo seuraavaa kautta. Tämän takia ihmettelin alun pitäenkin tuota lausuntoa.

PS. Riitelivätkö Raipe ja Jukka vaihtoaitiossa tänään? Se näytti nimittäin siltä. Tippuiko muita kuin se kolmatta metriä pitkä vanulappu?
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Täyttä paskaahan Jalosen Jokereiden peli on ollut lukuunottamatta hienoa taistelua TsSKAa vastaan. Varsinkin vieraspelit on täyttä kuraa, jäähyjä otetaan liikaa ja se kruunataan sysipaskalla alivoimalla niin soppa on valmis. Ei ihme että yleisömäärät tippuu jos ja kun joukkueen esitykset on tätä luokkaa.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eilen ekat 30 min Jokerit pelasi mielestäni hyvää vieraskiekkoa. Tai ainakin ihan viihdyttävää. Taas kerran maalipaikkoja oli eka puolikas pelistä enemmän kuin vastaustajalla. Mutta Azevedo taisi sitten tehdä ensimmäisen maalinsa Jokerit verkkoon ja muutenkin vastustajalla maalipaikkojen hyödyntäminen aivan eri tasolla kuin Jokereilla. Se loppu sitten meni Jensenin koomailun jälkeen ihan pelailuksi mutta alussahan Jokerit pelasi hyvin. Yritän tässä nähdä ison kuvan enkä mennä sen lopun tuskailun taakse.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Pakko on vielä luottaa Jaloseen, kun sentään valmensi aikoinaan Kerhon mestariksi ja siihen ei ihan jokainen pysty. Mutta veikkaan, että Helmisen lähtökello tikittää. Jotainhan tuolla valmennuksessa mättää, kun homma lähtee liian usein täysin lapasesta ja jäällä nähdään kuriton jokerilauma, jonka erikostilannepelaaminen on surkeaa. Ei vaan riitä, että tullaan "hyvällä ilmeellä" matsiin, mutta polvet notkahtavat tämän jälkeen suht pian.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kuriton ja huonosti valmistunut lienee alkukauden suurimpia teemoja.

Eilen pisti silmään parantuneet lähdöt omista. Monta kertaa huomasin seisoskelijoiden puuteen siniviivalla, kun pakki yrittää selvitä karvauspaineesta. Tuki lähelle ja yhdessä mennään. Tämä asia on parantunut.

Tosin Jalonen vetelee omiaan haastattelussa: "Hyvä ilme ja kauden paras peli."
Ak Barsin ylivoimateho ratkaisi | Jokerit.com

Hyvää oli pelin eka puolisko ja kauden paras on ollut CSKA vastaan.
 

Perreault85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Eilen ekat 30 min Jokerit pelasi mielestäni hyvää vieraskiekkoa. Tai ainakin ihan viihdyttävää. Taas kerran maalipaikkoja oli eka puolikas pelistä enemmän kuin vastaustajalla. Mutta Azevedo taisi sitten tehdä ensimmäisen maalinsa Jokerit verkkoon ja muutenkin vastustajalla maalipaikkojen hyödyntäminen aivan eri tasolla kuin Jokereilla.

Aivan oikeassa olet. Taisi ekat 35min olla maalipaikat 10-5 (40min 10-8) Jokereille, eli kyllä Jokerit luo maalipaikkoja, mutta viimeistely sakkaa. Keränen sentään osui tyhjiin Lajusen loistavasta syötöstä, mutta tietenkin pelien voittaminen on vaikeaa tällä viimeistelyllä. Onnistumisia kaipaisi kärkijätkille. Reginillä oli hyviä paikkoja maalintekoon, mutta minkäs teet kun et osu edes kiekkoon. Olihan sitä jo ekalla KHL-kaudella maalinteko vaikeaa, mutta silloin LoKoMo-ketju yksinään ratkaisi tiukkoja pelejä, kun Kapasen ketjun peli alkoi yskähdellä.


Jalonen on tuplamaailmanmestari, kyllä, mutta maajoukkueesta. Se on oma maailmansa. Kova ja taitoa vaativa, mutta aivan erilainen kuin seurajoukkueliigan maailma. Jalosen meriitit KHL:n tapaisista ympäristöistä ovat huomattavasti vaatimattomammat.

Mestaruutta ei toki Jalonen voittanut SKA:ssa, mutta runkosarjan voitto tuli. Liigassa HPK voitti Jalosen luotsaamana mestaruuden. Mielestäni seuratasollakin on Jalonen pärjännyt hyvin.

Mitä jouluun tulee, silloin on pelattuna yli 2/3 runkosarjasta. Jos peli ei siihen mennessä ole parantunut aivan hirvittävän paljon, niin se on sitten spasiba i dasvidanja. Siinä vaiheessa voidaan aivan hyvin alkaa miettiä jo seuraavaa kautta. Tämän takia ihmettelin alun pitäenkin tuota lausuntoa.

Jalonen ei varmastikaan tarkoittanut että jouluun asti voi joukkue vedellä ihan vihkoon. Pelin pitää ehdottomasti parantua ja tietysti pisteitä kerätä, niin että sinne kevään peleihin edes päästään. Kuitenkin optimaalisesti ajatellen pelin pitää kulkea hyvin jo paria kuukautta ennen playoffeja ja tietenkään pitkä voittoputki ei olisi alkuvuodesta pahitteeksi itseluottamukselle. Itse en ota stressiä näistä syksyn peleistä. Viime kausi alkoi loistavasti, mutta päättyi aika tylyllä tavalla.
 

Memotuss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Messin joukkue.
Viime kausi alkoi loistavasti, mutta päättyi aika tylyllä tavalla
En oikein tiedä mikä viittaisi siihen että tämäkään kausi olisi erinlainen.
Lähtökohtaisesti samat ongelma eli leveys ja laatu puuttuvat.
Nyt tuntuu että koitettiin saada leveyttä karsimalla laatua ja haettiin enemmän arpoja.
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Muistaakseni Jalonen ja Raipe riitelivät aikaisemminkin tällä kaudella jossain pelissä. Taisi olla pahemmanluokan virhe palkata Raipe jonka vastuualueet sakkaavat eniten.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos Raipe ei pärjää, niin päävalmentaja voi ottaa hommat itselleen. Tai siirtää ne toiselle organisaatiossa. Raipen epäonnistuminen valuu kokonaisuudessaan Jalosen taakaksi.

Minun on tosin mahdoton arvioida valmennusta noin tarkasti ja joukkueen sisältä ei moista tietoa helposti saa. Nyt kun kamalahti puuttuu.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Toivottavasti ei ensi keskiviikkona tavata. Lähde menemään.
 

Gemondo

Jäsen
Ei oikein sytyttänyt tuo meneillään oleva peli niin päätin huvin vuoksi tarkastella hieman tällä kaudella Jokereiden peleissä annettuja jäähyjä.
(Tilastot eivät sisällä meneillään olevan Lada-pelin jäähyjä.)

1. erät
Jokerit: 20 x 2 min + 1 isompi rangaistus
Vastustajat: 19 x 2 min + 2 isompaa rangaistusta
2. erät
Jokerit: 20 x 2 min + 1 isompi rangaistus
Vastustajat: 22 x 2 min
3. erät
Jokerit: 19 x 2 min + 1 x 5 min
Vastustajat: 23 x 2 min + 2 x isompi rangaistus + 1 x 5 min
Yhteensä
Jokerit: 59 x 2 min + 2 isompaa rangaistusta + 1 x 5min
Vastustajat: 64 x 2 min + 5 x isompi rangaistus + 1 x 5 min
________________________________________________
Rangaistuskohtaisesti
Kampitus:
Jokerit: 8 kpl
Vastustajat: 11 kpl
Koukkaaminen:
J: 8
V: 6
Estäminen:
J: 8
V: 3
Korkea maila:
J: 8
V: 10
Väkivaltaisuus:
J: 6
V: 9
Huitominen:
J: 3
V: 2
Joukkuerangaistus:
J: 2
V: 3
Sukeltaminen:
J: 0
V: 2
Laitataklaus:
J: 0
V: 2
Päähän kohdistunut taklaus:
J: 1
V: 3
Polvitaklaus:
J: 0
V: 1
Ryntäys:
J: 0
V: 1

Muutama huomio Jokerien pelaajakohtaisista jäähyistä:
Talaja: 7 x 2 min (2xkorkea maila, 2x koukkaaminen, 1x estäminen, väkivaltaisuus & kampitus)
Salminen 4 x 2 min (2x kampitus, 1xkoukkaaminen & estäminen)
O´Neill 6 x 2 min (2x estäminen, 1x kampitus, huitominen, koukkaaminen & korkea maila)
Niemi 5 x 2 min (2x huitominen & kampitus, 1x estäminen)
Kulda 3 x 2 (2x kiinnipitäminen, 1x poikittainen maila)
____________________________________________________________________________

Ai että mitäkö tästä pitäisi päätellä? Ei yhtään mitään. Kunhan tutkin. Tai no, ehkä sen että ei tuo Jokereiden peli niin kuritonta (ainakaan tilastojen valossa) ole ollut kuin monet puhuvat.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Vittu mitä paskaa. Nyt alkaa riittämään. Tässä on jo ihan tarpeeksi monta peliä katseltu tuota muniinpuhaltelua, ja suunta ei tosiaankaan ole parantunut kauden edetessä. Päinvastoin mennyt toiseen suuntaan. Mistähän vitusta se CSKA voitto kaivettiin? Onko tuossa porukassa sittenkin potentiaalia?
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mistähän vitusta se CSKA voitto kaivettiin? Onko tuossa porukassa sittenkin potentiaalia?

Pari kommenttia osui silmään, jossa kirjoitettiin, että CSKAa vastaan pelattiin hyvin ja se oli kauden paras peli. Tosiasia on se, että vaikka siinä pelissä pelattiin tiiviisti ja päästiin välillä hyökkäämäänkin, niin kyllä se oli täysin CSKA:n peli, joka vei välillä peliä miten tahtoi. Katsomosta lähtiessäni mietin, että miten helvetti tuo peli voitettiin...

Paska esitys taas tänään. Jokerien tämän kauden hyvät otteet voidaan lasken yhden käden sormilla. Pakka aivan sekaisin ja näyttää siltä, että ei ole mitään ideaa siitä, miten sieltä omista pitäisi lähteä. Tähän päälle virheet ja olematon hyökkäyspelaaminen, niin ihan oikeilla sijoilla ollaan.
 

Gemondo

Jäsen
Vittu mitä paskaa. Nyt alkaa riittämään. Tässä on jo ihan tarpeeksi monta peliä katseltu tuota muniinpuhaltelua

Joo´o. Mä pystyn kyllä elämään sen kanssa että aina ei menestytä ja KHL:ssä ei välttämättä päästä edes pudotuspeleihin joka kausi. Mutta, jos ei pärjätä pelillisesti niin sitten odotan (vaadin) kyllä että siellä kentällä tapahtuu jotain muuta miksi noita pelejä vaivautuu katselemaan. Nyt siellä ei tapahdu yhtään mitään.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jukka Jalonen liityit tänään kunniakkaaseen joukkoon. Ennestään siellä oli herrat Suhonen,Immonen ja Lämsä. Olet saanut Jokerit totaalisen sekaisin sekä yksilö- että joukkuetasolla. Sinulla ei ole mitään otetta joukkueeseen.

Räikeinä esimerkkeinä Jaakola ja Regin. Euroopan viime kauden top-10 pakki ja sentteri. Jaakolaa kierrettiin tänään kuin liikenneympyrää ja Regin vaeltaa täysin yössä. Ole hyvä ja eroa ja vie se helvetin tamperelainen ylivoimaspesialisti mukanasi.
 

Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miten olis semmonen idea, että toi jengi dokais yhden illan baarissa valmennuksen kanssa ja nollais päät?
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Näkisin, että Jokereilla on noin 5 peliä aikaa herätä tähän kauteen. Jukka ei tätä jengiä herätä. Tarvittavia pelaajavaihtoja ei voida tehdä. Ainoa vaihtoehto on laittaa silmät kiinni ja pistää pullo pyörimään niiden kanssa jotka on vapaita ja varteenotettavia.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Muistaakseni Jalonen ja Raipe riitelivät aikaisemminkin tällä kaudella jossain pelissä. Taisi olla pahemmanluokan virhe palkata Raipe jonka vastuualueet sakkaavat eniten.

Kerrotkos mitkä ne Raipen vastuualueet ovat kun ne kerran tiedät?

Kyllä kaikki sekä hyvä, että huono, kiteytyy vastuuvalmentaja Jaloseen. Ehkä yrittää haukata liian isoa palaa ja peluuttaa lätkää jota pelaajisto ei koe omakseen, tai sitten jotain muuta, mutta eihän se nyt ihan ole lähtenyt. Nää hävityt pelit ovat itseasiassa olleet parempia kun ne joita kauhealla pullalla ekalla rundilla voitettiin, mutta eivät riittävän hyviä pinnojen raapimiseen. Kohta pitäisi alkaa tapahtumaan, tai pleijariviiva menee karkuun.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Nää hävityt pelit ovat itseasiassa olleet parempia kun ne joita kauhealla pullalla ekalla rundilla voitettiin, mutta eivät riittävän hyviä pinnojen raapimiseen. Kohta pitäisi alkaa tapahtumaan, tai pleijariviiva menee karkuun.
Pistähän sitten ranskalaisilla nämä kolmen tappion hyvät puolet. Ihan ottelu ottelulta.
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Kerrotkos mitkä ne Raipen vastuualueet ovat kun ne kerran tiedät?

Kyllä kaikki sekä hyvä, että huono, kiteytyy vastuuvalmentaja Jaloseen. Ehkä yrittää haukata liian isoa palaa ja peluuttaa lätkää jota pelaajisto ei koe omakseen, tai sitten jotain muuta, mutta eihän se nyt ihan ole lähtenyt. Nää hävityt pelit ovat itseasiassa olleet parempia kun ne joita kauhealla pullalla ekalla rundilla voitettiin, mutta eivät riittävän hyviä pinnojen raapimiseen. Kohta pitäisi alkaa tapahtumaan, tai pleijariviiva menee karkuun.

Eiköhän Raipe vastaa hyökkääjistä ja ylivoimasta. Itseasiassa minä Luotan Jaloseen. Helminen on saanut potkut jokaisesta valmentajapestistä eikä se voi olla sattumaa. Miehen kyvyt eivät riitä valmentamiseen. Sen takia onkin aivan uskomatonta että Jalonen ilmeisesti halusi tämän mädän omenan riveihin. Jokereiden pelissä ei ole tällä hetkellä ole mitään positiivista. Kaikki pelaajat ovat aivan totaalisen jumissa. Pelaajahankinnat ovat epäonnistuneet. Jokerit pelaa tällä kaudella playoff paikasta jos siitäkään.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Miten olis semmonen idea, että toi jengi dokais yhden illan baarissa valmennuksen kanssa ja nollais päät?

Darraiselta meno ainakin vaikuttaa jo valmiiksi, joten niiltä osin tuskin suurta ongelmaa tulee. Siellä Jaakolaa viedään kuin pässiä narussa, tietyillä pelaajilla komposiittistagakin saa kädet tärisemään ja joukkueella ei fokus pysy yhdessä asiassa kovinkaan hyvin. Tuskin siis joku nollaus ainakaan saisi hommaa sen huonommaksi. Hyvässä lykyssä voitaisiin saada edes jotain natsikultaa someen, kun jurrinen Regin heiluu napa paljaana ja Hishon kehuu Forenomin kämpän kahden viemärin vessaa sammuttuaan suihkuun ja blokattuaan toisen viemärin.

Onhan tämä Jalosen startti ollut surkea. Jokerit ei ole pystynyt pelaamaan ehjää 60 minuuttista vissiin kertaakaan, yksilötasolla virheitä sattuu aivan liian monelle aivan liian usein ja peli näyttää kuin harkkamatsien menolta. Vaikea tuosta on löytää hyviä puolia ja nyt ei oikein hymyilytä. Alkukaudesta tulokset olivat varsin säädyllisiä, mutta sokea Reettakin pystyi näkemään tulosten taakse: peli ei ollut uomissaan ja pisteitä tuli hyvin pitkälti yksittäisten hyvien hetkien ja/tai yksilösuoritusten ansiosta. Yksittäisiä pelejä voi voittaa heikolla pelillä, mutta pitkässä juoksussa pitäisi yhteisen sävelen löytyä.

Snadi pelko tässä on perseessä, että tämä kausi voidaan pistää pussiin ennen marraskuuta. Kärsimättömämpi on sen jo nyt tehnyt ja jonkun kohdalla se tapahtuu lokakuussa, mutta tällä tahdilla ei tosiaan tarvitse joulun maissa miettiä pleijariasetelmia. Viime kaudella SKA nousi helvetin nihkeän alkukauden jälkeen aina konffafinaaleihin asti, mutta meillä tuo tuskin niin vain onnistuu. Meillä ei yksinkertaisesti ole reserviä tai resursseja paikata epäonnistuneita pelaajia, tuoda selkeää kilpailuasetelmaa tai esimerkiksi pistää salkullista rahaa hierontapöydälle pieneksi syötiksi.

Pistähän sitten ranskalaisilla nämä kolmen tappion hyvät puolet. Ihan ottelu ottelulta.

Multa et kysynyt, mutta vastaan silti omasta näkökulmastani. Monessa voitetussa ottelussa, mm. Riikaa vastaan, Jokerit oli täysin surkea. Tänään Jokereilla oli hyviä hetkiä ja ajoittain peli hallinnassa, mutta Lada pystyi painelemaan silti selkeään voittoon. Tänään olisi ollut paikkoja naulata matsi toisen erän aikana, siinä missä esimerkiksi mainitussa matsissa Riikaa vastaan ei vastaavaa ~30 minuutin kohtuullista peliä nähty.

En missään nimessä tahdo puolustella esimerkiksi tämän päivän matsia, mutta vastaavasti noita alkukauden matseja ei mielestäni pidä pitää minään menestyksenä. Paska on paskaa tuloksesta riippumatta, ja alkukaudesta tuo paska oli, jos mahdollista, vieläkin karumpaa.

Pitää varmaan riipaista känni, ei tätä jaksa.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
...Sen takia onkin aivan uskomatonta että Jalonen ilmeisesti halusi tämän mädän omenan riveihin...

Niinpä. Ja halusi melko lujasti. Alunperin Raipen oli tarkoitus olla Jalosen apukoutsi U20-kultajoukkueessa, mutta onneksi meni kumminkin Barys Astanaan silloin. Jalosella on muutenkin ollut aina outo maku kakkosvalmentajiensa suhteen. Muuten on kyllä Jukkaan täysi luotto, edelleenkin. Raipe sais kyllä lähteä.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Tämän illan pelissä kiinnitin huomiota siihen miten Lada aloitti pelin. Se aloitti pelin passiivisella trapilla, ilmeisesti olettaen Jokereiden vievän peliä ja ettei se pysty vastaamaan Jokereiden kiekolliseen peliin. Lada ja Jokerit ovat kohdanneet KHL:ssä ennen tätä iltaa neljästi ja jokaisessa niissä Jokerit oli ollut kiekollisesti ja pelillisesti hallitseva joukkue. Lada oli todennäköisesti valinnut ottelun alun taktiikan näiden aikaisempien pelien kokemusten perusteella.

Mutta huomattuaan ettei Jokerit ole sama joukkue kuin aikaisemmin Lada muutti taktiikkaa jo ensimmäisen erän puolessa välissä ja alkoi pelata kovaa vastakarvaa paineistaen Jokereiden puolustajia suvältä kahdella hyökkääjällä. Jokerit ei päässyt tämän paineen alta kunnolla pois oikeastaan koko ottelun aikana muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Viime kaudella Jokereilla pelasi puolustuksessa Larsen, joka oli erityisen hyvä avaamaan peliä omasta päästä. Ja tänään joukkueesta puuttuivat Kulda ja viime kaudella pelannut Ohtamaa, jotka pystyvät voittamaan kaksinkamppailuja KHL-tasolla.

Jokereiden kaksi suurinta ongelmaa tällä hetkellä on se, että Jokereiden puolustajat voidaan pakottaa tekemään jatkuvasti heikkoja ratkaisuja kovalla vastakarvalla ja se, että pelaajat yleensä häviävät liikaa kaksinkamppailuja. Tänään poissaollut Kulda on minusta ainoa pelaaja Jokereiden puolustuksessa joka tällä hetkellä voittaa suurimman osan kaksinkamppailuistaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös