Jokereiden peliesitykset kaudella 2013-14

  • 359 751
  • 1 127

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tätä olen ihmetellyt itsekin. Oli "hauska" tilanne HIFK-pelin loppupuolella kun Dehner syötti kiekon Ossille, joka ei ollut yhtään mukana ja menetti kiekon karvaajalle.

Ai se olikin Ossin vika se että Dehnerin metrin päästä antama syöttö ei tullut edes lähelle Ossin lapaa eikä Ossi kerinnyt mailalla tai edes jalalla ottamaan tuota surkeaa syöttöä vastaan? Dehner pelasi tilanteen ihan paskasti, miten edes voi syöttää niin päin persettä kun kaveri on saatana siinä ihan lähituntumassa? Vähän niin kuin eihän kahden metrin syötöt voi mennä kolmea metriä ohi, vai voiko? Mitä tulee Ossin pelaamiseen niin kannattaa muistaa että Ossin parina pelaa tuo tunnettu koomailija, Kousa, jota ei puolustaminen tai joukkueen pelitapa voisi vähempää kiinnostaa. Siinä on sitten helppo paikkailla Kousan perseilyä ja koittaa sijoittua siten että olisi edes auttavasti hyvissä asemissa kun Kousaa ei puolustaminen taaskaan satu kiinnostamaan. Paljon on silti Ossillakin parannettavaa, ei kuitenkaan lähellekään niin paljoa kuin pakkiparillaan.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ai se olikin Ossin vika se että Dehnerin metrin päästä antama syöttö ei tullut edes lähelle Ossin lapaa eikä Ossi kerinnyt mailalla tai edes jalalla ottamaan tuota surkeaa syöttöä vastaan? Dehner pelasi tilanteen ihan paskasti, miten edes voi syöttää niin päin persettä kun kaveri on saatana siinä ihan lähituntumassa?

No joo ei ollut syöttö hyvä, mutta ei kyllä ollut Ossikaan hereillä. Kiekko taisi mennä jalkojen välistä. Ehkä tuo tilanne kuvaa osaltaan sitä mikä pakistossa hiukan kummaksuttaa tällä hetkellä. Nimittäin välillä (=kerran-pari matsissa) siellä tulee tilanteista joissa pakkien kommunikaatio leikkaa kiinni täysin. Joko molemmat olettavat että toinen ottaa kiekon ja molemmat seisovat tumput suorina kun vastustaja nappaa kiekon. Tai sitten syötetään paikkaan jossa toinen ei ole tai annetaan juuri tuollainen turha syöttö jota toinen ilmeisesti osaa odottaa.
 

Marker57

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, New Jersey Devils
Toivottavasti mua ei virtuaalilahdata tän viestin perusteella, mutta tässä vähän omaa näkemystäni hyökkäyksen yleisilmeestä kotipelien perusteella:

Paljon on spekuloitu Teräväisen otteita ja pelipaikkasijoitusta. Omasta mielestäni Teuvon peli ei ole yskähdellyt, ensimmäisissä peleissä tarjoili hienoja paikkoja muille laittaa kiekko uuniin. Viimeistelyä en lähde enempää analysoimaan, koska kaikki sen tietää, että se oli todella luokatonta. Ehkä silmiinpistävintä on se, kun kiekko pelataan keskialueella Teuvolle, niin ketjkaverit junnupelien tyylisesti "jäätyvät" ja odottavat, että mitä se nyt tekee sen kiekon kanssa. Ja tottakai ailahteluja peliesityksissä tapahtuu nuorella iällä niinkuin kuuluukin, mutta kokonaisvaltaisesti en ole huolestunut.

Aiemmilla kausilla Lahti on tunnettu lähes tavaramerkin omaisesti suoraviivaisuudesta sekä vahvasta maalilleajosta, joista niitä maalejakin on syntynyt. Nyt peli on puuroutunut lähes poikkeuksetta kulmissa pyörimiseksi. Liekö syynä "epäonnistunut" KHL-reissu, mutta kyllä nauttiminen pelaamisesta on valitettavasti kateissa.

Tehot ovat kasautuneet liian tasaisesti ja roolipelaajien harteille on asettunut liikaa vastuuta/odotuksia myös pisteiden valossa, kun kärkiäijät ovat vasta heräilemässä. Merkkejä paremmasta on kuitenkin ilmassa. Tänään vastassa toinen ongelmajoukkue, joka tuskailee lähestulkoon samojen asioiden kanssa. Erona tietysti se, että KalPa:lla materiaali on paperilla selkeästi heikompi. Odotankin, että molemmat joukkueet haluavat antaa näytteen kiekollisista taidoistaan.
 

RaveN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Flyers
Tänään oli kyl hyvä matsi viihdearvoltaan. Vähän toi Jokereiden paketti hajos välillä, mutta ratkaisupaikoilla oltiin tänään hereillä. Joku muu voi laittaa tänään plussat, mut laitan pari huomiota:

- Leland "Legenda" Irving. Huikee mies. Kauden tyylikkäin torjunta, ja piti meidät johdossa käytännössä yksinään tokassa erässä.

- Eronen. Vittu tää jätkä on kone. Tällä kaudella 40+ tehopinnaa ja ens kaudeksi änäriin.

- Teräväinen heräilee. Ketju toimii. All is well.

Tänään on pitkästä aikaa toiveikas fiilis. Ehkä tässä aukes useampiki lukko.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Ihan ok suoritus lopulta ottelussa, jonka tuomarit pilasivat. Ykköskenttä ei ollut mikään säkenöivä, mutta tehoja mitä meiltä onkin puuttunut tältä niin ketjulta löytyy.

Miinusta tulee edelleen siitä, että miksi Kousa & Lindell kaksikko saa jatkaa ylivoimassa? Järkyttävän paskaa pelaamista. Lindellin tehtävänä on ilmeiesti vain antaa kiekko kuningas flegulle, joka laukoo sen kiekon joka ainoa kerta vastustajan ensimmäisiin polvareihin.
 

Zero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool ja Jokerit. Ja Jukurit nyt mökin takia.
Minustakin ihan ookoo peli pakkovoitto-ottelussa. Syötöt menivät paremmin kohdalleen, ja lähtöihin oli tullut myös lisää nopeutta. Nyt pitäisi saada noihn kahteen TPS-peliin lisää nousujohteisuutta, niin ehkä henkisesti helpottaisi kaikkia, ja sitäkautta ehkä "flow" saataisiin kohdalleen.

Mutta vaikka Tepsipelitkin sujuisivat niin liikaa ei kuitenkaan kannata näiden pelien jälkeenkään leijua. Naapurissahan oltiin jo ihan täpinöissä kuinka peli toimii, kunnes huomasivat kaataneensa ketjussa vain häntäpään jengejä, ja nyt siellä taas kynnetään. Ei siis nuolaista ennen kuin tipahtaa, mutta saahan sitä iloinen olla.
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Ei kyllä mitään erityisen hohdokasta peliä. Pikku hiljaa peli paranee ja pistepussi karttuu. Ylivoima edelleen hirveää ja lähinnä saa pelätä koska vastustaja karkaa läpiajoon. Oikeille miehille tulee nyt onnistumisia, Moses alkanut tekemään maaleja ja Teukka tehoilemaan. Eronen päätti ottaa sitten kultapotan saman tien takaisin. Lahdelta loistava esityö ja muutenkin pirteä peli. Osuiko se A. Tyrväinen päähän vai mistä vitusta tuo ulosajo kaivettiin? Muutenkin tuomarit veti niin vihkoon koko pelin ettei mitään rajaa. Selvä maali jäi viheltämttä, peli katkaistiin liian aikaisin ja käsittämättömiä jäähyjä. Tepsistä pari voittoa niin alkaa koko touhu näyttää taas valoisammalta ja usko omaan tekemiseen kasvaa.
 

Knatterton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Colorado Avalanche
Ei tuo esitys nyt mikään älyttömän ehjä ollut, mutta nyt oltiin riittävän tehokkaita.

Ehdottomasti ottelun paras pelaaja oli Leland Irving! Tämä kaveri mahdollisti Jokereiden voiton tänään. Ekassa erässä paikkasi muutaman suuremman kämmin ja toisessa erässä toimi pelastajana, kun Jokerit oli noin kymmenen minuutin jakson täysin purjeessa. Loppuun vielä todella hieno pelastus, joka varmisti nollapelin. Näki kyl KalPastakin, kuinka tuskaista heille maalinteko on ja väitänkin, että kovempaa vastustajaa vastaan olisi todennäköisesti noutaja tullut.

Muut onnistujat olivat Eronen, Moses ja Lahti. Teuvokin voidaan tehojen puolesta laskea onnistujiin, mutta ei tuo hänen kokonaispelaamisensa säväyttänyt edelleenkään.

Pahimmat epäonnistujat oli tuo tuomarikaksikko, mutta en jaksa siitä valittaa sen enempää. Tyrväisen Antti kerkesi ennen väärin tuomittua ulosajoaan ottaa yhden tyhmän estämis jäähyn ja ei hänen veljensäkään oikein onnistunut. Kruununa todella heikko läpiajo. En tiedä mikä Tyrväisen veljeksiä vaivaa. Vähän tuntuu, että nyt on liikaa yritystä ja kaikki tekemiset ovat väkinäisiä.
 

Jeasdp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Semir Ben-Amor
+ Eronen, ens matsissa taas kultakypärä päässä, ansaitusti.
+ Lahti, ylivoimaisesti paras ottelu Narreissa tällä kaudella. Upea alustus Koiviston maaliin ja taas todella lähellä maalin tekoa.
+ Moses, pelasi taas pirteästi ja onneksi sai maalin. Myhäili vaihtoaitiossa, kun miestä kuvattiin jumbolle, 1+1.
+ Teräväiseltä taas hyvä matsi. Lopun rannari taattua Teuvoa. Silti pelaisi paremmin laidassa.
+ Koivisto, ei erityisemmin mielestäni loistanut, mutta sai tietysti maalin tehtyä mistä plussaa. Nauttii pelaamisesta ja narri sydän sykkii.
+ Irving, liigakauden komein torjunta.
+ Hienoja maaleja, hyvä tunnelma.

- Ylivoima jälleen totutun paskaa. Teuvo vaatii toisen kädellisen tohon ketjuun.
- Kousa taas heikoin pakki.
- Antti Tyrväiseltä taas turhia jäähyjä. Kiva, että tunnetta riittää, mutta c'mon, kalpa kotona tiistaina...
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Lelandilta kaksi aivan maaaaagista torjuntaa; eka tokaan erään ja toka kolmanteen. Nyt, ensimmäistä kertaa, alan kallistua uskomaan, että meillä voi olla voittava ja ennen kaikkea riittävä ykkösveskari. En kuitenkaan lyö vielä lukkoon ;)

Pidän Moses - Teukka - Hardt -ketjusta kuin hullu puurosta. Tänään vielä parempi kuin perjantaina HIFK:ta vastaan, vaikka vastus oli toki huonompi. Eritoten se, miten noiden kolmen pelaajan tyylit sopii hyvin sekä paperilla että jäällä lämmittää mieltä. Pidetään tämä.

Lahti parantaa. Tänään nähtiin jo itseluottamusta otteissa: tuli kynää (2-0-maali) ja maalille ajamista. Ilman Tyrväisen ulosajoa oltaisiin voitu nähdä tasapainoisempaa peliä meidän ykköseltä.

Tuomarit pilasivat tänään peliä todella kokonaisvaltaisesti. Tämä on ensimmäinen kerta koko jatkoaikanani (heh) kun valitan suoraan tuomareista, mutta tänään oli todella naurettavan paska ilta päätuomareilta. Todella huonoja vihellyksiä ja viheltämättä jättämisiä. Näistä Jokerit kärsi, varsinkin toisessa erässä, mutta myös kolmannessa. Tähän peilaten Jokerit pelasi hyvin viisikkona. Siitä pitää olla tyytyväinen, sillä tilanteet olisivat voineet toisenlaisella suhtautumisella ja asenteella kääntyä toisinkin.

Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen, että joukkueen peli on hiljalleen menossa oikeaan suuntaan.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Tänään saatiin kiekkoa vauhtiin keskikaistalle, joka poiki ison kasan hyviä rintamahyökkäyksiä ja muutaman laadukkaan ylivoimahyökkäyksenkin. Osansa oli vastustajan paskuudella, mutta kyllä tuossa vähän oli jo omaa hyvyyttäkin.

En osaa sanoa onko se syy vai seuraus, että samaan aikaan myös johtavat hyökkääjät alkavat osoittaa elonmerkkejä. Alkukauden yössä olleet Lahti, Teräväinen ja Moses olivat kaikki tänään hyvin lähellä sitä tasoa, jota heiltä voi odottaakin. Ehdottomasti hyökkäyksellisesti kauden paras ottelu tänään. Puolustuksen kanssa oli sitten vähän tekemistä, mutta ei siellä mitään varsinaisia pelitavallisia virheitä tullut ja kuuma veskari onneksi napsi paikat pois.

Oikeaan suuntaan ollaan menossa.
 

MR8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Klubi, Kallion Voima
Oikeaan suuntaan ollaan menossa.

Ehdottomasti hieman eteenpäinmenoa, mutta katsotaan nyt ainakin nuo TPS-ottelut ennen kuin vedetään suurempia johtopäätöksiä hyökkäyspelin kehittymisestä; KalPan tuska on kova ja se on Liigan huonoin joukkue tällä hetkellä. Se ei tietystikään vie meiltä kolmea pistettä.

Laskin neljä kontrolloitua rintamahyökkäystä jossa kiekko pelattiin vauhtiin sentterin kautta, ja se on neljä enemmän kuin esimerkiksi JYP- ja Blues-peleissä oli yhteensä. Näistä taisi 3/4 vielä päättyä laukaukseen. Hyvä!
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ehdottomasti hieman eteenpäinmenoa, mutta katsotaan nyt ainakin nuo TPS-ottelut ennen kuin vedetään suurempia johtopäätöksiä hyökkäyspelin kehittymisestä; KalPan tuska on kova ja se on Liigan huonoin joukkue tällä hetkellä. Se ei tietystikään vie meiltä kolmea pistettä.

Laskin neljä kontrolloitua rintamahyökkäystä jossa kiekko pelattiin vauhtiin sentterin kautta, ja se on neljä enemmän kuin esimerkiksi JYP- ja Blues-peleissä oli yhteensä. Näistä taisi 3/4 vielä päättyä laukaukseen. Hyvä!

Hyvä kirjoitus! Ja ehkä on syytä katsoa vielä ensi tiistain Tappara-ottelu sillä myös TPS on pohjasakkaa tällä hetkellä. Aika paljon pitää pelin vielä parantua jotta Tappara kaatuu, mutta askeleita parempaan näkyy. Jos TPS:ltä tulee ainakin 3-4 pistettä ja pelaamisen taso on edelleen ylös, otteluita on mukava katsoa ja tämä varmasti tuo lisää väkeä Areenalle. Eikä siinä vielä kaikki: hyökkäyspeli on nyt huomattavasti paremmin organisoitu. Mutta vielä on mahdoton sanoa, johtuuko se kahdesta rupusakistia HIFK ja KalPa vai onko Lämsä saanut pelitavan kuosiin.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Laskin neljä kontrolloitua rintamahyökkäystä jossa kiekko pelattiin vauhtiin sentterin kautta, ja se on neljä enemmän kuin esimerkiksi JYP- ja Blues-peleissä oli yhteensä. Näistä taisi 3/4 vielä päättyä laukaukseen. Hyvä!

Mä laskin kuusi, joista kolme päättyi suoraan vetoon. (High five jos tehtiin samanlaista kirjanpitoa!) Kentittäin ne jakautuivat näin (roughly, koska Tyrskyn ulosajo sotki):
1.: 1
2.: 2
3.: 1
4.: 2

Lisäksi kiekkokontrollihyökkäyksiä, jossa tultiin syöttelemällä keskialueen läpi suoraan pakki-laituri tai pakki-pakki-laituri -syöttöketjuilla, oli kaksi tai kolme. Näistä yksi päättyi lyhyehköön painostukseen ja kaksi nopeahkoon kiekonmenetykseen. Verrattuna Saipaan, Jypiin tai HIFK:hon (siis -matseihin) on tässä paraneva käyrä. Alati enemmän kontrolloituja hyökkäyksiä.
 

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Laskin neljä kontrolloitua rintamahyökkäystä jossa kiekko pelattiin vauhtiin sentterin kautta, ja se on neljä enemmän kuin esimerkiksi JYP- ja Blues-peleissä oli yhteensä. Näistä taisi 3/4 vielä päättyä laukaukseen. Hyvä!
Pakko kompata tätä, hyvin vähissä olivat nimittäin Jokerien kontrolloidut hyökkäykset. Niihin kun ilmeisesti pyritään, eikä mihinkään Sheddenmäiseen pystysuunnan jääkiekkoon (mitä ei kyllä sitäkään nähty tänään). Eli paljon on vielä duunia valmennusjohdolla edessä, ennen kuin voidaan oikeasti haastaa liigan kärkiporukoita. Asiantunteva fani voisi tietenkin kysyä, että onko se edes mahdollista tuolla sentterikalustolla? Esimerkiksi Teräväinen oli kolmannessa erässä hyvä, mutta kaksi ensimmäistä meni aika pahasti kuutamolla. Ei vaan sentteri ole Teuvolle se luontaisin pelipaikka ja se valitettavasti näkyy peliotteissa. Eli kahta sentteriä tässä melkein kaivataan. No kunhan tulisi edes se yksi.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tänään käännettiin peliä nopeammin ja jos se avaavan syötön laatu tai syötön vastaanotto olisi ollut hieman parempaa niin oltaisiin saatu monia ylivoimahyökkäyksiä aikaiseksi, sen lisäksi pyrittiin ainakin hyökkäämään paremmin rintamana. 1. ja 3.erä oli Jokereilta varsin hyvää pelaamista, tai ainakin selvästi parempaa kuin vastustajalla, 2.erä oli pahaa sekoilua varsinkin A.Tyrväisen ulosajon ja Ruudun käytöskympin aikana, valmennus oli kuitenkin tällä kertaa hereillä ja se pahin sähellys saatiin katki oikea aikaisella aikalisällä.

Hardt-Teräväinen-Moses on pisteiden valossa aika liekeissä, vaikka ei se pelillisesti vielä aivan noin vahvaa dominointia ole mitä tehoista voisi luulla. En kuitenkaan valita, on sitä ihan tarpeeksi tuskailtu tehottomuuden alhossa joten hyvä vain että niitä onnistumisia on alkanut tulemaan. Hardt täydentää fyysisyydellään hyvin taiturimaisen Teräväisen ja tulivoimaisen pikakiituri Moseksen muodostaman ketjun. Hardtille virtuaalinen hatun nosto välittömästä reagoinnista kun Pitner kolasi Teräväisen laitaan. Myös Lahti pelasi pirteästi ja oli hienon maalin pohjustuksen lisäksi hyvin lähellä maalintekoa, hyvin haki paikkoja ja oli röyhkeä. Koivisto on edelleen positiivinen yllätys ja jatkoi hyviä otteita ja kaveri uskaltaa pelata vahvuuksillaan. Irving oli tänään hyvä, joutui tekemään yhden huikean torjunnankin. Ai niin Eronen taisi ottaa 1+1 tehoillaan kultakypärän takaisin itselleen, tosin Teräväinenhän taitaa kohta jo alkaa hengittää myös niskaan jos nämä kolmen pisteen illat jatkuu edelleen.

Antti Tyrväisen ulosajo johtui siitä että Sami Kapanen loukkaantui Antin taklauksesta. Tuomio oli siis ryntäys (hyppäsi hieman taklatessaan) ja taklaus meni lähes kokonaan ohi mutta Kapasen käsi jäi ilmeisesti väliin ja Sami luisteli välittömästi kättään roikottaen pukukoppiin eikä siis palannut enää peliin. Liigan sääntöpykälien mukaan siis oikea tuomio vaikkakin lähinnä siinä oli huonoa onnea että lähes ohi menevä taklaus osui käteen ja siitä tuli loukkaantuminen ja kun tilanteessa oli sääntöjen vastainen (ryntäys) niin sääntökirja taitaa velvoittaa ajamaan pelaajan ulos. Missään nimessä tuosta ei ole tulossa jatkoseuraamuksia, tuskin se menee edes jatkotutkintaan.

Toisen erän sekoilu hieman ihmetyttää, mikä siihen oikein johti? Miksi ote yhtäkkiä katosi, onneksi se sentään saatiin takaisin aikalisällä. Ylivoimassa on edelleen paljon tekemistä, pakit saisi ampua enemmän sen jatkuvan hieromisen sijaan. Tuskin siitä ainakaan haittaa olisi että välillä lauottaisiin kun nyt ne ylivoimat tuntuu aina kuolevan heikkoon syöttöön ilman että avopaikkaa olisi saatu hierotuksi.
 
Viimeksi muokattu:

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toisen erän sekoilu hieman ihmetyttää, mikä siihen oikein johti? Miksi ote yhtäkkiä katosi, onneksi se sentään saatiin takaisin aikalisällä. Ylivoimassa on edelleen paljon tekemistä, pakit saisi ampua enemmän sen jatkuvan hieromisen sijaan. Tuskin siitä ainakaan haittaa olisi että välillä lauottaisiin kun nyt ne ylivoimat tuntuu aina kuolevan heikkoon syöttöön ilman että avopaikkaa olisi saatu hierotuksi.

Jotenkin näytti siltä että KalPa nosti siinä karvaustaan oikein kunnolla ja Jokerien hyökkääjät olivat liian innokkaina hyökkäämässä jättäen pakit pulaan. Kotikatsomoon vaikutti että siinä kohdassa hiukan hiipi tyytyväisyys puseroon ja äijät eivät olleet paikoillaan. Lämsä huitoi aikalisällä mielestäni että "sun paikka on tuolla että sulle voi syöttää ja sun tuolla ja sitten tosta ylös." Erittäin hyvin ajoitettu ja tehokas aikalisä tiukassa paikassa.

Eronen päätti pariinkin otteeseen kokeilla onko Irving hereillä. Oli se :)

Ylivoima on kyllä tuskainen. KalPa oli selvästi lukenut mitä Jokerit yrittää ja Teräväiselle/Koivistolle ja pakeille ei jätetty yhtään tilaa. Tämähän johti siihen että molemmat laiturit seisoskelivat missä lienee turhan panttina odottelemassa että joku pakeista (yleensä Kousa/Lindell parista) sählää kiekon kanssa ja vastustaja pääsee hyökkäämään. Koko YV seisoo kuin tikku paskassa ja siitä viivalla kiekottelusta ei ole hyötyä kun vastustaja tietää ettei kukaan muu yritä yhtään mitään. Ihan pelin lopussa tuli yksi todella nätti YV-kuvio, mutta se oli enemmänkin hyvin pelaajien (Hardt-Teuvo-Moses) reagointia kuin harjoiteltu kuvio.

Irvingille bojot, helkkarin hienoa duunia!
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Ei ollut mikään hyvä esitys, mutta onneksi kuuden pelin tappioputkessa oleva sarjajumbo kaatuu yleensä vähän heikommallakin pelillä. Hyökkäyspelaaminen on edelleen vaikeaa eikä pitkiä pyörityksiä saada juurikaan aikaiseksi. Alivoimapeli oli aivan loistavaa, ylivoima vähän parempaa kuin perjantaina.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Alivoimapeli oli aivan loistavaa, ylivoima vähän parempaa kuin perjantaina.


AV näyttää toimivan taas heti, kun A-J on saatu sieltä pois. A-J:n Kärppä-pelin 7 miinusta (sisältäen yv-maalit siis myös) oli aikamoinen pohjanoteeraus. Rehellisesti sanottuna alkaa tuntua, että seuralegendan ja suuren Jokerin aika alkaa olla ohi tällä tasolla. Tällä kaudella vielä joitakin pelejä varmasti tulee ja pleijareissa saattaa nousta pelaavaan kokoonpanoon kokemuksen myötä. Silti toivoisin, että A-J tiputettaisiin nyt nimelliseksi 8. pakiksi Lindellin ja Lindbohmin jakaessa viimoisen pelipaikan tuo vakioviisikon takana.
 

JofaPlayer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
+ Irving, tänään onnistui kaikki ja hurjassa itseluottamusboostissa nappasi 3.erässä aika haamutorjunnan räpylällään. Plussat Junnilan(?) "turpaanvedosta" avauserässä.

+ Eroselta ja Mosesilta pirteää pelaamista joka konkretisoitui myös tehoin. Moses rupeaa löytää maalijyvää ja nyt ollaan jo n.20 maalin vireessä, mutta meno näyttää vaan paranevan onneksi!

+ Teuvolta upea maali ja tehoja. Lahdelta nöyryyttävä esityö Kalpapelaajan puikoista 2-0 maaliin ja vapautunut tuuletus onnistuneesta suorituksesta. Näitä lisää! Koivisto on kyllä tekemässä samanlaista esiinmarssia vakiokokoonpanon jätkäksi kuin J. Tyrväinen kahdella edellisellä kaudella. Käyttänyt hienosti mahdollisuutensa!

+ AV. Tuomarit vihelteli räikeästi KalPan pussiin, mutta ei kyllä tullut pelon hetkiä lukuisilla alivoimilla sitten alkuunkaan. Varmasti myös KalPan YV:n huonoutta osittain.
 

-Metro50-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Caps
Itse joutunut aika paljon olemaan koosteiden varassa alkukauden, nähnyt vaan kaks peliä kokonaan. Koosteista puheen ollen, tuli kyllä kelailtua muutaman kerran toi Henrik Koiviston uran ensimmäinen tänään. Nätti maali ei siinä, mutta kattokaa kun maalin jälkeen Jaskan yläfemmat ei mee ihan taskuun, hahaha.

Vaikka hyökkäyspelaaminen onkin ollut enemmän ja vähemmän tuskaista, niin Erosen tahti ei näytä hyytyvän ollenkaan. 16 peliä ja 13 pinnaa, ei hassummin. Aika erikoista on se, että mies on viettänyt jopa neljä kolmen pisteen iltaa. Tänään taas yksi sellainen, jolla taidettiin varastaa kultakypärä takas Hardtilta. Steve Mosesin kolmen pelin mittainen maaliputki on sekin hyvä asia ja tekee miehen itseluottamukselle varmasti hyvää.
 

AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Eilen ei tarvinnut esittää mitään parasta, kun vastustajasta näki, että tuska on kova, eikä onnistumisia ole tullut. Pelattiin ihan hyvä matsi ja onnistumisia saatiin sellaisille pelaajille, joiden itseluottamus kasvoi. Toisessa erässä pelaaminen oli taas heikonlaista. Siinä saa vastustaja aina otteen pelistä, siihen pitää löytää parannus. Muuten voi olla tyytyväinen pelaamisen. Tehtiin vaan mitä piti, etä otettiin se 3 pojoa.
 

MR8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Klubi, Kallion Voima
Mä laskin kuusi, joista kolme päättyi suoraan vetoon. (High five jos tehtiin samanlaista kirjanpitoa!)

Hyvä että muutkin ovat kiinnostuneita näistä! Voi olla että multa meni joku hyökkäys ohi. Samansuuntaisia huomioita kuitenkin.

Cobol kirjoitti:
Jos TPS:ltä tulee ainakin 3-4 pistettä ja pelaamisen taso on edelleen ylös, otteluita on mukava katsoa ja tämä varmasti tuo lisää väkeä Areenalle.

4p ottaisin ilomielin viikonlopun back-to-backista jos nyt pitäisi valita. Ja tosiaan Tappara-peli on seuraava TosiTesti(tm) Lämsän Legioonalle. Mielenkiinnolla odottelen seuraavia matseja.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Eipä ollut kovin hyvä esitys. Muuten ihan samaa kuraa kuin alkukaudesta muuten. Ainoa ero on se, että meillä on sentään yksi ketju mikä pystyy ratkomaan pelejä.
 

RaveN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Flyers
Eipä ollut kovin hyvä esitys. Muuten ihan samaa kuraa kuin alkukaudesta muuten. Ainoa ero on se, että meillä on sentään yksi ketju mikä pystyy ratkomaan pelejä.

Ootkohan nyt liian kyyninen? Kyllä ekassa erässä oli kauden parasta hokia Jokereilta. Tokassa jälleen jäädyttiin ihan täysin, mutta vikassa erässä oli hyvää puolustamista. Tuomarit (jälleen) ihan paskoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös