Aika karua ja ajatuksia herättävää luettavaa tuo SK:n juttu. Hienoa, että joku noin ajattelukykyinen henkilö uskalsi tulla esiin kokemustensa kanssa. Aivan samoin kuin hän, myös Auvinen ja Saari olivat joskus pieniä ja viattomia, rakastettuja pojan koltiaisia. Traagisia kohtaloita, sattuman kauppaa... julmaa, juu. Mikään ei silti poista sitä tosiasiaa, että nämä kaksi sankaria ovat joukkosurmaajia. Viattomia ihmisiä tappaneita kusipäitä. Persläpiä. Kauhean tekonsa leimaamia paskiaisia. Mihin se siitä muuttu, vaikka kuinka tajuaisi taustat?
Aika karua ja ajatuksia herättävää luettavaa tuo SK:n juttu. Hienoa, että joku noin ajattelukykyinen henkilö uskalsi tulla esiin kokemustensa kanssa. Aivan samoin kuin hän, myös Auvinen ja Saari olivat joskus pieniä ja viattomia, rakastettuja pojan koltiaisia. Traagisia kohtaloita, sattuman kauppaa... julmaa, juu. Mikään ei silti poista sitä tosiasiaa, että nämä kaksi sankaria ovat joukkosurmaajia. Viattomia ihmisiä tappaneita kusipäitä. Persläpiä. Kauhean tekonsa leimaamia paskiaisia. Mihin se siitä muuttu, vaikka kuinka tajuaisi taustat?
Ei, ei. Minä olen tunnistanut vihan tunteet itsessäni hyvin usein ja jossain määrin ymmärrän sen muuntumisen tappamisen haluksi tjsp. En minä yritä ulkoistaa sekopäisiä ominaisuuksia joihinkin epäkelpoihin ja helposti tuomittaviin yksilöihin. Tappaminen, erityisesti sivullisten, ja sen kytkeminen johonkin diipadaapafilosofiseen viitekehykseen ei ole silti mitään muuta kuin kusipäinen teko made by kusipää. Turha sinänsä yrittää vaatia multa analyysia, missä vaiheessa tappaja on muuttunut pässiksi, se ei ole oleellista. Minä vain tykkään nimitellä näitä tyyppejä, koska empatiani ovat edelleen paljon voimakkaammin uhrien kuin ampujien puolella. Ei välttämättä millään tapaa rakentavaa, mutta ei sillä väliä. Alkuperäinen pointti liittyi nimenomaan tähän keskiviikkoiseen mediatapahtumaan ja siitä osin kimmokkeeni saaneena olen täällä mesonut. Mutta oikeasti, siis ihan oikeasti, voin lopettaa haukkumanimien käytön, jos se jotakuta loukkaa. Mitään moraalista ylemmyyden tunnetta niihin ei ole sisältynyt.Mutta ylivoimainen enemmistö ei näin tee: hyvin todennäköisesti tähän massaan kuulumme niin sinä, minä kuin Auvinen ja Saarikin. Onko liiallista "ymmärtämistä" todeta tämä ilmeinen tosiseikka? Ehkä olen tässä karumpi kun sinä, kun en ulkoista persläpiyttä vain joihinkin poikkeustapauksiin...
Alkuperäinen pointti liittyi nimenomaan tähän keskiviikkoiseen mediatapahtumaan ja siitä osin kimmokkeeni saaneena olen täällä mesonut. Mutta oikeasti, siis ihan oikeasti, voin lopettaa haukkumanimien käytön, jos se jotakuta loukkaa. Mitään moraalista ylemmyyden tunnetta niihin ei ole sisältynyt.
Turha sinänsä yrittää vaatia multa analyysia, missä vaiheessa tappaja on muuttunut pässiksi, se ei ole oleellista. Minä vain tykkään nimitellä näitä tyyppejä, koska empatiani ovat edelleen paljon voimakkaammin uhrien kuin ampujien puolella. Ei välttämättä millään tapaa rakentavaa, mutta ei sillä väliä.
Jaah. Minä en ole vielä kerennyt sitä 45min katsomaan ja noista nimityksistä puheenollen... jos pitäisi valita olisitko paskiainen vai psykopaatti? Psykopaatista se leffa kuitenkin tehdään jos tehdään.
Tästä tuli mieleeni, että olen alusta saakka inhonnut Hollywoodin tapaa myytillistää ja käytännössä ihannoida psykopaatteja ja sarjamurhaajia. Heidän määräänsä nähden viihdeteollisuuden huomio on järkyttävän suhteetonta. Jo hamalla 80-luvulla Harrisin "Punaisen lohikäärmeen" lukeminen herätti äärimmäistä vastenmielisyyttä: uhrit olivat lähinnä tarpeellista teurastus-ainesta ja psykopaatti (siis pateettinen sairas ihmisraunio) oli kiinnostava, värikäs ja glorifioitu hahmo. Yököttävää.
Jokunen viesti sitten sitä muistaakseni tivasit. Vedin tämän ulkomuistista, ehkä se oli joku toinen.Joo, kyllä taitaa olla turha vaatia sitä analyysiä.
Ehkä empatia on liian voimakas sana, mutta kovasti häntä alettiin ymmärtää tuon pätkän jälkeen. Ehkä joukossa oli aitoakin avautumista, mutta väkisin tulee mieleen, että moni tajusi saari-auvisen ihmisyyden vasta tuon jälkeen.Anyway, olisi kiinnostava nähdä miten suuri joukko syntyy niistä, jotka tuntevat empatiaa enemmän ampujia kuin uhreja kohtaan. Onkohan täällä JA:ssa ilmoittautujia, no, scholl kai tuntee empatiaa, kun olivat lyhyt-tukkaisia, mutta löytyykö ketään muuta?
No ei kai. Voisin olla melkeinpä samaa mieltä. No, ehkä koetan siistiä tapaani ilmaista asioita. Vastaavia ilmaisuja kun tulee käytettyä arkikielessäkin pokerinaamalla ilman sen kummempaa omavanhurskautta.On kai itsestäänselvää, että jossain vaiheessa näistä henkilöistä tuli tunteettomia, julmia tappajia. Mutta myönnän, että minua kiinnostaa hyvin suuresti se prosessi, joka muutti heidät sellaisiksi. Ja väitänpä, että noin tulevaisuudessa viattomien uhrien välttämiseksi, on hyvin olennaista keskittyä paljon enemmän tuon muutoksen ymmärtämiseen kuin jotenkin eettisesti perusteettoman itsetyytyväiseltä kuulostavaan nimittelyyn.
Tästä tuli mieleeni, että olen alusta saakka inhonnut Hollywoodin tapaa myytillistää ja käytännössä ihannoida psykopaatteja ja sarjamurhaajia. Heidän määräänsä nähden viihdeteollisuuden huomio on järkyttävän suhteetonta. Jo hamalla 80-luvulla Harrisin "Punaisen lohikäärmeen" lukeminen herätti äärimmäistä vastenmielisyyttä: uhrit olivat lähinnä tarpeellista teurastus-ainesta ja psykopaatti (siis pateettinen sairas ihmisraunio) oli kiinnostava, värikäs ja glorifioitu hahmo. Yököttävää.
No jos noi oksettaa niin testaappa Amerikan Psyko Brett easton Ellis on kirjoittanut ja jos ei riitä niin katsoppa elokuva, pääsosassa Christian "Batman" Bale oikeasti ei tehnyt mieli näitten kokemusten jälkeen kuulua ihmiskuntaan.
Tietysti löytyisi mm. Ted Bundysta yms. massamurhaajista niin dokkareita kuin filmatisointeja. Noita ei vain jaksa katsoa, joku saatanan raja sillekkin miten itseään saastuttaa.
Minusta tämä elokuva Brett Easton Ellisin Amerikan Psykosta oli kuitenkin tietyssä mielessä kevyempi versio kirjaan verrattuna. Moni kirjan vastenmielisimmistä kohtauksista oli elokuvassa joko huomattavasti köykäisempää tavaraa tai sitten kokonaan jätetty pois, näin ainakin muistelen - joskin siitä kun luin kirjan ja katsoin elokuvan on kulunut melkoinen joukko vuosia.
Tietyssä mielessä mielenkiintoinen (ainakin minusta) sukellus sarjamurhaajan aivoituksiin on Aileen Wuornosin elämään perustuva dokumentti: The last interview with the Real Monster.
vlad.
Mitä nollatoleranssi tässä asiassa tarkoittaa?Kai olen naiivi, kun ajattelen että koulukiusaus on lopultakin melkoisen helppo yhteiskunnallinen ongelma, joka hoituisi pitkälle pelkällä nolla-toleranssin aidolla soveltamisella.
Mitä nollatoleranssi tässä asiassa tarkoittaa?
Tuskinpa nollatoleranssi enää on mikään kovin eksoottinen asia. Määritellään yhteisesti ei-sallittavat asia eikä sitten sallita niitä. Kun on olemassa koulupakko niin sitten tietysti viranomaisten velvollisuus on tehdä kouluista turvallinen työskentely-ympäristö. Omituista ylipäänsä että asiasta edes keskustellaan. Tämä tietysti vaatii melko voimakasta tahtotilaa sekä kaikkien osapuolien mukanaoloa ja varmasti myös lisää resursseja. Olen kyllä aina ajatellut että tämä on mitä yksinkertaisin ongelma - ei siis kiusaamisen poistaminen yhteiskunnasta ja nuorten parista yleensä vaan sen vakavien ilmenemismuotojen minimoiminen lähestulkoon olemattomiin koulutiloista.
Konkreettisiin kiusaamismuotoihin pystyykin helpommin puuttumaan. Mutta entäs se paljon pahempi kiusaaminen? Katseet, kuiskuttelu, ulkopuolelle jättäminen...? Kiusaamistavat joita ei voi todistaa. Koulu on iso paikka. Joka paikkaan ei näe. Jos kiusattu ei kerro kiusaamisesta, ei sitä voida kitkeä pois.