Jere Karalahti Jokereihin

  • 653 035
  • 1 664

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tätähän ei tarvitse erikseen mainita. Jokainen Jokereihin siirtynyt ifk-taustainen pelaajahan on saanut Jokeri-faneilta paljon anteeksi. Se riittää, että pelaa muutaman kotipelin ja saa aikaan muutaman onnistumisen. Ensi kaudella ilmeisesti vuorossa Melart, joka oli jokerileirin mielestä vielä pari vuotta sitten todellinen antijääkiekkoilija. Periiköhän jopa ensi kaudella isännän lempinimen itselleen?

Hyvä provo! Onneks ifk:ssa juudakset on juudaksia hamaan loppuun asti. Eiku....
Eipä ole muuten Jokereillakaan kovin kummonen kokoonpano, kun kultakypärää kantaa pelaaja, jolle ifk-fanien kirjoituksista päätellen ei olisi oikeestaan ollut edes käyttöä tämän kauden ifk:ssa. Näin ne ifk:n ylijäämät sit päätyy jäähdyttelemään Jokereihin ja ifk hankkii taas uudet omat stadilaisensa Kuopiosta tai mistälie perunapeltojen takaa.

Onhan toi ihan sattumankauppaa, et Jerelle päätynyt kultakypärä tänään, kun on kaikki muutamat edelläolijat sivussa. Se ei kuitenkaan ota mitään pois Jeren peliesityksiltä. Hyvin on oman tonttinsa hoitanut, tykkäsi Karalahdesta Jokeripaita päällä tai ei.
 
liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Täytyy

nostaa hattua. Skodea vaan putkien väliin niin kyllä kolisee. Iso merkitys myös sille että Peltola on noussut takaisin liiga tasolle. Vanhan Kärppien fanilakanan mukaanhan Jere on " Äijien äijä". Tottahan se on.
 
spede1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Eipä ole saatu lukea Seiskasta miten Jere törttöilee vapaa-ajalla. No eipä tätä varmaan kukaan enään pelännytkään, että niin käy. Tänään hyviä tööttejä, perusvarmaa peliä ja pari yv-maalia. Teukan kanssa kentän parhaat pelaajat. Odotan innolla kevättä. Uskon kun panokset kovenee niin Jere tulee ottamaan vielä isompaa roolia.
 
Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
5 vuoden pahvi kouraan ja uran kunniakas päätös Jokeri-paidassa. Kiitos Jere hieno peli taas tänään !
 
Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Ensi kaudella ilmeisesti vuorossa Melart, joka oli jokerileirin mielestä vielä pari vuotta sitten todellinen antijääkiekkoilija.
Sitten vaan tarkistamaan mistä leiristä Melartia puolusteltiin, kun HIFK-leiri omiaan jälleen kerran morkkasi. Niin Melart kuin Petrellkin ovat ensi kaudella ihan varmasti tervetulleita himaan.
 
Suosikkijoukkue
KK
Eilen pitkästä aikaa Jokerien matsissa ja hienostihan se Jere pelasi. Kyllä Jeren lämäri on edelleen tarpeeksi tulinen SM-liigaan tai vaikka KHL:ään. Itse en kyllä huomannut hirveästi vaikutusta siihen, että muutama vuosia sitten Jereen suuttunut Jokeri-fani ei taputtanut/hurrannut, kun Jeren nimi kuulutettiin maalin jälkeen. Toki tuollaisen huomaa, jos peliä ei seuraa vaan katselee pelin jo pyöriessä ja nimeä kuuluttaessa fani-katsomoon. Olipa muuten naurettavan näköistä "leirin jakaantumista": minä, me?, Narrieja. Kasvakaa aikuisiksi.

Offtopiccia tähän perään hieman kun en jaksa moneen osioon tänne huudella: Rudi-show toimi myös hienosti. Hienosti hommasi muutaman jäähyn ja sai käännettyä pelin Jokereille. Tästä voidaan olla montaa mieltä, mutta tässä minun näkemykseni. Muutenkin matsi oli viihdyttävä ja taidankin alkaa käymään hallilla hieman useammin.
 
Max Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2013

Lätkämatsissa on siis pakko taputtaa maalintekijälle? Itse tuuletin kyllä jatkoaikamaalia mutta ensimmäisen byyrin kohdalla ei vaan tullut sitä samaa fiilistä kuin Jokerien tekemästä maalista yleensä. En myöskään kovin mielelläni rupea yhtymään mukaan siihen kiimaan joka syntyy, kun maalin tekee Jere jos Tomi Mäki, Jani Rita ja muut aidot Jokerit saavat paljon pienemmät suosionosoitukset kun tekevät maalin. En tiedä sitten pitäisikö tässä ''kasvaa aikuiseksi'' mutta en mä näe edelleenkään mitään väärää siinä jos ei tykkää jostain tietystä pelaajasta vaikka tämä omassa joukkueessa pelaisikin.
 
Papa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, FC Bayern

Mä olen varmaan erittäin paska/huono/ikinä jokerit-fani ollutkaan kun en suostu missään nimessä taputtamaan Kamalahden maalille. Jääkiekkoilijan irvikuva, jonka Hjallis väkisin toi rakastamaani seuraan.

-Papa-
 
Suosikkijoukkue
KK
Lätkämatsissa on siis pakko taputtaa maalintekijälle?
Niinkö ymmärsit minun tarkoittavan? Ei todellakaan ole pakko. Ei ole edes pakko seurata vihaavaansa pelaajaa ja aina kun hänelle syötetään kannattaa sylkäistä ja kääntää naama pois pelaajasta. Ja kun nimi kuulutetaan kannattaa buuata ja viheltää. Kyllä minä taputan aina hienoille maaleille, teki sen sitten vaikka vastustaja. Annan arvoa osaamiselle. Toki ymmärrän fanaattisen fanituksen, mutta oman joukkueen pelaajan vihaaminen menee pikkaisen yli, varsinkin kun ko tapauksessa asiasta on jo monta vuotta. Ainiin, anteeksi ei anneta ikinä kenellekään mistään. Kerran jos sinua on henkisesti satutettu niin anteeksi ei anneta?
 
Max Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2013
Syyllinen tähän on edelleen Hjallis ja häntä kohtaan ainakin itse olen enemmän vihainen. KHL-siirto ja Jere päälle ja kansa vaan hurraa vaikka heitä on juuri nöyryytetty ja kusetettu pahemman kerran. Tämä tunnelman lähes totaalinen kuolema himamatseissa on kuitenkin toivottavasti merkki seurajohdolle siitä, että vastaavia siirtoja ei saa enää jatkossa tapahtua.

Mulle on kuitenkin tärkeää, että seura huomioi oman identiteetin myös pelaajahankinnoissa vaikka kilpaurheilusta onkin kyse. Ja tämän takia Jeren vastustus on ollut niinkin suurta, koska hän on monelle juuri ifk-stereotypia. Näitä pelaajia joita en ikinä halua Jokereihin on kuitenkin aika vähän. Aktiivipelaajista tulee mieleen tällä hetkellä lähinnä Petrell, joka voisi enää ylittää tämän siirron.
 
rancid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Mä olen varmaan erittäin paska/huono/ikinä jokerit-fani ollutkaan kun en suostu missään nimessä taputtamaan Kamalahden maalille. Jääkiekkoilijan irvikuva, jonka Hjallis väkisin toi rakastamaani seuraan.
Mä luulen, että sä et ole varmastikaan kovin paska fani. Hiljaiseksi vetää kuitenkin se, että vihaaminen/halveksunta ajaa sen tosiasian edelle, että tämä jääkiekkoilijan irvikuva on pystynyt selättämään omat demoninsa ja nousemaan ylös sellaisesta suosta, mihin yleensä upotaan lopullisesti. Itseltäni ei heru mitään sympatiaa juopoille ja narkeille, mutta arvostan kyllä niitä, jotka tuon elämän taakseen pystyvät jättämään.
Pelillisesti suurimman vitutuksen aiheuttaa varmasti se, että Jere on illasta toiseen joukkueen parhaimmistoa. Esimerkiksi kauden suurimmat saavutuksensa öisellä parkkipaikalla niittänyt Ossi Väänänen ei useimpina iltoina pysy lämpimillä jäljilläkään Karalahteen verrattuna.
 
McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
KHL-siirto ja Jere päälle ja kansa vaan hurraa vaikka heitä on juuri nöyryytetty ja kusetettu pahemman kerran.

Ketä on nöyryytetty? Ei mua ainakaan ole nöyryytetty Hjalliksen toimesta. Kusetettu Karalahden pelaa-ei pelaa-pelaa-leikittelyssä ehkä vähän, mut toisaalta en mä sille asialle antanut muutenkaan mitään kohtuutonta painoarvoa. Jos sä tunnet itsesi nöyryytetyksi ja kusetetuksi ni anna mennä vaan, mut älä nyt mistään kansan nöyryytyksestä puhu.

Karalahti on peliesityksiltään ollut tämän kauden paras ja tärkein pakki Jokereista, vaikka sitä jonkun olis kuinka vaikea hyväksyä. Eronen on hyvä kakkonen, mutta loukkaantumiset ja ajoittaiset tasonvaihtelut pudottaa toiseksi. Mä olisin edelleenkin pärjännyt ilman Karalahteakin, eikä musta mikään Jere-fani tule ikinä, mut kova pakki se on silti ollut ja ansaitsee paikan joukkueessa.

Edit:lainausta korjattu..
 
Gemondo

Aikalailla sanasta sanaan samaa mieltä.

Ei Hjallis kyllä minuakaan ole mitenkään nöyryyttänyt tai kusettanut, enemmänkin koen että tämä rakas SM-Liiga on minua nöyryyttänyt ja kusettanut tässä viime vuosien aikana. Hjallis onneksi lopettanut tämän luotsaamalla Jokerit kohti uutta sarjaa.
 
Max Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2013
Aikalailla sanasta sanaan samaa mieltä.

Ei Hjallis kyllä minuakaan ole mitenkään nöyryyttänyt tai kusettanut, enemmänkin koen että tämä rakas SM-Liiga on minua nöyryyttänyt ja kusettanut tässä viime vuosien aikana. Hjallis onneksi lopettanut tämän luotsaamalla Jokerit kohti uutta sarjaa.

Hjallis on vienyt Jokerit muoviseen venäläisten sarjaan ja samalla näyttänyt faneille persettä oikein kunnolla hommaamalla Jeren tämän päälle. Liigan kukkahattulinja ja muu perseily on kestänyt muutaman kauden ja heti ollaan hätäisesti hylkäämässä kaikki perinteet ja valmiita vaarantamaan koko seuran tulevaisuus. KHL-matseissa ei yksikään vastustaja herätä kiimaa tai kiinnostusta. SKA voi olla vaikka kuinka hyvä jä Pietari vaikka miten hieno kaupunki mutta en mä silti saa niistä matseista mitään Stadin derbyn fiiliksiä.
 
Hjallis on vienyt Jokerit kovatasoiseen kansainväliseen sarjaan ja samalla tarjonnut faneille mahdollisuuden seurata Liigan parhaan puolustajan otteita oman joukkueen riveissä. Liigan oksettava ja puolueellinen linja on kestänyt jo vuosia, joten nyt oli hyvä tilaisuus näyttää puuhastelijoille keskaria ja johdattaa Jokerit vielä suuremmille areenoille ja kohti vielä kovempia saavutuksia. Liigassa ei ole Jokereiden lisäksi kuin yksi seura jonka tekemiset kiinnostavat edes jossain määrin, mielenkiintoisia pelaajiakaan ei löydy kuin kourallinen, lisäksi tuomaritoiminnan on pakko olla Euroopan surkeinta. Ei tällaista paskaa olisi montaa vuotta enää välttämättä jaksanutkaan seurata.

Asioilla tuppaa olemaan monta puolta, riippuen miltä kantilta asian haluaa nähdä.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
No vaikka Liiga onkin nykyisellään pelkkä puuhastelijoiden leikkikenttä niin ei se KHL niin mahtavan tarunhohtoinen ole. Kehotan seuraamaan niitä KHL:llän pelejä jo valmiiksi etukäteen, jottei se tuleva pettymys sarjan ennakoitua heikommasta tasosta tule niin isona järkytyksenä. Hjalliksen suurin virhe tässä saagassa oli ylihehkuttaa KHL:llän tasoa.

Karalahtea taas itse en ole enää pitkään aikaan pitänyt minään IFK:n ikonina. Pelasihan se Espoossa ja Oulussakin. Vastenmielisyydessäkään Karalahti ei ole lähelläkään niitä kärkisijoja. Nämä Janne Pesoset ja nämä Marko Anttilat ovat valovuoden Karalahtea edellä tässä kategoriassa. Silti olisin itse jättänyt miehen ottamatta.
 
Max Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2013
Hjallis on vienyt Jokerit kovatasoiseen kansainväliseen sarjaan ja samalla tarjonnut faneille mahdollisuuden seurata Liigan parhaan puolustajan otteita oman joukkueen riveissä. Liigan oksettava ja puolueellinen linja on kestänyt jo vuosia, joten nyt oli hyvä tilaisuus näyttää puuhastelijoille keskaria ja johdattaa Jokerit vielä suuremmille areenoille ja kohti vielä kovempia saavutuksia. Liigassa ei ole Jokereiden lisäksi kuin yksi seura jonka tekemiset kiinnostavat edes jossain määrin, mielenkiintoisia pelaajiakaan ei löydy kuin kourallinen, lisäksi tuomaritoiminnan on pakko olla Euroopan surkeinta. Ei tällaista paskaa olisi montaa vuotta enää välttämättä jaksanutkaan seurata.

Asioilla tuppaa olemaan monta puolta, riippuen miltä kantilta asian haluaa nähdä.

Suuria saavutuksia? Jos ihmeitä ei tapahdu niin KHL-aika alkaa 12 pokaalittoman kauden jälkeen. Tämän jälkeen menestys tulee tuskin olemaan keskikastia korkeammalla. Puuhastelusta on myös aika turha puhua, kun valitettavasti Jokerit on koko Suomen pahin puuhastelija tällä hetkellä. Ja varsinkin venäläisissä KHL-seuroissa johtaminen on ihan täyttä Hjallista paitsi, että nämä kaverit on varustettu vielä paksummalla lompakolla ja lyhyemmällä kärsivällisyydellä.
 
Suosikkijoukkue
KK
Kiitos kaikille minun pointtini jakavan kanssa olevan. Yllä tuli niin hyviä pointteja Jerestä ja Jokereista, että jokaisen Jere "vihaajan" tulisi olla samaa mieltä ja lopettaa tuo "itkeminen". Toki en tuomitse, jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja ymmärrän voimakkaan tunteet, onhan kyse urheilusta.

Nyt poistun takavasemmalle seuraamaan tilannetta.
 
Niin, pointtini oli siis se että ainakin minä löydän KHL-siirrosta paljon hyvääkin, riippuu miten asian haluaa nähdä. Ymmärrän myös että esim. sinä olet pettynyt ratkaisuun jättää kotimainen Liiga mutta yritä ymmärtää että kaikki eivät näe asioita niin mustavalkoisina kuin sinä (KHL & Karalahti), eikä välttämättä kannata julistaa omia mielipiteitäsi ja tunteitasi koko kannattajajoukon yhteisinä.

Kiitos kaikille minun pointtini jakavan kanssa olevan. Yllä tuli niin hyviä pointteja Jerestä ja Jokereista, että jokaisen Jere "vihaajan" tulisi olla samaa mieltä ja lopettaa tuo "itkeminen". Toki en tuomitse, jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja ymmärrän voimakkaan tunteet, onhan kyse urheilusta.

Nyt poistun takavasemmalle seuraamaan tilannetta.

Miksi kaikkien pitäisi olla samaa mieltä? Kyllä ainakin minun mielestäni jokaisella kannattajalla on oikeus olla Jerestä pitämättä vaikka kuinka hyvin pelaisi. Ja saahan sitä "itkeäkin" niin paljon kuin huvittaa, ei se vain auta enää tässä vaiheessa mitään.
 
No vaikka Liiga onkin nykyisellään pelkkä puuhastelijoiden leikkikenttä niin ei se KHL niin mahtavan tarunhohtoinen ole. Kehotan seuraamaan niitä KHL:llän pelejä jo valmiiksi etukäteen, jottei se tuleva pettymys sarjan ennakoitua heikommasta tasosta tule niin isona järkytyksenä.

Onhan se KHL kuitenkin siinä määrin laadukas sarja, että siellä Jokerien mestaruusmahdollisuudet ovat ihan minimaaliset toisin kuin SM-liigassa, jossa Jokerit on aina yksi mestarisuosikeista.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Onhan se KHL kuitenkin siinä määrin laadukas sarja, että siellä Jokerien mestaruusmahdollisuudet ovat ihan minimaaliset toisin kuin SM-liigassa, jossa Jokerit on aina yksi mestarisuosikeista.
No perkele. Jos joku olisi tämän ymmärtänyt ajoissa, niin Hjallishan olisi siirtänyt meidät Mestikseen. Mestaruuksia satelisi ja jääkiekkojoukkueen olemassaolon tarkoitus täyttyisi.

Liittyikö tämä jotenkin Karalahteen?
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No perkele. Jos joku olisi tämän ymmärtänyt ajoissa, niin Hjallishan olisi siirtänyt meidät Mestikseen. Mestaruuksia satelisi ja jääkiekkojoukkueen olemassaolon tarkoitus täyttyisi.

Liittyikö tämä jotenkin Karalahteen?

Ei. Offtopikkia sen verran, että ehkä koko KHL-virityksen takana onkin tavoite siirtyä KHL:n kautta takaisin kotimaan sarjoihin ja ponnistaa Mestiksen mestaruuden kautta Liigaan. Ai että niitä juhlia...

Jääkiekkoilijan irvikuva, jonka Hjallis väkisin toi rakastamaani seuraan.

Jere ehkä oli julleissa pelatessaan jääkiekkoilijan irvikuva, mutta juuri tällä hetkellä, tänään, tässä ja nyt, Jokereissa, Jere on aivan timanttijäbä meidän kousassa puolustuksessa. Nostan hattua kaikille, jotka ovat sortuneet huumeisiin ja päässeet niistä eroon. Luin juuri Theo Fleuryn elämäkertaa. Siinä muuten mies joka veteli kokaa tahtiin, josta joku Jere olisi voinut vain uneksia. Aikaisemmin lähinnä oksetti koko pelaaja mutta kun pääsee vähän kurkkaamaan sinne kypärän sisälle niin näkee, että ihmisiä siellä vaahteranlehtinutun ja jokerinutunkin sisällä kaikki ovat. Ei mitään jumalhahmoja. Niin paljon kuin esimerkiksi jotain Ottoakin jumaloidaan niin muistellaanpa sitä potkua luistimilla Lukon Kuusiston rintaan. Huonolla tuurilla tuollaisessa käy aika huonosti. Onhan Jerekin kaikkea törttöillyt kaukalossa mutta ei ihan heti tule mieleen vastaavaa temppua.

KHL-siirto ja Jere päälle ja kansa vaan hurraa vaikka heitä on juuri nöyryytetty ja kusetettu pahemman kerran.

Mitäs jos annettaisiin jokaisen itse päättää, onko meitä nöyryytetty? Nöyryytetty on ehkä niitä valopäitä, jotka kuvittelevat että he päättävät kuka voidaan ottaa joukkueeseen ja ketä ei. Turha noita on jäädä vatkaamaan, kyllähän kaikki tietää, etteivät urheiluseurat ala avoimesti selittää tekemisiään ja tekemättä jättämisiään. Lämsäkin sai kenkää heti sen jälkeen kun Kurri oli tyrmännyt ajatuksen valmentajanvaihdosta haastattelussa. Kyllä minua nyt nöyryytettiin ja kustiin silmään, täytyy varmaan alkaa buuamaan Tomekille. Niin vääryydellä tämä valmentajanvaihto vietiin läpi.

Ja sitten tää "Tuuletus-O-Meter"-horinat. Jäbät varmaan istuu katsomossa pulssimittarit kiinni perseessä, desibelimittari povarissa ja merkkaa lukemia ylös aina kun joku tekee maalin? No, ei siinä mitään.

Jokerit on joukkue, yksikään pelaaja ei ole joukkuetta suurempi tai pienempi. Jos Jokerit tekee maalin, meitsi saa siitä ihan samat kiksit, teki sen maalin kuka vaan. Menneet on menneitä.

Mutta kukin taaplaa tyylillään. Siitä vaan. Ei mulla muuta Jerestä tähän hätään.
 
Max Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2013
Nöyryytetyksi tässä kyllä olonsa tuntee, kun Hjallis teki KHL-siirrolla Jokereista suurimman vitsin koko Suomen jääkiekossa. Sen päälle hankki vielä Jeren vaikka siirron vaikutus tunnelmaan otteluissa ja porukan yleiseen fiilikseen oli varmasti kaikilla tiedossa. Ja se tulos näkyy vieläkin himamatseissa joissa on huonoimpina iltoina lähennelty vuosituhannen alun meininkiä.

Ja tosiaan korostan vielä, että nämä ''ei ikinä Jokereihin''-pelaajat on laskettavissa yhden käden sormilla joten vastaavaa tuskin tarvitsee enää jatkossa tapahtua.
 
kaspeerk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Pittsburgh
Kauden mittaan on tullut seurattua Jeren pelaamista ja onhan se jengin paras pakki. En itse kokenut Jeren tuloa seuraan missään vaiheessa päälle kusemiselta vaan päinvastoin. Mielummin sitä katsoo yhtä liigan parhaista pakeista omassa jengissä kuin vastustajalla.

Muutenkin iso Respect Jerelle siitä, että onnistui selättämään omat ongelmansa. Moni ei siihen pysty. Olen minäkin joskus Karalahtea vihannut ja pitänyt täytenä pellenä, mutta hän on todistanut olevansa kaikkea muuta.
 
hellcop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Flyers
Nöyryytetyksi tässä kyllä olonsa tuntee, kun Hjallis teki KHL-siirrolla Jokereista suurimman vitsin koko Suomen jääkiekossa. Sen päälle hankki vielä Jeren vaikka siirron vaikutus tunnelmaan otteluissa ja porukan yleiseen fiilikseen oli varmasti kaikilla tiedossa.

Hjallis teki Jokereista suurimman vitsin koko Suomen jääkiekossa, tai Hjallis teki historiallisen teon Suomen jääkiekossa ja vei ensimmäisenä suomalaisjengin maailman toiseksi parhaimpaan jääkiekkoliigaan. Asioita voi nähdä monella eri tavalla.

Meikäläinen odottaa jo KHLää innolla ja Jere on jengin ehdottomasti tasaisin sekä paras pakki. Huikea vahvistus, jolle soisin jonkun roolin myös ensi kaudella. Ja kyllä - hyppäsin ilmaan ja huusin molemmissa Jeren maaleissa perjantaina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös