Jatkoajan leffakerho

  • 2 325 934
  • 12 033

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Tom Tykwerin ja Andy sekä Lana Wachowskin Pilvikartasto (Cloud Atlas) tuli juuri katsottua ja mitäpä elokuvasta oikein kirjoittaisin...

Aloitetaan visuaalisuudesta, eli monin paikoin elokuva oli visuaalisesti ja kuvauksellisesti hienoa katsottavaa ja sen luomat maailmat olivat mielenkiintoisia ja houkuttelevia tutustumaan niihin syvällisemminkin - kokonaisuudessa elokuvan parhainta antia oli visuaalisuus ja monitasoisen kerronnan kuljettaminen eteenpäin mutta tämä anti ei minusta riittänyt täysin paikkaamaan niitä pieniä ja hiukan isompiakin puutteita.

Näyttelijätyö elokuvassa oli kauttarantain laadukasta ja oli mielenkiintoista bongailla näyttelijöitä eri roolien (ja kostyymeiden) takana. Ennalta en ottanut selvää siitä, että kuka nyt näytteli ketäkin mutta olin kuitenkin tietoinen siitä, että elokuvassa näyttelijät esiintyivät useissa rooleissa ja monin paikoin liki tunnistamattomiksi maskeerattuina. Ja en kyllä aivan kaikkia näyttelijöitä osannut yhdistää rooleihinsa, en tunnistanut Halle Berryä Jocasta Ayrsinä joten olipa melkoinen yllätys kun lopputekstejä katselin ja huomasin kuka Jocastana olikaan ollut. Mutta vaikka näyttelijätyö oli laadukasta ei se kuitenkaan todella hohdokasta ollut vaan tasaisen varmaa - ei mitään tähtisuorituksia siis.

Mutta suurimmat puutteet minusta elokuvassa oli sen sisällössä ja filosofiassa, sen humanismi ei kaikessa kantanut korkealle, huipun ja pohjan välinen ero oli liian suuri. Toisinaan draama kannatteli elokuvaa todella hyvin mutta sitten saatettiin luisua persmäkeä alaspäin ja elokuvan tenho katosi hetkessä. Osaan hahmoista en oikein osannut samaistua ja heidän elämänkohtalonsa seuraaminen ei suuren suurta nautintoa minulle tuottanut vaikka hetkittäisen hymynhäivähdyksen huulille saattoivatkin nostaa - kuten vaikkapa pakoretki "vanhainkodista". Kenties tasoja ja tarinoita oli jo liian monta ja näin suurin tenho osasta katosi tyystin.

Huonomminkin ajan tosin olisi voinut käyttää, joten tässä suhteessa elokuva täytti paikkansa vaikka ei ehdoton huippu ollutkaan.

vlad.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Nyt tehtiin visiitti 70-luvun italowesternien pariin katsastamalla Sergio Martinon Mannaja.

Aivan täydellistä katselunautintoa en kuitenkaan saanut, ilmeisesti dvd-levyssä oli jotain ongelmia (tai sitten laitteessani), koska leffa oli mustavalkoinen aina alkuvalikoista alkaen ja päättyen leffan loppuun - eilen ongelmaa ei ollut kun katsoin Pilvikartaston, joten olettaen levyssä oli jotain vikaa. Harmillista kuitenkin, koska mielelläni olisin nähnyt leffan värimaailmankin - oliko se yhtä lohdutonta millaisen sen kuvittelin olevan mutaisine katuineen, saastaisine kaivoksineen joissa orjan lailla työmiehet joutuivat ilman ilonhetkiä raatamaan ja karuine maisemineen syrjäisen pikkukaupungin ympärillä? Toisaalta nyt musta-valkoisena elokuva näyttäytyi perin lohduttomalta, kenties todellista lohduttomammalta mutta eihän sen kuitenkaan tällainen pitänyt olla - harmillista vaan.

Tietyssä mielessä elokuva oli yllätyksetön, koska sen juonikuvio oli loppujen lopuksi kovin ennalta arvattava ja kun asetelmat olivat valmiit edettiin vääjäämättä kohden loppuratkaisua, joka oli odotettu ja arvattavissa oleva. Se millaista reittiä myöten Martino tähän loppuhuipennukseen elokuvaa kuljetti piti tietty sisällään pieniä yllätyksiä ja kuvioita, joita ei aivan voinut ennalta lukea mutta suuret linjat olivat niitä jotka oli aistittavissa ja tiedostettavissa - sanoisinkin, ettei Martinon Mannaja noussut suurimpien italowesternien tasolle. Se oli karu ja raaka ja siinä oli omanlaisensa viehätyksensä - musiikillinen teema oli myös paikoin hyvä - mutta siitä puuttui lähes täydellisesti Sergio Corbuccin Suuren hiljaisuuden sisällään pitämä psyykkinen taisto ja ihmismielen monitasoinen ja tahoinen kuvaus, mikä kaiken lisäksi päättyi odottamattoman julmalla tavalla - samalla kuitenkin siten miten olisi voinut kuvitella lännessä käyneen julmimman ja voimakkaimman ja häikäilemättömimmän viedessä voiton.

Minusta Mannaja oli keskitasoa parempi western mutta jääden kuitenkin selkeällä tapaa todellisten huippujen taakse. Kenties arvioni muuttuisi hiukan jos olisin nähnyt elokuvan väreissä ja olisin saanut kokea ohjaajan haluaman värimaailman yhdistyneenä itse elokuvaan - nyt pieni pala jäi "näytelmästä" puuttumaan minun joutuessa itse kuvittelemaan luonnon ja ankeuden maalauksellinen väripaletti omassa pienessä mielessäni.

vlad.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tom Tykwerin ja Andy sekä Lana Wachowskin Pilvikartasto (Cloud Atlas) tuli juuri katsottua ja mitäpä elokuvasta oikein kirjoittaisin...

Minä en kyllä pitänyt yhtään tästä elokuvasta, kuten en yleensä pidä näistä elokuvista joissa on monta rinnakkaista tarinaa ja jumalaton määrä päähenkilöitä. Jotenkin niin hemmetin vaikea päästä elokuvaan "sisään" kun elokuva hyppii minuutin välein tarinasta toiseen ja henkilöhahmoja on niin helvetisti että puolessa välissä elokuvaa ei vielä tunnista puoliakaan. Pilvikartasto oli ihan liian pitkä ja tuntui kaiken lisäksi vielä paljon kestoaan pidemmältä. Näyttelijät tekivät pääosin hyvää työtä mutta välillä meni kyllä vähän teennäiseksi "pukuleikiksi". Ja tietenkin jo Hugh Grantin pelkkä läsnäolo riittää siihen että elokuvan arvosana putoaa vähintäänkin yhdellä numerolla, niin jumalattoman teennäistä on tuon pökkelön näytteleminen.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aivan täydellistä katselunautintoa en kuitenkaan saanut, ilmeisesti dvd-levyssä oli jotain ongelmia (tai sitten laitteessani), koska leffa oli mustavalkoinen aina alkuvalikoista alkaen ja päättyen leffan loppuun - eilen ongelmaa ei ollut kun..
Kuulostaa samanlaiselta ongelmalta kuin aikoinaan jenkkivideoita katsellessa, kun tv:t eivät tukeneet eri normeja. Oliko leffasi jenkeistä?
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Kuulostaa samanlaiselta ongelmalta kuin aikoinaan jenkkivideoita katsellessa, kun tv:t eivät tukeneet eri normeja. Oliko leffasi jenkeistä?

Ei ollut jenkeistä hankittu, cdon.com:in kautta hankittu ruotsalaisen maahantuojan levityksessä ollut filmi (myös suomeksi tekstitetty).

Muistelen itsekin, että kultaisella 90-luvulla toisinaan oli samoja ongelmia kun kaselin jenkeistä hankittuja VHS-taltiointeja, mutta ongelma poistui uuden tv:n myötä - tuli myös NTSC:tä PAL:in oheen.

vlad.
 

Pllnen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Penguins, #3 Määttä, #86 Teuvo Teräväinen
Oisko täällä joku joka osais suositella Pohjoismaisia elokuvia? Jotenkin tuntuu, että en ikinä olisi nähnyt huonoa elokuvaa Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta (en muista nähneeni yhtään Islantilaista). Aina jotenkin sopivan synkkiä ja ei vaikuta niin muoviselta kuin suurin osa jenkki filmeistä. Ihmisiin on helpompi yhtyä ja ne tuntuu todemmilta. Varsinkin rikos thrillerit mitä oon nähny on ollut aivan loistavia. Eli, jos joku voisi vinkata elokuvia tai ohjata oikeaan paikkaan mistä näitä löytyy olisin kiitollinen.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Oisko täällä joku joka osais suositella Pohjoismaisia elokuvia?
Submarino (Thomas Vinterberg) tulee ekana mieleen. Viime vuonna julkaistua Jahtia (myös Vinterbergin) en ole nähnyt, mutta sitä on kovasti kehuttu ja se sai myös Oscar-ehdokkuuden. Molemmat leffat löytyy vuokraamoista ja paremmin varustelluista kaupoista.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Oisko täällä joku joka osais suositella Pohjoismaisia elokuvia?

JZZ nosti jo esille kaksi kehuttua elokuvaa - joita en ole vielä nähnyt, mutta kumpikin on katsottavien elokuvien listalla (ja kumpikin taitaa jo löytyä minulta). Submarinon ja Jahdin voisin lisäksi suositella tutustumista Lars Von Trierin elokuviin, tanskalainen hänkin. Tosin hänen elokuvansa ovat sikäli "globaaleja" etteivät tapahtumat sijottaudu yksin Tanskanmaalle. Samaten tanskalaissyntyisen Nicolas Winding Refnin elokuvat ovat teemoiltaan monikansallisempia, paitsi Valhalla Rising, joka on myyttinen viikinkiajan kuvaus.

Ruotsalaisia elokuvia en niinkään ole katsellut, tosin ne harvat joita olen nähnyt, ovat poikkeuksetta hyviä, kuten Lukas Moodyssonin Lilja 4-ever, tai Anders Nilssonin väkevä Kun pimeys koittaa (När mörkret faller) tai Tomas Alfredsonin Ystävät hämärän jälkeen - tätä ei pidä sekoittaa samaan kirjaan perustuvaan hollywood-versioon.

Norjalaisten ja islantilaisten kohdalla minulla on suuri musta-aukko.

vlad.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Pohjoismaalaisissa on yleensä mukavan maanläheinen ote ja helposti lähestyttäviä, jos miettii että tarinat realistisuudessaan ja miljöössään menee monesti yks yhteen ihan meidän härmäläisten kanssa.
Paljon hyviä tullut nähtyä, itse asiassa jo perus Beck, Wallander, Varg Veumit toimii mulle ihan hyvinä perusdekkareina ja hyvä uutinen oli eiliseltä että uusia Beckejä aletaan juuri kuvaamaan. Mukana Haber ja Persbrandt.

Täälläkin mainitut Snabba Cashit on ihan mukiin menevää toimintaa mutta mitään muuta tarjottavaa niillä ei toiminnan lisäksi juurikaan ole, hahmot aika yksiulotteisia. Siksi itse mielummin tsiigaan vaikka näitä laadukkaita sarjoja joissa hahmoilla vähän muutakin kerrottavaa, esimerkkinä suosikkini Tusenbröder jokusen vuoden takaa: Tusenbröder (TV Series 2002–2003) - IMDb

Fares-veljeksiltä Jalla! Jalla! on loistava pläjäys reilun kymmenen vuoden takaa ja sitten pari vuotta myöhemmin Kopps meni jo miltei överiksi huumorin osalta. Mutta Fares -tuotantoon siis kannattaa myös tutustua.
Jalla! Jalla! (2000) - IMDb

Ja kun svenskien "ykköstähti" Persbrandt tuli mainittua niin omasta mielestäni tämä jenkkityyliin tehty Hamilton oli paha huti, ei toiminut ollenkaan, väkisin tehtyä ison budjetin actionia, miljöö, ohjaus, leikkaus jne kun suoraan tusinajenkkiactioneista. Ihan hyvä että katse on suunnattu takaisin Beckkeihin.
Hamilton: Kansakunnan puolesta (2012) - IMDb


_
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tomas Alfredsonin Ystävät hämärän jälkeen -

Kyseinen leffa teki todella suuren vaikutuksen ainakin leffateatterissa katsottuna.

Yleisesti voisi vielä tähän aiheeseen sanoa että joka viikkohan YLE Fem lähettää pohjoismaalaisia leffoja, joten rohkeasti vaan kaikki tallentumaan boksille, ainakin omasta mielestä YLE seuloo tasokasta elokuvaa toinen toisensa perään näytettäväksi.

Se Trierin komedia Koko homman pomokin tuli tuolta bongattua, ihan hauska pätkä ja varmaan eräänlainen hengähdystauko ohjaajallekin.
Koko homman pomo (2006) - IMDb

_
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tomas Alfredsonin Ystävät hämärän jälkeen - tätä ei pidä sekoittaa samaan kirjaan perustuvaan hollywood-versioon.

Ei pidä sekoittaa, mutta ei kannata myöskään jättää katsomatta. Let Me In eli se jenkkiversio oli vastoin odotuksia varsin hyvä tulkinta Jon Ajvide Lindqvistin romaanista, jossa pääosaesittäjät eli Chloe Grace Moretz sekä The Road -elokuvassa vahvan suorituksen tehnyt nuori Kodi Smit-McPhee tekivät jenkkiversiostakin odotettua paremman. Ei se niin hyvä ole kuin ruotsalainen elokuva jonka rankkaan henkilökohtaisesti liki viiden tähden mestariteokseksi, mutta varsin hyvä toteutus, jota kauhun mestari Stephen Kingkin kehaisi.

Kirja kannattaa tietysti ehdottomasti lukea, se on selvä.

Jos nyt jatketaan näillä "hyvä pohjoismainen originaali - kelpo jenkkiversio"-pareilla, niin tanskalaisen Susanne Bierin (jonka Kosto-elokuva voitti pari vuotta sitten parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin, sekin kannattaa katsoa) ohjaama Veljekset (2004) on hyvä kuvaus kahdesta veljeksestä, joista toinen on vankilasta vapautunut entinen pikkurikollinen ja toinen palkittu sotilas, joka katoaa Afganistanissa ja palaa erittäin traumatisoituneena kotiinsa oltuaan pitkään vankina.

Tästä elokuvasta on tehty oivallinen Jim Sheridanin ohjaama uusi versio Brothers (2009), jossa pääosassa ovat uransa kenties vahvimman roolin tekevä Tobey Maguire, Natalie Portman ja Jake Gyllenhaal. Intensiivisen vahva draama, joka kertoo siitä, kuinka vaikeaa on sopeutua kotirintamalle kammottavien sotakokemuksien jälkeen.

Norjalaiselokuvista suosittelen lämpimästi Jo Nesbøn romaaniin Kukkulan kuningas perustuvaa huikeaa trilleriä Headhunters, joka naulaa katsojan penkkiinsä alusta loppuun. Erittäin toimiva ja saumattoman taidokkaasti rullaava tarina taidevarkauksia tekevästä ja kaksoiselämää elävästä headhunterista, joka haukkaa liian ison palan yrittäessään varastaa arvotaulun entisestä erikoisjoukkojen sotilaalta, josta on tullut iso bisnesmies.

Elokuvaa ei ole siloiteltu yhtään, ja siinä on kohtauksia, joita ei jenkkilässä uskallettaisi tehdä, vaikka elokuvan remake-oikeudet onkin rapakon taakse jo myyty. Päähenkilö on välillä varsin kirjaimellisesti paskassa, ja erittäin mieleenpainuva sivuhahmo Ove (Eivind Sander) remeltää välillä elämää suurempana venäläisen huoran ja aseen kanssa. Pahiksen roolissa on Nikolaj Coster-Waldau, joka on tuttu Game Of Thrones -sarjan insestimiekkamies Jaime Lannisterina. Headhuntersia suosittelen kaikille trilleritoiminnan ystäville.
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Oisko täällä joku joka osais suositella Pohjoismaisia elokuvia? Jotenkin tuntuu, että en ikinä olisi nähnyt huonoa elokuvaa Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta (en muista nähneeni yhtään Islantilaista). Aina jotenkin sopivan synkkiä ja ei vaikuta niin muoviselta kuin suurin osa jenkki filmeistä. Ihmisiin on helpompi yhtyä ja ne tuntuu todemmilta. Varsinkin rikos thrillerit mitä oon nähny on ollut aivan loistavia. Eli, jos joku voisi vinkata elokuvia tai ohjata oikeaan paikkaan mistä näitä löytyy olisin kiitollinen.

Kokeile Islantilaista Syvyys elokuvaa.
Syvyys (2012) - IMDb
Ei varsinaisesti mikään ns huippuelokuva, mutta tositapahtumiin perustuva elokuva kalastajista joiden alus haaksirikkoutuu.
Oikein mukavasti vierähti aika tätä katsoessa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Ei pidä sekoittaa, mutta ei kannata myöskään jättää katsomatta. Let Me In eli se jenkkiversio oli vastoin odotuksia varsin hyvä tulkinta Jon Ajvide Lindqvistin romaanista, jossa pääosaesittäjät eli Chloe Grace Moretz sekä The Road -elokuvassa vahvan suorituksen tehnyt nuori Kodi Smit-McPhee tekivät jenkkiversiostakin odotettua paremman. Ei se niin hyvä ole kuin ruotsalainen elokuva jonka rankkaan henkilökohtaisesti liki viiden tähden mestariteokseksi, mutta varsin hyvä toteutus, jota kauhun mestari Stephen Kingkin kehaisi.

Olen lukenut itsekin jenkkiversiosta hyviä arvioita, joten kenties se on katsastettava joku päivä. Lähinnä painotin viestissäni sitä, että on leffaa etsiessä syytä huomioida, että samaisesta elokuvasta on myös jenkkiversio olemassa, ettei pidä sen antaa hämätä itseään.

Jos nyt jatketaan näillä "hyvä pohjoismainen originaali - kelpo jenkkiversio"-pareilla, niin tanskalaisen Susanne Bierin (jonka Kosto-elokuva voitti pari vuotta sitten parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin, sekin kannattaa katsoa)...

Bierin Kosto on tullut katsottua aikanaan dvd:ltä - tai ei siitä nyt kovinkaan kauaa aikaa ole - mutta jostain syystä unohdin kyseisen elokuvan olemassa olon vaikka siinä todellakin on elokuva, joka kannattaa katsoa jos pohjoismaiset elokuvat sattuvat kiinnostamaan. Kyseessä on kuitenkin mielenkiintoinen kuvaus lapsuudesta, ystävyyden kasvusta sekä kostosta ja oikeutuksesta väkivaltaan turvautumiseen.

Ja lisätään näiden pohjoismaisten elokuvien listalle myös tanskalainen dokumenttielokuva Afganistanin sodasta eli Janus Metz Pedersenin Armadillo. Sain dokumentista eilen vinkkiä MustatKortilta, oli tämäkin filmi minulta unohtunut vaikka monin paikoin sitä on kehuttu ja sanottu sen olevan Tarkkailuasema Restrepoa tylympi sotakuvaus Afganistanista.

vlad.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Tulipa mieleeni leffa-aiheinen kysymys tuota Tom Hanksin Captain Phillipsiä katsellessani.

Nimittäin onko Tom Hanks ikinä näytellyt ns. pahista tai muuten "moraalisesti arveluttavaa" hahmoa? Tuntuu että jannu on aina jonkinlainen sankari tai muuten siloposkinen unelmavävy. Mitään DiCapriomaista särmää mulkun roolia ei oikein tule mieleen.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Fares-veljeksiltä Jalla! Jalla! on loistava pläjäys reilun kymmenen vuoden takaa ja sitten pari vuotta myöhemmin Kopps meni jo miltei överiksi huumorin osalta.

Ai jumalauta, KOPPS! Yksi hauskimpia leffoja ikinä. Olin saada jonkun sortin halvauksen, kun tuon eka kertaa näin. Varsinkin nuo Matrix-hupailut oli aivan priceless-osastoa. Benny The SuperCop!

Kopps-motherfucker - YouTube
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Tulipa mieleeni leffa-aiheinen kysymys tuota Tom Hanksin Captain Phillipsiä katsellessani.

Nimittäin onko Tom Hanks ikinä näytellyt ns. pahista tai muuten "moraalisesti arveluttavaa" hahmoa? Tuntuu että jannu on aina jonkinlainen sankari tai muuten siloposkinen unelmavävy. Mitään DiCapriomaista särmää mulkun roolia ei oikein tule mieleen.

Aika vähissähän ne on. Road to Perditionissa Hanksin hahmo oli mafian palkkalistoilla ja taisi jonkinlainen tappajakin olla, mutta kai päällimmäisenä tuostakin jäi mieleen sellainen rakastava isähahmo. Ladykillersissä Hanks oli varasjoukkion johtaja, mutta sellaista oikein viimeisen päälle vittumaista hahmoa Hanksin filmografiasta ei kirveelläkään löydä. Toinen vastaava näyttelijä on Liam Neeson.

Hanksia onkin tituleerattu nykypäivän James Stewartiksi, tämä kun aina näytteli sitä hyvää hahmoa vanhoina Hollywoodin aikoina.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Aika vähissähän ne on. Road to Perditionissa Hanksin hahmo oli mafian palkkalistoilla ja taisi jonkinlainen tappajakin olla, mutta kai päällimmäisenä tuostakin jäi mieleen sellainen rakastava isähahmo. Ladykillersissä Hanks oli varasjoukkion johtaja, mutta sellaista oikein viimeisen päälle vittumaista hahmoa Hanksin filmografiasta ei kirveelläkään löydä. Toinen vastaava näyttelijä on Liam Neeson.

Tom Hanksin filmografiassa on sentään jokunen ikävämpikin roolihahmo. Pilvikartastossa Hanks esitti useita rooleja eri aikakausina, mutta 1800-luvulle sijoittuvassa tarinassa tohtori Henry Goose oli halpamainen myrkyttäjä ja murhamies, jossa ei ollut mitään hyviä ominaisuuksia. Samassa elokuvassa Hanks esitti myös vuoteen 2012 sijoittuvassa osassa gangsterista elämäkertakirjailijaksi päätynyttä Dermot Hogginsia, joka kyllästyi nuivaan kritiikkiin ja nakkasi ylimielisen kriitikon parvekkeelta alas kuolemaansa. Hieno hahmo, lyhyt mutta ytimekäs esiintyminen teki vaikutuksen.

Liam Neesonista olen tyystin eri mieltä. Hänellä jos kenellä on takana vittumaisia hahmoja. Taken-elokuvien päähenkilö on kylläkin elokuvien "sankari", mutta hän on melkoinen antisankari, joka kiduttaa kylmäverisesti ihmisiä hengiltä, niittaa puoli Pariisia ensimmäisessä osassa ja pistää jatko-osassakin kylmästi väkeä hengiltä minkä suinkin ehtii. Hahmo on elokuvien pääosassa, mutta siis ehdottomasti vittumainen hahmo.

Darkmanissa Neeson on enemmän tai vähemmän nyrjähtänyt "supersankari", joka on myöskin aika kaukana tomhanksmaisesta "isähahmosta".

Yksi hyytävimmistä Neesonin roolihahmoista on psykologisessa trillerissä After.Life, jota voin suositella. Siinä hautaustoimiston omistajaa esittävä Neeson pitää otteessaan (pitkälti alastonta!) Christina Ricciä, joka herää hautaustoimiston pöydällä, ei pysty liikkumaan eikä tiedä onko hän elävä vai kuollut. Varsin mielenkiintoinen tarina, jossa Neesonin hahmosta ei hyvää eikä leppoisaa saa tekemälläkään.

Niin, ja joko unohtui Liam Neesonin pahisrooli Batman Beginsissa, jossa hän esitti Gothamin tuhoa järjestelevää Ra's al Ghulia?

Suosittelen myös erinomaista westerniä Seraphim Falls, jossa Liam Neesonin hahmo on erittäin kova ja tyly metsästäessään partaiselta Rambolta näyttävää Pierce Brosnania, joka tekee uransa kenties parhaan roolisuorituksen kostoa hautovana entisenä sotilaana.
 

Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Niin, ja joko unohtui Liam Neesonin pahisrooli Batman Beginsissa, jossa hän esitti Gothamin tuhoa järjestelevää Ra's al Ghulia?

Suosittelen myös erinomaista westerniä Seraphim Falls, jossa Liam Neesonin hahmo on erittäin kova ja tyly metsästäessään partaiselta Rambolta näyttävää Pierce Brosnania, joka tekee uransa kenties parhaan roolisuorituksen kostoa hautovana entisenä sotilaana.
Lainauksesta puutui se After Life, mutta totta sanasta sanaan. eri hyvin oli naputeltu MN:lta.
 

rytky

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers
Suosittelen myös erinomaista westerniä Seraphim Falls, jossa Liam Neesonin hahmo on erittäin kova ja tyly metsästäessään partaiselta Rambolta näyttävää Pierce Brosnania, joka tekee uransa kenties parhaan roolisuorituksen kostoa hautovana entisenä sotilaana.

Pienenä, mutta sitäkin tärkeämpänä huomautuksena, Liam Neesonin hahmo Seraphim Fallsissa on tuo "kostoa hautova entinen sotilas", ei suinkaan Piercen hahmo. Mr. Bond taas on se koston kohde!

Vai onko vika minun luetunymmärtämisessä?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Unknown-leffassa Neeson oli kanssa tavallaan pahis, sen enempää paljastamatta.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Iron Man Three oli ihan turha satutarina minun makuun. Ihan liikaa krääsää ja jotenkin sekavan oloinen tekele. En ole nähnyt 1 ja 2 osia, enkä myöskään aio katso niitä.

Emäntä lainasi kirjastosta leffan "Side Effects", saas nähdä onko mistään kotoisin.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Pienenä, mutta sitäkin tärkeämpänä huomautuksena, Liam Neesonin hahmo Seraphim Fallsissa on tuo "kostoa hautova entinen sotilas", ei suinkaan Piercen hahmo. Mr. Bond taas on se koston kohde!

Vai onko vika minun luetunymmärtämisessä?

Ei ollut vika sinun väärin ymmärtämisessäsi, näin päinhän se tosiaan meni, eli Brosnan on koston kohde ja Neeson kostaja. Varsin armoton kostaja kuitenkin, eli eipä esimerkiksi Tom Hanks tämäntyyppisiä rooleja tee. Aiemmassa viestissähän vähän vertailtiin Hanksia ja Neesonia samantyyppisistä leppoisien hyvien jätkien roolien suhteen. Neesonhan on karun karhea "äijä" hyvin monessa roolissa.

Neesonin rooleista voisi mainita myös varsin mulkun elokuvaohjaajan roolin elokuvasta Likainen Harry ja Murhapooli. Siinähän kuvataan kauhuelokuvaa, jonka ohjaajaa Neeson esittää.

Rob Roy on myös hyvä elokuva, siinä Neeson esittää skottien kansallissankaria (sitä toista William "Braveheart" Wallacen jälkeen), joka joutuu vihoihin Tim Rothin esittämän äärivittumaisen englantilaisupseerin kanssa. Rothin hahmo muun muassa raiskaa Rob Royn vaimon, ja siitähän ei hyvä heilu. Miekka sen sijaan heiluu.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Liam Neeson on siitä mielenkiintoinen näyttelijä, että omaa tähtistatuksen vaikka ei sinänsä erityisesti mitään tähden ominaisuuksia löydykään. Sellainen pitkänhuiskea, aavistuksen kolho ja piirteiltään lähinnä kirveellä veistetyn näköinen irkku. Niin on vaan päässyt jo vuosikymmenet tekemään ison budjetin elokuvia, toki monesti ollen sivurooleissa (mutta tärkeissä sellaisissa).

Ei sillä, oma karismansa miehellä ja pidän kyllä Neesonin tavasta näytellä (vaikka se usein nyt onkin aika yksipuolista) ja tehnyt useita todella mahtavia elokuvia, joista yksi on aika vähän tunnettu, mutta aivan loistava sysimustaa huumoria tihkuva Darkman, jonka Musta Nuoli tuolla nostikin esille. Mieletön pätkä kyllä. Neeson onkin parhaimmillaan jos on vähän nyrjähtäneempi hahmo, josta löytyy pimeitä puolia. Eikä vaan sellainen leppoisa sankari. Toki myös mentoriroolit miehelle sopii (Phantom Menace, Kingdom of Heaven ja Batman Begins).
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Tom Hanksin filmografiassa on sentään jokunen ikävämpikin roolihahmo. Pilvikartastossa Hanks esitti useita rooleja eri aikakausina, mutta 1800-luvulle sijoittuvassa tarinassa tohtori Henry Goose oli halpamainen myrkyttäjä ja murhamies, jossa ei ollut mitään hyviä ominaisuuksia. Samassa elokuvassa Hanks esitti myös vuoteen 2012 sijoittuvassa osassa gangsterista elämäkertakirjailijaksi päätynyttä Dermot Hogginsia, joka kyllästyi nuivaan kritiikkiin ja nakkasi ylimielisen kriitikon parvekkeelta alas kuolemaansa. Hieno hahmo, lyhyt mutta ytimekäs esiintyminen teki vaikutuksen.

Joo pitikin mainita tuossa että Cloud Atlas on jäänyt näkemättä, mutta muuten aika hyvin taitaa Hanksin leffat olla nähtynä. En myöskään tuota Road to Perditionin tai Ladykillersin roolia oikein "pahisroolina" näe, kun kuitenkin leijuu sellainen sädekehä pään yläpuolella.

Hanks voitti pari pääosa-Oscaria rooleistaan elokuvissa Philadelphia ja Forrest Gump, ja oli ehdolla Cast Awaystä. Tästä lähdettiin sitten pohtimaan noita miespääosa-Oscarin nimityksiä ja voittajia, rooleja ja sitten näiden näyttelijöiden "profiileja" eli millaisiin rooleihin heitä on castattu tai millaisiin projekteihin he ovat lähteneet messiin. Yksi pointti oli se että suurin osa voittajista on "saanut" näytellä sellaisissa rooleissa, jotka lähes kuka tahansa olisi vetänyt Oscarin (tai nimityksen) arvoisesti. Harvemmissa tapauksissa taas se pääosan näyttelijä on vetänyt niin hyvin että on hinannut koko leffaa perässään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös