Jarkko Immonen siirtyy Venäjälle

  • 33 819
  • 131

Seventeen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän tuo Eltonin kirjoittama tuntuu kutakuinkin järkeenkäyvältä. Tilanne on todellakin muuttunut paljon esim. viimeisen vuoden aikana. Tai verrattuna Wallinheimon tapaukseen. Mutta minunkin mielestä kauppa on silti hyvä, ainakin Jypin kannalta. Toivottavasti Immonenkin saa sellaisen liksan että pärjää kahden vuoden päästä Jypissä taloudellisesti. Kyllähän tämä diili on tehty kaikkien kanssa yhteisymmärryksessä, eli ei JYP pelkästään myynyt Immosta Venäjälle, kyllähän Jake halasi lähteä sinne kokeilemaan.

Pelillisesti siirto Venäjälle olisi saattanut olla hyvä juttu, mutta juuri Kazaniin ihmetyttää. Jos siellä on jo kaksi hyvää sentteriä hyökkäyspäähän, niin mitä ihmettä Immonen siellä tekee, joka elää ylivoimista ja hyökkäyspäähän pelaamisesta. Lähtökohtaisesti Immosen on todella vaikea ohittaa sentteri hierarkiassa Kapasta ja Teresenkoa vai mikä se nyt oli. Voi olla että onnistuu siinä jollakin ilveellä, esim. jompikumpi loukkaantuu tai onnistuu jossain vaiheessa niin hyvin että saa ylivoimavastuutakin. Epäilen kuitenkin suuresti. Eli itse veikkaan että floppaa Kazanissa ainakin noin pisteiden valossa, ja sitä kautta laitetaan kiertoon, joten palaa takaisin Jyväskylään ennenkuin kaksi vuotta on kulunut todennäköisesti jo tällä kaudella joulun kieppeillä. Ja kun pisteitä ei tule edelliseen tahtiin niin peliaika vähenee ja näyttöpaikka NHL:n suhteen kuivuu kokoon. Riittääkö Kazanilla kolmeen ketjuun laitureita, jotka osaa laittaa kiekkoa maaliin?
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
niin mitä ihmettä Immonen siellä tekee, joka elää ylivoimista ja hyökkäyspäähän pelaamisesta.

Immonen itse halusi nimenomaan Kazaniin, vaikka varmasti tiesi tilanteen että Kazanissa pelaa kaksi sentteriä, jotka ovat lähtökohtaisesti häntä edellä. Kazanin "ongelma" (jos sitä siksi voi sanoa) on se, että kaikki nämä kolme - Tereshenko, Kapanen ja Immonen - ovat puhtaita keskushyökkääjiä eli eivät osaa pelata laidassa.

Kazanilla oli viime kauden alkupuoliskolla samanlainen tilanne, kun sillä oli riveissään Sergei Zinovjev, Kapanen ja Tony Mårtensson, eli kolme huippukeskushyökkääjää jotka kaikki pelasivat omien ketjujensa keskellä.

Eli itse veikkaan että floppaa Kazanissa ainakin noin pisteiden valossa, ja sitä kautta laitetaan kiertoon, joten palaa takaisin Jyväskylään ennenkuin kaksi vuotta on kulunut todennäköisesti jo tällä kaudella joulun kieppeillä.

Vaikka Immonen on hyvä pelaaja, niin on pieni mahdollisuus sille että hän ei sovellu kolmosketjun sentteriksi eikä pysty normaaliin pelisuoritukseen siinä roolissa. Mutta voi olla, että hän siirtyy siinä tapauksessa toiseen KHL-seuraan, jolla on tarvetta ykkössentterille. Esimerkiksi Minskillä on haussa keskushyökkääjä Hannes Hyvösen ja Jonas Anderssonin väliin.

Riittääkö Kazanilla kolmeen ketjuun laitureita, jotka osaa laittaa kiekkoa maaliin?

Ei riitä. Kazanilla on tällä hetkellä kaksi huippulaituria eli Aleksei Morozov ja Danis Zaripov, sitten taso putoaa selvästi. Tosin joukkueessa on tilaa vielä kahdelle ulkomaalaisvahvistukselle, joista ainakin toisen kuvittelisin olevan laitahyökkääjä.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Jypjyrää:)

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP #44,#82
Niinkuin kirjoitin minusta näistä asioista on turha alkaa kinaamaan jossain keskustelupalstalla, kun itseasiassa kukaan ei saa lyödä faktoja tiskiin. Omaa lähdettäni sitoo pankkisalaisuus ja muita osapuolia yhteinen vaitiolosopimus.
Jokatapauksessa Seppäseltä erittäin fiksu veto taloudellisesti, vaikka täysin ei rahastuksessaan onnistunutkaan.
Mutta tämä osaltani tästä aiheesta, hyvää kesää JYP Faneille!

Noihan se menee, että jos tietää jotain, niin ei voi liikaa paljastaa, muuten käry käy... Seppäseltä hyvä veto, tässä tilanteessa. JYPiäkin lama koskettaa ja Immonen oli aika tyyris pelaaja JYPin kukkarolle. Seppäselläkin on varmasti ollut tarvetta saada edes jotain Immosesta, että tulevaisuus on turvatumpi. Silloin kuin toinen on "pakon" edessä myymässä, niin hintakin tulee alaspäin. Kyllähän siitä about miljoona dollaria tulee, kun purkukorvaus ja säästetyt palkkakustannukset lasketaan yhteen. Pääasia että tulevaisuus on turvattu. D-teamin ylläpito muodostuu kuitenkin pitemmällä tähtäimellä järkevämmäksi investoinniksi kuin Jarkko Immonen.

Hyvää kesää sinullekin :)
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Vaikka periaatteessa vastustan venäläisseurojen rahansyytämistä muihin sarjoihin
Kait vastustat myös venäläisten kaappausyrityksiä sopimuksen alaisiin pelaajiin? Eiköhän tuo ole selkeää, että rahaa pitää liikkua jos venakot haluavat pelaajan, jolla on Suomessa voimassaoleva sopimus.

Aika hyvä peliliike kyllä jypiltä, jos kerran säästämisen tarvetta on. Yhdellä siirolla tuli enemmän kuin tuplaten se säästö mitä esim. bleg on ilmoittavansa tarvitsevansa pelaajien ollessa kaupan.

Saman tasoista pelaajaa tuskin on mahdollista hommata tilalle, mutta eiköhän kohtuullisen stuntin "vaihtorahoilla" saa, jos vaan haluaa/on tarvetta hankkia.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Kait vastustat myös venäläisten kaappausyrityksiä sopimuksen alaisiin pelaajiin?
Mihin kaappausyrityksiin viittaat? Tietääkseni venäläiset seurat eivät ole tehneet sopimuksia pelaajien kanssa, joilla on sopimus toisen eurooppalaisen seuran kanssa.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Onko tämä pelkkä oletus vai onko sinulla jotain faktaa tästä asiasta?

Maalaisjärki puhuu. Miksi helvetissä Seppänen luopuisi Immosesta pienemmällä summalla kuin Wallinheimosta, kun esimerkiksi tuon 1m. vuokrapestejä on esimerkkeinä vaikka kuinka ja paljon.

Ei kiitos mitään Iltalehden tai Iltasanomien juoruja jostain miljoonasta eurosta.

Venäjällä tuskin on vuodessa mitään radikaalista näitten rahajengien talouteen on tullut. Mårtensson vuokrattiin viime kaudella Linköpingistä miljoonalla Kazaniin ja miehien otteissa ei suuria eroja ole/ollut. Saman hinnan Linköping sai puolustaja Magnus Johanssonista ja Mattias Weinhandlista.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Maalaisjärki puhuu. Miksi helvetissä Seppänen luopuisi Immosesta pienemmällä summalla kuin Wallinheimosta, kun esimerkiksi tuon 1m. vuokrapestejä on esimerkkeinä vaikka kuinka ja paljon.

1. Erilainen maailmantalouden tilanne?
2. Eri KHL-joukkue kyseessä?
3. Wallinheimon suhteen ei ollut vaaraa, että hän poistuisi ilmaiseksi NHLään?
4. On jo pöytälaatikkosopimus olemassa Immosen jatkosta?
5. Immonen itse halusi mennä tekemään kunnon tiliä "nyt"?
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
1. Erilainen maailmantalouden tilanne?

Ja silti Kazanilla oli tarjota samanlaista vuokrasopimusta Mårtenssonista Linköpingille mihin joukkue ei tarttunut? Kummallista. Miten muuten tuo maailmantalouden tilanne on KHL:ään vaikuttanut? Tapaus Leo Komarov etc.

2. Eri KHL-joukkue kyseessä?

Mårtenssonin ja Immosen tapauksessa samainen super-Kazan.

3. Wallinheimon suhteen ei ollut vaaraa, että hän poistuisi ilmaiseksi NHLään?

Missä ollaan puhuttu Jarkon varmasti siirtymisestä rapakon taakse? Ainoastaan puhetta on ollut, että kiinnostusta on riittänyt.

4. On jo pöytälaatikkosopimus olemassa Immosen jatkosta?

Mites se NHL-sopimus? Vai lopettaisiko Jarkko NHL:ässä juuri 30-vuotiaana?
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Jakesta maksettiin ison koskaan ikinä suomailaisesta pelaajasta maksettu siirtokorvaus tai mitä nimeä nyt halutaankaan käyttää. Muiden jengien fanit voivat mennä omiensa joukkoon itkemään jos joku vaikka joskus maksaisi heidän pelaajastaan jotain.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
En välttämättä puhunut KHLstä...

A-haa eli tähän paikkaa tuli sitten pakollinen yleissivistäminen maailmantaloudesta tällä hetkellä. Hyvä niin.

A-haa, nyt ei enää maalaisjärki käy vaan pitää olla faktoja...

Jarkko sanoi, että kiinnostusta oli, mutta koskaan ei tiedä kuinka vakavissaan sitä oli. Jarkon suuri unelma on pelata juuri NHL:ässä ja en usko, että siirtäisi sitä parilla vuodella Venäjän ajaksi. Kommenteista päätellen maalaisjärjellä ajateltuna Jarkolle on jällein tarjoiltu kaksisuuntaista.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Miten muuten tuo maailmantalouden tilanne on KHL:ään vaikuttanut? Tapaus Leo Komarov etc.

Miten tapaus Leo Komarov liittyy tähän? Leksalla oli uudessa sopimuksessaan KHL-pykälä ja näin Pelicans sai vain näennäisen korvauksen pelaajasta. Varmasti tienaa hyvää palkkaa Venäjällä, mutta ei nyt tähtiluokassa sentään.

Muiden jengien fanit voivat mennä omiensa joukkoon itkemään jos joku vaikka joskus maksaisi heidän pelaajastaan jotain.

Ketjun asiallisinta ja asiapitoisinta kirjoittelua!
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
A-haa eli tähän paikkaa tuli sitten pakollinen yleissivistäminen maailmantaloudesta tällä hetkellä. Hyvä niin.

Väärin. Tarkoituksenani ei ollut olla sarkastinen.

Kun kysyit näin:

Miten muuten tuo maailmantalouden tilanne on KHL:ään vaikuttanut?

... niin tarkoitin sitä, että ehkä tämä maailmantalouden tilanne on vaikuttanut JYPiin.

Jarkko sanoi, että kiinnostusta oli, mutta koskaan ei tiedä kuinka vakavissaan sitä oli. Jarkon suuri unelma on pelata juuri NHL:ässä ja en usko, että siirtäisi sitä parilla vuodella Venäjän ajaksi. Kommenteista päätellen maalaisjärjellä ajateltuna Jarkolle on jällein tarjoiltu kaksisuuntaista.

Toki. Minähän en kirjoittanut Immosen siirto NHLään varmana asiana tai faktana.

Ainoa fakta tässä skenariossa oli se, että JYPin organisaation kannalta Immonen aiheuttaa joko

1) sen, että hän jatkaa JYPssä
2) sen, että hän siirtyy mahdollisesti ilmaiseksi NHLään
3) sen, että hän siirtyy jollain siirtosummalla KHLään.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Tää internet on kyllä hassu. Ei tarvita kuin yksi ihminen kirjoittamaan vähänkin vakuuttavasti kuinka Immosesta saatiin vain 350k ja puolet porukasta uskoo tähän ja toinen puoli väittää tiukasti vastaan. Etenkin, kun kellään ei ole esittää todisteita suuntaan tai toiseen...

Jarkolle onnea ja menestystä Kazaniin.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Miten tapaus Leo Komarov liittyy tähän?

Siten vaa, että eipä tuo maailmantalouden tilanne ole liittynyt todellakaan yhtään mitenkään miten venäläiset käyttävät rahojaan.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Tää internet on kyllä hassu. Ei tarvita kuin yksi ihminen kirjoittamaan vähänkin vakuuttavasti kuinka Immosesta saatiin vain 350k ja puolet porukasta uskoo tähän ja toinen puoli väittää tiukasti vastaan. Etenkin, kun kellään ei ole esittää todisteita suuntaan tai toiseen...

Niin, näin jääkiekkopalstalla kun ollaan niin ainoat faktat mitä voidaan todistaa, on pelaajien tehotilastot ja se he ovat siirtyneet joukkueesta toiseen.

Omat mielipiteeni ja kommenttini on koskenut vain ja ainoastaan sitä mahdollisuutta ja syitä, että JYP on saanut sen 300-500k euroa, kun tämä tuntuisi olevan "alimitoitettu siirtosumma".

Keskustelua tämä vaan on... ja jottei tämä tulisi epäselväksi, ensimmäisen JypHT-ottelun näin Suomen lomallani 80-alkupuolella ja hevosta ei olla vaihdettu kesken kilpailua missään vaiheessa.

Ymmärrän, että Immonen herättää voimakkasti tunteita ja mielipiteitä. Omalta kohdaltani voin sanoa sen, että sen jälkeen kun voin Gretzkyn-siirron Losiin niin ymmärsin ettei kukaan ole korvaamaton.

Peace, love and happinessia vaan kaikille...
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Siten vaa, että eipä tuo maailmantalouden tilanne ole liittynyt todellakaan yhtään mitenkään miten venäläiset käyttävät rahojaan.

Silläkin uhalla, että saan erään nimimerkin niskaani, niin totean sen, että KHL pelaa hieman eri säännöillä mitä tulee rahan käyttöön...
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
... niin tarkoitin sitä, että ehkä tämä maailmantalouden tilanne on vaikuttanut JYPiin.

En usko edelleenkään vielä aikaisemmin mainitsemieni syiden takia tähän, että JYP olisi yhtäkkiä myynyt liigan parhaan pelaajan alennusmyynnillä, koska venäläisillä ei pikkurahasta ole pula.

Toki. Minähän en kirjoittanut Immosen siirto NHLään varmana asiana tai faktana.

3. Wallinheimon suhteen ei ollut vaaraa, että hän poistuisi ilmaiseksi NHLään?

Ymmärsin oletettavasti tämän kohdan sitten väärin? Olin ihan siinä uskossa, että luettelit syyt miksi JYPin oli välttämättä myytävä Jarkko mahdollisimman nopeesti.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
En usko edelleenkään vielä aikaisemmin mainitsemieni syiden takia tähän, että JYP olisi yhtäkkiä myynyt liigan parhaan pelaajan alennusmyynnillä, koska venäläisillä ei pikkurahasta ole pula.

En usko JYPin myynneen Immosta alennusmyynnillä, mutta en myöskään usko sitä, että millekään seuralle olisi (mainitsemasi) miljoonan euron siirtosumma pikkurahaa. Ei ainakaan tässä tilanteessa eikä varsinkaan jääkiekossa.

Ymmärsin oletettavasti tämän kohdan sitten väärin? Olin ihan siinä uskossa, että luettelit syyt miksi JYPin oli välttämättä myytävä Jarkko mahdollisimman nopeesti.

JYPhän ei voinut myydä Immosta hitaasti tai nopeasti ilman hänen itsensä suostumusta ja/tai halua. Itse luulen, huom luulen en tiedä faktana, että tämä kesäkuun deadline oli myös (ja ehkä ennenkaikkea?) sopimustekninen (esimerkiksi Immosella itsellään mutta myös sponsoreiden ja yhteistyökumppanien kanssa) deadline kun mikään muu syy tähän ratkaisuun.
 
Viimeksi muokattu:

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jakesta maksettiin ison koskaan ikinä suomailaisesta pelaajasta maksettu siirtokorvaus tai mitä nimeä nyt halutaankaan käyttää. Muiden jengien fanit voivat mennä omiensa joukkoon itkemään jos joku vaikka joskus maksaisi heidän pelaajastaan jotain.
Onneksi olkoon! Jos tämä pitää paikkansa, Jyp on saanut todella merkittävän summan rahaa - jonka merkitystä vielä korostaa monen muun seuran taloudelliset ongelmat (paljon halpaa ostettavaa). Mielenkiintoista nähdä mihin Jyp rahansa käyttää? Jos summa on niin suuri kuin mihin Keskialueen pommi niin älykkäästi viittaa, sillä voi helposti hankkia Immosta korvaamaan koko liigan tulevan kauden kalleimman pelaajan, tai useita astetta alemman tason huippuja.

Jos sen sijaan tilalle tulee joku "John Smith" AHL:stä, tai pari Bluesin jämämiestä, niin luulisi fanien olevan pettyneitä, kun venäläisten shekkiä ei käytetäkään pelaajiin? Tai sitten summa ei ollutkaan niin suuri kuin mitä hätäpäisimmät luulivat...

Saamme tuskin koskaan kuulla varmaa totuutta Immosen hinnasta, mutta seuraavan parin vuoden aikana saadaan aika paljon informaatiota, joka paljastaa meille jotain summan suuruusluokasta. Täällä pyörineiden äärilukujen välissä on aika paljon ilmaa. Todellista rahamäärää voi kuitenkin yrittää päätellä lähiaikojen pelaajahankinnoista. Tai jos ostolaita ei vilise maajoukkemiehiä, niin viimeistään seuraavassa tilinpäätöksessä täytyy näkyä paljon plussaa...
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Jos sen sijaan tilalle tulee joku "John Smith" AHL:stä, tai pari Bluesin jämämiestä, niin luulisi fanien olevan pettyneitä, kun venäläisten shekkiä ei käytetäkään pelaajiin? Tai sitten summa ei ollutkaan niin suuri kuin mitä hätäpäisimmät luulivat...
Jukka I Seppänen on tosin jo kerennyt mainita että tuosta siirtokorvauksesta katetaan osaksi D:n toimintaa ja sen lisäksi se tulee olemaan taloudellinen tuki JYPin toiminnalle noin muutenkin. Vaikka mitään kalleinikinämissään-hankintaa ei tulisikaan, sitä rahaa on ohjattu muihin investointeihin.

Sen verran olen Seppäsen toimintaa sivusta seurannut että osaan arvostaa herran liikemiesvainua. Tästä syystä olen henkilökohtaisesti varma että tuo summa oli isompi kuin 350k€.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Miten muuten tuo maailmantalouden tilanne on KHL:ään vaikuttanut?

Sen enempää koko Immos-caseen liittymättä kommentoin tuota kysymystä.

Onhan se selkeästi vaikuttanut KHLään, kun öljyn ja metallin hinta maailmalla on rajusti pudonnut ja samaan aikaan Venäjän oma talous on pahemman kerran laskenut, joten ei niillä yrityksilläkään ole varaa KHL-joukkueita loputtomasti tukea, ja sitä kautta joukkueetkaan ei välttämättä halua maksaa totaalista ylihintaa pelaajista.

Eikös osaksi CHL kaatunut juuri sen takia, ettei Gazprom halua syöttää tässä taloudentilanteessa enempää rahaa liigaan?
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jukka I Seppänen on tosin jo kerennyt mainita että tuosta siirtokorvauksesta katetaan osaksi D:n toimintaa ja sen lisäksi se tulee olemaan taloudellinen tuki JYPin toiminnalle noin muutenkin. Vaikka mitään kalleinikinämissään-hankintaa ei tulisikaan, sitä rahaa on ohjattu muihin investointeihin.

Sen verran olen Seppäsen toimintaa sivusta seurannut että osaan arvostaa herran liikemiesvainua. Tästä syystä olen henkilökohtaisesti varma että tuo summa oli isompi kuin 350k€.
Täyttä asiaa. Myöskin Seppäsen antamat haastattelut tämän asian tiimoilta antavat ymmärtää, että rahaa tosiaankin tuli enemmän, kuin 350k. En jaksa hetkeäkään uskoa noin pieneen summaan.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Turha täällä varmaan on sen enempää siirtosummasta väitellä, keskustelussa on tullut esiin yksi summa joka on perustunut lähteeseen, kaikki muut ovat pelkkää mutustelua toistaiseksi. Kuten Vaughan edellä sanoikin, eiköhän se aika pian näy JYPin vahvistusten muodossa, kuinka messevästä korvauksesta on kyse. Tuolla mainitulla 350keur siirtokorvauksella ja säästöillä Immosen palkkakuluista, JYP hankkinee helposti pari Pirnestä lisää liigaan (tai D Teamiin) tai Bluesin ykkösketjun.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Mitä tulee Immosen NHL-korttiin, niin Immosen viime NHL-visiitin ja kansainvälisten pelien perusteella voi olla aikalailla varma ettei mikään seura olisi tarjonnut yhden suunnan paperia Immoselle. Niinpä ei kumma että valitsi KHL:n.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös