Jari "Lapa" Laihon "valtakausi"!

  • 40 357
  • 235

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Mielestäni tämänkokoisessa organisaatiossa pelaaja kordinaattori ansaitsee oman ketjun, jo pelkästään siksi, että muut ketjut eivät mene sillisalaatiksi, kun aletaan keskustelemaan Lapan aikaansaannoksista.

Jarin työntulos alkaa näkymään yllättävän pian, koska elämme juuri jatkosopimusten kuuminta-aikaa. Uusia tulokkaita ei tietenkään voida julkaista, ennen kun kyseisellä uutuudella on kausi ohi, mistä sitten on tulossakin. Olkoon kyseessä pelaaja, taikka valmentaja, paitsi jos valmentaja on jo seuran palveluksessa.

Itse ainakin odottelen mielenkiinnolla, mitä uutta Lapa tuo joukkueen kokoamiseen, juhlavuoteen, vai tuoko mitään. Uskon vahvasti, että tarkoitus on koota vieläkin kovempi porukka, kun tällekaudelle, ainakin nuo halli/seura rahojen selkeä esiintuominen viittaa siihen. Ei kai muuten julkisuuteen kerrota, ettei joukkue tule kärsimään hallirahoituksesta.

Noniin. Aletaampa ilmoittelemaan Peten ja Token jatkopahveista, siinä olisi Laiholle hyvä kivijalka kannattajien luottamusta ajatellen. Nimittäin fiksu päällikkö ottaa huomioon, myös kannattajat ja tällainenhan Lapa tulee olemaan. Eikös?

Siitä sitten vaan mielipidettä, tietoa ja kuulopuhetta kehiin. Olkaa hyvät.
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onkos Raumalla mitään tietoa tämän asian taustoista? Itse olen viime päivien aikana saanut käsityksen, että Santalaa ollaan siirtämässä syrjään ja uuden toimitusjohtajan hakua suoritetaan ainakin pinnan alla. Syitä lienevät Santalan olematon talouden pito, vaatimaton urheilullinen menestys satsauksiin nähden ja kyky riitautua ennemmin tai myöhemmin urheilupuolen miehien kanssa. En olisi kovin hämmästänyt, jos Lukko luotailisi myös Mikonkadun tienoilla toimitusjohtaja asian tiimoilla.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Mielestäni oli hyvä veto ottaa Jari joukkuetta kokoamaan. Miehellä on Kokemusta ja virheet on jo tehty ja oppittu, aikaisimmilta vuosilta! Minusta olisi näin juhlavuoden kunniaksi tosi tärkeää saada pitää mahdollisimman monta omista pojista laatikossa,( Toke,Pete ym.) . Lisäksi katse pitäisi suunnata omiin a-junnuihin, ehkä tarkemmalla silmällä, ehkä sieltä joku vielä löytyisi. Järkevä veto oli hajoittaa hommat Jarin ja Santalan kesken, ehkä siinä on vielä jotakin muutakin, voipi olla että Jarin on helpompi sopimuksia neuvotella, mene ja tiedä? En mikään suuri JR fani ole mutta , mies on tehnyt todella hyvää työtä, ja mikäli Jarin kanssa yhteistyö pelaa, niin ok . Jään kuuntelemaan ja katselemaan luottavaisin mielin, onnea Jarille valitsemallasi tiellä!!
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Viestin lähetti vero
Onkos Raumalla mitään tietoa tämän asian taustoista? Itse olen viime päivien aikana saanut käsityksen, että Santalaa ollaan siirtämässä syrjään ja uuden toimitusjohtajan hakua suoritetaan ainakin pinnan alla. Syitä lienevät Santalan olematon talouden pito, vaatimaton urheilullinen menestys satsauksiin nähden ja kyky riitautua ennemmin tai myöhemmin urheilupuolen miehien kanssa. En olisi kovin hämmästänyt, jos Lukko luotailisi myös Mikonkadun tienoilla toimitusjohtaja asian tiimoilla.

Niin no, en kyllä usko että Santalaa ollaan vaihtamassa, enkä ole tällaista käsitystä saanut mistään. Kai sen sitten voi noinkin tulkita jos tehtäviä jaetaan muillekin? Minä olen tottunut tulkitsemaan sen delegoinniksi.

Satsauksiin nähden huono menestys? Eiköhän lukko löytynyt viime kaudella juuri siltä sijalta, tai sijan ylempää, mihin budjetti vertailussa ylti. Ja ilmeisesti tällä hetkellä runkosarjassa ollaan myös budjetin edellyttämällä sijalla ja yli minimitavoitteen. Toki toivotaan menestystä korkeammallekin, mutta sitä usein saa mistä maksaa.

Länsi-Suomen jutun mukaan siis senttereistä on jo Laralla ja Markulla sopimukset. Tämä oli hieno alku Lapalta, toivottavasti homma jatkuu samanlaisena. Lappeenrantaan voisi soitella erään kanadalaisen hyökkääjän perään, ja Torkki pitäisi kiinnittää myös joukkueeseen...sitten alkaisi näyttää jo hyvältä. Pakistoon vielä tmi. hampaaton kanukki.
 

TiDo28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko,Toronto Maple Leafs
Myös uusia junnuja

Lapa myös kertoilee tuosta junnu-asiasta,mistä itsekin olen ollut aavistuksen huolissani vuoden päivät.Myös uusia junnuja pitää yrittää haalia Raumalle eikä voida olettaa,että pärjättäisiin "omilla pojilla" sen verran on kapea materiaali Raumalla.Saas nähdä mistä päin uusia junnuja sitten haalitaan?Yritetäänkö ryöstökalastusta muiden ns. vahvojen joukkueiden junnuista vai yritetäänkö tehdä "löytöjä" jostain "kallion koloista"?

Lapa kertoi saaneen listan mielenkiintoisista pelaajista myös Jukalta.Jos Jukka on lähdössä niin miksi Jukka sellaisen listan sitten antoi,hämäystä?

EDITTIÄ:

Lapa sanoi myös,että isoja kaloja kalastellessa myös Santala astuu kelkkaan mukaan.
 
Viimeksi muokattu:

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lapan ensimmäinen tehtävä on ehdottomasti löytää valmentaja ensi kaudelle ja pyrkiä sorvaamaan jatkosopimukset ainakin Niskalan, Torkin ja Toporowskin kanssa. Myös Vehanen ja Koivisto tulevat sopimuksia tehtäessä kyseeseen, mutta eivät ole mielestäni aivan yhtä tärkeällä sijalla kuin ed. mainittu kolmikko.

Ja tottakai sitä toivoo, että Lapa voi omalta osaltaan auttaa hommaamaan uusia nimimiehiä Raumalle, itse ainakin luotan mieheen ja uskon että Lukolla tulee olemaan vahva nippu kasassa ensi kaudellakin. Hyökkäyspään tilanne näyttää jo nyt ihan lupaavalta, mutta peräpään kokoamisessa riittää Lapalla vielä rutkasti hommia.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Omasta mielestäni, tärkeimmät sopimukset ensikaudelle olisivat seuraavat.

-Sahlstedt
-Toke
-Pete
-Nikke

Siinä olisi semmoinen alku, jo julkistettujen lisäksi, että seura kiinnostaisi, niin ulkoatulevia pelaajia, kuin myös tarvittaessa huippuvalmentajaa.

Korostan vielä, kun Kalle on sanonut tulevansa Suomeen, niin olisi pyhäinhäväistys päästää hänet muualle, kuin kettupaitaan.
Näin minäkin voisin muuttaa allekirjoituksestani, ainakin pelinumeron. Jos rahaa kerran on, että ranteita pakottaa, niin omankylän poika kotiin.

Toivottavasti Lapa käy lukemassa vaatimukseni, ensikautta ajatellen. Tottahan hän ne myös toteuttaa.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Laiho & Santala, kun kummiskin käytte täällä lueskelemassa ja naureskelemassa, niin...

Tämä ei ole naurunasia. Pitäkääpä huoli että, jos on pelkästään rahasta kiinni, niin sen verran pätäkkää pöytään, ettei Kalle Sahlstedt harkitse Suomessa mitään muuta seuraa, kuin Lukkoa.

Olisi se saatanan noloa päästää huippusentteri, joka on omakasvatti ja ex kapteenimme, johonkin toiseen liigajoukkueeseen (kärpät ) ja pelkästään kitsauden takia!
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti Olkku
Laiho & Santala, kun kummiskin käytte täällä lueskelemassa ja naureskelemassa, niin...

Tämä ei ole naurunasia. Pitäkääpä huoli että, jos on pelkästään rahasta kiinni, niin sen verran pätäkkää pöytään, ettei Kalle Sahlstedt harkitse Suomessa mitään muuta seuraa, kuin Lukkoa.

Olisi se saatanan noloa päästää huippusentteri, joka on omakasvatti ja ex kapteenimme, johonkin toiseen liigajoukkueeseen (kärpät ) ja pelkästään kitsauden takia!


AAMEN! Olkkua on uskominen, Lapa ja Jykke!!!
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Olkku
...Tämä ei ole naurunasia. Pitäkääpä huoli että, jos on pelkästään rahasta kiinni, niin sen verran pätäkkää pöytään, ettei Kalle Sahlstedt harkitse Suomessa mitään muuta seuraa, kuin Lukkoa.....

Oululaiset vie kovin miestä jo tuolla heidän foorumin puolella. Onkohan tietoa onko jo lopullisesti menetetty tapaus Lukon kannalta ? Mä vähän luulen niin...

Edit: Lisätty kysymysmerkki.
 
Viimeksi muokattu:

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Viestin lähetti kapa76
Oululaiset vie kovin miestä jo tuolla heidän foorumin puolella. Onkohan tietoa onko jo lopullisesti menetetty tapaus Lukon kannalta. Mä vähän luulen niin...

Lapahan totesi, että Ruotsi on edelleen Kallelle ykkösvaihtoehto , mutta Lukko on hereillä jos mies kuitenkin päättää Suomeen tulla. Samaisessa kommentissa piti kyllä erittäin epätodennäköisenä sitä, että Kalle Lukossa pelaisi.
 

JKK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei voi sanoa muuta kun, että lukon rosteri näyttää just niin hyvältä tässä vaiheessa kun se olis ylipäätänsä mahdollista.
Eipä noita tosi-pelaajia hirveästi ole näillä kustannuksilla tarjolla (pätee ei pelkästään lukkoon vaan myös koko sm-liigaan).

moni muu tiimi on vielä ihan palasina...

mielestäni lapa ja koko lukon johto ovat hoitaneet
tiimin kasaamisen varsin hyvin tähän mennessä.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti JKK
Ei voi sanoa muuta kun, että lukon rosteri näyttää just niin hyvältä tässä vaiheessa kun se olis ylipäätänsä mahdollista.
Eipä noita tosi-pelaajia hirveästi ole näillä kustannuksilla tarjolla (pätee ei pelkästään lukkoon vaan myös koko sm-liigaan).

moni muu tiimi on vielä ihan palasina...

mielestäni lapa ja koko lukon johto ovat hoitaneet
tiimin kasaamisen varsin hyvin tähän mennessä.

Näin on! Ynnäilin tuossa juuri SM-liigan ensi kauden lähtijöitä ja tulijoita ja lähtijöitä näyttäisi olevan tällä hetkellä tarkalleen kaksinkertainen määrä kuin tulijoita. Ja kun vielä katsotaan tuota tulijalistaa, ei siellä ole "A-luokan pelaajia" kuin 5-7. Eli aika laihalta näyttää myös muiden joukkueiden saaliit tässä vaiheessa. Siinä mielessä Lukon tilanne ei näytä ollenkaan huonolta, joukkue on kuitenkin aika hyvin kasassa eikä näytä muutenkaan mitenkään katastrofaalisen huonolta.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Viestin lähetti -OO-
Siinä mielessä Lukon tilanne ei näytä ollenkaan huonolta, joukkue on kuitenkin aika hyvin kasassa eikä näytä muutenkaan mitenkään katastrofaalisen huonolta.

Vielä kun miettii esim. välierävastustajamme tilannetta. Lähes kaikki parhaat lähtivät ja tilalle ei vielä ainakaan ole korvaajia tullut. Sitten kun tuohon liittää vielä valmentajankin lähdön harjoituskauden kynnyksellä(tai paremminkin jo alettua).

Pelaajarinkikin on riittävän iso(31), kun esmes Toivola juuri valitteli ringin pienuutta(19) ja totesi että ihan minimillä menevät . Niin ei voi kyllä todeta kuin että kyllä nuo asiat on tosiaan ihan mallillaan.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Lapahan oli aikanaan loistava pelaaja Lukossa, joka ei koskaan kuikuillut muualle. Perusraumalainen siis. Ja entinen Lukon toimitusjohtaja ennen Santalaa.

Mikali mina miesta tunnen, niin hanen tj-kaudellaan ei kovin paljon saatu aikaan. Mies on liian vaatimaton ja ylitiorealisti. Pikkasen semmonen "anteeksi, nimeni on vaan Nieminen"-tyyppi.

Santala on pannut uutta puhtia Lukkoon ja uskaltaan pyytaa isojakin kaloja pieneen Raumaan. Han jarkkasi monta nimimiesta viime kaudella Lukkoon. En ole niin varma Laihosta em syista.

Mutta katsotaan. Ja Santalan, SM-liigan ylivoimaisesti kokeneimman hallintomiehen on syyta jatkaa Lukon toimitusjohtajana.

Kylla se nain on, pojat!
 

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti hjalmar
Lapahan oli aikanaan loistava pelaaja Lukossa, joka ei koskaan kuikuillut muualle. Perusraumalainen siis. Ja entinen Lukon toimitusjohtaja ennen Santalaa.

Mikali mina miesta tunnen, niin hanen tj-kaudellaan ei kovin paljon saatu aikaan. Mies on liian vaatimaton ja ylitiorealisti. Pikkasen semmonen "anteeksi, nimeni on vaan Nieminen"-tyyppi.

Santala on pannut uutta puhtia Lukkoon ja uskaltaan pyytaa isojakin kaloja pieneen Raumaan. Han jarkkasi monta nimimiesta viime kaudella Lukkoon. En ole niin varma Laihosta em syista.

Mutta katsotaan. Ja Santalan, SM-liigan ylivoimaisesti kokeneimman hallintomiehen on syyta jatkaa Lukon toimitusjohtajana.

Kylla se nain on, pojat!

Laiho hommasi Lukkoon kuitenkin Tihon, joten näkemystä on ainakin valmentajien suhteen toisin kuin Santalalla. Lehkonen oli Santalan suurin floppi toistaiseksi.
 

Ylämummo

Jäsen
Hieman eri mieltä

Viestin lähetti hjalmar
...Santala on pannut uutta puhtia Lukkoon ja uskaltaan pyytaa isojakin kaloja pieneen Raumaan. Han jarkkasi monta nimimiesta viime kaudella Lukkoon. En ole niin varma Laihosta em syista...

Santalan aikana on rahaa ollut käytettävissä huimasti enemmän kuin Laihon aikana. Edelleen ymmärtääkseni ne isot kalat Lukkoon on hommannut Rauno Mokka (viime kaudella ehkä Rautakorpi), ei niinkään Santala.

Laiho tulee kuulemma enemmän kuin hyvin juttuun sekä pelaajien että agenttien kanssa - samaa ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa Santalasta.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Laiho saisi kyllä heti seuraavassa UR:ssa selittää miksi #14 pelaa ensi kaudella, ja myös lukon juhlakaudella mustassa paidassa, helvetin kaukana kotoaan.

Mielenkiinnolla odotan, ja terottelen seipäitä.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Kuten on, jo edellä mainittu. Selityksiä kehiin, jotta tiedetään, mikä pelipaita poltetaan #14, vai #23.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Laihon mielestä

Oulu on sitten ilmeisesti osa Ruotsia, mikäli näitä menneitä puheita on uskominen. Täällä ja muuallakin Suomessa on ollut jo yleisestikin tiedossa, että Sahlstedt neuvottelee Kärppien kanssa jo reilun kuukauden päivät sitten. Paskan maku tästä ainakin itselleni jää, oli Laihon tai Kallen selitys sitten mikä tahansa.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Laiho

Ottakaa nyt ihan rauhassa. Kyllä muakin vituttaa ettei Killeri pelaa kettupaidassa ensi kaudella, mutta mistä me tiedämme kuinka paljon Laiho on pätäkkää pöytään laittanut?

Tosiasia on vaan, että Kärpille emme pärjää tarjouskilvassa. Eiköhän Laihokin sen verran Lukko-miehenä tiedä, että on kuitenkin Kallea tosissaan joukkueeseen koittanut saada. Niinhän mies itsekin aikaisemmin oli maininnut.

Ihme lynkkaus meininki heti. Ja kohta taas ylistetään Laihon kykyjä maasta taivaisiin, kun se todella kovan laiturin nimi sieltä vaan julkaistetaan...

Jääkiekko on bisnestä ja kuten joku jo mainitsi, niin Raha se tässä ratkaisee. Tottakai Kalle menee sinne, missä muhkeimman tilipussin saa. Urankin kannalta järkevä vaihtoehto. Puheet jostain antipatioista Lukkoa kohtaan
voi varmaan unohtaa.

Tää alkaa kohta jo muistuttamaan Tepsin keskusteluosiota, jossa kaikki paska valutetaan Jokke Narvanmaan niskaan...syyttä tai ei :)

Mutta eikös Laiho ole kuitenkin hyvin hommansa hoitanut?
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Re: Laiho

Viestin lähetti jupster
Ihme lynkkaus meininki heti. Ja kohta taas ylistetään Laihon kykyjä maasta taivaisiin, kun se todella kovan laiturin nimi sieltä vaan julkaistetaan...

Eipäs. Ei täällä ketään ole lynkattu, vaan mielestäni lähes jokainen haluaisi saada tietoa, asian tiimoilta. Täällä on monessa kohdassa maininta, että saatais Laihon haastattelu, niin tiedettäisiin, mitä on tarjottu ja millä erotuksella Ouluun mentiin, sitten voidaan hutkia, kun tiedetään taustat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös