Jalkapallon Euro 2004

  • 122 916
  • 1 586

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Re: Re: Re: Re: Pelicans-jalkapallolla mestariksi

Viestin lähetti axe
Kun oikein huolella katsot, niin huomaat varmaan etten sanonut sanaakaan ottelun tasosta. Itse asiassa en kirjoittanut yhtään mitään koko ottelusta vaan taas kerran vaan yleisemmin (toki esimerkkinä sivuten Kreikan otteita) noista ennakkoasenteista, joilla ohjataan sitä omaa pelin seuraamista tukemaan sitä mitä on jo etukäteen päättänyt nähdäkin. Jos sinä et ollut etukäteen niin päättänyt ja petyit silti, niin ok. Mutta flintti taas oli päättänyt jo kaksi viikkoa sitten ettei tykkää Kreikan kahvaamisesta.
Okei. Olet siis pari viikkoa odottanut, että saat kuitata flintille finaalin jälkeen ennakkoasenteista, ei siinä mitään. Sori että huutelin vieraisiin pöytiin. Mutta nyt, kun on todettu, että osaan suhtautua peliin viileän analyyttisesti vailla ennakkoasenteita, voinkin vapaasti arvostella Tapparaa kahvaamisesta ensi kauden SM-liigassa. Tietenkin aidon pettyneenä jokaikinen kerta. Korrektina ihmisenä en tietenkään käytä k-sanaa, vaan viittaan ainoastaan Tapparan omaksumaan pelityyliin ja ihailen sen intensiivistä noudattamista.
 

OneBigRed

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä axe on oikeilla jäljillä teoriansa kanssa. Studiossa Tapio Suominen, tai Tapsa vaan, myös osoitti teorian todeksi. Hieno toteamus 1-0 maalin jälkeen: "Nyt Kreikka, jos mahdollista, vetäytyy vielä enemmän kuoreensa." Siis WTF?

Tämän jälkeen Tapsa jätti huomioimatta Kreikan seuraavissa hyökkäyksissä mukana olleet 4-5 pelaajaa rangaistusalueen tuntumassa ym. Mulla ja Tapsalla ei "vetäytyy kuoreensa" tarkoita nähtävästi samaa asiaa. Nähdäkseni maalin jälkeen Kreikka yritti käyttää tilanteen hyväkseen ja iskeä toisen perään kun Portugali oli shokissa. Kuitenkin kun aika pelikellossa väheni, Kreikkakin aloitti poltetun maan taktiikan hyödyntämisen.

Mutta onhan rehellisyyden nimissä todettava, että jos Portugal olisi tehnyt 1-0, olisivat he hyökänneet raivoisasti loppuun asti, eikä yksikään pelaaja olisi saanut suonenvetoja, tai maalivahti "loukkaantunut". Vai mitä?
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Onnea Kreikka! Hienolla pelillä tuli voitto, taktisen jalkapalloilun voitto. Ei hurlumhei futista, vaan taktisesti erittäin hienoa. Kreikan puolustusta varmasti ihaillaan eniten naapurimaassa Italiassa, jossa entisaikoina vielä osattiin samaan tyyliin puolustaa.
 

Jason26

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Blackburn Rovers,Englanti, Tahko
Onnea vaan Kreikka!!!!!
Uskomatonta mutta totta, yksi ennakkoon heikoimmista maista Kreikka tuli, näki ja voitti huh huh!!

Taitaa olla koko Kreikka aika sekaisin etenkin Ateena.

-All my support to the Pelicans lads-
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Jaa mestaruus voitettiin ihan väärin näissäkin kisoissa? No ei se mitään, sehän alkaa olla jalkapallossa jo enemmän sääntö kuin poikkeus. Onnittelut Kreikalle! Tällaiset yllätykset tekevät hyvää lajille kuin lajille.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ei flintstone paljon arvostellut narreja kun se Summasen aikana pelas kiekkoa jossa vain Ville Peltonen sai hyökätä mutta kun on oma lehmä ojassa jne...
 

Kummeli1

Jäsen
Suosikkijoukkue
lahelaiset
Minun mielestä mestaruus meni oikealle joukkueelle, paitsi olisihan se tietty voinut mennä Hollannille :P
Mutta kuitenkin Kreikka on ansainnut mestaruuden, kukaan ei varamsti uskonut että Kreikka voittaisi, mutta jotenkin vaa tuli pimennosta ja voitti koko sirkuksen.
Onnea vaan Kreikalle!
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Kreikka pelasi kypsästi koko turnauksen, ainoastaan Venäjä peli oli pieni kauneusvirhe. Kuitenkin finaalissa hienosti kontrolloi peliä ja iski komeasti vastaan kun sai paikan. Varsinkin Tsagoragis oli todella kovassa vireessä, erinomainen pelaaja kaikinpuolin. Muutenkin kaikki kunnia Kreikalle, vaikka heitä en kannattanutkaan. Paras JOUKKUE voitti.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Kuka vittu on Pauletta?

Sehän kuulostaa aivan tytön nimeltä. Iltalehden pikapaloissa tämä hahmo kertoo, että:

– On valitettavaa, että joukkue (Kreikka), joka ei tee mitään muuta kuin puolustaa. Täytyy kyllä ihmetellä, kuinka he voivat nauttia ottelusta pelatessaan noin, mutta ilmeisesti he nauttivat.

Yritin selvittää kuka tuo Pauletta on, mutta en löytänyt hänen nimeään kisojen maalintekotilastoista, joten jalkapalloilija hän tuskin on. Onko kyseessä kenties jokin portugalilaisen futaajan vaimo? Onko hän pantavan näköinen?
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Mieshuorien mestaruus

Kreikka kahvaa. Otto on jalkapallon Rautakorpi, tappaa koko lajin.

Onkohan mikään joukkue koskaan voittanut mitään mestaruutta missään lajissa millään tasolla kaikkien mielestä oikein?
 

dee_snyder

Jäsen
Suosikkijoukkue
JJK
Puolustus voittaa mestaruudet.

Kummallista väittää, että Kreikka vaan puolusti ja rikkoi. Kuitenkin pudotuspeleissä Ranskalla, Tsekillä ja finaalissa Portugalilla oli helvetin hyviä maalipaikkoja, että saavat nuo maat ihan peiliin katsoa.

Raivoisasti hyökännyt Kreikka laukoi koko kisoissa toiseksi vähiten ottelua kohti

Helvetin hyvä onnistumisprosentti, aight...?
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Hienot kisat jotka paras joukkue voitti. Ei mitenkään näyttävällä tavalla, mutta ei auta napista vaikken moista finaalia toivonutkaan. Hieno saavutus Kreikalta kuitenkin. Onnistumisprosentti erikoistilanteissa oli todella kovaa luokkaa.
 

Jugorov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit, HC Sparta Praha, NY Rangers
Puolustuksen kautta voittoon

Jäivätpähän nämä kisat historiaan yllätyksellisinä EM-Kisoina. Sinänsä hyvä juttu, että voittoon ylsi nyt joku yllättäjä, mutta Kreikan pelityyli oli kyllä karmaisevan masentavaa katsottavaa.

Nämä kisat olivat tappio taitojalkapalloilulle. Todennäköisesti tästä eteenpäin monet maajoukkueet etenkin pienemmät sellaiset rupeavat käyttämään juuri tälläistä puolustusvoittoista miesvartiontipeliä kuin Kreikka. Toki Kreikan puolustus oli ehkä näiden kisojen paras ja maalissa vielä Nikopolidis oli vertaansa vailla. Tämän kruunaa vielä Otto Rehhagelin huippuunsa hiottu, puolustusvoittoinen miesvartiointipeli ja avot : Kreikka EM-2004!

Minä kuitenkin olisin suonut mestaruuden sellaiselle joukkueelle mielummin, joka pelasi viihdyttävää ja hyökkäysvoittoista jalkapalloa. Tshekki oli suosikkini läpi kisojen ja tuskin kukaan voi kieltää sitä etteivatkö tshekit pelanneet turnauksen viihdyttävintä peliä.

Mm. juuri tshekit juuttuivat Kreikan puolustusmuuriin ja siitä tuli näiden kisojen loppu niin Tshekille, Ranskalle, Espanjalle ja Portugalille. Toivotaan ettei tämä ole viemässä jalkapalloilua samaan jamaan missä formulat ovat tässä vaiheessa!
 

TaoTao

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Re: Re: Pelicans-jalkapallolla mestariksi

Viestin lähetti axe
...Samoin tässä on helppo kuvitella flintti istumassa telkkarin ääressä naama jo valmiiksi norsunvitulla ärisemässä jokaiselle Kreikan pitkälle pallolle ja vähättelemässä tai jättämässä kokonaan huomiotta kreikkalaisten hyvät suoritukset. Sillä tavalla siitä pelistä ei ikinä satavarmasti saakaan irti yhtään mitään muuta kuin minkä on jo etukäteen päättänyt saavansa.

Erittäin hyvin sanottu. Jos Kreikan paikalla olisi ollut Italia, joka pelaa yhtä "tylsää" jalkapalloa, niin jokaiselle Zambrottan, Cannavaron tai Nestan syötönkatkolle, pallonriistolle tai onnistuneelle vartioinnille olisi juhlittu, taputettu ja huudettu "Forza Italiaa!" Ja kaikki puolenkentän ylitykset olisivat olleet huipputilanteita, joita vain taitojalkapallo suoltaa.

Se on outoa ettei puolustaminen monen mielestä koskaan vaadi taitoa. Näiden Figojen ja Ronaldojen pysäyttäminen 90+ minuuttia on sitä jokapäiväistä puujalkojen hommaa, jonka kaikki taitavat futaajat kyllä jo osaavat jos jaksaisivat joskus edes yrittää. Mielestäni eilisessä pelissä nähtiin eräs taitavimmista suorituksista koko kisoissa kun Dellas liukui rankkari alueella Ronaldon jalkoihin, napaten pallon jaloista. Ronaldo jäi haavi hauki katsomaan mihin pallo jäi..

Erittäin taidokasta puolustuspelaamista ja etenkin loistavaa taktikointia. Yllätyin kuitenkin vastustajien 'taitavat' pelaajat eivät käyttäneet parasta asetta miesvartiointiin eli give'n'go pelit ja seinäsyötöt jotka loistivat poissaolollaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Koller-Rosicky -tilanne näytti hyvin miten puolustuksen pakan saa rikki seinäsyötöllä. Läpisyötöt taas Dellas kävi luutimassa jäätävällä varmuudella.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Onkohan mikään joukkue koskaan voittanut mitään mestaruutta missään lajissa millään tasolla kaikkien mielestä oikein?

58,62,70,(94),2002

(94) Peli ei ollut kovinkaan kummoista, tehottomuuden vaivatessa.
 

zamuel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti Sergei_Krivokrasov
Sehän kuulostaa aivan tytön nimeltä. Iltalehden pikapaloissa tämä hahmo kertoo, että...

Yritin selvittää kuka tuo Pauletta on, mutta en löytänyt hänen nimeään kisojen maalintekotilastoista, joten jalkapalloilija hän tuskin on.

Onko kyseessä kenties jokin portugalilaisen futaajan vaimo? Onko hän pantavan näköinen?

Pauleta on Portugalin joukkueen maskotti, eli ei vaimo, mutta tokihan kaveria tuuppaisi kernaasti... Kärjessä peluutettu Pauleta taisi vetää palttiarallaa kaksi vetoa (molemmat veskarin syliin) viidessä ottelussa, joten maskotti ei tyytynyt vain katselemaan sivusta. Kova joukkue Portugalikin oli, kun pääsi finaaliin, vaikka pelasi suunnilleen puolet peleistä yhden miehen alivoimalla.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Viestin lähetti mixu
Ei flintstone paljon arvostellut narreja kun se Summasen aikana pelas kiekkoa jossa vain Ville Peltonen sai hyökätä mutta kun on oma lehmä ojassa jne...

Taidettiin me kuitenkin hieman sitä Summasen ajokoira-kiekkoakin arvostella ja otettiin varsin ilahtuneina vastaan Jortikan tuoma uusi viihdyttävänpi pelitapa. Ja eipä se Summasen Jokeritkaan tainnut olla SM-liigan passiivisin pitkäkiekko-porukka, mulle tulee muutama nimikin mieleen mutta en sano niitä ettei vaan taas tule Lahdessa, Jyväskylässä ja Lappeenrannassa paha mieli.

Ja kun en siis arvostele jatkuvasti kannattamani jääkiekko joukkueen peliä niin en tietenkään saa arvostella Kreikan peliä jalkapallon EM-kisoissa?

Viestin lähetti TaoTao
Erittäin hyvin sanottu. Jos Kreikan paikalla olisi ollut Italia, joka pelaa yhtä "tylsää" jalkapalloa, niin jokaiselle Zambrottan, Cannavaron tai Nestan syötönkatkolle, pallonriistolle tai onnistuneelle vartioinnille olisi juhlittu, taputettu ja huudettu "Forza Italiaa!" Ja kaikki puolenkentän ylitykset olisivat olleet huipputilanteita, joita vain taitojalkapallo suoltaa.

Niin paitsi että kun Italia pelaa saman tyylistä peliä (tosin Italia on silloinkin noin 200% aktiivisenpi) kuin Kreikka niin nämä samat jotka hihkuvat nyt Kreikan mestaruudesta ovatkin ensimmäisinä valittamassa tylsyydestä.
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Re: Mieshuorien mestaruus

Viestin lähetti Twite
Onkohan mikään joukkue koskaan voittanut mitään mestaruutta missään lajissa millään tasolla kaikkien mielestä oikein?

Suomi vuonna 1995. Lajina jääkiekko.

Ilmeisesti yleisesti hyväksytty voitto.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Re: Re: Mieshuorien mestaruus

Viestin lähetti Sistis
Suomi vuonna 1995. Lajina jääkiekko.

Ilmeisesti yleisesti hyväksytty voitto.

Eipäs ollut, koska noi oli ihan paskat kisat, joissa muilla oli surkeat jengit.
 

jake

Jäsen
Suosikkijoukkue
hifk
Viestin lähetti varjo
58,62,70,(94),2002

(94) Peli ei ollut kovinkaan kummoista, tehottomuuden vaivatessa.

Ei varmasti ollut oikein. Olettaisin, että tässä tarkoitetaan jalkapallon maailmanmestaruuskisoja ja erään etelä-amerikkalaisen pellemaan voittamia mestaruuksia. Nuo kaikki mestaruudet olivat valistuneiden asiantuntijoiden mukaan väärin. 1958 mestaruus piti tulla isäntämaalle mutta joku pelle teini varasti shown sinikeltaisten edestä. 1962 piti olla di Stefanon mestaruus mutta valitettavasti hän ehti loukkaantua juuri ennen kisoja. 1970 voitto olisi kuulunut Saksalle mutta polttava helle vei siihen mahdollisuuden. 1994 tapahtui vääryys, kun antijalkapalloa pelannut etelä-amerikkalaisjoukkue pakotti kisojen parhaan joukkueen rangaistuspotkukilpailuun, jossa jumalamme Roberto teki karmaisevan virheen. 2002 kisoissa paras joukkue ei sitten saanut maaliakaan aikaiseksi, koska se hallitsevana maailmanmestarina ja Euroopan mestarina oli kylläinen ja näin nekin kisat päättyivät väärin.

Yleisesti ottaen kuitenkin: kaikki jalkapallon maailmanmestaruus- ja Euroopan mestaruuskisat, joita Suomi ei voita on väärin pelattu.
 

Gepardi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Todella hieno juttu, että Kreikka voitti, vaikka suosikkini olivatkin Tanska ja Tsekki. Kreikan voitto ei haittaa yhtään, todella sympaattinen joukkue.
Puolustus todellakin toimi ja oikea joukkue voitti. Hyvä Kreikka!
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Saksa voitti taas!

Hyvä Kreikka, hyvä Otto ja hyvä Portugali!

Ei oo häpee olla EM-kakkonen. Mä olisi ollut ihan tyytyväinen voittajaan, olisi finaali päättynyt miten tahansa. sen verran ennakkoluuloinen olin kuitenkin, että toivoin Portugalin tekevän ekan maalin. Ihan pelin takia: että Kreikankin olisi pakko hyökätä. Vaan Hellaan poijaathan yllättivätkin sekä minut että vastustajan (Suomisesta puhumattakaan), kun laidalta rynnittiin ylös ahkerasti. Ja silti jaksettiin puolustaa.

Hyvä matsi ja erinomainen turnaus kaikkiaan. Vaikka Saksa tippuikin.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ohhoh mitkä kisat!

Sylkemisiä, sopupelisyytöksiä, Beckhamin rankkarit jne...suurta draamaa. Kaiken tietysti kruunasi Kreikan tuhkimotarina. Vaikkei Kreikka suosikkini ollutkaan, niin olihan se virkistävää nähdä noinkin pienen jalkapallomaan voittavan jotain suurta. Tapa, jolla voitto tuli, ei tietenkään miellyttänyt kaikkia. Otto Rehhagel tajusi kuitenkin, ettei Kreikka voi lähteä vain miellyttämään yleisöä vaan pelaamaan tuloksesta. Kreikan puolustus oli huikea ratkaisevissa otteluissa. Vaikka taktiikka olikin Kreikalla kunnossa, voidaan myös sanoa, että kylläpä joukkueen pelaajat olivat fyysisesti hyvässä iskussa. Riittää varmaan Kreikan pelaajilla vientiä näiden kisojen jälkeen. Ei voi väittää, että Kreikan tie olisi ollut helppo. Niukasti maalieron turvin alkulohkosta jatkoon ja sitten niukat 1-0-voitot kovista jalkapallomaista. Hieno temppu, vetää vertoja Tanskan EM-kullalle 1992.

Kylläpä muuten Rehhagel hyppi ja huitoi hurjasti ottelun aikana :) No, miehellä riittää varmasti Kreikassa kavereita tämän voiton jälkeen, kuten tietysti koko joukkueella. Tai, mikä parempaa, häntä suorastaan palvotaan. Dellas, Dellas, hyvä Hellas!

Monet ns. suosikkimaat ehkä hieman pettivät. Sinänsä esim. Espanjan jääminen alkulohkoon ei ihmetytä, olihan lohko kisojen kovin, ainakin mikäli loppuottelijoita katsoo. Joka tapauksessa ihan OK kisat hyvällä tuhkimotarinalla maustettuna.
 

Teacup

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jäi hiukan huono maku tästä turnauksesta. Itse olen ollut aina isojen maiden puolella, joten siinä ehkä perimmäinen syy happamuuteeni. Tosin jostain kumman syystä Kreikan voitto lopussa tuntui todella hyvältä.

Olen aina ollut Ranskan puolella. Viime MM-kisoista ei tarvitse edes puhua enää, mutta eivät nämäkään kisat mikään marssi takaisin kärkeen olleet. Alkulohko meni ihan hyvin, vaikka ei peli parhaalla tavalla kulkenutkaan. Kreikka-tappiota ei vieläkään voi ymmärtää, mutta pudottiinpahan sentään mestareille. Tuo ottelu taisi olla näiden näiden kisojen kulminaatiopiste, jossa viestikapulana toiminut Euroopan mestaruus anneettin seuraavalle kantajalle.

Onnittelut Kreikalle! Ensi kerralla siten taas Ranskan vuoro..
 

hörkkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kreikan mestaruus - Potku jalkapalloilua päähän

Minut ehkä muistetaan SM-liigapalstalla kovin ottein esim. Rautakorpikiekkoa kritisoineena. En vain pysty huutamatta katsomaan sitä, että jotain pallopeliä pelataan asenteella, jossa puolustetaan ja sumputetaan hampaat irvessä ja tehdään yksi, voittoon riittävä räkämaali.

Kreikan peli, ihan suoraan sanottuna oli hirveää katseltavaa, ihan alusta loppuun. Ei, en hauku enkä mollaa Kreikan tapaa pelata, eihän heillä ollut mitään muuta vaihtoehtoakaan kuin puolustaa. Eli sinänsä järkevä ratkaisu, mutta ehdottomasti väärä ja epäoikeudenmukainen ratkaisu jalkapalloilun kannalta. Väärä joukkue voitti, siitä olen varma, mutta näinhän joskus käy..myös Ässillekin.

Täytyy tosissaan toivoa, että hyökkäävä jalkapallo, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin jatkaisi ja eläisi hyvin, vielä vuosia. Kreikan voitto vitutti, ja toivon, että ei enää ikipäivänä samalla tavalla pelaava joukkue voita yhtään mitään!!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös