Isi, mitä oli grunge?

  • 89 912
  • 543

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Minä myös. Pearl Jam oli se bändi minulle ja on vieläkin. Ten on edelleen yksi kovimmista debyyttilevyistä mitä maailmaan on putkahtanut. Ensimmäinen(?) single Alive ei kuitenkaan jostain syystä iskenyt juuri lainkaan, eikä iske vieläkään... Levyn muut kipaleet sen sijaan koukuttivat minut lopullisesti. Vs. on myös kerrassaan mainio paketti, mutta sitä seurannut Vitalogy onnistui sitten jo eksyttämään minut.

Onkohan Pearl Jamin MTV Unplugged muuten saatavilla DVD:nä? Siinä nimittäin oli erittäin komea paketti.

Pearl Jam - Black
Pearl Jam - Rats
Alice in Chains - Rooster
Alice in Chains - Would?
 

D4

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, futiksessa Tottenham
Ilmoittaudun joukkoon

Jep, grunge kolahti jo valmiiksi raskaammasta rokista tykästyneeseen parikymppiseen D4:ään kovaa.

Alice in Chains oli ehkä minulle se ykkösbändi, joskaan Soundgarden ja Nivanakaan eivät kaukana olleet. Pearl Jam sen sijaan ei oikein meikäläiseen iskenyt, vaikka levyjä nippu hyllystä toki löytyykin (Ten on oikeastaan ainoa, jota olen enemmälti kuunnellut).

Se kyllä harmittaa, että en ole suurinta osaa suosikeistani nähnyt livenä, ainoana poikkeuksena Soundgarden, joka tuli Helsingissä katsastettua Down on the Upside:n jälkeisellä kiertueella.

Jos muutama pitkäsoittohelmi pitäisi joukosta nostaa, niin alla D4:n "Grunge Albums Top-5".

1. Alice in Chains - Dirt
2. Nirvana - Nevermind
3. Soundgarden - Down on the Upside
4. Soundgarden - Superunknown
5. Stone Temple Pilots - Core
 

Erkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset
Old habits die hard...

Täällä on myös yksi Seattlen soundin ystävä. Itselle Nirvana oli ensimmäinen joka kolahti tosissaan, ja Soundgarden, Pearl Jam ja Alice in Chains seurasivat pian perässä. Samoin Smashing Pumpkinsien ja Holen vanhemmat levyt upposivat aikanaan suht hyvin. Oma suosikkilevy In Utero viihtyy erityisen säännöllisesti soittimessa rämisemässä, sen tietty rosoisuus ja aggressiivisuus viehettää siinä itseäni enemmän kuin Nevermind joka tosin sekin on kyllä loistava levy. Superunknown ja Ten ansaitsevat myös "pakollisen" maininnan tässä yhteydessä.

Sama pännii meikäläistäkin kuin D4:aa, eli live-kokemukset noista yllämainituista ovat surullisen vähissä. Itse asiassa täysin nollissa. Potkin varmaan itseäni ikuisesti päähän erityisesti siitä, etten mennyt Ruirockiin katsomaan Nirvanaa 92. Pearl Jam saisi jyrskäyttää joskus Suomeen keikalle, muuten bändien vähyys "luonnollisen poistuman" takia alkaa tehdä asian turhan vaikeaksi...

Muuten, tuo Guns n' Rosesin raunioiden ja STP-solisti Scott Weilandin ympärille rakennettu poppoo on ottanut käyttöön nimen The Reloaded, ja ilmeisesti ensi vuoden alussa saattaisi yhtyeeltä tulla myös pitkäsoitto markkinoille. Näin MTV:lla. Sen verran hyvä kokoonpano on ainakin paperilla kasassa, että jonkun verran sopii kasata odotuksia herrojen tuotannolle.
 

axe

Jäsen
Slash kieltää puhemiehensä kautta Weilandin virallisen mukanaolon. Ja muutama päivä sitten Weiland vielä jäi ratsiassa kiinni huumausaineiden hallussapidosta (ei sanottu minkä aineiden) ja kaverilla taitaa olla aika pitkä historia niiden kanssa takanaan muutenkin.

Edit: Lisätään tänne nyt että Weiland pidätettiin kokaiinin ja heroiinin hallussapidosta. Syy sille, että poliisit pysäyttivät miehen auton, oli ilman valoja ajaminen.

Mutta on tuo poppoo tuolla kokoonpanolla ainakin pari biisiä levyttänyt leffasoundtrackeille. En muista mikä sen toisen leffan nimi oli, mutta toinen ainakin on Hulk ja sillä biisi "Set Me Free". Hulkin jossakin trailerissa on kuulemma 15 sekunnin pätkä.
 
Viimeksi muokattu:

yyz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Team Korak, Tapanilan Erä
Grungeland forever

Oi Grunge Grunge!

Kylläpä olikin mukava taas lukea juttuja tuosta yhdestä Amerikkalaisen musiikin kulta-ajasta.
Itselleni ko. musiikkityyli kolahti aika hulppeasti, joskin on myönnettävä, että Nirvanaa en pitänyt juuri minään. Enkä pidä vieläkään.
Tunnustan toki yhtyeen musiikillisen merkityksen, mutta henkilökohtaisesti ei Nirvana meikäläiselle avautunut missään vaiheessa.

Näin jälkikäteen olenkin monasti funtsinut Dave Grohlin roolia ko. yhtyeessä. Mies tekee tänäpäivänä Foo Fighters orkesterinsa kanssa NIIN loistavia rock-biisejä, että mieleen ei voi olla livahtamatta ilkeä ajatus siitä, että oliko Nirvanan todellinen biisinero sittenkään Curt...

No, oli miten oli, allekirjoittaneelle grungen pyhä kolminaisuus oli (ja on edelleen) Soundgarden, Pearl Jam ja Alice In Chains. Näistä varsinkin Soungardenin "Badmotorfinger" albumi ja erityisesti "Outshined" kappale tuo paljon mukavia muistoja mieleen. Se rutisi niin että paikat meinas lähteä hampaista.

Pearl Jamin "Ten" on sitten taas oman aikansa klassikko. Loistavan "raikasta" mutta samalla ah, niin ihanan raskasta ja kantaaottavaa, ja vielä radioystävällista kamaa.
Toisaalta Alice In Chainsin "Singles" -elokuvan soundtrackiltä löytyvä "Would?" -biisi on ehkä yksi hienoimmista kappaleista, mitä Seattlesta on koskaan tullut.

Muita aikansa hienoja yhtyeitä (tai ko orkestereista kehittyneitä) oli täälläkin mainitut Stone Temple Pilots, Mother Love Bone, Mad Season, Screaming Trees, Green River, Temple Of The Dog ja Pearl Jamin sivuprojekti Brad.

Onneksi kuulun siihen ikäpolveen jolla on ollut mahdollisuus nähdä livenä kaikki grungen kuninkaat vieläpä niiden ollessa elinvoimaisimmillaan. (Nirvanaa en ole nähnyt, mutta kuten ylhäällä totesin, ei orkesteri meikäläiselle kolissutkaan). Parhaimpina vetoina on mieleen jäänyt AIC ja STP Tavastialla ja Soundgarden ja Pearl Jam jäähallissa.

Grungen valtakaudella myös toisenlainen "vaihtoehtomusiikki" nosti päätään ja teki ainakin minuun suuren vaikutuksen. En osaa antaa tälle tyylisuunnalle sen ihmeellisempää nimeä, mutta sen parhaimpana esimerkkinä voisi toimia vaikka loistava King's X. Muita mainittavia saman tyylisuunnan edustajia oli mm. Primus, Galactic Cowboys ja Awful Truth.

Summa summarum: 90-luvun taite ja sen alkupuolisko oli todellista Amerikkalaisen musiikin juhlaa. Ja monet tämän päivän suosituista orkestereista saavat kyllä kumartaa syvään noille Seattlen pioneereille. Toisaalta se kuinka syvään nämä Seattlen pioneerit saavat kumartaa esim. Black Sabbathin suuntaan onkin sitten jo toinen juttu...

edit: typo
 

D4

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, futiksessa Tottenham
Re: Grungeland forever

Viestin lähetti yyz

Toisaalta Alice In Chainsin "Singles" -elokuvan soundtrackiltä löytyvä "Would?" -biisi on ehkä yksi hienoimmista kappaleista, mitä Seattlesta on koskaan tullut.

Jep, "Would?" on nimenomaan SE biisi, jonka minä voimakkaimmin yhdistän omaan grunge-faniuteeni. En oikeastaan ole edes koskaan pystynyt hahmottamaan, mikä tuosta biisistä tekee niin hyvän. Loppujen lopuksihan biisissä ei ole mitään erityisen mieleenjäävää kitarakomppia, kertosäettä, tms., mutta se jonkinlainen melankolisuus ja Laynen laulu saavat kerta kaikkiaan kylmät väreet selkäpiihin...

D4:n Dirt-levy on muuten niin naarmuilla, nimenomaan Would?:n kohdalta, että cd-soitin ei suostu enää sitä kunnolla toistamaan. Tämä osaltaan kertonee ko. levyn käyttöasteesta... Pitäisikin käydä levykaupassa hankkimassa ensimmäistä kertaa (tahallaan) levy, joka jo hyllystä löytyy...


Summa summarum: 90-luvun taite ja sen alkupuolisko oli todellista Amerikkalaisen musiikin juhlaa. Ja monet tämän päivän suosituista orkestereista saavat kyllä kumartaa syvään noille Seattlen pioneereille. Toisaalta se kuinka syvään nämä Seattlen pioneerit saavat kumartaa esim. Black Sabbathin suuntaan onkin sitten jo toinen juttu...

Amen to that! Black Sabbath on kuitenkin D4:n silmissä rokin historian merkittävin, ja paras, bändi!


"Just take a look around you what do you see?
Pain, suffering and misery.
It's not the way that the world was (planned/meant).
It's a pity you don't understand.
Killing yourself to live.
Killing yourself to live."
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Meikäläinen laittoi eilen illalla Pearl Jamin "Vs" levyn soimaan ja hyvältähän tuo edelleen kuulosti...Animal, Go, Rearviewmirror sekä allekirjoittaneen mielestä PJ:n parhaimpiin kuuluva biisi Leash. Ah, mahtavaa...

Ja tuosta AIC:n "Would?" kappaleesta ei kyllä voi muuta sanoa kuin että hipoo täydellisyyttä. Toimii kerta toisensa jälkeen...
 

axe

Jäsen
Tässä ketjussa asiaa sivuttiin vaikkei grungesta enää kyse olekaan. Scott Weiland on nyt sitten virallisesti ex-Gunnarien-miinus-Axl bändin jäsen, kun nyt myös Slash on antanut virallisen hyväksyntänsä. The Project muuttui ensin Reloadediksi ja lopullinen nimi kai nyt sitten on Velvet Revolver (yhteydet Guns N' Rosesiin nimessä kai aika selkeät).

Pink Floyd -cover "Money" on Italian Job -leffan soundtrackillä ja alkuperäismusaa "Set Me Free" on Hulkin soundtrackillä. Set Me Free on tuolla jossain impattavissa ja on ihan mukavaa peruskitarariffirokkia. Pysyy täällä päässä ainakin Winampissa selkeesti uutta Metallicaa enemmän.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Näissä viesteissä on jo kaikki aika lailla sanottu mutta haluaisin itse vielä suositella erästä täällä sivuttua aihetta - Jerry Cantrellin "Degradation trip"-levyä...sen vihreäkantisen normaaliversion saa varmasti nääs jo kympin pintaan. Mulle se kuulostaa vielä paljon paremmalta kuin "Boggy Depot", ainakin Jerry on vokalistina mennyt vielä paljon eteenpäin ja rohkaistunut...ja onhan siinä melkoinen trio muutenkin kasassa kun on Bordin rummuissa ja Trujillo bassossa.

Cantrellilla tuntuu olevan nyt vaikka minkälaista projektia päällä, ei lopu hommat mieheltä kesken.

Soundgardenin "Superunknown" on kyllä valtavan hieno levy, täällä mainituista "grungelevyistä" paras, mutta näin vuosien mittaan on löytänyt aina uutta vanhemmistakin tuotoksista - biisit esim. "Fopp"-levyllä olivat suoraviivaisempia mutta ei puuttunut energiaa...mahtavaa mättöä.

Omistamistani bootlegeistä paras on varmaan Ranskassa vuonna '94 vedetty setti.

Onko jengi täällä muuten kuullut Tom Morellon, Layne Staleyn ja kumppanien superkokoonpanoa, tekivät uuden sovituksen Pink Floydin "Another brick on the wall pt 2":sta?
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti Everton
Sick Thing Int. oli varmaankin yksi suomalaisen indierokin suurimpia toivoja tuossa 90-luvun puolenvälin kantturoilla yhdessä Penniless People of Bulgarian kanssa. Bändi pääsi muistaakseni jo yhden omakustannesinkun jälkeen Pokolle.
Nimensä Penniless :ksi lyhentänyt bändi on muuten vieläkin voimissaan. Itse asiassa jätkiltä ilmestyy levy näinä päivinä, olen kuullut jo levyn ja kyllä se ihan kuunneltava on tosin Anola on mielestäni parempi. Jätkillä on levynjulkaisukeikka perjantaina Porissa.
 

rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio
Kas, kun ei ole kukaan maininnut sanallakaan noita Kalifornian mainioita hippilöitä eli Blind Melonia, jonka nokkamies Shannon Hoon lukeutuu myös näihin poisnukkuneisiin vokalisteihin (hitto, niitä on muuten paljon). On kyllä hieno bändi tuo, ja etenkin Hoonin kuoleman jälkeen ulos ruutattu Nico -ep on mielestäni eri mainio tekele. Tosin myönnettävä on, että bändin lyhyehköön levytysuraan mahtuu myös hieman sitä keskinkertaisempaa osastoa.

Sananen vielä vähemmälle huomiolle jääneestä Mad Seasonista. Hieman rauhallisemman puoleista musakkia vääntäneessä proggiksessahan vaikuttivat mm. Layne Staley ja Mike McCready (vai oliko se sittenkin Stone?) ja levykkeensä Above kuuluu helposti aikakauden helmiin. Etenkin biisit River of Deceit ja oboetaustainen Long Gone Days toimivat tautisen hyvin, enkä muistakaan kappaleistaan ole valittamista löydänyt. Rankkaan tämän levyn helposti ainakin skenen toisen suuren projektibändin eli Temple of the Dogin tuotoksen edelle.
 

pygmalion

Jäsen
Onpas hieno viestiketju, virtuaalinen hatunnosto aiheen keksijälle, hih...


Viestin lähetti rapster
Kas, kun ei ole kukaan maininnut sanallakaan noita Kalifornian mainioita hippilöitä eli Blind Melonia, jonka nokkamies Shannon Hoon lukeutuu myös näihin poisnukkuneisiin vokalisteihin (hitto, niitä on muuten paljon)...

Kyllä, yläkerran orkesterissa on turhan paljon tämän tyylisuunnan vokalisteja - vieläpä erittäin hyviä hoilaajia. Itse kuuntelin juuri viime viikolla Blind Melonin "Soup"-levyä. Todella upea, ja harmittavan aliarvostettu tuotos. En silti sijoittaisi Blind Melonia suoranaisesti grunge-orkesterien monilukuiseen joukkoon. Yhtye ratsasti toki samalla aallonharjalla kuin Seattlen suuruudet, mutta musiikillinen anti oli nähdäkseni jokseenkin erilaista. Mutta väliäkös tuolla, hienoa musiikkia joka tapauksessa.


Sananen vielä vähemmälle huomiolle jääneestä Mad Seasonista. Hieman rauhallisemman puoleista musakkia vääntäneessä proggiksessahan vaikuttivat mm. Layne Staley ja Mike McCready (vai oliko se sittenkin Stone?) ja levykkeensä Above kuuluu helposti aikakauden helmiin.

Tässäpä on levy, joka on osoittanut ainakin minulle suuruutensa lopullisesti vasta grunge-vuosien jälkeen. Julkaisuajankohtanaan seesteinen ja hieman epätasainen levy taisi jäädä liian helposti mm. AIC:n "Dirtin" jalkoihin. Nyt kun ei tarvitse enää odotella Layne Staleyn uusia levyjä, kuuntelee tätäkin varsin mielellään. Joukossa on muutama todellinen helmi ja Mike McCreadyn loistokasta kitarointia on helppoa arvostaa millä tahansa levyllä.

Siitä olen kyllä eri mieltä, että "Above" peittoaisi Temple of the Dogin levyn... Onko kukaan muuten saanut kuultavakseen Chris Cornellin ja Pearl Jamin poikien loppuvuodesta toteutunutta live-reunionia? Äijät esittivät käsittääkseni PJ:n akustisella keikalla myös TotD:n viisuja.

Ja koska pääsimme näin tukevaa aasinsiltaa pitkin Pearl Jamiin todettakoon vielä eräs seikka. Jos joku haluaa hakea pientä jälkilämpöä vuosikymmenen takaiseen huumaan, suosittelen tähän tarkoitukseen Pearl Jamin tuoretta B-puolien, harvinaisuuksien ja muiden kummallisuuksien kokoelmaa "Lost Dogs". Mikäli ko. orkesterin muotokieli ns. koskettaa, ei tätä levyä kannata missata. Tarjolla on hienoja pläjäyksiä takavuosilta, ja hyvä kuva kunnioitettavalla tavalla "aikuistuneesta", oman juttunsa löytäneestä yhtyeestä.

Myös tämän ketjun avaamisen aikoihin ilmestynyt "Riot Act" on ehdottomasti tutustumisen arvoista soitantaa - vaikka ei grungesta olisi piitannut pätkääkään. Ja pahimmin sydämensä aikoinaan menettäneet käyvät tietysti hakemassa kotimaisistakin levykaupoista löytyviä PJ:n live-julkaisuja viime vuoden kiertueelta. Orkesterihan kulkaisi jälleen kaikki Jenkki- ja Aussikiertueen keikat "virallisina bootlegeina".
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Temple Of The Dogin levy on suorastaan erinomainen. Kaikki hoitavat osuutensa hyvin, mutta onhan levy pitkälti osoitus Chris Cornellin taidoista niin laulajana kuin säveltäjänäkin. Oma suosikkini ko. levyltä on kuitenkin Gossardin ja Amentin käsialaa eli Pushin Forward Back. Biisissä huomaa, kuinka loistava ääni Cornellilla on. Säkeistön melodia on yksinkertaisesti kaunis.

Alice In Chains on grunge bändeistä (ja kaikista muistakin) se, joka on tehnyt minuun suurimman vaikutuksen. Jos haluaa kuunnella jotain kaunista, löytyy esim. Down In A Hole. Jos haluaa räimettä, on tarjolla esim. We Die Young.

Soundgarden on grunge listallani kakkosena. Cornell on Jerry Cantrellin ohella yksi parhaimmista rock-säveltäjistä. Ja sitten on tietenkin se ääni.

Olisi hienoa, jos Cornell ja Cantrell tekisivät edes yhden levyn yhdessä.
 

pygmalion

Jäsen
Viestin lähetti clayman
Temple Of The Dogin levy on suorastaan erinomainen. Kaikki hoitavat osuutensa hyvin, mutta onhan levy pitkälti osoitus Chris Cornellin taidoista niin laulajana kuin säveltäjänäkin. Oma suosikkini ko. levyltä on kuitenkin Gossardin ja Amentin käsialaa eli Pushin Forward Back. Biisissä huomaa, kuinka loistava ääni Cornellilla on. Säkeistön melodia on yksinkertaisesti kaunis.

Tuon voisin allekirjoittaa lähes tuollaisenaan. Itse en vain pysty nimeämään yhtä suosikkia kokonaisuudessaan upealta levyltä. Anyway, tulipa tässä mieleeni, että edellisessä viestissä mainostamaltani Pearl Jamin kokoelmalta löytyy vaihtoehtoinen versio Temple of the Dogin levyttämästä "Times of Trouble" -viisusta. Kyseessä on akustinen variaatio Jeff Amentin(?) sävellyksestä Eddie Vedderin erilaisella sanoituksella. Mielenkiintoista kuultavaa.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Kuka olikaan grungeguru?

Niin, itselläni oli takavuosina risaiset farkut, tennarit, "kurt cobain-tukka" sekä kuuntelin Nirvanaa. Olinko siis Mr Grunge?

Täältä tähän
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yksi levy, jota tässä ketjussa ei vielä näköjään ole mainittu, tarttui käsiini viime syksynä tavaratalon musiikkiosaston alennuslaarista kolmella eurolla: Grant Lee Buffalo - Fuzzy . 90-luvun alkupuolella tuolta levyltä pyöri videoita MTV:llä ja silloin jo pidin niistä biiseistä, mutta levy jäi jostain syystä hankkimatta. Nyt se on eksynyt soittimeen todella usein ja suosittelen muillekin vaikkei ehkä ihan "aidointa" grungea olekaan tyyliin Pearl Jam, Soundgarden tai Alice in Chains (mutta toki yhtä paljon kuin joku Nirvana oli).
 

TommyT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sen verran kannan korteani kekoon, että ei kaikki grungesta ole ihan nuorimpienkaan korvien ohi mennyt, vaikka elämmekin näitä räppipoppihippareiden luvattuja aikoja.

Nimittäin Smells Like Teen Spirit tuntuu jytäävän edelleen, olen parilla dj-keikalla sen tuossa viime aikoina skulannut. Juurikin vähän aikaa sitten kokonainen salillinen 17-18 -vuotiaita ymmärsi ryhtyä asianmukaiseen riehumiseen biisin pärähtäessä soimaan heti seanpaulien sun muiden jälkeen.

-TommyT-
 

RB

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kyllähän grunge genrenä varmaan meikäläisellekin eniten nostaa kylmiä väreitä pintaan, on siellä niin hienoja bändejä ollut ja on vieläkin.

Ykkönen itselleni on aina ollut Pearl Jam (eiks ne jumalauta voi joskus tulla Suomeen?), mutta jotenkin sana GRUNGE henkilöityy/bändittyy minulle Alice In Chainsiin. Ehkä ne laulutyylit, ehkä se tietynlainen räkäisyys. Nirvanaa kuuntelin kaikista ensimmäiseksi, mutta jotenkin en osaa ajatella Nirvanaa kuuluvaksi koko grunge-osastoon, vaikka siitähän se koko homma jokseenkin lähti (?). Soundgardenista diggaan, mutta ei ole ikinä älyttömästi iskenyt, tosin Superunknown hieno levy.

No, Nirvanan diggailun ohella (eli joskus Nevermindin ilmestymisen jälkeen) näin myöhemmin MTV:n unplugged- ohjelman muistaakseni nelosella, jossa esiintyi Pearl Jam. Se oli menoa se. State of Love And Trustin innoittamana ostin sitten Singles-leffan soundtrackin, jossa oli taas mukana AIC:n Would?. Ten on edelleen yksi parhaista levyistä, mitä olen kuullut, kuten myös Dirt. Täytyy kyllä sanoa, että mielestäni yleensä parhaan debyyttilevyn tittelin vie GN'R Appetite For Destruction- platallaan.

No, biiseistä sen verran että parhaat Pearl Jam- biisit: Black, Jeremy, RVM, Immortality, State of Love.., Betterman, Given To Fly,
Dissident. Niinkuin täällä joku jo sanoi uusimmasta Riot Act-levystä, yhdyn ylistämään tätä levyä. Myös edellinen Binaural putosi hyvin, vaikka hieman rauhallisempaa. Grievance aivan mahtava biisi.

Ihme mesta Seattle, eikös Jimi Hendrix ole myös sieltä?!
 
Itselläni Pearl Jam kolahti 90-luvun alussa eikä paluuta ole ollut sen jälkeen. Mukana tulivat myös Alice In Chains ja Stone Temple Pilots.

Parasta tuotantoa kokonaisuutena Pearl Jamilta edustaa mielestäni VS., tosin kaikilla muilla levyilläkin on uskomattomia kappaleita; Jeremy (+video, ohmygod), Alive, Betterman,... listaa voisi jatkaa. Uudemmasta (ja rauhallisemmasta) tuotannosta varsinkin Light Years on mainitsemisen arvoinen. Satuin hankkimaan itselleni myös PJ:n Lontoon keikan livetaltioinnin. Kaksi levyä parasta Pearl Jamia.

Alice In Chainsin paras levy on Dirt; uskomattoman ankea ja synkkä mutta helvetin hyvä levy. Kuka voi kuunnella Down In A Holen niin ettei edes silmäkulma kostu...? Myös Jar Of Flies/Sap on aivan loistava tuplapaketti puoliakustista musisointia, plussana vielä yhteistyö Mudhoneyn ja Soundgardenin kanssa ko. levyllä (Sap).

Stone Temple Pilots on tehnyt mielestäni kautta aikojen parhaimman 1. levyn. Naked Sunday vie jalat alta aina sen kuullessani.

Nirvanaa en ole varsinaisesti kuunnellut, Soundgardenia kylläkin. Grungebändeistä on onneksi tullut muutakin hyvää; Dave Grohl on rumpalina ja musiikintekijänä yleensäkin vertaansa vailla, Chris Cornell on saanut jatkaa laulamista persoonallisella äänellä Audioslavessa, AIC:n, PJ:n ja STP:n pojat pistivat vieroitushoidossa tuskansa yhteen ja syntyi levyllinen musiikkia Mad Season -nimellä ja kukapa asiaan perehtynyt voi unohtaa Temple Of The Dogin levyä....

Korjatkaa jos olen väärässä mutta eikös Mother Love Bone aloittanut grungen eikä Nirvana, kuten yleisesti luullaan...?
 

pygmalion

Jäsen
Viestin lähetti MouseInTheHouse
Korjatkaa jos olen väärässä mutta eikös Mother Love Bone aloittanut grungen eikä Nirvana, kuten yleisesti luullaan...?

Ei kai mukään yksittäinen bändi sinänsä aloittanut tietoisesti, tai edes tahattomasti, grunge-liikettä. Itse vouhotus lähti liikkeelle varmaankin jostain aivan muualta kuin muusikoiden piiristä. Mutta jos ajatellaan sitä yleistä mielikuvaa, joka grunge-musiikkiin liitetään, rohkenen arvella, ettei Mother Love Bone välttämättä sovi kovin hyvin siihen karsinaan. Vaikka tulevia Pearl Jam -musikantteja riveissä olikin, musiikki oli ehkä enemmän kallellaan vielä 1980-luvun suuntaan. Niin tai näin, hienoa soitantaa täysin riippumatta tyylilajin nimestä.

Mouselle vielä sellainen huomio, että jos mainitsemasi PJ:n Lontoo-live (vuosimallia 2000?) kolahti, kannattaa ehdottomasti tutustua myös viime vuoden kiertueelta julkaistuihin tallenteisiin. Euroopassakin on aivan normaalissa levityksessä muutamia valikoituja(?) helmiä jenkkikiertueelta. Esim. viime keväänä nauhoitettu Penn State -keikka on aivan käsittämättömän hieno kuuntelukokemus asianharrastajalle - siinä on parhautta jo kolmen levyn verran...
 
Viestin lähetti pygmalion
Mouselle vielä sellainen huomio, että jos mainitsemasi PJ:n Lontoo-live (vuosimallia 2000?) kolahti, kannattaa ehdottomasti tutustua myös viime vuoden kiertueelta julkaistuihin tallenteisiin. Euroopassakin on aivan normaalissa levityksessä muutamia valikoituja(?) helmiä jenkkikiertueelta. Esim. viime keväänä nauhoitettu Penn State -keikka on aivan käsittämättömän hieno kuuntelukokemus asianharrastajalle - siinä on parhautta jo kolmen levyn verran...

Omistamani live-levy on juuri vuodelta 2000. Valintavaihtoehtoja oli monia mutta sanotaanko nyt sitten näin että naisen vaistolla osasin valita kuulemma valikoiman parhaan. Näin ainakin miespuoliset ystäväni väittävät.

Onko mainitsemallasi Penn State- keikan taltioinnilla muuta nimeä millä sitä voisi hakea vai kuuluuko sekin tälläiseen ns. useamman live-taltioinnin sarjaan. Oletan että ko. paketti on pahvikuorissa...? (ainoa miinus PJ:lle; levyt kun eivät säily parhaiten pahvikuorissa, naarmujakin tulee tavallista enemmän...)
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Viestin lähetti MouseInTheHouse
Stone Temple Pilots on tehnyt mielestäni kautta aikojen parhaimman 1. levyn. Naked Sunday vie jalat alta aina sen kuullessani.

Nirvanaa en ole varsinaisesti kuunnellut, Soundgardenia kylläkin. Grungebändeistä on onneksi tullut muutakin hyvää; Dave Grohl on rumpalina ja musiikintekijänä yleensäkin vertaansa vailla,

Yhtään dissaamatta Stone Temple Pilotsia - ma rakastan sitä yhtyettä, tulee mieleen kuitenkin 3 kovempaa ykköslevyä - Led Zeppelinin, Black Sabbathin ja Van Halenin ensimmäiset levyt.

Jep, Dave Grohl oli silloin aikanaan se syy miksi Nirvana sai hyvän levysopparin, tämä miehet signeerannut kaveri kertoi myöhemmin kiinnittäneensä huomion Cobainin biisinkirjoituksen sijaan nimenomaan Grohlin kannutteluun...
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hienoja nimiä. Hyviä tunnelmia tulee jo pelkästään ketjun lukemisesta... Vedderin ääni ensimmäisellä kuuntelulla, samoin Chris Cornellin. Lissu kahleissa. Weiland-rassukka. Cobain & Courtney. Melissa Auf der Maur. Smashing Pumpkins?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös