Ohi on 31.
Ensimmäisessä viestissäni tähän ketjuun purin hieman tuntojani, ja kerroin miten armeija-aika oli edennyt ensimmäisen kolmen viikon aikana. Jo tuolloin oli lähtenyt liikkeelle prosessi, joka johti viime torstaina siihen, että minut siirrettiin nostoväen II luokkaan, eli toisin sanoen palveluskelpoisuuteni muuttui C:ksi. Vapautettu palveluksesta rauhan aikana, siis.
Koko homma lähti liikkeelle siitä, että kerroin varuskunnan lääkärille, mikä tilanne on astmani suhteen, ja miten se vaikuttaa motivaatioon ja ns. vitutuskäyrään. Samoin kerroin siitä, miten seitsemisen vuotta omillaan asuneen on hiukan vaikea sopeutua elämään 24 tuntia vuorokaudessa vähintään kahdeksan ihmisen seurassa. Ja näistä suurin osa oli kahdeksan vuotta nuorempia, joten puheenaiheissa ja kiinnostuksenkohteissa oli hieman eroja, vaikka suht fiksuja kersoja ovatkin.
Tuon lääkärin kanssa jutustelun jälkeen minulle määrättiin vapautus marssi-, taistelu- ja liikuntakoulutuksesta, ja tilattiin aika Tilkan keskussotilassairaalasta. Tilkan reissu tuli ajankohtaiseksi toissa viikon torstaina, joten sotilasvakuutuskin jäi antamatta, koska sairaalareissu aiheutti pienen kalenteriristiriidan. Tilkan psykiatri (kyllä, antenniosaston kautta tähän on tultu) kirjoitti diagnoosinsa, jonka loppulauselma meni ulkomuistista jotensakin: "Psykiatrinen tila sinänsä ei anna aihetta C-luokitukselle, mutta yhdistettynä perussairauteen (astma) ja ikään, suositan siirtoa C-luokkaan". Tämän jälkeen olo helpotti huomattavasti, koska alkoi näyttää todennäköiseltä, että armeija-aikani jää lyhyeksi.
Viime viikon tiistaina VMTL x 12 oli kulunut loppuun, ja piipahdin taas lääkärin juttusilla. Hän luki Tilkasta tulleen diagnoosin, ja kirjoitti loppuviikoksi vapautuksen kaikesta palveluksesta (johon sitten kävin hakemassa lisäyksen "saa osallistua päivystykseen tms., saa käydä sotilaskodissa", koska eivät minun hermoni kestä edes yhden päivän toimettomana tuvassa makoilua). Pari päivää toimin päivystäjänä, koska lähes koko muu komppania oli taisteluleirillä. Viime torstaina sitten oli sairaantarkastuskomission kokous, jossa palveluskelpoisuuteni lopulta muuttui, ja varusteiden luovutuksen jälkeen pääsin kävelemään portista ulos siviilimiehenä.
Mitä sitten jäi käteen? Kokemus oli joiltain osin yllättävän positiivinen. Kouluttajien ja varusmiesjohtajien käytös ja suhtautuminen olivat lähes kautta linjan yllättävän asiallista. Itse en joutunut kokemaan minkäänlaista epäasiallista kohtelua. Tästä syystä ennen lähtöäni kiitin kädestä pitäen komppanianpäällikköä ja paria muuta kouluttajaa, jotka paikalla sattuivat olemaan.
Yleisesti koko touhu vaikuttaa mielestäni naurettavalta. Kuten taisin jo aiemmin jossain sanoa: miljoonia poltetaan savuna ilmaan, ja tärkein asia koko touhussa tuntuu olevan se, että pikkupojat oppivat komentelemaan toisiaan. Ei minulla tuon kasarmikäyttäytymisen ja kurin kanssa ollut mitään ongelmia, mutta helvetin naurettavalta se touhu silti tuntui, vaikka jätetään huomioon ottamatta oma näkemykseni ihmisten tappamisesta valtioiden välisten erimielisyyksien ratkaisemiseksi.
Muuta, pienimuotoisempaa:
-Rynnäkkökivääri on yksinkertaisen nerokas vekotin. Ja ampumataitonikin ehti hieman parantua, vaikka aika heikko se lopulta on.
-Taisteluvyö sen sijaan on yksinkertaisen raivostuttava asuste, varsinkin kastuessaan.
-Sissiteltta on liian pieni yli 180-senttiselle, varsinkin oven vieressä nukuttaessa. Kipinävahdit polkevat jokainen vuorollaan jalkojen päälle, jos ne erehtyy suoristamaan.
Ja kyllä, jäi sieltä hauskojakin muistoja mieleen, varsinkin eräästä luutnantista joka pariin otteeseen yritti saada minut häkeltymään, tosin melko heikolla menestyksellä.
Huomenna sitten töihin. Olen helpottunut, ja tunnen, että pääsen tekemään jotain, josta on hyötyä paitsi minulle, myös muulle yhteiskunnalle aivan toisella tavoin kuin siitä, että minä pyörin palvelustovereiden jaloissa ja vaivana.
Siinäpä se.
Terveisin lentosotamies Andrej, nostoväen II luokka.