HPK kauteen 2011–2012

  • 367 191
  • 962

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Saa nähdä tosiaan millainen kausi on tulossa kun Laakkonenkin valitteli, että Alkon kassalla on papereita pyydetty. No, mikäs siinä, brenkkua jätkille.
 

Ralph

Jäsen
Ykkösketjun laidalle toivoisin Colin McDonaldia. Rightin laituri, oikean laidan laituri. 26-vuotias amerikkalainen on pelannut viime vuodet AHL:ssä. Viime kaudella täysissä 80 ottelussa 42 maalia ja 16 syöttöpistettä. Eli maalintekijää kun haetaan, yli joka toisessa pelissä maaleja tehnyt laituri voi olla hyvä. Liigassa sama olisi yli 30 maalia ja Puustinen teki 26. McDonaldin ura ei ole NHL:ssä avautunut edes heikoimmassa eli Edmontonissa joten kiinnostusta voisi olla Eurooppaan. Pääsi toissakaudella yrittämään jumbo-Edmontoniin kahden ottelun verran ja tekikin maalin. Hintapyynnöstä ei sitten olekaan tietoa.

EDIT: Ainakin minun korvaan Janne Laakkonen - Marek Zagrapan - Colin McDonald kuulostaisi kovalta ykkösketjulta SM-Liigaan. Sitten viimeisenä laiturihankintana (ei Puustisen vaan Saulietisin korvaaja) joku left-laituri, joka on lähes täydellinen puolustava laituri ja kakkosketjuksi: xxx - Alex Leavitt - Scott Barney. Muuten Niko Nieminen mutta kolme rightia on liikaa, varsinkin kun alaketjuissa ei olisi yhtään rightin laituria.
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Oli taas ihan pakko etsiä noita ulkomaalaisia pelaajia tuolta hieman alemmista liigoista. Turhaahan tämä on ja ketään tuskin kiinnostaa, siitä huolimatta on pakko ne nimet tänne heittää. Tässä saattaisi olla halvalla melko hyvää. Todennäköisesti siis halvalla.

Puolustukseen: Ric Jackman, Scott Hotham, Andy Delmore
Laitoihin: Carsen Germyn, Kyle Wanvig, Pierre Dagenais, Cory Pecker, Pierre-Luc Sleigher
Keskelle: Alex Leavitt, Brent Kelly, Dion Knelsen, Jason Guerriero


Näistä lähes jokainen on osoittanut kykynsä ylemmissä sarjoissa, mutta pelaavat siitä huolimatta tällä hetkellä heikommissa liigoissa. Olisiko tässä eräänlainen valttikortti HPK:lle, kun Tsekeistä ei enään vahvistuksia kuulu. Toki näihin kavereihin liittyy valtava riski, miksi pelaavat alemalla sarjatasolla? Guerriero ja Dagenais ovat SM-Liigassa jo esiintyneet, mutta en tahdo muistaa olivatko vahvistuksia.

Näistä en oikeastaan ottaisi muita kuin Alex Leavittin tai Dion Knelsenin (vaikka on hieman lyhyt). Niin joo ja Hothamin, mutta Van Ballegooie on parempi.

Laitetaan nyt vielä KHL "scouttauskin" tähän samaan, kun kukaan ei ole vielä kirjottanut mitään mun jälkeen. Anti oli tosin aika laiha, kun koitti löytää pelaajia, jotka ei ole selkeästi liian isolla hintalapulla varustettuja:

Niklas Persson: Kakkossentteri nro 2?
Marek Zagrapan: Ykkössentteri nro 2?

Nimimerkin Avaro huutoon on vastattu, sinulla ei siis ainakaan ole oikeutta valittaa :)
 

J.Petke

Jäsen
Jos kaikki menee nappiin niin tässä voi tulla lisää uutisia lähiaikoina.

Zagrapaniakaan ei oltaisi saatu jos ei olisi osattu olla oikeassa kohdassa hiljaa.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Jos kaikki menee nappiin niin tässä voi tulla lisää uutisia lähiaikoina.

Zagrapaniakaan ei oltaisi saatu jos ei olisi osattu olla oikeassa kohdassa hiljaa.

Se saa Pirneksen ketä huutaa HEP? Mikäs siinä, positiiviset fiilikset tästä hankinnasta. Pitänee käydä ennen juhannusta hieman katselemassa saunapuita kuivumaan.
 

Ralph

Jäsen
Ainakin minun korvaan Janne Laakkonen - Marek Zagrapan - Colin McDonald kuulostaisi kovalta ykkösketjulta SM-Liigaan. Sitten viimeisenä laiturihankintana (ei Puustisen vaan Saulietisin korvaaja) joku left-laituri, joka on lähes täydellinen puolustava laituri ja kakkosketjuksi: xxx - Alex Leavitt - Scott Barney. Muuten Niko Nieminen mutta kolme rightia on liikaa, varsinkin kun alaketjuissa ei olisi yhtään rightin laituria.

Nyt kun slaavilaiseen fiilikseen päästiin niin antaa mennä vaan. Katselin jotain tshekkiläistä puolustavaa laituria ja silmiin pisti Vaclav Nedorost. En tiedä onko laituri tai edes puolustava mutta voipi ollakin.

Myös Colin McDonaldista löytyy tilastoja.

Janne Laakkonen - Marek Zagrapan - Colin McDonald
Vaclav Nedorost - Alex Leavitt - Scott Barney
Janne Kolehmainen - Arsi Piispanen - Niko Nieminen
Jaakko Turtiainen - Tuukka Pulliainen - Juuso Honka


Olisi kivaa.
 

Ralph

Jäsen
Itseäni kun jaksaa nämä pelaajien numerotkin aina kiinnostaa, niin kerrottakoon että Alex Leavitt on saanut viimeksi Armands Berzinsillä käytössä olleen numeron eli Leavitt pelaa numerolla 12. Ossi-Petteri Grönholmille numero 15 jota ainakin Antti Kauppila käytti pari vuotta sitten, jos edes ikinä liigassa pelasi.

Marek Zagrapanista löytyi kuvia, erityisesti numero 8 (Porseland) ja 21 (Laamanen) mutta myös numeroilla 27 ja 23 joten eiköhän jotain sellaista tule.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Moni olisi tosiaan ollut valmis Ässiinkin kaverin ottamaan (vaikkei ollut edes tietoa oliko Ässät ylipäätään hänestä kiinnostunut), vaikka mies on toki aivan katsomaton kortti.. toisaalta riittääkin minusta että Ässillä on jo yksi katsomaton kortti

Mutta tämä että Zagrapan päätyikin Kerhoon on minun henkilökohtaisessa ykseydessäni oikein mainio asia. Eittämättä kuitenkin mielenkiintoinen kaveri kyseessä, näin ainakin voinemme etukäteen uskoa..
 

Topnaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho ja Kulman Pojat
Ensinnäkin, tervetuloa Zagrapan! Todella Kerhomainen hankinta, hienoa työtä. Näin se HPK hankkii pelaajia, kaksi edellis kautta hieman huonommin mutta kuitenkin huikea potentiaali ja Kerhoon vaan ykkössyömähampaaksi. Eliteprospects - sivusto kuvaa häntä nopeaksi, varustettuna hyvällä kiihtyvyydellä ja tasapainolla. Erittäin nopeaälyinen, ratkaisee tiukatkin tilanteet nopeasti. Tietää tarkalleen missä joukkuekaverit ovat. Luova ja todella taitava pelinrakentaja hyvällä rannelaukauksella. Todella lahjakas kaveri loistavalla pelikäsityksellä. Kaiken lisäksi vielä ykköskierroksen varaus, voiko paljoa enempää toivoa puolityhjän kassan omaavalta seuralta? Huikeaaa...

Avarolta hyviä pointteja, aika pitkälti samalla linjalla olen. Itse kasaisin kärkiketjut malliin Laakkonen - Zagrapan - Nieminen ja X - Leavitt - Barney. Nieminen on hyvä tekemään tilaa ja antamaan tuolle huikean taitavalle kaksikolle kiekollista roolia ja vapautta hyökkäyspäässä. Tuossa ketjussa Nieminenkin tulee iskemään ainakin 15 häkkiä. Kakkosketjussa sitten Kanukki-tutkapari ja tuohon se Puustisen "korvaaja", joka hoitaa kahdensuunnan peliä hyvin ja antaa tuolle kaksikolle kiekollista vapautta, varsinkin Leavittille. Voisi muuten kasata tähän kanadalaisväritteisen ketjun, ei olisi ollenkaan pahasta. Tosiaan, Luomalan kanssa ollaan kuulemma neuvoteltu.

Laakkonen - Zagrapan - Nieminen
XXX - Leavitt - Barney
Kolehmainen - Piispanen - Roppo / XXX
Turtiainen - Pulliainen - Honka

Myös Paajaselle ja Rautiaiselle jossain vaiheessa kautta mahdollisuus näyttää.
 

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Nonni nyt alkaa olemaan joukkue laituria vaille kasassa ja täytyy kyllä pohtia tuota laituria.. Aiemmin esitetty Colin McDonald saattaa kiinnostaa vielä P-Amerikan puolella aika paljon juurikin tuon maalimäärän takia ja on todennäköisesti poisssuljettu vaihtoehto HPK:lta. Itse en tiedä paljoin rahaa on käytettävissä mutta jos takuuvarmoja maaleja haetaan niin Niko Dimitrakos tänne heti. Slovakkeja katselin Zagrapanin seuraksi eikä oikein ketään nuoria tahtonut löytää toki ihan mielenkiitoisia ovat Ivan Ciernik ja Marek Uram, kanukkeja Lee Goren... Tosin kaikkien hintalaput on varmaankin liian suuria Kerholle..

Tosin sitten tosi riskejä mutta nimi on jo legendaarista Wes Goldie ECHL:stä. 72 peliä 46 maalia ja joukkue Alaska Aces.. Rindell vetää vaan pokkana tässä kullanarvoinen ulkomaalaisvahvistuksemme Wes Goldie Alaskasta... Ei vaan jos lupaavia pelaajia halutaan kyllä noita ECHL:ssä on vähän tässä vaikkapa lista NHL:n ekan ja tokan kiekan varauksista joita tuolla pelasi viime kaudella Alex Bourret, Joe Finley, Josh Godfrey, Jared Staal, Akim Aliu, TJ Fast.. Toisaalta tuolla on myös sitten näitä pelaajia jotka eivät NHL:ään enää mahtuneet vaan ovat sieltä pudonneet Joe Rullier, Garth Murray, Kyle Calder.. Mutta eipä tuollakaan oikein ketään kiinnostavia ntyyen löytynyt toivotaan että Riiva jotain keksii.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei teille Pasi Salonen enää kelpaisi? Olisi meinaan vielä vapaana.
Piti ihan käydä katsomassa, että pelasiko täällä kaksi kautta vai yhden. Siinäpä vasta näkymätön turhake. Ensin piti sanoa, että se on niin nähty. Sitten aloin funtsimaan, että kyllä, miehelle ei taida olla minkäänlaista kysyntää, ja täällä 3-4 ketjuun pääsisi, kun "ilmaiseksi" tulisi. Aika kapea on reservi nyt, että joku tämmöinenhän sieltä myös varmastikin tulee...

Nimim: missä on Hannu Väisänen?
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Olisihan Luomalan tietysti hyvä Kerhoon. Luti on saanut turhan huonon maineen ristikseen, varsinkin täällä Porin suunnassa, jossa kuitenkin pelasi uransa kaksi parasta kautta.

Ainakaan minua ei Marko Luomala kiinnosta sitten tippaakaan. Yksi suonenveto ja kerran yli 10 maalia, tosin nämä tässä kolmen viime kauden sisällä, mutta kuitenkin. Enkä tiedä, mihin rooliin Luomalaa sitten ollaan kaavailemassa, mutta itse en usko, että mies Puustista pystyisi korvaamaan ja tämä toinen hankittava laituri lienee joku mallia tuomasmuhonen tai vastaava. Tai ainakin minun mielestäni näin olisi ehkä järkevintä. Noh, onneksi en ole tseneral mänizer muualla kuin tietokonepeleissä.

Toki jos ulkomailta ei löydy mitään pätevää äijää, niin pakko kai se on sitten tyytyä tuttuun ja jo SM-liigassa paljon pelanneeseen Marko Luomalaan ja mielelläni kyllä olen väärässä ja toivon Luomalan tekevän saman maalimäärän, jonka paukutti Ässissä kaudella 2009-2010, jos tänne tulee.
 

Oranssi 73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia, HCK ja Kerho
Nimim: missä on Hannu Väisänen?

Keravalla ja Tuusulassa pari viime kautta suomi-sarjaa pelaillut ja taitaa tällä hetkellä olla ilman sopimusta.

Kyllähän Hannulla on SELLAINEN kerho sydän että mun joukkueeseen aina mahtuu.

Marekista sen verra että kyllähän toi kelpaa, mutta omasta mielestä vähän epäilyttää tuo Laku-Marek tutkapari molemmat ovet kuitenkin pelintekijöitä eli kyllähän tuohon olisi snaipperi kiva saada vielä laidalla tai sitten vaan kokeillaan Honkaa.

Laku-Marek-Honka/x
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Piti ihan käydä katsomassa, että pelasiko täällä kaksi kautta vai yhden. Siinäpä vasta näkymätön turhake. Ensin piti sanoa, että se on niin nähty. Sitten aloin funtsimaan, että kyllä, miehelle ei taida olla minkäänlaista kysyntää, ja täällä 3-4 ketjuun pääsisi, kun "ilmaiseksi" tulisi. Aika kapea on reservi nyt, että joku tämmöinenhän sieltä myös varmastikin tulee...

On teillä kyllä rima korkealla jos ei Salonen mahdu edes kolmosketjuun, sopii sellaiseen rooliin kuitenkin erinomaisesti ja hinta ei ole varmasti korkealla. Itse olisin pitänyt hänet mielelläni Ässissäkin, mutta ymmärrän seurajohdon päätöksen olla käyttämättä optiota kun samoihin tehtäviin olisi tarjolla myös omia nuoria.

Kivahan se olisi jos Pasi pääsisi vielä jonnekin, sympaattinen äijä ja minusta hyvä pelaaja.

Ainakaan minua ei Marko Luomala kiinnosta sitten tippaakaan. Yksi suonenveto ja kerran yli 10 maalia, tosin nämä tässä kolmen viime kauden sisällä, mutta kuitenkin. Enkä tiedä, mihin rooliin Luomalaa sitten ollaan kaavailemassa, mutta itse en usko, että mies Puustista pystyisi korvaamaan ja tämä toinen hankittava laituri lienee joku mallia tuomasmuhonen tai vastaava.

Luomala teki ensimmäisellä Porin kaudellaan 14 maalia mikä on ihan hyvä saldo duunarihyökkääjälle. Semmoiseen rooliin hän parhaiten sopii, mitään takuuvarmaa maaliruiskua ei kannattane odottaa.
 
Suosikkijoukkue
Chisu! (Kesätyttö 2012 -skabassa PMMP:n Mira)
Kivahan se olisi jos Pasi pääsisi vielä jonnekin, sympaattinen äijä ja minusta hyvä pelaaja.

Samat sanat. Koska mieleeni tuli kuitenkin samalla välitön flashback kaudesta 2007-08, eiköhän laadita toinenkin statement samalta pohjalta: vaihdetaan tuohon viidenneksi sanaksi "Matti" ja viimeiseksi sanaksi "muikistelija". Olen puhunut.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Samat sanat. Koska mieleeni tuli kuitenkin samalla välitön flashback kaudesta 2007-08, eiköhän laadita toinenkin statement samalta pohjalta: vaihdetaan tuohon viidenneksi sanaksi "Matti" ja viimeiseksi sanaksi "muikistelija". Olen puhunut.

Kai näinkin voi ajatella, mutta tuskinpa Salonen onnistuu HPK:n kautta pilaamaan totaalisesti vaikka epäonnistuisikin. Salonen vaikuttaa jotenkin Ossi Saarisen tyyliseltä pelurita, potentiaalia on, mutta ei tunnu kerta kaikkiaan pystyvän hyödyntämään sitä.
 

Rolli92

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
On teillä kyllä rima korkealla jos ei Salonen mahdu edes kolmosketjuun, sopii sellaiseen rooliin kuitenkin erinomaisesti ja hinta ei ole varmasti korkealla.
Niin, lähtökohtaisestihan tilanne on, että kolmos-nelosketjun kavereita meillä on ihan hyviä jo tälläkin hetkellä signattuina, joten kyse ei oikeastaan ole siitä, että rima olisi korkealla, vaan Saloselle ei välttämättä ole tarvetta, toisinkuin esimerkiksi sille ykkösketjuun mahtuvalle maalintekijälaiturille. Siihen taas tarvitaan kaikki mahdollinen hillo, jolloin halvat salosetkin jäävät ulos säästösyistä. Säästö se on 50tonniakin.
Kolehmainen-Piispanen-Roppo ja Turtiainen-Pulliainen-Honka riittävät ainakin minulle varsin mainiosti kolmos ja nelosketjuina. Toki jonkinlainen reservikin olisi hyvä olla karsean loukkaantumissuman pelossa, mutta Paajanen ja Rautiainen saisivat mielestäni olla ne kaverit jotka ensin paikkaavat loukkaantumisia, näin tulevaisuutta ajatellen.
Ei siinä, jos ei kovempaa nimeä saada hankittua sinne ykkösketjuun, niin sitten täytyy hankkia lisää kolmosketjun "salosia" joista joku sitten pelaa ykkösessä.
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Luomala Kerhoon..

Asiasta kertoo meille HPK:n kotisivut.

EDIT: Kahden vuoden sopimus vielä, just. No ehkä se Korpela tietää, mitä tekee.

Itse en riemusta hypi, mutta toteanpa silti, että ihmeen hyviä hankintoja tämä meidän rahaton ja perseaukinen seura on saanut hankittua viime päivinä.
 
Viimeksi muokattu:

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Luomala Kerhoon..

Asiasta kertoo meille HPK:n kotisivut.

Kaipa tää sitten on se viimeinen lenkki. Jotenkin jäi nyt tää joukkue vähän kaipaamaan sitä kaveria joka heittää edes 2-3 maalia 10 laukauksen aikana verkkoon. Ei Luomalassa kai mitään vikaa ole, mutta ei täällä suunnalla millään tavalla tanssahdella kepeästi ilosta.

edit. Ja että jopa peräti 2 vuoden mittainen sopimuskin väännetty ja mitenkään ei varmaan tullut ilmaseksi pelaamaan kun rahastaa vielä niillä 09-10 kauden 27 maalilla ja 44 pisteellä.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
No niin. Vielä viikko sitten oltiin paniikissa. Nyt näyttää varsin lupaavalta. Hienoa.

Marko Luomala on mielestäni ihan hyvä haku. Voimalaituri, millä on ihan hyvä potentiaali myös maalintekoon. Tällainen taisi olla tilauksessakin?

Mielestäni joukkue on kasattu siten niin kuin tässä taloustilanteessa täytyykin. Hienoista riskiä materiaalissa, mutta myös potentiaalia. Kaiken mennessä nappiin voimme olla korkeallakin.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös