HIFK:n playoffit, kevät 2013

  • 192 900
  • 648

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Maanantaina sama taistelu, niin jää edes suht hyvä maku tästä kaudesta, jos tappara silloin lyö viimeisen niitin tähän hommaan.

HIFK:lla olisi mielestäni ollut tuossa vähän sauma pistää kapuloita Tapparan rattaisiin ja kääntää momentum. Tappara oli HIFK:n kanssa oikeasti aika helisemässä ja alkoi tekemään virheitä, joita se ei ennen tätä iltaa tehnyt. Jonkunlainen toivo olisi ollut jopa koko sarjan kääntymiseen. Nyt pitäisi voittaa neljä putkeen ja se on kova paikka, koska yksittäinen peli voi kääntyä suuntaan tai toiseen.

HIFK:n pelissä pisti tänä iltana silmään se, että vaikka se on aika diesel ja hidas joukkue, niin tietty dieselistä tuttu vääntövoima joukkueella myös on, eli HIFK jaksaa sillä omalla hitaalla temmollaan pelata ja Tappara oli se jengi, jolla alkoi luistin painaa. Myös Saipaa vastaan etenkin Lappeenrannan toinen peli oli se, jossa HIFK jaksoi ja Saipa ei. Silti tämmöinen traktorijengi ei ole allekirjoittaneen mieleen.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Hyvä matsi vaikka rotsiin tulikin.

Vai niin. Tapparalla oli niin paljon hyviä maalipaikkoja enemmän, että en tajua millä vitulla saat tuosta hyvän matsin. IFK:n oli lähinnä epätoivoinen perässäroikkuja, ja puuro keskialueella oli ensimmäinen merkki menetetystä pelistä! Eihän tossa ollut mitään hyvää!

Mun päällimmäinen fiilis on niin vitun paska, kun vaan voi olla. Toi jengi on sellanen, mistä en hyvällä tahdollakaan saa positiivisia sanoja aikaan. Olen aivan rikki.
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Terveiset fanibussista. Ollaan tulossa takas Stadiin böndeltä. Matsista täytyy sanoa että oli paras tähänastisista, tää ois ollut ihan voitettavissa. Nyt ei vaan pomppinut yhtään meille sekä se että Ortsa saa kyl ottaa vähän omaan piikkiin ne ekat maalit. Tuomarit ei turhia vihellelleet, ihan hyvä että annettiin pelata. Harmi tosiaankin, tässä olis ollut kyllä hyvä sauma ottaa se voitto. Mutta kyllä tuo oli sitä parasta mitä tämä jengi kykenee esittämään, se ei nyt vaan riittänyt.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Oliko siinä Tapparan toisessa maalissa joku kimmoke vai menikö suoraan? Hieno veto Aallolta, mutta olisi pitänyt ottaa.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Parasta IFK:ta tässä sarjassa. Samalla meiningillä vaan maanantaina kotona Kirvesrintojen kimppuun. Jos se ei riitä, niin sitten ei riitä. Saappaat jalassa kuitenkin kaadutaan.

Ps. Dufva kouluttaa Lämsää tällä hetkellä. Jokerit - Lukko 1-2 otteluvoitot. Kyllä hymyilyttää.
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Highlightsit on katottava kotona, tuolla takimmaisessa kulmassa hallilla seisten ja pomppien ei paljoa kyennyt tilanteita tarkkaan näkemään.
 

Erämaavaris

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK ja suuret sympatiat Saipalle
Oliko siinä Tapparan toisessa maalissa joku kimmoke vai menikö suoraan? Hieno veto Aallolta, mutta olisi pitänyt ottaa.

Ihan eläimellinen lämy yläpesään! Brödöörikään ei olis napannu sitä. Hidastuksessa näytti, että Ortio olis jättäny vähän enemmän ylänurkkaan tilaa. Kuten puhuttu, niin Tapparalla enemmän todella hyviä maalipaikkoja, joista olis maali pitänyt tehdä. Kolmas erä oli mielestäni vähän hurlumhei-kiekkoa ja peli käänty meille ja Tappara alkoi tekee enemmän virheitä ja tuli vauhdissa meidän tasolle. Mutta kun ne maalit jäi puuttuu, niin ei millään muulla ole väliä. Ihan kohtuu hyvää kiekkoa ja onneksi, siis onneksi dumarit anto pelaa ja pari todella selvää rikettä jäi viheltämättä.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos tällaisella pelillä häviää, niin sitten häviää. Ihan eri jengi oli kaukalossa kuin kahdessa ekassa matsissa. Nyt kun Ortio vielä lupaa olla antamatta kahta eteen ja muuten jatketaan samalla lailla maanantaina, kesäloma ei ala vielä silloin. Kibe ja Kurvinen kuitenkin takaisin kokoonpanoon, jos suinkin ovat ehjinä.
 

Mad E

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tappara rupeaa selvästi hyytymään, ei tässä mitään hätää ole.
Maalinteko on onnistunut joka pelissä, jatkossa kun pidetään oma pää puhtaana niin voittoja tulee.
Vaikeaa? Kyllä, mutta ei mahdotonta.
Ei tässä neljää peliä tarvii kerralla voittaa, seuraava vaan.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Nyt muuten tulee kova paikka Tapparan puolustukselle JOS IFK pystyy jatkamaan
kovaa karvauspeliään. Ja miksi ei pystyisi, maanantaina rosterissa on taas tuoreita jalkoja. Tämä on se ilmeinen Ramin taktiikka millä pystytään aktiivista häirintä peliä suorittamaan. Ongelma vaan saattaa olla siinä, että pelisuunnitelma alkoi toimia yhtä ottelua liian myöhään.

Epäilen, että IFK voittaa Ma, kaikki tietää mihin ottelu jäi ja siitä pitää jatkaa. Jos voitetaan maanantaina , on aika meidän paras ystävä johtuen tiiviistä ottelutahdista. Itsellä on tällä hetkellä enemmän uskoa tuohon jengiin kuin ottelu sarjaan lähdettäessä.

Maanantai on sitten Kimmo Kuhta päivä, tuloksesta riippumatta.
 

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Epäilen, että IFK voittaa Ma

Ei olla varmasti 0-3:ssa koskaan voitettu edes yhtä peliä, vaan 4-0 hävitty aina puhtaasti, joku voi tsekata jos viitsii. Vaikka peli parani tänään, niin silti sarja päättyy maanantaina, se on kato perinteiden kunnioitus kunniassaan meillä.

Mahtavaa, että Nokan mestaruuden jälkeen ollaan pelattu 7 puolivälierämatsia ja hävitty ne kaikki. Käsi ylös ne, jotka mestaruuden ja tulevan dynastian huumassa vuonna 2011 olisivat uskoneet, että seuraavat 8 puolivälierää hävitään kaikki 8-0. Ens kaudella voidaan tietty rumentaa tilastoja lisääkin!

IFKille kelpaamaton Azivedo näyttää, että jopa yksi superihminen voi viedä jengin läpi harmaan (keltapunaisen) kiven. Veikkaan, että jos oltaisiin saatu narrit, oltaisiin matsin päässä kesälomista. Sori että ollaan näin pessimistisiä, mutta tämä keväinen sulaminen poislukien joka 15. vuosi, vituttaa aina vaan. Kun ei ole playoffs joukkue, niin ei ole. Ja maalaiset nauraa ja kyykyttää ja kiittää.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Ei olla varmasti 0-3:ssa koskaan voitettu edes yhtä peliä, vaan 4-0 hävitty aina puhtaasti, joku voi tsekata jos viitsii. Vaikka peli parani tänään, niin silti sarja päättyy maanantaina, se on kato perinteiden kunnioitus kunniassaan.

En usko siihen, mutta Tamperella sitten saattaa päättyä. Mutta oltiin Jokereita vastaan 2011 2-0 ja 3-1 tappiolla, mutta 0-3 ei olla noustu koskaan. Viime kaudellahan sen teki Blues Kalpaa vastaan.

Olen katsonut näistä poff peleistä 7/9 erää ja tänään se oli parasta IFK:ta oikeastaan läpi ottelun. Uskon, että kova paineistus aiheutti suurimman osan Tapparan virheistä ja nimenomaan sanoin jos pystytään painetta pitämään. IFK:lla ei ole nopeita jalkoja joukkueessa, mutta yrittää ottaa sen eron kiinni tuoreudella. Tänään se omasta mielestä näkyi. Voi olla, että ensimmäisessä pelissä painoi Saipa sarja ja rotaatio olisi pitänyt aloittaa jo siitä. Tosin Ortio ei saa enää sulaa noin pahasti kuin tänään vaikka hyvän comebackin tekikin.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vai niin. Tapparalla oli niin paljon hyviä maalipaikkoja enemmän, että en tajua millä vitulla saat tuosta hyvän matsin. IFK:n oli lähinnä epätoivoinen perässäroikkuja, ja puuro keskialueella oli ensimmäinen merkki menetetystä pelistä! Eihän tossa ollut mitään hyvää!.
Olet totaalisen väärässä. Et edes kovin vähän, vaan täysin väärässä. IFK pelasi tänään hyvän pelin, selkeästi sarjan parhaan. Peli olisi hyvin voinut päättyä IFK:n voittoon ja tämän Tappara-fanitkin ovat kuorossa myöntäneet, eivätkä silti syytä joukkuettaan heikosta pelistä.

Peli ratkesi tänään IFK:n heikkoon viimeistelyyn, Ortion huonoon peliin ja Melartin karmaisevaan merkkausvirheeseen av:lla. Peli oli silti erinomaisen viihdyttävää playoff-kiekkoa.

Positiivisinta antia Elkinsin, Liivikin, Leinosen ja Hannulan peli. Hannula sai osan edellisen pelin koomailustaan nyt anteeksi. Perraultilta hyvää hämmennystä, mutta pitäisi olla jotain muutakin. Melart, Perrault ja Nykopp taas katsomoon seuraavassa pelissä, Kibe ja KO ainakin tilalle. Toivottavasti Pakarisen nilkka ei mennyt pahasti. Tuukka on taas tervetullut Stadiin.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Olet totaalisen väärässä. Et edes kovin vähän, vaan täysin väärässä.

En tiedä mitä peliä katsoit, mutta mun silmiin Tapparalla oli kyllä omituisen monta selkeää maalipaikkaa vrt. IFK:hon. 1. ja 2.erän aikana laskin selkeät maalipaikat 8-2 kotikoukkueelle. Kolmannessa en jaksanut enää vitutukselta laskea, mutta taisi olla aika tasan. Meidän hallintaa oli, mutta super-hyvät maalipaikat oli hyvin niukassa.

Miltä osin tuo peli tänään sinut vakuutti?
 

LP#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No joo-o, olihan se ihan kivan näköistä yritystä IFKlta ja parilla pompulla olisi saattanut ehkä yksi mennä sisään, mutta antaa muiden jossitella. Muistetaan iso kuva, ei mitään eväitä Tapparaa vastaan. Niin kuin douppi tuossa ihan oikein sanoi, kyllä maalipaikat meni taas täysin murhaavasti kotijoukkueelle, Tappara vähän himmaili vikassa erässä ja se ehkä jätti hyvän fiiliksen että peli oikeasti olisi ollut kovin hyvää - pyristelyä se oli täysin ylivoimaista vastustajaa vastaan. No, epis jaothan nämä on. Rautakorvella on hänen haluamansa joukkue ja viettänyt sen kanssa koko kauden, Rami reilun kk (vai kaksi, en muista) ja sällit paska-Matikaisen hankkimia. Katsotaan vuoden päästä uudestaan mistä kana pissii. Ps. Nyt vittu se Azevedo mottipäisellä summalla!
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Maaleista; eka olis pitänyt ottaa, no question about it, toka oli aivan karmee pommi poikittaissyötöstä yläpeltiin (joskus voi saada jotain kamoja eteen, tänään ei) ja kolmas YVllä leikitellen maalin edestä... Ortongin piikkiin siis yksi, yksi "mahdoton" ja yksi kenttäpelaajien piikkiin! OK, paremmalla viimeistelyllä ja Jonin huonolla pelillä about 6-3 tjsp.? Eiköhän se kausi ole ohi seuraavan matsin jälkeen...
 

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Azevedo näyttää, että sota kaipaa yhtäkin miestä. Ilman azevedoa jokerit johtaisi sarjaa 3-0 ja Lukko odottelisi virvelit kädessä kesälomia. Jos Azevedo olisi HIFKissä, eilinen peli olisi ainakin voitettu, jopa johdettaisiin sarjaa (jos kaveri pelaisi meillä kuten nyt Lukossa). Kiitos, että ette kelpuuttaneet liian pienikokoista pelaajaa brändikiekkoa pelaamaan.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
En usko siihen, mutta Tamperella sitten saattaa päättyä. Mutta oltiin Jokereita vastaan 2011 2-0 ja 3-1 tappiolla, mutta 0-3 ei olla noustu koskaan. Viime kaudellahan sen teki Blues Kalpaa vastaan.

2011 oltiin Jokereita vastaan tappiolla "vain" 3-2, sillä 0-2 tilanteestahan kaksi seuraavaa voitettiin. Eilisillä otteilla tästä olisi tullut taistelu, mutta kaksi ekaa peliä uinuttiin ohi, ja nyt ei valitettavasti enää ehdi. Eipä tässä muuta kuin ottelu kerrallaan, jossain 3-2 tilanteessa on jo ihan sama, iten sarjan alku on mennyt. Kaikki todennäköisyydet tässä nyt tietysti Tapparan puolella pvat.
 

Harald73

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897
Azevedo näyttää, että sota kaipaa yhtäkin miestä. Ilman azevedoa jokerit johtaisi sarjaa 3-0 ja Lukko odottelisi virvelit kädessä kesälomia. Jos Azevedo olisi HIFKissä, eilinen peli olisi ainakin voitettu, jopa johdettaisiin sarjaa (jos kaveri pelaisi meillä kuten nyt Lukossa). Kiitos, että ette kelpuuttaneet liian pienikokoista pelaajaa brändikiekkoa pelaamaan.
No joo, lässynlässy. Meillä ei pelaa yhtään "tuonnepäinkään" pelaajaa. Kesäloma on fakta huomenna eli Hyvää aikaista kesälomaa kaikille (jälleen kerran)!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös