HIFK kausi 2003-2004

  • 270 053
  • 1 800
Tila
Viestiketju on suljettu.

TheAnimal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Metukka
No niin tulihan se taas sieltä. Jatkoajan oma Katto Kassinen, poika HIFK:n sisäpiiristä, lensi tänne meille taas kertomaan että mestaruutta ei sitten tarvitse vaatia, koska se lisäisi menoja. Näinhän se tietysti on.


Mestaruuttakin saa vaatia, mutta silloin ei kannata olla niin uuno, että samaan aikaan on vaatimassa, mitä ainakaan ei saa tehdä tulojen lisäämiseksi.

Rohkenen myös epäillä, että ikäsi ei riitä pojitteluun, mutta ihan kuinka vaan.

Mitään tuloja lisääviä vaikutuksiahan mestaruudella ei olisi.


Viimeksi kun mestaruus voitettiin, oli välitön tilinpäätös miinusmerkkinen ja perässä seitsemän numeroa. Eikä silloinkaan ollut etukäteen mitään varmuutta, että mestaruus todella voitetaan, vaikka joukkue kallis ja erittäin kovatasoinen olikin.
 

TheAnimal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Isaksson
Ei pelkästä kritiikistä mitään krediittiä saa, kyllä siinä jonkinlainen totuuspohjakin olisi syytä olla. Asiallinen kritiikki on jo aikaa sitten hautautunut kaiken sen paikkansa pitämättömän jätteen alle, mitä yksi ja toinen asioista mitään tietämätön näppäimistöltään lykkää.

Tästä ei voisi enempää olla samaa mieltä.

Tuosta asiallisesta kritiikistä on hyvä esimerkki Senior, joka on aivan oikein kiinnittänyt huomiota pitkin syksyä esimerkiksi pelaamiseen maalinedustalla. Asia oli etenkin alkukaudesta kiistaton ongelma ja pitkin matkaa on tehty töitä sen parantamiseksi. Monia muitakin ihan hyviä kritiikin siemeniä voisi listata Seniorilta ja muiltakin fiksuilta kirjoittajilta.

Jatkuvaan turhista asioista määkimiseen, jota joku voi kritiikiksikin kutsua, suhtaudutaan lopulta samalla tavoin kuin poikaan, joka jatkuvasti kertoi kyläläisille susien olevan tulossa. Jatkuvasta määkimisestä ei ole kuin haittaa ja eniten kärsivät juuri ne, jotka yrittävät oikeasti tuoda esille jotain aiheellistakin kritiikkiä.
 

werther

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti TheAnimal
[BViimeksi kun mestaruus voitettiin, oli välitön tilinpäätös miinusmerkkinen ja perässä seitsemän numeroa. Eikä silloinkaan ollut etukäteen mitään varmuutta, että mestaruus todella voitetaan, vaikka joukkue kallis ja erittäin kovatasoinen olikin. [/B]
Itse olen kuullut miinusmerkin perässä olleen vain kuusi numeroa. Muutenkin tuon mestaruuskauden rahallisen tappion suuruudesta on taitettu peistä viimeiset viisi vuotta, eikä selvää ole tullut vieläkään. Yksi ja toinen tietää tai "tietää" asioiden oikean laidan, mutta kukaan ei ole pystynyt todella esittämään sitä täällä sellaisella varmuudella, että kannunvalanta asian tiimoilta lopultakin voitaisiin laskea haudan lepoon.
 

wabbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KiVa
Viestin lähetti werther
Itse olen kuullut miinusmerkin perässä olleen vain kuusi numeroa. Muutenkin tuon mestaruuskauden rahallisen tappion suuruudesta on taitettu peistä viimeiset viisi vuotta, eikä selvää ole tullut vieläkään. Yksi ja toinen tietää tai "tietää" asioiden oikean laidan, mutta kukaan ei ole pystynyt todella esittämään sitä täällä sellaisella varmuudella, että kannunvalanta asian tiimoilta lopultakin voitaisiin laskea haudan lepoon.

Siis tuohan taitaa muutenkin olla ainoastaan välitön tappio. Onko kukaan laskeskellut hyötyjä, mitä tuosta mestaruudesta oli?

Pelaajia lähti NHLlään --> saatiin siirtokorvauksia. Todennäköisesti mainostuksesta saatu tuottu nousi myös. Lisäksi katsojia oli seuraavalla kaudella alusta asti todennäköisesti enemmän.

Onko aika sinisilmäistä tuijottaa vain yhtä lukua ottamatta huomioon välillisiä tuottoja.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti TheAnimal

Viimeksi kun mestaruus voitettiin, oli välitön tilinpäätös miinusmerkkinen ja perässä seitsemän numeroa. Eikä silloinkaan ollut etukäteen mitään varmuutta, että mestaruus todella voitetaan, vaikka joukkue kallis ja erittäin kovatasoinen olikin. [/B]

Mutta eikös juuri tuossa ole urheilun suola, kirkkaus ja tuska kiteytettynä yhteen asiaan? Nimittäin epävarmuustekijä.

Jos rahalla tai kokoonpanon nimekkyydellä saisi mestaruuden, ei koko sarjaa tarvitsisi pelata ollenkaan. Ja HIFKillä, jos kenellä, on kokemusta siitä, että rahallakaan ei saa menestystä. Tästä asiasta oli veli Isakssonkin yhtä mieltä Jok-HIFK -matsiketjussa.

Jos lähtökohdaksi otetaan menestys, kuten HIFKissäkin oletusarvoisesti, on kuitenkin TODENNÄKÖISEMPÄÄ saavuttaa se panostamalla kalliiseen joukkueeseen kuin halpaan yhdistelmään. Tai halpaan laskettuna palkka/pelaaja, mutta pirun laajaan joukkueeseen, kuten HIFKin viime kausi.

Minähän olen usein sanonut, ja sanon vieläkin, että omassa arvomaailmassani ei mestaruus ole mikään ainoa onnelliseksi tekevä juttu. Paljon mukavampaa on saada viihdettä ja elämyksiä ja ihmettelenkin HIFKin uutta linjaa, missä puhutaan mestaruudesta jatkuvasti. Katsokaa tämän kauden Jokereita. Mestaruus, mahdollisesti, tulossa, mutta mitä sitten? Peli on tylsää ja idioottivarmaa peruuttelua. Veikkaan ihan sutena, että esimerkiksi Ässien katsomossa on kivempaa kuin Jokerien katsomossa. Noin niinkuin keskimäärin.

HIFK yrittää kuitenkin itsepäisesti haastaa Jokerit Jokerien alueella; joukkueella, josta on särmät leikattu joka suhteessa. Ja rahaa on panostettu pirusti. Sama koskenee ensi kauttakin. Kylmä totuus on se, että tämän päivän SM-liigassa mestaruutta ei voi saada kuin HMV-kiekolla. Kuka sellaista haluaa?

Siispä mitä vittua me lähdetään tuohon Jok/TPS -mummoiluun mukaan? Molemmat joukkueet olivat tylsyyden perikuvia viedessään kaikki mestaruudet 90-luvulla (-98 asti), enkä kaivannut pätkääkään HIFKiä siihen jengiin. Kun HIFK sitten saikin mestaruuden, se oli hieno homma. Mutta hienompaa oli se, että se tuli omalla tyylillä! Olisin täsmälleen yhtä iloinen kaudesta 97/98, jos se olisi päättynyt pronssiin.

Tässä tulee Animalin iloksi anti-keskustalainen resepti HIFKille:

-pelaajamenoja selkeästi alaspäin, noin 20%. Panostetaan sen sijaan parempaan scouttaukseen (ns. HPK-linja). Siis siihen, että tiedetään etukäteen, mitä haetaan, eikä sitten oteta, jos ei löydy sopivaa.

-edelliseen liittyen: meillä on maan parhaat junnut, lisää nostetta näille kavereille kimmosalmisien sijaan. Tänään kokoonpanossa Fagerstedt ja Holma. Ensi kaudella Kaikkonen, Varakas etc.

-Alphonselle virka juuri tähän scouttaukseen ja koulutukseen liittyen; UTJ, valmennuspäällikkö tjsp.

-uusi ykkösvalmentaja (joo, sori, tämä maksaa, mutta säästetään pelaajissa)

-sitten vain leikkiin mukaan uhmakkaasti viihdettä, fyysisyyttä ja väriä tarjoamaan peruuttelijoiden ja kahvaajien sekaan. Ja paskat välitetään mahdollisista jäähyistä, sun muista vastoinkäymisistä. Tarjotaan jengille Old Time Hockey`ta.

Luulisin, että pitkässä juoksussa kaikki olisivat suhteellisen tyytyväisiä. Joukke ei ensinnäkään voisi olla menestymättäkään tällä konseptilla ja rakenteella. Menestyyhän HPK:kin. Ja katsojat oppisivat uudestaan, mistä on kysymys HIFK-kiekossa.

PS.
Stathos ei ole 3goalsilta?
 

peruna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Animal

Minulla on yksi yksinkertainen kysymys Animalille

Miksi HIFK ei voisi hankkia tai miksi sillä ei ole tarpeellisuutta UTJ:lle?
 

TheAnimal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti werther
Itse olen kuullut miinusmerkin perässä olleen vain kuusi numeroa. Muutenkin tuon mestaruuskauden rahallisen tappion suuruudesta on taitettu peistä viimeiset viisi vuotta, eikä selvää ole tullut vieläkään. Yksi ja toinen tietää tai "tietää" asioiden oikean laidan, mutta kukaan ei ole pystynyt todella esittämään sitä täällä sellaisella varmuudella, että kannunvalanta asian tiimoilta lopultakin voitaisiin laskea haudan lepoon.

Ihmeellinen juttu, että joka asia pitää ratakiskosta vääntää.

Voit olla ihan varma, että jos en tiedä missä mennään, niin en taatusti lähde IFK:n taloudellisia tappioita liioittelemaan. Selvyys asiaan on tullut sen jälkeen kun tilinpäätös on ollut selvä. Jos se jollekin on ollut epäselvää, niin ei ole viitsinyt asiaan oikeasti perehtyä.

Viimeksi asiaa käsiteltiin julkisuudessakin (Helsingin Sanomat)vain muutama päivä sitten kun Puheenjohtaja Tuohimaan haastattelun yhteydessä kerrottiin kauden 1997/1998 aiheuttaneen noin kahden miljoonan markan negatiivisen tuloksen.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti JHag

-sitten vain leikkiin mukaan uhmakkaasti viihdettä, fyysisyyttä ja väriä tarjoamaan peruuttelijoiden ja kahvaajien sekaan. Ja paskat välitetään mahdollisista jäähyistä, sun muista vastoinkäymisistä. Tarjotaan jengille Old Time Hockey`ta.

IFK pystyy olemaan toiminta-ajatuksensa mukainen kiinnostava, ihastuttava ja vihastuttava joukkue vain ylläpitämällä omaa tyyliään ja hankkimalla rosteriinsa kiinnostavia ja tunteita herättäviä pelaajia. Persoonia. Jere on hyvä esimerkki. Nobodeja on kaikilla riittämiin. Meillä pitää olla Persoonia.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Viestin lähetti TheAnimal
Jatkuvaan turhista asioista määkimiseen, jota joku voi kritiikiksikin kutsua, suhtaudutaan lopulta samalla tavoin kuin poikaan, joka jatkuvasti kertoi kyläläisille susien olevan tulossa. Jatkuvasta määkimisestä ei ole kuin haittaa ja eniten kärsivät juuri ne, jotka yrittävät oikeasti tuoda esille jotain aiheellistakin kritiikkiä.

Sitähän tässä ollaan yritettykin tuoda esille, aiheellista kritiikkiä. En tienytkään, että Jatkoaikaan kirjottavan pitää olla verbaalisestikin lahjakas... Ku ei ainakaan eräille oo menny kirjoitukseni jakeluun. Mielestäni toin selkeästi esille sen, että Penan aikana IFK:n ostoslista painottunut likaa yhden yrityksen pelaajalistaan ja että scouttausta ei juurikaan tehdä. piste. Mikä siinä oli noin vaikeeta sulattaa se??? Kaipaan mielummin rakentavia, kantaa ottavia kritiikkikirjoituksia vastineeksi, kuten JHag kirjoitti. Ota mallia hänestä!!!
Ja sinunakin tarkistaisin kirjoituksesi, koska haluaisin mielelläni nähdä mistä olet löytänyt Pärssisen sopimuksen kattavan ensi kaudenkin. Se nimittäin päättyy tähän kauteen!!
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Svante kirjoittaa

- klips -

Ehkä olen ymmärtänyt tämän ja:n väärin. Olen ollut siinä uskossa, että tänne saa kirjoittaa omia mielipiteitä, jotka ovat muodostuneet ties mistäkin syystä. Mielipiteiden ei tarvitse olla totuuteen perustuvia.

Kommenttisi perusteella tulkitsen ettei näin saa sitten kirjoittaa.

- klips -


Upeasti lainasit tekstiäni, siellä luki myös juuri ylläoleviin kommentteisihisi liittyvä asia. Mutta tahallinen harhaanjohtaminen näyttää olevan ensisijainen asia ja faktat vasta sitten.
Tekstissäni luki mm. seuraavasti:

[/B][/QUOTE]
Mielipiteitä saa jokainen toki esittää niin paljon kun tykkää, mutta faktan ja fiktion täydellinen osin jopa tahallinen sekoittaminen on syönyt kritiikistä parhaan terän jo aikaa sitten.[/QUOTE]
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mestaruus????

Niin IFK:n eli meidän pitäisi ensi kaudella Matikaisen mukaan tapella mestaruudesta. Mestaruus olisi näillä näkymin helpompi saavuttaa tällä kaudella. Varsinkin jos osattaisiin tehdä viime hetken fiksuja siirtoja, mutta kun tuntuu, ettei Matikaisen aikana osata vahvistaa sitä osa-aluetta, joka on ollut koko tänä aikana kaikkein heikoin lenkki. PUOLUSTUS. Koska IFK ymmärtää tämän asian. Puolustus suorastaan kiljuu vahvistuksia, niin hankitaan hyökkääjä Tsekeistä? Se että mies saattaa olla ihan kelpo pelimies ei asiaa auta yhtään.

Mahdolliset ("mestaruuskauden" ) tapetilla olleet vahvistukset:

Jere Karalahti. Lähes varma vahvistus, jos vaan IFK tarjoaa kilpailukelpoisen sopimuksen. Vai onko sopimus jo selvä???

Jarkko Ruutu: IFK, Jokerit, Blues. Ei varma IFK.n mies. Onhan se ennenkin nähty. Omista ei osata pitää kiinni. Jokerit varmasti kiinnostunut. Heillähän on ensi kaudellakin todennäköisesti yksi Ruutu, mutta meillä ei.

Jan Caloun: Mieleisin vahvistusvaihtoehto. Alkaa vasta nyt päästä Bluesissa sille tasolle, jossa IFK:ssa pelasi muutaman kauden. Huikeita otteita viime aikoina. Ei voi kun olla kateellinen Bluesille. Sopimus loppuu? Ehkä joskus, mutta en usko että ensi kaudella IFK:ssa. Se Matikainen. Painajainen olisi se, että pelaisi Jokereissa. Sydän itkisi verta. Lopettaisin jääkiekon seuraamisen. Peltonen ja Caloun todennäköisesti nähdään joskus samassa seurassa. Missä??

Jarno Kultanen: Ei todellakaan ollut suosikkini IFK:ssa, mutta
tämän hetken puolustustaso huomioon ottaen lähes jumala.

Ville peltonen: En tiedä edes haluaisinko, mutta olisi kieltämättä kova vahvistus. Edelleenkin Peltosen paita on jossain kaapin uumenissa, mutta päällä ei ole käynyt vuosiin. Mun itseasiassa piti polttaa se. Lattialuutuksi toisaalta ihan kelpo vehje. On kohta enemmän Jokeri, kun IFK. Paita katoon.

Mitä enemmän meillä pelaisi edellisestä listasta pelaajia ensi kaudella, niin sitä lähempänä IFK olisi mestaruustaistelua. Pahimmassa tapauksessa edellisestä listasta ei pelaa ensi kaudella IFK:ssa kun yksi pelaaja. Sillä Matikaisen tyylin tuntien meille voi tulla ihan kelpomiehiä tyyliin Santala, Toporowski, Chlubna jne..., mutta on se vaan kova/kallis homma repiä kentällinen pelimiehiä, joilla ei ole IFK taustaa. Varsinkin nykyscouttauksella.

T.Ruutu on varma NHL mies ensi kaudella. Ilman luokkaantumisia. Ihme on jos ei pelaa MM-kisoja.

Zidlicky suuntaa todennäköisesti NHL:ään, mutta ihmeitä on sattunut aikaisemminkin. On niin omituinen kaveri, ettei ota selvää. Nashville todennäköisesti tarjoaa ihan kunnon sopparia.

Timo Pärssinen on totaalinen kysymysmerkki.Tarjoaako joku seura yksisuuntaista sopimusta? Siitähän se riippuu.

Lisäksi mahdolliset junnuosaston lähtijät/Kantor ja kaiken kruunuksi Nicklas Hedbergin varma siirtyminen Detroitiin Lidströmin pariksi. Miten me se kestetään?

Meidän ensi kauden joukkue on valmentajakysymys mukaanlukien täynnä kysymyksiä, mutta niinhän se yleensä tässä vaiheessa onkin. Meidän valmentaja on ensi kaudella todennäköisesti "pehmo" Suhonen tai "halonhakkaaja" Korpi. Eikä kummankaan tyyli tyydytä meikäläisen vaativaa makua.

Tulipas sekavaa soopaa ilman johtolankaa, mutta yrittäkää kestää.
 

TheAnimal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Nickelbacl
Mielestäni toin selkeästi esille sen, että Penan aikana IFK:n ostoslista painottunut likaa yhden yrityksen pelaajalistaan ja että scouttausta ei juurikaan tehdä. piste. Mikä siinä oli noin vaikeeta sulattaa se???

Toit selkeästi esille sen, että kyseisen yrityksen listoilta ei löydy Zidlickyn kaltaisia pelaajia ja nimenomaan Zidlicky on kyseisen firman listoilla. Se on kohtalaisen vaikeaa sulattaa, että tuon kaltaisilla asioilla yritetään pommittaa kyseistä yritystä.

Vaikea on myöskään sulattaa valituksia scouttauksen puutteellisuudesta, kun esimerkiksi jopa Mrazek käytiin toisella puolella Eurooppaa katsomassa ja hänen kanssaan ei kuitenkaan solmittu kuin muutaman viikon sopimus. Kertoo paljon miten vakavasti asioihin todellisuudessa suhtaudutaan. Ja niin pitääkin.

Ja sinunakin tarkistaisin kirjoituksesi, koska haluaisin mielelläni nähdä mistä olet löytänyt Pärssisen sopimuksen kattavan ensi kaudenkin. Se nimittäin päättyy tähän kauteen!!

Pärssinen jatkaa ensi kaudella IFK:ssa mikäli SM-liigassa pelaa, vaikka sinä seisoisit päälläsi ja laittaisit viisi huutomerkkiä.

Optiot ovat onnellinen asia muillekin kuin Westendin nokialaisille.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Viestin lähetti TheAnimal


Pärssinen jatkaa ensi kaudella IFK:ssa mikäli SM-liigassa pelaa, vaikka sinä seisoisit päälläsi ja laittaisit viisi huutomerkkiä.



Kiitos, loistava UUTINEN kaiken tämän kiukuttelun seassa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Pärän diili on 1+1. Luulen, että hän jää HIFKiin.

edit: Niinhän tuo jo todettiin. Penasta ja 3goalsista; yhteistyö on viime kaudesta hieman höllentynyt. Liekö kritiikillä ollut osuutta asiaan? Zeta ja Kantor eivät liene Penan hankintoja, Vopat hommattiin Ipasta. Kerro nyt, Animal, onko Stathos Pulliaiselta? Minun käsitykseni mukaan on, voin olla, ja todennäköisesti ilman muuta olenkin, väärässä.

Mainittakoon vielä, että Stathos on HYVÄ hankinta, joten Penalle irtopisteet pois tästä.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Viestin lähetti Isaksson


Upeasti lainasit tekstiäni, siellä luki myös juuri ylläoleviin kommentteisihisi liittyvä asia. Mutta tahallinen harhaanjohtaminen näyttää olevan ensisijainen asia ja faktat vasta sitten.
Tekstissäni luki mm. seuraavasti:

Mielipiteitä saa jokainen toki esittää niin paljon kun tykkää, mutta faktan ja fiktion täydellinen osin jopa tahallinen sekoittaminen on syönyt kritiikistä parhaan terän jo aikaa sitten.[/QUOTE] [/B][/QUOTE]

Vuonna 1984 kävin MPS:n tutkimuksen duuniini liittyen ja siinä sanottiin, että reagoin liian nopeasti asioihin. Pienet "yöunet" saattaisi usein olla avuksi, jotta kokonaisuus hahmottuisi paremmin. Tästä muistutuksestasi kiitän nöyrimmin. Sorry.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Puolustusko

Kysyisin näin realisti pohjalta,kuka pystyy väittämään ilman glökiä,ett' puolustukseen ollaan panostettu muutenkin,kun statoksen nimissä.
Tämä ei esimerkiksi näy mitenkään peluuttamisessa eikä pakkipareissa.Niin kauan kun nikke saa peliaikaa on joukkueen johdolla lievästi pipo skutsissa.Mitkä ovat ne avut joilla tämä riuku luistelee ylipäätänsä liigassa.Maalinedus pelaaminen on ollut ja on yhä ongelma,siellä pidetään päiväkerhoa ehditään kyllä tehdä kaikkea muuta kun hoitaa omaa reservaattia.
Omanpään nopeat avaukset óvat hukassa samoin alivoimalla ryhmittyminen.Nämä näin alkajaiseksi pienenä kuriositeettinä.
Ps.olen nähnyt ja kokenut maalineduspelaamisen eikä sen tulisi olla todellakaan tämänkaltaista.
cool,cool,cool.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
The Animal

Jos nyt haluat kuulla miten saavutettaisiin hyvä taloudellinen tulos niin minä voin kertoa joitain itsestään selviä asioita. Ensinnäkin muistellaan vähän vanhoja. Sinun mielestäsi UTJ:n palkkaaminen on kallista ja uusien valmentajien palkkaaminen on kallista. Myöskin sinun mielestä epäonnituneiden pelaajien pois potkiminen ja uusien pelaajien palkkaaminen on kallista. Totta!

Kun Kekäläinen lähti NHL:ään niin jo siinä vaiheessa olisi pitänyt tehdä selvät suunnitelmat tuleville vuosille. Ehkä niitä on tehty, mutta ne olisi pitänyt tehdä siltä pohjalta mikä oli siihen mennessä tuottanut tulosta näin niinkuin pelillisesti. Eli hommattu vahva johto porras jolla on samanlaiset ajatusmallit, myös Utj. Ykkös asiana olisi pitänyt olla Hifkin brändi ja siihen malliin haettu johtajia (Tj, Utj, Valmentajat) jotka sitten kokoaa joukkueen.

Sinun sanojen mukaan Hifki teki silloin rahallista tappiota kun se voitti mestaruuden. Näin varmasti on, mutta pitää ajatella myös tulevia vuosia ja varmasti pitkässä juoksussa ne rahat on saatu takaisin ja enemmänkin. Eihän tässä jääkiekkoseuran pyörittämisessä olisi mitään järkeä jos mestaaruus toisi tappiota, ehkä lyhyessä juoksussa. Kuka mestaruutta enää tahtoisi edes tavoitella jos niin olisi. Pitää ajatella pitkällä välillä että mitä se antaa.

No menestyshän tuo esim. seuraavia asioita: seuraavan kauden kausikorttimyynti kasvaa, fanituotteiden myynti kasvaa, myös Nhl:n paluumuuttajat haluavat tulla menestyvään joukkueeseen eivätkä välttämättä pyydä niin suurta palkkaa jos menestymisen mahdollisuudet näyttävät hyvältä, nuoret tulevaisuuden lupaukset haluavat tulla Hifkiin pelaamaan esim. uudeltamaalta, pienet jääkiekkoilijan alut haluaa kannattaa menestyvää joukkuetta, mutta se pitää tehdä omalla tyylillä (brändi) eikä olla kiuin tuuliviiri että ne myös säilyy kannattajina.

Tässä nyt joitain esimerkkejä siitä mitä tulevilta vuosilta olisi hyötynä jos joukkue menestyy. Elikkä menestyvä joukkue on rahan tae ei sen tuho. Paitsi jos menestys sokaisee pään ja aletaan häröilemään. Niin kuin nyt on tehty.

Nyt siihen joukkueen kokoamiseen. Elikkä Pentin kokoamiin joukkueisiin. Jos alun perin scouttaus olisi ollut hyvää eli olisi ollut Utj joka scouttaisi ja Pentti hoitaisi talous asiat niin oltaisiin siinäkin tultu jo heti parempaan taloudelliseen tulokseen, mutta ei. Nyt Pena on tehnyt sekä "scouttauksen", Tj:n hommat että luottanut vaan ja ainoastaan 3Goalsin "scouttaukseen". Ihan liikaa hommia yhdelle miehelle, pitäisi hajauttaa vastuuta. Nyt tämä on vaikuttanut Amatöörien leikki kentältä ja pelleilyltä jossa haistatetaan V***t kaikille mielipiteille ja faneille.

Elikkä Pentin tyyli on tämä.
Soittaa 3Goalsiin Pena: Nyt tarvittais pelaajaa.
3Goals: No meil ois tääl nyt just yks tämmönen jätkä mikä on kuulemma pelannut hyvin joskus ja oon nähnyt sen kerran harkoissa, eli osaa ainakin luistella.
Pena:Eli se on hyvä pelaaja?
3Goals: Joo ja halpa, otatko?
Pena: No toi kuulostaa hyvältä kyl me otetaan se. Muuten mikä sen nimi on?
3Goals: Ok! Faksaan sulle tän sopparin siin on jo valmiiks nimmarit ni ei tarvita ku sun nimi alle. Ja sen nimi on Senjanen. Pena: Ok! Mä venailen täs ni skriivaan sitte ja pystyiskö sen saamaan jo huomiseen peliin.
3Goals: Joo kyl se onnistuu.
Pena: No hyvä. Kiitti kauheesti taas avusta ja soitellaan taas, moikka.
3Goals: Moikka! klik. kiäh kiäh... nuija :)
Pena: Noniin nyt on 3 vuoden soppari allekirjotettu ja eiku nukkumaan olipas rankka päivä tänää. Seuraavana päivänä Senjanen harjoituksissa. Frank ja Pentti on kattomassa.
Frank: Mikä V***u toi on eihän toi osaa ees luistella, saati sitte mitään muuta.
Pentti: No mutku mulle 3Goalsis sanottii et se osaa luistella ja et se on pelannu hyvin.
Frank: Voi P*****e Pentti! Viikon päästä tästä Pena tiedottaa että emme tarvitse enää Senjasen palveluksia (palkka kuitenkin maksetaan 3 vuodelta) ja etsimme uutta vahvistusta para aikaa.

Tämä nyt oli aika kärjistetty, mutta tämmöisen vaikutelman minä olen saanut. Eli Pentti on kuin pikkulapsi karkki kaupassa. Elikkä tässä jo on iso merkitys tulokselle kun kämmitään näissä hankinnoissa. Jos tehtäisiin ammattimaisemmin tämä homma niin kartoitettaisiin enemmän ja laajemmalta alueelta ja myös käytäisiin katsomassa niitä pelaajia. Totta on että ei Penalla kaikki hankinnat ole olleet huonoja, mutta kun hakuammunnalla tehdään ostokset niin joskus osuu. Mrazekin tapauksessa on jo otettu vähän neuvoista vaarin ja käyty jopa katsomassa minkä lainen pelaaja on kyseessä ja ei tehty heti sopimusta. Hyvä Pentti. Ei se tietenkään vielä sitä merkitse että se pelaaja olisi hyvä jos sitä käydään katsomassa pitää olla myös silmää sille mikä sopii joukkueeseen ja onko siinä oikeasti potentiaalia. Parempaan päin kuitenkin ollaan menossa pikkuhiljaa tässä asiassa.

Se että Pentillä on ollut semmoinen asenne että minun sana on laki ja että ei suostuta myöntämään virheitä itsellen saatika sitten muille on erittäin vanhan aikaista ja lyhyt näköistä johtamista. Myös se että ei silloin joskus hankittu "bin Peltosta" niin oli myöskin lyhyt näköistä koska kansa haluaa idoleita ja sankareita. Näihinkin asioihin pitää panostaa pitää olla tähtiä ei se että se pyytää markan tai kaks enemmän kuin joku toinen, tai että saadaan kaks ihan hyvää pelaajaa samaan hintaan. Esimerkiksi tässäkin tapauksessa varmasti olisi rahat tullut takaisin fanituotteina. Real Madrid on tehnyt tässä fiksusti. Vaikka ostetaan pelaajia ( esim. Figo, Zidane) mitkä maksaa lähes puoli miljardia markkaa kappale, saadaan positiivinen tulos fanituotteina.

Eli tämmöistä tänään. Ja lopuksi kannustetaan Hifki Suomen mestariksi, elikkä kaikki kannustamaan. Samassa sopassa tässä kuitenkin ollaan. Hifk forever!
 

nedomansky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Muistaakseni edellistä edellinen mestaruus oli n 1983.
Eli kyllähän 1998:lla mennään jo seuraavalle vuosikymmenelle.
Brändi on kunnossa. Ei se Apekaan jaksa ikuisesti valmentaa
ja omia junnuja on pakassa paljon. Ville ja Jakkehan on kanssa
tulossa takaisin sekä Juuso.
Saattaa olla, että kantafaneista suuri osa ei enää pääse
hallille seuraavaa mestaruutta juhlimaan, mutta aina löytyy
uusia sukupolvia. Scouttauksen suhteen esim. Hedbergin osalta
ei juuri moitittavaa. Olihan Porollekin pakko löytää stuntti
jostain ja kun kerran budjetti on liigan kärkeä, on ihan asiaa
heittää sellasta 6-10 sijan roolia, jotta pienemmätkin seurat
pääsee välillä herkuttelemaan.
 

Q

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC (kutsuttu kunniajäsen)
Viestin lähetti nedomansky
Muistaakseni edellistä edellinen mestaruus oli n 1983.
Eli kyllähän 1998:lla mennään jo seuraavalle vuosikymmenelle.
Brändi on kunnossa. Ei se Apekaan jaksa ikuisesti valmentaa
ja omia junnuja on pakassa paljon. Ville ja Jakkehan on kanssa
tulossa takaisin sekä Juuso.

Juuri näin veli nedomansky. Listaa voi jatkaa HIFK:n näköisillä Rajamäki, Mäkelä, Levokari ja monilla muilla. Omien junnujen valmius SM-liigaan jo tällä kaudella on uskomaton ja ainutlaatuinen SM-liiga joukkueiden parissa. Viimeksi tänään järkälemäinen Holma teki todellisen liiga debyyttinsä. Tehdään ensi kaudella se taloudellisesti tappiollinen tulos, joka johtaa urheilulliseen tulokseen ja pitää HIFK:n brändin parrasvaloissa.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Tapaus Dave?

Voisiko joku asiantuntija tai keilapallosta katsoja VIHDOINKIN valaista, että kenen ansiosta Dave Stathos yleensä löydettiin? Ei kai vaan The Pentin toimesta kuitenkaan?

Niin, ja mennäkseni niihin IFK:n junnuihin (siis en mitenkään fyysisesti eritteiden vaihtamisen asteella mene), niin mistäs te veljet tiedätte, ettei nämä meidän mainiot nuoret lupaukset pelaa ensi kaudella vaikkapa Jokereissa? Pelaajien sopimukset on tehty rikottaviksi...

Terveisin nimim. Parris Duffus ei ole kompastunut koskaan, hän on korkeintaan horjahtanut 68 482 kertaa...
 

RedFox

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Tapaus Dave?

Viestin lähetti Predator
Voisiko joku asiantuntija tai keilapallosta katsoja VIHDOINKIN valaista, että kenen ansiosta Dave Stathos yleensä löydettiin? Ei kai vaan The Pentin toimesta kuitenkaan?


HIFK -Magazinessa olevassa jutussa 3goal - J. Pulliaisesta, kaveri itse kertoo: "Näin hänen ( Dave Stathos ) muutaman kerran pelaavan ja tiesin, että hän sopii HIFK:n pelityyliin".
Eli sitä kautta. Ja lisää vielä lopussa, että tämän kauden HIFK:ssa pelaa 14 hänen kauttaan tullutta kaveria!
Ei ole minun mielestäni mikään ongelma - kuten moni täällä Jatkoajan palstoilla niin kuvittelee -, jos vaikka kaikki tulisivat sieltä 3Goalsista, kunhan pelataan yleisöystävällistä ja tuloksellista kiekkoa.

Ensi kaudesta sen verran, että älkää missään nimessä, eikä millään tekosyyllä ( edes rahalla ), tuoko tuota Nicceä enää Nordenskiöldinkadulle. Saarinenkin vain, jos itse maksaa osallistumisestaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Re:

Viestin lähetti Ck
Real Madrid on tehnyt tässä fiksusti. Vaikka ostetaan pelaajia ( esim. Figo, Zidane) mitkä maksaa lähes puoli miljardia markkaa kappale, saadaan positiivinen tulos fanituotteina.

Mielestäni esimerkkisi niin sanotusti kusee tässä tapauksessa.

Tietääkseni Real Madrid on helvetinmoisissa veloissa, korviaan myöten. Takoo varmasti rahaa hyvillä otteillaan, etenkin Mestareiden liigassa (jossa tällä hetkellä ei mene kovin hyvin), mutta siitä huolimatta seura on melkoisessa nesteessä pelaajaostojensa ansiosta.

En kaipaa IFK:lle vastaavaa tilannetta, vaikka pienemmästä mittakaavasta ja pienemmistä mammonista puhutaankin.
 

TheAnimal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: The Animal

Viestin lähetti Ck
Jos alun perin scouttaus olisi ollut hyvää eli olisi ollut Utj joka scouttaisi ja Pentti hoitaisi talous asiat niin oltaisiin siinäkin tultu jo heti parempaan taloudelliseen tulokseen, mutta ei.


Jos urheilutoimenjohtajan palkkaaminen johtaisi heti parempaan taloudelliseen tulokseen, niin sellainen taatusti myös palkattaisiin. Ainoa varma asia mikä siitä aiheutuisi olisi henkilöstökulujen kasvu. Kaikki muu onkin epävarmaa.

Ihan liikaa hommia yhdelle miehelle, pitäisi hajauttaa vastuuta.


Palkataan Turun tyyliin johtajia johtajien perään ja ihmetellään sen jälkeen, että miksi rahat ei riitä Pärssisen kaltaisiin pelaajiin. Ei kai ne riitäkään, jos rahat menee kabinetin paperinpyörittäjille.

Näihinkin asioihin pitää panostaa pitää olla tähtiä ei se että se pyytää markan tai kaks enemmän kuin joku toinen, tai että saadaan kaks ihan hyvää pelaajaa samaan hintaan.


Sinä et siis luokittele Pärssistä, Ruutua, Zidlickyä ja kumppaneita tähdiksi? Kenet sinä sitten luokittelet tähdeksi vai kuvitteletko, että kaikkien tähtien pitäisi pelata juuri IFK:ssa?

Esimerkiksi tässäkin tapauksessa varmasti olisi rahat tullut takaisin fanituotteina. Real Madrid on tehnyt tässä fiksusti. Vaikka ostetaan pelaajia ( esim. Figo, Zidane) mitkä maksaa lähes puoli miljardia markkaa kappale, saadaan positiivinen tulos fanituotteina.


Käytitpä hupaisaa esimerkkiä, joka kertookin paljon näistä taloudellisista laskelmistasi. Real Madrid oli jokin aika sitten lähes konkurssin partaalla miljardivelkoineen juuri järjettömien pelaajahankintojensa vuoksi. Real Madrid ei ehkä ihan ensimmäisenä kuulu sille listalle, josta oppia kannattaa lähteä hakemaan talouden saralta.
 

Tatzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti TheAnimal



Viimeksi kun mestaruus voitettiin, oli välitön tilinpäätös miinusmerkkinen ja perässä seitsemän numeroa. Eikä silloinkaan ollut etukäteen mitään varmuutta, että mestaruus todella voitetaan, vaikka joukkue kallis ja erittäin kovatasoinen olikin. [/B]

Aivan, mutta mestaruus on tuonut seuraavina kausina varmasti rahaa säkin pohjalle, vaikka mestaruuskausi olikin itsessään tappiollinen.

Joka vuosi tuskin voi mestaruutta vaatia, mutta pelillisesti miellyttävää joukkuetta voi ja pitääkin vaatia. Katsojat tämän shown maksavat viimekädessä, lipuissa, ja sponsoreissa.

Mitä tulee krittiikkiin puoleen ja toiseen niin se sallittakoon, kunhan se on asiallista ja perusteltua. Näissä asioissa tulee erottaa se tosiasia, että toiset saavat tietoa sisäpiiristä ja ovat joko sen puolella tai vastaan. Toiset taas suhtautuvat asiaan kuluttajina faneina, homman maksavina katsojina. Jokaisen mielipide on tärkeä ja ne tulee ottaa huomioon, tämä siis yleisesti.

Itselläni ei ole patoutumia ketään kohtaa organisaatiossa, mutta joukkue ja sen esitykset ovat tärkeitä minulle ja odotan, että orrganisaatio huomioisi myös tavallisen kannattaja näkökantaa enemmän, yleisesti.
 

nedomansky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Yleisöhän on edelleen pitänyt omiensa puolta.
Keskiarvo 6.500 katsojaa kotiotteluissa. Paljonkohan
tuosta voisi kasvaa, vaikka joukkue luistelisi sarjataulukon
kärjessä?

Lipputuloja voisi ehkä saada vielä 3 mmk lisää,
jos oltaisiin ihan terävimmässä kärjessä. Maksaisiko nousu
sinne sitten enemmän vai vähemmän?

Jokereilla tuo keskiarvo on 9.500, mutta ei se erotus ainakaan
tunnelmaa hallissa kovasti paranna ja kärjessä mennään.

Erot on pienet ja pienellä punnerruksella HIFK voisi olla
neljän parhaan joukossa. Ehkä tässä ollaan valmistautumassa
loppua kohti nousevaan pelikuntoon ja koostumuksiin.

Hienoa, että sisäpiiri laittaa tänne näkemyksiään. Muutenhan
tätä palstaa ei varmaan tulisi seurattuakaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös