HIFK kaudella 2013-14, konttaus jatkuu?

  • 129 942
  • 338

Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Fakta1:Jere haluaa pois ryssistä ja vaihtoehtoja KHL:lle tällä hetkellä tasan 1: HIFK.
Fakta2: Sopimusta IFK:n kanssa ei vielä ole eikä asia ole vielä edes pitkällä. Vasta ensitunnustelut tehty.
Fakta3: Jere on kovemmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan aiemmin urallaan. Syy: mies on treenannut viimeiset 4 vuotta todella kovaa ja täysin ilman päihteitä. Nyt on viimeinkin tajuttu, että ura on loppupuolella ja muuta ammattia ei ole. Pelkillä lahjoilla ei vajaa 4-kymppisenä vain enää pärjää.
Fakta4: nyt on vihdoinkin fygyä sen verran sukan varressa, että uran voi päättää siellä missä se parhaalta tuntuu. Kämppä maksettu - hilloa tilillä. Paluu IFK:hon mahdollinen.
Fakta5. Yksi lasillinen alkoholia on se viimeinen. Pelkoa korkin aukeamiseen ei ole.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pitänee muistaa, ettei tämä (vielä) huhun asteella oleva Jeren sopimuskuvio tarkoita sitä, että taustalla tapahtuisi myös muuta. Vaikka Nybondas mies onkin, ei se tarkoita täydellistä putkiaivoilua tyyliin yksi sopimus kerrallaan. Kyllä siellä varmasti koitetaan kartoittaa niitä todellisia ykköskorin jätkiä.
Vaan, ja ihan ilman sortumista yltiönegailuun, taitaa jäädäkin siihen kartoitteluun. SIllä logiikkakin sanoo sen, että ei yksikään ykköskorin jätkä edes vilkaise IFK:n tarjousta tällä hetkellä, jos sitten yhtään ajattelee oma uraansa.

Kun lisäksi otetaan lukuun sekin tosiasia, että Ortiota ei ensi kaudella ole, niin mehän olemme jo lähtökohtaisesti ihan kusessa koko paketin kanssa.

Ja tässä on syytä korostaa, että edellämainittu skenaario toteutuu nimeomaan siinä tapauksessa, että IFK:lla ei ole tarjota pelaajalle niin houkuttelevaa pakettia, että kannattaisi tulla. Ja ei ainakaan jos sen paketin nimi on Soppa.

Anteeksi kovasti jos tällä kyseistä kaveria loukkasin, sillä se on viimeinen asia jota haluan tehdä, mutta realiteetit taitavat olla realiteetteja kaikestakin huolimatta. Eli juuri nyt ensikausikin on välikausi. Tämä tietenkin edelyttäen että edes pelataan enää liigassa silloin, koska muutenhan se todellakin tulee olemaan välikausi.

Tässä skenaariossa on sitten syytä huomata jo sekin, että IFK:lla ei myöskään ole tuollaista Juvemaista joukkuekulttuuria ja himoa sekä sitoutumista (poislukien Kuhta)pelaajistossa, että olisivat valmiit sitoutumaan pelaamaan IFK:ssa ihan divaritasollakin, joten vielä vaikeammaksi menee siinä tapauksessa tämä touhu. :-D

Tässä todellakin on syntymässä tilanne, jossa IFK:n ja erityisesti Nybondasin ja hänen dinoystäviensä täydellisen ylimielisyyden ja perseilyn kustannuksia maksetaan todella monta vuotta, jos ei nyt nopeasti saada asioita tolalleen, ja kaikille viestiä siitä, että IFK on nyt ja jatkossakin vakavastiotettava jääkiekkoseura. :-D

Nythän touhu näyttää ulospäin (lähinnä pelaajiin) todella laiskalta ja mukavuudenhaluiselta puuhastelulta, jossa muutamat kaverit leikkivät jääkiekkoseuran pyörittämistä jossa ainoa tavoite on vaan muhkea oma lompakko. Menestyminen taas vaatisi aivan liian paljon oikeaa työtä; niin ja rahaakin toki. Se ei siis olisi enää mukavaa puuhastelua, vaan joutuisi ihan oikeastikin tekemään sitä työtä. :-D
 

R.O.C.K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vastaus mr Uffille

Moi vaan Tapanin kunniaksi ajattelin kirjoittaa, moderaattoreiden homma on jaella pelikieltoja.

Se kuuluisa brändi? Mitä se sitten mahtaakan tarkoittaa? Jos on kysymys Jere Karalahdesta tai Pekka Rautakalliosta, niin tervetuloa milloin vaan. Oli se virka sitten mikä vaan. Sitä brändiä on tyritty jo kauan. Punaisen Kolmosen pelipaitakin on jäädytettynnä Lappenrannan Kisapuistossa keltaisena ja mustana. Kieltämättä hänen kotiseudulla, mutta kelpaisi kyllä Nordikselle.

7 pojoa on matkaa runkosarjan nelospaikkaan. Toisaalta sama matka matti&teppolandian sijaan 11. Tätäkään kautta ei ole menetetty. Villi veikkeaukseni on, että Kimmo Kuhdan putki alkaa juuri kun sitä eniten tarvitaan. Jäädään katsomaan ja ollaan kuulolla.Kyllä huonomminkin voisi olla.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Yhden asian HIFK on toivottavasti oppinut tästä kaudesta: ei kannata koota joukkueen selkärankaa 35-40v -pelaajista. Vanhuksien kohdalla tulee tapahtumaan siivous ja mitä luultavimmin nyt on menossa viimeinen kausi ainakin Kuhdalla ja Kurvisella. Villekin taitaa haluta jo muihin tehtäviin. Mutta siltikin kannattaa katsoa jokainen pelaaja yksitellen: tuleeko lisäarvoa vai ei? Jerestä sanon, ja siis olen Jerguksen fani, että hänen signaamisensa pakiston liideriksi olisi yhtä fiksua kuin pistää vuonna 2012 1-ketjuksi: Kuhta-Eriksson-Peltonen. Mutta Kurvisen paikalle? Menee ihan heittämällä. Ja tämä siis myös Kurvi-fanilta, tsekatkaa vaikka allekirjoitus.

Toinen juttu: fanit eivät päätä, kuka HIFK:hon tulee pelaamaan. Se on pelkästään hyvä asia ja kertoo organisaation ammattimaisuudesta. UTJ:n tehtävänä ei ole mielistellä faneja missään suhteessa. Kuhdan signaus täksi kaudeksi oli yritys siihen suuntaan, oliko kivaa? Jospa HIFK:n organisaatio on jo päässyt yli Jeren huonoista ajoista ja päättää tehdä sopparin kylmästi omien tietojensa pohjalta? Ihan sama kiittävätkö vai vinkuvatko fanit. Olettaen että puikoissa on vielä ammattivalmentaja, joka Jeren haluaa, niin olen luottavainen. HIFK haluaa kuitenkin -vaikkei tämän kauden joukkueesta uskoisi- pärjätä liigassa. Nokka-kortin esiinnostaminen on nyt huono veto: 1) Jere pelasi Nokan Kärpissä ja silloin nimenomaan valmentaja halusi ottaa tämän hylkiön ja oli tyytyväinen. 2) Kun Jeren tulosta väännettiin jo Nokan aikana, ei tätä olisi tapahtunut ilman valmentajan tahtoa. Jos Kojo olisi sanonut, että älkää veivatko sitä spugea tänne, niin yrityksetkin olisivat loppuneet. Kaikki ei ole aina niin kuin fanin silmissä näyttää.

Mun tietojeni mukaan Minsk on valmis päästämään Jeren jo kesken tämän kauden. Itse uskon, että hänet nähdään ensi kaudella HIFK:n paidassa. Varmaa ei ole tässä maailmassa kuin mayojen maailmanloppu, mutta vähintään hyvin todennäköisenä pidän Jeren tuloa ensi kauden miehistöön. Firma päättää työntekijänsä, näin se on aina mennyt. Ja oikeusvaltion periaatteisiin kuuluu, että kun rangaistukset on lusittu, se on siinä. Sitten elämä voi jatkua normaalisti, varsinkin kun "vangilla" on oma motivaatio kunnossa. HIFK ei ole organisaationa koskaan, ikinä missään julkistanut, että "Jere Karalahti ei enää koskaan pelaa HIFK:ssa". Joten mistä tulee tämä logiikka: "HIFK peruu itse puheensa ottaessan Jeren" ? Jos HIFK:ssa on todettu, että Jere "nykykunnossa" vuonna kilpi ja miekka ei pelaa HIFK:ssa, niin ei se ole sama kuin ikuinen porttari.

Loppuun asioiden suhteuttaminen: Olen BOL:n kanssa samaa mieltä siitä, että HIFK:n ensi kauden menestyksen kannalta on paljon tärkeämpää, keitä palkataan: 1) valmennukseen, 2) maaliin, 3) 1-kenttään, 4) 2-sentteriksi. Jere ja Jonne Virtanen eivät kuulu näihin kategorioihin. Joten ei tämä niin iso asia ole missään suhteessa. Itse kuittaan Jeren samoin kuin Virtasen; ihan jees omaan rooliinsa, mutta rupeaisi jo pikkuhiljaa kiinnostamaan ketkä ovat rusinat ensi kauden pullassa. Älkääny itteenne teloko tän jutun takia.
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Pelillisesti Jere kelpaa toki kevyesti Kurvisen/Jokelan stuntiksi, mutta tuskin tyytyy kummankaan Mikon palkkaan. Jos Jere hinnoittelee itsensa ykkosketjun pakiksi, niin en tekisi diilia.

(sorry aeaekkoesten puuttumisesta)
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos palkasta ja pelipaikasta päästään sopimukseen, niin kyllä Jere kaikista menneistä hölmöilyistään huolimatta kelpaisi mun IFK:hon ensi kaudeksi. Ei sentään ykköspariin eikä millään mottipäisellä liksalla, sillä se on ehdottomasti varattava "kousalle" tai "corymurphylle". Ihannetapaus olisi tietysti, että jostain löydettäisiin uusi "kousa" kehittymään ja puhkeamaan kukkaan vasta Nordiksella. Tällöin säästyisi fyrkkaa muihin hankintoihin, kuten huippuveskaan, joka tarvitaan, kun Ortio palaa P-Amerikkaan.

Toivottavasti Nybari tajuaa valmentajakuvioita säätäessään, että se vaikuttaa suoraan pelaajahankintojen vaatiman duunin määrään. Jos ensi kauden valmentaja on Rocky, ei huippupelaajia varmasti ole yhtä helppo houkutella kuin siinä tapauksessa, että kauden 2013-14 valmentaja olisi Summanen.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jos ensi kauden valmentaja on Rocky, ei huippupelaajia varmasti ole yhtä helppo houkutella kuin siinä tapauksessa, että kauden 2013-14 valmentaja olisi Summanen.

Summanen voi olla Rockya coolimpi nimi valmentajana mutta varmasti ei kaikkia kokeneempia (varsinkaan suomalaisia) innosta tulla väenväkisin kuulemaan Summasen päivittäistä huutamista ja vittuilua. Summasen metodit ovat useimmille suomalaisille sarjajyrille tuttuja, nuoremmat ja ulkkarit tuskin Ramin mainetta (= riitautuu lähes joka paikassa johdon ja pelaajien kanssa) niin tarkkaan tuntevat ja näitä pystyy tietenkin hankkimaan rahallisella panostuksella. Eli väitän, ettei Summanen mitenkään automaattisesti lisäisi imua IFK:hon verrattuna jos päävalmentajana olisi Rautakallio.
 

hanttap

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urpolan Kiekko, HIFK, MP
Juuri saamamme tiedon mukaan Dinamo Minsk on virallisesti kumonnut Jerguksen siirtymisen. Ottavat näköjään aika tosissaan. Mutta missä on Raato? Aamulla Ribiksestä raportia. Espoossa, Davosissa vai Ufa:ssa?
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelillisesti Jere kelpaa toki kevyesti Kurvisen/Jokelan stuntiksi, mutta tuskin tyytyy kummankaan Mikon palkkaan. Jos Jere hinnoittelee itsensa ykkosketjun pakiksi, niin en tekisi diilia.

Tavallaan totta, mutta Jerellä onkin stara-status ja hänellä myytäisiin myös enemmän lippuja. Se on sitten Nybarin/Valtasen homma katsoa, että noi asiat ovat balanssissa, ei meidän.
 

Stigu

Jäsen
Olen BOL:n kanssa samaa mieltä siitä, että HIFK:n ensi kauden menestyksen kannalta on paljon tärkeämpää, keitä palkataan: 1) valmennukseen, 2) maaliin, 3) 1-kenttään, 4) 2-sentteriksi.

Tästä samaa mieltä. Ja kun miettii tuota ykköskohtaa, niin tilanne on kyllä erittäin huolestuttava: IFK on taas kerran tilanteessa, jossa seuran pitäisi venyä yli äärirajojensa ja palkata joku pätevä valmentaja. Kolme viimeisintä valmentajaa ovat osoittaneet, että valmentajan täytyy olla joku valmiiksi meritoitunut valmentaja, jolla on tarpeeksi karismaa, kärsivällisyyttä ja kokemusta hoitaa joukkueen lisäksi myös tuo muu organisaatio. Sopallahan ei ole mitään noista ominaisuuksista, Petulta puuttui kärsivällisyys (luultavasti tajusi jossain vaiheessa, mihin paskaan oli kätensä tökännyt) ja Nokalla oli sitten kaikki.

Noiden muiden kohtien osalta en myöskään ole hirveän luottavainen. Ortio on ollut loistohaku, se täytyy myöntää. Samoin oli Riksman ennen häntä, joten ehkä Nybari on löytänyt touchin veskarihankintoihin? Se pitäisi nyt vain jotenkin ulottaa kattamaan myös nuo kenttäpelaajat.

Itse kyllä saan kylmiä väristyksiä kun ajattelen takalinjoillemme ensi kaudeksi nelikkoa Melart-Söde-Jere-Varakas. Tuohon vielä yksi kousa, yksi kankaanperä ja yksi ortio, niin joukkueen peräpää olisi kunnossa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Tavallaan totta, mutta Jerellä onkin stara-status ja hänellä myytäisiin myös enemmän lippuja. Se on sitten Nybarin/Valtasen homma katsoa, että noi asiat ovat balanssissa, ei meidän.

Juuri näin. Voi olla 2-3 -parin pakki ja on ymmärrettävää, että liksa on korkeampi kuin vaikka Kurvisella. Mutta ei voida maksaa kuitenkaan liideripakin liksaa. Kousa oli myös onnistunut haku Nybarilta, kuten Ortiokin, kyllä sillä niitäkin on. Toivotaan, että edes alakertaan saadaan tasokasta tavaraa. Hyökkäykseen saisi palkata muutaman alle 35-vuotiaan, vaikka ne täysiä junnuja vielä ovatkin.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kousa oli myös onnistunut haku Nybarilta, kuten Ortiokin, kyllä sillä niitäkin on

Ehkä Kousa oli kuitenkin valmennuksen haku enemmän, esim. Kai Rautio tulee tästä hankinnasta mieleen enemmän kuin Nybondas. Maalivahdeissa Nyppis on onnistunut hyvällä prosentilla viime kausina.

Nybarin vastine Kousan hankinnalle oli Del Grosso, onko kysyttävää?
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Kousa oli myös onnistunut haku Nybarilta, kuten Ortiokin, kyllä sillä niitäkin on.

Itseasiassa kotimasten pelaajien kohdalla Nybondas on hyvinkin kartalla ja jälki onkin ollut ihan hyvää. Granlundit, Kousa, Ortio jne. Pahin huti taitaa olla Jokela ja varauksin Hirso. Olenko muuten väärässä, mutta käsittääkseni Nybari naarasi myös mm. Melartin narrien junnuista meille toimiessaan junnupuolella?

Ulkkareiden kanssa sitten jälki onkin ollut melko tuskaista. Tässä olisi paljon petrattavaa, kun omaa tietoa ei ole, niin skouttausosasto pitäisi olla kunnossa. Kautonen ilmeisesti on ollut hoviskouttina.

Budjettikuri on käsittääkseni ollut Nybondaksen aikana todella hyvin hallussa. Veroraja on käytetty hyvin jne. Silti jengi on ollut vuosi toisensa jälkeen liigan nimekkäimpiä.

Pääkoutsia tosiaan ei Nybondaksen harteille voi laittaa, kun päätösen tekee hallitus.

Itse tunnustaudun osittain jopa pro-Nybondas henkiseksi. Skouttausosastolle uudet tuulet ulkkareiden osalta, niin hyvä tulee.
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse kyllä saan kylmiä väristyksiä kun ajattelen takalinjoillemme ensi kaudeksi nelikkoa Melart-Söde-Jere-Varakas. Tuohon vielä yksi kousa, yksi kankaanperä ja yksi ortio, niin joukkueen peräpää olisi kunnossa.

Tarvisi melkein kaksi Kousaa. Muuten ollaan auttamattoman hitaita. Kyllä toi nelikko osaa pommittaa, monellakin tavalla. Mutta lätkässä tarvitaan jalkojakin.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Lepistö sai potkut KHL joukkueestaan niin oisko siinä meille kiekollinen puolustaja? Vahva Jokeri-leima kaverilla on, mutta mitä sitten? Kyllä se tänne sm-liigaan on huippupuolustaja jollainen kannattaa ottaa jos vapaana on.

Leijona-pakille lähtöpassit KHL-seurasta

Linkki vie MTV3 sivulle...
 
Suosikkijoukkue
NHL
Lepistö sai potkut KHL joukkueestaan niin oisko siinä meille kiekollinen puolustaja? Vahva Jokeri-leima kaverilla on, mutta mitä sitten? Kyllä se tänne sm-liigaan on huippupuolustaja jollainen kannattaa ottaa jos vapaana on.

Leijona-pakille lähtöpassit KHL-seurasta

Linkki vie MTV3 sivulle...

Itsellekin kelpaisi nähdä Lepistö IFK nutussa mutta pelkään että menee naapuriin kun sieltä taisi Karlsson lähteä.
 
Ehkä Kousa oli kuitenkin valmennuksen haku enemmän, esim. Kai Rautio tulee tästä hankinnasta mieleen enemmän kuin Nybondas. Maalivahdeissa Nyppis on onnistunut hyvällä prosentilla viime kausina.

Nybarin vastine Kousan hankinnalle oli Del Grosso, onko kysyttävää?

Tämä käsitys mullakin on. Tällä hetkellä on toisaalta aivan sama onko haku Del Grosso vai Kousa, kun valmennuksesta puuttuu aivan selkeästi ammattitaitoa. En usko, että Kousakaan olisi tehnyt läpimurtoa nykyisen valmennuksen alaisuudessa. Vaikka jengissä pelaa Söde, Ville Peltonen ja kumppanit niin itseluottamuksen kasvuun ja läpimurtoon tarvitaan myös toimiva pelitapa ja hyvä joukkue ellei sitten ole joku Mikael Granlund.

Lepistöhän on täysi narri. Täysin järjetön ajatus tuollainen hankinta nyt varsinkin työsulun aikana.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Lepistöhän on täysi narri. Täysin järjetön ajatus tuollainen hankinta nyt varsinkin työsulun aikana.

Eiköhän En gång Bergenheim, alltid Bergenheimin jälkeen ihan mikä tahansa ole mahdollista. Samin Isä Jussihan kävi myös takkiaan ifk:ssa kääntämässä joskus 80-luvulla. Tosin Lepistölle Jokereissa on oikeastikin tarvetta, joten jos vain taidot on edes vähän tallella niin paluu Ilmalaan voi olla lähellä.
 
Eiköhän En gång Bergenheim, alltid Bergenheimin jälkeen ihan mikä tahansa ole mahdollista. Samin Isä Jussihan kävi myös takkiaan ifk:ssa kääntämässä joskus 80-luvulla. Tosin Lepistölle Jokereissa on oikeastikin tarvetta, joten jos vain taidot on edes vähän tallella niin paluu Ilmalaan voi olla lähellä.

Kaikki on mahdollista, mutta tämä palkka-armeijastrategia on täydellisen kelvoton. Menestystä tuskin tulee ja pelaajilla ei ole sidettä seuraan ja tunne puuttuu kentältä. Faneille jengi ei tunnu omalta, kun jengissä pelaa jotain jannepesosia ja tylerredenbacheja. Tätäkö oikeasti halutaan?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Menestystä tuskin tulee ja pelaajilla ei ole sidettä seuraan ja tunne puuttuu kentältä.

Kuinka vahvat siteet mestaruusjoukkueen pelaajilla oli HIFK:n suuntaan? Eikö tuokin joukkue ollut enemmän tai vähemmän palkka-armeija? Minkälainen joukkue on sellainen, joka tuntuu fanille omalta? Mitä sen pitää pitää sisällään nykyaikana? Jos omia kasvatteja tarkoitat, niin menestys tulee kiertämään HIFK:ta hyvin kaukaa jatkossakin. Pakkohan nuo profiilipelaajat on muualta naarattava, koska omista niitä ei löydy.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kolme viimeisintä valmentajaa ovat osoittaneet, että valmentajan täytyy olla joku valmiiksi meritoitunut valmentaja, jolla on tarpeeksi karismaa, kärsivällisyyttä ja kokemusta hoitaa joukkueen lisäksi myös tuo muu organisaatio.
Näiden kolmen k:n lisäksi tarvitaan myös osaamista. Pari edellistä "vastuu"valmentajaa, PS ja P.S., ovat osoittaneet miten käy jos sitä ei ole.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös