HIFK-Kärpät la 19.2.2005

  • 16 588
  • 83

Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kärppien peli kulminoituu kahdeen palaseen: Bäcksiin ja Tenkrat-Viuhkola-Jokiseen. Onnistuminen näiltä tietää täyttä pistepottia Ouluun. Valitettavasti vain Bäcksi on enää keskinkertainen mokke, joka ei pelasta otteluita Kärpille.

Vastapäätä kenttää seisoo eri kaliiberia oleva mies, jonka myötä HIFK on vahvoilla illan ottelussa.

Surukseni täytyy lisäksi todeta, että fyysinen peli näyttää usein sekoittaneen Kärppien pelin tällä kaudella. Tästä on puhuttu koko Kärppien uuden liigatulemisen ajan, mutta aiempina käusina tämä uskomus on ollut paljolti virheellinen. Tällä kaudella kuitenkin JYP, SaiPa, jne. ovat oikeasti saaneet pelin haltuun lisäämällä fyysisyyttä.

Uskoakseni tämä kielii joukkueen asenteesta enemmän kuin materiaalista. Kärppien materiaali ei ole mitenkään ratkaisevasti epäfyysisempi kuin viime kaudella - puolustuksen osalta Kärpät on jopa viime kautta fyysisempi - mutta ehkäpä Heikkilä sai luotua joukkueeseen erilaisen tunnetilan ja perusajatus pelistä oli toisenlainen.

Hopeakaudella Kärpät alkoi pelaamaan fyysisemmin kuin taikasauvan iskusta pleijareiden alettua. Toivottavasti sama asenne saadaan jälleen päälle.
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
IFK oli vielä eilen suosikki laskelmissani. Veli Johannes kuitenkin tiedotti aamulla ikävän uutisen IFK:n kannalta. NHL:ssä on mitä ilmeisemmin päästy sopuun. IFK:lla on kuusi NHL-pelaajaa ja epätietoisuus siitä, että alkaako kausi sittenkin, varmasti näkyy näiden pelaajien otteissa. Tähän varmaan joku heittää, että pelaajat ovat ammattilaisurheilijoita ja ovat aina täysillä pelissä mukana. Itse väitän, että tieto mahdollisesta lakon loppumisesta vaikuttaa pelaajien asenteeseen. Tulee mieleen loukkaantumisriskit jne.

Näin ollen vaakakuppi kääntyy Kärppien voiton puolelle tai tasuriin varsinaisella peliajalla.

Veikataan lopputulokseksi 2-2 tai 3-5.
 

Peacemaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Oulun Kärpät tänään:

32
Niklas Bäckström, Maalivahti AK
33
Pekka Rinne, Maalivahti

1. kenttä
26
Mikko Lehtonen, Vasen puolustaja AK
3
Lasse Kukkonen, Oikea puolustaja AK
17
Mika Pyörälä, Vasen laitahyökkääjä AK
39
Sakari Palsola, Keskushyökkääjä AK
75
Eero Somervuori, Oikea laitahyökkääjä AK

2. kenttä
44
Janne Niinimaa, Vasen puolustaja
6
Ilkka Mikkola, Oikea puolustaja
11
Viktor Ujcik, Vasen laitahyökkääjä
12
Pekka Saarenheimo, Keskushyökkääjä
27
Juha-Pekka Haataja, Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä
78
Josef Boumedienne, Vasen puolustaja
29
Kimmo Lotvonen, Oikea puolustaja
8
Jussi Jokinen, Vasen laitahyökkääjä
24
Jari Viuhkola, Keskushyökkääjä
62
Petr Tenkrat, Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä
21
Tommi Paakkolanvaara, Hyökkääjä
37
Henrik Juntunen, Hyökkääjä
43
Antti Aarnio, Vasen laitahyökkääjä
28
Toni Sihvonen, Keskushyökkääjä
20
Janne Pesonen, Oikea laitahyökkääjä


Nelosessa vain hyökkääjiä eli kuudella pakilla mennään . . .
 
Itseäni pelottaa tähän peliin lähtiessä eniten se, että miten jatkuva alkaa-ei ala-alkaa- leikki vaikuttaa hifk.n peliin. En voi mitenkään uskoa sillä olevan parantaa vaikutusta peliin, mutta kuinka hyvin nhl miehet sen onnistuvat sulkemaan mielestään!?

Onko nhl.n ja nhlpa.n miehetkin salaliitossa penaa vastaan; )

taas kerran viimestä kertaa katsomaan nhl-miehiä ; )
 

aika epeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin urheiluyhdistyksen toverit
Tämä matsi mennään nykyjengillä, mutta mm. seuraavassa Hoki Nite -ottelussa Jyppiä vastaan IFK saattaakin esitellä rosterissaan A-junnuja työsulkupelaajien tilalla. On tää veikeetä.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Eli IFK:n rosteri kokonaisuudessaan:

Ruutu-Jokinen-Kuhta
Pikkarainen-Turunen

Luttinen-Harkins-Pirjetä
Söderholm-Zidlicky

Järvinen-Häppölä-Vihko
Saarinen-Kultanen

Petrell-Hirschovits-Fagerstedt
Varakas-Laine

Vokoun
Lundell


Eli Lydman tosiaan puuttuu vielä kokoonpanosta, pistää miettimään tuota NHL-tilannetta taas... Niinkuin lucky13 tuossa sanoi, tänään viimeistä kertaa työsulkupelaajia katsomaan... Taas kerran.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Täällä hyräillään Doorsin "The End" biisiä.

No, kaikki kiva loppuu aikanaan. Vaikea uskoa, että NHL ja NHLPA onnistuisivat vielä kerran sotkemaan asiat niin, että lockout jatkuisi.

HIFK:lla on tänään kaukalossa 5 lockout pelaajaa ja 17 sellaista, joiden kausi jatkuu HIFK:ssa käy NHL:ssä sitten kuinka hyvänsä.

Karalahti, Laakso ja Kurvinen ovat edelleen sairaslistalla, Lydman ei aloita pelaamistaan, kun NHL:n tilanne ei olekaan selvinnyt lopullisesti. Pärssinen ja Vopat ovat hyökkääjistä poissa.
 

Meedio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Atletico Madrid
Viestin lähetti Pärde
Eli IFK:n rosteri kokonaisuudessaan:

Ruutu-Jokinen-Kuhta
Pikkarainen-Turunen

Luttinen-Harkins-Pirjetä
Söderholm-Zidlicky

Järvinen-Häppölä-Vihko
Saarinen-Kultanen

Petrell-Hirschovits-Fagerstedt
Varakas-Laine

Vokoun
Lundell



Oisko kannattanut tänään kokeilla ja heittää Salmelainen ja Enlund kehiin haistelemaan ukkojen otteluun...
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Viestin lähetti Meedio
Oisko kannattanut tänään kokeilla ja heittää Salmelainen ja Enlund kehiin haistelemaan ukkojen otteluun...

Pakko kysyä tässä kohtaa, että miksi ihmeessä kukaan olisi näin tehnyt?

Tällä hetkellä Ara peluuttaa joukkuetta nykyisen tilanteen mukaan, eli tuossa ovat ne jätkät joilla tällä haavaa ollaan menossa kevääseen. Ketä olisi hyödyttänyt pakan täydellinen sotkeminen ja henkinen käsiennosto?

Kyllä tässä on aikaa itkeä, sitten jos löysät on oikeasti housuissa.
 

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Viestin lähetti Meedio
Oisko kannattanut tänään kokeilla ja heittää Salmelainen ja Enlund kehiin haistelemaan ukkojen otteluun...

Kenenköhän tilalle nuo ois muka laitettu? Kaikkien vähänkin liigakokemusta omaavien ei-lockout hyökkääjien on pelattava kaikissa jäljellä olevissa kevään otteluissa, jos meinataan saada ketjut täyteen, eikä sittenkään saada, joten heidän on myös saatava pelata tänään. Ja tuskin junnuja nyt änäriäijien tilalle laitetaan kun kotiyleisöllä on viimeinen tilaisuus nähdä suurimmat suosikkinsa livenä.

Itse toivoisin tänään mahdollisimman paljon kovaa peliä. Rudy voisi viimeisen ottelunsa kunniaksi opettaa oikein pohjanmaan kautta lapin rottajengille mitä käsitteet väkivaltaisuus, poikittainen maila ja päähän kohdistunut taklaus todella tarkoittavat jääkiekossa.

Katsojat, muistakaa pistää kypärät päähän! Koskaan ei tiedä milloin kyrppien jäähyaitiosta tai vaihtopenkiltä heilahtaa mailanisku teitä/meitä kohti.

Voitto tulee tietysti tässä sivussa 6-0. Olli hattuilee. Lasse, Marek ja Rudy iskevät muut maalit.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Hauska nähdä millaisella kokoonpanolla HIFK luistelee lämmittelyyn tunnin päästä ja onhan Kärpilläkin pari NHL-miestä kokoonpanossa.

xxxx-xxxx-Kuhta
Pikkarainen-Turunen

Luttinen-Harkins-xxxx
Söderholm-xxxx

Järvinen-Häppölä-Vihko
Saarinen-Kultanen

Petrell-Hirschovits-Fagerstedt
Varakas-Laine

xxxxx
Lundell

Nämä jäävät jäljelle, jos NHL-pelaajat eivät pelaa....
 

aika epeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin urheiluyhdistyksen toverit
Viestin lähetti Buccaneer
Rudy voisi viimeisen ottelunsa kunniaksi opettaa oikein pohjanmaan kautta lapin rottajengille mitä käsitteet väkivaltaisuus, poikittainen maila ja päähän kohdistunut taklaus todella tarkoittavat jääkiekossa.
Hengitä syvään, laske kymmeneen. Ja sama vielä viisi kertaa. Sen jälkeen käytä Edit-näppäintä ja paikkaile.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Viestin lähetti Buccaneer
Katsojat, muistakaa pistää kypärät päähän! Koskaan ei tiedä milloin kyrppien jäähyaitiosta tai vaihtopenkiltä heilahtaa mailanisku teitä/meitä kohti.

Harmittaa toi työsulun päättyminen ja HPK:n heikentyminen sen myötä minuakin muttei sentään noin paljon.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Viestin lähetti Johannes
Nämä jäävät jäljelle, jos NHL-pelaajat eivät pelaa....

Mikä jengi voisi kieltää OJ:n pelaamisen? Jarkko Ruudulle pieni vinkki: nyt ei tarvi välittää mahdollisesta 4 ottelun pelikiellosta ;). AJA!
 

TheMaso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NUFC, Caps
Tässäpä taas taisto jonka mielellään paikanpäällä näkis vaan jälleen on tyytyminen radion katseluun. Ennakko odotukset kärppien voitolle eivät ole minulla kovinkaan suuret joten uskompa ifk:n taklaavan meidän mikkihiiret pyörryksiin josta seuraa se että kukaan kärppä ei mene tilanteisiin kärkiottelun vaatimalla vakavuudella ja tunteella. Toivon kuitenkin kärppien sinnittelevän viimeiseen erään edes hifkin pienellä johtomarginaalilla jolloin Ruutu ottaa ohjat omiin käsiin taklaamalla itsensä ottelusta pihalle jolloin kärpät survoo 5min jäähyn aikana kaks kiekkoo maaliin ja vie pisteet mukanaan ouluun. Tämä on kuitenkin vain toiveunta ja todellisuus on karu ja ifk:n ja ehkä s/m-liigan tämän hetken paras ja rumin olli niittaa tehot 3+3 ja peli päättyy 6-0.

Yhtä kaikki, toiveissa:

- Tenkille ja eerolle maali
- 3 pistettä
- Nyrkkitappelu :)
 

Peacemaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tasaista on peli. IFK painaa omalla fyysisellä tyylillään, mikä on ok. Kärpät vie tämän pelin, mikäli kotijoukkue ei pysy poissa jäähyboxista.

Ai niin . . . Buccaneer, onko sulla kusta päässä? Yritä nostaa tasoasi noissa kirjoituksissasi. Täys penikka. Pitäis pistää hihaan ja nusasta uudelleen.
 

Meedio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Atletico Madrid
Viestin lähetti Pärde
Pakko kysyä tässä kohtaa, että miksi ihmeessä kukaan olisi näin tehnyt?

Tällä hetkellä Ara peluuttaa joukkuetta nykyisen tilanteen mukaan, eli tuossa ovat ne jätkät joilla tällä haavaa ollaan menossa kevääseen. Ketä olisi hyödyttänyt pakan täydellinen sotkeminen ja henkinen käsiennosto?

Kyllä tässä on aikaa itkeä, sitten jos löysät on oikeasti housuissa.

Mitäs herrat Järvinen ja Vihko on saanut aikaiseksi kuluvalla kaudella?
Eikös sitä rusettiluistelua olisi mahdollista suorittaa jossain muualla kuin Nordiksella kun siitä joku vielä maksaa...
Muistaakseni muutama vuosi tehtiin Turun otteluun samanlainen homma kun heitettiin junnut kehiin ja hyvin ne pelasikin.
Kyllähän se on niin että 1 ja 2 ketjut nämä hommat hoitaa ja sivusta katsoo 0-0 pelaten noi kaksi muuta kenttää.
Tämä on eri peli kuin tuo Saipa ottelu...
Mutta tietystihän se on niin että peluutetaan niitä joita mahdollisesti vielä näkee ja murehditaan huomenna tilannetta.

Ja tämän päivän ottelun lopputulosta jos samalla veikkaisi niin 4-4. Ja Ruutu 5+20...
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juu, eli Kärpät johtaa 2-0. Varmaan voittaakin ottelun, saattaa painaa alitajunnassa näillä IFK:n tärkeimmillä miehillä se NHL:n todennäköinen alkaminen. Harmillinen tilanne, mutta toivottavasti ratkeaa nopeasti. Ei haittaisi NHL:n alkaminen, mutta kunhan asia saataisiin nopeasti selväksi, ettei tarvitsisi spekuloida jatkuvasti.

Hyvä painostus IFK:lla kuitenkin, mutta paikoista ei tehdä byyrejä. Eipä tähän tarvitse kuin toisen erän loppuun yksi maali ja peli on taas ihan hyvällä mallilla. Tässä nyt pyörii varmaan kaikilla enemmän tämä vähän isompi asia mielessä, vaikka tärkeät pelit lähenee koko ajan ja tärkeitä pisteitä jaossa.

Noh eletään jänniä aikoja.
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Tyypillistä, sen kerran kun pelaa Hifkin puolesta tai toivoo teidän voittoa niin te menette penailemaan. Kahden erän jälkeen 0-2. Toivottavaa olisi että nousette vähintään tasuriin.
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
No niin, tulihan se tasoituskin sieltä kun vähän potkii. Voisivat mennä vielä johtoon, niin saattaisi rahaakin tulla. Helpottaisi myös meidän runkosarjan voittomahkuja.

Edit: ...keleen Ilves ryssi jo pitkävedot. Tietysti Kärpät ottaa lisäpisteenkin.

Edit2: hyvin manattu...
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Ihme homma, että pitää aina 2-0 johdossa tuolla tavalla lopettaa pelaaminen... Tänäänkin, selkeästi radiosta nähtynä, päästettiin IFK peliin omaa laiskuuttaan! No, totta kait tuossa on IFK:n hyvyydelläkin sanan sijansa, en tietenkään sitä väheksy. Mutta näin.

Ihme peikko IFK:lle tuo Tenkrat. Heh.

Tiukille vetää tuo runkkiksen loppu.
 
Radiosta nähtynä

Kärpät hallitsi hienoisesti ensimmäisessä erässä kaiken kaikkiaan. Kaksi seuraavaa erää HIFKille. Tosin toisen erän laukaisutilasto ei taida ihan kaikkea kertoa. Mutta Stenkan mukaan HIFK hallitsi kolmannen erän muutamaa kärppäpyöritystä lukuunottamatta.

Tenkrat löytää tehoja hienoissa paikoissa. OJ on myös ratkaisujen mies, mutta mitä muuta voi odottaakaan. Mies laukoo hanakasti ja hyvin. Suoraviivainen kaveri ja toivottavasti ei tule reissua tänä keväänä rapakon taakse.

Tiukka peli maalien valossa ja hienoa, että piste tuli.

Vaikka Vopat ei ole pehmeä kätisin kaveri kaukalossa ja ehkä juuri siksi, tuntuu että HIFKistä puuttuu palanen. Luultavasti olisi kääntänyt voiton toisin päin.

Mutta niillä mennään mitä on ja hieno 2 pistettä pelistä, josta pelkäsin pahinta ja toivoin parasta.

EDIT: antoi myös uskoa kevääseen. Kärpät ei ole kuitenkaan mikään heittopussi, vaikka monissa veikkauksissa mestarista se unohdetaan pois. Tosin.... HIFKlla ei ollut täysi miehitys.
 

TheMaso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NUFC, Caps
Kaks pistettä ja tenkille pari maalia joita tuossa jo toivoinkin aiemmin ja ero narreihin enää 5p. Tästä on hyvä jatkaa ja tavotella runkosarjan voittoa. Tenki tosiaan alkaa lämmetä kun pleijarit lähenee. Tunnelma kuulosti olevan kohdallaan vanhassa hallissa, jospa joskus meilläkin. Olli jokinen tosiaan kuulostaa olevan tulessa ja vie hifkin(Floridan:) pitkälle. Palsolan kenttä kuulosti pyörittävän mallikkaasti, paikanpäällä käyneet saa sen vahvistaa.

Täältä tähän ja nyt karjala.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös