Harjoitusottelut 2023

  • 98 364
  • 1 049

1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näistä kesähöntsistä ei saisi liikaa innostua, mutta ihan hyvä tästä on jatkaa. Toivottavasti hyvä alku kantaa, kuten viime kaudella Kivi sanoi Pitsiturnauksen voitosta.

Rubin on tälläkin kaudella sarjan paras maalivahti.
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Näin pienellä otannalla jäi hyvä fiilis. Toka erä oltiin jaloissa, syykin selvä (jäähyt). Ei kuitenkaan mitään tason romahdusta eikä suurempaa koomailua. Peli-ilme miellytti kyllä.

Uusista nimistä, kuten jo tulikin ilmi, lähes kaikki varsin vakuuttavia. Lefebre tosiaan vähän jäi vielä telineisiin, mutta aineksia on.

Alkoi jo! Hienoo.

PS: Tämän aamuisella mutulla Erholtz tulee tällä kaudella ns. takaisin. Toivottavaa olisikin, tykkään kaverin pelityylistä. Toivottavasti onnistumisia tulee heti alkuun, saisi hyvän flown. Knihti toivon mukaan ottaa myös kehitysaskelia, ja uskonkin ottavan, jos vain pysyy terveenä.
 
Kova statement muutaman minuutin perusteella mutta toivotaan, että osuu kohdilleen.
Joo täytyy muistaa, että puhutaan Pitsistä mutta ominaisuuksia Fabrelta löytyy eli nopeutta, räjähtävyyttä ja röyhkeyttä. Erottui selkeästi parhaimpana.

Omat ranskikset:
- Joukkueessa on nopeutta ala Davidssonit, Ojantakanen, Fabre, Knihti, Erholtz. Nopeaan suunnanmuutospeliin ihan hyviä palikoita.
- Lefevbre laittoi muutaman tarkan syötön mutta vastapainoksi oli melko hazardi omissa ja liikkeeltä hyvin verkkainen.
- Knihti kerännyt kesän aikana massaa lisää. Tämä lupaa ihan hyvää kaksinkamppailupelaamiseen.
- Graber, Myllymaa ja Virtanen näkymättömimmät.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
- Graber, Myllymaa ja Virtanen näkymättömimmät.

Graberin soisi olevan näkyvä heti kauden alusta asti. Hänelle on kuitenkin ladattu jonkinlaiset tuloksenteko odutukset, kun optio käytettiin
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Plussaa:

- Fabre ja koko ketju
- Rubin, takuuvarmaa työskentelyä
- Jonathan Davidsson, väläytteli nopeuttaan oikeastaan joka kerta kiekon kanssa ja ilman

Miinusta:

- Lefebvre, kiekot tosiaan pomppi ja ei ollut ihan pelin sisällä, mutta uskoisin tämän olevan pientä jäykkyyttä vielä alkuun
- M. Davidsson, oli mielestäni melko näkymätön ykkössentterin rooliin nähden, parempaa lienee luvassa
 

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Vähän analyysiä Lukko-pelistä, kun nyt täältä livenä tämän näin.

Rubin totutun varma maalilla. Tulee olemaan todennäköisesti ligan paras pelipaikallaan.

Puolustuksessa positiivista Zabransky, Määttä ja Riekkinen. Myös Heimosalmi ja Salmela hoitivat tonttinsa ok. Lefebvreltä hyviä avauksia, mutta loppua kohden muutamia koomailuja. Uskon, että parantaa kyllä.

Hyökkäyksessä Järvisen ketju todella hyvä. Fabre osoitti nopeuttaan ja ratkaisukykyään. Erholtz myös paljon hyviä ratkaisuja pelin aikana. Luulisin, että Erholtz palaa omalle hyvälle tasolleen. Davissonien ketju ei hirveästi saanut yhteispeliä toimimaan, mutta veljekset ovat kyllä pelimiehiä. Kolmosessa Ojantakanen osoitti pelillisesti älykkyyttään ja Knihti pelasi myös ihan ok. Muuten voisi sanoa, että Vanhatalolla on työtä mahtua liigassa rosteriin, koska Joensuu ja Hämeenaho siinä varmasti ovat.

Joka tapauksessa hyvä solid game ja tärkeä voitto. Raumalaisyleisö oli aika hiljaa pelin aikana. Jokereita vastaan kokoonpano varmasti muuttuu aika paljon ja Kaarlehto tulee maaliin. Lukon voittaminen on kuitenkin iso asia tätä päivää.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Matinpalo veti reeneissä kiekolla päähän. Silmä muurautunut umpeen.

No se selittääkin asian. Turha sitä on yksisilmäisenä lähteä Pitsihöntsiinkään
 

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jokereita vastaa:
Graber-Ojantakanen-Erholtz
Karnaranta-Juhola-Noiva
Fabre-Myllymaa-Viitala
Vanhatalo-Knihti-Virtanen

Määttä-Zabransky
Hellman-Heimosalmi
Salmela-Matinmikko

Kaarlehto
Rovio
 

Nigi

Jäsen
Jokereita vastaa:
Graber-Ojantakanen-Erholtz
Karnaranta-Juhola-Noiva
Fabre-Myllymaa-Viitala
Vanhatalo-Knihti-Virtanen

Määttä-Zabransky
Hellman-Heimosalmi
Salmela-Matinmikko

Kaarlehto
Rovio

Huililla siis Davidssonit, Talaja, Järvinen, Lefebvre, Riekkinen ja Rubin. Salmela saa C:n rintaan Jokereita vastaan.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Karnaranta-Juhola-Noiva
Fabre-Myllymaa-Viitala

Tässä ovat kiinnostavat ketjut. Miten Juhola/Noiva suoriutuu miesten peleissä ja iskeekö Viitala Myllymaan syötöstä maalin?
 

ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Hankinnat vaikuttavat hyviltä. Jopa Ranskan mies, jonka suhteen olin erittäin skeptinen, oli varsin pirteä pörrääjä. Ojantakanen vaikutti myös oikein kelvolliselta. Vanhatalo puolestaan vaikuttaa aika karsealta. Pakeista en jostain syystä saanut oikein mitään tarttumapintaa. Puolituntia elokuuaamuna ei toki ole se paras hetki tehdä isoja linjanvetoja.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jokereita vastaa:
Graber-Ojantakanen-Erholtz
Karnaranta-Juhola-Noiva
Fabre-Myllymaa-Viitala
Vanhatalo-Knihti-Virtanen

Määttä-Zabransky
Hellman-Heimosalmi
Salmela-Matinmikko

Kaarlehto
Rovio
Ykkösessä 3 rightia, Knihti sentterinä ja mielenkiintoista nähdä noiden otteita, jotka eivät vielä pelanneet ekassa pelissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös