Hammaslääkäri – betoniviidakon julmin peto

  • 216 489
  • 753

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pitäisi varmaan taas mennä hammaslääkäriin, vaikka vasta 4 vuotta sitten kävin. Kuuden euron sijoittaminen YTHS:n hammaslääkäriin ei välttämättä olisi huono ratkaisu. Kyse on vaan siitä viitseliäisyydestä, vaikka hyvin olisi aikaakin, varsinkin kun siihen kuluisi alle puoli tuntia. Aamuin illoin olen hampaat pessyt, eikä niissä ole tuntunut kipua tai vastaavaa. Hammaskiveä kuitenkin kertyy, eikä sen poistaminen itse linkkarin terällä ole parasta mahdollista hoitoa hampaille.
 

Lukkoseppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Niin varmaan pitäisi mennä joo, vai odottaisiko ensin että tulee täyskymppi täyteen viimeisestä kerrasta. Edellisen kerran tarkistuksessa armejan harmaissa 1996 kesällä ja reikiä nolla! Hammaskivea ja muuta paskaa varmaan on, mutta muuten ei tunnu missään.
 

Birchman

Jäsen
Murheenkryyni

Huomasin tuossa eilen hampaita pestessäni, että alhaalla kulmahampaiden sisäpuolella ienrajassa on molemmilla puolilla kovat patit. Toisella puolella väritön ja toisella puolella "kuultavan valkoinen". Tälleen äkkiä ajattelen, että ne ovat kulmahampaiden juuret jotka vain ovat enemmän pinnassa kuin muiden hampaiden juuret. Eivät ole kipeitä tai kosketusarkoja. Ja tosiaan toisessa tavallaan luun väri kuultaa läpi ikenen. Onko kellään mitään hajua olenko oikeassa vai onko jo syytä pelästyä? Huomenna on tarkistus klo 9.30.
 

Anton

Jäsen
Waude!
Meidän firman kellarista, kaikkein pimeimmästä nurkasta löytyi jostain syystä sinne roudailtu ikivanha hammaslääkärintuoli.
Havaitsin jo pentuna lääkärileikit sangen antoisiksi harrastuksiksi, ja niin ihan varmasti moni muukin.
Nyt arkipäivän pervoilu voisi saada uusia ulottuvuuksia hammaslääkärileikeistä! *wirn*
 

Birchman

Jäsen
Noniin nyt on sitten käyty hammaslääkärillä ja röntgenissä. Noista palukoista kun puhuin ed. viestissäni niin ne ovat ihan normaaleja luuston juttuja.

Neljä reikää joista yksi viisaudenhampaassa ja yksi pitää paikata. Viisaudenhammas revitään irti. Ientulehduskin kuulemma on ja sen hoitaminen aloitetaan välittömästi huomenna. Purennassakin oli jotain pientä vikaa jonka lekuri kuulemma pystyy korjaamaan pelkällä hampaiden hiomisella. Kokonaissummaksi tulee jotain 350-400 € (sisältää käynnit , röntgenit ym. ym.)

Melko kallista? Elämä on...
 

Pelintekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Noniin, pitääpäs nostaa.

Torstaina olisi jälleen kerran aika mennä sinne hammastohtorille, kävin viimeksi kaksi vuotta sitten, silloin ei ollut reikiä, mutta oli se silti yhtä tuskaa. Tällä kertaa pelkään että reikiä tulee olemaan, kesälomalla pesin hampaani ehkä 30/70 mahdollisesta kerrasta. Kolaa olen juonut entistä enemmän ja karkkia ehkä vähemmän, mutta hampaanpesuni ovat olleet suunnilleen sellaisia hujauksia missä kestää 30sek-1min. Purkkaa kyllä olen syönyt n. 2-5 kertaa per päivä. Hampaissa ei toki ole ollut kipuja.

Pelkään hammaslääkäriä, mutta en ole kuitenkaan kauhusta kankeana, yritän vain rohkeasti mennä sinne vaikka ei mieli tekisikään, pakko se on kuitenkin joskus tehdä.
 
Tuli käytyä vuositarkastuksessa, eikä reikiä löytynyt. Hammaskivea luonnollisesti puolisen tuntia rapsuteltiin.

Yhdessä hampaassa on hoitajan mukaan kiillevaurio, joka oli siellä jo vuosi sitten. Kysyisinkin että kehittyykö tuollainen jossakin vaiheessa varsinaiseksi reiäksi tai onko jopa mahdollista, että se näyttää päältä tarkasteltuna vain kiillevauriolta, mutta hammas mätänee sisältäpäin? Jäi vastaanotolla selvittämättä.
 

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Mulle hammaslääkäri on tullut melko tutuksi tässä vuosien aikana, niin ei mitään suurempia pelkoja ole. Vähintään kerran kahdessa kuukaudessa joutuu käymään siellä näyttämässä leegoja, kun olen oikomishoidossa. Olen oikomishoidossani jo voiton puolella, telaketjuistakin olen päässyt jo eroon. Tosin onhan sitä hammaslääkärin penkkiä tullut kulutettu oikomishoidon puolesta jo lähemmäksi viisi vuotta. Reikiä on sitten paikkailtu ihan tavallisilla tarkistuskäynneillä, olisiko niitä nyt yhteensä ollut kolme tai neljä. Puudutusta en ole ikinä reikien kanssa käyttänyt, ärsyttään se kun suu on sitten seuraavat kaksi tuntia aivan tunnoton. Eikä reikien paikkauksessa syntyvä pieni vihlominen ole juuri mitään verrattuna alla olevaan kokemukseen.

Viitisen vuotta sitten oikojahammaslääkärini ehdotti, että minulta poistettaisiin kaksi maitohammasta, joiden alla ei ollut kuulemma pysyviä hampaita. Hampaiden poistoa hän perusteli sillä, että irrotessaan nämä hampaat jättäisivät isot aukot hammasrivistööni ja jos hampaat irrotettaisiin nyt, aukot saataisiin kiinni käynnissä olleen oikomishoidon puitteissa. No eipä siinä ollut juuri seitsemännelle luokalle siirtyneellä junnulla paljon sanomista, joten hampaiden poistoon päädyttiin.

Menin sitten lähihammashoitolaani lievästi sanoen pelko perseessä. No puudutus annettiin ja odoteltiin siinä kymmenisen minuuttia, että puudutus alkaisi vaikuttamaan. Siinä sitä huomasi, että aika on suhteellinen käsite. Se hammaslääkäri alkoi sitten repimään sitä ensimmäistä hammasta irti, eikä ensimmäiset minuutit tuntuneet ollenkaan pahalta. Sitten alkoi kuitenkin tulla ongelmia kun hammas ei suostunutkaan tulemaan ulos perinteisesti heiluttelemalla. Siinä lääkäri sitten heilutteli ja yritti vetää hammasta ulos varmaan 15min ja puudutuskin alkoi loppumaan. Siinä vaiheessa tuntui kyllä melko ikävältä ja tuli puristettua ihan kunnolla niitä tuolin reunoja. Hammaslääkäri pisti sitten uuden puudutuspiikin ja tulihan se hammas lopulta pitkä taistelun jälkeen ulos. Koko käyntiin meni aikaa varmaan ainakin 45min. Ja tämä kaikki sitten yhden hampaan poistoon. Hammaslääkäri totesikin, että hammas olisi luultavasti pysynyt suussani lopun ikääni, niin pitkä juuri siinä oli. Tällä samalla käynnillä oli tarkoitus irroittaa myös toinen hammas, mutta jäi seuraavaan kertaan. Sillä kerralla selvittiin varmaankin alle puolessa tunnissa, koska lääkäri pilkkoi hampaan ja repi sitten palaset pois.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
spegulaattori kirjoitti:
Hammaslääkäri totesikin, että hammas olisi luultavasti pysynyt suussani lopun ikääni, niin pitkä juuri siinä oli. Tällä samalla käynnillä oli tarkoitus irroittaa myös toinen hammas, mutta jäi seuraavaan kertaan. Sillä kerralla selvittiin varmaankin alle puolessa tunnissa, koska lääkäri pilkkoi hampaan ja repi sitten palaset pois.

Mielenkiintoista, että lekuri ei sitten viitsinyt ottaa juurista kuvia, ja todeta niiden pituutta sillä tavalla.
En ainakaan usko, että asiakkaan kannalta on parempi ekana repiä hammas pois, ja sitten todeta: "tämähän olisi kestänyt tässä lopun elämääsi, niin hyvät juuret olit".

Itseltäni muuten poistettiin 2 hammasta leikkaamalla, ja siihen meni noin 5 minuuttia, sen jälkeen kun puudutusaine rupesi toimimaan.

Tarkastukseen sitä pitäisi taas mennä. Tuli lekurista lappu, ja nyt pitäisi aika vahvistaa sinne. Toivottavasti on leegot kunnossa tällä kertaa. Ei kyllä perse kestäisi juosta hammaslääkärissa taas vajaata vuotta.
Ja kyllä olen hampaani pessyt tällä välillä, ja xylitol purkkaakin on syöty.
 

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
repe_joke kirjoitti:
Mielenkiintoista, että lekuri ei sitten viitsinyt ottaa juurista kuvia, ja todeta niiden pituutta sillä tavalla.
En ainakaan usko, että asiakkaan kannalta on parempi ekana repiä hammas pois, ja sitten todeta: "tämähän olisi kestänyt tässä lopun elämääsi, niin hyvät juuret olit".

Niin juttuhan oli niin, että hampaiden poistosta päätti oikojahammaslääkäri ja poiston suoritti sitten joku tavallinen hammaslääkäri eri paikassa. Kyllähän se oikojalääkäri näki ne röntgen kuvat ja niiden perusteella se päätti sitten hampaiden poistosta. Ja siis se oli tämä poiston suorittanut hammaslääkäri, joka totesi, että ''hampaat olisivat pysyneet varmaan lopun ikääni kiinni''.
 

Mulli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Virmanen & Hjallis akseli, Jokerit, Avs.
Saatana julkisissa hammashoitoloissa niitä hoitajia ei vaan kiinnosta. Itselläni on ollut ihme kipua yhdessä hampaassa jo muutamia viikkoja ja olen kysellyt hammashoitoloissa mutta eivät he vaan kuulemma tiedä mikä siinä on.

Broidi käy yksityisellä hoitamassa hampaitaan ja hän oli sanonut siellä tästä minun hampaasta niin siellä lääkäri oli heti sanonut pitkän listan mahdollisista syistä.

Mitä tästä päättelemme? Julkiset hammashoitolat on p*rseestä.
 

Rok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat
Itseltäni poistettiin perjantaina molemmat oikean puolen viisaudenhampaat. Minkäänlaista särkyä kummassakaan hampaassa ei ollut, mutta kaipa nuo kannatti nyt pois nykiä, kun YTHS:n palveluista ei itseään kipeäksi joudu maksamaan.

Puudutus pelitti hyvin, eikä itse operaatio tuntunut juurikaan missään. Lähinnä suun oikean puolen tunnottomuus puudutuksen johdosta oli vittumaista ensimmäisten parin tunnin aikana leikkauksen jälkeen. Puudutuksen vaikutuksen lakattua suuta särki ensimmäisen vuorokauden ajan varsin perkeleellisesti, ja etenkin ensimmäinen yö oli aika vittumainen. Nyt on onneksi jo helpottanut, ja havaittavissa on enää lievää jomotusta ja turvotusta.

Jännänä yksityiskohtana muuten mainittakoon, että kun tunto alkoi pikkuhiljaa palata kieleeni ja join kylmää limua, puudutuksen vaikutuksen alaisena ollut puoli aisti limpparin lämpimänä ja "terve" puoli kylmänä. Tätä kesti varmaankin puolisen tuntia.

Syksyllä pitäisi varmaan sitten kiskoa pois vasemman puolen hampulit.
 

Thoke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Masokistien ja pessimistien suosikki=SaiPa
Tänään sitten oli se EKA kerta. Eka kerta nimittäin kun allekirjoittanelta paikattiin hampaita, kaksi kappaletta. Menin aamulla vastaanotolle kuvitellen mitä kauheuksia siellä lekurilla voisi oikein tapahtua. Reilun kymmenen minuutin odottamisen jälkeen nimeni huudettiin ja astuin sisään.

15 minuuttia myöhemmin poistuin rakennuksesta ihmetellen miten "helposti" se käynti meni. Se poraus toki vihloi hampaissa aivan saatanasti kun en ottanut puudutusta, mutta muuten kaikki meni yllättävän helposti. Haluankin lausua tässä kiitoksen kyseisen hammashoitolan lääkäreille, olette erittäin ammattitaitoisia. Kävisin tuolla toistekkin jos aika tulee.
 

Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viisaudenhampaan poiston yhteydessä (ylärivistä) tuli puheeksi pari alarivistä löytynyttä reikää. Olisiko Jatkoajan karies-miehistöllä kokemusta pk-seudun yksityisistä hammaslääkäreistä? Jos kävisi yleistarkastuksessa ja rei'ät paikkauttamassa yksityisellä. Suosituksia hyvistä hammaslääkäreistä? Entäpä yleinen hintataso, millä tasolla pyörii?
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Ruutiveijari kirjoitti:
Viisaudenhampaan poiston yhteydessä (ylärivistä) tuli puheeksi pari alarivistä löytynyttä reikää. Olisiko Jatkoajan karies-miehistöllä kokemusta pk-seudun yksityisistä hammaslääkäreistä? Jos kävisi yleistarkastuksessa ja rei'ät paikkauttamassa yksityisellä. Suosituksia hyvistä hammaslääkäreistä? Entäpä yleinen hintataso, millä tasolla pyörii?

Itse kävin suht kattavassa hammashoidossa cityhammaslääkäreillä. Sijaitsee citykäytävällä, elikkä ihan keskustassa.
Itse tykkäsin tuosta paikasta, ja oma hammaslääkärini oli Korvola-Cramm.
Hintatasosta sen verran, että tarkastus oli jotain 100e(ilman röntkenkuvia), ja pienen reiän paikkaus taisi olla jotain 50e. Noista saa sitten osan kelalta takaisin.
Tarkastuksesta vielä sen verran, että jos en väärin muista niin avovaimolla meni vajaa 200e, kun otettiin röntkenet ylä -ja alaleuasta, tarkastettiin hampaat, ja poistettiin hammaskivi. Tuohon samaan hintaan saa sitten hinta-arvion koko hoidosta, jos hampaissa on reikiä.

En tiedä onko halvempia paikkoja olemassa, mutta tuo on oli itselleni miellyttävä paikka. Jos hammaslääkäristä nyt voi niin sanoa.
Tuossa vielä nettisivujen osoite, jos kiinnostaa. http://www.cityhammas.com/index.php
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
kokemuksia

pääsääntöisesti julkisella puolella toimitaan kuin puoskarit, joten yksityisillä käyty. Pääsääntöisesti hyvää hoitoa vaikkakin hävyttömän kallista sellaista.
Mutta erään kokemuksen ajattelin jakaa:
Pelottavin kokemus oli armeija-aikana. Hammaslääkärin tarkastuksessa lääkäri totesi että pari viisaudenhammasta pitää ottaa pois. No otettiin kuvat ja lääkäri totesi että pitää leikata eikä hanellä ole kalustoa -> eli Tilkkaan Hesaan tuli komennus.
Illalla sisään, aamulla herätys ja hoitsu tuo lääkkeitä. Kysyin mitä ovat?
Vastasi että rauhoittava ja suun syljeneritystä vähentävä. Mikäs siinä, napit naamaan ja odottelemaan. Sitten vietiin leikattavaksi ja istahdin aina niin mukavaan hammaslääkärin tuoliin ja sisään pyyhälsi naispuolinen hammashoitaja. Hoitsu oli noin 50 vuotias ja muistutti koko olemukseltaan entistä DDR:n kuulantyöntäjää. Elopainoa riittävästi, tiukka ilme, harmaantuneet hiukset tuikalla nutturalla. Komensi sitten sotilaallisella äänellä: Pää tyynyyn!
Hoitsu kaiveli varusteita esiin, peitteli vihreällä leikkausliinalla ylävartalon.
Sitten se tapahtui! Lääkäri astuu saliin. Mies on noin 60-70 vuotias, hyvin ruskettunut, todella valkoiset hiukset, pitkä, hoikka ja jäntevän oloinen.
Mieleen tuli heti "Mengele", koska juuri tuolle näytti esikuvansa eräässä 80-luvun elokuvassa jonka muistin. Oloa ei yhtään helpottanut lääkärin ensimmäinen lause:
Tämän voi tehdä 2 tavalla. Vaikealla tai helpolla. Kumman haluat?
Suuta kuivasi jo siinä vaiheessa aikalailla.. Vastasin hiljaa "helposti".
Lääkäri ei puhunut mitään, peitteli naaman liinalla jossa oli suun kohdalla aukko, puudutus piikit leukaan, pari minuuttia hiljaisuutta ja sitten kuulin sahan käynnistyvän, sitten alkoi suussa tapahtua, hampaan paloja irtoili, veri maistui ja hiki valui.
Tähän meni aikaa vain muutama minuutti, 2 viisuria lähti, tikattiin molemmat kiinni. Lääkäri nosti liinan kasvoiltani ja totesi että oliko riittävän helposti?
Oli tosiaan, vain muutama minuutti tuolissa, ei sattunut jne. mutta täytyy myöntää että tuo leikkauksen alku oli yksi karmivimpia kokemuksiani.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eino_Mies kirjoitti:
Nyt olisi taas tilattava aika, sillä yksi ylärivistössä vasemmalla olevista hampaista on selvästi tummunut ja sitä on alkanut särkeä. Ilmeisesti juuret siinä ovat mätänä ja sekös vasta naurattaakin! Ikänä en ole juurihoidon riemua kokenu, mutta kai sekin on kohta edessä. Sanokaa nyt hyvät ihmiset että juurihoito ei ole niin kauheaa kuin jotkut väittävät.
Noin kirjoitin syyskuun alussa 2005. Silloin särky katosi vähitellen itsestään, eikä sen jälkeen ole pahemmin vaivannut. Kunnes nyt viikonloppuna tämä helvetillinen särky palasi kahta kauhempana. Jälkiviisana voi sanoa, että olisi pitänyt mennä jo silloin hoidattamaan tuo vaiva kuntoon. Kipu on sitä luokkaa että huomisaamua klo 8 on pakko soittaa päivystävälle ja saada joku ensiapu tähän ja sitten on edessä todennäköisesti se juurihoito. Jos nyt saisi särkylääkkeitten voimalla edes nukuttua ensi yön. Vittu!
 

pokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Minnesota Wild, Manchester United
Löytyipäs tällainenkin ketju ja pääsee avautumaan....

Eilen nimittäin oli jälleen tuomiopäivä. Elämäni toinen viisaudenhammas revittiin vitalikkoon suustani eikä se mennyt kuin elokuvissa.

Ensinnäkin tuo puudutusaine. Mitä ihmeen mössöä ne ikeneen työntää, kun ei tunnu tehoavan millään? Eikö se voisi saman tien olla sellaista ainetta, että leuka roikkuu seuraavat kaksi päivää ja kuola valuu suupielistä valtoimenaan? Tuloksenahan oli siis puudutusaine kolmesti eri puolelle ientä ennen kuin alaleuka oli tarpeeksi puutunut operaatiota varten. Noh, kolme kertaa oli riittävä, sillä puudutuksen teho lakkasi vasta yhdeksän aikaan illalla (hammaslääkäri oli kymmeneltä aamulla).

Eikä se puudutuksen vaikeus vielä riittänyt, sillä hammas oli kauniisti sanottuna hyvin kiinni. Siinä raavaampikin mies joutuu pakokauhun valtaan, kun joku työntää talttapäistä ruuvimeisseliä turvan uumeniin. Sitten kun hammas lopulta irtosi lähti juurten mukana vähän luutakin ja siksi se hangoitteli vastaan.

Ja onko naama kipeä? Kyllä vain! Olo on kuin turpaan saaneella edelleen. Koko ajan on sellainen fiilis, että koko alakerta on irti leukaluusta. Onneksi tuli pakkasrokulipäivä ja saa vetää nappeja rauhassa kotosalla.

Onneksi suussani on edelleen kaksi viisaudenhammasta....voi jessus.
 

tty_01

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viisaudenhampaiden poisto on aina niin mukavaa.....
Itselläni tosin ei ole kauhukokemuksia asiasta, vaikka hampaat onkin jo poistettu. Tosin 2 niistä poistettiin samalla kerralla leikkaamalla ja ne mömmöt mitä sain sitten noihin leikkauksenjälkeisiin kipuihin olivat kyllä ehtaa ainetta, tosin niitäkin joutui sitten ottamaan 6 (?) tunnin välein. Mutta vaikka leikkauskivut hävisivätkin 2 päivän kuluessa, niin suutani en saanut auki kuin muutaman sentin (ruispalan verran, mutta eipä sen syönti onnistunut). Suu ei vain kertakaikkiaan suostunut aukeamaan lihaskipujen takia. Siinä sitten oltiiin mehu/jäätelö/kahvilinjalla 4-5 päivää.

Onhan se aika erikoinen tunne, kun hammaslääkäri vetää lähes kaikin voimin hammasta pois suusta, vaikka onkin jo ikeniä ympäriltä pois leikkaillut. Itseasiassa ainoat tikit, mitä minulle on laitettu, tehtiin tuossa toimenpiteessä.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Tulin juuri juuri(heh heh)hoidosta. Ensi viikolla luvassa on sama juttu viereiseen etuhampaaseen ja sen jalkeen siihen laitetaan uusi kruunu paalle.

Ensimmainen kokemus amerikkalaisesta erikoishammaslaakarista oli positiivinen. Varsin erikoinen oli operaatio kylla, mutta samalla aika perkeleen ammattitaitoinen.

Tuskin maltan odottaa ensi keskiviikkoa!
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itsekin pääsin tänään hampulääkäriin, koska viime yönä alkoi hammasta särkeä. Kävin viimeksi samaisella tohtorilla n. 3kk sitten ja kaiken piti olla kunnossa.

Puudutusainetta ikeneen ja tästä 10 sekunnin kuluttua pora laulamaan. Eihän se aine vaikuttanut ollenkaan tuossa ajassa, eikä kyllä itseasiassa tuon jälkeenkään. Tämän jälkeen hampaaseen laitettiin väliaikainen paikka ja kuukauden päästä menen laitattamaan siihen sitten kunnon paikan, jos särky hellittää. Ikävää asiassa on se, että hammasta särkee edelleen eikä tuosta nopeasta hutiloiden tehdystä tempauksesta tuntunut olevan mitään iloa.

Eniten harmittaa se, ettei tuo hammaslääkäri ole mitenkään puheliasta sorttia. Enkä oikein tiedä missä mennään, vaikka kuinka yritän kysellä. Muija hoitaa homman vasurilla ja nopeasti pois ja sekoilee muutenkin. Miksi helvetissä se esim. kysyy heti tuon operaation jälkeen, että särkeekö siihen hampaaseen enää? Juurihan hän oli sen puuduttanut, joskaan ei ilmeisesti oikein, koska se ei tehonnut. Oletan kuitenkin, ettei hän tiennyt puudutuksen tehottomuudesta mitään.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Itsekin olen viime aikoina ravannut tiiviiseen tahtiin YTHS:llä kunnostamassa hampaitani. Jokunen viikko sitten sain ensimmäisen kerran tulehtuneeseen hampaaseeni juurihoitoa, mikä on kyllä tepsinyt varsin hyvin. Ylihuomenna olisi näillä näkymin viimeinen kerta edessä tuota juurihoitoa, toivottavasti loputkin vähäiset säryt ovat tuon hoitokerran jälkeen historiaa. Pari kertaa olen nyt juurihoidossa käynyt ja tulokset ovat olleet todella hyviä. Itse hoito ei ole tehnyt lainkaan kipeää, ainoastaan ensimmäisellä kerralla poraaminen sattui jonkin verran, koska tulehtunut hammas ei lukuisista puudutuksista huolimatta puutunut kunnolla.

Tasan viikko sitten suustani revittiin 2 viisaudenhammasta, toinen leikkauksella. Kyseinen puoli suustani on vieläkin vähän kipeä, mutta selvästi paranemaan päin. Lääkkeet ovat auttaneet paljon. Itse poistotapahtuma sujui ilman kipuja, laskeskelin saaneeni n. 10 kohtaan suussani puudutuspiikin ennen operaatiota. Jälkioireet ovat toki hieman vituttaneet, mutta onneksi jokainen päivä on aina hieman parempi kuin edellinen.

Kaikenkaikkiaan olen helvetin tyytyväinen YTHS:n palveluihin ja lekureihin. Saan yleensä tarkat selostukset siitä, mitä he missäkin vaiheessa tekevät. Lisäksi muistavat aina puuduttaa niin monta kertaa, kunnes poraaminen tai muut toimenpiteet eivät enää tuota kipua. Paikan sijainnista suoraan yliopiston päärakennusta vastapäätä ei myöskään sovi valittaa, kuten ei hinnoistakaan. Kahden viisaudenhampaan poisto maksoi 12 euroa.

Tulevaisuuden ohjelmistoon kuuluu vielä reikien paikkaamista sekä kahden viisaudenhampaan poisto, mutta positiivisin mielin olen näissä asioissa liikkeellä. Jokainen käynti hammaslääkärillä on aina voittoa, sillä sen verran vittumaisia hammassäryt saattavat monesti olla.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Näkkäri kirjoitti:
Puudutusainetta ikeneen ja tästä 10 sekunnin kuluttua pora laulamaan. Eihän se aine vaikuttanut ollenkaan tuossa ajassa, eikä kyllä itseasiassa tuon jälkeenkään. Tämän jälkeen hampaaseen laitettiin väliaikainen paikka ja kuukauden päästä menen laitattamaan siihen sitten kunnon paikan, jos särky hellittää. Ikävää asiassa on se, että hammasta särkee edelleen eikä tuosta nopeasta hutiloiden tehdystä tempauksesta tuntunut olevan mitään iloa.

Eniten harmittaa se, ettei tuo hammaslääkäri ole mitenkään puheliasta sorttia. Enkä oikein tiedä missä mennään, vaikka kuinka yritän kysellä. Muija hoitaa homman vasurilla ja nopeasti pois ja sekoilee muutenkin. Miksi helvetissä se esim. kysyy heti tuon operaation jälkeen, että särkeekö siihen hampaaseen enää? Juurihan hän oli sen puuduttanut, joskaan ei ilmeisesti oikein, koska se ei tehonnut. Oletan kuitenkin, ettei hän tiennyt puudutuksen tehottomuudesta mitään.

Eiko tuosta voi tehda "valitusta" johonkin suuntaan? Tai "kriittista palautetta". Hammaslaakarit pitaisi mielestani olla asiakaspalvelijoita parhaasta paasta. Niin monella on antipatioita heita kohtaan ja pelkaavat (turhaankin) koko operaatiota.

Minulla on ollut onni kayda (entisessa kotimaassani) hammaslaakarilla, joka oli todella ammattitaitoinen. Josko oli myos se, jolla kavin muinoin Suomessa. Silti etuhampaan juurihoito sai kateni hikoamaan tana aamuna ja olo oli hieman hermostunut mennessani talle jenkki-laakarille. No se poistui aika akkia, silla han on alansa huippuja ja todella miellyttava aija. Kertoi koko ajan mita tehdaan, milla tehdaan ja mita seuraavaksi. Niin kun edella totesin, todella ammattitaitoinen operaatio ja Dr itse oli mukava. Tuli viela respan tiskille hyvastelemaan ja kattelemaan.

Hauska anekdootti tuosta vierailusta oli se, etta kun han oli siina poraamassa ja mulla oli hampaiden valissa sellanen muovinen "suun auki pitaja" ja nenan ja suun edessa muovinen suoja (jonka lapi torrotti tuo operoitava hammas), niin han kysyi assarilta, etta mistas bandista Phil Collins on lahtoisin. Jouduin siina suu auki "sanomaan", etta "Henehihta"... Nauratti. No siihen Dr, etta no kukas oli Genesiksen laulaja ennen Philia, johon meika tietysti, etta "Hiitel Haphiel"...

Tohtori ymmarsi molemmat, mutta hoitajalla oli vaikeuksia lol. Johtuikohan aksentistani??
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
No niin ja tanaan sitten reilu 4 tuntia hammaslaakarin tuoleilla. Ensin aamusta spesialistille, joka hoiti tuon viimeviikkoisen juurihoidon loppuun ja poisti toisesta etuhampaasta sen 10 vuotta vanhan kruunun, joka oli jo hieman taipunut eteenpain. Siina ei mitaan ihmeellista.

Siita sitten etuhampaattomana himan kautta kohti omaa hammaslaakaria, jossa niiden tehtava oli laittaa uusi hammas eteen. Homma alkoi tahdikkaasti kun sen assari ensin tokkas imurilla mua poskeen ja heti peraan ruikkas vesiruiskusta suoraan sieraimeen. Meika pomppas ylos ja "Jesus! Dont EVER do that again!". Laakarikin vahan pelastyi... Ei meinaan tuntunut mukavalta se vesiruisku! Koko session ajan sitten kutitti nenaa ja aivastutti...

Siina sitten istuttiin tuolissa pitkaan ja lopuksi hammas oli valmis. Nyt on uusi etuhammas. On suorassa, on valkea ja on natti! Ensi viikolla menen hakemaan valkasuvehkeet sielta ja sitten alkaa baut kahden viikon valkasusessio!
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No niin, tulipa sitten elämäni ensimmäinen juurihoitokerta koettua. Täytyy sanoa, että ei tuo nyt ollut lainkaan niin karmea kokemus, mitä ennakolta pelkäsin. Hampaan ydin ja juurikanavat olivat ilmeisesti täysin kuolleet, eikä mitään kipua tuntunut. Pyysin ensiksi puudutusta, mutta lekuri vakuutti, että sellaista ei tarvita. Seuraava kerta on parin viikon päästä. Enemmän tässä hirvittää se, mitä koko touhu tulee kustantamaan. Varmaa on, että ei ihan pari kertaa riitä, vaan käyntejä kertyy väkisin useampia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös