Giorgio Estephan – JYPinkylän kaivattu soihdunkantaja(?)

  • 61 289
  • 482

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Huhu kertooo että kaveri pelaisi numerolla #51

Toinen huhu kertoo että #51 nousee syksyllä kattoon. Kyseessä on kuitenkin liigahistorian parhaalla hinta-laatusuhteella pelannut ykkössentteri ja eniten helppoja kakkossyötöjä kerännyt seuralegenda.
 
Viimeksi muokattu:

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siis Antti Kalapudas?
Joo. Sen verran värikästä ollut keskustelu herrasta, etten voinut vastustaa kiusausta. Omat ajatukset Antista taitaa olla tylsästi siellä skaalan keskellä, mutta toivotaan Giorgiosta parasta #51:stä ainakin näistä esillenousseista edeltäjistä.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp

Kun vaikuttaa, että herra kuittaa sen mitä Antti teki ja sen lisäksi osaa räpätä paikasta sisään ollaan ns. saamapuolella. Mitään Kalaputaalta pois ottamatta, aina pitää nähdä kokonaisuus ja ympäristön valmiudet kun arvottaa ja yksi yhteen vertailuahan tämän vuoksi ei voi olla.

Silti, saatan lyödä kirvestä kiveen tämän kanssa, mutta kyllä tuossa ukossa on minun mielestä ns. myyttisen ykkössenan ainekset myös olemassa, joten oma oletus voi olla realismin tuolla puolen toivemaailmassa, kun ennustelen, että kova ukko saatiin naarattua kehiin.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Mutta sitä edelliseen onkin jo isot saappaat täytettävänä ;)
Vaikka onkin huumoria (toivon ainakin näin olevan) niin silti, ei saatana. Kas kun ei fantasioida Lintuniemeä samalla ovenavauksella.
 
Harhasyöttö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP sympatiat: HIFK
No kyllä se kertoo jotain pelaajasta et hyppää Eurooppaan pohjois-Amerikasta ja nakuttaa heti ekalla Euroopan kaudellaan 48 pistettä joka oli enemmän kuin muuan Krejcillä ollen samalla pistepörssin top 10 ja oman joukkueessa paras pistemies.

Viime kaudella vähän vähemmän pisteitä, mutta oli joukkueensa toiseksi paras pistemies.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Sen verran jos saa negailla niin Tsekeissä peli on Liigaan verrattuna tosi avointa.

Joukkueet karvaaavat lähtökohtaisesti vain riistääkseen kiekon, eivät estääkseen etenemistä tai kiekon syöttämistä. Tämä taas tarkoittaa että taitaville pelaajille on hirveästi tilaa joten tilanteita tulee paljon.

Lisäksi perinteisesti tsekkikiekossa sentteri on paljon hyökkäävämpi kuin Suomi-kiekossa. Siellähän on vasemman laiturin tehtävä olla se puolustavin hyökkääjä. Tämä ajatusmalli tosin on aika old school nykyään.

Voi olla että kaveri ei pysty ihan samanlaiseen ilotulitukseen Suomessa koska täällä karvataan paljon agressiivisemmin.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tsekeistä liigaan tulleet pelaajat ovat oman mutun perusteella onnistuneet täällä keskimäärin aika hyvin. Siksi luotan, että Estephanilla on hyvät mahdollisuudet onnistua, vaikka varmaa se ei toki olekaan.

Ja onhan kyseessä kuitenkin kanukki. Siellä suunnalla osataan pelata jääkiekkoa.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Detroit Red Wings, Manchester United
#89 näkyi olevan numero pukukoppi kuvien perusteella. Istumapaikka Reid Gardinerin viereltä, haettasko tässä tutkaparia, vai sattumaa?
 
pynski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
#89 näkyi olevan numero pukukoppi kuvien perusteella. Istumapaikka Reid Gardinerin viereltä, haettasko tässä tutkaparia, vai sattumaa?

Reijo jo pitkään Suomessa vaikuttaneena hallitsee suomen kielen jo kuin natiivit konsanaan, eli toimii Giorgion tulkkina.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
#89 näkyi olevan numero pukukoppi kuvien perusteella.
Oma numero #88 varattu, niin otetaan se järjestyksessä seuraava. Klassinen ratkaisu.

Kuten tuolla toisessa ketjussa kirjoiteltiin, Estephanin olisi vähän niin kuin pakko onnistua. Itseä ei niinkään jännitä tuo Lassila-Koskela-Perttu -kolmikon suoritustaso, vaan enemmän se, kuinka hyvin Estephan pääsee sille tasolle, mitä menestyvän joukkueen ykkössentteriltä vaadita. Ei pelota, etteikö pääsisi, mutta jännittää vähän.
 
Minua jännittää enemmän, että onnistuuko joukkue kuten toivotaan, ei niinkään yksittäisten pelaajien tilanne, jos joukkue onnistuu, niin onnistuu ne yksittäisetkin pelaajat, jos ei, niin eivät onnistu sitten nekään.

Eiköhän sieltä uutena nuttuun tule kuitenkin pelaaja, jonka taso riittää toimivan viisikon vaateeseen. Vaan kun se ei vielä riitä, pitää niiden muidenkin tuon roolin ukkojen kyetä samaan omassa ruudussaan ja viisikoissaan. Epävarmuustekijöitä siis on, mutta olisihan se ihme jos ei olisi.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Estephanilla on varmaan ne isoimmat paineet tulijoista. Eronen ja Vainio on takuuvarmoja liigapelaajia ja kun lisätään vielä Niku niin Welshinkin on aika helppo hengittää. Mutta eiköhän tämän tason ammattilaiset ota kuitenkin nämä paineet enemmänkin positiivisena haasteena, nyt on paikka päästä näyttämään isossa roolissa. Isoksi mieheksi e-Stepan liikkuu yllättävän hyvin. Kyllä se on varmaan Suolahteen Urhon pyhättöön heti lähdettävä katsomaan miten se homma toimii.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
En nyt tiedä laskenko 183cm pelaajaa kovin isoksi. Esimerkiksi tämän hetken joukkueen keskipituus on EP:n mukaan lähes 186cm, eli Estephan on alle keskipituinen joukkueen muihin pelaajiin nähden.

Tärkeintä on että luistin liikkuu ja jutimaisesti sanottuna poika menee kovaa eteenpäin. Herra joutuu aika jäätävien paineiden alle kun myös pelipään pitää toimia nopeasti. Eli se viisikon kasassa pitäminen sekä pelin rytmitys.

Chrisusta olen kriittisesti puhunut, mutta tuon parempaa tulituen antajaa sekä Team Rautakorven systeemin ytimen pääsyyn näyttävää esimerkkiä ei löydy nyt.

Ja niiden luisteluratojen haussa ei tosiaan tee pahaa että Estephan vaikuttaisi hyvältä luistimilla.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Näin, Estephanin tapauksessa en olisi tässä vaiheessa huolissani huonosta liikkeestä. Kun tämä pitäisi olla herran vahvuus, niin loogisinta on ajatella, että kova treenikausi vienyt terävyyden ja tuonut tukkoisuuden. Hieman herkistelyä ja eiköhän se liike sieltä löydy.
Siirsin huhuketjusta. En ole yhtäkään peliä Giolta nähnyt, joten pitää ihan kysyä, että onko tuo liikkeen kankeus luokkaa "porukan hitain" vai "ei nopein"?

Mitään en ihmisestä tai anatomiasta tiedä, mutta jos on sitä kuuluisaa jumia, niin kuinka paljon on odotettavissa lisää nopeutta, kun tuo jumi helpottaa? Vai olenko nyt pudonnut kärryiltä?
 
Nostitkin jo esiin sen, että saattaa olla, että suoritustaso muuttuu. Toistaiseksi on kuitenkin näyttänyt siltä, että pelityyli on sellainen, ettei olla edes päästy näkemään, kuinka nopeasta tai ketterästä luistelijasta on kyse. Eli mielummin sijoittaudutaan kuin painetaan menemään. Platzer oli tällainen sentteri, jolla vauhtia piisasi ja sitä käytettiin, mutta Estephan vaikuttaisi olevan vastakohta tämän tyyliselle pelaamiselle. Yksi pettymys on ollut, että aika usein häviää kaksinkamppailuja ja vääntötilanteita, mutta jos on jumia, niin se näkyy toki myös siinäkin. Ja olihan se dramaattinen käänne, mikä Gardinerin fyysisessä pelaamisessa tapahui. Lapasesta tulikin yksi joukkueen parhaista grindaajista.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Siirsin huhuketjusta. En ole yhtäkään peliä Giolta nähnyt, joten pitää ihan kysyä, että onko tuo liikkeen kankeus luokkaa "porukan hitain" vai "ei nopein"?

Mitään en ihmisestä tai anatomiasta tiedä, mutta jos on sitä kuuluisaa jumia, niin kuinka paljon on odotettavissa lisää nopeutta, kun tuo jumi helpottaa? Vai olenko nyt pudonnut kärryiltä?

Omaan silmään kiihdytys on todella hidas. Vauhdin kelaaminen kestää. Saattaa olla että Suomen luisteluliiga ja Jukan vaatimustaso on tullut yllätyksenä ja on joutunut ylittämään itseään treenikaudella. Ja tuohon päälle sitten vielä yleisesti se että kun pelaaminen itsessään on uudessa joukkueessa ja systeemissä hakemista niin joutuu useammin lähtemään seisovilta jaloilta ja takamatkoilta tilanteisiin. On kuitenkin selkeästi kovalla asenteella pelaava ukko ja kädet näyttää toimivan.
 
Pottakameli

Ketju ei ole saanut hirveästi aikaan ja kiekkoa kuiskailee aikalailla Rooba, joka usein menettää kiekon kuljetuksen jälkeen. Vähän ulkopuolisena tuntuu tuostakin syystä kentällä olevan.

Laukaus vaikuttaa hyvältä, mutta ei ole kauheasti kiekkoa saanut vetopaikoille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös