Formula 1 – kausi 2008

  • 369 342
  • 2 737

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Niin ja siitä Räikkösestä.. Itse olen aina pitänyt Räikköstä yliarvostettuna kuljettajana

Verrattuna mihin? Eli onko nyt niin, että on olemassa tällainen myyttinen huippukuskin muotti, jonka kirkkaimpana edustajana on eräs Schumi ja nyt kun täällä puusilmäiset suomalaiset ylistävät omaa maanmiestään, eli Räikköstä yli kaiken, niin se korpeaa. Kyseinen kimittäjä kun saa sitä arvostusta, joka hänelle ei taitojensa puolesta kuuluisi?
 

trap

Jäsen
Niin ja siitä Räikkösestä.. Itse olen aina pitänyt Räikköstä yliarvostettuna kuljettajana ja tällä kaudella on alkanutkin näyttää siltä että olen ollut oikeassa. Tallitoveri on vienyt Räkää tällä kaudella aikalailla 100-0 + lisäksi Kimi on keskeyttänyt useamman kerran omaan ajovirheeseen tai muuhun kämmiin.

Trollia ei pitäisi ruokkia, mutta aika kaukana on tuo 100-0 vieminen. Toki pisteitä on mennyt pari kertaa omaan mokaan, mutta on niitä mennyt kankkulan kaivoon myös muiden syiden takia, kuten Hamiltonin peräänajo Montrealissa ja Ranskan pakoputkihäikkä.

Ferrarin autoonhan tuli jotain uudistuksia Espanjan? jälkeen ja siitä lähtien auto on sopinut selväati paremmin Massalle. Belgiassa talli otti kuitenkin Räikkösen autoon "vanhaa" tekniikkaa ja tulos on heti ollut kaikkien nähtävillä. Nyt kun sisi ainakin osa näistä ongelmista on saatu setvittyä, on lupa odottaa menestyksekästä kautta 2009. :)

Ps. Kun sua ei selkeästikään kiinnosta mikään muu kuin Schumacher (jonka toit jo äsken esille) sekä Kimi Räikkösen jatkuva mollaaminen, niin pysy pliis jatkossa muissa topiceissa tai perusta vaikka Schumacherille oma ylistystopikki, niin ei vielä tarvitse ottaa tuota ignore-listaa käyttöön.
 

Speedye

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, CR7, AO, Härski
Verrattuna mihin? Eli onko nyt niin, että on olemassa tällainen myyttinen huippukuskin muotti, jonka kirkkaimpana edustajana on eräs Schumi ja nyt kun täällä puusilmäiset suomalaiset ylistävät omaa maanmiestään, eli Räikköstä yli kaiken, niin se korpeaa. Kyseinen kimittäjä kun saa sitä arvostusta, joka hänelle ei taitojensa puolesta kuuluisi?

No mitä mahtavaa Räikkönen on saavuttanut ansaitakseen tälläisen valtavan hypen? Tuntuu, että kun miehellä on siniristilippu kypärässä tekee tämä hänestä maailman parhaan F1-kuljettajan. Vertailun vuoksi esim. Damon Hill on myös voittanut yhden MM-tittelin. Eli se niistä mahtavista saavutuksista.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Itse olen aina pitänyt Räikköstä yliarvostettuna kuljettajana ja tällä kaudella on alkanutkin näyttää siltä että olen ollut oikeassa. Tallitoveri on vienyt Räkää tällä kaudella aikalailla 100-0 + lisäksi Kimi on keskeyttänyt useamman kerran omaan ajovirheeseen tai muuhun kämmiin.

Yliarvostettu tai ei, vain yhdellä kuskilla on numero "1" auton nokassa.

Mutta toki Kimi on kämmännyt tällä kaudella poikkeuksellisen paljon. Itse en sanoisi, että toinen olisi "yliarvostettu" - sen sijaan sanoisin että toinen on "alisuorittanut".
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
No mitä mahtavaa Räikkönen on saavuttanut ansaitakseen tälläisen valtavan hypen? Tuntuu, että kun miehellä on siniristilippu kypärässä tekee tämä hänestä maailman parhaan F1-kuljettajan. Vertailun vuoksi esim. Damon Hill on myös voittanut yhden MM-tittelin. Eli se niistä mahtavista saavutuksista.

Noh, ehkäpä tämä arviointi pitäisi tehdä sitten kun Räikkönen on lopullisesti ripustanut ajohaalarinsa naulaan. Totta, maailmanmestaruus on myös Damon Hillillä, joka lienee suosittua sanontaa käyttäen täysin HMV suurimman osan mielestä, mutta siltikin hän, kuten Räikkönenkin on maailmanmestari. Se kuninkuusluokan kruunu kun kuitenkin aika harvoille tässä maailmassa suodaan. Toki onhan Räikkönen tällä hetkellä maassamme kait jos ei nyt ihan puolijumalan asemassa, niin aika lähellä kuitenkin. Korjataan tähän kuitenkin sen verran, että niiden parissa, jotka lajia seuraavat. Maailman nopein kansa ja sillee.. Paitsi ei sekään luonnehdinta härmäläisistä nyt kamalan pielessä ole, vaikka nyt Hamilton painaa F1:sissä kovinta vauhtia ja Loeb rallissa, mutta jostain kumman syystä siinäkin lajissa koko ajan tulee joku uusi haastaja Suomesta asfaltti-ja sorateille.

Minusta on kivaa, kun suomalaiset voittaa. En voi sille tunteelle mitään. Diggailenko formuloista niin paljoa, että olisin ostanut kanavapaketit sun muut, niin en. Suttuinen striimi riittää. Voinko väittää, ettenkö itsekin olisi tuntenut myötähäpeää kaiken maailman hallintopäälikkö-läppien kanssa, niin en. Onhan tuo mainitsemasi hype aika mittavaa täällä, ainakin medioissa ja siihen on sekoittunut aimo annos puusilmäisyyttä, kansallistunnetta jne.. Mutta palataksemme tuohon sun kysymykseen, niin ei, minulla ei ole muuta nyt heittää tähän kuin se yksi mokoma maailmanmestaruus ja näkemys siitä, että miehellä nopeutta riittää, mutta se on vain mun näkemys. Toivon mukaan ensi kaudella vielä rävähtäisi se toinen täysosuma, niin kehtaa fanittaa. Itselleni tämä suomifanitus formuloissa on lähtöisin ajalta, jolloin tuli jännitettyä pääseekö Häkä ja Lehto edes varsinaisiin aika-ajoihin ja seurattua epäuskon vallassa uran alkuaikojen roskatallien koomailua, kunnes kaikki sitten huipentui Häkkisen ekaan maailmanmestaruuteen.

Näitä mokomia yhden mestaruuden miehiä on myös Rosberg. Liekö hänen voitostaan jo kulunut sen verta aikaa, että vain mestaruus muistetaan, ei niinkään se miten se tuli. Käsittääkseni hänkään ei ollut mikään suvereeni voitosta voittoon painaja.

Jos Schumin saavutukset ovat mittari, jota vastaan muita kuskeja peilataan, niin hiljaista pitelee kyllä joka paikassa. Hänen veroistaan tuskin tulee koskaan, ei ainakaan pitkään aikaan.
 
Viimeksi muokattu:

Höylä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kimi voisi aivan hyvin kertoa, että hän halusi auttaa tallitoveriaan kun päästi Massan ohi. Miksi tähän pitää sekoittaa jokin tallimääräys mukaan?
Mun mielestä tallimääräys on sitä, että autetaan kaveria. Piste. Jos autat tallikaveriasi jotenkin, niin kyseessä on ns. sopupeli. Normaali olosuhteissa Kimi ei tietenkään olisi päästänyt ohi, mutta kun nykyinen tilanne oli mitä oli, Kimin oli päästettävä Massa ohitse. Ferrarin hyväksi. Tallin hyväksi. Painostusta tallilta ikäänkuin.

No joo... vaikee aihe käsitellä, mielipiteitä on niin paljon ja monella eri rintamalla. Ei tästä sen yhtään enempää.
 

trap

Jäsen
Eniten ihmetettää noi ferrarin uudet muutokset, jotka sopivat puheiden mukaan Kimille paremmin. Eikö ne muutokset olisi kannattanut jättää ensikauteen, kun Massa ajaa mestaruudesta. Massalla on mennyt muutosten jälkeen. (muutokset laitettiin Spaan kisaan niin paljon heikommin, kuin keskikaudella. Massa ei ole selvästi niin tyytyväinen autoonsa, kuin keskikesällä oli.

Vastataan tähän pari tuntia vanhaan viestiin, että muutoksia on tosiaan tehty Kimin autoon ja sitä on muutettu samankaltaiseksi mitä se oli vielä Espanjassa.

Mm. hainevä ei ilmeisesti sopinut Räikköselle niin hyvin, kun tänäänkin Massa ajoi tuolla hainevä-moottorikatteella ja Kimi "tavallisella".
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Tallitoveri on vienyt Räkää tällä kaudella aikalailla 100-0 + lisäksi Kimi on keskeyttänyt useamman kerran omaan ajovirheeseen tai muuhun kämmiin.

Tämä kertoo kaiken. Ei jatkoon.

Kisasta sen verran, että tylsä oli, toivottavasti näitä kisoja saataisiin mahdollisimman paljon karsittua. Onko nykyään oikeasti niin vaikeaa suunnitella rataa missä pääsee aikuisten oikeasti ohi?
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Mikä selitys on sille, että Massa ei kyennyt edellisessä kisassa haastamaan Räkää edes kevyemmällä autolla? Täysin Räikköseen peilatenhan Massan olisi pitänyt pystyä rimpuilemaan Hamiltonin takana.

Ja osaako joku selittää, miksi Kovalaisella on usein niin törkeän painava aika-ajo auto Hamiltoniin verrattuna? Haluaako talli tietoisesti edes auttaa Hamiltonin pysyvän selkeänä ykkösenä? Eihän tuolla painavalla autolla ollut viime kisassakaan mitään arvoa. Tankissa oli löpöä useamman kiekan enemmän kuin Hamiltonilla ja sillä ei pysynyt edes Renaultin edellä. Sitten kuitenkin normi kahden pysähdyksen taktiikka, mutta kärki jo auttamattoman kaukana ekan tankkauksen jälkeen ja stoppikin ihan yhtä pitkä kuin muilla eli ei mitään kevyempää autoa ja lyhyempää stinttiä.. Siis täysin käsittämätön taktiikka, joka sitten huipentui noihin ongelmiin, joita ei Hämiksellä ole koskaan.

Onko Mäcistä kaikkien näiden kuskien tasa-arvoinen kohtelu vuosien jälkeen tullut yhden kuskin talli, jossa toinen on vain testikuljettajan roolissa ja repii ne pisteet mitä repii? Mahdotonta kai se on Kovalaisen haastaa kun on aina raskaampi auto ja täysin idioottitaktiikat.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Hesarissa aika mielenkiintoinen huomio Heikin eturenkaista. Only in McLada.

Viimeistään Dennisin lausahdus tyhjentää pajatson: "Mutta onneksi ne eivät sattuneet Lewisin autolle". Eli on ok, että Heikille käy kuinka vain tekniikan kanssa, kunhan Hamiltonin auto on kunnossa.

Toivottavasti Heikin autoon unohdetaan asentaa jarrut esim. Brasilian GP:n lähdössä (huolimatta parc fermé-säännöstä) ja törmää Hamiltonin perään. Jos Hamiltonin asenne inhoittaa niin eipä Ron-setäkään hanki faneja noilla kommenteilla.

E: Kovalaisen mukaan ne oli merkitty väärin. Olisiko sitten Bridgestonen moka?
 

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Ei tuo ole mikään puolustus.. Tallimääräys mikä tallimääräys. Lisäksi minua ei haittaa yhtään se, että Ferrari ottaa kuonoonsa. Ainoastaan Schumacher kiinnosti minua aikoinaan, eikä Ferrari niin kuin monet näyttävät luulevan. Joka tapauksessa on hauskaa seurata tätä takinkääntöä näissä tallimääräys-asioissa.


Eihän tallipeli koskaan ole kiva-asia, varsinkaan kun suomalainen kuljettaja joutuu antamaan tilaa. Schumin aikana tuo touhu meni ihan naurettavaksi, kun ennen kautta jo tiedettiin etä tallikaveri ei saa missäännimessä aja kilpaa Schummelia vastaan ja kun niitä tallimääräyksiä tehtiin täysin älyttömissä tilanteissa kuten esim Indianapoliksen kisassa jossa Barrichelloa kiellettiin ajamaan kilpaa Schumacheria vastaan, vaikka Schumi ei ajanut edes mestaruudesta. Juuri tuollaiset tapahtumat tekevät niistä vastenmielisiä.

Sinäänsä tallimääräykset ovat aina kuuluneet Formuloihin ja moottoriurheilluun ja niitä tulee vastaisuudessakin. Itse en niistä pid', mutta ymmärrän miksi niitä tehdään. Tuo sääntö mikä kieltää tallimääräykset on niin typerä kun olla voi. Tosin F1:ssä on monta järjetöntä sääntöä ja porsaanreikää.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viimeistään Dennisin lausahdus tyhjentää pajatson: "Mutta onneksi ne eivät sattuneet Lewisin autolle". Eli on ok, että Heikille käy kuinka vain tekniikan kanssa, kunhan Hamiltonin auto on kunnossa.
No, onhan se sinänsä ymmärrettävää, että Lewistonestolla on enemmän voitettavaa ja samalla hävittävää kuin mitä Heikillä. Sanomattakin selvää, että jos jompikumpi epäonnistuu, niin sen on oltava Heikki.

Ei nyt tietysti Dennis-sedän lieromaisuutta muuta miksikään, mies on jo aikapäivät sitten tehnyt erittäin selväksi kuka on hänen suosikkipoikansa ja kenen tahtoo saavuttavan kaiken mahdollisen. Muut voidaan uhrata tuon unelman rakentamisen edessä.

Veikkaan kanssa, että Heikillä on hieman heikommat kortit käsissä koko ajan, vaikka julkisuuteen sanotaankin, että samaa kohtelua saadaan ja tasa-arvoinen meininki. Noh, ehkä Heikin aika tulee vielä, mutta se vaatii tosiaan sen, että mies pääsee olemaan jossain tallissa ns. ykkösjätkä.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Kausi alkaa olemaan vähitellen taputtelua vaille valmis.

Kauteenhan lähdettiin mielenkiintoisista asetelmista "kaikkien aikojen suomalaiskauden" jälkeen ja tästä kaudesta piti tulla vieläkin upeampi. Kasaan seuraavaan tämän kauden onnistujat, plusmiinusnollat ja epäonnistujat. Lista on kyhätty suhteellisen nopeasti, joten jotain oleellista saattaa jäädä sanomatta.

Topit:

+ Lewis Hamilton

Jatkanut samalla tahdilla kuin viime kaudella ja ollut kiistatta kauden ykkönen koko ajan. Massa on roikkunut taistelussa mukana hyvien aika-ajojen ansiosta, mutta se ei taida silti riittää Hamiltonia vastaan. Mestaruus on sinettiä vaille valmis (kuten se oli viimekin vuonna).

+ Felipe Massa

En ole koskaan uskonut, että hänestä tulisi maailmanmestaria. Jotenkin hänellä ei ole sellaista ns. viimeistä draivia, jota voittava kuski tarvitsee. Ei ole koskaan voittanut GP-kisaa muualta kuin eturivistä. Kuitenkin kausi on ollut hyvä hänen osaltaan, vaikka en häntä minään superkuskina pidäkään.

+ Fernando Alonso

Alkukausi oli vaikea Renaultilla, mutta loppukautta kohden hommat ovat alkaneet parantua. Alonso nosti aikanaan Renaultin voittajatalliksi, oli palauttamassa viime kaudella McLarenia takaisin todelliselle huipulle ja nyt on tekemässä jälleen maagista kosketusta Renaultilla. Erinomainen auton kehittäjä ja voittava kuski.

+ Robert Kubica

Loistava kausi kokonaisuudessaan. Tasaista työtä läpi kauden ja onnistunut päihittämään tallitoverinsa. Tuli tähän kauteen hieman puskista, mutta jatkossa hänet täytyy laskea ehdottomasti yhdeksi kärkikuskiksi.

+ / - 0:

Kimi Räikkönen

Alkukausi lähti liikkeelle ihan mukavasti, mutta sitten alkoi alamäki. Auto ei ole toiminut hänen ajotyylillään, jonka seurauksena hän menetti mahdollisuutensa taistella MM-tittelistä. Ei ole ollut kuitenkin aivan niin surkea kuin välillä on väitetty. Loppukaudesta on ajanut taas paremmin ja näyttänyt Massalle kaapin paikkaa.

Nick Heidfeld

Ihan hyvä kausi häneltäkin, vaikka ei ole aivan tallikaverinsa tasolle yltänyt. Ei kuitenkaan mikään pettymys missään määrin.

Nico Rosberg

Tehnyt sen, minkä on kyennyt Williamsin ratissa. Välillä ajanut erinomaisia yksittäisiä kilpailuja, mutta muuten kehitys on tavallaan junnannut paikallaan. Hänen olisi päästävä viimeistään ensi kauden jälkeen johonkin suurtalliin, mikäli hamuaa mestariksi.

Flopit:

Heikki Kovalainen

Ei ole onnistunut laisinkaan McLarenilla. Taidot eivät riitä haastamaan Hamiltonia, mutta silti parempaa olisin odottanut. On tosin saanut hieman huonompaa kohtelua tallissaan kuin tallikaveri, mutta yhtä kaikki. McLarenilla olisi pystyttävä parempaan.

Tässä nyt jotain spekulointia ns. kärkikuskien ja suomalaiskuskien kaudesta. Floppeihin olisi tyrkyllä Kovalaisen seuraksi muitakin kuskeja, mutta ne tosin olisivat pienemmistä talleista. Ja tietysti viimeinen kisa voi vielä muuttaa paljonkin, mutta tässä pientä ennakkolistaa kaudesta.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Heikillä oli kisassa pyörät väärinpäin...

"Heikki Kovalaisen vaisulle vauhdille Kiinan GP:n alussa on löytynyt syy. Turun Sanomat kertoo McLarenin mekaanikkojen asentaneen Kovalaisen auton etupyörät ennen starttia väärinpäin, jolloin renkaiden pyörimissuunta oli väärä."


http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2008/10/735178
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Uskomatonta toimintaa McLaardilta? Tekeekö ne tuon tahalleen? Kaikkensa, ettei Heikki vahingossakaan veisi Hameltonilta pisteitä? Joku muu syy... ei voi tajuta.
 

HLe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos ei olisi asiaa seurannut niin eipä kyllä uskoisi ettei McLarenilla ole ainuttakaan kuljettajien tai valmistajien mestaruutta sitten vuoden 1999. Sen verran usein talli on kuitenkin ollut kärkikahinoissa mukana. Jonkinsortin McLaren-symppaajana toivon (ja uskon) että tänä vuonna tulee edes se kuljettajien mestaruus.
 

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Uskomatonta toimintaa McLaardilta? Tekeekö ne tuon tahalleen? Kaikkensa, ettei Heikki vahingossakaan veisi Hameltonilta pisteitä? Joku muu syy... ei voi tajuta.

Jos mekaanikot ei osaa lukea. Johan noista maallikkokin varikkopysäyksen aikana ehtii bongata renkaan merkinnät, nuolen mihin suuntaan sen pitäisi pyöriä ja sen kummalle puolelle tulee. Eikös Mika Salon aikana hänen edustamassaan ruputallissa laitettu tarkoituksella eturenkaat taaksekin? Viimeiset temput kun ei vauhtia muuten löytynyt.
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jännästi sattuu joka ikinen kämmi tuossa tallissa Heikin autoon. Alkukaudesta Heikki oli Hamiltonia nopeampi ja sitten alkoi ilmestymään teknisia ongelmia jokaikisessä kisassa. Tekisi mieli keksiä kaikenmaailma salaliittoteorioita.
 

trap

Jäsen
Kimin haastattelu Bildistä, ei minun kääntämäni:

Ei tekijänoikeuksilla suojatun materiaalin kopiointia toisista medioista. Käytetään linkkejä.

Moderaattorit
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Kovalainen tyytymätön asemaansa McLarenilla

Vihdoinkin Heikki on tajunut sen minkä me muut tajusimme aikoja sitten. McLaren panostaa vain Lewikseen. Ensi kauden jälkeen jos tilanne ei ole muuttunut, niin saa minun puolesta Heikki häippästä tollasesta tallista.

Kovalaisessa ei oikein ole missään vaiheessa ollut sitä karismaa ja poikkeuksellista taitoa millä nousta muista erilleen. Kyllä mestarikuski ottaa aina paikkansa, vaikka olisi huono ympäristö. Sekään ei välttämättä ollut paras vaihtoehto ajaa vuosi pelkästään testikuskina, siinähän menettää täysin tatsin ohitus- ja kilpailutilanteisiin.

Mutta siis yleensäkin ja ihan oikeasti kaikki huippu-urheilijat ovat hyvässä mielessä itsekkäitä ja panostavat itseensä ja se maailma pyörii siinä ympärillä. Vaikka F1 on osittain tiimityötä niin kaikki siellä omaa napaa tuijottaa, kyllä se tallipaikka tapellaan vaikka väkisin, vaikka siinä vähän jäisi se sympaattinen kaveri ilman sitä paikkaa. Kaikki Schumit, Kimit, Hamiltonit, Alonsot ovat mestareita ja aina ottaneet sen paikkansa ja olleet tarpeeksi itsekkäitä saadakseen huippuaseman. Ei niitä edes hirveästi kiinnosta miten tallikumppanilla menee, koska F1 on laji jossa oman tallin menestys voi olla huonokin asia, koska jos tallikaveri on nopeampi niin oma asema huononee, näinhän ei välttämättä ole muissa tiimilajeissa.

F1 maailmassa on lisäksi se mielenkiintoista, että maailma on tosi hektinen. Ei tarvitse, kuin jäädä Hamiltonin yliajamaksi varikolla, seuraavassa kisassa keskeyttää tekniikkavikaan ja kolmannessa oma virhe, niin sulla menee jo huonosti ja MM-kärki on karkaamassa. Analyyseja tehdään hiton nopeasti ja entiset mestarit ilmoittavat kantansa yhden kisan perusteella. Monestiko me ollaan saatu lukea esim Laudan avautumisia Kimistä tai vastaavaa, kyllä aika hiton usein.

Mutta fakta, on että Kimi on KERRAN urallaan jäänyt tallikaverinsa varjoon, ja se oli tällä kaudella. Uskon, että Kimi ajaa kauden lopun hyvin, ja siitä jää positiivinen lataus ja uutta matoa koukkuun. Voisin melkein lyödä vetoa, että Kimi vie Massan ensi kaudella 100-0. Niinkuin olen aina sanonut ja senkin tiesin niin Massa ei vain riitä, tämänkin mestaruuden hän menetti hitauteensa kilpailutilanteessa. Katsokaa tilanteita missä Hämis ja Massa taistelevat samoista sijoista, Massa menee kiltisti sivuun ja Hämis painelee ohi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös