Ensimmäisestä pelistä onkin jo sanottu kaikki olennainen, joten turha tässä olisi enää lässyttää. Koska omakin sana pitää pelistä kuitenkin mahduttaa ketjuun mukaan, niin sanotaan nyt pelistä lyhyesti jotain sekalaista eri osastoilta.
Maalivahtipeli:
Luongolta nähtiin vahva peli. Kaikesta näki, että hän oli huippuunsa keskittynyt tuohon otteluun ja kun hän sai vielä Chicagolta sopivasti lämmittelykuteja pelin alussa, niin hän oli mukana myös fyysiseltä puolelta. Ainoa hänen taakseen tehty maali tuli pelin jo ratkettua Chicagon kahden miehen ylivoimalla, eikä maalia voi oikeastaan laittaa kenenkään piikkiin.
Luongoa viime kauden päätös varmasti harmitti enemmän kuin ketään toista.
ESPN:lla oli juttua tuosta viime kauden lopusta ja Luongon kyyneliin päättyneestä kaudesta onnettoman viimeisen pelin jälkeen. Canucksin loukkaantunut veteraanisentteri Ryan Johnson muisteli jutussa viime kautta seuraavasti;
"I'll never forget on the plane last year, he came back where I sit at the back of the plane and he just said sorry to me. I just felt awful for him," the injured Ryan Johnson, one of Luongo's closest friends on the team, said following Saturday's night 5-1 win over the Chicago Blackhawks.
Johnson felt awful because he didn't think it was fair for Luongo to shoulder all of the blame. But that's how the media saw it, and that's how Luongo felt himself.
"I know how much he cares, and through that, I knew he was going to take that, digest it and come back with a vengeance the following year," said Johnson.
Luongo näyttää nyt valmiilta, ja onkin pelannut muutenkin hyvin viime aikoina. Hänen kolmen viimeisen pelin torjuntaprosentit nyt playoffeissa ovat 92.3, 93.8 ja 97.3%. Noilla lukemilla voi jo odotellakin voittoja Canucksin tämän kauden hyökkäyksellä (runkosarjassa NHL:n toiseksi eniten maaleja ja playoffeissa toistaiseksi eniten maaleja per peli - peräti 4.29 maalia ottelussa).
Niemi näytti sen sijaan toisessa päässä niin kokemattomalta kuin pystyi valaslaseilla toivomaankin. Yksin Niemen syyksi ei tappiota voi tietenkään kuitenkaan laittaa ja ottihan hänkin muutaman hienon torjunnan, mutta pelistä näkyi kuitenkin tietty hermostuneisuus ja sen seurauksena tuli ilmeisesti esimerkiksi suuri määrä irtokiekkoja. Ensimmäisen pelin maalivahtiosasto meni vahvasti Vancouverille.
Mielenkiinnolla pitää seurata jatkoa näiden kahden pelaajan kautta. Parantaako Niemi jatkossa ja saako hän itsensä kasaan mahdollisen toisen Canucksin hyökkäysaallon jälkeen? Aikooko Blackhawks lämmitellä Luongoa jatkossakin pelin alussa sopivasti myös kaukolaukauksilla? Jatkaako Luongo nyt nähdyllä tasolla tulevaisuudesssakin? Ja mitä tekevät Chicagon fyysisen osaston hyökkääjät? Tuleeko poikkaria ja ahteria Luongon naamaan jatkossa viime kauden tapaan useammin? Ensimmäisestä pelistä Luongo selvisi kuitenkin melko helpolla pahemman häirinnän suhteen.
Puolustus:
Vancouverin puolustus pelasi kokonaisuutena hyvän ottelun. Hoff teki sarjan ensimmäisen maalin ja syötti lisäksi yhden. Salo pelasi varmasti oman päänsä, Bieksa nosti selvästi tasoaan ja jopa paljon haukuttu Alberts onnistui. Kings-sarjassa hienosti pelannut Edler otti kolme kakkosta, joista hänelle harvinaiset miinukset tällä kerralla. Voi olla, että olen liian hätäinen, mutta positiivista alakerran kokonaisuudelle on tällä hetkellä se, että Alberts näyttää parantavan otteitaan huonon alun jälkeen. Hänellä on ominaisuuksia, joista on selkeää lisäarvoa kokonaisuudelle mikäli hän pelaa tuohon malliin.
Chicagon puolelta pakit pettivät mielestäni vielä pahemmin kuin maalivahtiosasto. Osasto pyöri omassa päässä laiskan näköisenä ja hyökkäyksiä ei tuettu samalla lailla kuin esimerkiksi viime kaudella. Keith ja Seabrook olivat pahimmat pettymykset odotusarvoihin verrattuina, Sopel oli pihalla koko pelin (kolme kiekonmenetystä pakille on paha määrä yhteen peliin) ja Hendry oli 10 minuutin täytemies. Hjalmarsson ja Kalkkuna olivat mielestäni parhaat, mutta hekään eivät häikäisseet ja kahdella pakilla ei pitkälle mennä.
Puolustus tarvitsee Chicagolta jatkossa ehdottomasti kahden parhaan pakin (Keith ja Seabrook) nousemista tutulle tasolle. Jos runkosarjassa ja playoffien ensimmäisellä kierroksella selvisi vielä ilman johtavien pakkien parasta onnistumista, niin tässä vaiheessa kautta joukkueen parhaiden miesten pitää jo olla parhaita illasta toiseen. Vancouverin johtavat pakit pelasivat hyvät pelit Edlerin jäähyjä lukuun ottamatta, joten suuria toiveita ei tällä hetkellä vielä ole. Canucks toivoo varmasti vain jatkossakin, että Ehrhoff, Salo, Bieksa, O'Brien ja Alberts jatkaisivat samalla tasolla ja Edler jättäisi jäähyt ottamatta.
Hyökkäys:
Vancouver lähti ensimmäiseen peliin periaatteessa neljän hyökkäävän ketjun voimalla. Canucksin nelosena pörrännyt Rypien-Hansen-Grabner on paljon paremmin liikkuva ja enemmän taitoa sisältävä yhdistelmä kuin esimerkiksi viime kaudella nelosena toiminut Johnson-Hordichuk-Rypien -yhdistelmä. Viime kauden nelosella oli tämän kautiseen neloseen verrattuna fyysisen pelin etu puolellaan, mutta ainakin tällä hetkellä näyttäisi siltä, että Canucks pyrkii tuomaan kentälle vauhtia ja taitoa viime kautta laajemmalla rintamalla ja istuttaa Hordia ja Glassia katsomossa.
Neljän ns. hyökkäävän ketjun suunnitelma näytti myös toimivan ainakin ensimmäisessä pelissä, kun kaikki neljä ketjua teki yhden maalin (yksi tuli siis puolustukselta Ehrhoffin toimesta), ja Canucksin nelonenkin pelasi rooliinsa nähden ihan kohtalaisia minuutteja verrattuna joihinkin aikaisempiin nelosketjujen versioihin. Ratkaisijoiden rintama oli siis laaja ja vastaavaa laajuutta tarvitaan jatkossakin.
Ehkä hieman yllättäen kuitenkin, hyökkäyksessä asetelmat muuttuivat vähän Kings-sarjaan nähden. Esimerkiksi ykkösessä pelannut Samuelsson oli aika vaisu ensimmäisessä pelissä loistavan Kings-sarjan jälkeen. Kesler pelasi sen sijaan kakkosen keskellä todella hyvän pelin molempiin suuntiin ja kunnostautui kaikilla pelin alueilla. Myös Keslerin laituri Raymond oli hyvällä pelipäällä: nopea laituri syötti Ehrhoffin pelin avausmaalin ja teki itse pelin kulun kannalta tärkeän 0-2 maalin ensimmäisen erän loppuun. Palkintona onnistumisista Raymond valittiin pelin parhaaksi pelaajaksi.
Kokonaisuutena Canucksin hyökkäys onnistui laajalta rintamalta ja osasto teki paljon töitä. Samuelssonin lisäksi jäin kaipaamaan vähän enemmän Demitralta, mutta onnistujia oli paljon enemmän. Chicagon on jatkossa hankalaa asettaa ketjuja vartiointiin, jos Vancouverin aikaisempaa liikkuvampi nelonenkin pelaa hyvin ja tuo maaleja tullessaan.
Chicagolta kapteeni Toews näytti esimerkkiä hyökkäyspäässä ja kakskytsenttinen oli vaarallisen oloinen läpi pelin, mutta he jäivät aika yksin. Fyysisen puolen pelaajista Ladd, Brouwer ja Byfuglien esiintyivät aika vaatimattomasti, Hossaa ja Bollandia ei nähnyt oikein koko iltana ja puolustava sentteri Madden hävisi melkein kaikki aloituksensa.
Chicago tulee satsaamaan jatkossa aivan varmasti enemmän fyysisen puolen peliin, mistä kertoo sekin, että Burish ja Eager tulevat mukaan. Muutokset kertovat tietysti siitä katsomoon loistaneesta asiasta, että kaikki ei ole joukkueessa kunnossa, mutta jotain joukkueen pitää tehdä. Fyysisen puolen hallinnalla Blackhawksilla on ehkä mahdollista kääntää hyökkäysten voimasuhteet jatkossa kuitenkin paremmin kuin kiekollisen puolen hallinnalla, mikä näytti olevan ensimmäisessä pelissä Canucksin vahvaa aluetta ja minkä myös Kane myönsi pelin jälkeen.
"They're really good, it seems like they've gotten a lot better from last year. The biggest thing against this team, they're so good offensively, you have to hang on to the puck and play a puck-possession game and keep it away from their big guns and try and keep it in their end as much as possible. I know it's easier said than done."
Ensi yön pelistä tulee aivan varmasti todella haastava Vancouverille. Chicagolle olisi melkein katastrofi hävitä heti sarjan kärkeen toinen peräkkäinen kotipeli, joten Blackhawks tulee olemaan erittäin nälkäinen. Ensi yön peli näyttää myös vahvasti suuntaa sarjalle. Mikäli Blackhawks voittaa, kaikki on auki. Mikäli kotijoukkue puolestaan kokee tappion, itseluottamus on sen jälkeen koetuksella.