Canal+ pelit 2005-06

  • 282 090
  • 2 151

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Heipä hei pitkästä aikaa tässäkin ketjussa!

On tullut aivan selväksi, että Canal+ ei osaa hoitaa hommaansa. Kyllä ennen oli kaikki paremmin. Vai?

Sanokaa nyt sedät ja tädit, mikä tänä vuonna on erityisesti mennyt perseelleen, missä kohti on otettu takapakkia. Jääkiekkoa on tainnut tulla tuplasti sen verran kuin edellisellä NHL-kaudella, puhumattakaan sitä edellisestä. Ja toki voidaan aina muistella aikoja, kun MTV3 hoiti NHL-lähetykset. Palataanko siihen? On totta, että kielivalinta olisi hyvä olla olemassa, mutta toisaalta enemmistö Canalin asiakkaista halunnee kuulla suomea.

Minun mielestäni eteenpäin on menty aika hemmetin paljon. Teknistä ongelmaa ynnä muuta on silloin tällöin ollut, ja Linkkua eivät kaikki siedä. Buhuu. Millä kanavalla ei olisi korjattavaa.

Canalia on tässä ketjussa syytetty milloin mistäkin, yleensä ilman mitään faktatietoa siitä, miten hommat toimivat. En minäkään kunnolla tiedä, miten tanssi sujuu, mutta luulisin, että helpompi on saada ruutuun OLN:n, HNIC:n ja NBC:n pelejä, ja niitä preferoidaan. Isoja joukkueita ja ruotsalaisjoukkueita näytetään, koska ne kiinnostavat rapakon takana ja Ruotsissa, jossa suurin osa asiakkaista asuu. Länsi on paitsiossa mediaseurannan osalta NHL:ssä, ja se näkyy televisioinneissakin, ja kertautunee vielä Canalin tapauksessa.

Minun mielestäni suunta on erinomainen, ja toivon että Canal+ saa pitää NHL-oikeudet. Eikä tämä johdu pelkästään siitä, että Torontoa nähdään paljon.
 

Linja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit (poislukien entiset liigapelurit!)
hannes_ko kirjoitti:
Canalia on tässä ketjussa syytetty milloin mistäkin, yleensä ilman mitään faktatietoa siitä, miten hommat toimivat. En minäkään kunnolla tiedä, miten tanssi sujuu, mutta luulisin, että helpompi on saada ruutuun OLN:n, HNIC:n ja NBC:n pelejä, ja niitä preferoidaan. Isoja joukkueita ja ruotsalaisjoukkueita näytetään, koska ne kiinnostavat rapakon takana ja Ruotsissa, jossa suurin osa asiakkaista asuu. Länsi on paitsiossa mediaseurannan osalta NHL:ssä, ja se näkyy televisioinneissakin, ja kertautunee vielä Canalin tapauksessa.

Minun mielestäni suunta on erinomainen, ja toivon että Canal+ saa pitää NHL-oikeudet. Eikä tämä johdu pelkästään siitä, että Torontoa nähdään paljon.

Erittäin paljon asiaa kuomaseni. Miksi ihmiset eivät tosiaan voi olla tyytyväisiä siihen, että kerrankin tulee paljon otteluita ? Miksi pitää aina nurista ihan kaisesta. Jos selostajan ammattitaito ei mielestäsi riitä niin ole kuuntelematta. Aina siihen voi itse vaikka höpötellä päälle. Minua ei henkilökohtaisesti häiritse pätkääkään se kuka selostaa ja miten. Keskityn pääasiassa kiekon seurantaan ja selostaja tuo vaan hiukan väriä siihen pelin seurantaan. Jos joku selostaja ei aina tunne pelaajia niin ei se mua haittaa. Itse kyllä erotan ne toisitaan. En millään väitä, että Pentti-Setä olis laatu kamaa, mutta tässä sopimuksessa se vaan seuraa mukana ja sillä selvä.

Josko keskityttäisiin seuraamaan tämä hieno kiekkokevät CANALILTA ilman suurempia itkuja. Sitten kun jokaisen kiekkofanin unelma NHL pleijarit ovat ohitse niin sitten voi jokainen taas vuodatella kyyneliä siitä miten joku ei osaa selostaa!
 

Baawo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
narinaa

Kaiken valituksen keskellä, valitanpa sitten lisää.. En selostajista, enkä viiveestä, tai muustakaan..Vaan yksinkertaisesti siitä, etten ehdi näkemään millään kaikkia lähetettäviä otteluita. Onneksi vanha kunnon VHS nauhuri toimii, kunhan ei hirveen pitkät jatkoajat tuu(ettei nauha lopu), kun ei sitä uusintaa kuitenkaan malta odottaa... Koskaan ei suomessa ole ollut mahdollisuutta seurata yhtä paljon NHL:ää, ja sillä selvä! Ilmeisesti täälläkin porukalla kasvaa nälkä syödessä, ennen on oltu tyytyväisiä kerta viikkoon annokseen, tai harvempikin nyt ei tunnu riittävän play offien aikaan kerta yössä.
 

Mr Scarface

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Mikko Innanen on muuten kehissä ainakin muutamissa tulevissa matseissa. En tiedä onko kukaan muu huomannut tätä? Eli siellä on nyt Penttiä, Taivaista, Jaloa ja sitten Innanen myös äänessä.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Nyt olisi hyviä ja huonoja uutisia tarjolla. Aloitetaan hyvistä!

Sunnuntaina parhaaseen aikaan klo 22 Ducks - Avalanche livenä!

Huono uutinen: selostajana Linkku. Voi vitun vittu.

Tässä siis seuraavat matsit:

lauantai 6/5 21.20
Carolina - New Jersey
Suora lähetys. RBC Center. Selostus Juha Taivainen.

sunnuntai 7/5 22.10
Anaheim - Colorado
Suora lähetys. Arrowhead Pond of Anaheim. Selostus Pentti Lindegren.

tiistain vastainen yö 9/5 02.00
Ottawa - Buffalo
Suora lähetys. Scotiabank Place. Selostus Pentti Lindegren.

keskiviikkon vastainen yö 10/5 03.00
Colorado - Anaheim
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Daespoo kirjoitti:
Nyt olisi hyviä ja huonoja uutisia tarjolla. Aloitetaan hyvistä!

Sunnuntaina parhaaseen aikaan klo 22 Ducks - Avalanche livenä!

No voi sun saatana. Ja meitsi on töissä tuohon aikaan. Pitäisiköhän tulla kipeäksi lauantain työvuoron jälkeen?

Tuossahan tulee niille kiekkojännäreille, jotka eivät ole töissä hyvä putki. 20:00 aloitta Suomen pelillä, ja sitten jatkaa 22:00 Ducks - Avs pelin parissa.
 

Koke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Philadelphia Flyers
Aikaisemmilta vuosilta on sellaisia kokemuksia, että finaaleissa Linkku on huomattavasti parempi kuin alkukierroksilla. Asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että siellä on ollut jotain kommentaattoreita mukana.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Paljon Linkkua huonompia uutisia ovat ne, ettei näköjään perjantaiyönä tule peliä, vaikka siellä oisi tarjolla käsittääkseni Sabres-Sens ja myöhemmin Avs-Anaheim. Taas sieltä tulee sitä typerää koripalloa :)
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Daespoo kirjoitti:
lauantai 6/5 21.20
Carolina - New Jersey
Suora lähetys. RBC Center. Selostus Juha Taivainen.

Mikäköhän juttu tässä nyt on, pelihän alkaa klo 21 mutta Canalin lähetys 20 minuuttia myöhässä. Ohjelma joka edeltää peliä on Motorworld joten aika vaikea ymmärtää miksi tämä viivästyttäisi jääkiekkoa. Sama toistuu sunnuntaina jolloin lähetys alkaa 10 minuuttia myöhässä.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
kaizu kirjoitti:
Paljon Linkkua huonompia uutisia ovat ne, ettei näköjään perjantaiyönä tule peliä, vaikka siellä oisi tarjolla käsittääkseni Sabres-Sens ja myöhemmin Avs-Anaheim. Taas sieltä tulee sitä typerää koripalloa :)

Niin no eihän koripallo mitään estä. Mikäli haluttaisiin niin toisia kanavia käyttäen pystyttäisiin kyllä kiekkoakin näyttämään, mutta kaikkia pelejä sieltä nyt ei vaan tule kuten ei maanantain vastaisenä yönäkään jolloin ei ole mitään esteitä.
 

CorporalSyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjois-New Yorkin joukkueet
steepler kirjoitti:
Mikäköhän juttu tässä nyt on, pelihän alkaa klo 21 mutta Canalin lähetys 20 minuuttia myöhässä. Ohjelma joka edeltää peliä on Motorworld joten aika vaikea ymmärtää miksi tämä viivästyttäisi jääkiekkoa. Sama toistuu sunnuntaina jolloin lähetys alkaa 10 minuuttia myöhässä.

Tuon 10 minuutin myöhästyttämisen ymmärtää koska kiekko ei tipu jäähän ennenkuin aikaisintaan 5 minuuttia ilmoitetusta alkamisajasta. Välissä maamme-laulantaa ja sisääntuloa sekä pientä lämmittelyä. 20 minuutin viipeessä ei hirveästi järkeä, ellei sitten haluta tiivistää lähetyksen erätaukoja lyhyemmiksi.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
CorporalSyd kirjoitti:
Tuon 10 minuutin myöhästyttämisen ymmärtää koska kiekko ei tipu jäähän ennenkuin aikaisintaan 5 minuuttia ilmoitetusta alkamisajasta. Välissä maamme-laulantaa ja sisääntuloa sekä pientä lämmittelyä.

Yleensä Canal näyttää kaikki nämä hommat ja pyörittelee vielä jotain omia tilastoja ennen peliä, eli kiekko ei putoa jäähän silloin kuin Canalilla on merkitty peli alkavaksi. Muutaman kerran on pelejä tälläisillä lievillä viiveillä näytetty jonkun muun suoran ottelun takia joka on edeltänyt lähetystä mutta nyt sitä ei ole.
 

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olipas kerrankin mukava lukea näiden ainaisten väsyneiden itkupilli yhyy canal+ blaa blaa vänisijöiden sijaan hannes_ko:n järkevä teksti. Myös Linja peesasi hyvin.

Mutta se siitä. Hyvältä näyttää viikonlopun lätkä tarjonta. Tuo ANA - COL näyttäminen kruunaa kaiken. Loisto homma.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
Joillekin näyttää olevan mahdotonta tajuta sitä, että jos tuotteesta maksaa n. 350 € joka vuosi, niin kyllä sillä rahalla saa jo oikeuden antaa kritiikkiäkin. Ja yritykset nimenomaan haluavat saada kritiikkiä, koska silloin he pystyvät parhaiten parantamaan omaa palvelua.

Se on tietysti turhaa, jos jauhaa vaan täällä keskustelupalstoilla (tietenkin täälläkin saa sydäntään keventää, sitä vartenhan nämä palstat ovat. Ei onneksi eletä missään DDR:ssä), mutta suora palaute canalille varmasti parantaa lähetyksiä pitkässä juoksussa. Ja kyllähän täällä monet on canalille palautetta antaneetkin. Sen kuvan olen ainakin itse saanut.
 

miskaa78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sabres
kaizu kirjoitti:
Paljon Linkkua huonompia uutisia ovat ne, ettei näköjään perjantaiyönä tule peliä, vaikka siellä oisi tarjolla käsittääkseni Sabres-Sens ja myöhemmin Avs-Anaheim. Taas sieltä tulee sitä typerää koripalloa :)

Tuota ikävää faktaa itsekkin täällä nieleskelen, onneksi tosin on nettiradio. Tuo sarjan ensimmäinen peli olisi sikäli mielenkiintoinen nähdä, että siinähän niitä asetelmia koko loppusarjaan haetaan :)
 

vision

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kommentaattori

Kuka tuolla on kommentaattorina? Aika kankealta kaverilta tuntuu välillä vaikuttavan mutta eikös seura teekin kaltaisekseen?
 

Mulli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Virmanen & Hjallis akseli, Jokerit, Avs.
vision kirjoitti:
Kuka tuolla on kommentaattorina? Aika kankealta kaverilta tuntuu välillä vaikuttavan mutta eikös seura teekin kaltaisekseen?

Bume Boumedienne.
 

Tumbi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Red Wings (Oilers), Liverpool, La Selección
vision kirjoitti:
Kuka tuolla on kommentaattorina? Aika kankealta kaverilta tuntuu välillä vaikuttavan mutta eikös seura teekin kaltaisekseen?
Juuri samaa ihmettelen. Kuulostaisi kaveri olevan svenska-talande tms. , kun eivät meinaa sanat taipua oikein.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Nämä suomalaisselostuksethan selostetaan ainakin usein ellei aina Tukholmasta, joten Bume on ollut helppo ottaa mukaan siitä vierestä Södertäljestä kommentoimaan. Ja onhan se kuulemma aiemminkin ollut näissä hommissa Canalilla.
 

torni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muikisteleva rightin kanukkipakki
pala kirjoitti:
Nämä suomalaisselostuksethan selostetaan ainakin usein ellei aina Tukholmasta, joten Bume on ollut helppo ottaa mukaan siitä vierestä Södertäljestä kommentoimaan. Ja onhan se kuulemma aiemminkin ollut näissä hommissa Canalilla.


Mutta ihan hyvää tarinaa sieltä tulee, huomaa pikkuasioitakin pelistä. Ruotsi sieltä taustalta tosin kalskahtaa, mutta 100 kertaa ennemmin tätä kuin Jutia.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Linkku taas normaalin kassalla, miten voi olla kun kenttäkuulutus sanoo maalintekijäksi Ryan Getzlafin niin 10 sekunttia myöhemmin Linkku väittää kenttäkuulutuksen sanoneen Rob Niedermayerin tehneen maalin??

Bume auttaa paljon.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Bumella loistava kommentti Blakesta: "Blake tykkää taklata selkä edellä kun sillä on iso perse"
 

mtmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Keltainen #27. Kajaanin Hokki.
torni kirjoitti:
Mutta ihan hyvää tarinaa sieltä tulee, huomaa pikkuasioitakin pelistä. Ruotsi sieltä taustalta tosin kalskahtaa, mutta 100 kertaa ennemmin tätä kuin Jutia.

Varsinkin tiesi eilen paljon Albanyn ja New Jerseyn asioista, toi mukavaa lisäväriä kun oli pelannut miesten kanssa ja osasi kertoa muutakin kuin pelkät statsit.
 

65536

Jäsen
Suosikkijoukkue
Takatukat
Kommentaattori tuntui jännittävän selostushommia, mutta loppupuolella tuli jo tosiaan tuo hauska kommentti Blakesta. Juttua ja asiantuntemusta piisaisi varmasti enemmänkin, jos Canal patistelisi kommentaattoreitaan harjoittelemaan esiintymistä muuallakin kuin suorassa lähetyksessä. Sujuvuuden mallia saa ottaa Sihvosen olympiakiekko-kommentoinnista Urheilukanavalla.

Onneksi Linkku ei vieraan seurassa kehdannut tyytyä alkuperäisselostuksen kääntämiseen kymmenen sekunnin viiveellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös