Bon Jovi

  • 49 071
  • 198

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo




Uutta musiikkia tulevalta Bon Jovi Forever albumilta.

No sehän oli juuri sellaista hyväntuulista aikuisrockia mitä odottaa sopikin, ja mihin herra Bongiovin ääniala nykyään riittää. Ihan jees..

Mutta jotenkin mietin: levyn nimi on siis Forever (vai onko se peräti muodossa Bon Jovi Forever?), ja ensimmäinen sinkkulohkaisu nimeltään Legendary.. noinkohan tämä kaikkein ensimmäinen bändi johon olen silloin kauan sitten joskus 7-8 vuotiaana lapsena kunnolla ihastunut on lopettelemassa, ja uuden levyn on tarkoitus jäädä bändin viimeiseksi, sisältyykö nimiin jotain "vihjailua"? Nimimies itse on kuitenkin 62-vuotias, samoin David Bryan. Tico Torres on jo 70-vuotias, ja Hugh MacDonald jopa vielä vähän vanhempi.. että onhan sitä siinä tietysti jo
 
Viimeksi muokattu:

Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
No sehän oli juuri sellaista hyväntuulista aikuisrockia mitä odottaa sopikin, ja mihin herra Bongiovin ääniala nykyään riittää. Ihan jees..

Mutta jotenkin mietin: levyn nimi on siis Forever (vai onko se peräti muodossa Bon Jovi Forever?), ja ensimmäinen sinkkulohkaisu nimeltään Legendary.. noinkohan tämä kaikkein ensimmäinen bändi johon olen silloin kauan sitten joskus 7-8 vuotiaana lapsena kunnolla ihastunut on lopettelemassa, ja uuden levyn on tarkoitus jäädä bändin viimeiseksi, sisältyykö nimiin jotain "vihjailua"? Nimimies itse on kuitenkin 62-vuotias, samoin David Bryan. Tico Torres on jo 70-vuotias, ja Hugh MacDonald jopa vielä vähän vanhempi.. että onhan sitä siinä tietysti jo
Tänään oli juttuja jossain roskalehdissä itse maestrosta että myöntää että ei lähde enää. Tai siis että studiossa vielä jotenkin lähtee mutta ei livenä. Ei kuulemma lähde raakkumaan yleisön eteen enää. Jos ei pysty vetämään yli 2h kunnolla niin ei kuulemma vedä sitten enää ollenkaan livenä. Eiköhän tää ollu tässä.

No onneksi tuli edes 2011 kerran nähtyä.

Niin ja toi biisi oli sitä samaa huttua mitä noi on tehnyt jostain vuodesta 2010 lähtien. Hiton monella levyllä ihan samanlaisia biisejä. Semmosta Amerikkalaista keskitien rokkia mutta melko mitäänsanomatonta sellaista. Kertsissä hieman enemmän tempoa ja taustakööriä.
 
Viimeksi muokattu:

Gotterdam

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Leijonat, IPV, Roihuttaret, PuMu
Tänään oli juttuja jossain roskalehdissä itse maestrosta että myöntää että ei lähde enää. Tai siis että studiossa vielä jotenkin lähtee mutta ei livenä. Ei kuulemma lähde raakkumaan yleisön eteen enää. Jos ei pysty vetämään yli 2h kunnolla niin ei kuulemma vedä sitten enää ollenkaan livenä. Eiköhän tää ollu tässä.

Noonneksi tuli edes 2011 kerran nähtyä.
Itse näin Helsingin olympiastadion (16. kesäkuuta 2008, Lost Highway Tour)
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tänään oli juttuja jossain roskalehdissä itse maestrosta että myöntää että ei lähde enää. Tai siis että studiossa vielä jotenkin lähtee mutta ei livenä. Ei kuulemma lähde raakkumaan yleisön eteen enää. Jos ei pysty vetämään yli 2h kunnolla niin ei kuulemma vedä sitten enää ollenkaan livenä. Eiköhän tää ollu tässä.

No onneksi tuli edes 2011 kerran nähtyä.
Heh, näin tosiaan saman tänään. Ja onhan siis miehen äänestä tässäkin ketjussa kait aiemmin puhuttu, koska jo yli kymmenen vuotta miehen ääni on ollut livenä huonossa kunnossa, ja nykytilanne on jo aivan kaamea etenkin vanhoja korkealta vedettäviä klassikkoja laulaessa. Ongelma vaikuttaa olevan ihan jo se, että hapenottokyky näyttää kadonneen lähes kokonaan, ja biisejä on jouduttu sovittamaan selkeästi alemmas.. studiossa laulaminen on tietysti siitä helppoa, että hommaa voi vetää narulle vaikka miten pienissä pätkissä, ja nykyistä aikuisrockia ääni kestää kuitenkin paremmin verrattuna allaolevaan



 

Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Heh, näin tosiaan saman tänään. Ja onhan siis miehen äänestä tässäkin ketjussa kait aiemmin puhuttu, koska jo yli kymmenen vuotta miehen ääni on ollut livenä huonossa kunnossa, ja nykytilanne on jo aivan kaamea etenkin vanhoja korkealta vedettäviä klassikkoja laulaessa. Ongelma vaikuttaa olevan ihan jo se, että hapenottokyky näyttää kadonneen lähes kokonaan, ja biisejä on jouduttu sovittamaan selkeästi alemmas.. studiossa laulaminen on tietysti siitä helppoa, että hommaa voi vetää narulle vaikka miten pienissä pätkissä, ja nykyistä aikuisrockia ääni kestää kuitenkin paremmin verrattuna allaolevaan




Niin ja syyksi tietenkin mainitaan se että äänihuulia leikattiin 2022. Röökinpoltto ei tietenkään pilannut mitään.
 

The_Trooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tänään oli juttuja jossain roskalehdissä itse maestrosta että myöntää että ei lähde enää. Tai siis että studiossa vielä jotenkin lähtee mutta ei livenä. Ei kuulemma lähde raakkumaan yleisön eteen enää. Jos ei pysty vetämään yli 2h kunnolla niin ei kuulemma vedä sitten enää ollenkaan livenä. Eiköhän tää ollu tässä.
Tässä taitaa olla tuo haastattelu, ladattu päivä sitten youtubeen:



 

Ice raven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Liverpool
Varovaisen kiinnostunut mutta pelkään toki fanidokkaria missä kaikki muut on väärässä paitsi Almighty Jon.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Jon Bon Jovi ei sulkenut pois ajatusta, että Bon Jovi tekisi tulevaisuudessa hologrammi- tai avatar-kiertueen.

“I don't think I'm opposed to anything like it yet, I don't know if the technology's there. I don't mind the idea of images of us being out there for people to go and enjoy, I don't think that's a sin. I don't find that to be at all a turn off. Those songs will live on and people are going to always sing them in karaoke. And they're gonna sing them in a bar, and they're gonna sing them on the top of their lungs at the radio."

 
Suosikkijoukkue
SaiPa

Ice raven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Liverpool
Varovaisen kiinnostunut mutta pelkään toki fanidokkaria missä kaikki muut on väärässä paitsi Almighty Jon.
Ihan kivan 1,5-2 tunnin dokkarin tästä olisi saanut mutta nyt mittaa oli ihan liikaa. Nykyajan sössötykset ei jaksanu hirveästi kiinnostaa. Äijä menettänyt äänensä melko totaalisesti niin selitellään että ihan en nyt parhaimpaani pysty mutta melkein.
 

BaronFIN

Jäsen
Haters gonna hate, tämä aiheuttaa ilon kyyneliä itselleni.

Bon Jovi on bändi, jonka itse löysin. Se ei tullut isän perintönä, se ei ollut isoveljen vaikutuksesta, se oli musiikin alalta puhtaasti ensimmäinen ”oma” löytö 90-luvun alussa kun MTV hieroi Dry Countya 13 vuotiaan Baronin naamaan. Tämän jälkeen viikkorahat talteen ja Keep the Faithin C-kasetti ja voi pojat sitä luukutettiin Sony Walkmaneissä. Vuosi päälle ja joululahjaksi saatu CD-kokoelma Cross Road muutti elämäni.

Fiilis kun Livin On a Prayer lähti tuolta levyltä jyräämään ensimmäisen kerran. Tuota fiilistä ei saa ikinä takaisin. Tutustuin bändin tuotantoon ihan ”väärässä järjestyksessä”. Vasta tämän jälkeen tulivat New Jersey ja Slippery When Wet -albumit tutuiksi ja mikään…. Korostan sanaa: mikään ei ole tuntunut niin kovalta ja tuoreelta kuin Bon Jovi tuolloin 90-luvun puolivälissä.

These Days albumin tahtiin rakastuttiin tyttöystäväni kanssa josta tuli lasteni äiti. It’s my Life oli armeijan päivystysvuorojen vakiobiisi kesällä 2000. Have a Nice Dayn avausraita räjäytti tukan päästä kun laitoin levyn auton CD-soittimeen soimaan kesällä 2005.

The Circle Tour jaksoi Helsinkiin asti missä Jon rikkoi polvensa ja itse olin siellä 40000 muun kanssa näkemässä tätä.

Minulla on kolmen ja puolen tunnin soittolista pelkästään Bon Jovin kappaleista. Ja kuitenkin jokainen albumikokonaisuus on kokonaisuutenaan ehdottomasti tutustumisen arvoinen vaikka moni määkyy ”ettei herra ole entisensä”. Jopa näissä uudemmissa on sitä ”jotain”.

Bon Jovin dokumentti on tavallaan sydäntäsärkevä tarina mitä tavallaan katsoo sillä silmin, että yksi elämän kiintopiste kuihtuu pois. Ja se on luonnollinen osa elämää. Siis Bon Jovin levy ja kiertue on aina ollut merkkiatapaus. Vuosikymmenestä toiseen. Elämä on kuitenkin jatkuvaa muutosta ja suru jonkun asian lopusta kertoo vain kuinka paljon jostakin asiasta välittänyt. Musiikki luo muistoja ja muistot ovat osa musiikkia.

7.6.2024 - silloin tulee vielä yksi kappale lisää matkaan Bon Jovin kanssa. Matkan varrella on valmistuttu, vaihdettu ammatteja, perheitä perustettu, lapsikin muuttanut kotoa, erottu ja kasvettu ihmisinä, mutta yksi asia on pysynyt samana läpi vuosikymmenten: Bon Jovi ja kultainen soundi joka vain toimii. Se saa aina hymyn huulille.
 

pallero

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Haters gonna hate, tämä aiheuttaa ilon kyyneliä itselleni.

Bon Jovi on bändi, jonka itse löysin. Se ei tullut isän perintönä, se ei ollut isoveljen vaikutuksesta, se oli musiikin alalta puhtaasti ensimmäinen ”oma” löytö 90-luvun alussa kun MTV hieroi Dry Countya 13 vuotiaan Baronin naamaan. Tämän jälkeen viikkorahat talteen ja Keep the Faithin C-kasetti ja voi pojat sitä luukutettiin Sony Walkmaneissä. Vuosi päälle ja joululahjaksi saatu CD-kokoelma Cross Road muutti elämäni.

Fiilis kun Livin On a Prayer lähti tuolta levyltä jyräämään ensimmäisen kerran. Tuota fiilistä ei saa ikinä takaisin. Tutustuin bändin tuotantoon ihan ”väärässä järjestyksessä”. Vasta tämän jälkeen tulivat New Jersey ja Slippery When Wet -albumit tutuiksi ja mikään…. Korostan sanaa: mikään ei ole tuntunut niin kovalta ja tuoreelta kuin Bon Jovi tuolloin 90-luvun puolivälissä.

These Days albumin tahtiin rakastuttiin tyttöystäväni kanssa josta tuli lasteni äiti. It’s my Life oli armeijan päivystysvuorojen vakiobiisi kesällä 2000. Have a Nice Dayn avausraita räjäytti tukan päästä kun laitoin levyn auton CD-soittimeen soimaan kesällä 2005.

The Circle Tour jaksoi Helsinkiin asti missä Jon rikkoi polvensa ja itse olin siellä 40000 muun kanssa näkemässä tätä.

Minulla on kolmen ja puolen tunnin soittolista pelkästään Bon Jovin kappaleista. Ja kuitenkin jokainen albumikokonaisuus on kokonaisuutenaan ehdottomasti tutustumisen arvoinen vaikka moni määkyy ”ettei herra ole entisensä”. Jopa näissä uudemmissa on sitä ”jotain”.

Bon Jovin dokumentti on tavallaan sydäntäsärkevä tarina mitä tavallaan katsoo sillä silmin, että yksi elämän kiintopiste kuihtuu pois. Ja se on luonnollinen osa elämää. Siis Bon Jovin levy ja kiertue on aina ollut merkkiatapaus. Vuosikymmenestä toiseen. Elämä on kuitenkin jatkuvaa muutosta ja suru jonkun asian lopusta kertoo vain kuinka paljon jostakin asiasta välittänyt. Musiikki luo muistoja ja muistot ovat osa musiikkia.

7.6.2024 - silloin tulee vielä yksi kappale lisää matkaan Bon Jovin kanssa. Matkan varrella on valmistuttu, vaihdettu ammatteja, perheitä perustettu, lapsikin muuttanut kotoa, erottu ja kasvettu ihmisinä, mutta yksi asia on pysynyt samana läpi vuosikymmenten: Bon Jovi ja kultainen soundi joka vain toimii. Se saa aina hymyn huulille.


Bon Jovi ollut itselleni myös rakas bändi ja varsinkin toi biisi "It's My Life" oli sellainen nostalginen nuoruusajan biisi. Hyvin on bändi pitänyt kyllä mielestäni tasonsa 40 vuoden ajan, sillä kaikki levyt olleet aina erittäin kovia tai ainakin sellaisia tasaisen varmoja, jotka eivät peitä ainakaan mua. Kuten myös Jon Bon Jovin soololevyt olleet kaikki hyviä.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Bon Jovi ollut itselleni myös rakas bändi ja varsinkin toi biisi "It's My Life" oli sellainen nostalginen nuoruusajan biisi. Hyvin on bändi pitänyt kyllä mielestäni tasonsa 40 vuoden ajan
Pitänee aloittaa sillä että en siis ole mikään oikea fani vaan tyyppi mikä satunnaisesti diggaa kuunnella Bon Jovia.

Livin' on a Prayer on varmaan paras biisi. Onhan noita montakin. Alwaysin ja Bed of Rosesin tahdissa on väli- ja loppuhitailla monet kerrat vuosituhannen lopulla vongattu yökerhosta tuheroa nuorena poikana. Ja nyt kun vihdoin olen menossa avioon, löytyy molemmat spotifyn häälistoilta.

Silmiin pisti tuo It's My Life. Itselle jotenkin ainoa todellinen Bon Jovi on ne 80-luvun hittilevyt ja nuo pari slovaria. Nimenomaan tuo It's My Life etoo. Se ei itselleni edes kuulosta Bon Jovilta.

Tosin sen biisinhän rustasi Max Martin, tuo ruotsalainen hittikeisari, joka on tehnyt kai puolet kaikista MTV:llä soitetuista kappaleista 1995-2005 välillä Britneystä Back Street Boysiin. Ukko on kai tehnyt niin paljon hittejä että teostomaksut näkyvät jo Ruotsin bkt:ssa. Nojoo.

Oli miten oli, mä aina vihasin sitä rallia, kun se jotenkin ei enää sopinut lainkaan siihen vanhaan tyyliin. Ja periaatteesta inhosin Martinia. :D

Typerää tottakai. Mitä itse bändin keulahahmoon tulee niin arvostan ukkoa kovastikin, kun on tehnyt paljon köyhienkin hyväksi kotikonnuillaan.

En tiedä miksi edes ryhdyin kirjoittamaan. Ehkä vain jos multa kysytään mikä tulee ekana mieleen yhdistelmästä 80-luku ja Rock niin se varmaan olisi Bon Jovi, vaikka enemmän kuuntelenkin Queenia ja RHCP:ia.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tänään ilmestyi uusi Jovi-levy Forever. Mitä mieltä täällä ollaan?

Meikäläiselle erittäin positiivinen yllätys, monta oikeasti hyvää biisiä (Living Proofin lisäksi ainakin Waves, Walls of Jericho ja My First Guitar), parhaat soundit sitten Lost Highwayn, ei liikaa Shanksin aikaisen tuotannon kliseistä U2/The Killers -kopiointia, ja Jonkin kuulostaa pelättyä rutkasti paremmalta. Mii laik.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tänään ilmestyi uusi Jovi-levy Forever. Mitä mieltä täällä ollaan?

Meikäläiselle erittäin positiivinen yllätys, monta oikeasti hyvää biisiä (Living Proofin lisäksi ainakin Waves, Walls of Jericho ja My First Guitar), parhaat soundit sitten Lost Highwayn, ei liikaa Shanksin aikaisen tuotannon kliseistä U2/The Killers -kopiointia, ja Jonkin kuulostaa pelättyä rutkasti paremmalta. Mii laik.
Heh, tulipa sattumalta juuri kuunneltua netistä.. aiemmin tässä ketjussa tainnut kertoa miten Bon Jovi oli ensimmäinen yhtye johon olen koskaan ihastunut silloin pikkumuksuna joskus ihan 80-luvun lopussa, joten kyllä tähän bändiin vain on ihmeellinen fiksaatio jäänyt. Lapsuuden voimakkaat tunnekokemukset eivät vain päästä otteestaan, joka näkyy lähinnä siinä, että pakko nämä levyt on aina tsekata. Tokihan ainakin nyt kolme viimeistä levyä ovat olleet sanalla sanoen surkeita, eli siis edellinen ihan ok levy The Circle on ilmestynyt 15 vuotta sitten..

Mutta tämä oli nyt taas juurikin ihan ok. Sellaista se oli kuten tiedossa olikin, softia aikuisrokkia jossa akustinen kitara roikkuu kaulalla pitkässä hihnassa, ja sitä soitetaan rennolla otteella (visuaalinen mielikuvani on juuri tämä). Ja tokihan herra Bongiovi kuulostaa hyvältä, koska yli 40 vuoden uran jälkeen osaat kyllä säveltää sellaista musiikkia, joka sopii täydellisesti nykyiselle äänellesi..
 

BaronFIN

Jäsen
BonJovi - Forever
3,3 / 5

Levyarvostelu by BaronFIN
Levy kuunneltu neljä kertaa läpi ja nyt viides kerta viskilaskin kanssa. Kokonaisuutena ehein levykokonaisuus siiten vuoden 2005 Have a Nice Dayn. Jos jää uran viimeiseksi levyksi, niin omasta mielestäni komea päätös hienolle uralle. Ei mullista maata ja määrittele genreään uudelleen kuten tekivät toistuvasti 80-luvulla ja vuosituhannen taitteessa, mutta hieman kohtuutonta ehkä moista odottaa eläkeiän kynnyksellä olevilta rokkareilta. Mutta harva bändi tulee rock'n rollin hall of famesta ja täräyttää pöytään levyn joka on aidosti hyvä.

* = yhdentekevä
** = Täytebiisi
*** = Varmaveto
**** = Soittolistalle
***** = Klassikko



1. Legendary (4:05)
Varma veto. Tunnistettavissa heti BonJovin kappaleeksi: kitaraintro, hieman stemmaa ja sen jälkeen tarinointia tutukin tutummalla äänellä, joka luo pitkän linjan fanille kodikkaan tunteen; kuin kotiin tulisi. Biisi kasvaa mukavasti edetessään, Tico Torres on tekee mitä tilataan ja kertsissä ollaan jo takaisin 2000-luvun tunnelmoinnissa. Tuottajahan on John Shanks, joten Have a Nice Dayn -levyn fanit ovat kuin kotonaan tässä. Varma single, jos niitä enää 2020-luvulla julkaistaan.
BaronFIN: ****

2. We Made It Look Easy (3:15)

Tämä lienee tällainen isoisän muistelmia menneisyydestä. Historian tuntien helpoltahan se on näyttänyt, vaikka kovaa työtähän bändin alku oli. Alkaa hieman HMV introlla, mutta kertsissä David Bryanin koskettimet osuvat juuri siihen mihin kuuluukin, joten hyvin tuotettu kappale. Kitarasooloa huutaa osakseen, mutta se ei ole kuulunut enää bändin valikoimaan Richien astuttua takavasemmalle. Hankala arvostella, biisissä on hetkensä, mutta hieman... Täyteveto
BaronFIN: **

3. Living Proof (3:39)
No nyt ollaan asian äärellä. Jokaisella BonJovin levyllä on SE veto ja tämä on tämän levy helmi, joka nousee pidemmäksi aikaa soittolistoille. Tutut kosketinkuviot, mutta istuu kokonaisuuteen stemmoja myöten. Tässä jopa kitaristi päästetään hetkeksi irti soolon (!) muodossa ja siltaosuus on itselleni uudenlainen BonJovi soundi, joka istuu hyvin kokonaisuuteen. John Shanksin kädenjälki kuuluu tässäkin. Toiset tykkää, toiset ei.
BaronFIN: *****

4. Waves (3:53)
Tässähän liikutaan alkuun cowboy-tunnelmissa, jokseenkin tuttua ja väsynyttä, ajattelee kyynikko. No, annetaan mahdollisuus ja annetaan viedä mukanaan. Tide is rising, and I'm riding, Waves.... Hyvän mielen kappale. Flowhan vie mukanaan, tulee jopa sävellajin vaihtoa, kitarariffejä mukaan, kasvaa kasvaa kasvaa ja yhtäkkiä ollaan ihan oikeassa kitarasoolossa (!) Mitä v*ttua!?! Mistä lähtien tämä on ollut sallittua BonJovin uudessa tuotannossa? Antaa mennä vaan! Waves, they take me down! And she waves, then fades away from me. Tämä loppui aivan erilaisissa tunnelmissa missä alkoi. Mitä tässä just tapahtui?
BaronFIN: ****

5. Seeds (5:05)
Hyvin... U2-tyylinen tai hyvin 90-luvun brittipopin tyylinen kappale? En tarkalleen mikä tässä on niin tuttua, mutta tässä on liikutaan hyvin epätyypillisissä BonJovi tunnelmoinnissa ja tarinoinnissa, jonka tunnistaisin jollekin toiselle bändille. Lopun veto oli taasen ehtaa BonJovia kopiona suoraan 90-luvulta (edit. Crush albumi ja Next 100 Years loppurymistely, laimennettuna tosin). Ehkä lämpenen myöhemmin. Ei vaan iske, vielä?
BaronFIN: **

6. Kiss the Bride (3:51)
Tämä pisti kyyneleet virtaamaan. Tämän takia levyjä julkaistaan ja kuunnellaan. Jon Bongijovi on tehnyt täydellisen laulun tyttärelleen mihin voin kahden prinsessan (joista toinen jo lähes aikuinen) isänä samaistua täysin. Aivan kertakaikkisen ihana tarina, joka on kertomus lapsesta, kasvusta, rakkaudesta ja luopumisesta. Tulee niin olemaan minun tyttäreni häiden soittolistoilla. Itse kuulin lopun viimeisen You may kiss the bride muodossa Give me kiss goodbye. Vaikka Jon sanoitti (luen sanoituksia uudelleen ja uudelleen) sen väärin (?), niin sydämeni kuuli sen varmasti oikein.
BaronFIN: *****

7. The People's House (4:37)
Edellisen balladin jälkeen siirrytään toisenlaisiin tunnelmiin. En saa tästä oikein kiinni, toimii omasta mielestä väliinputoajana seuraavaa odotellessa. Jos päätyisi livelistalle, niin tämä on se biisi milloin jengi vetää kaljatiskille. Kuitenkin sisältää harvinaisen kitarasoolon tämäkin (!), siltaosuus on mielenkiintoinen ja petraa loppua kohti kokonaisuutena.
BaronFIN: **

8. Walls of Jericho (3:37)
Jos BonJovi lähtee enää kiertueille, niin tämä on tehty stadioneille missä 50 000 ihmistä saadaan mukaan yhteisiin bileisiin. Hyvänmielen kokonaisuus, simppeli, vetävä. Ei tämän jälkeen voi kukaan olla suu mutrulla.
BaronFIN: ****

9. I Wrote You A Song (3:26)
Edellisen ilotulituksen jälkeen mennään takaisin hieman rauhallisempiin tunnelmiin. Tämä on tarinankertojan laulu. Noudattelee levyn kaavaa: biisit kasvavat tasaisesti alusta loppuun. Ja pieni kitarasoolo tässäkin. Levyn kolmas. Harmillisesti en saa tästä ihan kiinni.
BaronFIN: **

10. Living in Paradise (3:17)
Tässäkin on oma jujunsa. Kasvaa alusta loppuun. Kertosäe muistuttaa jostain joka ei ole BonJovia, ihan kuin joku... Thirty seconds to Mars? Pah, tekijäluettelossa komeilee Ed Sheeran, joten ei ihme ettei kuuostanut tutulta. Lopulta ihan vetävä kokonaisuus petraten loppuaan kohti.
BaronFIN: **

11. My First Guitar (4:56)
Tämähän on lähes progea (hei, puhutaan kuitenkin BonJovin mittapuusta). Alussa oli mies ja akustinen kitara. Sitten oli näppäilyä. Löytyi sointuja. Löytyi riffejä. Löytyi sähkölankaa. Sitten särmää. Ja levyn neljäs (ja viides) soolo(t). Takaraivossa takoo mitä kultaisten vuosien Richie olisi saanut tämän kanssa aikaiseksi.
BaronFIN: ****

12. Hollow Man (4:54)
En ole koskaan ollut täysin ihastunut BonJovin kosiskeluun Countryn suuntaan, mutta tälle on pakko lämmetä. Tämä on Country-musiikkia sellaisena kuin sen itse ymmärrän ja oletan sen olevan, tässä on sen alfa ja omega. Tämä menee varmasti USA:ssa Countryn listaykköseksi niin että helähtää ja kaikille jaetaan Grammyja vuoden päätteeksi.
BaronFIN: ****
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös