Ben Walter Jokereihin

  • 113 198
  • 273

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tänään mulla Walter tarkkailussa. Nyt olis jo aika alkaa näkymään mihin miehestä on, kun ehtinyt jo hetken olla joukkueen mukana. Ei nyt vieläkään vaatimuksissa ole mitään 1+3 peliä, mut selviä edistysaskelia ja joukkueen pelitavan omaksumista pitäisi alkaa näkymään.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kannattaa varmaan huomioida pelikaverien otteet myös. Viime pelissä Waltterin syötöt laitureille oli kuin mustaan aukkoon haihtuneet.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Aivan helvetin huono hankinta. Ensin venattiin kuukausikaupalla, sitten sorrutaan fanien itkun edessä ja lopulta päädytään ottamaan jotain paskaa mitä tarjolla oli. Pelannee keväällä Jokereissa 4. kentässä tai maksimissaan 3. kentän keskellä. Poiskaan tuskin enää voi heittää, kun niin vähän kautta jäljellä.

Surkein puute aivan käsittämättömän huono liike. Tuollaisella liikkeellä ei tee isossa eurokaukalossa yhtään mitään. Ensi kaudeksi osoite lienee takaisin Pohjois-Amerikan pieniin kaukaloihin.
 

pappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Äkkiä menolippu kouraan ja kauas pois. Huono hankinta Kurrilta ja Vuoriselta.
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Virhehankinnalta näyttää. muutama hyvä syöttö ei vaan riitä. Hidas kun etana. Jopa Desimone oli parempi. Muutaman pelin vielä annan aikaa muttei hyvältä näytä.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En kyllä ihan osta noita poispotkimispuheita. Tänpäiväsestä ei nyt jäänyt juuri kenenkään pelaajan osalta hyvää sanottavaa ja Walter meni siinä jononjatkeena. Jos nyt kuitenkin yrittää vähän kattoa mitä siellä tapahtu niin harhasyöttöjä ei juurikaan anna, kuten ei myöskään turhaan roiski kiekkoa. Muutamia ihan hyviä ideoita oli syötöissä hyökkäyspäässäkin ja kyllä mä tossa potentiaalia näen. Ei nyt todellakaan mikään huikea pisteitä nakuttava ykkösen sentteri ehkä, mut Hahl-mainen varma pelaaja. Sentteriosasto ehdottomasti parempi Walterilla, kuin ilman Walteria. Kannattaa katsoa myös tosiaan mitä ne ketjukaverit siellä puuhaa.. Moses yrittää yksin laput silmillä joka kerta kun kiekko tulee lapaan ja pörrää missälie. Moses tosta kyllä parantaa, kun saa pelejä alle, ei siinä mitään, mut tällä hetkellä ei kyllä edistä ketjun peliä yhtään. Koivisto taas menetti kiekon suurinpiirtein yhtä monta kertaa kun sai kiekon lapaan. Ei tossa välissä vaan pysty kovin mairittelevaan esitykseen yhtään kukaan, kun hyvällä tsägällä Walter saa kiekon kerran per vaihto ja tietää varmasti sen jo pois syöttäessään et voi kurvata samantien takas puolustamaan, kun ketjukavereilta se kiekko ei ainakaan tule takas.

Hahl pelaa hyvin ykkösessä ja se vois olla hyvinkin se toimiva ketju myös Walterille, kun Nagylta on joku toivo saada joskus syöttöjä takaisinkin. Kenties Teräväinen laidalle vois myös toimia. Tai edes Hardt/Moses laidoille. Koivisto ei sillä paikalla ainakaan edesauta peliä yhtään, vaan on lähinnä riippakivi ketjun pelille. Koivistosta kyllä tykkään periaatteessa, mut tossa paikalla se vaan ei toimi.
 

Kims85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos nyt kuitenkin yrittää vähän kattoa mitä siellä tapahtu niin harhasyöttöjä ei juurikaan anna, kuten ei myöskään turhaan roiski kiekkoa. Muutamia ihan hyviä ideoita oli syötöissä hyökkäyspäässäkin ja kyllä mä tossa potentiaalia näen.

Eri mieltä tästä. Itse olin laskevinani jopa yhteen vaihtoon kaksi selkeää harhasyöttöä melko helpoista paikoista ja yhden kiekonmenetyksen. Ei toki tuomita vielä, mutta ei näytä olevan minkäänlaisia edellytyksiä ykkössentteriksi, kakkoseenkin otteiden pitäisi parantua rutkasti. Usein karvan verran myöhässä tilanteista ja ajoittain kankean oloinen kiekollisena.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eri mieltä tästä. Itse olin laskevinani jopa yhteen vaihtoon kaksi selkeää harhasyöttöä melko helpoista paikoista ja yhden kiekonmenetyksen. Ei toki tuomita vielä, mutta ei näytä olevan minkäänlaisia edellytyksiä ykkössentteriksi, kakkoseenkin otteiden pitäisi parantua rutkasti. Usein karvan verran myöhässä tilanteista ja ajoittain kankean oloinen kiekollisena.

Ei se nyt mikään virheetön peli missään nimessä ollut, mutta pääosin kiekon kanssa suht varmaa toimintaa ja syötöt lapaan. Ketjun peliä kun miettii tältä illalta, niin Walterilla oli turhia kiekonmenetyksiä ja harhasyöttöjä suurinpiirtein yhtä monta, kuin Moseksella ja Koivistolla onnistuneita syöttöjä yhteensä. Kumpaankaan laskutoimitukseen ei taideta tarvita edes toisen käden sormia avuksi.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Käviköhän kukaan katsomassa herran peliä etukäteen? Mistä näin hidas pelaaja on edes löydetty?
Kurri kävi. Walter löydettiin Kustaankartanon kiekon 90-vuotiaiden joukkueesta, jossa oli varakapteeni eli helvetin arvostettu kaveri. Eihän näitä muuten edes Suomeen saataisi, mutta kaveri oli Kustaankartanossa vaihtovanhuksena oppimassa uutta kulttuuria.

Tänäänhä Ben ei näyttänyt kovin hyvältä. Hieman hidas, pikkaisen vajaakuntoisen oloinen (voi johtua aikaerosta), pehmeämpi kuin pumpuli. Lisäksi näkyi, että kaveri on menettänyt rollaattori onnettomuudessa suuntavaistonsa.

Noin muutoin meni hyvin tänään muiden mukana, eikä pahemmin erottunut muista. Numerosta toki huomasi missä päin kenttää Ben touhusi.
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pakko sanoa, että tämä meni kyllä kastiin DeSimone, valitettavasti. Olisi ollut tärkeää saada toimiva kaveri joukkueeseen. Toki tänään koko joukkue oli sysihuono.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Walterin ongelma on että mies vaikuttaa olevan täysin hukassa pelisysteemin osalta. Tuntuu että heti kun kiekko on lähtenyt äijän lavasta hyökkäyspäässä kurvaa hän keskialueelle varmistamaan. Syötöt ovat tarkkoja ja oivaltavia, mutta pirun hiljaisia. Lisäksi Ben ei pärjää ollenkaan laitapaineissa vaan menettää kiekon lähes poikkeuksetta.

Voi ehkä kenties riittää 3. sentteriksi, mutta jos Hahlin nivuset paukkuvat tai Teuvo ei jaksa painaa niin olemme senttereiden osalta kusessa (edelleen).
 

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Vielä en dumaa totaalisesti Walteria, sen verran kesy oli koko porukan esitys tänään. Mutta se lienee selvää (tai oli jo hankinnan julkaisun aikaan) että mikään sateentekijä kaveri ei ole. Parhaimmillaan ihan asiallinen kahden suunnan sentteri liigaan ylempiin kenttiin, mutta en käsitä miten tämän tason ukkoa piti odottaa näin kauan. Kyllä kirstun pohjalta on (oli) pakko löytyä sen verran fyrkkaa, että tällainen ukko olisi pystytty kiinnittämään jo loka-marraskuussa. Pahimmassa tapauksessa tilanne on nyt se, että kaveri ei enää ehdi päästä kunnolla jengiin ja pelisysteemiin sisään vaikka pelimies olisikin. Tämä siis sillä oletuksella, että Walterilla riittää rahkeet tähän liigaan, mistä en kyllä tämänpäiväisen esityksen jälkeen olisi kovinkaan varma.
 

Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
Sori nyt, mutta kyllähän tuosta luistelusta tulee mieleen eräs Pierre Dagenais, jonka Jokeriuran ainoa todennettu läpiajo kesti puoli tuntia. Ja tästäkö pitäisi leipoa kärkiketjujen sentteri?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Walterin ongelma on että mies vaikuttaa olevan täysin hukassa pelisysteemin osalta.

En ole valitettavasti ehtinyt seuraamaan kaikkia Jokerien viime otteluita, mutta todennäköisesti olet oikeassa. Walter on hyvä ja myös offensiivinen sentteri AHL:n kapeassa kaukalossa. Hänen pistemääränsä ovat erinomaiset ja tasaiset (41-67-66-50-58-70-59-49) mikä kertoo siitä, että kyseessä on hyvä sentteri. Eurooppalainen iso laatikko ja pelitapa ei näytä istuvan hänelle koska tulosta ei tullut Ruotsissakaan. Tämä ei ole mitenkään uutta. Moni pohjois-amerikkalainen sentteri ei pärjää sentterinä Euroopassa, mutta laiturina homma toimii. Ikävä kyllä Jokereilla ei juuri senttereitä ole, joten Walter saattaa jatkaa keskellä. Itse nostaisin tässä vaiheessa kädet pystyyn ja siirtäisin Walterin laitaan sillä kuten statsit kertovat, kyseessä ei ole huono pelaaja.
 

Metro4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raitin Raukka, Pulu, STL, Töölö, HyRi
Sori nyt, mutta kyllähän tuosta luistelusta tulee mieleen eräs Pierre Dagenais, jonka Jokeriuran ainoa todennettu läpiajo kesti puoli tuntia. Ja tästäkö pitäisi leipoa kärkiketjujen sentteri?

Ei kyllä ole Dainesen voittanutta. Pieree oli kyllä ihan omaa luokkaansa.

Walterista ei sateentekijäksi ole, mutta kohtuu luova kakkos-kolmossena. Vauhti ei toki päätä huimaa, mutta mun silmään eilisessä fiaskossa Ben suoriutui varsin hyvin. Kyrväisestä kun ei ole minkäänlaiseen kiekolliseen (ainakaan laitureita ja joukkuetta edesauttavaan) peliin, niin meillä on tällä hetkellä kortit todella vähissä senojen osalta. Eilisessä pelissä Moses oli ihan kuin vauhko varsa kevätlaitumilla, älytöntä liikettä ilman minkäänlaista älyä, eikä Benillä siten juurikaan ollut ketjussa pelikavereita apunaan.

Teuvo-Hahl-Walter-ihankukavaan(vaikkaMäki) voisi toimia aika pitkällekin keväällä, jos Teukka vaan saa pelata omaa peliään valmennuksen rajoittamatta taitelijan näkemystä. Kaikki kädet nyt ristiin, että näin kävisi.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei Eilisessä pelissä Moses oli ihan kuin vauhko varsa kevätlaitumilla, älytöntä liikettä ilman minkäänlaista älyä, eikä Benillä siten juurikaan ollut ketjussa pelikavereita apunaan.

Alleviivasin Mossen peliä loistavasti kuvaavan kohdan, kiitos tästä. Tosin eilistä peliä en kunnolla nähnyt, mutta edellisessä meininki oli sama.

Ajatuksen tasolla Mosse on Walterille hyvä ketjukaveri, snaipperi kun on. Mutta toiseen laitaan tarvitaan syöttötaitoinen laituri, sillä nykyisellä kokoonpanolla menee sekä Mosse että Wallu hukkaan.
 

jani#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
UudestiSyntynyt. ReBorn.
Äkkiä menolippu kouraan ja kauas pois. Huono hankinta Kurrilta ja Vuoriselta.

Ei varmaan kukaan helposti usko, mutta Vuoriselta on aika turhaa odottaa mitään timanttisia hakuja. Edes hiomattomia sellaisia.
Kaverilla on nimittäin Bluesista ihan todella jäätävän paskat näytöt omassa hommassaan, ja nythän alkaa pahasti näyttää siltä ettei tulos muutu miksikään vaikka fyrkkaa onkin enemmän käytössä kuin aiemmin..
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Suunnilleen Walterin piikkiin kaksi ekaa Ässä-maalia. Hyvästi!
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Postimerkki perseeseen ja takaisin kotiin.

Nopea kysymys, olisiko Jokerit parempi vai huonompi ilman Walteria? Ja nyt voi unohtaa kokonaan onko kaveri täyttämässä kärkisentterin saappaita vai ei. Jos Jokerit olisi sun tai jonkun muun mielestä parempi ilman Walteria, kuka on se sentteri Jokereitten rosterista, joka pelaisi paremmin sillä paikalla ja näinollen korvaisi Walterin? Tyrväinen? Jepjep..

Se nyt rupee näyttämään selvältä et hyvällä onnistumisella Walterista voi vielä ehkä kakkoseen saada sentterin mut ykkösestä on turha puhua. Tässä tilanteessa kuitenkin Jokereitten sentterinelikko on parempi Walterilla, kuin ilman.
 

faro

Jäsen
Nopea kysymys, olisiko Jokerit parempi vai huonompi ilman Walteria? Ja nyt voi unohtaa kokonaan onko kaveri täyttämässä kärkisentterin saappaita vai ei. Jos Jokerit olisi sun tai jonkun muun mielestä parempi ilman Walteria, kuka on se sentteri Jokereitten rosterista, joka pelaisi paremmin sillä paikalla ja näinollen korvaisi Walterin? Tyrväinen? Jepjep..

Uskallan arvata ettei edes J Tyrväinen anna samassa pelissä kahta ykkössyöttöä vastustajan maaleihin.

Ei mitään käyttöä.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Uskallan arvata ettei edes J Tyrväinen anna samassa pelissä kahta ykkössyöttöä vastustajan maaleihin.

Ei mitään käyttöä.

Tasan tarkkaan enemmän käyttöä kuin Tyrväisellä. Siitä nyt ei tarvitse edes keskustella. Korkeintaan 3 ketjun hyökkääjä tähän liigaan Walter on, mutta vahvistaa silti tuota Jokereiden joukkuetta. J. Tyrväinen sitä ei vahvista muuta kuin tässä roolissa missä tänään on.
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nopea kysymys, olisiko Jokerit parempi vai huonompi ilman Walteria?

Nopea vastaus: tuo on väärä tapa spekuloida asioita.
Jos halutaan argumentoida sinun tavallasi, voisi olla fiksua hankkia esim. puolustukseen Jan Latvala miljoonalla eurolla vain siksi, että hän sattuu olemaan parempi kuin Niemi. Tällöin voidaan myös kysyä, olisiko Jokerit parempi vai huonompi ilman miljoonan maksanutta Latvalaa...

Toivon sydämestäni, ettei kukaan nyt kerro, että "Walter ei maksa miljoonaa", tai että "Niemi on parempi kuin Latvala". Kyllä te tiedätte, mitä tarkoitan ; )
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nopea vastaus: tuo on väärä tapa spekuloida asioita.
Jos halutaan argumentoida sinun tavallasi, voisi olla fiksua hankkia esim. puolustukseen Jan Latvala miljoonalla eurolla vain siksi, että hän sattuu olemaan parempi kuin Niemi. Tällöin voidaan myös kysyä, olisiko Jokerit parempi vai huonompi ilman miljoonan maksanutta Latvalaa...

Toivon sydämestäni, ettei kukaan nyt kerro, että "Walter ei maksa miljoonaa", tai että "Niemi on parempi kuin Latvala". Kyllä te tiedätte, mitä tarkoitan ; )

On tossakin osa totuutta. Kuitenkin sentterimarkkinat tällä hetkellä on mitä on ja Jokereitten sentterinelikko ilman Walteria on myös surkea. Walterin kanssa se on kohtuullinen ja saattaa olla hyväkin, mikäli Walter tosta oletettavasti vielä parantaa edes vähän ja Teuvo on edes vähän parempi kuin alkukaudella. Myös aikaa siirtorajan umpeutumiseen ei kovin paljoa ole, joten Waltrin poispotkimiseksi pitää olla aika helvetin hyvät perustelut ja backup planit tehtynä, jos siihen lähdettäisiin. Mitään takuita ei ole, et Walteria parempaakaan sentteriä enää löytyy ennen siirtorajaa eli pahimmassa skenaariossa Jokerit pelaisi loppukauden samoilla alkukauden senttereillä. Ehkä se vaan on nyt syytä hyväksyä et rahoilla ei täyttä vastinetta saada Walterin kohdalla, mut siitäkin huolimatta vahvistaa joukkuetta. Mikäli Walter blokkaa paremman sentterin hankinnan taloudellisesti, niin ehdottomasti hyväksyn potkut siinä vaiheessa, kun parempi sentteri on haarukassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös